Toinen tapaus oli, että hän sanoi minulle yksi perjantai, että tulee juttelemaan kanssani skypeen illalla, koska minulla oli paha olo, mutta häntä ei näkynyt joten laitoin hänelle viestin missä hän oli. Hän oli mennyt äitinsä kanssa Korkeasaareen ilmoittamatta laisinkaan minulle ja olin odottanut häntä 3 tuntia Skypessä (olemme olleet etäsuhteessa). Kysyttyäni miksi hän ei ilmoittanut minulle hän sanoi ettei ehtinyt, koska lähtivät kiireellä ja paikanpäällä hän unohti kokonaan ilmoittaa minulle. Loukkaannuin tietysti, koska oli kulunut vasta muutama päivä noista edellisistä tempauksista. Olimme muutaman päivän hiljaa ja tilanne palasi entiselleen. Kuitenkin syyskuun lopussa meille tuli riitaa ja minusta alkoi tuntua etten halua olla hänen kanssaan, mutta hän halusi olla kanssani ja päätin antaa mahdollisuuden. Olin muutaman päivän etäinen ja kun tilanne tasottui hän lupasi minulle, että lopettaa kaikki nämä hänen vanhat temppunsa ja sovimme myös tapaamisen lokakuulle (aikaisemmin hän ei mitenkään osannut pitää kiinni sovituista päivistä jolloin meidän oli tarkoitus nähdä vaan aina oli jokin este). Nyt hän sanoi, että tulee vaikka läpi harmaan kiven ja näyttää minulle, että on tosissaan. Seuraavana päivänä juttelimme hieman intiimeistä asioista jonka aikana hän vihjaili minulle epäsuorasti, mitä tekisimme kun tapaisimme. Vastasin hänen vihjailuunsa omallani, mutta sitten hän sanoikin vitsillä ''En haluakkaan''. Esitin muka loukkaantunutta ja kysyin ''Aha? Etkö sitten haluakkaan?''. Hän vastasi ensin ''Vitsi vitsi, kunhan kiusaan''. Minulle tuli kuitenkin tuttu tunne, että hän ei nyt kertonut ihan koko totuutta joten kysyin tosissani eikö hän halua minua. Hän vastasi ''En tiedä kun on ollut vähän riitaa, mutta välitän susta kuitenkin. Älä suutu''. Minua satutti se, että hän ensin oli vaikuttanut olevansa tosissaan, mutta sitten oli valehdellut minulle, että halusi minua. Tietenkin suutuin hänelle, koska hän oli luvannut lopettaa myös valehtelun. Hän ei osannut sanoa miksi valehteli. Hän kuitenkin lupasi ettei se toistu, mutta minua alkoi epäilyttää sillä muistin miten hän silloin aikaisemmassa suhteessamme valehteli ihan vain siksi ettei suututtaisi minua. Hän inhoaa sitä, että hänelle suututaan joten hän voi valehdella ihan vain siksi ettei hänelle suututa. Olen sanonut hänelle monta kertaa, että minä suutun hänelle vielä enemmän jos hän valehtelee.

Olen ollut hänelle nyt vihainen pari päivää enkä tiedä pääsenkö eroon tästä kalvavasta tunteesta, että vanhat tilanteet palaavat uudelleen. Olen sanonut hänelle, että teot merkkaavat nyt eivätkä sanat ja hänen on ansaittava luottamus takaisin ja näytettävä, että hän on tosissaan. Hän lupaili jälleen, että hän näyttää minulle, mutta sanoi, että hän ei noin vain pääse vanhoista tavoista eroon ja, että hän on hidas oppimaan ja toteuttamaan asioita. Hän kuitenkin sanoi, että ymmärtää jos haluan näyttää hänelle ovea, koska olen jaksanut häntä kuitenkin todella kauan.

Haluaisin pyytää neuvoja sen suhteen miten häntä voisi auttaa lopettamaan tuon valehtelun ja pysymään sanoissaan. Erikoista on se, että kun hän halusi yrittää uudelleen niin silloin ei ollut mitään ongelmaa vaan nämä tulivat aivan yllättäen aivan kuten edellisessäkin suhteessamme eikä hän osaa selittää niitä. Luulen kuitenkin, että sillä on tekemistä hänen edellisen suhteensa kanssa jossa hän valehteli miehelleen menoista mm. sen takia, koska mies oli hyvin mustasukkainen ja vanhemmilleenkin ja ystävilleenkin hän on valehdellut miellyttääkseen heitä ja välttääkseen suuttumista. Hänellä on myös heikko itsetunto mikä näkyy mm. läheisriippuvaisuutena ja juuri tuona konfliktien välttelynä ja hän on myös hyvin mustasukkainen muille naisille. Mitä olen ymmärtänyt niin hän ei kuitenkaan valehtele minulle yhtä paljon, kuin muille, mutta jokatapauksessa se hiertää välejämme silloin kun hän tekee niin, koska luottamus kärsii joka kerta ja kummallekkin tulee paha olo ja pelkään luottaa häneen uudelleen. Jos hän ei valehtelisi ja kykenisi pysymään sanojensa takana niin suhteemme olisi täydellinen. Psykologille hän ei suostu menemään eikä parisuhdeterapeutille eikä se kovin helposti onnistuisikaan, koska asumme eri kaupungeissa. Keskustelimme ja hän haluaa petrata ja onnistua, mutta sanoo sen olevan vaikeaa ja hän ei itsekkään edes tiedä miksi toimii kuten toimii.

Minäkin olen siinä pisteessä jo, että jos hän ei tosissaan ota itseään niskasta kiinni niin minä lähden. Me molemmat tiedämme, että kukaan muu ei olisi jaksanut tätä hänen temppuiluaan vaan olisi jo näyttänyt hänelle ovea. Se, että lähden ei tarkoita ainoastaan sitä, että hän menettää miehen joka on hänen omasta mielestään paras mahdollinen hänelle vaan hän menettää myös sen ihmisen joka kuuntelee häntä aina ja on tukena ja turvana ja lohtuna. Silti hän ei jostain syystä saa näitä temppujaan loppumaan. Kaipaisin neuvoja miten tässä tilanteessa voisi toimia. Haluaisin auttaa häntä, mutta koska ongelma taitaa olla ''sisäinen'' niin en tiedä mitä tehdä. Yrittääkkö jaksaa vai lähteä, koska jos ongelmia ei olisi niin olisimme täydellinen pari, mutta kärsivällisyys alkaa olla loppu.