Vapaamatkustaja

Kello on kymmenen aamulla. Polttelen tupakkaa ja katselen katumaasturimerta. Se on loputon. Löytyy Hondaa, Mitsuu, Nissanii ja Daihatsuu. Kansan suosikki on Toyota. Indonesialaiset diggailevat tummanharmaasta. Toiseksi suosituin väri on vaaleanharmaa.

Ramadan päättyy Eid al-Fitriin eli indonesialaisittain Lebaraniin eli paaston päättymisen juhlaan, joka on muslimien joulu. Kun pari sataa miljoonaa ihmistä lähtee kotikyliinsä Lebaranin viettoon, syntyy pieniä logistisia ongelmia. Koska tykkään matkustaan mukavasti, olen kaaoksen ytimessä: satamassa matkalla Sumatralle.

Jos tarkkoja ollaan, en ole lähelläkään satamaa ja kaiken lisäksi eksyksissä. Hypin muovipussikahvin kanssa liikenteen seassa ja koetan löytää tummanharmaan Toyotan tuhansien tummanharmaiden Toyotojen seasta. Sen tunnista tarrasta takaikkunassa.

Lebaran-seurueen isä viittoo ottamaan kuvan. Nappaan yhden ja olen jäädä rekan alle. Kuski väläyttää hampaattoman hymyn ja peukut perään. Inshallah, saatana. Meno on täysin reikäpäistä. Kaksikaistaisen tien kaistamäärä on nyt kymmenen. Minulla ei ole aavitustakaan, missä oikea Toyota on. Päätän kiertää äärioikealta takavasemalle.

Eksyä voi monella tavalla. Joskus hukkaa suunnan, joskus kartan. Eksyä voi, vaikkei tiedä minne on menossa ja eksyä voi, vaikkei ole minnekään menossa. Seuraan päivittäin kauhulla euron kurssia. Se on lähtökohtaisesti laskeva. Budjetti palaa, vaikkei rahaa kulu. Perimmäinen ongelma piilee rahaliiton rakenteissa, toissijainen pankkijärjestelmässä. Ratkaisun ongelma piilee siinä, että Jutta ja Jyrki eivät ole kartalla.

Kriisimaiden ongelma ei ole julkinen velka. Koska Euroopan Keskuspankki (EKP) ei saa suoraan lainata rahaa jäsenmaille, jäsenmaat ottavat lainaa yksityisiltä pankeilta. Väännän rautalangasta: pankkikriisin ruhjomat pankit, jotka alun alkaen aiheuttivat koko kriisin ovat riippuvaisia valtioiden rahoituksesta ja valtiot, jotka eivät saa rahoitusta muualta, puolestaan pankkien lainasta.

Jyrki, Jutta ja liian moni muu elävät siinä uskossa, että velka katoaa lisävelalla. Säästöt eivät synnytä investointeja. Päinvastoin. Kriisi ei lopu ilman kasvua ja kasvua ei synny ilman investointeja.

Olen kadottanut auton lisäksi myös tarinan punaisen langan. Löydän ensimmäisen puoli tuntia harhailtuani. Olemme liikkuneet kahdessa tunnissa vajaan kilometrin. Kahvi on kylmä ja tupakatkin loppu. En aio kuitenkaan toistaa odysseiaani välittömästi. Kylmä ja savuton saa kelvata.

Hörpin väljähtänyttä kahvia pillillä muovipussista ja etsin kantavaa teemaa. Ramadan on jotenkin jo nähty, jonottaminen on helvetin tylsää ja pankkikriisi pelkästään masentava. Lisätäänpä yhtälöön islam. Toimii aina.

Islamilainen pankkijärjestelmä perustuu sharia-lakiin. Tämä ei tarkoita vääräuskoisten kivittämistä ja julkisia S/M -leikkejä vaan pankkitoimintaa, joka perustuu shariaan.

Koska sharia kieltää korot (riba), korkoja ei ole. Miltäs kuullostaa asuntovelallinen? Ei lainanottajia tai -antajia vaan ostajia ja myyjiä. Rahoitus hoituu osamaksukaupalla. Lainan sijaan pankki ostaa asunnon ja myy sen edelleen todelliselle ostajalle osamaksuin. Voitolla tietenkin, koska kyse ei ole hyväntekeväisyydestä.

Paitsi että on! Kaksi prosentti pankkitoiminnan tuotoista sijoitetaan hyväntekeväisyyteen. Odottakaas, tämä paranee vielä. Kaikista spekulatiivisimmat sijoitusmuodot ovat haraam (kielletty) ja voitot jaetaan asiakkaiden kesken.

Koska islamilainen pankkijärjestelmä kasvaa rahoituskriisistä huolimatta noin 12-15 prosentin globaalilla vuosivauhdilla ja liki 40 prosentin vuositahdilla Indonesiassa, rahaa on vaikka muille jakaa. Kaikista parasta on, että sharia on nykyään kaikkien ulottuvilla! Pankkeja toimii kaikissa suurissa länsimaisissa talouksissa mm. Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Briteissä. Suomi odottaa kärsimättömänä.

Kuten odotan minäkin. Tällä kertaa vuoroani vessaan. Kaikkialle on saatana jono. Tanssahtelen kevyesti ja tarkkailen ohi matelevaa liikennettä. Toyota kiilaa toisen ja varastaa paikan. Hetkeä myöhemmin kiilattu käyttää tilanteen hyväkseen. Kuski näyttää peukkua, toinen hymyilee. Road rage ála Indonesia.

Varttia myöhemmin olen jälleen eksynyt. Istahdan katukivetykselle. Etsivä löytää. Kahvitäti saapuu sopivasti, tupakkasetä näkyy taaempana ja aurinko paistaa. Seuraani liittyy perhe, joka on matkalla Medaniin. Otamme muutamat kuvat perhealbumiin ja vaihdamme kuulumiset. Ei sillä, että puhuisin indonesiaa, mutta olen hengessä mukana.

Jos tummanharmaa Toyota ei tule Muhammadin luokse, Muhammad menee tummanharmaan Toyotan luokse. Harmi vaan, että Muhammad valitsee väärän Toyotan. Säikäytän nukkuvan perheen ja jatkan matkaa.

Hiostaa. Kello on kolme iltapäivällä eikä satama edes näy horisontissa. Onneksi minulla on Balin poliisin lahjoittama älypuhelin ja 125 sivua Islamic Development Banking vuosikatsausta. Löydän sopivan rauhaisan warungin (kioski) ja tilaan kahvin.

Toyotoja on ihan helvetisti. Niitä tulee lisää eikä loppua näy. Nimi Toyota tarkoittaa ravinteikasta riisipeltoa. Kun globaali talouskriisi iski tuulettimeen vuonna 2007, ravinteet loppuivat. Toyota kärsi ensimmäiset tappionsa 70 vuoteen. Kriisi, joka katkaisi Toyotan putken, sai alkunsa löysästä finanssipolitiikasta ja keinottelusta. Ilmiöitä, jotka ovat molemmat sharian mukaan haraam.

Islamilainen pankkijärjestelmä tuntee toki joukkovelkakirjat. Ne kulkevat nimellä susuk. Toisin kuin länsimaiset vastaavat, susuk on rahoituskohteeseen sidottu sopimus, jonka voitto perustuu koron sijaan projektikohtaisiin osinkoihin. Mä rakennan hei tehtaan, sä rahoitat ja sit saat osan voitoista, joita tehdas tuottaa. Yksinkertaista ja tehokasta.

Finanssikapitalismiin verrattuna sharia-kapitalismin vahvuus on vakaus. Spekulatiivisia sijoituskohteita ei käytännössä ole, ja riskit - samoin kuin voitot - on jaettu asiakkaiden kesken. Yksin nämä kaksi tekijää olisivat estäneet miljardilaskun Euroopassa. Koska islamilainen pankkijärjestelmä perustuu johdannaisten sijaan reaaliomaisuuteen, Lehman Brothers ei olisi koskaan ajautunut konkurssiin, jos sen hallitus olisi lukenut koraania.

Koraani sikseen. Löydän oikean Toyotan. Se on ovelasti piilossa kymmenen samanlaisen keskellä. Olen myös huomaamattani kävellyt satamaan, minkä kunniaksi lähden katselemaan laivoja. Olemme jonottaneet seitsemän tuntia. Tunti lisää ja olen jälleen eksyksissä.

"Eurooppa pyörittää jättimäistä pyramidihuijausta", kirjoittaa Argentiinan keskuspankin entinen johtaja Mario Blejer Financial Timesissa. Blejer tietää mistä puhuu, sillä Argentiina ajautui velkakriisiin 2000-luvun alussa. "Euron kriisissä on kyse jättimäisestä veivauksesta, jossa velat siirtyvät yksityiseltä sektorilta veronmaksajille."

Aurinko laskee. Toyota löytää Muhammadin ja matka jatkuu. Auto seisoo jälleen paikoillaan jonossa, mutta lautta sentään liikkuu.

Too big to fail on nykyään synonyymi valtion takaukselle. Tässä tilanteessa sharia kiinnostaa jo Paaviakin. Vatikaanin virallinen äänitorvi Osservatore Romano ehdotti islamin arvomaailmaa kriisin ratkaisuksi. "Raha joka katoaa, ei ole mitään, totesi Benedict XVI: "Ainoa pysyvä asia on jumalan sana." Muslimit eivät ole ihan näin abstrakteja, mitä talouteen tulee. He luottavat reaaliomaisuuteen.

Aurinko nousee. Muut nukkuvat. Istun vaihteeksi katukivetyksellä, juon kahvia ja poltan savuketta. Tällä kertaa viidakossa. Takana on kahdeksan mielipuolista tuntia Sumatraa, kivikkoa ja kuoppia, sosiopaatti kuski, pimeät pensaat täynnä maantierosvoja, tyhjä tie ja liian monta vaaratilannetta.

Toyota otti iskua, mutta kesti. En ole yhtä lujaa tekoa. Tuijotan tyhjyyteen. Minulla ei ole aavistustakaan missä olen, mutta ainakaan ei ole eksyksissä.

Ystäväni tallustelee huoltsikan pihan poikki. Huoltoasema on Indonesiassa ainoa paikka moskeijan sisätilojen ja luksusostoskeskusten lisäksi, missä ei saa polttaa. Muslimifasismia, perkele.

Kysyn ystävältäni, tietääkö hän, että sharia-pankit investoivat edullisiin vuokrataloihin Skotlannissa, koska julkista rahaa ei heltiä eikä kapitalistia kiinnosta? Koska korkoa ei peritä, osamaksut on sidottu normaaliin vuokratasoon. Kaikki voittavat. Ystäväni ei tiedä, mutta onnittelee googlaustaidoistani.

Suomi kaipaa investointeja. Tarvitsemme muslimeja. Tiedustelen kiinnostaisiko investointi tai kansalaisuus? Ystäväni tuijottaa minua hetken: "Eikö Suomen hallitus voi rahoittaa itse projektejaan?" Kerron, että valtiovarainministerillä ja pääministerillä on liian kiire pelastaa pankit. Ystäväni pudistaa päätään. Jättää kohteliaisuuttaan vastaamatta.

E: Kuusi tuntia myöhemmin saavumme Palembangin laitamille. Muslimit käyvät moskeijassa rukoilemassa ja ainut kristitty kusella. Itse katselen kuinka lehmää paloitellaan.

"Kun katsotaan suomalaista Eurooppa-poliittista keskustelua, niin missä ovat ratkaisuvaihtoehdot", pääministeri Jyrki Katainen kyseli kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa. Niinpä.

Se on saatanan sääli, että kaikki, mikä alkaa etuliitteellä sharia tarkoittaa Suomessa arabiaksi karjuvaa itsemurhapommittajaa, joka kohti kirkkoa juostessaan silpoo tyttölapsia. Sharia tarkoittaa muutakin. Eikä tässä ole edes kyse Shariasta. Kyse on muutoksesta.

Suomen ongelma eivät ole ulkomaalaiset radikaalit vaan kotimaiset fundamentalistit. Tämä koskee sekä taloutta että arvoja. Fundamentalisti pelkää muutosta. Mikään muu tässä maailmassa ei ole varmaa paitsi muutos. Ja fundamentalismi.

Perjantai 31.8: Pjotr Silajev on vapautettu madridilaisesta vankilasta Sevillan yliopiston professorin toimitettua Espanjan viranomaisille kirjeen, jossa taattiin, että Silajev pysyy Espanjassa, kunnes tuomioistuin antaa lopullisen päätöksen hänen tapauksestaan.

Sekä UNHCR:n Espanjan-toimiston johtaja että Amnesty Internationalin Espanjan-osasto ovat ilmaisseet huolensa siitä, että Silajevin kohtalosta päättäminen yritettiin antaa Audiencia Nacionalin tehtäväksi. (Espanjan korkein valtakunnallinen erikoistuomioistuin) Tuomioistuimen tiedottaja väitti kommentissaan Radio Libertylle, että Espanjan viranomaisille ei ole esitetty asiakirjoja, jotka todistaisivat Silajevin pakolaisstatuksen.

Lähde: http://fifi.voima.fi/uutinen/2012/elokuu/toisinajattelija-silajev-vapautettiin-espanjassa

Perjantai 24.8: Vastoin odotuksia ja oikeusperiaatteita, Suomesta turvapaikan saanutta Pjotr Silajevia ei vapautettu Madridissa keskiviikkona 22.8. pidetyssä oikeudenkäynnissä. Suomen Madridin-suurlähetystö toimitti oikeudelle sekä turvapaikkapäätöksen että oleskeluluvan. Turhaan. Suurlähetystön mukaan Silajevia voidaan pitää pidätettynä jopa neljäkymmentä päivää.

Human Rights Watchin edustajan Tanya Lokshina kertoo The Moscow Timesin haastattelussa, ettei Espanjan tarvitse huomioida Suomesta myönnettyä turvapaikkaa, vaan hänet voidaan palauttaa Venäjälle. Silajevin asianajajan mukaan tilanne näyttää huolestuttavalta.

Kolme kuukautta sitten oli hyvä päivä. Suomi myönsi Pjotr Silajeville turvapaikan. Kolme kuukautta myöhemmin tamperelainen kirjailija-aktivisti vangittiin Espanjassa - Venäjän toiveesta ja Interpolin toimesta. Turvapaikka ei pidätystä estänyt. Tätä kirjoittaessani Silajev istuu poliisivankilassa Granadassa ja odottaa oikeuden päätöstä karkottamisesta.

Pussy Riot odotti päätöstä viisi kuukautta ja sai palkinnoksi kaksi vuotta. Samaan aikaan kun punkkareille luettiin lakia, oppositiopoliitikko Garri Kasparov kannettiin laitokselle kesken haastattelun. Shakkimestaria syytetään poliisin puremisesta. Ei ihme. Joka jäsenestä roikkui miliisi, Kasparov kertoo Wall Street Journalille. Vajaa viikko ja Silajev pidätettiin. Hän teki saman virheen kuin Kasparov: hän osoitti mieltään.

Tarina saa alkunsa metsästä. Metsä oli suojelualuetta kunnes sen läpi päätettiin rakentaa moottoritie. Yhtäkkiä metsä ei ollutkaan suojelualuetta. Tien rakentamiseen ei ollut tarvittavia lupia, alueen asukkaat vastustivat projektia ja urakoitsija suhmuroi veroparatiisin kätköistä. Business as usual.

Kun ympäristöaktivistit yrittivät pysäyttää laittomat hakkuut, vastaan asteli miliisi ja naamioituneet huligaanit. Aktivistit ymmärsivät pian, etteivät vastassa olleet huolestuneet kansalaiset vaan radikaali äärioikeisto, joka hoitaa Putin-Medvedev -akselin paskahommia.

Väkivaltaa seurasi mielenilmaus. Nelisensataa anarkistia ja anti-fasistia marssi Himkin kaupungintalolle paikallisten suosionosoitusten saattamina. Ikkunoita kivitettiin ja seinään spreijattiin muutamat sloganit. Seuraavana päivänä Silajev kuuli poliisin olevan perässä ja pakeni.

Mielenosoitusta seurasi kosto. Himkin kaupungintalon protestiin osallistuneita pidätettiin ja kidutettiin Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n sekä poliisin toimesta. Koneisto ei hyökännyt pelkästään mielenosoittajia vastaan - Putinin Venäjä päätti ottaa luulot pois koko maan Hardcore-skeneltä. Seurasi väkivallan aalto, jota ei länsimaisessa mediassa huomioitu. Eikä huomioida vieläkään. Putin haastoi punkin, mutta punk ei kuole koskaan.

Uutinen Silajevin pidätyksestä levisi nopeasti. Nostan hattua, mutta vain hetkeksi. Suomen suuret mediatalot uutisoivat "punkkarin" taustoista pintapuolisesti. Ei sanaakaan metsästä, ei tiestä, ei poliisiväkivallasta, ei fasisteista, ei noitavainoista, ei kidutuksista. Venäjä ei syyllistynyt mihinkään, mutta Espanja syyllistyi. Suomen turvaa loukattiin, ei ihmistä, jota turvataan.

On myös ihmisiä, joille Silajevin pidätys on ilon aihe. Isänmaallinen pitkäaikaistyötön ja parituksesta tuomittu entinen pappi Juha Molari, joka leikkii anti-fasistia kohudosentti Johan Bäckmanin kanssa, lienee innoissaan. Toisin kuin Silajev, joka on kohdannut ääri-oikeiston tasaisella, dosentti ja pappi ovat lukeneet fasisteista kirjoista. Silajevin saadessa turvapaikka Molari kirjoitti: "Silajev on kuolemassa aidsiin. Hänet tunnetaan siitä, että hän juopottelee, käyttää heroiinia ja harrastaa biseksuaaleja (homoseksuaaleja) akteja."

Tutustuin Pjotriin Tampereella alkuvuodesta 2011. Hän ei juopottele, eikä käytä heroiinia. Pjotr on hiljainen mies, joka puhuu harvoin, mutta silloin pelkkää asiaa. Hän ei ole bandiitti eikä huligaani. Pjotr on kriittinen kansalainen, joka maksaa kovaa hintaa aktivismista.

Venäjän propagandakoneisto toimii kuin Neuvostoaikana. Pussy Riot -oikeudenkäynnin jälkimainingeissa Venäjän päätelevisiokanava Pervyi Kanal hyökkäsi dosentti Bäckmanin avustuksella Helsingin yliopiston professoria vastaan. Tämä oli kosto Pussy Riotin tukemisesta.

Miljoonille venäläisille annettiin ymmärtää, että enemmistö suomalaisista kannattaa punk-bändin tuomiota ja vähemmistö kusta kanniskelevia idiootteja. Tämä ei pahemmin suomalaisia haitannut. Media ei edes vaivautunut kertomaan kuka lokaa viskoo. Helsingin Sanomat jätti uutisoinnin kokonaan konsernin Moskovan äänitorvelle - taholle, joka alunperin huhua levitti.

Putinin noustua valtaan Venäjän ihmisoikeustilanne pakitti satasta seinään. Iso veli tiukensi otettaan internetistä ja kansalaisjärjestöistä. Seksuaalivähemmistöt ja etniset ryhmät kärsivät systemaattisista vainoista. Kokoontumisoikeutta rajoitettiin ja sanktioita tiukennettiin. Human Right Watchin toteaa raportissaan: "Venäjän kansainvälisten kumppaneiden tulisi ottaa tiukempi kanta kanslaisyhteiskuntaa heikentäviä lakeja kohtaan."

Ja mitä tekevät kansainväliset kumppanit? Iloitsevat. Venäjä on nyt Maailman Kauppajärjestön jäsen. Woop, woop. "WTO tukee Venäjän kansalaisyhteiskunnan rakentumista", Yle kertoo. En jaksa kommentoida väitteen absurdiutta. Onhan se tietenkin söpöä , että joku vielä uskoo kaupan vapautumisen vapauttavan ihmisiä. Ysäri on jälleen muodissa.

Loppujen lopuksi koko kohu Silajevin ympärillä on tragikoominen. Espanja ei voi karkottaa miestä Venäjälle rikkomatta EU-lainsäädäntöä. Tilanteessa ei ole mitään spekuloitavaa. Silajev palaa Suomeen ja sillä selvä. Nyt EU-maat arpovat keskenään, mitä tehdä ihmiselle, jonka kohtalosta on jo kerran EU-maiden kesken päätetty, koska Venäjä käskee. EU ja Interpol eivät kunnioita jäsenmaan turvapaikkapäätöstä vaan Venäjän syyttäjänvirastoa.

Tälle kaikelle olisi helppoa nauraa. Ei kannata. Naapurissa laulusta saa kaksi vuotta vankeutta ja mielenosoitukseen osallistumisesta enemmän. Tiedä montako nauramisesta...

Sen sijaan, että loukkaannumme sopimusrikkomuksesta, oliskohan syytä kysyä, miksi Silajev ylipäätään turvapaikkaa tarvitsee? Olisikohan suomalaisen median vihdoin aika puuttua Venäjän ihmisoikeusrikkomuksiin idän kaupan ja konsernin liikevaihdon kasvattamisen sijaan?

E: Istun yltä päältä hiessä sängyllä, joka on yltä päältä hiessä. Kello on viisi aamulla. Paikallinen moskeija aloittaa poppiksella, johon yhtyy sata kukkoa. Sitten seuraa rukouskutsu. Hyvää huomenta Palembang.

Tiedän, tämä kirjoitus ei taaskaan sivua matkustamista. Two strikes. Jotkut asiat vain ovat tärkeämpiä. En edes leiki objektiivista: toivon kaikkea hyvää Pjotrille. Toivon, että tämä pääsee pian Suomeen. Fingers crossed.

Samaan aikaan kun väärän värinen Marski kuohuttaa Suomea, Venäjältä kuuluu kummia. The Moscow Timesin mukaan Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Teivo Teivaista uhkaa usean vuoden vankeustuomio. Lehden tietojen mukaan Teivainen pidätettiin hänen yritettyä salakuljettaa kanisterissa kusta Uspenskin katedraaliin.

Virtsa on fiktiota, ja uutinen silkkaa paskaa. Surkuhupaisa skuuppi sai alkunsa Teivaisen järjestämästä Maailmanpoliittisesta kaupunkikävelystä. Kävelyllä nähtiin Pussy Riotia vapautusta vaativa performanssi. Kuten moni tietää, yhtyeen jäsenet viruvat vankilassa heidän esitettyään Valdimir Putin -kritiikkiä venäläisessä ortodoksikirkossa.

Yhtyeen jäsenten vankeutta jatkettiin vast ikään vuoteen 2013 asti ja heitä uhkaa jopa seitsemän vuoden vankeustuomiot. Amnesty tuomitsi Venäjän toiminnan poliittisena ajojahtina ja ihmisoikeuksien loukkauksena, jonka uhrit ovat mielipidevankeja.

Uutinen Teivaisen pidätyksestä levisi nopeasti maailmalla, vaikka professori itse kiisti tiedot virheellisinä alusta alkaen. The Moscow Times on osa Sanoma konsernia, joka omistaa mm. Helsingin Sanomat. Sen sijaan, että moskovalaislehti olis tarkistanut faktansa Suomen päässä, lehti luotti asiantuntijalausuntoon, joka tuli Interfaxin kautta. Helsingit Sanomat ei ole uutista jakanut, ei tosin korjannutkaan.

Kuka olikaan Interfaxin asiantuntija? No, sehän oli Helsingin yliopiston oikeussosiologian dosentti Johan Bäckman. Bäckman on varsin tunnettu mies Venäjällä ja aina silloin tällöin uutiskynnyksen ylitettyään myös muualla. Venäläismedia käyttää Bäckmanin kommentteja mielellään, sillä miehen höpinät ovat mieleisiä. Toisin sanoen: Bäckman sanoo, mitä Kreml haluaa.

Bäckman on monelle tuttu supersankari eikä suotta. Miehellä on mainetta. Bäckman käännytettiin Virosta patsaskiistan jälkimainingeissa, hän kaveeraa Naši-nuorten kanssa, kommentoi Suomen ja Venäjän välisiä huostaanottotapauksia, isoäitigatea ja kritisoi ihan perkele kaikkia, jotka uskaltavat sanoa poikittaisen sanan Venäjän nykytilasta. Bäckman on pro-Putin isolla P:llä.

Bäckmania käsitellään suomalaisessa mediassa silkkihansikkain, sillä hänellä on taipumus hyökätä kritiikkiä vastaan kantein. Bäckman on herkkähipiäinen mies, joka tietää, että hyökkäys on paras puolustus.

On käsittämätöntä, että kohudosentin objektiivisuutta ei kyseenalaisteta, vaikka idioottikin ymmärtää, että tämän lausunnot ovat puhdasta propagandaa. Yhtä käsittämätöntä on, että maassa joka loukkaantuu Marskin väristä ei kiinnitetä huomiota mieheen, joka kyseenalaistaa koko Suomen sotahistorian.

Bäckmanilla ei ilmeisestikään ole puutetta pikkurahasta. Hän pyörittää Suomen antifasistista komiteaa (SAFKA) sekä matkustelee ympäri Venäjän maata ja Eurooppaa mustamaalaamassa Putinin kritisoijia. Tämän lisäksi toveri Bäckman viettää aikaa suomalaisten vallankumouksellisten illanistujaisissa. Kukaan ei kysy, millä rahalla ja motiiveilla tätä matkaa taitetaan.

Omien sanojensa mukaan Bäckmanin tärkein yhteistyökumppani on venäläinen oligarki-senaattori Boris Spiegel, joka omistaa maan suurimman lääketukku Biotekin ja johtaa Venäjän juutalaisten maailmankongressia (WCRJ), joka on The Jewish Chronicle -verkkolehden mukaan Kremlin käsikassara. Spiegel on saanut huomiota kadotettuaan huomattavia summia käteistä Virossa ja Israelissa. Kukapa meistä ei kantaisi mukana matkoillaan satoja tuhansia dollareita käteistä... Iltalehden tietojen mukaan senaattori on dosentin sponsori.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Bäckman on hieno mies, joka uskaltaa olla eri mieltä ja vastustaa fasismia? Toki. Tämä on yksi tapa nähdä asia.

On toinenkin, joka lienee edeltävää suositumpi. Kenties Bäckman hyötyy yhteistyöstään autoritaarisen Kremlin kanssa, joka vähät välittää ihmisoikeuskysymyksistä. Tiedotteessaan Interfaxille Bäckman esiintyy ihmisoikeusaktivistina. Mielenkiintoinen titteli dosentille, joka kritisoi ihmisoikeusrikosten kritisoijia ja tukee hallintoa, joka ei ole demokratiaa nähnytkään. On vaikea ymmärtää, miten Bäckman ajaa Pussy Riotin jäsenten ihmisoikeuksia levittelemällä virheellistä tietoa Teivaisesta.

Sananvapaus on hieno asia. On tärkeää, että Bäckman saa sanoa mitä haluaa. Huolestuttavaa on, että Bäckmania ei kritisoi juuri kukaan. Dosentin sanomisilla on todellisia seurauksia. Kyseessä ei ole vaaraton hullu vaan vaikutusvaltainen tutkija. Sananvapauteen kuuluu oleellisena osana vapaus kritisoida Bäckmanin kaltaisia propagandapropelleja ilman pelkoa juridisesta hulabaloosta.

Pussy Riot -tuomioita odotetaan tänään. Oli tuomio mikä hyvänsä Bäckman ei ole puolustanut syytettyjen ihmisoikeuksia millään tavalla. Päinvastoin. Varmaa myös on, että Supersankari Bäckman tekee paluun heti kun joku Putinin Venäjää seuraavan kerran kritisoi. Jatko-osa on harvemmin edeltäjäänsä parempi.

E: Tämä teksti ei edes sivua matkustamista. Istun neljättä tuntia kävelyvauhtia liikkuvassa ruuhkassa, jonka horisontissa siintävä päämäärä on Sumatralle mateleva lautta. Autossa on hiostavan kuuma. Vierustoverini syö duriania, joka haisee aivan sietämättömälle ja vesi on lopussa.

Tässä tilanteessa täytyy löytää zen, ajatella kukkasia ja silleen. En osaa, joten ajattelen Bächmania. Nyt loppuu akku, mutta matka jatkuu. Saatamme olla perillä peräti huomenna.

Toisin kuin alkuperäisessä tekstissä väitetään, Bäckman ei toimi työsuhteessa Helsingin yliopiston kanssa. Pahoittelen. Rapatessa roiskuu. Indonesialainen lautta on huono toimitus. Tekstiä päivitetty yliopiston toiveesta.

Korruptio, yhteisymmärrys, kavereiden kesken korrupsooni ja suomalaisittain maan tapa. Se on himputin iso ongelma. Aiheen arkaluonteisuuden vuoksi toivon lukijoiden ymmärtävän seuraavien tapahtumien olevan spekulatiivisia. Kaikki mitä internetissä lukee ei ole totta.

Julkaisen iloksenne symbolisia kuvia vangituista kädellisistä, koska seuraavien tapahtumien kuvaaminen ei ole ihan okei. Ei niin näppärä aasinsilta, mutta minkäs teet. Tällä rahalla saa tällaista.

Ajamme päin punaisia. Risteyksessä on poliisi. Tilanne on selvä ja peli menetetty. Valot välähtävät takanamme ja ystänäni kiroaa. Ajokortti puuttuu.

Harkitsen hetken apinan lahjomista banaanilla. Ystäväni tuntee tavat paremmin. Hän selittää, ettei sakko ole ongelma, se hoituu maksamattakin, mutta miksi turhaan vaivata tärkeitä ihmisiä. Poliisi nyökkäilee vieressä hermostuneesti. Sytytän savukkeen ja nautin hikoilusta.

Autot pelottavat apinaa, sillä sisällä saattaa olla vaikutusvaltaisia. Moottoripyörä on turvallisempi valinta eläkekassaa kartuttaessa. Ystäväni tarjoaa kansainvälisen ajokortin - paperinpalasen, jossa on isoja numeroja ja tärkeän sedän kuva. Apina ymmärtää.

Ennen kuin rupean tilastorunkkaamaan, lähdetäänpä maahanmuuttoviranomaisten luokse. Viisumini on umpeutumassa, joten tarvitsen kuukauden pidennyksen. Tämän voi tehdä kahdella tavalla. On virallinen tapa ja epävirallinen tapa. Valitsen jälkimmäisen. Jos totta puhutaan, emme mene immigrationiin vaan kadun vastakkaiselle puolelle. Ruokakojun takana istuu herrasmies, jonka puhelin soi usein ja joka vastaa siihen harvoin.

Kiitos suurlähetystön viisumiini tekemän virheen, en voi muutakaan. Minulla ei ole rahaa visa runiin eikä lentoon pois maasta. Viisumin ylitys maksaa noin 20 taalaa päivä, joten se ei ole vaihtoehto.

Indonesian maahanmuuttoviranomaisilla on eeppinen maine. Tiskien välistä pallottelua, asiakirjahelvettiä, liitetuskaa ja ympäri kaupunkia pomputtelua. Lopulta päädyt sujauttamaan saturaisen paperipinon väliin. Muuten jättää järki. Jätän rumban väliin ja luovutan passini sekä isohkon tukun käteistä täysin tuntemattomalle. Liitteitä nolla, hakemuksia nolla ja tiskejä nolla. Kättä päälle ja sormet ristiin.

Se on liian helppoa. Korruptio ei pelkästään nopeuta asioita vaan on monesti se ainoa keino. Vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole. Jos joku väittää, että tilanne paranee yksilön esimerkillä, sanon, että paskat paranee ja toivotan onnea matkaan. Paikalliset kymppiuutiset näyttävät säännöllistä kuvaa näytösluontoisista korruptio-oikeudenkäynneistä, mutta mikään ei muutu. Todellisuudessa tilanne pahenee.

Indonesiassa korruptio liittyy kaikkeen ja kaikkiin. Otetaanpa Jakartan nykyinen kuvernööri. Tämä omistaa aidon Van Goghin, vaikka on tehnyt uran valtion virkamiehenä. Makes you think, totean ystävälleni. No it doesn't, tämä vastaa. Homma on selvä ilman arvailujakin. Esimerkiksi kaksi kelpaa tavan apina. Kertovat, että poliisiksi pääsee noin 20 paikallisella miljoonalla. Kuukausipalkka on noin kaksi miljoonaa, mutta joka kytällä on kallis auto. You do the math.

Korruption mittasuhteet ovat valtavat. Global Financial Integrityn vuosiraportti arvioi globaalien laittomien rahavirtojen arvoksi yli 1,2 biljoonaa dollaria. Tämä on varovainen arvio. Pikkupuroista syntyy toinen meri, joka jää raporttien ulkopuolelle.

Laiton pääomapako kasvaa vauhdikkaimmin Malesian ja Kiinan johdolla. Indonesiasta katoaa laitonta massia hiukan yli 100 miljardin dollarin vuositahtia. Edelleen varovainen arvio. Tämä on melkoinen summa maassa, jonka kansalaiset ansaitsevat keskimäärin alle 10 taalaa päivässä.

Miten tämä sitten liittyy korruptioon? No, laiton raha on kuumaa. Helpoin tapa välttää ikävät oikeudenkäynnit ja vankilatuomiot on siirtää likainen raha ulkomaalaiselle pankkitilille viranomaisten ulottumattomiin. Kiitos veroparatiisien tämä on helppoa. Homman nimi ei ole rahan kadottaminen vaan omistajuuden hämärtäminen. Mitä läpinäkymättömämpi pankkijärjestelmä sitä enemmän asiakkaita.

Korkea-arvoinen verovirkamies kertoo Indonesian verokertymän kaksinkertaistuneen muutamassa vuodessa valvonnan myötä. Kysyn, paljonko veroja jää edelleen keräämättä? Paljon, tämä kertoo. Puhumme tähtitieteellisista summista, maassa jonka väestöstä yli 13 prosenttia elää alle 22 taalan kuukausiansioilla ja iso osa aivan siinä tuntumassa. Veronkierto ja korruptio kulkevat käsikädessä.

Tax Justice Network teettämän raportin mukaan veroparatiisien tileillä lepää 21-32 biljoonaa dollaria yksityistä omaisuutta. The Guardian julkaisi raportin pohjalta pikkunäppärän kartan, jossa kerrotaan paljonko sitä laitonta rahaa karkaa ja mistä. Graafissa ei sinällään ole mitään vikaa, mutta se sivuuttaa itse ongelman. Laiton raha vaatii muutakin kuin lähettäjän. Se vaati vastaanottajan. Kysymys ei ole siinä, mistä rahat lähtevät vaan minne ne päätyvät.

Kun Mubarak ja Gaddafi kaatuivat, kysyttiin missä hillot? Ei löytynyt. Sveitsi ilmoitti muutamasta hassusta tilistä, mutta vaati samaan hengenvetoon rahojen alkuperän selvittämistä. Oikeusprosessi on tuskaisen hidas ja törmää ennen pitkää seinään nimeltä paikallinen pankkilainsäädäntö.

Sveitsi on laittoman rahan pioneeri. Urbaani legenda kertoo, että maan pankkilansäädäntö luotiin turvaamaan juutalaisten omaisuus natseilta. Silkkaa paskaa. Sveitsin pankkilainsäädäntö luotiin ihmisille, joita eivät verot tai lait kiinnosta.

Minne ne rahat sitten katoavat? Sinne minne rahat yleensä eli pankkeihin. Osakkeenomistajaa kiinnostaa yllättävän vähän, mistä voitot syntyvät. Raha kulkee usean käden kautta ja päätyy Deutsche Bankin, JPMorganin tai Barclaysin kaltaisten jättiläisten tileille.

Yleinen mielikuva veroparatiisista on trooppinen saari Karibialla. Mielikuva on puoliksi oikea. Kaksi maailman suurinta veroparatiisia sijaitsevat saarilla, mutteivat Karibialla. Nämä paratiisit kulkevat arkisemmilla nimillä Manhattan ja City of London. Nämä "paratiisit" ovat maailman kaksi keskeisintä finanssikeskusta.

Indonesiassa korruptio toimii joka tasolla. Kun Suomessa herrain saunakerhot a.k.a. hyväveliverkostot suunnittelevat kaavoituspäätöksiä ja porsaanreikiä, Indonesiassa ei tarvita saunaa eikä veljeyttä. Paikallinen korruption vastainen komissio KPK taistelee tuulimyllyjä vastaan. Parlamentaarikot, jotka päättävät KPK:n mandaatista ja lainsäädännöstä ovat yhtä mätiä kuin koko järjestelmä. Korruptio on niin syvällä, että jos koko paska avataan, kaikki haisevat. Tilanne ei paljon eroa vaalirahaskandaalista.

Vene vuotaa. Sen sijaan että botski tilkittäisiin, laivaan lastataan lisää kauhojia. Laastaria päälle, kun ranteet ovat auki. Lopulta laskun maksavat tavalliset veronmaksajat. Kaikista eniten kärsivät kaikista köyhimmät. Poliisin lahjominen on halpaa, mutta halpa suhteellista. Kaikista eniten hyötyvät rikkaat, joille arkipäiväinen korruptio on tikkareita ja iso raha kilpailuetu. Lopulta koko yhteiskunta häviää.

Kehitysmaat kärvistelevät loputtomassa velkahelvetissä samaan aikaan kun finanssijärjestelmä takoo voitot. Jokaista kehitysaputaalaa kohden kehitysmaista pakenee kymmenen laitonta, Nicholas Saxson muistuttaa kirjassaan Treasure Islands. Miettikääpä sitä, höpönassut. Kehitysmaiden ongelma ei ole riittämätön kehitysapu vaan pääomapako ja kehitysavun ehdot. Rikkaudet eivät valu köyhimmille vaan vuotavat länsimaihin.

Ilman laittomia rahavirtoja finanssisektorin tase näyttäisi entistä synkemmältä. Jokainen kehitysmaiden korruptiopennonen, joka maasta katoaa, on askel kohti pankkikriisin ratkaisua. Olisihan se kauheaa, jos eurooppalainen veronmaksaja joutuisi maksamaan oman pankkijärjestelmänsä perseilyt.

"Onneksi" maailma muuttuu. Indonesia lupautui äskettäin tukemaan Kansainvälisen Valuuttarahaston reservejä miljardilla dollarilla. Näillä rahoilla pelastetaan samaiset pankit, jotka vastaanottavat laittomat pääomavirrat kehittyvistä maista. Kykypuolueen slogania mukaillen: näihin talkoisiin osallistuvat ihan perkele kaikki.

Ehdotan seuraavaa: avataan pankkisalaisuus. Eihän meillä ole mitään salattavaa. Voin aloittaa. Tililläni on alle kaksi hunttia ja olen kusessa. Käteiskauppa vaikeuttaa korruptiota huomattavasti. Jos et usko, koetapa asetella miljoona taalaa Indonesian rupioina attaseesalkkuun. Tekee muuten tiukkaa.

Ennen kuin homma menee raskaaksi, palataanpa kevyen byrokratian pariin. Euroopassa laiskat maahanmuuttajaretkut heitetään Välimereen tai lennätetään Saharaan, Indonesiassa meille annetaan uusi viisumi. Iloisesti tervehtivät kuriiri tiedustelee olenko Daniel ja lätkäisee asiakirjan käteen. Leimat löytyy, matka jatkuu.

Juhlin jatkoaikaa kahvilla kadunvarressa. Vieressäni istuva paljastuu oikeustieteen tohtoriksi. Kysäisen korrupsoonista. Tilanne pahenee, tämä vastaa. Mitä sitten tehdä? Tohtori kohauttaa olkapäitään, hörppää kahviaan ja kertoo, että diktatuuri oli nykyistä markkinavetoista demokratiaa parempi. Markkinoiden myötä vapautui myös korruptio.

Lohdutan kaveria kertomalla, että olemme samassa veneessä. Vuotaahan se, mutta ainakin on seuraa. Molempien rahoilla on myös sama osoite.

Tarjoan kahvin ja tupakan. Kiitän eurooppalaisten pankkien pelastamisesta Suomen puolesta. Nauramme tilanteelle. Ei voi muutakaan. It's funny because it's true.

E: Istun vanhalla kauhtuneella sohvalla keskellä risteystä, sekoittelen kylmentynyttä kahvia ja seuraan liikennettä. Tarkemmin ottaen sen puutetta. Tunnelma on aavemainen. Miljoonakaupunki ilman miljoonia.

Ramadan lähestyy loppuaan. Ihmiset palaavat kotikyliinsä ympäri maata juhlimaan Id al-Fitria eli indonesialaisittain Lebarania. Tumppaan savukkeen sandaalini pohjaan. Kun maailma liikkuu, kannattaa liikkua mukana. Lähden perjantaina Palembangiin Etelä-Sumatralle. Olen yksi kuskeista, joten rukoilkaa muiden matkustajien puolesta. Hyvää Lebarania näin etukäteen, pakanat.

Edellisessä osassa kirjoittajan puhelin varastettiin, hän vietti yön kytiksellä, todisti epämiellyttäviä tapahtumia ja oli luopua toivosta. Koska kuvaaminen on olosuhteiden pakosta edelleen hankalaa, viihdytämme teitä ärsyttävillä turistikuvilla Gili Airilta.

Minulla on tapaaminen poliisin kanssa. Olen krapulassa ja myöhässä. Kaivan massiivisiin mittasuhteisiin kasvanutta asiakirjakasaani ja löydän vuorokausi aiemmin kirjoitetun sopimuksen. Se kertoo rikkinäisellä englannilla, että saan uuden puhelimen varastetun tilalle. Toki. Miksei saman tien lopeteta köyhyys.

Laitan viestin sopimuksen toiselle osapuolelle. Viesti ei mene perille. Tämä ei sinällään yllätä. Kun teet sopimuksen kännissä aamuyöllä kytiksellä tuntemattoman ihmisen kanssa, joka ei edusta virkavaltaa, kannattaa suhtautua sopimuksen sitovuuteen terveellä harkinnalla.

Soitan ja yllätyksekseni, boss vastaa. Kertoo, että kolkyt minsaa ja on ovellani. Käyn ostamassa kahvia ja savukkeita. Saapuessani hotellille oven edessä odottavat poliisiasemalla tapaamani herrasmiehet. He eivät ole poliiseja, eivät siviilejä. Ajavat poliisin avolavalla, mutta kiroavat virkavaltaa. Kelpaavat minulle.

Nämä sankarit ovat Balin kodinturvajoukot. He ovat paikallisia, jotka tasapainottelevat rikollisten ja poliisin välissä eli toisin sanoen kahden mafian ristitulessa. En ole aivan varma olenko tekemisissä rikollis- vai kansalaisjärjestön kanssa. En myöskään tiedä, onko tällä mitään merkitystä.

Ei ole fiksua hommata jengiläisiä telkkien taakse ja ajella sen jälkeen poliisiautolla pitkin kyliä. Poliisi on Indonesian vihatuin instituutio kiitos Suharton perinnön ja makakien toiminnan. Jopa armeijalla on parempi maine. Vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä. Hyppään etupenkille ja peitän kasvoni ranta-RayBaneilla.

Ajamme takaisin kytikselle. Koetan saada sim-korttini. Ei onnistu. Minut viedään tunnistuskoppiin, joka ei ole Indonesiassa peililasin peittämä. Morjestan syytetylle ja selitän sadatta kertaa, etten ole nähnyt syytettyä muualla kuin laitoksella. Selitän, tunnistuksen olevan ajan hukkaa. Koettavat suostutella, marssin ulos. Kodinturvajoukot ovat hengessä mukana englanniksi, mutta sovittelevat bahasaksi.

Olen vittuuntunut. Tämä ei kuulu sopimukseen. Minua ei raahattu tänne sim-kortin vaan tunnistuksen toivossa. En ole täysi idiootti.

Seuraava laitos. Tilanne alkaa kärjistyä. Kodinturvajoukkojen jefe ei jaksa enää kuunnella laiskanpulleiden poliisien mussutusta. Seuraa paljon huutoa ja vihaista sananvaihtoa. Huudan tilaisuuden tullen väliin puhelimestani ihan vain ollakseni hengessä mukana. "The Indonesian system", apina karjuu takaisin. Ei arvosta osallistumistani. Erittelen kohteliaasti, miksi systeemi on täysi susi. Apinaa hiljenee, koska tietää olevansa väärässä.

Täällä virkavalta liikkuu vain rahasta ja silloinkin hitaasti. Kun rahaa ei pyydetä, on parempi olla huolissaan. Alan olla huolissani. Kuka pelaa, millä korteilla ja ketä vastaan? Mikä panos, kuinka suuri potti? En vain tajua.

Seuraavaksi ajamme ostoskeskuksen pihaan. Kyllä, ostoskeskuksen! "Now we buy phone", jefe kertoo. Tuijotan tätä suu auki. Menemme ihan aikuisten oikeasti ostamaan uutta puhelinta. Jos tilanne oli aikaisemmin absurdi, en enää keksi sopivaa termiä. En uskalla hymyillä, sillä olen varma, että paskamyrsky iskee hetkenä minä hyvänsä.

Applen merkkimyymälä antaa tolkuttoman hinnan sekä eioota. Käytän tilaisuuden hyväkseni ja kysäisen seuraavassa liikkeessä ihan ohimennen uuden Samsungin hintaa. Jefe kysyy, kelpaako halvempi? Kerron, että kelpaa. Rahamies on yhtä hymyä luulleessaan saavansa kalliimman puhelimen vaihdossa. Toivon, että kukaan ei katso hintaluetteloa ja tajua, että Samsung on tässä liikkeessä iPhonea kalliimpi. Ei katso. Odotamme tunnin ja olen uuden Samsung S III omistaja.

Jefe selittää, että tätä tapahtuu harvoin. Tiedän kertomattakin. Ensimmäinen kerta, kun hänen alaisensa korvaa puhelimen, väittää. En usko, mutta toisaalta en usko enää ketään.

Keksin ainoastaan yhden loogisen selityksen: poliisivankilassa viruva syytetty maksaa laskun. Vanha puhelin on puhdasta voittoa ja vapauden hinta on Samsung Galaxy S III. Pitäisikö tilanteeseen olla tyytyväinen? Mene ja tiedä. Olen hämilläni. Onko kädessäni veripuhelin?

Lupaan palata allekirjoittamaan sopimuksen, jolla siirrän iPhoneni omistajuuden Samsungin ostajalle. Odotan avustus/lahjoituspyyntöä, mutta sitä ei koskaan tule. Seison hotellini edessä, uusi, ilmainen puhelin kädessäni ja ihmettelen, mitä helvettiä juuri äsken tapahtui.

Vuorokautta myöhemmin tasapainottelen Rinkka selässä, reppu olalla, kahvi toisessa ja savuke toisessa kädessä. Hypin veneiden päällä satama-aallokossa. Jotta tilanne olisi tarpeeksi tasapainoinen, puhelimeni soi taukoamatta, olen väärässä botskissa ja koetan taistella tietäni oikeaan. Olen matkalla Gili Airille, pienelle saarelle Lombokin edustalla.

Soitan numeroon päästyäni ahtaaseen veneenkaltaiseen. Puhelimeen vastaa herrasmies, joka kertoo asiakkaansa loukanneen minua ja tämän kaiken loukkaavan häntä. Haluaa tavata ja sopia. Kerron, ettei juurikaan kiinnosta. Hän tarjoaa puhelintani ja anteeksipyyntöä. Kerron palaavani asiaan.

Oletan, että soittaja on poliisi. Mietittyäni hetken oletan, että kyseessä ovat kodinturvajoukot. Mietittyäni hetken pidempään en ole enää ollenkaan varma, kuka minulle juuri soitti. Seisoskelen botskin katolla Lombokin satamassa, polttelen savuketta ja katselen aaltoja. Poliisi, puhelin ja perseilyt kiinnostavat yllättävän vähän. Suljen puhelimen.

Gili Airilla ei ole poliisia. Airilla on palmuja ja biitsiä, aurinkoa ja turkoosi meri. Vaivun riippumattoon muutamaksi päiväksi.

Avaan puhelimen sunnuntaina. Seuraa kauhea piipitys. Missä olen, milloin tulen, missä tapaamme, mitä helvettiä? Suljen puhelimen uudelleen. En ole valmis tähän. Katsotaan huomenna.

Kaikki on myöhässä. Istun pikkubussissa ja koetan keskustella huutamatta. Luurin toisessa päässä on minua viesteillä pommittanut hyypiö. Tämä ei luovuta. Alan menettää kärsivällisyyteni. Kerron, missä tapaamme ja milloin. Kerron, että yksi viesti tai puhelu lisää ja jatkan suoraan lentokentälle. Puhelin hiljenee hetkeksi.

Puoli tuntia myöhemmin istun turistipoliisiaseman edessä. Hyypiö on väärässä paikassa. On hädissään ja anelee odottamaan kymmenen minuuttia. Lupaan odottaa kunhan tämä rauhoittuu. Hetken kuluttua minua kohti juoksee pieni lihava mies, jonka koko olemus huutaa gangsteria. Katson kääpiön hoippumista. Hän kättelee ja halaa. Seison kadulla kytiksen edessä ja halaan paikallista mafiaa. Mafia on pieni, pyöreä ja lämmin. Ihana päivä.

Olen tavannut juuri syytetyn työnantajan. Tämä haluaa viedä minut pääasemalle. En neuvo ketään hyppäämään vieraan auton kyytiin, joka on lastattu rikollisilla, mutta koska tiedän reitin, hyppään kyytiin. Kääpiö jutustelee niitä näitä etupenkillä. Kysyy lennostani, aikataulustani, hotellistani. Valehtelen kaiken.

Kuskin ilme on murhaa. Katselee minua peilistä. Hän on valmis iskemään puukon kaulaani. Istun takapenkillä oven vieressä valmiina hyppäämään, jos mafia valitsee väärän reitin tai tekee äkkinäisiä liikkeitä.

Ilmassa on pahat vibat. Tunnen kuvotusta, inhoa ja pelkoa. Soitan kytiksen pihassa kodinturvakontaktilleni. Kysyn, tietävätkö mitä juuri tapahtuu. En saa tyydyttäviä vastauksia, joten pyydän lähettämään miehen paikalle välittömästi.

Sisällä asemalla kääpiö antaa minulle kynän ja paperia, pyytää minua kirjoittamaan kirjeen, jossa kiistän syytetyn syyllisyyden. Kerron, etten ole tätä koskaan syyttänytkään. Kääpiö hiljenee. "You name your problem", tämä ehdottaa. "My problem is that I don't have my phone", totean. Kääpiö keskustelee poliisin kanssa kiivaasti, soittaa puheluja ja kertoo, ettei onnistu.

Alan hermostua. Menen ulos savukkeelle. Näen kadulla saman miehen, jonka näin jo turistipoliisiaseman edessä. Minua tarkkaillaan.

Kääpiö hoippuu ulos ja ehdottaa, että tapaamme kahden tunnin kuluttua. Tarjoaa kyytiä. En suostu. Lupaa tarjota kyydin takaisin asemalle. Suostun ja valehten hotellin. En luota näihin kavereihin. Saari on täynnä käärmeitä.

Tilanne varmistaa sen minkä jo tiesin: syytetty on syyllinen. En halua vapauttaa häntä. En aio auttaa samoja vittupäitä, joiden takia olen katsellut poliisia kaksi päivää. Kääpiö saa maksaa uuden puhelimeni. Syyllinen saa vapautensa, muttei ilmaiseksi. Olen saanut pelleilystä tarpeekseni.

Tapaan kontaktini ja allekirjoitan sopimuksen vanhasta puhelimestani. Kääpiö soittaa. Tarjoan luuria ja suljen puhelimen. Pyydän kodinturvajoukkojen miestä ajamaan minut lentokentälle. Puoli tuntia myöhemmin olen turvassa turvatarkastusten toisella puolella. Turvallisuus on suhteellista. Olen juuri näyttänyt kesoa paikalliselle mafialle, joten hengitän vapaasti vasta Jakartassa.

Tästä tarinasta ei voi oppia paljoa, mutta kaksi asiaa tulee pikaisesti mieleen. Ensinnäkin, korruptio tuhoaa koko oikeusjärjestelmän. Kun poliisi ei hoida tehtäviään, syntyy tahoja, jotka korvaavat poliisin. Osa poliisin perustuslaillisesta vallasta siirtyy tahoille, joita kukaan ei valvo. Raja rikollisen ja poliisin välillä hämärtyy. Koska poliisilla on luontainen monopoli rikolliseen toimintaan tilanne kääntyy päälaelleen ja rikollisesta tulee poliisi - vice versa.

Toinen opetus on ilmeisempi, mutta vaikeampi hyväksyä: mitä kauniimpi turistiparatiisi, sitä paskaisemmat ovat sivukujat. Täällä käydään huumekauppaa, tapetaan ihmisiä, kidnapataan ja myydään lapsia. Lista on loputon. Hämmästyttäviä tarinoita. Bali on pinnalta kaunis, mutta sisältä mätä.

Istun lentokentällä ja leikin uudella puhelimellani. En ole palaamassa Balille hetkeen. Se on varmaa. Laitan viestiä ystävälleni Jakartaan. Kerron, että minulla on uusi luuri. "You must be the luckiest bastard I know", tämä tekstaa. Agreed. Onnekas paskiainen.

Tämän kirjoituksen piti käsitellä korruptiota. Ei tullut takkia, tuli housut. Varsin kummallisen tapahtumaketjun seurauksena teksti käsittelee räätälin puhelinta. Koska poliisiasemalla kuvaaminen on hankalaa, viihdytän teitä turistikuvilla Jakartasta.

Suhteeni Applen tuotteisiin on monimutkainen. Sanovat, että kolmas kerta toden sanoo, joten ostan naapuriltani puhelimen. Kyseessä on ns. naimakauppa. Tulevan vaimon vanhemmat kaipaavat rahaa ja uudenkarhea iPhone 4 S lähtee edulliseen hintaan. Tämä tarina saa alkunsa rakkaudesta.

Ennen kuin eksyn aiheesta lopullisesti, lähdetäänpä Kuta Beachille a.k.a. Indonesian Pattaya/Phukettiin. Kaksi kuukautta Jakartassa riittää. Ilmanala tukahduttaa, liikenne vituttaa eikä paastoaminen sovi luonteenlaadulleni. Vaihdan puritanismin hedonismiksi. Lähden Balille. Täällä urpoillaan enkä tee poikkeusta.

Suhteeni neljä-ässään päättyy keskellä turistihelvetin pimeyden ydintä. Seison melko päissän Legian streetin ja Poppies streetin risteyksessä. Etsin savukkeitani. Koetan taskua ja tajuan menettäneeni jotain arvokasta. Tiedän syyllisen. Juoksen, mutta liian myöhään. Näen vilauksen skootterin takavaloista ja kiroan niin maan perkeleesti.

Juoksen hotellille kakkosluurin luokse ja tavoitan Indonesian numeroni Suomesta. Viimeinen toivoni on tavoittaa varas ja neuvotella sopimus. Puhelin on pois päältä. Heittelen omaisuuttani pitkin huonetta ja kiroan niin universumin perkeleesti.

Alan hyväksyä tilanteen, kun saan puhelun Jakartasta: "Dude, your phone is in the Kuta police station. Get there and fast." Jälleen juostaan. Lyön taksikuskin käteen liikaa rahaa ja käsken painamaan kaasun pohjaan.

Kehittyvissä maissa ja suurimmassa osassa maailmaa pelaa näppärä nyrkkisääntö: älä ole missään tekemisissä poliisin kanssa, jollei ole pakko. Poliisi on järjestäytyneistä rikollisista kenties vaarallisin. Jos joudut tekemisiin poliisin kanssa, olet a) tehnyt jotain aivan v***n tyhmää, b) joku on tehnyt sinulle jotain aivan v***n tyhmää tai c) olet idiootti. Olen herra c.

Kuski löytää kolme asemaa. Yhdestäkään ei löydy puhelintani. Löydämme oikean kyttiksen auringon noustessa. Kärsin lievästi ilmaistuna hirvittävästä krapulasta ja haisen vanhalle viinalle, mutta olen yhtä hymyä. Tilanne vaatii leveää virnistystä. Setä univormussa toivottaa tervetuloa.

Minut ohjataan takahuoneeseen. Huoneessa istuu kaksi vakavan näköistä konttoriapinaa, kaksi sutjakampaa katuapinaa, tässä vaiheessa minulle tuntemattomia siviilipukuisia herrasmiehiä ja syytetty, jota en ole koskaan nähnytkään. Katseemme kohtaavat. Myös hän on yhtä hymyä. Silmistä loistaa silkka kauhu.

Minulle kerrotaan, että syytetty, jonka hallusta puhelimeni löytyi, on jengiläinen ja ihmishirviö. Hirviö asettaa raudoitetut kätensä yhteen siunauksen merkiksi. Pyytää armoa, tarjoaa savuketta eikä sano sanaakaan.

Poliisi reagoi välittömästi. Tapahtuu asioita, joita en oman oikeusturvani vuoksi erittele. Apina laskee nyrkkinsä, karjuu suoraa huutoa bahasaksi ja syytetty nyökkäilee. Tilanne on erittäin kiusallinen. Levitän käteni ja väännän kysyvän ilmeen, ilmaisen turhautumisen ja toivon, että homma pysyy ihmisoikeussopimusten asettamissa rajoissa.

Indonesiassa poliisi on iso ongelma. Jos sinulla ei ole rahaa tai kontakteja, olet kusessa. Syytetyn oikeussuoja on olematon ja poliisiväkivalta systemaattista. Amnesty Internationalin vuoden 2011 maaraportti kertoo seuraavaa: "Indonesian turvallisuusjoukot syyllistyvät toistuvasti köyhistä ja marginaaliryhmistä tulevien epäiltyjen väärinkohteluun ja kiduttamiseen."

Annan lausunnon syytetyn läsnäollessa. Yksi siviileistä toimii tulkkina. Kerron, etten voi olla varma, onko puhelin varastettu vai kadonnut. Kääntäjän lausunto on huomattavasti omaani pidempi. Alan olla huolissani. En puhelimeni vaan raudoitetun toverin puolesta. Olemme molemmat syvällä systeemin rattaistossa.

Kerron, että haluan puhelimeni takaisin. Siinä kaikki. Kertovat, ettei todistuaineistoa voi luovuttaa. Tajuan, että puhelin olisi jo kädessäni, jos olisin ilmoittanut sen kadonneeksi. Pohdin onko tämä vittuilua. Katson lauman johtavaa urosta. Vaikuttaa olevan vakavissaan.

Käsittely saattaa kestää "pitkään", kertovat. Selitän, että mitä vittua? Puhelin on pöydällä, syytetty vieressä ja omistaja pöydän takana. Puhelin mulle, kuva todisteeksi ja jäbä linnaan, jos näyttö riittää. Mutta ei. Täällä kyttä ei ole kaveri.

Syytetty tuijottaa minua anelevasti, poliisi tuijottaa syytettyä vihaisesti ja minä tuijotan seinää. Koetan keksiä ratkaisua. Selitän uudelleen, että mies on tuntematon. Selitän, etten halua ongelmia paikallisten jengien kanssa. Selitän, ettei minua kiinnosta nostaa syytteitä. Selitykseni ei kiinnosta ketään.

Useissa länsimaissa pelaa näppärä nyrkkisääntö: syytön ennen kuin toisin todistetaan. Useissa kehittyvissä maissa pelaa näppärä nyrkkisääntö: unohda edeltävä nyrkkisääntö. Naivi oikeuskäsitys ja usko instituutioihin eivät paljoa kehitysmaavankilassa lohduta. Olet syyllinen joutuessasi tekemisiin poliisin kanssa eivätkä poliisipalvelut ole ilmaisia. Jos olet ulkomaalainen, olet joka tapauksessa syyllinen liian paksuun lompakkoon.

Olen istunut laitoksella kaksi tuntia. Näen pienestä peilistä seinällä, ettei hymyni ole enää luonnollisimmasta päästä. Tilanne on kuitenkin edelleen auki - negotiations are on.

Kolme tuntia myöhemmin tilanne on patti. Olen vaihtanut huonetta, katselen kun simpanssi taistelee Wordin kanssa ja koetan olla menettämättä hermojani.

Viereisestä huoneesta kuuluu ilkeää naurua, huutoa ja epämiellyttäviä ääniä. En pysty kuuntelemaan, joten menen moikkaamaan. On pakko. Syytetyn kasvot punottavat. Kaikki hymyilevät. Myös syytetty. Jään notkumaan ovenpieleen. On tilanteita, joita on vaikea kuvailla jälkeenpäin. Tämä on yksi niistä.

Tuntia myöhemmin tulostin laulaa paperia. Sivuja sivujen perään vaikka lausuntoni voi tiivistää virkkeeseen. Koetan vielä kerran oikoa, mutta tilanne on menetetty. On aivan sama mitä sanon, sillä syytetty on tuomittu ja minä menettänyt puhelimeni. Joku järkevämpi luovuttaisi. Jätän järkihommat muille.

Apina tottelee vain banaania, armeijaa ja esimiehiään. Koska sekä oikeus- että poliisilaitos ovat läpimätiä, kaiken voi ostaa. Yleinen nyrkkisääntö on: jos joudut turistina ongelmiin, maksa itsesi ulos. Mitä pidempään odotat, sen kalliimpi reissu. En missään nimessä kehota korruptioon vaan vaalimaan kallisarvoista vapautta ja käyttämään tervettä järkeä. Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka. Sen kanssa pitää vain elää.

MInulla ei ole armeijaa eikä kontakteja, joten koetan lahjoa. Poliisi ei joko ymmärrä tai huomioi ehdotuksiani "vaihtoehtoisesta ratkaisuista". Alan turhautua. Tivattuani aikani yksi siviileistä tuo minulle käsin kirjoitetun sopimuksen. Sovimme, että tämä hommaa minulle uuden puhelimen ja saa tutkinnan jälkeen vanhan. Tuijotan tuhruista aanelosta ja pidättelen epätoivoista naurua.

Otamme valokuvia. Poseeraan poliisien ja syytetyn kanssa. Kaikki paitsi minä hymyilevät.

Kello on yhdeksän aamulla. Poltan savuketta ja allekirjoitan noin 30 asiakirjaa. Kaikki bahasaksi. Poistun asemalta, syytetty jää lukkojen taakse. Olemme molemmat lyötyjä, mutta eri tavalla. Taskussani on raportti, josta en ymmärrä mitään ja suttuinen sopimus, joka lupaa minulle uuden puhelimen. Nyt on luovuttaminen lähellä.

Jakartalainen Mars myy bisseä Kuta Beachillä. Hän kuuntelee tarinani ja on pahoillaan. Kerron, että syyttä. Hän kysyy, paljonko maksoin? Kerron, että neuvottelut jatkuvat. Mars repeää nauramaan ja toteaa, että puhelin on mennyttä. Kommentit Jakartasta kertovat samaa. Jostain syystä kukaan ei usko, että minulle ostetaan uusi puhelin. En tosin usko itsekään.

Tappiot tulee minimoida, sillä ne ovat väistämättömiä. Päätän minimoida vitutuksen ja tilaan Marsilta oluen. Tämä kehottaa jättämään illan väliin. Lupaan olla noudattamatta ohjetta.

Poliisin kanssa asioidessa ulkomailla kannattaa varautua kaikkeen. Siis ihan kaikkeen. Apina ei ole kaveri vaan epäluotettava bisnestuttu, joka kusettaa tilaisuuden tullen. Oikealla asenteella ongelmat voi kuitenkin ratkaista. Kun poliisi sanoo Suomessa ei, se on jumalan totuus. Kun poliisi sanoo suurimmassa osassa maailmaa ei, se tarkoittaa lisäneuvotteluja

Käytännössä olen siis enää askeleen päässä puhelimestani. Teoriassa askel on pitkä. Tätä tarinaa ei ole kuitenkaan taputeltu. Seuraavassa osassa homma menee erikoiseksi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tissejä ja räjähdyksiä. Tämä jatko-osa on edeltäjäänsä parempi.