Vapaamatkustaja

“Kriisi antaa mahdollisuuden - ja pakottaa - puuttumaan ongelmiin, joihin on hyvinä aikoina vaikea kajota, vaikka tiedettäisiin, että pitäisi,” Sanni Grahn-Laasonen ja Sinuhe Wallinheimo, Eurooppa huomenna

Mitä täällä oikein tapahtuu? Kysymys on pyörinyt viime viikkojen aikana useasti mielessäni. Aloitin syyskuun alussa työt eduskunta-avustajana ja vaikka katson ymmärtäväni politiikkaa keskimäärin paremmin kuin parisuhde-elämääni, Arkadianmäellä kysymys mietityttää usein.

Ei ole epäselvää, että pääministeri on vaihtunut. Jos kokoomuksen “eteenpäin meneminen” oli aikaisemmin vauhdikasta, Alexander Stubbin myötä on vaihdettu uusi vaihde silmään. Ensin tuulettimeen osui Laura Räty-gate, sitten Pia Kauma lastenrattaineen ja sekoomuksen tuolileikit päätti Lasse Männistön perheen saaga, tuleva ex-puoluesihteeri Taru Tujusen Keva-pesti ja ex-avustajaministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Kuluvalla viikolla Stubb julkisti seitsemän vaali­tavoitetta saatesanoin: "Tässä voi olla vähän raflaavaa tarinaa." Koska sekä pääministerin että tuoreen ympäristöministerin viesti on, että Eurooppa ja Suomi muuttuvat ja tarvitsevat uuden tarinan, tarkastellaanpa hetki, minkälaista tarinaa kokoomus markkinoi.

Stubb nostaa tulevien eduskuntavaalien teemaksi kurinalaisen finanssipolitiikan, koulutuksen, digitalisoitumisen mahdollisuudet, työn ja investointien verotuksen keventämisen, työvoiman tarjonnan, työmarkkinoiden joustavuuden ja kilpailun lisäämiseen sekä sääntelyn vähentämisen. Stubbin talouspoliittinen viesti on selvä: “Ei lisää velkaa”.

Kokoomuksen tarinan taika ei ole sen sisällössä vaan retoriikassa. Puolue freimaa tarinansa kasvun, edistyksen ja eteenpäin menon retoriikkaan. Puolue korostaa vastuuta ja yhteisöllisyyttä, mutta ammattiliittojen osoittaessa solidaarisuuttaan, se syyttää eturyhmiä eturyhmäajattelusta lainaten elinkeinoelämän eturyhmiä. Kokoomuksen tarinassa vallitsee yksi oikea ja se on ideologisen nelikentän positio.

Kokoomuksen tarina on suomalaisen menestystarinan ylistys ja unohdus. Menneeseen ei palata ja muutos sekä sen pakko oikeutetaan kestävyysvajeella, pseudotieteellisillä prosenttiluvuilla ja elinkeinoelämän vaatimuksilla. Kokoomuksen uusi tarina on nostalginen muisto vanhasta hyvästä, jonka murrokseen se tarjoaa ratkaisun. Tarinan päähenkilö on kaikkivoipa poliitikko - isähahmo, joka vaikeina vuosina johtaa kansaa sitä kuulematta. Onhan ongelma edelleenkin duunarissa eikä työn määrässä.

Työttömyyden kasvaessa hallitus on sitoutunut taistelemaan olematonta inflaatiota ja velkaa vastaan kurjistamispolitiikalla ja sosiaaliturvaa leikkaamalla. Silti kokoomus on enemmän riippuvainen suomalaisesta sosiaaliturvasta kuin yksikään muu puolue, sillä sen koko tulevaisuuden visio perustuu palkka- ja tukileikkureihin, jotka pakottavat ihmiset hakemaan perustoimeentuloa. Ilman toimeentulotuen turvaverkkoa puolueen ajama tarina olisi tuskin mahdollinen. Tarinan seuraava looginen jatko-osa onkin vastikkeellinen sosiaaliturva ja hyvinvointivaltion hautajaiset.

Kuten niin moni tarina, myös kokoomuksen romanttinen tarina kääntyy ennen pitkää tragikoomiseksi farssiksi. Aristotelesta mukaillen, tragediassa ilmenevät säännönmukaisuudet ja universaalit totuudet paljon historiankirjoitusta paremmin. Kokoomuksen tarina on jo kerrottu. Uudelleenfilmatisoinneilla on tapana kyllä olla näyttäviä rahasampoja, mutta siinä kaikki. Itse tarina ei ole keskiössä vaan muutos, joka muokkaa alkuperäisen tarinan kertojansa näköiseksi.

Olemme kuulleet samaa tarinaa viimeiset kaksi hallituskautta ja ideologisesti yli kolme vuosikymmentä. Kokoomuksen tarinan traaginen virhe eli hamartia on ylimielisyys äänestäjiä kohtaan ja vanhat virheet, jotka on kääritty uuteen retoriseen pakettiin. Se on tragedia, jonka suomalainen politiikkaa jakaa.

-------------

Lainaan lopuksi elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren kirjoittamaa kokoomuslaista tarinaa, joka julkaistiin osana kirjaa Pieniä suuria tarinoita kokoomuksesta. Tarinat tulevat ja menevät. Samoin tulkinnat.

Gallupit tulevat ja menevät. Vaalitkin tulevat ja menevät. Jopa puheenjohtajat tulevat ja menevät. EU jäsenyys kuitenkin on ja pysyy. Sitä ei vuonna 1994 onnistunut Paavo Väyrynen kaatamaan eikä sitä nyt, 17 vuotta myöhemmin, kaada Timo Soinikaan. Kokoomukselta se vaati isänmaan hyväksi uhrauksia, jotka tuolloin saattoivat tuntua suurilta, mutta jotka tänään asettuvat toisenlaiseen valoon.

“Mutta sitten on se porukka joka on periaatteessa työkykyistä, mutta josta liian moni tällä hetkellä ajattelee, että ei kannata mennä töihin, koska sosiaaliturvalla pärjää. Tällaiseen järjestelmään meillä ei yksinkertaisesti ole varaa.” - Jan Vapaavuori kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa

Suomessa on massatyöttömyys – koskettaa jo miljoonaa suomalaista, Suomessa on liki miljoona köyhää –”Heikoimmassa asemassa olevista on tullut muukalaisia”, Suomessa kasvaa vain työttömyys, Ylen otsikot kertovat. Väliaikaisesta köyhyydestä kärsii tällä hetkellä noin 800 000 suomalaista ja arviolta 20 000 hakee ruokansa leipäjonosta.

Työttömyyskriisistä kyllä puhutaan, mutta poliittiset päätökset ovat jääneet vähiin. Työvoiman kysynnän säätelemisen sijaan hallitus luuppaa tarjontareformeja. Vuoroin malliksi tarjotaan nuorisotakuuta, vuoroin eläkeratkaisua ja vuoroin vastikkeellista sosiaaliturvaa. Sossun-Tatut ja somalien rattaat puhuttavat kadulla, vaikka totuus on, että moni ei edes jaksa hakea toimeentuletukea. Niitä viimeisiä pennejä.

Alexander Stubbin hallitukselta kysyttäessä, ongelma on duunarissa, joka ei jousta; työttömässä, joka ei työllisty ja syrjäytyneessä, joka ei osallistu. Ongelma ei koskaan ole harjoitetussa politiikassa, vaikka tyhmäkin ymmärtää työttömyyslukuja seuratessa, ettei ongelma ole työvoiman tarjonnassa vaan kysynnässä. Tästä huolimatta hallitus leikkaa jääräpäisesti ainoastaan pahentaen jo katastrofaalista tilannetta. Indeksijäädytyksiä ja soteraameja.

Tilastokeskuksen mukaan työttömiä on nyt 350 000. Kaunistelin itsekin aikani tilastoja, joten lienee aika kertoa Jan Vapaavuorelle, miten helppoa ja hauskaa sosiaalietuuksilla eläminen on.

-------------

Vielä vuoden alussa rahoitin elämäni opintotuen lisäksi satunnaisin freelance-hommin, mutta sain ilokseni huomata kuukauden ulkomaanmatkalta palattuani, että tilini ei ollut pekästään tyhjä vaan opintotukeni peruttu riittämättömien opintosuoritusten takia. Viimeistelin graduani, joten tämä ei tullut yllätyksenä.

Olin jo aikaisemmin päättänyt hakevani omaehtoista opiskelua työttömyysetuudella eli vastikkeellista “työkkärin opintotukea”, jota myönnetään TE-keskuksen auliilla ja mielivaltaisella päätöksellä, jos tästä on hyötyä työmarkkinoilla. Opintojeni puolesta sovin ohjelmaan erinomaisesti.

Samaa mieltä oli myös TE-keskuksen virkailija, jonka tapasin kevättalvesta. Jotta saisin hakea tukimuotoa, minun olisi kuitenkin oltava kirjaamatta opintojani vuoden yhtämittaisen opiskelemattomuuden täyttymiseksi. Koska viimeisimmät suoritukseni olivat keväältä, joutuisin odottamaan muutamia kuukausia.

Hain toimeentulotukea, sillä tuloni freelancerina eivät kattaneet elinkustannuksiani. Täytin paperit auttaen samalla ystävääni, joka oli tismalleen samassa tilanteessa, omiensa kanssa. Liitteitä oli toistakymmentä. Lähetimme paperit samaan aikaan. Ystäväni sai myönteisen päätöksen viikossa, minä kahdessa kuukaudessa.

Ensin tuli lisäselvityspyyntö. Se tuli aiheesta, sillä olin unohtanut liitteistä varallisuusselvityksen. Postitin varallisuusselvityksen ja odotin reilun viikon, sillä hakemukset eivät ole sähköisiä. Hyväksyvän päätöksen saa selville seitsemän virkapäivän sisällä, joko pankkitililtä tai kirjeitse. Postitus ja viikonloppu pidentävät käsittelyä. Seuraavan puolen vuoden aikana yhtään hakemustani ei käsitelty alle minimiajan.

Seurasi lisäselvityspyyntö. Kuukausi oli vaihtunut, vuokrat oli maksamatta ja visa veteli viimeisiään. Lisäselvityspyynnön mukaan en ollut täyttänyt varallisuusselvitystä oikein. Ohjeesta oli yliviivattu kohta “merkitse viivalla, mikäli ei ilmoitettavia tuloja”. Vedin 32 viivaa ja lähetin varallisuuselvityksen uudelleen.

Seurasi lisäselvityspyyntö. Virkailija oli vaihtunut ja unohtanut lukea, miksi selvitykseni ohessa ei ole todistusta työsuhteen lopettamisesta ja palkkanauhojani, vaikka selvityksessä oli erikseen selvitetty, miksi toista ei ole ilman työsuhdetta ja toista ei ole minusta riippumattomista syistä. Lähetin selvityksen virkailijalle.

Seurasi lisäselvityspyyntö. En muista miksi, mutta vastasin. Kuukausi alkoi lähestyä loppuaan. Syntymäpäivät 80:llä sentillä? Vuokra maksamatta, tili miinuksella eikä töitä. Seitsemän tukikuukauden aikana ainoastaan kahtena tiesin, millä ja milloin seuraavan kuun vuokran maksan.

Kevään alkaessa palasin TE-keskukseen, missä täytin paperit hakeakseni omaehtoista opiskelua työttömyysetuudella. Sain kuulla, että minun pitäisi hakea oppilaitoksestani TEM621 -lomake ja toimittaa se TE-keskukseen. TEM621 on vittumainen lomake. Lomasesonki, yliopistot ja byrokratia heittelivät liki kuukauden ennen kuin sain kopion käsiini.

Seurasi lisäselvityspyyntö. Sen mukana oli aika tapaamiseen. Saavuin tapaamiseen, kerroin tilanteeni ja aloittavani työt Helsingissä syyskuussa. 15-minuuttinen anominen päättyi oikeutukseen hakea tukea TE-keskuksen päätökseen saakka.

TE-keskuksen päätöstä ei kuitenkaan koskaan tullut. Sain ensi linjoille Turun keskuksen virkailijan, joka kertoi, että hakemukseni on saapunut ja jonossa. Virkailija oli kertonut, että hakemuksen käsittely kestää normaalitapauksessa noin viikon. Kuukauden päästä soitin uudelleen. Tällä kertaa päivystykseen vastasi Salon keskuksen virkailija, joka kertoi lupsakasti, että palvelu on aivan tukossa ja eikä aikataulusta tietoa.

Seurasi lisäselvityspyyntö. Sosiaaliviranomainen tiedusteli, miksen jo opiskele omaehtoisella työttömyysetuudella. Vastasin, etten tiennyt ja kehotin kysymään samaa TE-keskuksesta.

Elokuun lopussa hain viimeisen kerran toimeentulotukea. Seurasi lisäselvityspyyntö, koska olin aloittamassa työt. Vastasin, että reaalimaailmassa palkka ei tule tilille kuun ensimmäisenä päivänä ja kiitin yhteisestä taipaleesta. No hard feelings.

On absurdia, kun virkailija kysyy, mitä se toinen virasto tekee, tai sinä itse joudut selventämään virkailijalle mitä tehdä tai kun virkailija ei hyväksy kuin eksaktisti täytettyjä lappusia. On absurdia, kun koetat hakea vastikkeellista etuutta, mutta sinut pakotetaan suuremmalle vastikkeettomalle perusturvalle. On absurdia, jos lomamatka, puuttuva työstodistus, jota ei ole koskaan ollutkaan tai virkailijan haluttomuus lukea vanhoja selvityksiä estää toimeentulotuen.

Laskin menettäneeni etuuksia sosiaalitoimen menettelyn takia yli 1 200 euroa, mutta en valittanut päätöksistä, sillä tiedän oikeusturvan tason. Köyhille se on välttävä.

Enkä minä virkailijoita syytä. Monesti käskyt tulevat ylhäältä päin ja työntekijät ovat voimattomia toimimaan. Kaleva kertoo, että tutkija Laura Tiitisen Lapin yliopiston tutkimukseen haastattelemat sosiaalityöntekijät eri puolilta maata nostivat esille julkisesta viestinnästä rankaisemisen. Työntekijät ovat puun ja kuoren välissä.

Sosiaalitoimea, jonka asiakkaana olin, on huomautettu useita kertoja oikeusasiamiehen toimesta käsittelyaikojen pitkittämisestä, mikä on johtanut tukien maksamattajättämiseen. Se ei kuitenkaan ole työntekijöiden vika vaan resurssikysymys. Perustulo ja yhden kassan malli säästäisivät usealta lisäselvityspyynnöltä.

Esimerkkini kertoo, miten järjetön tukiviidakko on. Toimeentulotuen kanssa on vaikea elää, mutta mahdotonta ilman. On käsittämätöntä lukea ministerin ihmettelevän parin tonnin palkkoja ja kansanedustajan luottavan ammattilaisia enemmän huhuihin tarveharkintaisen määrästä, kun itselle jää kuukaudessa nelisensataa käteen.

Paras tapa turvata ja parantaa sosiaaliturvajärjestelmää, on taata sille resurssit. Ilman työtä ja kasvua, on harvemmin hyvinvointia. Sosiaalitoimi kurittaa asiakkaitaan, koska jo ennestään tiukoista resursseista kiristetään. Se ei ole työttömän vika eikä virkailijan vika vaan hallituksen vika. Köyhien syyllistäminen omasta tilanteestaan tilanteessa, jossa vaihtoehtoja ei ole, on väärin. Toimeentulotuki kun ei ole etuus vaan perustuslain takaama perusoikeus.