Vapaamatkustaja

"It's a war among the poor. Those who don't have much fight those who have even less," - milanolaisen ruokapankin johtaja Vittorio Rigoni

“Taakkaa ei ole jaettu EU:ssa reilusti, ja äärioikeistoa on ruokittu bensalla." - Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muižnieks

Rooma. Kävelen pientä kapeaa kujaa kohti Vatikaania. En ole ehtinyt edes veroparatiisin porteille, kun kulman takaa juoksee joukko mustia miehiä turistitilpehööriä pursuavat säkit selässään. Takana kaikuvat poliisin sireenit ja huudot. Ennen kuin ehdin kaivaa kamerani esiin, miehet ovat kadonneet seuraavan kulman taakse ja tilanne on ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin.

Peperittomien siirtolaisten ja poliisin kissa ja hiiri -leikki on arkipäivää Roomassa. Kiitos äärimmäisen tiukan lainsäädännön paperittomia maahanmuuttajia uhkaa kiinnijäädessään 6-12 kuukautta säilössä ja välitön karkotus. Vain muutamaa päivää aikaisemmin kymmenen pohjoisafrikkalaista maahanmuuttajaa ompeli Roomassa suunsa kiinni sänkyvaatteista revityillä langoin protestoidakseen kiinniotettujen epäinhimillisiä oloja ja käsittelyn kestoa.

Lokakuun alussa kuvat pieneltä Lampedusan saarelta levisivät kansainvälisessä mediassa. Arviolta 300-400 ihmisen uskottiin hukkuneen Eritreasta, Somaliasta ja Ghanasta saapuvia pakolaisia kuljettaneen veneen upottua saaren edustalla. Pakolaisten sekä rajaturvallisuuden nimissä Eurooppa alkoi pohtia, miten tiukentaa rajavalvontaa?

Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten kuolemia tilastoivan United-verkoston tietojen mukaan viimeisen 25 vuoden aikana yli 11 000 ihmistä on hukkunut Välimereen. Kaikkiaan listalla on 17 308 nimeä. Matka Eritreasta, Somaliasta ja Ghanasta on pitkä ja se taitetaan monesti jalan. Todellinen kuolonuhrien määrä on siis paljon suurempi kuin Unitedin tilastot kertovat. On varsin ilmeistä, että ongelma ei ole Euroopan rajavalvonta eikä ainakaan sen puute.

Käyn nappaamassa pari pakollista turistikuvaa Vatikaanista. Joku on potkinut kauppiaat kirkosta, mutta heti mikrovaltion muurien ulkopuolella käy kuhina. Ilmassa on sähköä. Tuhansien turistien keskellä sadat katukauppiaat - kaikki paperittomia maahanmuuttajia, jotka tienaavat elantonsa myyden huiveja, aurinkolaseja ja rihkamaa turisteille - pälyilevät peloissaan ympärilleen. Tuotteet on levitetty kankaille, jotka karibineerien saapuessa on helppo sulkea pussiksi ja heittää olalle.

Kysyn yhdeltä miehistä, onko poliisi tulossa? Tämä nostaa kämmenensä ilmaan ja nyökkää. Hän kertoo olevansa Bangladeshista. Hän kertoo, että poliisia juostaan karkuun päivittäin, elämä on vaikeaa ja muuttuu päivä päivältä vaikeammaksi. Kysyn, maksavatko he poliiseille? Mies nyökkää jälleen, muttei kerro summaa. Samassa takaa kuuluu varoitus ja katu tyhjenee säkit selässä juoksevista myyjistä.

Vuonna 2002 Italiassa hyväksyttiin Bossi-Fini-laki, joka käytännössä kriminalisoi paperittomat. Kaikkia, jotka saapuivat maahan ilman oleskelulupaa uhkasi pidennetty säilöönotto ja karkotus maasta. Oleskelulupa sidottiin työlupaan eli käytännössä sen hankkimisesta tehtiin köyhille ja kouluttamattomille mahdotonta. Vuonna 2009 Italia lopulta virallisesti kriminalisoi laittomat maahanmuuttajat ja teki heidän auttamisestaan rikollista. Molemmat uudistukset olivat äärioikeiston käsiäalaa.

Viime vuonna EU:n Shengen-alueen rajoilla tavattiin yli 70 000 laittomasti maahan pyrkivää, toissa vuonna yli 100 000. Pelkästään Italiaan pyrkii yli 15 000 ilman asianmukaisia matkustusasiakirjoja saapuvaa ihmistä. Määrä on kasvanut ns. arabikevään, Syyrian levottomuuksien ja Keski-Afrikan kroonisten väkivaltaisuuksien seurauksena. Nämä ihmiset maksavat usein köyhälle valtavia summia taittaakseen vaarallisen matkan Eurooppaan paremman elämän toivossa. Saharaa ei ylitetä huvikseen.

Ilta laskeutuu Roomaan. Kävelen samaa matkaa senegalilaisen katukauppiaan kanssa. Hän ei halua kertoa matkastaan Italiaan muuta kuin saapuneensa Kanarian saarten kautta. Hän kertoo, että italialaiset ovat tylyjä ja tykkäävänsä siksi turisteista.

Ympäri Euroopan äärioikeisto hyötyy sosiaalisesta kriisistä, joka unionia ravistelee. Asenteet ovat tiukentuneet. Ne joilla on erittäin vähän taistelevat almuista niiden kanssa joilla on tuskin mitään. Rajavalvonnan lisääminen ja laittomien maahanmuuttajien syrjiminen ovat tehokkaita tapoja lietsoa vihaa ja kerätä poliittisia irtopisteitä kurjuudella, mutta ennen pitkää kestämättömiä ratkaisuja.

Vaikka ns. mamu-kriitikot löytävät jokaisen ongelman takaa maahanmuuttajan tai muslimin, kyse ei ole pelkästään paperittomien vaan myös kriisin köyhdyttämien eurooppalaisten oikeuksista. Unkarissa on jo astuttu askel Italiaa pidemmälle ja kielletty roskien kerääminen ja puiston penkeillä nukkuminen. Nämä ovat kohdennettuja toimenpiteitä lähinnä romaneja kohtaan. Kyse on siis toimenpiteistä, jotka kohdistetaan oman maan kansalaisia vastaan vain, koska he ovat köyhiä ja edustavat eri etnistä ryhmää. Toinen hyvä esimerkki on romanikerjäläisten ympärillä Suomessa vellova keskustelu.

Meillä Suomessa maahanmuutto ei ole ongelma, kuten Välimeren maissa. Silti meilläkin oikeistopopulistit ratsastavat köyhyydellä. Kun kansanedustaja ja poliisi Tom Packalén ehdottaa omaa asuinaluetta sosiaalipummeille ja muille täydellisille suomalaisille tai kun kansanedustaja Lasse Männistö ehdottaa omista huolehtimista ennen paperittomia, he hyväksyvät eriarvoiseen maailman. Packalénin ja Männistön ehdotukset ovat oivia esimerkkejä siitä, miten populismi luo ensin ongelman ja saa sitten köyhät ja päähän potkitut katkerina potkimaan toisia köyhiä ja päähän potkittuja ja kerää lopuksi äänet seuraavissa vaaleissa. Samaan aikaan itse ongelma pahenee.

Kun sadat tuhannet ihmiset kärsivät Euroopan maahanmuuttopolitiikasta, voisi kysyä, onko vika maahanmuuttajissa, eurooppalaisissa vai itse harjoitetussa politiikassa? Esimerkiksi Italian nykyinen maahanmuuttopolitiikka on törkeässä ristiriidassa Kansainvälisen ihmisoikeusjulistuksen ja Geneven sopimuksen kanssa. Kansainvälinen pakolaisjärjestö UNHCR on kritisoinut Italian harjoittamaa politiikkaa kovin sanoin, mutta turhaan. Linnoitus Eurooppa tarvitsee maahanmuuttoa, mutta vain haluamansa kaltaista. Rajat ovat auki ainoastaan tuottaville kuluttajille, eivät köyhille ja kärsiville, joita autetaan potkimalla päähän.

Pelkästään saapasmaahan saapuu tänä vuonna 35 000 laillista siirtotyöläistä. Tarvitsemme ihmisiä siivoamaan, kuljettamaan ja palvelemaan. Niihin töihin, jotka eivät meille enää kelpaa. Riski on, että kun luomme kahdet eriarvoiset työmarkkinat sekä pimeän työn ja väkivaltaisen maahanmuuttopolitiikan järjestelmän, myös yhä useampi eurooppalainen tippuu lopulta niiden piiriin tai joutuu kilpailemaan samoilla markkinoilla.

Eurooppa tarvitsee rehellistä työtä ja palkkaa sekä paperittomille ja paperillisille. Tappelemalla murusista pöydällä kukaan ei tule kylläiseksi. Samaan aikaan varallisuus liikkuu anonyymisti ilman rajoja ihmisten jäädessä seisomaan luu kädessä piikkilanka-aitojen taakse. Kun he lopulta pääsevät livahtamaan aidan raoista, he myyvät tuotteita, jotka on valmistettu eteläsudanilaisella kaasulla ja syyrialaisella öljyllä, jotka lietsovat väkivaltaisuuksia, korruptiota ja ovat tuhonneet yhteiskunnan lähtömaissa ajaen ihmiset siirtolaisiksi. Ilman näitä resursseja - sekä köyhiä että luonnonvaroja - Eurooppa olisi huomattavasti nykyistä köyhempi.

Kun Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muižnieks muistuttaa, että “taakkaa ei jaeuttu reilusti EU:ssa”, hän tarkoittaa myös meitä suomalaisia. Sen sijaan, että keskustelemme kurjistamisesta, voisimme välillä puhua ihmisoikeuksista, allekirjoittamistamme sopimuksista ja hyvinvoinnista. Olemme kovia tuomitsemaan kaikkien muiden ihmisoikeusrikkomukset paitsi omamme.

Suuntaan kotiin. Senagalilaisen työpäivä on vasta aluillaan. Olemme molemmat köyhiä, mutta hyvin eri tavalla. Toisin kuin minä, hän työskentelee 24/7. Mitäpä sitä muutakaan, kun asuu kadulla. Muuhun ei ole varaa eikä vaihtoehtoja ole. Kysyn, miten pitkään hän aikoo majailla Italiassa? Tämä kertoo, haluavansa lähteä heti kuin mahdollista. Rikon lakia ja ehdotan Suomea. Tämä katsoo vähän aikaa kuin hullua ja kertoo haluavansa kotiin: “Life’s harder there but at least I have my dignity.”

Mies heilauttaa kättään ja katoaa pimeyteen. Aivan kuten sadat tuhannet muut, joita ei ole paperilla olemassa.

"The promise was that when the glass was full, it would overflow, benefitting the poor. But what happens instead, is that when the glass is full, it magically gets bigger nothing ever comes out for the poor." - Paavi Francis

Rooma, jouluyö juhlayö. Jossain lähistöllä paavi blaastaa. Juon punkkua suomalaisittain juntisti pullon suusta ja ihailen Pietarinkirkon kupolia turvallisen välimatkan päästä Tiberin varrella. Kaikki on kiinni, mutta viinipullo on auki.

Paavin kanssa on harvemmin samaa mieltä, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Olkoot vaikka joulun ihme. Tänä vuonna paavi on asettanut arvovaltansa maailman nälkäkatastrofin lopettamiseksi, eikä yhtään liian myöhään.

Maailman ruokaohjelma arvioi 842 miljoonan ihmisen kärsivän nälästä päivittäin. Yli kolme miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta kuolee vuosittain nälkään ja 66 miljoonaa lasta opiskelee nälässä. Samaan aikaan me heitämme ruokaa hukkaan valtavia määriä. Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan jokainen kotitalous heittää pois keskimäärin 24 ateriaa kuukaudessa. Tämä tekee 4,2 tonnia ruokaa kotitaloutta kohti.

Tilanne ei ole sen parempi rikkaassa Euroopassa. Kansainvälisen punaisen ristin pääsihteeri Bekele Geleta mukaan Eurooppa on ajautunut pahimpaan humanitaariseen kriisiin sitten toisen maailmansodan. Punainen risti pelkää, että eurokriisin seurauksena Eurooppaan syntyy köyhien sukupolvi, jonka turhautuminen eskaloituu väkivaltaisuuksina.

Kävelen pitkin Trasteveren katuja kotia kohti. Ydinkeskustan jäädessä taka-alalle kodittomien määrä kasvaa. Kauempana keskustan turistialueista on kokonaisia telttakyliä. Nämä ihmiset eivät ole laiskoja sosiaalipummeja vaan maahanmuuttajia ja ihan tavallisia italialaisia - normaalisti vanhuksia, jotka eläkkeiden rajut leikkaukset, korkojen nousu ja elinkustannusten nousu ovat ajaneet kaduille tai nuoria, joille talouskasvu ja työ ovat muisto vain. Euroopan sosiaalinen kriisi ei ole tulossa, se on jo täällä.

Kirjoitin viikko sitten sosiaalisesta kriisistä ja sen mahdollisista seurauksista. Esimerkiksi YK:n Maailman tila -raportti varoitti nuorten miesten turhautumisesta ja työttömyydestä jo vuosituhannen alussa. Uskoimme, että ilmiö koskettaa vain köyhiä kehitysmaita, joten kukaan ei kuunnellut.

Julkaistuani kirjoituksen nimeltä mainitsematon nuori kokoomuspoliitikko alkoi syyttää minua kovasanaisesti "väkivaltaiseen vallankumoukseen yllyttämisestä" ja kansanedustajiin kohdistuvalla väkivallalla mässäilystä. En rehellisesti sanoen tiedä, mistä kansankynttilä väitteensä repäisi, sillä omasta mielestäni toistin vain varoituksen, jota konfliktin tutkimus on toistellut jo vuosikaudet samoin kuin suurin piirtein jokainen poliittinen taho aina IMF:stä Jutta Urpilaiseen. Ilmeisesti todellinen kriisitietoisuus on suomalaiselle poliittiselle eliitille turhan radikaalia.

Ainakin kokoomuksessa on vaikeuksia ymmärtää harjoitetun leikkauspolitiikan ja sosiaalisten ongelmien korrelaatiota. Seuratessa hallituspolitiikkaa uskaltaisin väittää, että ongelman jakaa kaikki suurimmat hallituspuolueet. Vaikka meillä uskotaankin laajasti, ettei politiikalla vaikuteta, usko ei ole tiedon väärti. Katsotaanpas vähän tilastoja.

Vuonna 2012 Punainen risti jakoi ruoka-apua 3,5 miljoonalle eurooppalaiselle. Määrä on kasvanut 75 prosenttia vuodesta 2009. Yhä useampi eurooppalainen elää kädestä suuhun ja kamppailee maksaakseen laskunsa. Työssäkäyvien köyhien määrä on kasvanut pelkästään Ranskassa 350 000 ihmiselle vuodesta 2009.

Kreikassa infektiotaudit, huumeiden käyttö, itsemurhat, lapsikuolleisuus ja kodittomuus ovat kääntyneet räjähdysmaiseen kasvuun kiitos leikkauspolitiikan ja säästöjen, joilla on pankit pelastettiin. Samaan aikaan nuorisotyöttömyys heiluu Espanjassa ja Italiassa siinä 50 prosentin tietämillä. Tilastot osoittavat, ettei väkivaltaa ole leikkauspolitiikan kritiikki vaan itse leikkauspolitiikka.

On huolestuttavaa, jos hallituspuolue ei ymmärrä poliittisten päätösten syitä ja seurauksia. Vielä huolestuttavampaa on retorinen kikkailu, naivi sormella osoittelu ja tarkoitushakuinen väärinymmärtäminen, jonka turvin kriitikot yritetään hiljentää. Harvassa ovat nimittäin kommentaattorit, mikäli jo pelkkä sosiaalisesta kriisistä varoittaminen on “yllyttämistä väkivaltaiseen vallankumoukseen.” Kokoomusnuorten maailmankuvaan ja yhteiskuntajärjestykseen ei köyhyys mahdu. Tulee muuten hiukan Neuvostoliitto mieleen.

Lähestyn kotia. Paavi on on lopettanut puheensa, mutta köyhyys ei ole kadonnut. Italialaiset käyttivät tänä vuonna 11 prosenttia vähemmän joululahjoihin kuin viime vuonna. Joka viides perhe jätti tänä vuonna lahjat kokonaan väliin. Tänä vuonna keskimääräinen suomalainen käytti Helsingin Sanomien mukaan 400 euroa joululahjoihin. Siitä voi jokainen laskea, kuinka paljon sosiaaliturvan perusosasta voi irrottaa turhuuksiin. Se ei ole paljoa se.

Päätän tämänkertaisen tekstini otteeseen pastori Kai Sadinmaan jouluevankeliumista, joka on julkaistu Revalvaatio-verkkojulkaisussa.

“Kun median väki, poliitikot, kirkon herrat, käskynhaltija ja pääkassanhoitaja olivat tehneet kaiken, mitä Pääoman laki vaati, he palasivat OY Suomi AB:n kotikaupunkiin kiittäen ja ylistäen Pääomaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Ja niin liittovaltio-lapsi kasvoi, vahvistui vääryydessä ja väkivallassa. Kaikki maat ja kansakunnat alistettiin Pääoman rautaisen valtikan alle.”

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille. Tasapuolisesti kykyjensä ja tarpeidensa mukaan. Inshallah.

E: Tekstiin lisätty italialaisperheiden lahjamenot.

"On elintärkeää, että maassa [Italia] säilyy poliittinen vakaus." - Olli Rehn

Budapest. Istun saksalaisen demarin kanssa keskustan kuppilassa. Nautimme kansallisherkku Palinkaa.

Kysyn mielenkiinnosta, miten hitossa on mahdollista, että hallitus pystyi monopolisoimaan tupakkabisneksen ja sitten myymään sen yksityiselle sektorille? Kysyn ihan mielenkiinnosta, eikö tämä ole hiukan EU:n kilpailulainsäädännön vastaista? Kysyn, koska päätös on iso isku paikallisille pk-yrittäjille ja ilkeät kielet kertovat pöydän alla liikkuneen huomattavia summia.

Saksalainen tohtoriopiskelija hymyilee ja nostaa kädet ilmaan. “I don’t know.” Samaan aikaan kun maata vaivaa Eurostatin mukaan 28,8 prosentin nuorisotyöttömyys, joku takoo rahaa. Lukema on vastaava, joka nähtiin Pohjois-Afrikan maissa arabikevään alkaessa. Unkarissa synkkä taloudellinen tilanne ja työttömyys ovat nostaneet äärioikeistolaisen Jobbik-puolueen kannatusta. Yleisesti ottaen kaikki ovat kyllästyneet politiikkaan.

Politiikan tutkija ei näe tilanteeseen ratkaisua. Saksalainen kertoo, että ainoastaan jonkinlainen kansanliike tai liittouma voisi järkyttää vallitsevaa poliittista ilmapiiriä, joka on vajonnut syvää apatiaan.

Keskustelu kääntyy Suomen Tampereen itsenäisyyspäivään. Demari nauraa kuullessaan tapahtuman mittakaavasta. Ihmettelemme, miten Thaimaan ja Ukrainan demokraattisesti valittuja hallituksia vastaan protestoivia mielenosoittajia ylistetään ja romantisoidaan kun samaan aikaan EU-kritiikki vaietaan johdonmukaisesti. Leikkauspolitiikan vastaiset mielenosoitukset ovat kriisi-Euroopan arkipäivää, mutta näkyvät vain harvoin uutisissa.

Vuonna 2006 Unkarissa levisi julkisuuteen nauha, jossa sosialistipuolueen pääministeri tunnusti valehdelleensa voittaakseen vaalit. Ensimmäistä kertaa 17 vuoteen Budapestissa puhkesi mielenosoituksia, jotka eskaloituivat täysimittaisiksi mellakoiksi. Yli 150 ihmistä loukkaantui ja omaisuusvahingot nousivat liki miljoonaan euroon. Säästökuurilla ollut kansa sai tarpeekseen.

Couchsurfing-isäntäni Budapestissa kertoo osallistuneensa mielenosoituksiin. Poliisi pidätti ja pahoinpiteli hänet. Hän kertoo, miten mielenosoitukset muuttuivat mellakoiksi äärioikeistolaisten joukkojen ja jalkapallohuligaanien toimesta. Jobbik vei kunnian ja jopa kustansi uuden ystäväni oikeudenkäyntikulut. Tämä kertoo vihaavansa puoluetta ja kaikkea mitä se edustaa.

Kaksi päivää myöhemmin nauran ystäväni kanssa katketakseni Budapestin lentokentällä. Katsomme A-Talkia. Emme ole juurikaan nukkuneet edeltävän yön aikana ja korjanneet kolme tuntia myöhästyneestä lennosta aiheutunutta vitutusta oluella. Unkarilaiset tuijottavat ihmeissään. Perussuomalainen-lehden päätöimittaja Matias Turkkila hikoilee naama valkoisena ja kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopran ilme on näkemisen arvoinen kiakkovieraan laukoessa lämäreitä. Kopra tiedustelee, tarkoittaako luokkasota konkreettista sotaa? “Se riippuu teistä”, kiakkovieras vastaa.

Syytä nauruun ei kuitenkaan liiemmin ole. Euroalueen nuorisotyöttömyysluvut ovat päätä huimaavia. EU-27:n nuorisotyöttömyys on Eurostatin mukaan 23,2 prosenttia. Kuullostaako hurjalta? Ei tämä nimittäin mitään, sillä aina voi mennä Italiaan, missä työttömyysprosentti on mielipuoliset 36,9 prosenttia!

Istumme yksityisasunnossa aivan Firenzen keskustassa ja hörpimme Italialaista punkkua. Luonnollisestikin. Keskustelemme työttömyydestä. Yli puolet huoneessa istujista on vailla vakinaisia töitä ja loput työskentelevät epäämääräisissä määräaikaisissa, pakkoyrittäjinä ja matalapalkkatöissä, joissa kukaan ei aio viipyä pitkään. Kaikki ovat huolissaan epävarmasta tulevaisuudesta.

Tämä kaikki kuullostaa kovin tutulta. Työttömyys kasvaa, äärioikeisto kasvaa ja velka sen kun vaan kasvaa. Ainoastaan palvelut ja investoinnit ovat katkolla. Kokonainen sukupolvi nuoria eurooppalaisia on syrjäytymässä näköalattoman leikkauspolitiikan seurauksena. Unkarissa valtio tarjoaa orjatyöpaikkoja, joiden palkoilla katetaan juuri ja juuri elinkustannukset. Italiassa valtio ei tarjoa tätäkään.

Kreikassa vastasyntyneiden kuolleisuus, kodittomuus, infektiotaudit, HIV-tapaukset, huumeiden käyttö ja itsemurhat ovat nousseet dramaattisesti säästöjen seurauksena. Kansalaiset voivat huonosti ja ovat huolissaan peruspalveluista niin Kreikassa kuin Suomessakin. Silti meillä vähätellään tilannetta ja ajatellaan, ettei kriisi yllä pohjoiseen saakka. Totuus on, että Unkarin, Kreikan ja Italian ongelmat koskettavat myös meitä.

Moni, joiden kanssa olen keskustellut väittää, että Suomella ei ole mitään hätää ja perustavat mielipiteensä mielikuviin rikkaasta hyvinvointivaltiosta. Mielikuva ei ole täysin väärä, mutta olisi rehellisempää tunnustaa olevamme samaa valuuttaunionia ja osa ongelmaa, emme ulkopuolinen kolmen A:n luottoluokituksen maa, jonka jalusta ei heilu muun Euroopan mukana. Aika korjaa kyllä haavat, mutta teho-osastohoito voisi olla tehokkaampaa, vaikkakin kallista. Toisin kuin kokoomusnuoret tietävät, elvyttäminen kannattaa.

Saatan italialaisen ystäväni töihin. Hän ei ole järin innoissaan työstä eikä palkasta, mutta ainakin se on parempi kuin ei mitään. Kaikki eivät ole vielä vajonneet totaaliseen apatiaan, mutta tunnelma yhdistyneessä Euroopassa on synkkä. Usko poliittisiin päättäjiin ja demokraattiseen päätöksentekoon haihtuu oikeistolaisen politiikan kasvattaessa suosiotaan ja hallitusten kamppaillessa kriisipolitiikan uskottavuuden sekä poliittisten korruptioskandaalien kanssa.

Meillä Suomessa poliitikot muistuttavat usein, miten meillä on muihin verrattuna asiat hyvin. Joskus käy mielessä, onkohan heille aivan yhtä selvää, miten hieno asia yhteiskuntarauha on? Vallankumoukset ja levottomuudet nähkääs harvemmin saavat alkunsa vapauden kaihosta vaan melko lailla aina nälästä, puutteesta ja poliittisesta epäluottamuksesta. Mitä pienemmät tuloerot, sen onnellisemmat kansalaiset ja vakaampi yhteiskunta.

Vaikka viiden pennin filosofit väittäisivätkin televisiossa kaiken olevan hyvin, tosiasiassa tuloerot ovat kasvaneet työttömyyslukujen ohella hälyttävälle tasolle. Hallitus on onnistunut osin katkaisemaan syklin, mutta siitä lienee syytä kiittää laskusuhdannetta ennemmin kuin harjoitettua politiikkaa, jonka eriarvoisuus ei aina talousmittareissa näy. Olemme keskellä retorista taistelua, jossa kurjistava politiikkaa kutsutaan vuoroin elvytykseksi, vuoroin kriisitietoiduudeksi ja vuoroin välttämättömiksi ratkaisuiksi ilman että vaihtoehtoja edes vakavissaan punnittaisiin.

Meille väitetään, että veronkorotukset ovat haitallisia, vaikka Euroopan korkeimman veroprosentin maassa Tanskassa elää OECD:n onnellisimmat kansalaiset. Meille väitetään, että julkista velkaa on pakko tasapainottaa leikkaamalla, vaikka juuri päinvastainen politiikka on tuottanut muualla tulosta ja vaikka leikkauspolitiikalla laskusuhdanteen aikana ole juuri minkäänlaisia akateemista tai järjellistä oikeutusta. Meille väitetään, että valtion kassa olisi tyhjä.

Olli Savela muistuttaa Tieto & Trendit lehdessä, että “Työeläkevarat olivat Työeläkelaitosten liiton mukaan syyskuun lopussa jo 158 miljardia euroa. Kasvua oli tammi-syyskuussa 8,8 miljardia euroa. Samana aikana valtiontalouden alijäämä oli Valtiokonttorin mukaan 4,5 miljardia euroa.”

Toisin sanoen, meillä on 158 miljardia euroa varallisuutta rahastoissa, joita ei ilmeisesti aiota koskaan käyttää eläkkeiden maksuun. Samaan aikaan sanovat, että vaihtoehtoja ei ole koska rahaakaan ei ole. Vaihtoehtoja on, tahtoa ei.

Valitettavasti tilanne tuskin paranee. Vieraantuminen poliittisesta päätöksenteosta on jättänyt jälkeensä protestiliikkeiden Euroopan, jonka kansalaiset luottavat massaliikkeisiin demokraattisen päätöksenteon sijaan. Se kertoo mielestäni politiikan epäonnistumisesta ei vaihtoehtojen vähyydestä. Kolmas tie ei synny talouspolitiikan pakoista vaan talouspolitiikan pakottamana.