Omenamato

25.10.2014 17:32

Tai sitten et ole vaan romanttinen nainen, en minäkään ole. Sitten pitää vaan etsiä sellainen osapuoli joka ei lepertele "Voi rakas aurinkoinen!" -tyyliin ja lähettele ruusukimppuja.

Myöhään herännyt

25.10.2014 21:47

Muistan itse nuoruudestani ihan samanlaiset tunteet. Heti, kun joku ilmaisi liikaa ihastustaan, alkoi ahdistaa. Tämä sitaatti on niin tuttu:" Miesten lähettämät viestit, liiallinen läheisyys, kaikenlainen romanttisuus ja lässytys saavat minut voimaan pahoin. Kun mies on kertonut pitävänsä minusta, en ole koskaan voinut sanoa mitään takaisin." Menin sitten naimisiin miehen kanssa, joka ei juurikaan tunteitaan osoittanut. Ja liittoa jatkui 30 vuotta, kunnes hän jätti minut, koska en osoittanut tarpeeksi tunteita tai halunnut hänen mielestään riittävästi läheisyyttää...Nyt olen 50+ ja yksin saman ongelman kanssa: liika läheisyys ja romanttisuus kauhistuttaa....Ammattiauttajaa varmaan tulisi minunkin harkita, mutta kysyjän tapauksessa se varmaan kannattaa tehdä nyt heti.

ruotoo

26.10.2014 02:49

Tartun ensimmäiseksi lauseeseen, jonka kirjoitit viimeiseksi. Kerroit tekstin lopussa toivovasi saada jonkinlaista selkoa tilanteeseesi. Siis siihen, mistä väittämäsi tunnekylmyys ja ahdistuneisuus sitoutumista kohtaan johtuu. En väitä sanovani, että minä tietäisin minkään näköistä ratkaisua tilanteeseen tai että minulla olisi antaa minkään sortin valmiita vastauksia, niin kuin ei olekaan. En myöskään tarkoita, että mikään asia olisi oikein tai väärin, hyvästä tai pahasta, niin tai näin. Haluaisin silti nostaa esille nähdäkseni pari melko oleellista asiaa.

Ensimmäinen on tietysti oma itsesi. Tietoisesti tai tiedostamatta siihen, mitä olet nyt, saattaa ja varmasti vaikuttaakin menneisyytesi. Onko sinulla lapsuudessasi tai muina menneinä vuosina muistoja tapahtumista, liittyivätpä ne itseesi tai lähimmäisiisi, jotka liittyvät tavalla tai toisella pari-/ ihmissuhteisiin? Oletko joutunut petetyksi, jätetyksi tai jotain muuta? Oletko lapsena saanut tukea, turvaa ja hellyyttä vanhemmiltasi ja läheisiltäsi? Luulen, että lapsena saatu hellyys, välittäminen ja turva tai vastaavasti välinpitämättömyys ja ikävät ihmissuhteet vaikuttavat molemmat hyvin oleellisesti kunkin ihmisen myöhempään elämään. Aiemmat muistot, kokemukset ja niihin liittyvät tunteet, vaikuttavat meissä sisäisesti ja niiden kautta saatamme peilata itseämme siihen, mitä olemme nyt. Usein tämä saattaa tapahtua pitkälti tiedostamatta. Tällä lyhyellä kappaleella halusin sanoa sen, että ensimmäiseksi asiaan vaikuttaa eletty, koettu ja nähty elämäsi.

Toiseksi, niin sinä kuin minä elämme, paitsi yhteiskunnassa, niin myös maailmassa, missä olemme vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Tämä on väistämätöntä. Peilaamme itseämme tietoisesti tai tiedostamatta myös ympärillämme olevaan yhteiskuntaan ja siellä vallitseviin olosuhteisiin. Me ihmiset yhdessä toistemme kanssa, vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, muodostamme yhteiskunnnan sellaiseksi, kuin mitä se on. Suurin osa ihmisistä näyttää pitävän sitä lähes itsestäänselvyytenä, että tiettyyn ikään mennessä viimeistään pitää olla koulut käytynä, parisuhde hankittuna, työpaikka tiedossa, koti kaavailussa, yhteiskunnallinen asema taattuna ja kaikki muu oheistoiminta, mitä kaiken tämän ympärille liittyy. Mikään muu asia ei näytä nykyään enää olevan yhtä tärkeä kuin taloudellinen turva, jonka ympärille koko hehkuttamamme "kehitys" perustuu. Ja valtaosa ihmisistä sanoo, että eteenpäin on mentävä. Kehityksen vauhdissa on pysyttävä mukana. Tahdon sanoa tällä sitä, että tätä ihmisten elintapa enemmän ja vähemmän nykyään on. Tämän alituisen pyörteen ja elämänmenon keskellä jokainen meistä haluaa kuitenkin tuntea olonsa turvatuksi, tulla rakastetuksi. Yksin oleminen pelottaa meitä.

Sanoit, että sitoutuminen ahdistaa sinua suunnattomasti. Miesten lähettämät viestit, liiallinen läheisyys, romanttisuus, lässytys saavat sinut voimaan pahoin. Tähän juuri viittasin edellisellä kappaleella. Tätä läheisyyden kaipuuta, romanttisuutta, lässytystä yhteiskunta on tulvillaan. Toisaalta sanoit joskus ajattelevasi parisuhdetta. Toisaalta taas samainen asia myös mietityttää ja ahdistaa sinua. Johtuuko osittainen kaipuusi parisuhdetta kohtaan siitä, että olet itse yksinäinen? Vai siksi, koska se näyttää olevan niin kovin luonnollista monille muille ja siksi sinäkin haluat sitä? Vai onko tämän menon tiedostaminen toisaalta syy sille, miksi olet samaan aikaan myös epäileväinen parisuhdetta ja muuta siihen liittyvää kohtaan? Aiheuttaako se ristiriitaa? Veri saattaa vetää jonnekin muualle, mutta sitten taas toisaalta? Et tiedä haluaisitko vai et? Sanoit, että mies on saattanut sanoa pitävänsä sinusta, mutta itse et ole voinut sanoa mitään takaisin. Johtuuko se juuri tästä mahdollisesta sisäisestä ristiriidasta? Jos olet itse epävarma, yksinäinen tai ristiriitainen sen suhteen, mitä haluaisit tai et haluaisi, niin miten voit silloin todella sanoa pitäväsi toisesta, puhuttamattakaan rakastamisesta (meni rakkaus tässä kohtaa ehkä vähän yli, mutta kuitenkin)? Vai ovatko nuo miesten lähettämät lässytystä ja romanttisuutta puhkuvat viestit osoitus siitä, että he ovat tahollaan yksinäisiä ja hekin etsivät ja haluavat?

En tiedä, miltä tämä kirjoittamani teksti kuulosti. Toivon, että ei liian sekavalta. Tarkoitukseni oli vain tuoda pohdintasi tueksi vähän laajempi katsantakanta kuin pelkästään oma tilanteesi. Kuten alussa sanoin, niin omalla kohdallasi saatat tietoisesti tai tiedostamattasi olla täynnä muistikuvia menneisyydestä, jotka vaikuttavat itsessäsi. Toisaalta jokapäiväiseen elämääsi vaikuttaa myös suhteesi ympäröivään ympäristöön, joka on täynnä sitä, mitä itse kukin voimme nähdä. En tarkoita millään sanomisillani sitä, että jokin olisi oikein tai väärin, niin tai näin tai etteikö ihminen voisi seurustella tai hankkia perhettä jne. Se, mitä pohjimmiltaan tarkoitan, niin tämän elintapamme asettamista kyseenalaiseksi. Onko tämä elintapamme enää luonnollista? Ja mikä vaikutus tällä elintavallamme on jokaisen meidän henkilökohtaiseen elämään ja sitä kautta ihmissuhteisiimme? Tarvitseeko meidän elää näin? Itse en näe tässä enää tolkkua. Luulenpa vain, kuka lienetkin, että ahdistuneisuus ja asiat, joista sanoit "kärsiväsi" tai pohdiskelevasi, eivät ole vain sinun ongelmia. Ei missään tapauksessa. Näistä asioista kärsivät kaikki ihmiset, niin sinä kuin minä. Tämän onnellisuuden ja nautinnon tavoitteluun perustuvan elintavan pohjalla on paljon pelkoa, yksinäisyyttä ja turvattomuuden tunnetta, jotka ovat yhteisiä kaikille ihmisille. Et ole siis yksin. Silti haluaisin mitä vilpittömimmin ja välittäen sanoa sinulle, että ole joskus yksin. En tarkoita eristäytymistä tai sulkeutumista, vaan sitä, että on välillä yksin. Yksin olemiseen sisältyy suurta kauneutta. Valitettavasti nykyään ihmiset eivät useinkaan ole yksin eikä monikaan kehota meitä olemaan yksin. Miksiköhän? Minä kuitenkin kehotan olemaan välillä yksin. Kuuntele muita, mutta älä suoraan usko ketään. Kyseenalaista ympäristöäsi, muita ihmisiä, mutta ennen kaikkea myös itseäsi. Ja kaikkein tärkein, kuuntele lopulta itseäsi, aistejasi ja vaistojasi.

Leijona----

26.10.2014 12:34

Talvisota -39, maailmanmestarit -95. Sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään.

Pohdin ongelmaasi vielä lisää jä tässä vastaukseni:
Kaikki pitäisi olla kunnossa
Miehet ovat terveinä
valmennusjohto on terveenä
Ainoa, kenestä on huolta tietysti
selostajaosasto ei aina olla terveenä,
mutta ei sen väliä

Nyt huudetaan:
Ihanaa leijonat, ihanaa(x3)
Tämä on ihanaa
Vaikka tekee kipeää niin ei haittaa
Ihanaa leijonat, ihanaa (x2)
Tämä on ihanaa