KYSYMYS: Huolenani on yleistynyt riitely. Lähinnä riitoja tulee lapsiin liittyvistä asioita. Olemme uusioperhe. Asumme erillään virallisesti, mutta käytännössä olemme aina yhdessä perheenä. Tuo perhe tuntuu kuitenkin puuttuvan. On minä ja minun lapsi ja sinä ja sinun lapset. Olemme olleet yhdessä jo yli seitsemän vuotta. Nyt nuo riidat ovat kuitenkin yleistyneet ja rakentavaan keskusteluun emme kykene vaan syyttelyksi menee. Väittelyä oikeasta ja väärästä. Oman lapsen puolelle asettumista. Ihan typeriä riitoja, mutta niitä vaan aina tulee kun käymme selvittämään lasten välisiä riitoja. Tarvitsisimme tähän tilanteeseen apua ja neuvoja. Kovin mahdottomalta tilanne nyt tuntuu. En haluaisi erota, mutta yhdessä olo tuntuu välillä niin vaikealta. Lapset tietysti myös kärsivät omusta riidoistaan ja kun me aikuiset sitten vielä riitelemme heidän riidoista. Lähden omaan kotiini nyt. En vaan jaksa. Mitähän tässä nyt voisi tehdä, että asiat saataisiin sellaisiin uomiin että yhdessä voisimme olla. Mistä apua joka auttaisi meitä? Onko jokin terapia oikea paikka vai mikä neuvoksi?
KieloOrvokki, 37v
VASTAUS: Hei KieloOrvokki! Kirjoitit, että olette eläneet uusperhe-elämää yli seitsemän vuotta. Noihin vuosiin mahtuu varmaankin monenlaisia vaiheita. Onkohan niin, että olette nyt jonkinlaisessa kriisivaiheessa? Parhaimmillaan tällainen kriisivaihe voi johtaa positiiviseen muutokseen, jos kaikki asianosaiset sitä aidosta haluavat. Tärkein kysymys tietenkin on, mitä sinä ja kumppanisi tulevaisuudelta toivotte ja ovatko nämä toiveet yhteensovitettavissa?
Jäin miettimään uusperheenne rakennetta: montakohan lasta sinulla ja kumppanillasi on, minkä ikäisiä, kumpaako sukupuolta ja mitenköhän lapset tulevat toimeen keskenään... Lisäksi mietin, että kuinkahan paljon lapset viettävät aikaa toisen biologisen vanhempansa luona ja jääkö parisuhteelle kahdenkeskistä aikaa kaiken tämän keskellä...?
Kun tapaan uusperheitä täällä perheneuvonnassa, piirrän usein ensitapaamisella fläppitaululle jonkinlaisen hahmotelman uusperheen rakenteesta ja rajoista. Lisäksi minua kiinnostaa, kuinka paljon perheen ulkopuoliset henkilöt (esimerkiksi exät ja ex-sukulaiset) vaikuttavat uusperhe-elämään. Kartoitan myös mahdolliset tukiverkostot uusperheen ympärillä. Tämä kaikki auttaa minua - mutta usein myös asiakkaitani - ymmärtämään, kuinka monimutkaisesta kuviosta uusperheessä onkaan kysymys.
Kirjoitit, että olette käytännössä aina yhdessä perheenä, mutta toisaalta perhe (eli me-henki) tuntuu puuttuvan. Asetelma "minä + minun lapseni" vs. "sinä + sinun lapsesi" on pidemmän päälle varsin kuluttava. Tuhannen taalan kysymys lienee, miten saisitte yhteishenkeä vahvistetuksi? Onkohan teillä aina ollut tämän kaltainen asetelma? Usein kriisitilanteessa uusperheen yhteishenki rakoilee ja biologiset linjat korostuvat. Näin ei saisi jatkua kovin pitkään niin lasten kuin aikuistenkaan hyvinvoinnin tähden.
Kirjoitit huolesi olevan yleistyneen riitelyn, johon olet nyt väsynyt. Toisaalta et tahtoisi erotakaan ja pohdit ammattiavun hakemista. Suosittelen sitä lämpimästi! Voisitte hakeutua ensin pariterapiaan kumppanisi kanssa ja myöhemmin voisitte yhdessä terapeutin kanssa pohtia lasten mahdollista osallistumista työskentelyyn. Suosittelen teitä kääntymään alueenne Perheasiain neuvottelukeskuksen puoleen. Pari- ja perheterapiapalveluja löytyy runsaasti myös yksityissektorilta.
Voimia ja kaikkea hyvää koko uusperheellenne!
Perheneuvoja Kaisa
