Vapaamatkustaja

”Turvapaikanhakijoiden määrän pitää olla hallinnassa” – pääministeri Jyrki Katainen

”On suuri pelko, että nuoret menettävät uskonsa ja toivonsa tulevaisuuteen. Sen seuraukset voisivat olla varsin dramaattiset.” – valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Svenska Yle rikkoi vast ikään ennätyksiään pääministeri Kataisen kommenteilla Husbyn mellakoista. Ylen tietojen mukaan etenkin ruotsidemokraatit - nuo lintukodon oikeistopopulistit - ihastuivat ajatukseen ”hallitusta turvapaikanhakijoiden määrästä”, jota pääministeri ehdotti ennaltaehkäiseväksi lääkkeeksi Suomessa. Suomen pakolaisapu muistutti pääministeriä pikaisesti Suomen ratifioineen sekä YK:n pakolaissopimuksen että ihmisoikeusjulistuksen, joiden takaama ihmisoikeus turvapaikan hakeminen on. Íhmisoikeuksia ei noin vain rajoiteta.

Husbyn lähiön vielä savutessa Dagens Nyheter pelotteli mellakoiden leviävän ympäri Ruotsia. Viikonloppu sujui odotettua rauhallisemmissa merkeissä, mutta keskustelu lähiön ympärillä ei rauhoittunut. Pohjois-Tukholmassa sijaitsevan Husbyn tapahtumat saivat alkunsa reilu viikko sitten. Toiset väittävät syyksi ohikulkijoita puukolla uhannutta miestä, jonka poliisit ampuivat. Toiset taas tietävät paikallispoliisin nimitelleen maahanmuuttajavaltaisen lähiön nuoria rasistisesti, mikä aiheutti ennestään kireän tilanteen eskaloitumisen. Oli syy mikä hyvänsä tilanne muistuttaa maahanmuuttajataustaisten nuorten ja poliisin välille puhjenneita mellakoita Ranskassa ja Englannissa.

Pelkästään demografiaa vertailemalle olisi loogista ajatella, että ongelma on maahanmuuttajissa. On helppo ylittää aita siitä mistä se on matalin, vaikka ongelma on syvemmällä. Ruotsi ei ole Englannin kaltainen luokkayhteiskunta, jossa sosiaalinen liikkuvuus on kehitysmaatasolla, mutta siitä huolimatta ongelmia löytyy. Kun nuoret miehet istuvat työttöminä ja turhautuneina päivät pitkät, ongelmat kertautuvat. Se ei ole salaisuus eikä kulttuurinen kysymys. Pääministeri Fredrik Reinfeldt, jonka kahden hallituskauden aikana nuorisotyöttömyys on kolminkertaistunut, vaati välitöntä kuria, kun taas oppositio nosti pöydälle kissan nimeltä pitkäaikaistyöttömyys ja Husbyn Tukholman kantakaupunkiin nähden kolminkertaiset työttömyysluvut.

Jutta Urpilainen muistutti maailman talousfoorumista Davosista palattuaan, että Eurooppaa uhkaa sosiaalinen kriisi, mikäli eurokriisiä ja entisestään synkkenevää työllisyystilannetta ei ratkota. Tämä on tietenkin melkoista jeesustelua ihmiseltä, joka on toiminut yhtenä kriisin arkkitehdeistä, mutta totta. Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n pääjohtaja Yves Daccord totesi Politiken-lehden haastattelussa Euroopan olevan kriisi-alue. Daccord kehotti Eurooppaa varautumaan lisääntyviin levottomuuksiin ja mainitsi esimerkkeinä Pariisin ja Lontoon mellakat.

Palataanpa kahden vuoden takaisiin tapahtumiin Lontoossa. Sama kaava: poliisi, pyssyjä, kuollut kaveri ja työttämyydestä sekä tuloeroista kärsivä lähiö. Resepti tuhoon oli valmis. Kun tilanne lopulta saatiin ympäri Englanti rauhoittumaan, 3 100 ihmistä oli pidätetty, viisi kuollut ja vahinkoja syntynyt arviolta 200 miljoonan punnan edestä. Kuten Husbyn tapauksessa, myös Englannissa syytettiin maahanmuuttajia, kunnes 1 000 tuomiota myöhemmin rötöstelijöiden huomattiin olevan ihan arkisia engelsmanneja.

YK on varoittanut jo vuosia länsimaita kasvasta eriarvoisuudesta ja sen mukanaan tuomista levottomuuksista Maailman tila raportissa. YK:n näkemys konflikteihin on erittäin pragmaattinen: sosiaaliset ongelmat aiheuttavat uusia ongelmia. Asiantuntijoiden argumentit kuitenkin sivutetaan rasistisin solvauksin ja mielikuvin maahanmuuttajista, jotka siellä polttelevat rehellisten ihmisten autoja. Emme ole päässeet kovinkaan pitkälle ajoista, jolloin muita kulttuureja pilkattiin barbaarisin kuvastoin. Emme halua nähdä ongelmaa itsessämme, joten heijastamme sen muihin. Kun ensimmäinen pidätys Husbyssa vihdoin tehtiin, kiinni otettiin Suomalainen. En finne igen!

Husbyn asukkaita ei kuunnella. He kertovat työttömyydestä ja köyhyydestä. Rasistisin motiivein aseistautuneet kommentaattorit haluavat valjastaa inhimillisen epätoivon omiin tarkoitusperiinsä. On niitä, jotka todistavat ja tulevat sinnikkäästi vasta-argumenteistä huolimatta todistamaan teoriansa Husbyn tapahtumilla. Akateemiset natsit haluavat nähdä gettojen palavan myös Suomessa. Onhan se ikävä vaahdota maahanmuuton ongelmista, kun sellaisia ei omasta takaa ole nimeksikään. On myös niitä, joille palavat autot ja rasistiset kommentit ovat pelkkää bisnestä. Freelance-toimittaja Joakim Lamotte kertoi blogissaan Aftonbladetin ja Expressenin maksaneen autojen polttamisesta.

Husbyn mellakat olivat sosiaalisiin ongelmiin ja poliisien toimintaan turhautuneiden ihmisten prostesti, jota ei voi ratkoa pelkästään mellakkapoliisia huutamalla. Husbyn ongelmat eivät ole muualta tulleita tai monikulttuurisuuden synnyttämiä. Ongelmat synnyttää leikkauspolitiikka ja rasistiset asenteet, jotka elävät tiukassa etenkin työmarkkinoilla. Halla-Aho väittää blogissaan, että ”tulijoilla ei ole mitään sellaista tarjottavaa, jota länsimainen, jälkiteollinen, erikoistunut yhteiskunta tarvitsisi.” Perussuomalainen työväenpuolue suhtautuu työttömyyteen virtaviivaisesti. Se palavatko getot ei ole kiinni turvapaikan hakijoiden määrästä vaan harjoitetusta politiikasta. Vaikka Varissuon asukkaista 36 prossaa on ulkomaalaistaustaisia, kukaan ei polta Datsunia. Ainakaan vielä.

Husby ei ole maahanmuuttokysymys vaan sosiaalinen konflikti, jonka eriarvoistuvan yhteiskunta synnyttää. Kyse ei ole ihonväristä vaan tulotasosta. Kyse on rikkaista ja köyhistä. Jos keskustelu Husbystä jää maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskeskustelun tasolle, on aivan turha spekuloida toistuvatko tapahtumat. Ongelma ei myöskään poistu asuntopolitiikalla ripottelemalla köyhät ja potkitut rikkaiden sekaan. Lähiö elää mielessä ei betonissa, eivätkä rikkaudet valu sen tehokkaammin, vaikka naapurilla olisi Ferrari. Työttömyys, kasvava eriarvoisuus ja epätietoisuus tulevasta aiheuttavat mellakoita tilanteessa, jossa elvytetään päähän potkimalla. Ehdottaisin Jyrkille, että hallitaan työttömien määrää turvapaikanhakijoiden sijaan.

“In 2011 global military spending reportedly exceeded more than $4.6 billion a day. This level of military spending is hard to explain in a post-cold war world and amidst a global financial crisis. Economists would call this an opportunity cost. I call it human opportunity lost.” Ban Ki-moon, YK:n pääsihteeri

Ruotsalaisen rauhantutkimuskeskus SIPRIn (Stockholm International Peace Research Institute) mukaan maailman sotilasmenot kasvoivat 43 prosenttia huikeaan 1,7 biljoonaan dollariin vuosien 2002 ja 2011 välillä. Tämä kaikki tilanteessa, jossa eläkkeitä, palkkoja, työntekijän oikeuksia ja peruspalveluja leikataan. Globaali lama ei näytä osuneen globaaleihin puolustusmenoihin. Puolustusmenojen ylivoimainen ykkönen on edelleen Yhdysvallat, jota seuraavat Euroopan tuhlarit. Suomi ei tee poikkeusta.

Transnational Instituten julkaiseman Guns, Debt and Corruption: Military Spending and the EU Crisis -raportin mukaan vuonna 2010 Euroopan Unionin 27 jäsenmaan yhteenlasketut puolustusmenot olivat 194 miljardia euroa, mikä vastaa 1,6 prosenttia unionin bruttokansantuotteesta. Summa saattaa kuulostaa pieneltä, mutta puhumme valtavasta kasasta pelimerkkejä. Se vastaa Italian, Kreikan ja Espanjan yhteenlaskettua alijäämää, jota tilkitään yhteiseurooppalaisin toivotalkoin. Etenkin kriisimaat ovat kasvattaneet puolustusmenojaan kriisin alusta lähtien. Raportin julkaisun jälkeen puolustusbudjettien osuus valtioiden kokonaisbudjeteista on laskenut, muttei kriisiä edeltävälle tasolle.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Suomen puolustusmenot ovat – yllätys, yllätys – kasvaneet kriisistä huolimatta aina viime vuoteen 2012 saakka. Puolustusmenojen suhteellinen osuus valtion budjetista on toki laskenut valtion menojen kasvaessa, mutta leikkauksiin päätyi vasta nykyinen hallitus. Kaikki tämä tilanteessa, jossa työttömyys on kasvussa ja sosiaalietuudet leikkurin alla. Unohdetaan ryssä, talvisota ja vääjäämätön tuho. Eurooppa on jo valtiovarainministeri Urpilaisen pelkäämässä sosiaalisessa kriisissä eikä sitä ratkota raijaamalla rautaa rajalle, vaikka oppositio ehtikin menestyksekkäästi panssareita Ateenan kaduille ehdottamaan.

Tässäkin blogissa on useaan otteeseen kehotettu julkisiin investointeihin. On kuitenkin syytä muistaa, että on investointeja, jotka synnyttävät työpaikkoja ja kasvua sekä investointeja, jotka eivät. Masschusettsin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan aseteollisuuteen sijoitettu dollari tuottaa työpaikkoja yli puolet vähemmän mitä vastaava dollari tuottaisi investoituna julkiseen liikenteeseen tai koulutukseen. Etelä-Euroopan kriisimaiden menoja tarkastellessa voidaan hyvällä syyllä sanoa puolustusmenojen omalta osaltaan johtaneen kriisiin. Espanjan entisen puolustusministerin sanoin: ” Meidän ei olisi pitänyt hankkia järjestelmiä, joita emme aio käyttää konfliktitilanteissa, joita ei ole olemassa ja, mikä pahinta, varoin, joita meillä ei ollut, eikä ole nytkään.” Espanja kasvatti sotilasmenojaan 29 prosenttia vuosien 2000 ja 2008 välillä. Kyproksen vastaavat luvut ovat liki 50 prosenttia, joista valtaosa vuoden 2007 jälkeen, kun kriisi kävi kuumimmillaan.

Transnational Instituten raportti huomauttaa, että iso osa kaupoista on tehty epäilyttävissä, korruption sävyttämissä olosuhteissa. Tutkintoja on käynnissä niin Portugalissa, Kreikassa kuin Espanjassakin. On väärin syyttää kaupoista pelkästään Etelää. Muistamme Patrian Slovenian lahjuskampanjan ja Bahrainin asekaupat. Yhtiötä on syytetty myös ammusten toimittamisesta USA:n armeijan laittomaan käyttöön Irakissa ja Afganistanissa sekä yhteistyöstä skandaaleistaan tunnettujen BAE Systemsin ja EADS:n kanssa. Otetaanpa toinen esimerkki. Erään ministerin erityisavustaja on jälkeenpäin syyttänyt Ahon nuijimia ja Kankaanmaan ajamia Hornet-kauppoja varsin yksioikoisesta tiedon pimittämisesta valtioneuvoston jäseniltä.

Kuka asekaupasta sitten hyötyy? Puolustusmenoja tarkastellessa käy ilmi, että henkilöstömenoista on karsittu itse asekaupan kasvaessa. On siis kohtuutonta syyttää ahneita upseereita. Asekaupan todellinen voittaja on globaali aseteollisuus – prosenttijengien prosenttijengi. Monesti salaliittoteorioissa vilahteleva military-industrial complex on Donald Rumsfeldin puolustusministerikauden jälkeen pikemminkin pelkkä industrial comlex, mutta peli ei ole juurikaan muuttunut: asevarustelun hedelmät jakautuvat kovin epätasaisesti kovin harvalle.

Vuonna 2012 sata suurinta asekauppaan keskittynyttä yritystä myi aseita 318 miljardin dollarin edestä. 60 prosenttia kaupasta menee jenkkiyrityksille ja 29 prosenttia eurooppalaisille. Euroopan suurimpiin asevalmistajiin kuuluu yrityksiä kuten Rolls-Royce, Saab, Rheinmetal ja Babcock International. Näillä yrityksillä on edustajansa Brysselissä, joissa miljoonat palavat lobbausillallisten ja irtisanomisuhkausten merkeissä. Uhka on aina mahdollisuus.

Kukapa tietäisi paremmin bisneksestä kuin Apusen Matti. Evan johtaja totesi Suomen Atlantti-Seuralle pitämässään puheessa, että: ”Yhdysvallat kantaa suurta taakkaa vaikka Eurooppa on vauras, ja Euroopan BKT on suurempi kuin USA:n. Tämä on herättänyt amerikkalaisissa aiheellisenkin kysymyksen siitä, missä määrin USA:n on pidettävä yllä hyvinvoivan sukulaisensa puolustuskykyä.” Apusen kommentti on kuin sanasta sanaan Naton päsihteeri Anders Fogh Rasmussen vuotta myöhemmin Trans-Atlantisessa kokouksessa lausuma. Naton elää jäsenmaittensa puolustusbudjeteista, joten on pelkästään rauhanjärjestön edun mukaista kasvattaa menoja. Vaikkakin inhimillisen kärsimyksen hinnalla. Samaan aikaan Suomi on päivittämässä Nato-yhteensopivia lentskareita heittelemällä miljoonia jenkeille, Apunen on huolissaan puolustuskyvystä. Minä olen huolissani Apusesta. Ilmeisesti tietyt möröt näyttäytyvät vain Evan johdolle.

Ban Ki-moon sanat tekstin alussa kantavat painavan viestin: mitä varten me varaudumme? Kylmä sota on ohi ja talous kriisissä. Ongelma asekaupassa on, että se ei ole kestävää eikä asevarustelu kannattavaa. Sen sijaan, että investoisimme ihmisiin, investoimme aseisiin. Aseet aiheuttavat inhimillistä kärsimystä muutenkin kuin käytettyinä.

Suomessa maanpuolustuskiima on poikkeuksellisen korkea, mutta reaaliset uhat varsin olemattomia. Euroopan talous ei näytä paranemisen merkkejä ja tämä näkyy myös Suomessa. On turha lähteä etsimään ongelmia, kun niitä löytyy ihan riittävästi omien rajojenkin sisältä. Näitä ongelmia ei hoideta puolustusmenoja kasvattamalla. Eikä todellakaan Nato-jäsenyydellä. Uskottava puolustus ei voi eikä saa tarkoittaa asevarustelua.

E: Tekstiä korjattu Suomen puolustusmenojen osalta. Suomen puolustusmenot ovat laskeneet kahden viime vuoden aikana. Aikaisemmin luvut perustuivat puolustusministeriön julkaisemiin virheellisiin tilastoihin. Syytän heitä.

”Jos olet vauras ja kykenevä lisääntymään, on moraalisesti vastuutonta olla lisääntymättä. Jos olet köyhä, on puolestaan vastuutonta lisääntyä.” vuorineuvos ja Liberan perustaja Gustav von Hertzen Talouselämä-lehden haastattelussa

Äitienpäiväkahvit menivät väärään kurkkuun avatessani sunnuntain Helsingin Sanomat. Toimittaja Katja Boxbergin juttu käsittelee riippumattomuuttaan hehkuttavaa ajatuspaja Liberaa. Think tankin tutkimusjohtaja Elina Lepomäki kertoo jutussa kokoomuksen harjoittavan vasemmistopolitiikkaa, julkisen sektorin alasajon olevan myytti ja Suomen olevan yhden totuuden maa. Linja pitää, sillä Lepomäki on vastustanut aikaisemmin muun muassa rahoitusmarkkinaveroa, sosiaalietuuksia, valtionomistuksia ja kaikkea etuliitteellä julkis. Lepomäen utopiassa sosiaaliturva hoituu lahjoituksin, sillä kaikki muut mallit ovat sosialismia.

Suomi on puolillaan ajatushautomoja, mutta Hesari nosti esiin Liberan. Sattumaa tai ei, on syytä kysyä: mikä ihmeen Libera ja miksi? Liberan hallituksessa ei istu pelkkiä trolleja vaan nimekkäitä ja varakkaita elinkeinoelämän vaikuttajia. Harvempi on kuullut Lepomäestä, mutta moni varmasti tunnistaa nimet Björn Wahlroos, Gustav von Hertzen ja Anne Berner. Jos ei vieläkään kolise, muistakaa ainakin Anne Brunila, joka istuu myös Sanoma Oyj:n hallituksessa. Sattumaa tai ei, kyse ei ole kolmen puupennin päänaukojista vaan miljoonien eurojen intressiryhmästä. Brunila kummastelee Twitterissa, miksi kritiikissä nostetaan esille tämän rooli sekä ajatuspajan että lehden hallituksissa. Nosto tuskin kummastuttaa muita kuin Brunilaa itseään.

Libera ilmoittaa olevansa puoluepoliittisesti riippumaton ajatuspaja, jonka missiona on edistää vapautta Suomessa. Mitä vapauteen tulee, se on siitä hieno käsite, että se on käyttäjän määriteltävissä. Käytännössä Liberan agenda on avoimen libertaari. Julkinen velka on ongelma, hallitus on ongelma ja köyhä on ongelma. Yksi ainoa ratkaisu ja totuus ovat säätelemättömät markkinat, jotka ratkaisevat kaikki ongelmat. Liberan vapaus on vapautta valtiosta. On söpöä ajatella, että säätely ja parlamentarismi ovat ongelma eivät ratkaisu, mutta argumentista unohtuu se, että säätelyä on aina jossain muodossa ollut ja tulee jatkossakin olemaan. Koska säätely on pahasta, poistettaisiinko esimerkiksi alkoholin ikärajat ja laillistetaan kannabis?

Juuri kun olin saanut yskittyä äitienpäiväkahvit keuhkoistani, tukehduin aamupalasämpylään lukiessani Mikael Jungerin blogauksen Vastakkaisasettelun aika on ohi. Ja mistä vai? No, Liberan blogista tietenkin. Junger venyttää sosiaalidemokraatin määritelmän aivan uusiin svääreihin. Hänen mukaansa maailma on niin verkostoitunut, että säätely johtaa automaattisesti synenergiatappioon. Säätelyn sijaan Junkkis vaatii lisää yrittäjäajattelua julkiselle puolelle. Sen sijaan, että demaripamppu olisi huolissaan kasvavista tuloeroista ja julkisen sektorin alasajosta, hän peräänkuuluttaa julkiselle sektorille eriarvoistavia rakenteita.

Jungerin johdolla Libera koettaa esiintyä sisäsiistinä objektiivisena think tankkina, mutta todellisuus on jotain muuta. Boxberg kirjoittaa, että Libera on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja toimii täysin lahjoitusvaroin. Mitä puoluepoliittiseen sitoutumattomuuteen tulee, ajatuspajan projektikoordinaattorina on toiminut kokoomusnuorten entinen puheenjohtaja ja nykyinen valtuutettu Wille Rydman ja Lepomäki itse ilmoittaa Uuden Suomen Puheenvuorossa puoluepoliittiseksi kannakseen kokoomuksen. No strings attached, kunhan vähän lyödään omiakin.

Lepomäki korostaa Hesarin jutussa, miten vaikeaa rahaa on kerätä, kiitos säätelyn. Rahoitusta on varmasti todella vaikea suhmuroida, kun hallituksessa istuu elinkeinoelämän keulamiehiä ja –naisia, joiden siivellä vapaamatkustaa kourallinen vuorineuvosten skidejä. Mitä taas riippumattomaan tulee, Libera on ideologisesti yhtä riippumaton kuin Suomen kommunistinen puolue. Lepomäelle tosin ei riitä pelkkä kommunismin pyyhkiminen maailmankartalta vaan lisäksi tämä vaati läpinäkyvyyttä. Hallituksen jäsen Brunilalta tiedusteltiin Twitterissa, miksei Liberan rahoitus ole avointa, vaikka tutkimusjohtaja peräänkuuluttaa avoimuutta? Brunilalle tieto tuli yllätyksenä ja tämä lupasi ottaa asiasta selvää. Veikkaisin, että vastauksessa saattaa kestää.

Helsingin Sanomat on ansioikkaasti tutkinut suomalaisen lobbauskoneiston taustoja viime viikkoina. Elinkeinoelämän keskusliitto on ollut ministeriöiden uudistushankkeissa ja lainsäädäntöhankkeissa edustettuna tai lausunnonantajana 1 786 kertaa, mikä tekee EK:sta vaikutusvaltaisimman etujärjestön lainvalmistelussa. Näihin tilastoihin suhteutettuna on kiinnostavaa, että suuryritysten hallituksissa istuvat ”itsenäiset ajattelijat” ovat huolissaan valtion roolista. Jos jostain pitäisi olla huolissaan, kenties lobbauskoneistosta, jonka yksi sivupolku Libera on? Kenties Libera-artikkeli on kumarrus kritiikin kohteeksi joutuneiden elinkeinoelämän lobbareiden suuntaan?

Helsingin Sanomat ei nosta sattumalta ainoastaan vuoden ikäistä ajatusvuoristorataa lehtensä sivuille. En sano, että Brunila olisi käskenyt juttua tekemään. Tiivistän argumentin entisen esimieheni kommenttiin: ”Eikös se ole niin, että jos on kaksi firmaa, joista toinen tuo euron taloon, niin tarvitseeko sitä miettiä kummasta tehdään juttu?” Kommenttia seurasi leikikäs silmänisku, joka ei juurikaan naurattanut. On totuuksia, jotka ovat sanomattakin selviä. Yhden totuuden myyttiä luomalla ei avata keskustelua vaan tukahdutetaan se.

Julkisen sektorin alasajo ei ole myytti saati salaisuus, kuten ei ole myöskään demareiden alamäki, jonka elävä esimerkki libertaarien raamatussa seikkaileva arkkienkeli Mikael on. Yhdessä asiassa Libera ja Lepomäki ovat kuitenkin oikeassa: ajatuspajan aivopierut todellakin kärsivät yleisestä ilmapiiristä. Enemmistön diktatuuri ei jaa Liberan näkemyksiä. On hienoa, että suomalaiset osaavat ajatella ilman pajojakin.

Talous- ja rahakomisaari lausui yllä mainitut sanat Council on Foreign Relationsin kokouksessa New Yorkissa vuonna 2011. Rehn viittaa puheessaan parivaljakon Reinhart ja Rogoff tutkimustuloksiin, joiden pohjalta julkaistiin top selleriksi noussut teos This time it is Different. Kirjassaan Reinhart ja Rogoff väittävät, että talouskasvu hidastuu, jos valtionvelka kasvaa yli 90 prosenttiin bruttokansatuotteesta. Nomen est omen: tämä tutkimus oli jotain aivan muuta kuin antoi ymmärtää.

Suomen omaa Olli-poikaa on kiusattu jo tovi leikkauspolitiikan akateemisesta pohjan puutteista ja paikoin totaalisesta puuttumisesta. Leikkauslinjaa ovat kritisoineet niin nobel-voittajat, elinkeinoelämän vaikuttajat, oppositio kuin johtavat ekonomistitkin. Rehn ei yhden nobelistin kriitiikistä kauhistunut vaan toi leikkauslistojensa tueksi ”uskottavien taloustieteilijöiden” tulokset. Sanomattakin selvää, että tutkimus oli Reinhartin ja Rogoffin.

28-vuotias opiskelija Thomas Herndon kävi R&R:n datan läpi ja loppu on historiaa. Tutkimuksessa ei tehty pelkästään Excel-virheitä vaan osa aineistosta sivuutettiin tietyn lopputuloksen saavuttamiseksi. Lopulta kävi ilmi, että Rehninkin hehkuttama 90 prosentin -sääntö pohjautuu valikoituihin tilastoihin ja tutkimuskohteen laajamittaiseen väärintulkintaan. Yksi opiskelija kyseenalaisti koko leikkauspolitiikan, ja jopa oman professorinsa yllätykseksi, onnistui siinä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki kyseenalaistaa Ylen haastattelussa leikkauspolitiikan omalta osaltaan ja vaatii matokuurin sijaan lisää julkisia investointeja. Vaikka sitten lisävelalla. Tämä on yksi poliittinen kirosana, jota moni ei uskalla ääneen mainita, kiitos hallitusohjelman tavoitteiden. Hallitseva poliittinen paradigma, jota myös Suomen hallistus Jutta Urpilaisen ja Jyrki Kataisen johdolla toteuttaa, lähtee ajatuksesta, että eurokriisi on velkakriisi ja ennen kaikkea julkisen velan kriisi.

Vaikeiden ratkaisujen tuleville hallituksille siirtämisen lisäksi Jyrkijutan ainoa lääke kriisiin on ollut julkisen sektorin leikkaaminen talouden tasapainottamiseksi ja yksityisen sektorin verotuksen keventäminen. Kriisimaille tarjoillaan risiiniä, vaikka todellinen kriisi piilee rahaliiton rakenteissa ja investoinneissa. Säästöjen sijaan julkinen velka kasvaa samaan aikaan kun työttömyys on räjähtänyt käsiin. Jopa Euroopan komission presidentti Jose Manuel Barroso totesi ennen vappua, että leikkauspolitiikan aika on ohi. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, jäi tosin epäselväksi.

Kukin tekee tulkintansa. Suomen johtava pelialan asiantuntija, kansanedustaja Jaana Pelkonen ehdotti työvoimapolitiikkaan aivan uudenlaista futuristista näkökulmaa: matalapalkkaratkaisua eli madallettua palkkaa työllistymisen takaamiseksi. Sen sijaan, että leikattaisiin, luotaisiin työpaikkoja ja silleen hei: ” Yhden hyvä ei ole automaattisesti toiselta pois.” Ajatus on sinällään söpö, muttei pidä paikkaansa. Matalapalkkaratkaisua on kokeiltu, eikä toiminut. Palkkojen leikkaaminen ei synnytä suoraan sen enemmän työpaikkoja, se vain pienentää palkkakustannuksia. Yhden hyvä on toiselta pois.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATTin ylijohtaja Juhana Vartiainen kertoo Taloussanomissa, että: ”Mitä enemmän on työn hakijoita, sitä enemmän syntyy työsuhteita.” Olemme ongelman ytimessä. Ongelma on aina työntekijä ei työmarkkinat. Työvoimapolitiikka ei voi perustua pelkästään työmarkkinoiden polkemiseen. Se vaatii myös investointeja. Odotamme jatkuvasti kasvua, joka todellisuudessa se revitään työntekijän kukkarosta. Investointeja ei ole juurikaan näkyvissä, eikä siten työpaikkojakaan.

Ajatus, että kuka tahansa saa työtä, kun vain tarpeeksi hakee, elää sinnikkäästi, vaikka maailma ympärillä muuttuu. Suomalaiset työmarkkinat ovat erittäin kilpailutetut. Uskokaan minua. Been there done that. Ongelma ei ole siinä, etteivätkö ihmiset yrittäisi tarpeeksi tai että työttömyys johtuu pelkästäään työmarkkinoiden toimimattomuutena. Ongelma on siinä, että meillä ei ole tarpeeksi työpaikkoja ja työvoimapolitiikka, joka keskittyy työllistämisen sijaan orjuuttamiseen. Ongelma on joka tapauksessa viime kädessä työntekijän, ei koskaan yrityksen, eikä todellakaan politiikan. Ongelma on eläkeikä, työurien pituus ja liian korkea palkkataso. Sosiaaliturva on ongelmien synty ja juuri, minimipalkka kommunismia ja perustulo utopiaa.

Sosiaali- ja terveysalan kattojärjestön Sosten kyselyssä etuuksia myöntävistä ja hakemuksia käsittelevistä tahoista valtaosa piti väärinkäytöksiä harvinaisina. Sosiaalialan ammattilaiset päinvastoin kokivat, että liian moni jää ilman turvaa ja tuet ovat liian matalia. Vapaamatkustajaloishuijarit elävät lähinnä keskustelupalstoilla ja pääkirjoituksissa. Oxfordin yliopiston professorit David Stuckler ja Sanjay Basu väittävät Why Austerity Kills -kirjassa, että talouden säästökuurit ovat tappaneet tuhansia. Samaan aikaan Hursti kyselee kela-kortteja leipäjonossa.

Kasvu ei synny itsestään. Kasvua pitää ruokkia. Kun talous yskii ja yksityinen sektori on keskittynyt ”tehostamaan” ja ”kehittämään” eli ”erottamaan” ja ” verottamaan”, julkisen sektorin on astuttava kehiin. On tärkeä muistaa, että rahaa pitää säästämisen lisäksi käyttää. Satraappi Laatikaisen aave leijailee edelleen Keskisuomalaisen toimituksessa. Päätoimittaja Pekka Mervola ehdottaa kolumnissaan uusien hävittäjäkauppojen ohella opintotuen takaisinperintää opintojen keskeyttäjiltä. Tuplattu velkataakka lisää työllistymistarvetta ja pakko on toimiva kannustin. Harmi, kun hävittäjätehtaalle ei pääse puolikkaalla maisterin tutkinnolla. Ei etenkään kun koko tehdas ei edes sijaitse Suomessa.

On hienoa, että kansanedustaja Pelkonen sekä Suomen ikinuoret ja aina innovatiiviset päätoimittajat blaastaavat uusia avauksia. Olisi vielä hienompaa, kun nämä työvoimapoliittiset neronleimaukset eivät kävisi aina pienituloisen kukkarolla. Kansanedustajan ja päätoimittajan palkalla on helppo huudella. Euroopan talous on totaalisessa tiltissä eikä se siitä tilttailemalla parane. Kasvua ei edelleenkään luoda leikkaamalla, eikä todellakaan hävittäjiä tilaamalla - tämän toivoisi ainakin gallup-tähti keskustan muistavan. Kasvua luodaan johdonmukaisilla investoinneilla suomalaiseen työhön ja koulutukseen, ei kvartaalitalouden silmänkääntötempuilla tai opiskelijoita kiusaamalla.