Vapaamatkustaja

“Instituutiosijoittajilla on keskeinen rooli vastuullisen sijoitustoiminnan kehityksessä. Suuren sijoitusmäärän tuoma vaikutusvalta tarkoittaa myös lisävastuuta, minkä vuoksi instituutiosijoittajien pitäisi olla mukana edistämässä sijoitustoimialan vastuullisia käytäntöjä.” - evl.fi, vastuullinen sijoittaminen

Turun Mikaelinkirkko. Eurovaaleista, kendofinaalista ja hellesunnuntaista huolimatta paikalle on saapunut kolmisenkymmentä ihmistä kuulemaan kansanedustaja Anna Kontulaa, pastori Kai Sadinmaata ja talousraggari Antti Ronkaista. Ennen kuin keskustelu ehtii kunnolla edes käynnistyä herrasmies alkaa huudella yleisöstä illan isännän kertoessa Sadinmaan verranneen Björn Wahlroosia massamurhaaja Breivikiin. Joku taputtaa eturivissä. Tänään Mikaelinkirkossa puhutaan taloudesta.

Pari viikkoa sitten Finnwatch julkaisi selvityksen, jonka mukaan suomalaisilla työeläkeyhtiöillä on ainakin 37 miljardia euroa varoja sijoitettuna veroparatiisien kautta. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Kirkon arvioidaan sijoittaneen noin 380 miljoonaa euroa veroparatiisien kautta. Kirkon eläkerahaston suuruus oli viime vuoden lopussa 1,14 miljardia euroa ja kirkon keskusrahastolla oli hoidossaan neljä rahastoa, joissa oli varallisuutta yhteensä 690 miljoonan euron edestä.

Kirkko mielletään monesti reaalivarakkaaksi instituutioksi viitaten sen mittaviin maa- ja kiinteistöomistuksiin sekä investointeihin. Harvempi kuitenkin tietää, että kirkko on aktiivinen sijoittaja eläkerahastojen ja muun sijoitustoiminnan kautta. Tulokset puhukoot puolestaan: vuonna 2012 kirkko takoi rapiat 60 miljoonaa euroa rahastotuottoja taantumasta huolimatta.

Kun tieto kirkon verokikkailusta lähti leviämään itsenäisenä uutisena, Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Seppo Simola kiirehti vaientamaan kritiikin kertomalla, että “on tosi lapsellista paheksua vaikkapa sitä, että kirkko sijoittaa rahaa osakkeisiin ja asuntoihin”. Simolan kommentti on ymmärrettävä, sillä kirkko on talousyksikkö, mutta hän sivuuttaa koko kritiikin pointin, eli miten ja mihin kirkko sijoittaa.

Lapsellinen paheksunta sikseen. Tarkastellaanpa hetki kirkkoa sijoittajana. Kirkon keskusrahasto allekirjoitti vuoden 2008 alussa YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet. Vain vuotta myöhemmin uutisiin nousivat kirkon suorat ja epäsuorat sijoitukset ydinaseita ja muita “kiistanalaisia aseita” valmistavissa yhtiöissä. Kirkko lupasi lupasi luopua sijoituksista. Pari vuotta myöhemmin nousi sama kohu ja vuonna 2012 kirkko lupasi luopua sijoituksista. Pari vuotta myöhemmin asia on jälleen tapetilla.

Kirkkohallituksen sijoitusyksikön salkunhoitaja ja vastuullisen sijoittamisen asiantuntija Magdalena Lönnroth kertoi Seurakuntalainen-lehden haastattelussa kirkon suosivan “sellaisia varainhoitajia ja rahastoyhtiöitä, jotka ottavat positiivisen näkökulman vastuulliseen sijoittamiseen”. Ydinasebisneksestä ei kirkko kuitenkaan luovu, sillä Lönnrothin mukaan: “...jo olemassa olevien ydinaseiden ylläpito ei ole laitonta.” Kirkon sijoitusyksikkö siis sysää vastuun rahastoille ja ulkoistaa moraalin liikepankeille.

Valtaosa kirkon investoinneista kohdistuu ulkomaille. Vuonna 2009 ainoastaan 14 prosenttia sijoituksista oli kotimaisia. Lönnroth kiirehti vastaamaan kritiikkiin, että “Hajauttaminen maantieteellisille alueille on ydinasia.” Ydinasiapa hyvinkin. Vastuullista sijoittamista on kahdenlaista. On sijoituksia eettisiin kohteisiin voiton maksimoimiseksi ja sitten on sijoituksia, joiden tarkoitus ei ole pelkästään tavoitella kvartaalivoittoa arvopaperimarkkinoilla spekuloiden.

Tähän väliin on syytä todeta, että suurin osa kirkon sijoituksista on kansainvälisen mittarin vaatimalla eettisellä tasolla. Asesijoitusten kohdalla ongelma ovat ns. passiivisesti sijoittavissa osakeindeksirahastoissa, joiden sijoituksia on liki mahdotonta tarkkailla. Kukaan ei tosin ole kirkkoa pakottanut osakeindeksirahastoihin sijoittamaan. Ei etenkään veroparatiisien kautta. Se on oma valinta.

Kysymyksen ydin piilee siinä, voiko kirkko olla samaan aikaan sekä sijoituksilleen voittoa tavoitteleva tulosyksikkö että eettinen toimija? Eettiset rahastot ovat kovista lupauksista huolimatta tahkonneet tasaisesti heikompaa tulosta kuin “epäeettiset” ja se eettisyyskin on jäänyt kyseenalaiseksi. Pääomalla ei moraalia ja jos sijoitukset sekä vastuu ulkoistetaan kolmansille osapuolille, kirkko ei elä niin kuin saarnaa. Kirkon oma sijoitustoiminta on siis jyrkässä ristiriidassa sen opetusten kanssa.

-------------

Takaisin Mikaelinkirkkoon. Tunnelma alkaa kohota hellelukemiin. Välistähuutelija ei ole lopettanut, keskusteluosuus on alkanut ja taputtelija varastanut mikrofonin, johon hän blaastaa russofobiasta ja vasemmistoliitosta. Ronkaista naurattaa, Kontula kirjoittaa muistiinpanoa ja Sadinmaa katselee pohdiskellen kenkiensä kärkiä. Kysytäänpä siis kirkon sijoituksista.

“Pankit ovat viemässä meitä tuhoon ja tätä kirkon pitää haasta”, Sadinmaa aloittaa. Ronkainen vertaa nykyistä pankkijärjestelmää ilman konkurssia kirkkoon ilman helvettiä ja Kontula linjaa, ettei valtion eikä kirkon pitäisi ottaa osaa kasinotalouteen. Keskustelijoille kyse ei ole eettisestä ja ekologisesta sijoittamisesta vaan eettisestä ja ekologisesta taloudesta.

“Kirkko on hyvin poliittinen ja se, että kirkko ei sano mitään tukee vallitsevaa järjestelmää”, Sadinmaa toteaa. Yleisössä vedetään henkeä. “Hegemoniaa kyseenalaistavaa politiikkaa syrjitään. Pitäisi ajatella omilla aivoilla oli kirkossa tai missä vain”, Kontula tiivistää. Yleisö nyökkäilee.

Kirkko on yhteiskunnallinen toimija, joka omistaa muutakin kuin hengellistä pääomaa. Olisi toki hienoa, jos eläisimme ideaalimaailmassa, missä kirkko ja yhteiskunnallinen valta olisi erotettu toisistaan ja kirkon investoinnit sataisivat köyhille, mutta todellisuus on monimutkaisempi kuin valinta kahden rahaston väliltä. Jos arvomaailma toteutuu ainoastaan Raamatun sivuilla, kirkko ei ole muuta kuin epäeettisillä ja -ekologisilla markkinoilla pelaileva sijoitusrahasto muiden joukossa.

On naivia olettaa, että ollessaan hiljaa ja ottamatta kantaa kirkko olisi jotenkin irrallaan yhteiskunnasta ja luonteeltaan epäpoliittinen. Erityisen hankala tämä on ymmärtää seksuaalista tasa-arvoa koskevissa kysymyksissä, joissa kirkko on osapuoli. Vaikeneminen on aina poliittinen valinta aivan kuten äänestämättä jättäminen.

Kirkko ilman mielipiteitä ja soraääniä on kuin kokoomuksen puheenjohtaehdokkaat keskustelemassa talouskriisistä Ylen ajankohtaisohjelmassa: jumalan valtakunta kyllä odottaa, jos näkymättömälle kädelle antaa mahdollisuuden. Mikaelinkirkon sanoma on toinen: Jumalan valtakuntaa ei tarvitse odottaa. Jos tahdomme, se voi olla tässä ja nyt.

Lopuksi haluaisin antaa hieman mietittävää. Pastori Kai Sadinmaan 10 käskyä kirkolle, olkaapa hyvät:

1. Älä valehtele Jeesuksesta
2. Lopeta jäsenten kosiskelu
3. Julista poliittista evankeliumia
4. Lopeta sijoitusbisnes
5. Lopeta rikkaiden suosiminen
6. Älä kumarra valtaa
7. Luovu tekopyhyydestä
8. Luovu messusta ja muusta magiasta
9. Anna homon rakastaa
10. Älä tee Raamatusta Jumalaa

E: Toisin kuin joku tekstin väistämättä tulkitsee, kirjoittaja on ateisti.

“This looks like to me like 2007 all over again, but even worse,” - William White, Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) entinen pääekonomisti

“Euro pelastettiin ja Euroopan talous ei romahtanut, vaan käännettiin elpymisen tielle.” - Olli Rehn, talouskomissaari

Pienpuolueiden tentti. Odotan, että Karjalaa vaaditaan takaisin, mutta sen sijaan suurin osa ehdokkaista kertoo olevansa matkalla Euroopan parlamenttiin erotakseen joko eurosta tai koko unionista. Ehdotetaan kelluvaa markkaa ja paluuta 90-luvun kasvun vuosiin. Ehdotetaan, mutta ei selitetä eikä vastata, minkälaisia seurauksia toimenpiteillä olisi.

Talous on politisoitava, ei popularisoitava. On toki helppo syyttää laiskoja kreikkalaisia, ahneita pankkiireja ja yhden totuuden ekonomisteja. On nimittäin totta, että Kreikassa korruptio on ongelma ja julkinen talous holtitonta; on totta, että ahneilla pankkiireilla on osansa kriisiin ja yhtä totta on, että ekonomistit ovat ehdottaneet samoja ratkaisuja, jotka johtivat kriisiin. Nykytilanne ei ole kuitenkaan pelkästään ekonomistien ja pankkiirien, eikä todellakaan kreikkalaisten, vaan päättäjien ja heidän harjoittaman lyhytnäköisen talouspolitiikan vika.

Yksi eurovaalien kärkiteemoja on talous, joten kysytäänpä taloustieteilijöiltä, elpyykö talous? Professori Steve Keen ja BIS:n entinen pääekonomisti William White ennustivat molemmat vuoden 2007 kriisin. Heitä on syytä kuunnella ja heillä on asiaa.

Keenin mukaan nyt näkemämme kasvua on täysin teennäistä ja perustuu pelkästään yksityisen velan ja kauppataseen ylijäämien kasvuun, joista molemmat ovat jo nykyisellään ennätyskorkealla. Sen sijaan, että kasvua luotaisiin jakamalla kierrossa olevaa rahaa ja entistä velkaa uudelleen, kasvua rakennetaan luomalla rahaa uuden velan kautta.

Järjestely loi kasvua vuosia, mutta kun velat piti maksaa takaisin ja taloustaantuma iski, koko korttitalo romahti. Keenin mukaan talous on siis riippuvainen uudesta velasta. Näin ollen velan suhteen kääntyminen laskuun tarkoittaa myös talouden hyytymistä. Kun yksityinen velkaantuminen kääntyi laskuun vuoden 2007 kriisin seurauksena, julkinen velka lähti kasvuun. Ongelma ei siis ollut ennestään korkea velka-aste vaan käsiin räjähtänyt yksityisen velan kriisi, jota kompensoitiin julkisella velalla.

Keen lyttää myytin, jonka mukaan yksityinen velka on aina hyvästä ja julkinen pahasta. Myytti on poliittista retoriikkaa eikä perustu todellisuuteen, missä rahaa ja kasvua voi luoda joko yksityisen velan, kauppataseen ylijäämän tai valtion kautta. Valtio ei ole siis kotitalous eikä sitä sellaisena pitäisi nähdäkään vaan pankkina, joka pystyy luomaan kasvua ilman lisävelkaa setelikoneita laulattamalla tai kauppatasetta kasvattamalla.

White on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa keskuspankkien ekspansiivinen rahapolitiikka on ennennäkemätön ihmiskoe, joka on suunniteltu tehdessä. Talouden ongelmat eivät johdu Whiten mukaan kriisin hallinnasta vaan ratkaisuyritysten puutteesta. Poikkeuksellisen matala korkotaso ja tuhansien miljardien setelirahoitus eivät ole luoneet taloudellista kasvua vaan luoneet uusia kuplia eri puolille maailmaa ja entistä pahemman velkakriisin.

Whiten ja Keenin analyyseja lukiessa tulee muistaa, että aina on mahdollisuus, että talouspolitiikka onnistuu. Se ei kuitenkaan ole todennäköisin skenaario ilman velkojen uudelleenjärjestelyjä ja varallisuuden allokointia. Riskit ovat kasvaneen velkataakan vuoksi suuremmiksi ja sosiaalisen kriisin vuoksi vakavammiksi. Mikäli riskit realisoituvat ja yliarvostetut arvopaperimarkkinat kohtaavat karun todellisuuden, vuoden 2007 kriisi on pelkkä prologi tulevalle.

-------------

Eurovaaliehdokkaat komissaari Olli Rehn ja Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb kertoivat keskuskauppakamarin tentissä, että pahin on jälleen kerran ohi ja Euroopan talous elpyy. On hankala sanoa, kertoivatko herrat tämän talouskomissaarina ja ministerinä vai eurovaaliehdokkaina, jotka perustavat argumenttinsa ylioptimistisiin talousennusteisiin?

Suomen ongelma ei ole Keenin ja Whiten sanat muistaen julkinen velka itsessään, vaan julkinen velka, joka ei luo työtä eikä kasvua. Tällä hetkellä Suomen talouspolitiikka on täysin skitsofreenistä, sillä leikkaamme samalla kun velkaannumme. Tänä vuonna Oy Suomi AB:n talouskasvu jää EU-komission arvion mukaan 0,2 prosenttiin työttömyystilastojen rikkoessa ennätyksiä.

Tulevissa Euroopan parlamentin vaaleissa ei äänestetä eurosta eroamisen puolesta tai vastaan. Tulevissa vaaleissa äänestetään ennen kaikkea siitä, jatkaako Eurooppa leikkauspolitiikkaa ja talouskuria vai vaihtaako se talouspolitiikan suuntaa ja keskittyy inflaation torjumisen ja alhaisen korkotason sijaan työpaikkojen luomiseen ja investointeihin. Tämä kysymys tekee eurovaaleista historiallisen tärkeät, sillä seuraava katastrofi vältetään ainoastaan Euroopan talouspolitiikan kurssia muuttamalla.

Jos globaalin talouskriisin ainoa opetus oli, ettei taloustieteilijöitä kannata kuunnella ja että talouspolitiikkaa kannattaa tehdä fiilispohjalta tuulesta temmatuin teorioin, emme ole oppineet mitään. Kriisi ei ole kadonnut mihinkään. Ainoa ero vuoteen 2007 verrattuna on se, että tällä kertaa puu, johon perse edellä kiipeämme, on korkeampi ja pudotus pidempi.

Lähteet:

http://www.revalvaatio.org/wp/kaikki-nayttaa-samalta-kuin-2007/

http://www.fuw.ch/article/i-see-speculative-bubbles-like-in-2007/

http://www.everyinvestor.co.uk/analysis/2014/05/20/professor-steve-keen-warns-coming-financial-crisis-8104/

“The only time I commit to conspiracy theories is when something way retarded happens.” - Joe Rogan

Eksyin Youtuben pimeälle puolelle, missä tutkija ja lobbari keskustelivat ilmastonmuutoksesta jenkkiläisessä talk showssa. Lobbarin mukaan ilmastonmuutosta ei ole olemassa, koska sitä ei ole markkinoitu uskottavasti ja ainoastaan reilu 30 prosenttia amerikkalaisista pitää ilmastokatastrofia uhkana ihmiskunnalle. Tutkija koetti turhautuneena selittää lobbarille, että kyse ei itse asiassa ole uskosta tai markkinointikamppanjasta vaan ihan kiven kovasta tieteellisestä faktasta.

Salaliittoteoreetikot ovat hauskoja. Olin nuorempana yksi heistä, mutta eheytin itseni yhteiskuntatieteillä. Salaliittoteoriat ovat valtavan vetovoimaisia ja erittäin hyvin markkinoituja tarinoita todellisuudesta, jotka vetoavat ihmisten tunteisiin. Ne ovat yksinkertaistettuja selityksiä monimutkaisesta maailmasta.

Vaikka monet salaliittoteoreetikot ovatkin totuuden jäljillä ja esittävät oivallisia kysymyksiä, he karnevalisoivat tarinan valheellisin kontekstein ja epäuskottavin lähtein. On erittäin vaikea ottaa argumenttia kuin argumenttia vakavissaan, jos seuraavassa virkkeessä puhutaan illuminatista, avaruusliskoista tai NWO:sta. Pahimmillaan kaikista samaan aikaan.

Olisi lohdullisen yksinkertaista, jos kaiken kaaoksen takana olisi eliitin pyöreän pöydän salainen kokous, jossa maailman suunta ja tapahtumat määritellään etukäteen. Kokouksia toki on ja toki pienellä eliitillä on kohtuuttoman paljon valtaa lobata ja rahoittaa näkemyksiään edustuksellisen demokratian piirissä, mutta todellisuudessa maailma on paljon monimutkaisempi kuin salaliitot antavat ymmärtää: se on erittäin eriarvoinen, erilaisten kansallisten ja kansainvälisten sopimusten sekä lakien määrittelemä kokonaisuus, jossa on ihminen välissä. Valta ei ole ihmisillä pyöreän pöydän ympärillä vaan yhtälailla sekä hallitsijoilla että hallittavilla ja ennen kaikkea instituutioilla, joita he edustavat.

Vuonna 2014 Euroopan parlamenttiin valitaan 751 meppiä. Heidän ohellaan Brysselissä työskentelee kymmeniä tuhansia lobbareita ja lakimiehiä, jotka edustavat eri eturyhmiä ja intressejä. He maksavat paljon ja kun sanon paljon, tarkoitan todella paljon. Pääoma ei investoi huvikseen, joten voimme turvallisin mielin olettaa lobbareiden ja lakimiesten olevan erittäin kannattava sijoitus. Institutioihin ja lakeihin vaikuttaminen on pitkäkantoista strategista vallankäyttöä. Jos salaliittoteoreetikot ymmärtäisivät, missä valta todella on ja miten sitä käytetään, he opiskelisivat kaikki oikiksessa.

Euroopan parlamentin vaalit lähestyvät. Olen nyt katsonut Ylen Meppigallerian kaikki keskeisimmät ja kaikki hauskimmat. Vaikuttaisi siltä, että osa ymmärtää missä mennään ja haluaa muutosta; osa puolestaan ymmärtää missä mennään, muttei halua nykyjärjestelmää muuttaa ja sitten ovat ne, joita voisi kuvata varsin värikkäin adjektiivein. On nähkääs Muutosta ja on muutosta; on Sinivalkoisia ja on sinivalkoisia ja sitten on salaliittoteorioita ja ihan on oikeita teorioita.

Eurooppa voi pahoin. Fasismi nostaa päätään ja leikkauspolitiikka on syössyt jo entuudestaan pankki-, investointi- ja velkakriisistä kärsivän euroalueen sosiaaliseen kriisiin. Meitä muistutetaan monesti pelkästään velkakriisistä, mutta kolme muuta kriisiä ovat todellisuudessa paljon isompi ongelma.

Kreikassa keskipalkat ovat romahtaneet, työttömyys räjähtänyt, ihmiset ovat menettäneet omaisuutensa ja samaan aikaan maan hallitus esittelee vääristeltyjä talouslukuja markkinoiden tasapainottamiseksi. Toki tasapainoa tarvitaan, mutta vielä kipeämmin euroalue tarvitsisi finanssireformia, läpinäkyvyyttä ja väkivaltaisen leikkauspolitiikan lopettamista, jonka ainoa tehtävä markkinoiden miellyttämisen lisäksi vaikuttaisi olevan julkisen sektorin yksityistäminen.

Euroopan komissio arvioi, että Suomen bruttokansantuotteen kasvu jää tänä vuonna vain 0,2 prosenttiin maailmantalouden kasvaessa 3,6 prosenttia vauhtia. Meitä huonommin menee komission mukaan ainoastaan Italiassa, Kreikassa ja Kyproksessa, jotka ovat leikanneet oikein urakalla. IMF:n World Economic Outlookin mukaan maailman huonoimmassa kunnossa olevat taloudet ovat Libya, Venezuela, Päiväntasaajan Guinea, Kroatia ja tietenkin rakas Suomi - Winland. Hallituksen arvion mukaan finanssipolitiikkaa kiristetään oikein urakalla vuonna 2015, jolloin uusia sopeutustoimia tehdään 3,3 miljardin euron edestä. Nämä ovat tilastoja, joista salaliittoteoreetikot eivät vaahtoa, koska niillä on todellista merkitystä.

Hyvä tarina ei ole harmaita käppyröitä. Salaliitto sen sijaan on hyvä tarina, joka toistaa klassista romanttista narratiivia. Jos tarinaan ei kuitenkaan suhtaudu analyyttisesti saati kriittisesti, jäljelle jää pelkkiä satuja, jotka eivät tarjoa aseita aktiivisen vastarintaan vaan passivoi uskovaiset naiviin determinismiin, koska eihän uuden maailmanjärjestyksen avaruusliskolle mitään mahda.

-------------

Yksi varsin suosittu salaliittoteoria on, ettei äänestämällä voi vaikuttaa. Toki on niitä nukkuvia, jotka tekevät aktiivisen päätöksen olla äänestämättä ja totta kai edustuksellisessa demokratiassa on ongelmansa, mutta uskallan väittää, että suomalainen nukkuvien puolue ei ole ihan näin valveutunut. Viime eurovaaleissa Suomen äänestysaktiivisuus jäi 40:een ja Euroopan kokonaisaktiivisuus 42:een prosenttiin. Se on erittäin alhainen luku ottaen huomioon, miten paljon valtaa EU:lla on arjessamme. EU:n politiikkaa ei muuteta pelkästään barrikadeilta tai keskustelufoorumeilta vaan viime kädessä äänestämällä.

Tyytymättömyyden lisääntyessä vallitsevaa politiikkaa kohtaan, yhä useampi jättää äänestämättä tai äänestää protestiksi. TNS Gallupin tuoreen kyselyn mukaan jopa kaksi kolmesta äänestäjästä kaipaa muutosta unionin nykyiseen politiikkaan. Protesti on hyvä asia, mutta toivoisin, että ihmiset eivät äänestäisi ei-vaihtoehdon vaan vaihtoehtoisen politiikan puolesta.

Eurovaaleissa äänestetään viime kädessä leikkauspolitiikan ja nykypolitiikan puolesta tai sitä vastaan. Kyse on siitä, lopetammeko kurjistavan leikkauspolitiikan, alammeko oikeasti elvyttämään ja korjaammeko euron valuuvikoja vai jatkammeko leikkaamista hamaan tulevaisuuteen? Kysymys on toisin sanoen siitä, murtuuko oikeiston hegemonia Euroopan parlamentissa.

Tämän tekstin tarkoitus ei ole pakottaa ketään äänestämään vastoin vakaumustaan tai äänestämään ylipäätään. Fakta kuitenkin on, että vasemmisto on näissä vaaleissa ainoa realistinen vaihtoehto kääntää Euroopan poliittinen kurssi, oli sitten vasemmiston kanssa samaa mieltä tai ei.

Ajattelinkin olla tulevien vaalien suhteen yhtä puolueeton ja sitoutumaton kuin Hesarin pääkirjoitustoimitus Nato-keskustelussa ja kertoa poikkeuksellisesti, ketä äänestän. Kurjistavan leikkauspolitiikan aika on ohi ja Eurooppa kaipaa piiskan sijaan läpinäkyvyyttä, investointeja ja uudistuksia. Ja hyviksiä kuten Li Andersson (134), jota kävin juurin äänestämässä. Tasa-arvoisemman Euroopan puolesta - stop austerity.

“Täällä ei paljon sun oikeudet paina, kun me teemme työtä" - poliisin kommentti vappumarssilta

Tampere. Poliiseja, poliiseja ja poliiseja. Lasken Hämeenkadun ja Hämeenpuiston risteyksessä 18 maijaa. Kadun molemmin puolin mellakkavarusteisiin sonnustautuneet poliisti estävät ikkunaostokset. Tilanne on absurdi. Edessä marssii hieman yli 50 hengen kapitalismin vastainen mielenosoitus ja kadunvaltaus, joka vaatii kaupunkitilaa takaisin kansalle.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kadunvaltauksessa. Koskaan aikaisemmin en ole kuitenkaan nähnyt paikalla kuin korkeintaa kaksi, kolme maijaa. Mellakkavarusteet ja satapäinen poliisilauma on jotain uutta, muttei yllättävää. Jos 50 ihmistä ei saa kokoontua vappuaattona rauhanomaiseen juhlaan ilman mellakkapoliisin läsnäoloa, yhteistä kaupunkitilaa ei voi kutsua vapaaksi.

Mielenosoitus saapuu Kuninkaankadulle. Käsitykseni mukaan tarkoitus ei ole katkaista Hämeenkatua vaan vallata Kuninkaankatu, pysytyttää teltta ja järjestää bileet. Harmi vain, että Kuninkaankadulla riittää arvokasta liikekiinteistöä ja siellä missä on arvokasta liikekiinteistöä, siellä sitä suojellaan vielä arvokkaammilla poliisivoimilla.

Kuninkaankatu ei kelpaa ja ihmiset sumputetaan Anttilan kulman pienelle parkkipaikalle. Kaikki noudattavat poliisin käskyjä. Rumpuryhmä soittaa ja poliisin piiri pieni pyörii -leikistä huolimatta meno on rauhallinen. Vasta kun poliisit haluavat takavarikoida äänentoiston ilman sen suurempia perusteluja ja järjestäjät, jotka ovat lainanneet välineet eivät niitä halua ymmärrettävästi poliisille luovuttaa, syntyy käsirysy, joka loppuu ennen kuin ehtii kunnolla alkaakaan. Mielenosoittajat eivät provosoidu poliisin provokaatiosta.

Tehdäänpä pari asiaa selväksi: väkivalta ei ole oikein poliisin eikä mielenosoittajien toimesta. Ei ole kuitenkaan rivipoliisin vika, jos poliisi perseilee. Se on poliisiylijohtaja Mikko Paateron ja sisäministeri Päivi Räsäsen vika.

Samaan aikaan kun poliisin määrärahoja leikataan, rahaa riittää kuitenkin uusien FN 303 scifi-aseiden ja munahattujen ostamiseen sekä kuljettamaan satoja työntekijöitä ulkopaikkakunnilta pyhäpäivän palkoille näyteikkunoiden viereen seisoskelemaan. Se on ilmeisestikin hinta, joka pitää maksaa ehjästä Handelsbankin ikkunasta...

Koetan keskustella cava-lasi kädessä virkavallan kanssa ja tiedustelen, onko järkee vai ei? Kukaan ei kommentoi, koska nämä ovat määräykset. Edessä seisoo mellakkavarusteiden muuri, joka ei oikein itsekään tunnu tietävän, mikä sen funktio on. Siirrymme Bar Alanyaan lämmittelemään yksinkertaisesti kävelemällä “sumpun” läpi.

Se joka luuli, ettei virkavallan toiminta enää agressiivisemmaksi ja kresimmäksi Kiekkovierasjuhlasta muutu, oli väärässä. Seurasi nimittäin vappupäivä ja keskiviikon spektaakkeli näytettiin uusintana. Tampereella poliisi hyökkäsi valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen puhetta “luokkapetturi” -huudoin kommentoineita “anarkisteja” vastaan puheiden jälkeen. Samaan aikaan Helsingissä poliisin mellakkajoukot sumputtivat anarkistiblokin SAK:n toiveesta ja onnistuivat samalla pidättämään lukuisia ulkopuolisia vappumarssijoita sekä loukkaamaan kansalaisten perusoikeuksia.

Helsingin marssilla oli todistetusti ihan aitojakin teräskärkisiä astaloita, mutta niissä roikkui oikean väriset tunnukset. Sen sijaan anarakisti-blokin kukkakepit ja ongenvarret a.k.a. “hengenvaaralliset astalot” olivat turvallisuusuhka, johon kohdistettiin ennakoivia toimia. Kysymykset kokoontumis-, mielipiteen- ja sananvapaudesta kaikuivat jälleen kuuroille korville, vaikka kysyjiä oli enemmän.

Ja pian kiirehti poliisi pyytämään anteeksi. On vilpittömästi hienoa, että virkavalta tarkastelee kriittisesti toimintaansa, mutta vilpittömästi huolestuttavaa on puolestaan se, että anteeksipyyntö ei kohdistu heihin, joihin väkivalta kohdistui. Todellisuus on, että ainoat väkivaltaiset voimat vappumarseilla Tampereella ja Helsingissä olivat poliisit itse.

Puhutaanpa hetki vaarallisista anarkisteista, koska heihin poliisi varautui. Anarkismi on poliittinen ideologia, joka tavoittelee taloudellisista, yhteiskunnallisista ja sosiaalisista valtahierarkioista vapaata yhteiskuntaa. Anarkismi siis tavoittelee vapautta ja tasa-arvoa - arvoja, jotka ovat jokaiselle suomalaiselle itsestäänselvyys ennen kuin he joutuvat lastenrattaiden kanssa poliisin piirittämiksi vappumarssilla.

Jokunen kuukausi sitten Yhäriäiti kertoi Hesarissa, että anarkismi on sitä, kun sotkee busseja, vessan kylttejä tai liimaa pomon kupin sinitarralla pöytään. Yhäriäidin mukaan anarkismi loppuu aikuisuuteen. Jokainen, joka on valtio-opin kurssikirjan joskus avannut ymmärtää, että vallan kritiikki on keskeinen osa toimivaa kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa - ei teinien uhoa. Jos yleinen mielikuva anarkisteista on kännissä katuun syljeskelevä raggari, joka haluaa tuhota kaiken, ei ole ihme, jos poliisia pelottaa.

Poliisin ylimitoitettu ja ennakoiva reagointi kertoo nimen omaan pelosta. Osa siitä on toki tietämättömyyttä, mielikuvia ja naiveja ennakkoluuloja kuten Yhäriäidillä ja keskimääräisellä Hesarin selaajalla, mutta myös Suomessa on nähtävissä sosiaalisen kriisin aiheuttamaa radikalisoitumista. Ei ole sattumaa, että lama-Suomessa on nähty suurimmat poliisioperaatiot vuosikymmeniin.

Kupletin punainen lanka on nimenomaan pahoinvointi. Väkivalta, jota yhteiskunta tällä hetkellä harjoittaa on osallistavaa, velvoittavaa ja ohjaavaa “apua”. Vaikka apua ei pyydä, sitä tarjotaan. Halusi tai ei. Väkivaltaa on nähdä nälkää, tulla nöyryytetyksi sossussa ja syyllistetyksi työttömyydesta. Väkivaltaa on lisääntynyt köyhyys ja kasvava pahoinvointi. Se on väkivaltaa, joka on väkivaltaisen leikkauspolitiikan tulos.

Valitettavasti väkivalta, joka kohdistuu rauhanomaisiin mielenosoittajiin ja perusarvoihin ei ole ennaltaehkäisevää tai oikeutettua. Se on väkivaltaa, joka ei ratkaise mitään, mutta synnyttää entistä voimakkaamman vastareaktion. Vastareaktio väkivaltaan on kuitenkin aina itsepuolustus.

Palataanpa Tampereelle. Ilta pimenee. Saavun takaisin Anttilan kulmalle, missä yksi järjestäjistä juttelee rauhanomaisesti poliisin kanssa aikataulusta. Ketään ei ole pidätetty, kukaan ei ole loukkaantunut ja yksikään ikkuna ei hajonnut. Paikalla on enää kourallinen poliiseja. He eivät alun alkaenkaan olleet paikalla turvaamassa osallistujien tai sivustaseuraajien turvallisuutta vaan suuren yleisön turvallisuudentunnetta. Koko ylimitoitettu poliisioperaatioa oli epäonnistunut pr-tempaus.

Poliisin vappu oli kosto viimeaikaisista mielenosoituksista ja pelonsekainen reaktio kansalaisten tyytymättömyyteen. Onhan se nyt aivan hirveää, jos joku osoittaa mieltään tyhjän Eduskuntatalon portailla tai syyttää valtiovarainministeriä historiallisen huonosta taloustilanteesta.

Poliisin toiminta osoitti, että perusoikeudet eivät ole itsestäänselvyys, ja että yhteiskuntakriitikon lipun värillä on väliä. Selväksi myös tuli, että toiset siat ovat edelleen toisia tasa-arvoisempia.

E: Toisin kuin joku tekstin väistämättä tulkitsee, kirjoittaja ei ole anarkisti.

Pieni korjaus. Tampereen vappumarssin "kahakka" lähti usean silminnäkijän mukaan järjestysvalvojan tönittyä yhtä marssijista. Kun toinen marssija meni selvittämään tilannetta järjestyksenvalvojan kanssa, poliisi hyökkäsi tämän kimppuun.