Vapaamatkustaja

“No matter how hard you fight you are never going to win.” - Viranomaisarvio vasten asianomistajan kasvoja.

Turun Sanomat kertoi torstaina neljän marjayrityksen jääneen ilman lupia tuoda thaimaalaisia marjanpoimijoita Suomeen kesällä 2014. Mikä nettiuutisesta jäi kertomatta oli, se että viime kesän marjafarssin pääarkkitehdit Ber-Ex Oy ja Arctic International Oy saivat luvat. Ber-Ex Oy:n toimitusjohtaja Kari Jansa kertoi Kainuun Sanomissa laajentavansa toimintaa viime kesästä.

Palataanpa hetkeksi kesään 2013. Ber-Ex Oy:n ja thaimaalaisten työntekijöiden välinen konflikti eskaloitui syyskuun alussa täysimittaiseksi työtaisteluksi. Työntekijät syyttivät yritystä ihmiskaupasta, katteettomista lupauksista ja epäinhimillisestä kohtelusta. Yrittäjä puolestaan syytti poimijoita laiskoiksi sopimusrikkureiksi ja protestia ulkopuolelta masinoiduksi.

Kahden kuukauden kamppailun jälkeen poimijat palasivat kotiin tuomisinaan ainoastaan jättimäiset velat ja tyhjät lupaukset tuhansista euroista. Kihlakunnansyyttäjä jätti syyttämättäjättämispäätöksen ihmiskaupan osalta nostamatta näytön puuttuessa ja kuulematta asianomistajia. Ongelmista huolimatta Suomen vientiteollisuudelle marjavuosi oli ennätyksellinen. Silti osa poimijoista palasi kotiin ilman korvausta tekemästään työstä.

Reilut puoli vuotta myöhemmin Thaimaassa on meneillään laajamittainen tutkinta rekrytointiyrityksistä ja ulkomaalaisista marjayrityksistä, jotka pyörittävät Skandinavian marjarallia. Syytteistä vakavin koskee ihmiskauppaa. Suomessa työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) asetti kesän tapahtumien jälkeen selvitysmiehen selvittämään suomalaisen metsämarjabisneksen tilan. Raportin on tarkoitus pohjustaa uusia pelisääntöjä kesälle 2015.

TEMin ylitarkastaja Markku Wallin julkaisi raportin helmikuun lopulla. Selvitys oli suorapuheinen ja kattava katsaus marjateollisuuden rattaita pyörittävien köyhien thaimaalaisten maanviljelijöiden olosuhteisiin Suomessa ja Thaimaassa. Vielä suorasanaisempi oli kuitenkin ylitarkastaja itse tiedotustilaisuudessa. Wallin kertoi, että hänen selvityksensä perusteella suomalaisilla viranomaisilla on puutteita ihmiskaupan tunnusmerkistön tunnistamisessa, ihmiskauppasyyte olisi pitänyt nostaa tuomioistuimen arvioitavaksi ja moni ihmiskaupan tunnusmerkki täyttyi tapauksen osalta.

Raportti suositteli, että Suomeen otettaisiin käyttöön ns. Ruotsin malli, eli marjanpoimijat solmisivat työsuhteen kutsujayrityksen kanssa, sillä poimijat työskentelevät vain ja ainoastaan tämän lukuun, vaikka saapuvatkin nykysäädöksin maahan turisteina ja “yksityisyrittäjinä”. Ruotsin malli ei ole kuitenkaan poistanut ongelmia. Jos viime kesä oli synkkä Suomessa, se oli vielä synkempi Ruotsissa.

Buala Laophrom, 38-vuotias maanviljelijä, muistetaan hiljaisena ja ahkerana työntekijänä Nong Buayen kylästä. Hän oli ottanut yli 2 100 euroa lainaa 5 prosentin korolla päästäkseen Ruotsiin keräämään marjoja. Yhdeksäs päivä syyskuuta 2013 M Phoenix Enterprise Ltd, thaimaalainen yhtiö joka vastasi sekä työntekijöiden rekrytoinnista että marjojen ostosta, ilmoitti peruuttavansa poimijoiden työsopimukset, pidättävänsä palkat ja jättävänsä kaikki kustannukset työntekijöiden korvattaviksi.

Ilmoitus oli rehelliselle ja vakavasti velkaantuneelle maanviljelijälle liikaa. Ystävät kertovat, että Buala ei pystynyt enää nukkumaan ja protestien alkaessa piiloutui autoon peläten väkivaltaisia yhteenottoja.

Syyskuun 12. päivä kello 15.30 Buala löytyi hirttäytyneenä poimijoiden majoitustiloista. Ystävät laskivat Bualan alas ja kuljettivat sairaalaan, missä tämä menehtyi viisi päivää myöhemmin saamiinsa vammoihin. Bualaa kaipaamaan jääneet vaimo ja tytär eivät saaneet koskaan mahdollisuutta hyvästellä rakastaan.

M Phoenix Enterprise Ltd on eräänläinen velkaorjien välitystoiminnan esimerkkitapaus. Yrityksen taustat ja omistussuhteet ovat enemmän kuin hämärät eikä se ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta sovitella tapausta. Sitä on tutkittu aikaisemminkin, mutta tutkinta katosi yhtä vähin äänin kuin alkoikin. Kuuden kuukauden oikeustaistelun jälkeen korruption syömässä thaimaalaisessa oikeusistuimessa suurin osa M Phoenixin poimijoista on hylännyt kanteet. Kyse ei ole sovittelusta vaan hiljaiseksi ostamisesta. M Phoenixin maksamat summat ovat vaihdelleet 25:stä 1 200 euroon, mikä riittää tapauksesta riippuen lähinnä korkojen maksamiseen. Se kuitenkin nimen omaan riittää korkojen maksuun maatilkun ja elintason säilyttämiseksi.

Miten on mahdollista, että Thaimaahan 2012 rekisteröity yritys, jolla on 25 000 euroa pääomaa saa tuoda Ruotsiin 500 poimijaa, kun jo pelkästään poimijoiden kuljetukset maksavat miljoona euroa? Saamieni tietojen mukaan M Phoenix Enterprise Ltd olisi saanut jälleen luvat tuoda poimijoita tulevana kesänä. Kommunal käsittelee tapausta, mutta se ei ole edennyt vielä oikeuteen. M Phoenix osoittaakin, että koko yritystoiminta voidaan ulkoistetaan jatkossa Thaimaahan, missä toiminta on täysin laillista oikein suhtein ja pankkitilin saldon ollessa kunnossa.

----------

Muistan, kun saimme viestin Ruotsin tapahtumista. Istuimme lattialla Vartiokylän työväentalolla Puotilassa. Kaikki olivat väsyneitä. Keskutelimme pitkään poimijoiden henkisestä hyvinvoinnista. Moni oli vakavasti masentunut ja stressaantunut, mutta karu realiteetti oli, että pystyimme hädin tuskin täyttämään fyysiset edellytykset. Yksikään viranomainen ei auttanut.

Puhutaanpa hetki viranomaisvastuusta. Sitä ei voi ulkoistaa yksityisille toimijoille eikä sitä kuitata yhdellä raportilla, oli se raportti kuinka hyvä tahansa. Kysyin Wallinilta tiedotustilaisuudessa, miten ministeriö aikoo turvata kirjoitustaidottomien, köyhien thaimaalaisten marjanpoimijoiden, jotka eivät tunne suomalaista viranomaiskulttuuria, edunvalvonnan ja uudistaako TEM ylipäätään valvontaa? Kysyin tätä, koska vakuutteluista huolimatta, viranomaisvalvontaa ei käytännössä ole olemassakaan kuin paperilla. Kaikki valvonta on teollisuuden oman valvonnan alaista eikä ole lainkaan selvää, vastaako dokumenttitodellisuus reaalitodellisuutta esim. mediaanitulojen kohdalla. Niin pitkään kuin viranomaiset luottavat sokeasti peeärrään ja ulkoistavat vastuun pukille, kaalimaa jää vartioimatta. Wallinin mukaan TEM ei uudista valvontaa.

Viime kesänä ainakin 50 ihmistä (todellisuudessa luku on useissa sadoissa, kenties mediaani tuhannessa) menetti kaiken eikä virkavalta suostu tai joudu kantamaan minkäänlaista vastuuta tapahtuneesta, vaikka se itse säätelee ja myöntää luvat. Mikäli lähetystön, ulkoministeriön tai TEMin on vaikea tätä uskoa, suosittelen ottamaan yhteyttä. Lupaan järjestää vierailun poimijoiden luokse. Sama pätee myös median edustajiin.

Kuten M Phoenixin poimijoita myös Ber-Ex Oy:n työntekijöitä on painostettu Thaimaassa unohtamaan tutkinta ja vetämään syytteet. Kuten M Phoenixin marjat myös Ber-Exin marjat ostaa isot vientiyritykset kuten suomalaisjohtoinen Polarica Oy, joka saa edullista marjaa ilman ikäviä vastuukysymyksiä, jotka on ulkoistettu alihankkijoille, jotka ovat ulkoistaneet ne ulkomaalaisille alihankkijoille, bulvaaneille tai tytäryhtiöille, jotka ulkoistavat ne lopulta poimijoille. Samat toimijat, jotka yritykset ovat valtuuttaneet rekrytoimaan työntekijöitä Thaimaassa, pesevät nyt likapyykkiä bahtin seteleillä ja gangstereilla. Kyse ei ole enää pelkästään toimeentulosta vaan työntekijöiden turvallisuudesta.

Kun poimijat kuulivat tämän vuoden kiintiöistä, he olivat raivoissaan. Ber-Ex Oy:n protestipoimijoiden puhemiehenä toimiva Praisanti Jumang-wa kirjoitti, että vaikka päätös oli suuri pettymys, se saa heidät vain taistelemaan kovemmin. Nämä 50 rohkeaa maanviljelijää ovat valmiita uhraamaan kaiken omistamansa vain puuttuakseen epäkohtaan, johon suomalaiset viranomaiset ovat haluttomia puuttumaan. He eivät saa tästä kiitosta eivätkä korvausta, vaikka he kantavat edelleen kaikki riskit. Oli kyse sitten marjanpoiminnasta tai raksahommista palkkakilpailu ulkomaalaisten ja suomalaisten välillä hyödyttää vain aniharvoja.

Lähestystön päätös ja Ruotsin tapahtumat osoittavat, että kyse ei ole yksittäisistä vaan laajamittaisista ongelmista suhteellisen keskittyneellä teollisuudenalalla. Suomalainen marjabisnes säästää miljoonia palkkamenoissa ulkoistamalla riskit poimijoille. Kesä 2014 ei eroa kesästä 2013 millään tavalla. Toivon vilpittömästi, että kaikki menisi hyvin, mutta samaan aikaan pelkään, että ainoastaan uusi Buala herättää viranomaiset.

Marjanpoimijoiden tukiryhmän selvityksien mukaan keskiverto poimijalta kestää keskimäärin kaksi kuukautta kuntoutua fyysisesti ja vuosia rahallisesti Suomen “lomasta”. Henkiset haavat ja häpeä paranevat paljon hitaammin, jos koskaan.

E: Tiedustelin alla olevia yrityskohtaisia poimijakiintiöitä useaan otteeseen Suomen Bangkokin suurlähetystöstä ennen kuin sain ne käsiini julkisuuslakiin vedoten. Ilmeisestikin, a) tiedottaminen on yritysten vastuulla eikä yrityksiä kiinnosta listaa julkistaa tai sitten b) lähetystö ei halua listaa julkisuuteen, koska se tietää, että osa listan toimijoista ja/tai heidän thaimaalaiset yhteistyökumppaninsa tutkinnassa Thaimaassa. Veikkaisin molempia. Alla yritykset, jotka tuovat thaimaalaisia poimimaan Suomeen kesällä 2014.

Kuukausi sitten 50 thaimaalaista marjanpoimijaa sai tarpeekseen. Yli kuukauden he olivat koettaneet ansaita rahaa kattaakseen marjaretkestä aiheutuneet kulut. Turhaan. Toistuvista pyynnöistä huolimatta Ber-Ex oy, joka oli poimijat maahan kutsunut, ohjasi heidät kerta toisensa jälkeen marjamaille, joista marjat oli jo poimittu ja kohteisiin, joissa ei marjaa alun alkaen ollutkaan. Vaihtoehtoja ei ollut: joko tottelette tai lennätte kotiin.

Konflikti eskaloitui lopulta syyskuun alussa. Poimijat katsoivat, ettei heillä missään vaiheessa ollut edes mahdollisuutta päästä omilleen, joten he aloittivat työtaistelun. Kyse ei ollut ainoastaan rahasta, sillä kaikki tiesivät jäävänsä miinukselle. Kysymys oli ihmisarvosta, ylpeydestä ja oikeudenmukaisuudesta.

50 thaimaalaisen marjanpoimijan ryhmä on ottanut velkaa yhteensä 160 000 euroa päästäkseen Suomeen. Tämä on valtava summa Suomessa ja Thaimaassa tähtitieteellinen. Velalla maksetaan muun muassa viisumit, lennot, koulutus sekä rekrytointikustannukset. Suomeen saapuminen ei ole halpaa ja helppoa, toisin kuin humoristit väittävät.

Terovaarojen mukaan 50 marjanpoimijaa ovat poikkeustapaus. Eivät ole. Arvioiden mukaan pelkästään thaimaalaisten siirtotyöläisten välitysbisneksessä liikkuu vuositasolla 800 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi suomalaisessa metsämarjabisneksessä liikkuu vaatimattomat 80 miljoonaa. Kyse on paljon laajemmasta kokonaisuudesta kuin muutamasta marjanpoimijasta.

Ymmärtääksemme modernia orjatyötä, meidän täytyy ymmärtää velkaväkivaltaa. Lähtekäämme siis landelle. Tarkemmin ottaen Koillis-Thaimaahan Isanin provinssiin.

Ton on subkoordinaattori. Hän hankkii työntekijöitä marjanpoimijat ostaville rekrytointifirmoille. Joka vuosi kyläläiset tulevat passien kanssa Tonin luokse ja kysyvät, minne menemme ensi vuonna, Ton? Ton ei tiedä, mutta ihmiset luottavat häneen. Moni on palannut hänen järjestämiltä työmatkoilta lompakko pullollaan bahteja.

Nämä ihmiset ovat Thaimaan köyhimpiä - maanviljelijöitä, joiden niskassa on jo valmiiksi valtavat lainat kiitos riisin maailmanmarkkinahintojen. Kaikki maksaa: lannoitteet, siemenet, maa ja laitteet. Kattaakseen korkonsa moni tuo passinsa Tonille.

Kylästä lähtee lopulta 300 ihmisen joukko Bangkokiin. Kukaan ei tässä vaiheessa tiedä, minne matka vie. Edeltävänä vuonna Ton oli Ruotsissa, missä marjat osti thaimaalainen agentti. Moni jäi miinukselle, joten ajatus suomalaisesta vakavaraisesta yrityksestä kuullosti mahdollisuudelta. Poimijat kyllä tietävät, että osa jää miinukselle, vaikka marjasato olisikin hyvä. Valinnanvaraa ei kuitenkaan ole, sillä lainojen korko juoksee ja kuukausipalkka on pieni.

Bangkokin työnvälitysmarkkinat ovat modernit orjamarkkinat. Velkavankeuteen tuomitut köyhät viljelijät jatkavat täältä ympäri maailmaa. Osa lähtee Israeliin, osa Singaporeen, osa Saudi-Arabiaan ja osa Suomeen. Meillä on kova maine maailmalla, joten harva pelkää pahinta.

On syytä muistaa, että köyhä maanviljelijä ei ole pankkien unelma-asiakas. Tarvitaan takaaja. Käytännössä poimijat saavat pankkilainaa ainoastaan thaimaalaisen rekrytointifirman takauksella, jonka puolestaan takaa vakavarainen suomalaisyritys. Ilman tätä yhteistyön ketjua yksikään poimijoista ei saisi lainaa. Koska palkkasaatavat toimivat koko velkaketjun takuuna, Ber-Ex Oy maksaa palkat thaimaalaisen agentin kautta. Ilman tätä rahansiirtoa lainaa ei tippuisi. Yritys puolestaan väittää, ettei se tiedä, mitä Thaimaassa tapahtuu.

Velkaantuminen ei lopu Suomeen päästessä. Marjayritykset laskuttavat poimijoita kaikesta. Pelkkä asuminen ja raihnainen vuokra-auto maksavat poimijalle 16 euroa päivässä. Siihen päälle ruoat sekä bensat ja 50-70 euron viikkoraha on vähissä. Vaikka poimijat ovat yksityisyrittäjiä, marjan myyntitulot tilitetään poimijoille tai thaiagentille kulujen vähentämisen jälkeen vasta marjasesongin päätyttyä. Pelkästään 50 poimijan yritykselle maksamat kulut Suomessa nousivat liki 60 000 euroon.

Kainuun sanomat, joka on loistanut objektiivisella journalismilla tapaus Ber-Ex Oy:n kohdalla, julkaisi kuluneella viikolla uutisen, jonka mukaan Ber-Ex Oy:n 320 jäljelle jäänyttä “ahkeraa” poimijaa olisi ansainnut jopa 2 000 euroa nettona käteen. Tämä pitää paikkansa, jos Thaimaassa otettuja velkoja ei huomioida. Kun velkaa on keskimäärin 3 200 euroa poimijaa kohden, kukaan ei jää voitolle.

Käänsimme Kainuun Sanomien mukajournalistisen oksennuksen thaimaalaisille. He nauroivat. Joskus hankalassa tilanteessa ei voi muuta. Poimijat ymmärsivät, että uutinen oli silkkaa teatteria, jonka turvin toimitusjohtaja Kari Jansa yrittää pelastaa kasvonsa. Todellisuudessa kaikki Jansa 370 poimijaa jäivät miinukselle. Mediaa kuitenkin kiinnostaa ainoastaan yrityksen maksamat nettotulot. Aivan kuin Ber-Ex Oy:lla ei olisi osaa eikä arpaa ihmisten lennättämisessä maailman toiselta laidalta suomalaiseen marjametsään.

Suomalainen media on sulkenut silmänsä ihmiskaupalta, vaikka konfliktista keskutellaan thaiparlamentissa asti. Ihmiskauppa on paljon arkisempaa kuin ymmärrämmekään. Ihmiskauppa perustuu epärealistisiin lupauksiin, joihin velka saa uskomaan. Vaikka riskit olisivatkin tiedossa, köyhällä ei ole varaa valita. Meille suomalaisille tuntuisi puolestaan riittävän, että poimijat pääsevät omilleen. Ilmeisesti tämä on oikeudenmukainen korvaus 15 tuntisista päivistä viikon ympäri.

Suomalainen metsämarjabisnes, sen pelisäännöistä vastaava työ- ja elinkeinoministeriö sekä viisumit myöntävä ulkoministeriö pakoilevat vastuuta kilvan. Paperilla kaikki on kivaa, mutta todellisuus, jota ei monitoroida käytännössä lainkaan, on kaukana dokumenttitodellisuudesta. Jokainen taho, joka on soppaan lusikkansa laskenut, tukee thaimaalaista rekrytointimafiaa. Kukaan ei kanna vastuuta alihankintaketjusta. Vastuu ja riskit on ulkoistettu poimijoille, sillä he ovat yksityisyrittäjiä. Todellisuudessa marjaduunari ei ole yksityisyrittäjää nähnytkään.

Kysymys ei ole pelkästään thaimaalaisista siirtotyöläisistä vaan suomalaisista työmarkkinoista. Siirtotyövoiman käyttö syö suomalaisten leipää. Olemme ajautumassa kohti kaksia työmarkkinoita, joissa ulkomainen työehtosopimusten ulkopuolinen työvoima laitetaan kilpailemaan järjestäytyneen työvoiman kanssa. Ei ole vaikea arvata kumpi kilpailun voittaa. Vielä helpompaa on arvata, että laskun maksaa. Jos marjastamalla pääsee Kainuun Sanomien uutisoimille tienesteille, on se vaan kumma, kun yksikään suomalainen työtön ei metsässä heilu.

Suomessa asenteet kovenevat. Puhumme vastikkeellisesta sosiaaliturvasta, puhumme pakkotyöstä ja lisävelasta. Kukin vastaa itsestään. Köyhät laitetaan kilpailemaan nälkäkuoleman partaalla, kun reaalitalous kaipaisi samaan aikaan kipeästi lisää ostovoimaa. Rikkailla on jo riittävästi rahaa kuluttaa. Kokonaiskysynnän kannalta tärkeää olisi saada kaikista köyhimmät kuluttamaan. Tämä tarkoittaa käytännössä tulonsiirtoja ja palkankorotuksia, ei velkaväkivaltaa.

Ton on hankalassa tilanteessa. Poimijat tunsivat riskit, mutta kukaan ei osannut odottaa pahinta. Nyt Tonista tuntuu, että hän on pettänyt kyläläiset, vaikka todellisuudessa pettäjä on alihankintaketju ja toistakymmentä välikättä, joita marjaorjat elättävät. Kyse on klassisesta loose-loose -tilanteesta. Poimijat ovat jo menettäneet kaiken. He eivät pyydä rahaa rikastuakseen vaan säilyttääkseen jo ennestään vaatimattoman elintasonsa. Se ei ole mielestäni mahdoton toive.

Suomalainen metsämarjabisnes eroaa orjakaupasta ainoastaan siinä, että vanhan ajan orjuudessa orja ei voinut jäädä tappiolle. Ensimmäinen askel ongelman ratkaisemiseen on sen tunnustaminen. Suomen valtion, virkamieskoneiston ja poliittisen eliitin olisi aika herätä ruususen unestaan. Thaimaa ei ongelmaan puutu, sillä korkea-arvoiset ihmiset käärivät voitot ihmiskaupasta.

Kirjoittaessani tätä toiseksi viimeinen ryhmä 50 poimijasta istuu Istanbulissa matkalla kotiin. Jäljelle jäänyt kourallinen odottaa lentolippuja ja auttaa tapauksen dokumentoinnissa. He eivät ole tyhmiä, mutta luottavat suomalaiseen oikeusprosessiin enemmän kuin minä. Heille Suomi on kaikesta huolimatta paratiisi. Itse en ole enää niinkään varma.

Suomalainen duunari ei eroa thaimaalaisesta. Meilläkin on ihmisiä, jotka velkataakka ajaa minimipalkan tavoittamattomiin paskaduuneihin, pätkätöihin ja pakkoyrittäjiksi. Ratkaisemalla 50 thaimaalaisen poimijan konfliktin ratkaisemme tulevaisuuden konflikteja Suomessa. Ilmeisesti suomalaiset eivät itse uskalla ratkoa kaksien työmarkkinoiden ja siirtotyöläisyyden ongelmia vaan tarvitsemme siihen 50 rutiköyhää thaimaalaista.

Poimijat päätti yhteisymmärryksessä ohjata kaikki keräämämme lahjoitusvarat 20 poimijalle, jotka eivät saaneet Ber-Ex Oy:ltä penniäkään. Emme pysty antamaan paljoa, mutta vähäkin riittää epätoivoisessa tilanteessa. Voisimme ottaa mallia. Harmi vain, että meillä tuntuu olevan tärkeämpää kopioida Thaimaan korruptoitunutta järjestelmää pyhän kilpailukyvyn nimissä. Tämä tie vie ennen pitkään suomalaisenkin velkaorjan marjametsään.

Haluaisin lopuksi kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet viimeisen kuukauden aikana. Nimiä on liikaa mainittavaksi, mutta kyllä te tiedätte. Kiitos. Kopun kap.

“Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt.”

Viikko sitten Saarijärven poliisilla oli huono tiistai. Asemalle marssi 50 kielitaidotonta thaimaalaista marjanpoimijaa, jotka ilmoittivat tulkin avulla olevansa ihmiskaupan uhreja. Poimijat syyttivät marjayritys Ber-Ex Oy:tä ihmiskaupasta ja harhaanjohtamisesta. Yrityksen kanta oli yksiselitteinen: poimijat voivat syyttää vain itseään.

Tarkastellaanpa hetki ilmiötä nimeltä suomalainen metsämarjabisnes. Olette saattaneet aiheesta kuulla, sillä joka helvetin vuosi aiheen ympärillä kuohuu. Jos ei kyse ole heitteillejätöstä tai kotirauhan rikkomisesta, syytetään sopimusrikkomuksista. Ja nyt ihmiskaupasta. Mitä ihmettä suomalaisessa marjametsässä oikein tapahtuu?

Saavun Suolahteen lauantain vastaisena yönä. Marjafirman potkittua poimijat poliisin vauhdittamina Saarijärven leiriltä, Suolahden työttömät turvasivat tyhjän päälle pudonneiden rahattomien thaimaalaisten selustan. Keskustelu käy kuumana kansantalon keittiössä.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson, thaimaalainen ihmisoikeusaktivisti Junya Lek Yimpraserti ja vapaaehtoiset kertaavat tilanteen. Marjayritys on poimijoille velkaa jo myydyistä marjoista ja on nyt aikaistanut lokakuun lopulle varattuja lentoja lauantaille. Poliisin on määrä päättää tutkinnan aloittamisesta tulevalla viikolla, mutta poimijoita ei ole kuultu. Riski on, että thaimaalaisia ei koskaan kuullakaan, jos he lentävät nyt kotiin. Thaimaalainen oikeusjärjestelmä ei valitettavasti ole se oikeudenmukaisin.

Ber-Ex Oy:n toimitusjohtaja Kari Jansan mukaan yrityksen 300 ahkeralla thaipoimijalla ei ole valitettavaa. Yimprasert on tehnyt laskelmia poimijoiden tienesteistä eikä usko väitteen olevan edes fyysisesti mahdollista. Pohjois-Suomen marjasato oli huono ja jopa “ahkerammilla” poimijoilla tekee tiukkaa. Se on riski, joka kuuluu bisnekseen.

Katsokaas, kun thaimaalainen poimija saapuu Suomeen, hän saapuu tänne yrittäjäksi. Vaikka työntekijän viisumissa lukee työnantajan kohdalla Ber-Ex Oy ja yritys laskuttaa poimijoilta kaiken majoituksista kuljetuksiin sekä luonnollisestikin ostaa kaikki kerätyt marjat, minkäänlaista virallista työsuhdetta ei ole. Kaikki on ennalta määrättyä ja laskettua, sillä yrityksen tulos riippuu täysin poimijoiden tuloksesta.

Voisimme puhua modernista orjakaupasta, mutta se jääköön viranomaisten ratkaistavaksi. Karu totuus kuitenkin on, ettei Ber-Ex Oy ole metsän ainoa puu, eikä mitä luultavimmin edes taho, jota pitäisi ihmiskaupasta syyttää. Jostain syystä poliisi on henkilöitynyt tutkinnan toimitusjohtaja Jansaan, vaikka korissa on läpimätiä marjoja.

Palataanpa Suolahteen. Kansantalon alakerrassa käydään avointa yleisötilaisuutta, jossa paikallislehden, STT:n ja vapaalla olevan Ylen toimittajan lisäksi media loistaa poissaolollaan. Yläkerran pressihuoneessa soitellaan virkavallalle. Tilanne alkaa muuttua kafkamaiseksi. Toimitusjohtaja on ilmoittanut maksavansa saatavat ennen lennon lähtöä, muttei vastaa puhelimeen ja kertoo sen sijaan Ylelle, ettei tiedä poimijoiden sijaintia. Avoimesta tilaisuudesta on ilmoitettu jokaisessa paikallismediassa ja Jansalle on erikseen lähetetty yhteystiedot.

Alakerrassa marjanpoimijat julkistavat päätöksensä jäädä Suomeen. He eivät nouse Ber-Ex Oy:n mielivaltaisesti siirtämälle lennolle ennen kuin poliisi on kuullut heitä ja he ovat saatavansa firmalta saaneet. He ovat itse kustantaneet lentonsa ja katsovat noudattavansa sovittua aikataulua. En ole lainkaan varma, onko ratkaisu hyvä.

Kaiken kaaoksen ja perättömien huhujen äärellä on aika kysyä, mitä thaimaalainen poimija ajattelee tilanteesta? Kysytäänpä.

Heillä kaikilla on velkaa, he kaikki tuntevat olonsa petetyiksi ja he kaikki vaativat ihmisarvoista kohtelua. Kuuden hengen perhe kertoo, että he ovat kiinnittäneet kaikki maansa ja talonsa pankkilainaan, jonka turvin he saapuivat Suomeen. Heillä on 15 000 euron velat palatessaan Thaimaahan. Seitsemän hengen perhe kertoo yli 10 000 euron lainasta. Muutamalla on pieniä lapsia odottamassa. Kodissa, jota ei kohta ole.

Nämä ihmiset ovat jo hävinneet kaiken mitä omistavat. Kyse ei ole turvapaikasta Suomessa eikä suomalaisten veronmaksajien huijaamisesta. Kaikki heistä haluavat kotiin. Kyse on oikeudenmukaisuudesta ja ihmisarvosta. He eivät pyydä muuta kuin rahoja marjoista, jotka ovat kovalla työllä keränneet ja rehellisen tutkinnan kohtelustaan.

Tänä vuonna Suomeen saapui ennätykselliset 3 500 thaimaalaista keräämään marjoja seitsemälle suomalaiselle yritykselle. Poimijoiden alihankintaketju saa alkunsa Pohjois-Thaimaan köyhiltä riisipelloilta. Thaimaalaisilla vuokratyöfirmoilla on verkostonsa, joka toimii ruohonjuuritasolla etsien poimijoita. Joskus rekrytoija on sukulainen, joskus naapuri ja joskus tuttava. Joskus asiakas kävelee suoraan toimistoon.

Rekrytointifirmat eivät harjoita hyväntekeväisyyttä. Poimijat maksavat sekä lipuista että viisumeista agentille ja ruuasta, kuljetuksista sekä majoituksesta suomalaiselle yritykselle. Kun poimija pääsee lopulta Suomeen, hän elättää alihankintaketjua, johon kuuluu Suolahden tapauksessa vähintään 12 eri välistävetäjää. Eikä tähän lukuun mahdu edes vaimo ja lapset.

Periaatteessa marjayrityksiä ohjeistamaan sellaisiin kustannuksiin, että poimijan päiväansioiksi jäisi vähintään 30 euroa menojen jälkeen. Valitettavasti todellinen päivä ansio jää monella poimijalla kauas tavoitteesta. Saarijärven tapauksessa pelkästään yhden poimijan majoituksesta veloitettiin 16 euroa yöltä suoraan “palkasta”.

Miksi kukaan sitten lähteen Suomeen, jos puolukka kattaa hädin tuskin kulut? Hyvänä vuonna poimijat ansaitsevat, mutta thaimaalaisilla ei ole aavistustakaan tulevasta marjasadosta. Eikä ole suomalaisella yrittäjällakään siinä vaiheessa, kun tämä tilaa lentoliput ja lähettää viisumihakemukset. Riskit on kuitenkin ulkoistettu ainoastaan poimijoille, joille Suomeen saapuminen on arpapeliä kovilla panoksilla.

Suolahdessa kansanedustaja Anna Kontula saapuu paikalle. Kello on yhdeksän lauantai-iltana. Hereillä pysyminen alkaa tuntua ylivoimaiselta. Ihmiset ovat äärimmäisen turhautuneita, sillä poliisi ei tunnu ottavan asiaa vakavissaan. Suuntaan Tampereelle oikeusjärjestelmään pettyneenä.

Suomen lain mukaan ihmiskaupaksi katsotaan tilanne, jossa taloudellisesti tilanteesta hyötyvä taho saattaa uhrin erehdyttämällä tai hänen riippuvaista asemaa tai turvattomuutta hyväksi käyttäen pakkotyöhön tai muunlainsiin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin. Uhri on yleensä riippuvainen rikoksen tekijästä jollain tavalla. Tätä riippuvuutta ylläpidetään laittomin keinoin esimerkiksi uhkailemalla, väkivallalla tai vapautta rajoittamalla.

Jokainen voi itse miettiä, miten ehdot toteutuvat 50 poimijan kohdalla. Välittäjä on luvannut köyhälle viljelijälle roppakaupalla rahaa, mutta tämä joutuu lopulta painamaan 15 tuntisia päiviä seitsemän päivää viikossa vain kattaakseen kulunsa. Viljelijä ei saa itse valita marjamaita ja jos näin erehtyy tekemään, marjayrityksen toimitusjohtaja, joka hallinnoi lippuja, uhkaa palauttaa kotimaahan kesken kauden. On täysin mahdollista, että yrityksen nimeä on käytetty väärin. Niin tai näin, ainakin minusta tapauksessa täyttyy kaikki syyt tutkinnan aloittamiseksi.

Suomalaisten suhtautuminen ihmiskauppaan on hieman samanlaista kuin suhtautuminen korruptioon - metsää ei nähdä puilta. Meillä ei ole korruptiota, meillä on maan tapa. Meillä on vain laiskoja poimijoita ja huonoja vuosia. On tekopyhää syyttää yhtä yritystä ja toimitusjohtajaa hyväksikäytöstä, jos sen takana on monimutkainen kansainvälinen koneisto. Olisi myös syytä kysyä, mikä ulkoministeriön vastuu viisumeja myöntävänä tahona? Ulkoministeri Erkki Tuomioja ei ole ottanut tapaukseen millään tavalla kantaa. Ehkä pitäisi. Muutaman kysymyksen voisi ohjata myös Suomen Thaimaan suurlähetystöön.

Lopulta joudumme kysymään, voiko suomalainen metsämarjabisnes edes olla kannattavaa, jos poimijoille järjestettäisiin työsuhteet tai minimipalkka? Lukuihin tutustuttuani en ole itse enää ollenkaan varma. Jos näin, toimiiko suomalainen metsämarjabisnes tällä hetkellä lakia noudattaen? Tutustuttuani case Saarijärveen en ole tästäkään aivan varma. Varmaa kuitenkin on, että jossain vaiheessa alihankintaketjua, joku käyttää laittomia keinoja. Marjan kuluttajahinta on halpa, mutta inhimillinen hinta valtava.

Saavun Suolahteen uudelleen maanantaina. Kaikki on edelleen auki, mutta ihmiset hymyilevät. Edes marjayrityksen absurdit syytökset Anderssonia, lakimies Ville Hoikkalaa ja Yimprasertia vastaan eivät latista tunnelmaa. Andersson pidättelee naurua selittäessään Kalevan toimittajalle puhelimitse, että toisin kuin toimitusjohtaja Jansa väittää, hän ei pidä 50 panttivankia.

SAK on asettunut tukemaan poimijoita, mutta pelkät puheet minimipalkasta eivät riitä. Tilanne vaatii konkretiaa. Tänäkin vuonna kymmenet köyhät jättävät Suomen entistä köyhempinä vain muutaman marjan tähden. He ovat ihmisiä, jotka työskentelevät ilman minkäänlaista työsuhdetta. Hallitus ja ammattiliikkeet taistelevat harmaata taloutta vastaan kovaan ääneen, mutta samaan aikaan omalle etupihalle kuseskellaan. Minua ainakin kiinnostaa, minkälaista sopimustekniikkaa liittyy tilanteeseen, jossa palkkoja maksetaan agentin kautta Thaimaahan.

Kävelen pihalle, jonne ei kuseskella. Laiskoiksi leimatut poimijat ovat käynnistäneet mehutehtaan. Loput siivoavat pihaa. Kaikki ovat yhtä hymyä, vaikka kukaan ei kostu odottelusta senttiäkään. Poimijat eivät ole saaneet vieläkään edes palkkalaskelmaa, mutta sen sijaan sitäkin enemmän suomalaista solidaarisuutta. Kiitos Suolahden työttömien ja vapaaehtoisten, 50 marjanpoimijaa palaa aikanaan kotiinsa, mukanaan muutakin kuin negatiivisia kokemuksia. Niitä tarvitaan, sillä Thaimaassa heidän asiansa ovat vielä huonommin.

E: Lähdin Suolahteen siinä uskossa, että oikeusvaltiossa oikeus toteutuisi edes välttävästi. Toisin kävi. Poimijat, jotka uskalsivat vaatia oikeuksiaan, jätettiin tyystin oman onnensa nojaan. He tahtoivat vain tehdä töitä. Jos tällä asenteella ei bisneksessä pärjää, vika on bisneksessä.

Kirjoittaessani tätä Turussa saan Suolahdesta seuraavan viestin:

“...on katsottava, että vaikka asiassa suoritettaisiin esitutkinta loppuun niin asiassa ei tultaisi saamaan näyttöä siitä, että joku olisi syyllistynyt rikoslain 23 luvun mukaiseen ihmiskaupparikokseen tai johonkin muuhun rangaistavaan tekoon.

Asiassa on pidettävä varsin todennäköisenä, että asiassa jätettäisiin syyte nostamatta näyttämättömänä.”

Olen rehellisesti hieman huolissani poliisin osaamisesta, mitä ihmiskauppaan tulee. Ainakin rikostutkinta on Kainuussa hiukan erilaista kuin muualla Suomessa. Se, että suomalainen yritys on syytön, ei tee poimijoiden tilanteesta yhtään kestävämpää tai poista lainkaan ihmiskauppaepäilyjä. Nyt poliisi sivuutti tutkinnassa thaimaalaiset agentit ja keskittyi ainoastaan tilaajaan eli Ber-Ex Oy:n toimitusjohtajaan. Poliisi tiesi, että lisänäyttöä kerätään parasta aikaa, mutta tutkinta päätettiin silti lopettaa.

Poimijoita ei kuultu. Eikä kuultu agenttejakaan. Ilmeisesti toisten sana painaa Suomessa enemmän kuin toisten. Ja sitten on niitä, joilta ei kysytä lainkaan. Se on maan tapa.