”Jäljellä on enää särkyneet toiveet. Tähän se sitten päättyi. Ei köyhällä ole oikeutta toivoa parempaa eikä unelmoida. Vai eikö?” – Praisanti Jum-angwa, yksi 50:stä kesällä 2013 protestoineesta marjanpoimijasta
En yleensä vaivaudu lapioimaan paskaa, mutta teen poikkeuksen Sic Transit Gloria Mundi –blogissa julkaistun Jari-Petri Heinon tekstin ”Ovatko vasemmistonuoret vastuussa thaimaalaisten viljelijöiden kuolemista?” kohdalla. Heino antaa ymmärtää, että Vasemmistonuorten kesällä 2012 aloittama Solidaarisuutta marjanpoimijoille –kampanja ja järjestön silloinen puheenjohtaja Li Andersson olisivat aiheuttaneet thaimaalaisille poimijoille ”henkilökohtaisia tragedioita, konkursseja ja jopa hengen menetyksiä”.
Olen seurannut liki kaksi vuotta 50:n Ber-Ex Oy:tä vastaan protestoineen thaimaalaisen marjanpoimijan työtaistelua, ja vaikka sokea kana löytää silloin tällöin jyväsen, Heinon teksti on kokonaisuudessaan niin virheellinen, että seuraa oikaisu.
Vaikka Vasemmistonuorten kampanja ennakoikin keskustelua marjanpoiminnan eettisyydestä Suomessa, nousi itse bisnes otsikoihin vasta kesällä 2013. Kaikki muistavat kadonneen marjastajan ja peräkylien reviiririidat, mutta keskustelu itse bisneksestä ja sen ympärille rakennetusta hyväksikäytön järjestelmästä jäi kainuulaisten sankaritarinoiden tasolle.
Syyskuun 2013 alussa 50 thaimaalaista marjanpoimijaa sai tarpeekseen. Ryhmä oli ottanut velkaa yhteensä 160 000 euroa päästäkseen Suomeen poimimaan marjoja, joiden kilohinta oli tipahtanut kymmenellä prosentilla luvatusta. Velalla maksettiin muun muassa viisumit, lennot, koulutus sekä rekrytointikustannukset, sillä Suomeen Thaimaasta turistiviisumilla matkustavan tulee nimittäin täyttää muitakin ehtoja kuin Heinon mainitseman ”matkavakuutuksen”. Poimijat marssivat Saarijärven poliisiasemalle ja jättivät syytteen ihmiskaupasta.
Yli kuukauden poimijat olivat koettaneet ansaita rahaa kattaakseen kulut, mutta turhaan. Nyt ei puhuta voitoista, vaan henkilökohtaisista säästöistä. Suomi päästää satoja rutiköyhiä thaimaalaisia viljelijöitä turistiviisumeilla Suomeen poimimaan metsämarjoja, vaikka he eivät täytä turistiviisumin ehtoja toimeentulon osalta oleskelun ajalta. Olen tiedustellut tulkinnan perusteita sekä ulkoministeriöstä, oikeuskanslerilta sekä työ- ja elinkeinoministeriöltä (TEM) saamatta yksiselitteistä ja johdonmukaista vastausta.
Mutta eipä huoli, sillä Heinon mukaan toimintaa pyörittävät ”thaimaalais-suomalaiset pariskunnat”. Väite piti kenties paikkansa 90-luvun lopulla, mutta tämän päivän marjabisnes ei ole mitään pariskuntien puolukkakauppaa vaan miljoonabisnes, jonka rattaisiin suomalaisyritykset ostavat työvoimaa thai-rekrytointiyrityksiltä molempien hallitusten siunauksella. Siirtotyöläisyys on Thaimaalle miljardibisnes. Miljoonista ja miljardeista johtuen ministeriöt katsovat turistiviisumin ehtoja ja niitä koskevaa lain tulkintaa läpi sormien.
Heinon väittää, että thaimaalaisille olisi hankittu kulkuneuvot tai kuljetus ”työmaalle”, mikä on blogistin mukaan "jopa Suomen mittapuussa erikoista”. Tämä on kuitenkin sivuseikka, sillä vaikka thaimaalaisille oli järjestetty kulkuneuvot ja majoitus, he maksoivat niistä markkinahintaisen korvauksen. Ei ole myöskään kovin kummallista, että työmaalla on käytössä työnantajan eikä -tekijän auto. Jopa Suomessa.
Katsokaas, vaikka Heino väittää, että kyse on: ”Bisneksestä, jossa kaikki ovat olleet voittajia,” totuus on, että aina on ollut myös häviäjiä. Häviäjät ovat lähes poikkeuksetta ne, jotka tekevät todellisen työn. Häviäjiä eivät ole pankit, jotka lunastavat viljelijöiden tilat tai rekrytoijat, jotka varastavat poimijoiden rahat tai suomalaiset yrittäjät, jotka ovat ulkoistaneet riskit poimijoille. Joka vuosi tietty osa työläisistä palaa kotiinsa mukanaan ainoastaan velkaa. Mitä huonompi marjavuosi, sen suurempi prosentti.
Minkälainen bisnes se oikein on, joka lennättää köyhiä viljelijöitä keräämään marjoja toiselle puolelle maapalloa? Jos marjanpoiminta kerran hyödyttää kaikkia, miksei meillä ole poimijoita ruuhkaksi asti? Poimijat eivät edes pyydä TESia, ainostaan matkakustannukset ja lupauksen tuloista, jotka kattavat menot. Se on kuitenkin liikaa teollisuudenalalle ja ministeriöille. Miten elinvoimainen sellainen bisnes on, joka joutuu lennättämään työntekijöitä kehitysmaaolosuhteista, muttei pysty edes lentoja korvaamaan?
Kun vastaavaa järjestelyä ehdotettiin aikaisemmin Suomen Hanoin lähetystölle Vietnamissa, vastaus oli yksiselitteinen ei, koska toiminta muistuttaa liiaksi ihmiskauppaa. Samaan johtopäätökseen pääsi myös TEMin ylitarkastaja Markus Wallin, joka tutkittuaan bisnestä ehdotti ihmiskauppatutkinnan avaamista.
Koska Koillis-Thaimaasta, pääasiassa Isanin maakunnasta, saapuvat poimijat ovat Kaakkois-Aasian köyhimpiä, tuhansien eurojen velka tarkoittaa vuosien velkavankeutta ja pahimmillaan väkivallan uhkaa. Vaikka Heino väittää, ettei Thaimaassa Lindorffia ole, kyllä siellä on. Heitä ei köyhät kiinnosta, sillä köyhät hoitaa mafia. Pitää paikkansa, että myös pohjoismaissa poimineet poimijat ovat joutuneet uhkailujen ja väkivallan kohteeksi, mutta vaikka elämä Thaimaassa onkin vaikeaa, ketään Ber-Exin 50 työntekijästä ei ole ”päästetty päiviltä”. Olemme poimijoihin säännöllisesti yhteydessä.
Sen sijaan monet poimijoista pelkäävät. 50 Ber-Exin työntekijän on tähän saakka pelastanut aktivistien painostus sekä Suomessa että Thaimaassa, mediahuomio sekä poliisitutkinnat, mutta suurin apu poimijat ovat olleet toisilleen, sillä he ovat pysyneet lujina painostuksesta huolimatta. Pahemmassa asemassa ovat ne, jotka eivät ole järjestäytyneet ja ovat joutuneet hiljaa häpeässä nielemään tappionsa ja pahimmillaan maksamaan niistä hengellään. Heitä on valitettavan monta, eikä heitä ole Vasemmistonuoret tai Li Andersson auttamassa. Eikä kukaan muukaan. Sen sijaan Heinon kaltaiset ”asiantuntijat” vaikeuttavat heidän tilannettaan entisestään.
Paradoksaalista kyllä Heino huomaamattaan tunnistaa ihmiskaupan ja marjanpoiminnan ongelmakohdat, mutta sinisilmäisyyttään syyttää ideologisesti vihaamaansa nuorisojärjestöä ja - mikä vielä naivimpaa - yksittäisiä ihmisiä. Heino ymmärtää kaksien työmarkkinoiden uhkakuvat, eriarvoisuuden, ihmiskaupan riskit ja marjan maailmanmarkkinahinnan. Ongelma on, ettei Heino tunne itse marjojenpoimintabisnestä, josta puhuu.
Olen tavannut kymmeniä Heinon kaltaisia Pattayan-turisteja, jotka tuntevat Thaimaan paremmin kuin thaimaalaiset itse. He ovat valmiina neuvomaan kaikkia, mutta eivät auta ketään, koska tarvitsevat apua enemmän kuin muut yhteensä. Kyllähän se harmittaa, jos kerrotaan, että thaimaalaiset on asetettu suomalaisten edelle. Ei ole. Tarkoitus on saada kaikki samalle viivalle, tunnusti Heino sen tai ei.
Trolli on saanut 15 minuuttiansa, joten palataanpa asiaan: ”Ovatko Li Andersson ja vasemmistonuoret vastuussa näiden muutamien thaimaalaisten ihmisten kuolemista ja paljon useamman tyhjän päälle putoamisesta?”
Vastaan lyhyesti: Eivät ole. He ovat ainoita, jotka ovat epäkohtaan puuttuneet. Se vaati rohkeutta. Valittaminen ja valehtelu ei.