Vapaamatkustaja

”No kun ei voi.” – Timo Soini

”Mietipä lapsia”, vanhempi herrasies ehdottaa luurin toisessa päässä. Kerron, että mietitty on. "Ei ole tasa-arvoista sellainen", tämä jatkaa. Selitän, että vaikka tasa-arvoinen avioliittolaki onkin herran henkilökohtaista vakaumusta vastaan, minä en avustajana saa siitä edelleenkään äänestää. Mies ei luovuta: ”Joutuvat kertomaan koulussa, että on kaksi isää? Ei se ole normaalia.”

Tämä ei todellakaan ole normaalia. Viime päivinä eduskunnan linjat ovat käyneet kuumina. Minulle ja edustajalleni eivät suinkaan soittele vihaiset kulttuurifeministi-marxistianarkistit kuten normaalisti vaan ihan tavan kukkahattutädit, konservatiivit ja herramme kristuksen moraalin esivartijat. He tietävät, kenelle soittavat tai kirjoittavat ja miten tämä aikoo äänestää. Toiminta on tehokasta kuin ruotsalaisen kansanpuolueen ääntenkeräyskampanjassa viikkoa ennen eduskuntavaaleja. Puhelin soi tiuhaan.

Eikä suotta, sillä tilanne on tiukka. Helsingin Sanomien gallupin mukaan 97 kansanedustajaa kannattaa lakia, 88 vastustaa ja 14 on päättämättä. En edes halua tietää viestien määrää, jonka nämä 14 saavat, sillä jo oma sosiaalinen mediakuplani on niin täynnä tahdon-profiilikuvia, homopostauksia, lesbotykkäyksiä ja transtrollausta, että kaikki muu tuntuu merkityksettömältä ja jää huomiotta.

Jäin miettimään tilannetta keskiviikkona seuratessani eduskunnan täysistuntoa ja keskustelua Suomen Afganistan-operaatiosta. Yhtäkkiä jokaisesta kansanedustajasta oli tullut Afganistan-asiantuntija. Puhuttiin investointipotentiaalista, uudesta aamunkoitosta ja uusien työpaikkojen luomisesta maahan, vaikka eduskunta ei ole saanut kotimaassa aikaiseksi kuin uusia työttömiä. Mietin, jakaisinko dokumentin, joka kertoo, miten Afganistan on operaation jäljiltä epäonnistunut valtio, tilanne on katastrofaalinen eikä maata todellisuudessa hallitse sen enempää turvallisuusjoukot kuin valloittajatkaan. Väkivaltaisuudet kiihtyvät ja ne kohdistuvat siviileihin.

Dokumentin jakaminen tuntui kuitenkin jotenkin turhalta. Ei pelkästään näkyvyyden takia, vaan koska ajattelin sen tappavan hyvän fiiliksen. Ei kukaan, katsokaas, halua pilata hyvää pössistä katsomalla kuvia pommien silpomista lapsista. Se on melkoinen buzzkill.

Päivän agenda pyörii yleensä varsin pienen aihepiirin ympärillä. Isoja poliittisia päätöksiä kyllä seurataan, mutta kohut ja skandaalit vievät monesti huomion uutisista, joiden olisi pitänyt muuttaa koko maailma. Kokonainen historiankirjoituksen muuttuminen, mittavat kauppasopimukset, eliitin laajamittainen korruptio tai suoranainen kansanmurha saattaa jäädä täysin huomiotta vain, koska kerrankin on hyvä meno. Oli kyse sitten politiikasta tai lätkästä.

On sekä harvinaista että historiallista, että homohypen kaltainen buumi syntyy. On myös sekä harvinaista että historiallista, että lapsilisiä leikataan. Perjantaina ei nimittäin pelkästään äänestetä tasa-arvoisesta avioliittolaista vaan hallituksen luottamuksesta, lapsilisien leikkauksista ja indeksien jäädyttämisestä. Aihe koskettaa huomattavasti suurempaa kansanjoukkoa kuin tasa-arvoinen avioliittolaki, mutta silti en ole saanut ainuttakaan huolestunutta puhelua pienituloisten lapsiperheiden puolesta.

Kun Ylen uutistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen paimensi toimittajiaan käyttämään tasa-arvoisesta avioliittolaista muuta ilmaisua kuin tasa-arvoinen avioliittolaki, koska mielikuva on liian positiivinen, Jääskeläinen osui huomaamattaan asian ytimeen. Nimittäin tasa-arvoon. On paradoksaalista, että samassa istunnossa, jossa kenties äänestetään mittavan tasa-arvouudistuksen puolesta, poljetaan samalla kaikista heikoimmassa asemassa olevien oikeuksia ja mahdollisuuksia tasa-arvoiseen toimeentuloon ja elintasoon.

Tasa-arvo ei ole laki pelkästään laki, joka säädetään kerran historiassa vaan jokapäiväisiä poliittisia tekoja - kamppailu, joka siksi usein hävitään. Se on sitä, että yhteiskunta on oikeudenmukainen ja tarjoaa kaikille yhdenmukaiset mahdollisuudet. Se tarkoittaa myös taloudellisia mahdollisuuksia. Päätöksiä, jotka näitä mahdollisuuksia koskevat tehdään jatkuvasti, mutta puhelin soi harvemmin.

Puheluni alkaa lähestyä loppuaan. Sen tietää kohonneesta äänenvoimakkuudesta. Kirjoitan näytölle: ”Loppuun jäbän viimeiset sanat + homorummutusta.” Luurin päästä kuuluu pihinä: ”Sinä olet väärässä paikassa, poika.” Jään kuuntelemaan valintaääntä.

-------------

On homorummutuksen aika. Tarkoitukseni ei nimittäin ole kehottaa miettimään räjähtäneitä lapsia ja lopettamaan tasa-arvon lobbaaminen. Tarkoitukseni on sanoa, että lobatkaa lisää. Soittakaa niille kansanedustajille ja kertokaa mielipiteenne. Soittakaa joka päivä ja joka asiasta. Soittakaa, vaikka vihaavat minua huomenna töissä.

Perjantaina eduskunta äänestää tasa-arvoisen avioliittolain puolesta ja siitä saa kiittää koko kansan lisäksi aktiivista kansalaisyhteiskuntaa. Jos kansa ajaisi samalla tarmolla talouspoliittista suunnanmuutosta ja elvytystä tai pienituloisten etuuksia, Suomessa ei olisi pienituloisia ja lamakin olisi muisto vain.

Jos papit, lapsiasiainvaltuutetut, yliopistot ja asiantuntijat sekä kaikki omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset sallivat avioliiton myös seksuaalivähemmistöille, miksi seisoa tasa-arvon tiellä vain muutaman Juhan, Päivin ja Timon tähden? Heille voi aina soittaa ja kysyä, mistä puristaa?

Ohessa linkki eduskunnan puhelinluetteloon, olkaa hyvät. Suosittelen ohittamaan vasemmistoliiton ja vihreät.

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex3000.sh?LAJITNIMI=$

Olen sitä mieltä, että terveille ja työkykyisille ihmisille ei pitäisi maksaa sosiaaliturvaa kotiin, vaan aina pitäisi tarjota ja edellyttää jotain merkityksellistä tekemistä, jota kutsutaan tänä päivänä kai kuntouttavaksi työtoiminnaksi. – Ben Zyskowicz

Suomen perustuslaki on perin yksiselitteinen. Ensinnäkin: ”Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla”, toisekseen: ”Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön”, ja kolmannekseen: ”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan…”

Pidetään nämä mielessä ja soitetaan Huittisiin. Kunnan työntekijä nimittäin vieraili Ajankohtaisessa Kakkosessa keskustelemassa kuntouttavasta työtoiminnasta. Aamulla kuplassani kiersi kunnan julkaisema hinnasto, jossa työtoiminta oli hinnoiteltu yksityishenkilöille ja yrityksille. Tämä on hienoinen ongelma, sillä laki kuntouttavasta työtoiminnasta kieltää toiminnan hankkimisen yrityksiltä.

Huittisissa vastataan. Saan tiedon, että sosiaalijohtaja on koulutuksessa.

Ruohonleikkuun, siivouspalvelun tai autonpesun myyminen muistuttaa paljolti työn myymistä, mikä on myös hienoinen ongelma, sillä ”kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu työnhakijoille, jotka eivät työ- ja toimintakykynsä asettamien rajoitusten vuoksi voi osallistua julkisiin työvoimapalveluihin tai työhön.” Toisin sanoen, Huittisissa siis ihmiset, jotka eivät kykene töihin eivätkä saa työskennellä yrityksellä, tekevät töitä yritykselle.

Koska kyse ei ole lain mukaan työstä, vaan työhön kuntouttavasta työtoiminnasta, ei toiminta ole työlainsäädännön piirissä eikä siitä siten myöskään makseta palkkaa. Osallistujat nauttivat yhdeksän euron päiväkorvausta ja kunta saa valtiolta 10,09 euroa toiminnan järjestämisestä. Todellinen voittaja on tietenkin valtio, jonka maksuosuus pienenee ja yritys, joka saa kilpailijoihin nähden kohtuuttoman edun ja ilmaisen työpanoksen.

Saan vihdoin kiinni Huittisten virkailijan, joka vieraili Ylellä. Tämä ei kommentoi konsultoimatta esimiehiään. Ymmärrän. Yksittäisiä henkilöitä on helppo syyttää, vaikka kyse ei ole yksittäistapauksista. Unohdetaan hetkeksi Huittinen, sillä kunta voisi olla mikä tahansa.

Viikoa myöhemmin Ajankohtainen Kakkonen valitsi Loimaan, minä soitan Sastamalaan, mistä kerrotaan, että kuntouttavan työtoiminnan tuotot ovat noin 440 000 euroa kulujen noustessa reiluun miljoonaan. Kukin voi itse päätellä, miten tuottavaa ”liiketoiminta” kunnalle on. Yrityksiä pyydetään mukaan, koska resursseja ei ole. Toisaalta fiksumpi yritys tai kunta perustaa yleishyödyllisen yhtiön tai säätiön ja pyörittää toimintaa sen kautta.

Toimintaa yhdistääkin yleensä epäilyttävästi työhön liittyvä yhdistys tai säätiö kuten Duunitori, Työnarikka tai Jobiposti ja pitkä tarina leikkauspaineista. Kukaan ei katsokaas nosta mielellään veroja, vaikka velvoitteet kasvavat. Ei kunta eikä hallitus.

Vuosia meillä on toisteltu, että ei laman ja leikkauksien varjolla hyvinvointipalveluja pureta, mutta jos valtio ensin ulkoistaa lailla toimintavastuun kunnille samalla leikaten valtionosuuksia ja kunta lain vastaisesti kattaa osan lain velvoittamasta toiminnasta orjatyöllä, voimme ihan turvallisin mielin sanoa, että jotain on mennyt rikki.

Vuonna 2013 julkaistun väitöstutkimuksen mukaan "kuntouttavan työtoiminnan kohdalla palvelun tavoite ei voi määrittää työsopimuslain soveltamista, vaan kuntouttava työ voi jäädä työsuhteen ja muun työlainsäädännön ulkopuolelle vain, jos siitä on säädetty lailla. Mikäli kuntouttava työtoiminta pitää sisällään työtehtäviä, tulisi sen olla työlainsäädännön alaista." Kyse ei kuitenkaan silloin olisi kuntouttavasta työstä vaan parhaimmillaankin palkkatuetusta työstä.

Otan yhteyttä sosiaali- ja terveysministeriöön (STM). Heidän tilastojensa mukaan Suomessa oli vuonna 2013 yli 25 000 työtöntä kuntouttavan työtoiminnan asiakasta. Määrä ei ole kasvanut vain työttömyyden takia. Eduskunta päätti vuonna 2009 keskustan johdolla ulottaa kuntouttavan työtoiminnan velvoittamaan myös yli 25-vuotiaita. Tämä räjäytti asiakkaiden määrän ja toi valtavan kuluerän kuntien maksettavaksi.

STM:n tulkinta on yksiselitteinen: kuntouttavaa työtoimintaa ei saa hankkia yritykseltä. Ministeriön tulkinnan mukaan esimerkkikuntamme Huittinen, Loimaa ja Sastamala ovat siis rikkoneet lakia. Samaa epäilee jopa sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty. Saan Huittisista sähköpostin, jossa kerrotaan, että yrityksille myyminen lopetetaan.

Jotenkin vastaus ei tyydytä. Sen sijaan, että valtio kyykyttää kuntia ja kunnat työttömiä, pitäisi ehkä hiukan kyykyttää valtiota ja kysyä, onko kuntouttavan työtoiminnan laajentaminen koskemaan kaikkia, myös yli 25-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä perustuslain mukaista?

STM:n oman selvityksen mukaan: ”Herää kysymys, ovatko kaikki kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiksi tulevat sosiaalihuollon palvelun tarpeessa, vai onko heidän pääasiallisin ongelmansa työpaikkojen vähyys tai työ- ja elinkeinohallinnon pitkäaikaistyöttömille tarkoitettujen palveluiden riittämättömyys.”

Valtion tarkastusviraston tarkastuskertomuksen mukaan: ”Tarkastushavaintojen mukaan toimenpiteiden työllisyysvaikutukset ovat usein vähäisiä.”

STM:n selvitys jatkaa: ”Jos [työmarkkinoiden] läpivirtaavuus ei toteudu, niin työtoiminnan kuntouttava ja valmentava merkitys kohti avoimia työmarkkinoita on epäonnistunut tai sitten se ei ole ollutkaan todellisena tavoitteena.”

Niinpä. Keskustelemme kyllä vastikkeellisesta sosiaaliturvasta, mutta todellisuudessa karenssin tai perusturvan menettämisen uhalla pitkäaikaistyöttömiä pakotetaan töihin yhdeksän euron päiväkorvausta vastaan jo nyt.

Samaan aikaan olisi ehkä syytä kysyä, onko terve aikuinen ihminen sairas, jos hän ei saa keskellä massatyöttömyyttä työtä? Tarvitseeko hän kuntoutusta sen takia, että hallitus uskoo satojen tuhansien työttömien työllistyvän, kunhan vain tarpeeksi motivoidaan? Ylipäätään pitäisi kysyä, onko laki ja sen toteutus lain hengen mukaista ja onko koko laissa ylipäätään mitään järkeä? Lopulta kun ainoa lääke työttömyyteen on työpaikkojen luominen, ei työttömien kyykyttäminen tai tempputyöllistäminen.

Viikko alkoi vuoden virallisella ”kateuspäivällä”. Kokoomusnuori Heikkistä vitutti, kun muut pärjäsivät, Seiska kertoi BB-julkkisten ahdingosta ja hirmutulot/jättimenot seksi-vau-pum. Se mikä jäi kirjoittamatta oli, kuka jätti verot maksamatta? Suomen verotiedot kun kertovat ainoastaan, paljonko veroja kerättiin, ei paljonko jäi keräämättä?

Tutkivien journalistien kansainvälinen yhteistyöverkosto ICIJ vuosi samoihin aikoihin 28 000 salaista asiakirjaa, jotka paljastivat 340 kansainvälisen suuryrityksen kiertäneen satoja miljardeja dollareita veroja Luxemburgin kanssa solmittujen salaisten sopimusten avulla.

Luxemburg on yksi suomalaisten yritysten, varakkaiden ja sijoittajien lempikohteista. Veroparatiisimatkat on vuosien varrella lennättänyt ainakin 124 kahdenkymmenen Suomen suurimman yrityksen tytäryhtiötä maahan. Sattumalta iso osa Suomeen Suomesta sijoittuvasta sijoitustoiminnasta kulkee Luxemburgin tai Alankomaiden kautta.

Suomi menettää vuosittain varovaisen arvion mukaan 10-14 miljardia euroa harmaan talouden takia. Paino sanalle varovaisen. Kansainvälisesti tunnetuimpiin harmaan talouden asiantuntijoihin lukeutuvan Friedrich Schneiderin laskelmien mukaan harmaan talouden osuus Suomen bruttokansantuotteesta oli vuonna 2004 peräti 15,8 prosenttia eli rapiat 26 miljardia euroa.

Kiitos talouskriisin, EU, Yhdysvallat ja OECD ovat heränneet veronkiertoon. Ehkä lupaavin hankkeista on OECD:n BEPS-toimenpideohjelma (Base Erosion and Profit Shifting). Suomi solmi vastikään myös automaattiseen vero- ja tilitietojen vaihtoon tähtäävän sopimuksen 50 maan välillä. Mallia on otettu Yhdysvaltojen FATCA-laista (Foreign Account Tax Compliance Act), joka velvoittaa ulkomaisia finanssilaitoksia luovuttamaan Yhdysvaltojen kansalaisten ja yritysten verotietoja.

Yritystä on, mutta muuttuuko todella mikään?

Veronkiertoon ja aggressiiviseen verosuunnitteluun on useita keinoja, mutta yleisimpiä on holding-yhtiöiden käyttö lainoittajina, jolloin korkomenoja pystytään vähentämään verotuksesta, niiden kautta investoiminen, jolloin omistajuus pystytään kätkemään verottajalta ja verotetavan tuloksen siirtäminen yritysten kautta alhaisemman verotuksen maahan. Konserni voi myös siirtohinnoittelemalla tehdä markkinahinnasta poikkeavia kauppoja tytäryhtiöiden välillä. Keinoja on monia.

Kolme vuotta sitten tutustuin indonesialaiseen verovirkamieheen, joka laskee presidentin verot. Tämä totesi: ”It’s an endless cat and mouse game and we’re constantly loosing it.” Ongelma veronkierrossa ei ole nähkääs torjunnassa vaan rikollisen toiminnan määrittelyssä.

Veroparatiisi ja veronkierto eivät ole riittäviä termejä selittämään kansainvälisten verosopimusten ja veroalueiden logiikkaa. Ei ole olemassa mitään yksittäistä "veroparatiisia" aivan kuten ei ole "laitonta" pankkiakaan. On ainoastaan eri lainsäädäntöjen, porsaanreikien ja sopimusten piirissä toimivia instansseja. Kyse on siis kansainvälisestä finanssijärjestelmästä.

EU-tasolla puhumme arviolta biljoonan euron veromenetyksistä - kyllä, se on tuhat miljardia eli 12 nollaa. Globaalilla tasolla pelkästään yksityistä varallisuutta on kätketty verottajan ulottumatomiin ainakin 21-32 biljoonaa dollaria. Muistakaa, että vuonna 2012 koko maailman bruttokansantuote oli 84,97 biljoonaa dollaria. Kyse ei siis ole parturikampaamojen ja ravintolapalveluiden kuittikaupasta, sillä kansainvälisestä kaupasta jopa 70 prosenttia käydään konsernien kesken.

Osaltaan ongelma on valtioiden harjoittamassa haitallisesta verokilpailusta, toisaalta edullisista verosopimuksista, joita suurimmasta verohyödystä nauttijat, ovat itselleen junailleet. Vaikka veronkierto onkin pois valtion budjetista, se ei katoa pankkien tileiltä.

Jos varjotaloutta todella avattaisiin ja verovälttelyyn oikeasti puututtaisiin, paljastuisi, että kaikista suurimmat veroparatiisit ovat todellisuudessa OECD-maita. Kuten Nicolas Saxon kirjassaan Aarresaaret – Miehet, jotka ryöstivät maailman kirjoittaa, kaksi suurinta veroparatiisia ovat todellakin saaria, aivan kuten mielikuva Karibian banaanitasavallasta antaa ymmärtää. Kaksi suurinta varjotalouden risteyskohtaa ovat kaksi maailman suurinta finanssikeskusta: Manhattan ja City of London.

Maailman suurimmat yritykset eli maailman suurimmat liikepankit ovat tahoja, jotka optimoivat ja kätkevät monesti omistamiensa kansainvälisten suuryritysten varallisuuden omiin taseisiinsa. Sama pätee laittomiin pääomavirtoihin. Rikkaat länsimaat saavat vuosittain rikkailta kehitysmailta varovaisen arvion mukaan 900 miljardia euroa "kehitysapua". Vertailun vuoksi: kansainvälinen kehitysapu oli vuonna 2013 ainoastaan 134,8 miljardia dollaria.

Siirtohinnoittelun, konserniavustusten ja korkovähennysjärjestelmän kaltaisten instrumenttien avulla, yritykset pystyvät helposti kiertämään veroja. Toiminta on täysin laillista, vaikka sen seurauksena kaikista suurimmat yritykset maksavat minimiveroja, mutta kilpailevat veroedun turvin samoilla markkinoilla rehellisesti veronsa maksavien suomalaisten pk-yrittäjien kanssa.

Google, Apple, Microsoft, Ex-Nokia, SanomaWSOY, Stora Enso, Fortum, Terveystalo, Attendo ja Outotec ovat vain muutama esimerkki yrityksistä, jotka ovat kikkailleet Suomessa verotettavaa tulostaan todellisuutta alhaisemmaksi. Useat edellä mainituista yrityksistä ovat samaan aikaan nauttineet veronmaksajien maksamista yritystuista.

Yksinkertaiset toimenpiteet, kuten maakohtainen rekisteröinti, joka paljastaisi konsernin sisäisen rahaliikenteen ja mahdollistaisi totuudenmukaisen verotuksen sekä lähdeverotuksen kiristäminen joko paljastaisivat tai verottaisivat suurimman osan casimirehrnrooth-wahlroosien salaisista varoista.

Aggressiivinen verosuunnittelu ja veronkierto ei ratkea kieltämällä vaan tekemällä toiminnasta kannattamatonta. Läpinäkyvyys ja ennakkoverotus ovat toimenpiteitä, joilla veronkiertoon pystytään puuttumaan kansallisesti, mutta olisi kenties aika keskustella, onko pääomaverotus oikeudenmukainen tai toimiva suhteessa ansiotuloverotukseen. Valitettavan usein nimittäin ne, jotka omistavat eniten, maksavat vähiten veroja.

-------------

Veronkierosta kyllä puhutaan, mutta teot ovat jääneet vähiin. Suomi on viimeisiä korkovähennysoikeutta rajoittavia maita ja hallintarekisteri, joka mahdollistaisi varallisuuden kätkemisen, kummittelee eduskunnan kabineteissa. Meillä jopa valtion enemmistöomisteiset yritykset saavat edelleen päättää, mitä tietoja verottajalle ilmoittavat. Sen sijaan yhteisöveroa on laskettu, jotta pystyisimme kilpailemaan veroparatiisien ja niissä kotiaan pitävien suuryritysten kanssa.

Kansainvälisten sopimusten mukamas sanelemien ehtojen taakse on turha piiloutua, sillä kansallisesti voidaan toimia. Esittelemme näitä kansallisia vaihtoehtoja maanantaina kansanedustaja Anna Kontulan kanssa julkaistavassa Varjotalous-selvityksessä. Verotus kehittämällä sekä läpinäkyvyyttä lisäämällä Suomi säästäisi helposti reilun miljardin ja säästyisi kysyntää lamaannuttavilta leikkauksilta.

Kun salaiset sopimukset laadittiin, vallassa Luxemburgissa oli Euroopan komission nykyinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, joka edustaa parlamentin suurinta EPP-ryhmää. Samassa ryhmässä istuu myös Kansallinen Kokoomus. Ei lienekään yllätys, ettei Alexander Stubbin ja Jyrki Kataisen luotsaama hallitus ole puuttunut suurpääoman, sijoittajien ja kaikista varakkaimpien verosuunnitteluun ja veronkiertoon. Sen sijaan parturikampaajat ja raksan duunarit ovat joutuneet suurennuslasin alle.

Valtiolla saattaa olla yksi veropäivä vuodessa, mutta suuryrityksillä on 364 verotonta. Ne verot jäävät meidän muiden maksettaviksi.