"Tänään on ihan popcorn-päivä." - Mestari Halla-Aho
Keskiviikkona noin kello 12:30 kolme aseistautunutta miestä hyökkäsi Pariisissa ranskalaisen satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen tappaen 12 ihmistä. Noin yhden aikaan sosiaalisessa mediassa keskusteltiin vielä itse tapahtumista, kello kahdelta spekuloitiin mahdollisista tekijöistä ja kolmelta keskusteltiinkin jo pelkästään Muhammadista, Al Qaidasta ja maahanmuuttopolitiikasta. Ennen kuin syyllisiä oli edes tunnistettu, iskusta oli tehty islamisaation ilmentymä.
Charlie Hebdon verilöyly oli hyökkäys sananvapautta kohtaan. Hyökkääjät eivät olleet ensimmäisen polven maahanmuuttajia vaan iskun aivoina toimi kolmannen polven algerialaiset maahanmuuttajat, jotka syntyivät Ranskan siirtomaasotien jälkimainingeissa ja kasvoivat Pariisin köyhissä lähiöissä.
Charlie Hebdon verilöyly ei ole maahanmuuttokysymys ja sillä ratsastaminen on halpahintaista populismia. Charlie Hebdon on provokaatio, jonka turvin islamin äärilaidat marginalisoivat muslimiyhteisön muun yhteiskunnan silmissä oman asiansa taakse ja toisaalta äärioikeiston popcorn-päivä, joka todistaa heidän olleen koko ajan oikeassa
Itse asiassa äärioikeiston ja -islamin päämäärät ovat hyvin samankaltaiset: molemmat ovat valmiita käyttämään terroria vallitsevan status quon kaatamiseksi ja jo menneen palauttamiseksi. Ne ovat myös kaksi ääripäätä, jotka olemassaolollaan oikeuttavat toisensa: muna ja kana, joista molemmat väittävät olleensa ensin. Ne ovat ääripäitä, joista molemmat tarvitsevat jyrkkiä asenteita sekä stereotypioita kasvaakseen.
Vaikka osa toimituksista ehtikin julistaa “viattomuuden loppuneeksi”, ei tilanteesta tee aikaisempaa karmivampaa kuin uhrimäärä. Muisteellanpa hetki Jyllands-Postenia ja Muhammad-pilakuvaskandaalia.
Alkuun ketään ei oikein kiinnostanut. Muutama moskeija protestoi rauhanomaisesti. Sitten media alkoi haastatella hulluimpia löytämiään imaameja ja pian koko muslimimaailma oli raivoissaan. Ei siksi, että Muhammadia ei ole koskaan aikaisemmin ole kuvastoissa näkynyt, vaan koska pilakuvan julkaisu rinnastettiin terrorismin vastaiseen sotaan Afganistanissa ja Irakissa.
Seurasi protestien ja väkivallan aalto. Koska islamin tulkinnan pilakuvista oli tässä vaiheessa jo valjastanut omaan käyttöönsä karikatyyrit, muu muslimimaailma joutui myötäilemään syntynyttä reaktiota ja yleinen mielipide muslimeista sananvapauden vastustajina ja barbaareina otti askeleen oikealle.
Samaan aikaan eurooppalainen äärioikeisto, jolle ainoaa oikeaa maahanmuuttopolitiikkaa on sulkea rajat, alkoi huutamaan palavista ghetoista, tulevien iskujen aallosta ja demonisoimaan koraania. Tästähän me olimme koko ajan varoitelleet, kertoivat popcornit suussa.
Otetaanpa toinen esimerkki. Al Qaida sai alun perin syntynsä länsimaita vastaan taistelevana organisaationa Osama bin Ladenin noustua omaisuutensa turvin Abu Musab al-Zarqawin tilalle piskuisen ääriliikkeen johtoon. Koska kamppailu omassa maassa keräsi lähinnä vastustusta, aloitettiin propagandakampanja, joka huipentui World Trade Centerin -iskuihin ja lopulta Afganistanin sekä Irakin miehityksiin. Al Qaida oli yhtäkkiä pahuuden ruumiillistuma, joka levisi ympäri maailmaa liittoutuneiden invaasion myötä.
Ja sama pätee ISISiin. Useiden lähteiden ja kriitikoiden mukaan ISIS oli hajoamassa mahdottomuuttaan ennen Yhdysvaltojen ilmapommituksia. Pommitusten alettua, ISISin riveihin alkoi virrata tuhansia ulkomaalaisia taistelijoita. Hyvin samanlaisia kuin Ranskan iskuun syyllityneet: syrjäytyneitä, ulkopuolisia ja pettyneitä nuoria, jotka saivat toivoa ISISin kaltaisista radikaaliryhmistä.
Sen sijaan, että olisimme huolissamme maahanmuuttajien määrästä ja kulttuuritaustasta, kenties meidän pitäisi olla huolissaan harjoittamastamme ulko- ja turvallisuuspolitiikasta? Jos Suomi nimittäin on terroristien kohdemaa, olemme sitä siksi, että osallistuimme - ja tulemme myös jatko-operaation muodossa osallistumaan - Afganistanin sotaan tai siksi, että vielä kolmannen polven maahanmuuttajat kohtaavat päivittäin vihamielisiä asenteita ja ennakkoluuloja.
Jos osallistumme operaatioon, joka koetaan muslimimaailmassa laajalti miehityksena ja hyökkäyksenä maailmankuvaa vastaan, on naivia olettaa, etteikö tällä ole mahdollisia seurauksia. Jos samaan aikaan rakennamme rasistisia lokeroita, joihin vangitaan ihmisiä etnisin tai uskonnollisin perustein, emme edes anna muslimeille mahdollisuutta muuhun kuin terroristin rooliin. Oli kyse sitten äärioikeistosta tai jihadisteista, teennäinen vastakkainasettelu sataa ainoastaan ääripäiden pussiin, jotka eivät pelkästään elä vaan syntyvät sodasta ja väkivallasta.
Maailma ei yksinkertaisesti vain sekoa yhdestä sarjakuvasta tai kyynisistä popcorn-kommenteista vaan takana on paljon monimutkaisemmat konfliktit. Väkivaltaa ei pidä koskaan hyväksyä, vastuuta vierittää muiden niskoille tai sananvapaudesta joustaa, mutta tapahtumien ymmärtäminen vaatii joskus peiliin katsomista sormella osoittelun sijaan. Nyt voisi olla sopiva hetki.