Vapaamatkustaja

On monenlaista matkustajaa. Keskivertopakettimatkalaista, joka suuntaan kolmen tähden keskivertoresorttiin mediaanimatkojen turistilennolla; kaupunkilomalaisia, jotka valitsevat hotellin arkkitehdin ja ravintolan kokin perusteella; yksityiskohteita ja rahaa kuin roskaa; seksituristeja; huumeturisteja; pummeja ja lopulta likaisistakin likaisin rantojen hirviö: reppureissaaja "omatoimi"matkalla.

Dj soittaa remixin remixin remixiä biisistä New York, New York. Olen kuullut biisin n. miljoona kertaa ja se vituttaa. Istun baaritiskillä Sihanoukvillen rannalla ja katselen evoluution alhaisinta tuotosta. Sillä on päällä full moon in Koh Phangan -t-paita ja tubing in Vang Vieng -shortsit. Se juo ämpäristä halvinta viinaa ja sen otsaan on tussattu neontussilla free sex. Olen kauhuissani. Vieressä MDMA:han itsensä hukannut japanilaisturisti tanssii teräsmiestrikoissa silmät kiinni. Yritän keskustella kambodzalaisen ystäväni kanssa, mutta vieressä kaksi aussia aloittaa leikkimielisen tappelun ja päättää sen muay thai -peruskurssin alkeisiin.

Keskustelu turismista - eritoten keskustelu eettisestä turismista - muistuttaa erittäin paljon keskustelua lasten imettämisestä, keskustelua rasvoista ruokavaliossa sekä suomalaista päihdekeskustelua. Viikko on liian vähän, mutta kaksi on jo kyllä vähän liikaa. On kaksi ääripäätä ilman kompromisseja tai tasapainoa. Keskustelun alkaessa hirveän moni loukkaantuu ja ottaa itseensä verisesti.

Verta on lattialla ja vähän baaritiskilläkin, mutta ainakin aussit ovat poissa. Tilaan tapahtuneen kunniaksi gin tonicin. Sihanoukville on muuttunut neljässä vuodessa paljon. Kun rannalla ei ennen machete-miesten takia pimeän laskeuduttua yksin kävellyt, joutuu nykyään varomaan, ettei vahingossa saa alkoholimyrkytystä. Ravintolaa toisensa perään. Samaa paskaa.

On silkkaa paskaa väittää, ettei ole mitään väliä, miten matkustaa. Yhtälailla shaibaa on olemassa aitoa matkustamista ja amatöörien puuhastelua nimeltä turismi. Riippuu perspektiivistä. Samalla koneella sinne yleensä lennetään, vaikka toinen maksaakin parhaimmillaan kolminkertaisen hinnan. Pointti piilee siinä, minkälaisen jalanjäljen jättää? On ihan yksi ja sama matkustaako Pattayalle tai Phuketiin, jos tuet oikeita tahoja. Kulutuspäätös on ainoa keskeinen muuttuja eettisyydestä puhuttaessa. Kaikista eettisintä on jäädä kotiin.

Kambodza ei ole se eettisin maa. Kutsun maata neljän G:n maaksi: girls, guns, ganja and gambling. Kambodza oli vielä viitisentoista vuotta sitten Kaakkois-Aasian villilänsi. Kyllähän te tiedätte. Täällä saa ampua singolla vesipuhvelia ja piikillä suonta. Ei se maine ole aivan tyhjästä temmattu, mutta toisaalta se riippuu aina perspektiivistä. Tapahtuu sitä muuallakin.

Dj soittaa Lou Began Mambo Number Fivea. Olen kuullut biisin n. miljoona kertaa ja se vituttaa. Lavalla tapahtuu. Ketamiinilla terästetyt Mekong Whisky -ämpärit ovat tehneet tehtävänsä. Viiksekkäiden wife beater-paitoihin sonnustautuneiden räppilippispäiden ja brittiläisten trikoopimujen zombiarmeija laulaa epävireisen onnittelulaulun. Saksalainen opettaja huojuu vieressäni ja tuijottaa näkyä: "That's fuckin pefetic." Onhan se. Ei ole kovin aitoa, kun muutaman kuukautta ryypännyt baarimikkolauma koettaa juhlia väkisin. Se tehdään juomalla itsensä tajuttomaksi.

Mikä sitten on aitoa? Tässä keskustelussa ei taida olla kuitenkaan kysymys eettisyydestä vaan siitä, kenellä on eniten kameleita ja isoin katumaasturi. Reppureissaajat ovat ihan vilpitöntä sakkia. Kuukausi, kaksi, kolme reissussa ja sitten kotiin valmistumaan, oikeisiin töihin ja naimisiin. Mikäs siinä. Ongelma ovat kaltaiseni ihmiset, jotka eivät ole koskaan valmistuneet, luoneet oikeaa uraa ja menneet naimisiin. Me olemme kovia määrittämään toisemme sen mukaan, miten "aidosti" matkustaa ja miten ug-mestoissa on käynyt. Se on mukamas tärkeää. Ei se ole.

Minua vituttaa viellä reppureissajiakin enemmän nämä arjen indianajonesit, jotka ovat niin paljon muita korkeammalla. Kyllä, minä olen käynyt bambumajassa ja nähnyt köyhyyttä. Se ei ole kivaa ja siksi istun mieluummin tässä mukavasti ilmastoidussa baarissa. Mitä vaikeaa siinä on ymmärtää? Jos joku haluaa paskaa niskaan ja kehuskella sillä jälkeenpäin samankaltaiseten vajakkien kanssa, voi mennä armeijaan. Tai vaihtoehtoisesti sivariin.

En yksinkertaisesti enää vain jaksa minkäänlaisia turisteja. Tähän on helppo ratkaisu. Olen henganut viimeiset viikot expatien ja paikallisten seurassa. Haluan juoda viinaa hiljaa ja puhua ehkä kolme sanaa voittaessani biljardissa. Kun olen tarpeeksi kännissä, voin avautua tuntemattomille. Ihan kuin Suomessa. Same same...

Dj soittaa Lady Gagan The Edge of Glorya.Olen kuullut biisin n. miljoona kertaa ja se vituttaa. Olen vajonnut reppureissaajan tasolle. Olen siirtynyt ämpäreihin. Miksikäs ei? Minulla on reppu ja reissaan ja seuraan kohtuu samaa reittiä. Minulla vaan ei ole budjettia, suunnitelmia eikä paluulippua. Eroja on monenlaisia. Pieniä ja isoja. Mekong maksaa baarille n. 60-80 senttiä litralta, Captain Morgan lohkeaa muutamilla taaloilla. Valtavia eroja.

Jotkut sanoo, että on aitoa elää niin kuin paikalliset. Paikalliset kyllä toivottavat tervetulleiksi, mutta todellisuudessa pitävät vähän outoina. He haluavat elää kuten me, joilla on rahaa. Ihmiset, jotka lähtevät pöpelikköön etsimään itseään tai jotain aitoa ja pysyvää romantisoivat köyhyyden. Onhan se aitoa, kun on nälkä eikä rahaa viedä lastaan hoitoon sadan kilometrin päässä sijaitsevaan sairaalaan. Se on vittu niin aitoa, että jokaisen pitäisi se kokea.

Dj soittaa Skrillexin Bangarangia.Olen kuullut biisin n. miljoona kertaa ja se vituttaa. Khmerit rakastavat tällaista menoa. Ördääviä länkkäreitä ja paskaa musiikkia. Maailman menoa. Saksalainen koettaa selittää: "Back home only the trashiest idiots go into this kind of places."

Kehitysmailla on oma näkemyksensä vauraudesta ja se perustuu pitkälti valtavirtamatkustajien luomaan kuvaan länsimaisesta kulttuurista. Sihanoukvillen kaltaisissa paikoissa vauraus tarkoittaa hallitsematonta dokaamista, full moon partyja ja tubingia. Sitähän me tehdään. Tällaisissa ympäristöissä kasvavat paikalliset ovat kuin länsimaisia skidejä ilman samoja mahdollisuuksia. Siinä sitä eettistä vastuuta. "Nehän elää paratiisissa", sanovat molemmat.

Kambodza on yksi maailman köyhimmistä maista. UNDP:n vuoden 2011 human development indexissä Kambodza sijoittuu sijalle 137/182, ihan siihen Burman, Swazimaan, Jemenin ja Angolan tuntumaan. Täällä on ihan oikeasti merkitystä, minne rahansa laittaa. Ne voi lahjoittaa suoraan armeijalle ja maata hallitsevalle pienelle eliitille, joka kutsuu itseään demokraattiseksi tai ulkomaalaisille sijoittajille, joita ei yksinkertaisesti kiinnosta. Paljon hyödyllisempää on tukea paikallista pienyrittäjää. Se saattaa taata päivän aterian yhdelle perheelle.

Dj soittaa PSY:n Gangnam Stylea. Jeesus. Nyt ollaan asioiden ytimessä. Tätä aidommaksi ei turistikohde muutu. En tiedä onko oikea elämä idässä, lännessä vai siinä välissä aitoa? Välistä voi olla myös ihan rehellinen ja tunnustaa sen tosiasian, että rannalla on kiva maata, keskustella samaan kulttuuriin kuuluvien kanssa ja ottaa olutta. Ei siinä mitään vikaa ole. Liian moni stressaa viikkoaikataululla viittä eri maata ja juoksee kamera kädessä Unescon maailmanperintökohteiden perässä Lonely Planet kädessä. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta ei se kovin aitoa ole. Lisäksi turistibisneksen ympärillä työskentely ei ole aina kaunista katseltavaa.

Baarin eteen kurvaa perkeleen iso monttukone, jonka selästä nousee seitsemänkymppinen asvalttisoturi, jolla on liiviä, huivia ja maastokuosia. Armeijan lippis, jonka alta pursuaa harmaa takatukka. Näky on kuin vittu Mad Maxista. "Where the fuck are you coming?", kysyn? "From my ranch. I give off road lessons. Want one? It's the real deal."

Olemme aidon äärellä. Aitoa on olla aito, ei etsiä aitoutta muista. Jos vittu nappaa opettaa seitsemänkymppisenä motocrossia sademetsässä humalaisille turisteille takatukka heiluen, Kambodza on maa sinulle. Jokainen taaplaa tyylillään. Sen aidommaksi ei homma muutu.

E: Ystäväni soittaa torvea, edessä juokseva lehmä heittää uukkarin ja lähtee ravaamaan vastakkaiseen suuntaan kiilaten tuk tukin pois tieltä. Repeän nauramaan pölyn noustessa ja ihmisten kirkuessa. Cow related tuk tuk accident. Gotto love it. Pölyn seasta paljastuu ojassa pyörillään seisova tuk tuk. Meinaamme kaatua ystäväni nauraessa ja väistäessä vastaan ajavaa vanhaa Yhdysvaltojen armeijan jeeppiä.

Sihanoukvillen ranta saa riittää. Olen majoittunut viereiselle. Huomattavasti parempi meno, joskin khmerit haluavat edelleen juhlimaan ensimmäiselle. Koko Kambodza lomailee vesifestivaalia odottaen, joten jokainen hotelli on täynnä ja hinnat pilvissä. Itse olen jälleen pa. Pitäisi lähteä.

Toveri Suomesta on matkalla Kiinasta Saigoniin a.k.a. Ho Chi Minh Cityyn tapaamaan minua ja olen edelleen Kambodzassa. Ehtiihän sitä. Ennen sitä kuitenkin hetki riippumattoa ja biitsiä. On vaan liian kuuma. Aivan liian kuuma.

Päätän jatkaa matkaa vasta parin päivän päästä. Makaan laivan kannella auringossa. Ihmiset hyppivät humalassa mereen ja dj pyörittelee alakerrassa kiekkoja. Viereisen veneen ihmiset tuijottovat kelluvia bileitä. Hörppään viskikolaa ja hyppään mereen. Ei paskempi torstaiaamu.

Ps. Koska en jaksa postata turistikuvia rannalla paahtuvista valaista, postaan kuvia kauheista asioista, joihin matkustaessa törmää. On täällä muutakin kuin Dumboja ja söpöjä apinoita.

Istun terassilla. Tuijotan pimeää Mekongia ja hörpin liian lämmintä bisseä. Vieressäni helvetin humalainen laolainen karjuu viereisellä terassilla istuville poliiseille. Poliisit tuijottavat hiljaa. Kysyn kolmannen kerran omistajalta, mitäköhän vittua täällä tapahtuu? Oi ristii kätensä ranteiden kohdalta. Gangnam style? Nope. Kyseessä on kansainvälinen raudat ranteisiin -käsimerkki.

Olen jumittunut Si Phan Donille ja tarkemmin ottaen Don Detille Etelä-Laosiin Kamputsean rajan tuntumaan. Välillä ei nappaa. Viimeisen kuukausina matkustaminen on ollut hiukan tuskaista. Rahaongelmaa, puhelinongelmaa, kommunikaatio-ongelmaa, erinäistä ongelmaa...

Ongelmat voi vain ratkaista. Pitää ostaa uusi sim-kortti, pitää puhuu selvemmin ja juhlia vähemmän. Joskus pitää jopa tehdä töitä. Kaakkois-Aasiassa voi hengailla halvalla, jos on valmis tekemään erinäisiä paskaduuneja vaihdannan perusmekanismeja noudattaen. Jos olet jonkin sortin spesialisti tahi osaaja, täällä takoo myös tiliä. Osaamisalueeni on sen verran kilpailutettu, että joudun tyytymään paskaan.

Palataanpa terassille. Tämä kaikki nivoutuu jännästi yhteen. Poliisit ja duuni. Olen melko varma, että poliisi ovat paikalla edeltävän illan grillibileiden johdosta. Järjestin kemut, jotka tekivät tappiota ja suututtivat naapurit. Great success. Voi myös olla, että poliisi on paikalla eräässä toisessa baarissa belgialaisten kanssa järjestettyjen karkeloiden seurauksena. Mene ja tiedä.

Käytän systeemiä hyväkseni. Olen laiton työntekijä, joka vääristää kilpailua. Elintasopakolainen. Naapuria vituttaa ja tämä soittaa puhelun. Kolme päivää sitten saarella vieraili työlupiin erikoistunut sika. Sattumaa? Kenties.

Tilanne alkaa eskaloitua. Naapurin työntekijä tuo kyttien puhelimen baariin. Nauhoitus päälle ja menun alle piiloon. Kaveri puhuu itsensä vankilaan. Alan saada tarpeekseni. Kello on kahdeksan ja on aika aloittaa päivän toinen työvuoro.

Seuraavaksi muutama keino, joiden avulla budjettia voi runkata elintasosta juurikaan tinkimättä. Teknisesti ottaen jokainen optio on luonteeltaan jossain määrin laiton, joten älkää missään nimessä ottako ohjeina.

Hostellii/Ravintolaa/Baarii/ja se tiskijukka

"It makes you alcoholic and you don't even get paid. On the bright side you don't spend any money on alcohol", vanha viidakon sanonta.

"You won't make millions", baariyrittäjä Phnom Penhissa.

Suurin osa ravintoloissa työskentelevistä ihmisistä istuisi joka tapauksessa baarissa, joten kaksi kärpästä ja silleen. Tilanne on hieman erikoinen. Viinaa viinasta. Baarit tarvitsevat vakiasiakkaita houkutellakseen uusia ja ovat valmiita tarjoamaan etuuksia ihan läsnäolon riemusta. Tästä ymmärrettävästä ja täysin järjettömästä syystä johtuen low season on paras sesonki työnhakuun.

Solmin löyhän sopimuksen, jonka varjolla saan bisseä puoleen hintaan auttamalla oikeita työntekijöitä, jos jaksan ja kun satun olemaan paikalla. Vakituinen työntekijä nettoaa yleensä safkat, majoituksen ja viihteen. Bonuksena tulee paikallisia ystäviä, jotka kestitsevät.

Ravintolatyö vaihtelee paikan mukaan, muttei ole hiukkastiedettä: minä annan viinaa ja ruokaa, sinä rahaa. Tiedän ravintolatyöstä käsittämättömän paljon, vaikken ole koskaan alaa harrastanutkaan. Se on se empiirinen kokemus mikä puhuu.

Varoitus: guesthousessa työskentely saattaa johtaa oikeisiin töihin. Yleensä se on feissaamista ja sälän hoitamista. Esimerkkitilanne: asentele internetixiä puoli päivää ennen kuin kysyt omistajalta, laiittoiko tämä kortille credittiä. Clediiit... Waat? Dj:llä on puolestaan lyhyemmät päivät ja joskus jopa samat edut. Ja kaikki rakastaa sua.

Opettaja

"I just fuckin hate teaching. Yet I'm teaching. I hate myself", jenkki Vientianessa.

Suurin osa tapaamistani ex-pateista työskentelee opettajina. Englanti on kansainvälinen kieli ja sitä puhutaan täällä turismibusineksista huolimatta käsittämättömän heikosti. Toisaalta valkoinen naama on koululle statuskysymys, toisaalta ihan pedagoginen muuttuja. Esimerkiksi Thaimaan hallitus maksaa kouluille farang-opettajista, joten markkinat ovat valtavat

Tämä tuskin tulee yllätyksenä, mutta on virallinen tai epävirallinen tie. Mitä virallisempaa, sen paskempi diili. Paras tapa on kävellä kouluun ja kysyä duunia. Ihannetapauksessa rehtori heittää femman ja pääset pimeisiin töihin. Tämä on näppärää, sillä vältät ikävät asiat kuten verot. Jos et puhu englantia äidinkielenä tai sinulla ei ole virallisia asiakirjoja, no worries, ketään ei kiinnosta. Jos rehtori sanoo, et sä olet opiskellut Harvardissa, sit sä olet opiskellut Harvardissa.

Sukella/Surffaa/Melo/Haikkaa/Näytä kauniille

"Ihan jees", suomalainen sukellusopettaja mojito kädessä biitsillä.

Tee harrastuksesta duuni. Nauti työstä. Aika hankala konsepti, eikös vaan? Ei kuitenkaan mahdoton.

Turismibisneksen kasvaessa aktiviteettien kirjo laajenee. Silloin tarvitaan ammattilaista. Opasta ja sertifikaattia. Suurin osa tapaamistani kouluttajista ja oppaista työskentelee sukellusbisneksen ympärillä. Kun olet dyypännyt tarpeeksi, voit jatkaa kouluttajaksi. Kun kerran saat kortin taskuun (asiakirjoista tuonnempana), voit työskennellä ympär maailmaa. Sama pätee muuhun harrastustoimintaan.

Mitä mallin työhän tulee, meikä näyttää täällä Matt Damonin, Brad Pitin ja Deppiksen Johnyn kaksoisveljeltä. Aasialaiset rakastavat valkoista ihoa, blondia lettiä ja sinisiä silmiä. Rupees malliksi, siitä saa rahaa... Huhut kertovat. Intiassa kannattaa harkita Bollywood-uraa. Suuntaa Mumbaihin.

Vapaaehtoinen

"Volunteers are complete fucking retards. We need them though", NGO:n työntekijä.

Ylivoimaisesti jaloin ja paskin duuni Kaakkois-Aasiassa on vapaaehtoistyö. Jos aiot tehdä kaiken virallisesti maissa kuten Laos tai Kambodza, onnea matkaan. Työviisumia, työlupaa, lippua ja lappusta. Epävirallisesti homma sujuu mutkattomammin, mutta mutkan kohdalle sattuessa se on jyrkkä ja vauhti liian kova.

Homma on varsin yksinkertainen. Opetat, koulutat, häsläät, hakkaat päätä seinään ja teet kaikkea tässä tekstissä mainittua ilmaiseksi. Pelastat maailmaa. Yleensä vapaaehtoistoiminta pyörii kehitysavun ympärillä. Vaikka duuni on melko rahatonta, se vie sentään erikoisiin paikkoihin. Vapaaehtoistyöstä a.k.a. avustusturismista saa hyvän mielen lisäksi parhaimmillaan huoneen ja ruokaa. Huhu kertoo, että joku sai joskus palkkaa jossain...

Spesialisti/Con artist/Identiteettiratkaisu/Asiakirjahankinta

"Couple years ago Australian newspaper tested if passports bought from Khao San road would pass Australian customs. Most of them did. There are lot of people who disappear permanently on Khao San rd.", joku Bangkokissa.

"My boss gave me a degree to get visa. Now I have degree in health and safety. I've never studied health and safety in my life", skotti junassa.

Valelääkäri, valepsykologi, valetoimittaja. Ei oo tosi? Oikeassa maailmassa päästötodistus on pelkkä paperi ja paperi on halpaa. Uuden identiteetin, passin, ajokortin, pankkitilin, aseenkantoluvan ja virkamerkin saa monesti samasta liikkeestä kuin aidonkin. Vaihtoehdot ovat loputtomat ja rajana mielikuvitus, joten go for it. Itse jätän väliin. Riskii, riskii.

Huumehet/Petos/Nilkkeily/Prostituutio

"Spend your time. I managed to buy one backpack full of weed for only hundred bucks," kertoo anonyymi tuntemattomassa tilanteessa ja paikassa.

"My friends sold MDMA in South-Korea they made shit loads of money before they got caught and spend two years in prison", kertoo eri anonyymi eri mestassa.

En todellakaan suosittele, mutta hei, ei se rikollisuus maailmasta kieltämällä katoa. Eikä tartte edes myydä douppia ja vaaranta henkeään. Edellämainittujen asiakirjaväärennösten lisäksi reppureissaaja voi pitkittää lomaa muutamalla näppärällä toimenpiteellä, jotka kaikki ovat laittomia eivätkä siksi suositeltavia. Luotan harkintakykynne puutteeseen.

Vakuutuspetos on klassikko. Poliisilta saa paperia hinnasta ja puhelu Suomeen. Paperilla kaikki on laillista. Venaa muutama viikko ja massit on tilillä. On toki paskoja vakuutusyhtiöitä ja ehtoja, joten kannattaa tehdä kotityöt.

Sama pätee nilkkeilyyn. Osa varastaa toisilta matkustajilta, osa jättää huoneen maksamatta ja loput ovat vain kyrpiä kanssaihmisiään kohtaan ja tekevät kaikkien matkasta helvettiä taistelemalla sentin kymmnyksistä riksakuskin kanssa. Ihan vaan periaatteesta. Huoneen voi toki jättää maksamatta ja ravintolasta karata, mutta suosittelen omistamaan ainakin toisen henkilöllisyyden ja kevlar-liivit.

Kuten nilkkeilyä, huoraamistakin on monenlaista. Joidenkin mielestä kaikki palkkatyö on sellaista, joten en sano aiheesta sen enempää kuin, että persettä voi myydä monella tavalla. On huomattavasti helpompaa elää sugar maman/papan piikkiin, kuin ehdotella kadulla.

Hanki ammatti!

Opiskele, pänttää, luo ura, ota asuntolaina, vihaa elämää. Kyl se siitä. Aina voi polttaa sillat ja lähteä töihin ulkomaille.

E: Herään paahtavasta bungalowista. Tarkastan kalenterin ja tajuan, että se visa loppui just eilen eikä meikällä ole aavistustakaan minne olen menossa. Koska viisumin ylittäminen on kohtalaisen kallista, valitsen helpoimman vaihtoehdon ja ostan lipun Phnom Penhiin.

Helppo on suhteellista. Veneestä loppuu bensa, bussista hajoaa vaihdelaatikko ja koko ajan odotetaan jotain, mikä ei saavu koskaan. Seison keskiyöllä Phnom Penhin linja-autoasemalla ja arvon vaihtoehtoja. Kerron vieressäni viisitoista minuuttia kielloista ja selityksistä huolimatta molottaneelle tuk tuk-kuskille kohteliaasti: "Fuck off. I'll walk."

Puoli tuntia myhöhemmin istun terassilla, tuijotan pimeää Mekongia ja hörpin liian lämmintä bisseä. Vieressäni helvetin humalainen kambodzalainen karjuu. Jotkus asiat eivät muutu.

Kuva: Viljami Vaskonen

Kirjailija Pjotr Silajev odottaa edelleen Espanjan korkeimman valtakunnalisen erikoistuomioistuimen, Audiencia Nacionalin päätöstä aktivistin karkoittamisesta takaisin Venäjälle. Tilanteessa on yksi iso mutta: Silajevilla on Suomen myöntämä turvapaikka. Venäjä haluaa ennakkotapauksen, jonka varjolla poliittiset pakolaiset saadaan takaisin kotiin ja herran nuhteeseen. Silajev puolestaan syyttää espanjalaistuomioistuinta toistuvista virheistä.

"Worst case scenario olisi, jos tuomioistuin päättäisi karkottaa minut, minut laitettaisiin välittömästi käsirautoihin pakoni välttämiseksi ja käännytettäisiin päivässä yhteistyössä venäläisviranomaisten kanssa. Virallisesti Espanja kommentoisi, että kyse oli valitettavasta virheestä, mutta että eivät voi enää tehdä mitään asian eteen", hän kertoo sähköpostitse.

Silajev vangittiin elokuun 21. päivänä Granadassa Venäjän Interpolille antaman pidätysmääräyksen johdosta. Silajev vietti seuraavat yhdeksän päivää madridilaisessa Soto del Realin vankilassa, minkä jälkeen hänet vapautettiin odottamaan oikeuden päätöstä. Päätös kestää. Helsingin kirjamessut jäivät väliin, sillä Silajev on matkustuskiellossa. Vapaus on kovin suhteellista. Silajev ei voi muuta kuin odottaa. Hän kertoo, että oikeuskäsittely kestää keskimäärin kuusi kuukautta. Rahat ovat vähissä.

Espanjalaista tuomioistuinta ei tunnu turvapaikat tai kansainväliset sopimukset saati ihmisoikeudet kiinnostavan. Peritaatteet ja sopimukset ovat yksiselitteisiä. Yhden jäsenmaan myöntämä turvapaikka on lainvoimainen muissa jäsenvaltioissa, jos tapaukseen ei rikosta liity. Ei liity. Suomen suurlähetystö on luovuttanut espanjalaiselle tuomioistuimelle kaikki tarvittavat asiakirjat. Turhaan.

"Koko prosessin aikana Audicia Nacional on tehnyt niin monta virhettä, että tuomioistuimen on vaikea tunnustaa niitä. Audicia Nacional on maan pelätyin oikeuslaitos ja he haluavat pitää imagonsa. Uskon, että he käsittelevät päätökseni ja näyttelevät kuin olisivat ne, jotka päättävät elämästäni ja kuolemastani (minun tapauksessani kirjaimellisesti)", Silajev kirjoittaa.

Takku.netin Silajevin asianajalta saamien tietojen mukaan tuomioistuin ohitti kaikki turvapaikkaa koskevat asiakirjat. Voima-Lehden tietojen mukaan: " Audiencia Nacional kääntyi Venäjän puoleen saadakseen Silajevia koskevia tietoja, ja kertoi samalla eteenpäin Silajevin pakolaisasemaa koskevaa luottamuksellista informaatiota vastoin pakolaissopimusta." Viva la justice!

Kirjailija-aktivistin pidätys juontaa juurensa Himkin kaupungissa vuonna 2010 järjestettyyn mielenosoitukseen. Kirjoitin aiheesta aikaisemmin, joten en mene yksityiskohtiin sen tarkemmin. Mielenosoitus suututti Himkin kaupunginjohtaja Vladimir Streltšenkon. Silajev pakeni ja sai onnekkaiden sattumusten seurauksena turvapaikan Suomesta. Ajojahti ei kuitenkaan päättynyt tähän. Suomen johtava kohu-dosentti, pro-putinisti ja kohu-pappi a.k.a. SAFKA levitti valheita Silajevin pidätysmääräyksen syistä ja miehen taustoista.

Venäjän federaation ja sen kaiffareiden mukaan Silajev on vaarallinen terroristi. Syyte "laittomasta mielenosoituksesta". Olisi mielenkiintoista tietää, miten ja miksi "laiton mielenosoitus" kääntyi Venäjän Espanjalle lähettämissä asiakirjoissa muotoon " laiton aseiden ja räjähteiden hallussapito"? Ei ollut aseita, ei räjähteitä. Vain turhautuneita aktivisteja ja kansalaisia, jotka protestoivat korruptoitunutta järjestelmää vastaan. Silajev kirjoittaa, että erityisesti Venäjän poliisin lisäämät molotovin-coctailit olivat viihdyttävä lisä.

Suomi myönsi Silajeville turvapaikan poliittisista syistä johtuvan vainon perusteella. Ihan kiva, mutta kun kerran suututtaa äiti Venäjän, mamma pitää huolen, että maa saa omansa. Venäjä koettaa tehdä Silajevista ennakkotapauksen, jonka turvin se kykenee hiljentämään ulkomailta turvapaikan saaneen opposition. EU-parlamentin syyskuussa antaman lausunnon mukaan ihmisoikeustilanne Venäjällä on viime aikoina heikentynyt huomattavasti. Putinin varjo on pitkä.

"Venäjän poliisi osoitti taitonsa kansainvälisessä yhteistyössä ja lisäsi tänne lähetettyihin dokumentteihin lisää hevonpaskaa. Kuten aikaisemmin totesin, he ovat koko maailman ylivoimaisin oikeusjärjestelmä, joten he eivät väliä mistään", Silajev päättää viestinsä sarkastiseen sävyyn.

Mita virkaan on turvapaikalla, joka ei takaa turvaa? Suomen valtamedian olisi syytä herätä case-Silajeviin ihan vakavissaan. Kyse ei ole pelkästään oikeudenmukaisuudesta ja yhdestä ihmiselämästä vaan Suomen uskottavuudesta ja kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista. Olemme nappula Venäjän poliittisessa nukketeatterissa. Osallisina meidän tulisi ottaa kantaa.

Ulkoasianministeriön konsuliasioiden yksikön päällikkö Teemu Turusen kertoo sen, minkä tiedän jo ennestään: "Lähtökohtaisesti viranomaisten ei kuulu käsitellä yksittäisen ihmisen henkilökohtaisia asioita julkisuuden kautta." Hän kuitenkin vahvistaa ulkoasiainministeriön seuraavan Silajevin tapausta tarkasti. Turusen mukaan espanjalaisoikeus tietää pakolaisstatuksesta.

"Tuomioistuimella on hyvin tiedossa, että Silajevilla on turvapaikka Suomessa."

Jos worst case scenario toteutuu, Silajevia odottaa vankila. Voimassa julkaistussa tekstissään hän kirjoittaa ajatuksistaan Soto del Realin vankilassa: "Ajattelin lumen ikuisesti peittämää helvettiä, Možaiskin, jossa rosvot ja pahantekijät haluavat piinata minua seuraavien 13 vuoden ajan." Silajevin ystävä Aleksei Gaskarov, joka pidätettiin samaisen Himskin mielenosoituksen seurauksena, selvisi Možaiskin vankilasta täpärästi. Hänet pelasti kansainvälinen painostus.

Silajev tarvitsee apua. Hän toivoo, että suomalaiset poliitikot ottaisivat yhteyttä espanjalaisiin kollegoihinsa valitettavien virheiden välttämiseksi. Me suomalaiset autoimme jo kerran. Toinen ei olisi pahitteeksi.

E: Olen Don Detillä, Etelä-Laosissa enkä kirjoita ulkomaalaisista investoinneista tai Mekongin paskaisuudesta toisin kuin joku ehti jo toivoa... Päivät kuluvat leppoisasti riippumatossa. Siitä siirryn Oin terassille ja myöhemmin Tiin ravintolaan. En ole tehnyt mitään, vaikka työskentelen periaatteessa sekä Oille että Tiille. Elämä on rankkaa. Palaillaan viikon päästä.

Muuta hassu viikko sitten julkaistiin hulvaton video. Videolla suomalaiset ongelmanuoret repivät huumoria ihmisistä, joilla on oikeita ongelmia. Muun muassa Suomen elokuvasäätiön rahoittama yhteispohjoismainen Doxwise-projekti kuvaa neljää nuorta kussakin pohjoismaassa. Hyvää kamaa, mutta mieleen jää valitettavasti yksi perkeleen suruteos Suomesta.

Helsinkiläiset nuorukaiset repäisevät dokaamalla ja grillaamalla sianlihaa afganistanilaisen miehen edessä eduskuntatalon varjossa. Mies on turvapaikanhakija, muslimi ja 32:tta päivää nälkälakossa, koska pelkää käännytystä. Kolmanen maailman problematiikka uppoaa valitettavan heikosti ensimmäiseen.

Kärsin ongelmavyyhdin yhtälöstä. Istun Luang Prabangissa guesthouseni terassilla odotellen bussia, joka lähtee joskus. Hikoiluttaa. Lippua ei ole eikä suunnitelmaa, mutta raha on vaihtanut omistajaa. Speksit puhuvat lähtemisen puolesta. Kun idiootilla on aika, idiootti katsoo muita idiootteja. Erehdyn pilaamaan päiväni katsomalla videon nimeltä "Tevetuloa Suomeen".

Juipit naureskelevat miehelle, korostavat että possu tirisee ja lopulta juoksentelevat munasillaan eduskuntatalon portailla. On se vaan niin hauskaa, että itkettää. Afganistalainen tulee lämmittelemään grillin lämpöön. Olisi hauska tietää, mitä tämä ajattelee. Luulee ehkä, että tulivat tukemaan ja tuomaan lämpöä kylmään yöhön. "Paras grillausreissu ikinä", juipit hehkuttavat.

Näytän videon laolaiselle, kanadalaiselle ja saksalaiselle. En viitsi enemmin eritellä palautetta. Sanotaan nyt, että kaikki eivät vaivautuneet katsomaan loppuun asti. Kiva, toteaa sakemanni sarkastisesti. Laolainen loukkaantuu ihan vilpittömästi ja kanadalainen hämmentyy: "That's fucking offencive..." Onhan se. Vakavien asioiden karnevalisointi on parhaimmillaan hauskaa, pahimmillaan noloa ja loukkaavaa.

Katselen lippua, jonka Mr. Ai ojentaa. 150 000kip lukee lipussa, mutta hintaan 120 000kip. Mr. Kirk a.k.a. Captain hoitaa. Liikaa nollia. Liian mones saksalainen kertoo hiukan hurjemmista hinnoista. Ilmeisesti paikalliset joko pitävät minusta tai sitten koettivat päästä eroon. Ei suurikaan ero tässä vaiheessa.

Kahdeksan tuntia myöhemmin rengas hajoaa. En ole nukkunut silmäystäkään. Pomppuinen tie on pomppuinen tie, makasi sitten vaakatasossa tai ei. Kuski ei tunnusta tosiasioita vaan jatkaa matkaa viitisentoista minuuttia. Sitten lokasuojan uumenista alkaa kuulua sen verran väkivaltainen kolina, että on pakko pysähtyä. Tosiasiat on joskus pakko tunnustaa.

Anna Kontula kirjoittaa blogissaan kansanedustajien, Helsingin Sanomien ja maahanmuuttoviranomaisten suhtautumisesta nälkää näkevään. Kovinkaan moni ei halua tiedostaa tosiasioita. Pois silmistä pois mielestä. Valitettavasti Doxwisen kansalaisjournalistit nostivat kissan pöydälle. Tarkoitus taisi tosin olla toinen.

"Tämän syksyn jälkeen olen kuitenkin vakuuttunut, että Suomen eduskunnan rappusilla saa kenenkään häiritsemättä kuolla nälkään", Kontula kirjoittaa. Ongelmat pitää ratkaista. Kukaan ei ryhdy nälkälakkoon huvikseen. Me olemme vaihtaneet renkaan, mutta kukaan ei kuuntele eduskuntatalon edessä istuvaa. Kontulan mukaan kansanedustajat kiertävät taloon lisärakennuksen kautta. Ei se nälän näkeminen hauskaa ole. Ei ainakaan enemmistön mielestä.

Enemmistö turismin kanssa peuhaavista laolaisista arvostaa suomalaisia. Miksikäs ei? Olemme helvetin hyvää possea. Suoraselkäisiä ja rehellisiä. Valkoisia ja sinisilmäisiä. Joskus hieman liiankin sinisilmäisiä, mutta se on toinen tarina se. Meillä on hyvä maine ympäri maailmaa. "Once you hire a Finn you can concider the work done", erään NGO:n työtekijä toteaa. Se on paljon sanottu.

Saavumme Vientianeen yllättäen tunnin ajoissa. Seison puolikuolleena Vientianen kakkospysäkillä ja arvon falangeja jakamaan tuk tukin. Tuntia myöhemmin istun guesthousen alakerrassa keskellä melkoisia ryyppäjäisiä. On valofestivaalin viimeinen päivä ja munkkeja lukuunottamatta koko maa dokaa. "England?" "No, Finland." "England?" "NO, FINland!" Omistajan syy vääntyy hymyyn: "Good people."

Kerron, että jos Kaakkois-Aasia olisi skandinaavia, laolaiset olisivat suomalaisia. Bisseä eteen. Lao style. Lasi alas ykkösellä ja seuraavan vuoro. Kuppi kiertää, viisikymppinen täti tykittää Gangnam stylea ja lapset heittävät femmaa. Hyvä pössis. Laolaiset tykkäävät ryypätä ja ovat rehellistä sakkia. Vähän niin kuin me finskit.

Suurin osa ihmisistä ei tiedä Suomesta juurikaan mitään. "Dolph Lundgren?", britti ehdottaa. "That crazy guy who killed a lot of people on that island?", kanadalainen koettaa. Hyvä järjestelmä, siitä meidät tunnetaan. Kun kerron opintojärjestelmästä, sosiaaliturvasta, korruption puutteesta ja terveydenhoitojärjestelmästä, kerään ihailevia katseita. Enkä pelkästään laolaisilta vaan myös länkkäreiltä.

"I wanna introduce my friend Daniel from Finland", dj karjuu. Nostaa maljan. Pakkohan se on juoda, vaikka kaksituntinen guesthousen omistajan perheen ja ystävien kanssa painaa edelleen. Olen naamat. Laolainen dj on dj suoraan helvetistä. Musiikki soi muutaman kymmenen sekuntia, sitten karjutaan jotain mikkiin laoksi ja musiikki jatkuu. Todella ärsyttävää. Porukka lastaa safkaa pöytään, jäitä ja bisseä. Dj muistaa jälleen ja tyhjennän lasin ykkösellä. Lao style. Brändiä kerrakseen.

Me suomalaiset tuhlaamme verorahojamme suurien ajattelijoiden ja kansainvälisten konsulttiyhtiöiden raportteihin, joissa pohditaan, miten Suomi brändätään. Suomibrändi on jo olemassa ja voi hyvin ilman raporttejakin. Meidät tunnetaan tasa-arvosta, sosiaaliturvasta, terveydenhuollosta ja korkeatasoisesta koulutuksesta, jotka ovat kaikki kaikkien saatavilla tulotasosta ja yhteiskuntaluokasta riippumatta. On ikävä selittää, että tilanne ei ole aivan näin ruusuinen. Hyvinvointivaltiota ajetaan alas leikkausten varjolla. Se on fakta. On aika kehittää uusi brändi.

Teen itse jatkuvaa brändityötä matkustaessani. Kerron, että Suomessa on pelkästään lunta, kukaan ei puhu eikä aurinko paista koskaan. Kerron, että aina kun lähden hiihtäen kauppaan tai kouluun, joudun ottamaan kiväärin peesiin jääkarhujen takia. Brasilialainen tuijottaa minua kuin hullua: "That's intensive." "If you only knew..."

Nälkään eduskuntatalon portailla kuolevasta ei noussut kohua, kiitos viranomaistahojen, Hesarin ja kansanedustajien. Doxwisen ääliömäisestä julkaisusta nousi. Meillä suomalaisilla on niin heikko kansallinen itsetunto, ettemme pysty tunnustamaan tosiasioita. Tosiasia on, että suomalaiset eivät ole maailman suvaitsevaisin kansa. Tosiasia on, että osa suomalaisista on rasisteja. Tätä nykyä jopa osa kunnanvaltuutetuista, vaikka jytky jäikin tuhnuksi. Doxwise kiirehti sensuroimaan ja video poistettiin alustoilta, joilla se alunperin julkaistiin. Liian myöhään.

Alkaa todellakin olla liian myöhä. Tänä iltana ulkonaliikkumiskielto toimii pelkästään paperilla. Istun skootterin kyydissä ja suhaan pitkin Vientianea. En tiedä kumpi on enemmän humalassa kuski vai minä? Etsimme jotain. En ole aivan varma mitä, mutta hei, ei se kohde vaan matka. On se klisee, mutta sitähän myös brändit ja stereotypiat monesti ovat.

Suomi on matkalla kohti Eurooppaa. Moni asia, josta meidät tunnetaan ja miksi meitä arvostetaan katoaa, koska Eurooppa ei muutu Suomeksi. Suomi muuttuu Euroopaksi. Tosiasioilta voi sulkea silmänsä, mutta se ei muuta mitään. Voimme uskoa, että olemme hyvinvointiyhteiskunta olematta sitä. Itsepetos on parhaimmillaan palkitsevaa.

On yhtälailla palkitsevaa löytää kello neljä aamulta ruokakoju täynnä grilliherkkuja. Löydän lompakosta 2000 kipin setelin (n. 20 senttiä). Sillä ei paljoa saa. Myyjä nauraa mau falangille. Osoitan päätäni ja totean: "Ting tong." Tämä nauraa vielä enemmän ja antaa pötkön sticky ricea. Ilmaiseksi. Onneksi kukaan ei kuvaa tätä. Muutenhan joku saattaisi luulla, että me suomalaiset olemme niin köyhiä, että kehitysmaaenkelit joutuvat ruokkimaan. Totuus on, että joskus me olemme.

Myyjä kysyy, mistä olen kotoisin? "Finland", vastaan. Tämä nauraa: "Good people." Hymyilen ja kiitän riisistä: "Sometimes..."