Paskanmarjat - Suuri puolukkafiasko

“Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt.”

Viikko sitten Saarijärven poliisilla oli huono tiistai. Asemalle marssi 50 kielitaidotonta thaimaalaista marjanpoimijaa, jotka ilmoittivat tulkin avulla olevansa ihmiskaupan uhreja. Poimijat syyttivät marjayritys Ber-Ex Oy:tä ihmiskaupasta ja harhaanjohtamisesta. Yrityksen kanta oli yksiselitteinen: poimijat voivat syyttää vain itseään.

Tarkastellaanpa hetki ilmiötä nimeltä suomalainen metsämarjabisnes. Olette saattaneet aiheesta kuulla, sillä joka helvetin vuosi aiheen ympärillä kuohuu. Jos ei kyse ole heitteillejätöstä tai kotirauhan rikkomisesta, syytetään sopimusrikkomuksista. Ja nyt ihmiskaupasta. Mitä ihmettä suomalaisessa marjametsässä oikein tapahtuu?

Saavun Suolahteen lauantain vastaisena yönä. Marjafirman potkittua poimijat poliisin vauhdittamina Saarijärven leiriltä, Suolahden työttömät turvasivat tyhjän päälle pudonneiden rahattomien thaimaalaisten selustan. Keskustelu käy kuumana kansantalon keittiössä.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson, thaimaalainen ihmisoikeusaktivisti Junya Lek Yimpraserti ja vapaaehtoiset kertaavat tilanteen. Marjayritys on poimijoille velkaa jo myydyistä marjoista ja on nyt aikaistanut lokakuun lopulle varattuja lentoja lauantaille. Poliisin on määrä päättää tutkinnan aloittamisesta tulevalla viikolla, mutta poimijoita ei ole kuultu. Riski on, että thaimaalaisia ei koskaan kuullakaan, jos he lentävät nyt kotiin. Thaimaalainen oikeusjärjestelmä ei valitettavasti ole se oikeudenmukaisin.

Ber-Ex Oy:n toimitusjohtaja Kari Jansan mukaan yrityksen 300 ahkeralla thaipoimijalla ei ole valitettavaa. Yimprasert on tehnyt laskelmia poimijoiden tienesteistä eikä usko väitteen olevan edes fyysisesti mahdollista. Pohjois-Suomen marjasato oli huono ja jopa “ahkerammilla” poimijoilla tekee tiukkaa. Se on riski, joka kuuluu bisnekseen.

Katsokaas, kun thaimaalainen poimija saapuu Suomeen, hän saapuu tänne yrittäjäksi. Vaikka työntekijän viisumissa lukee työnantajan kohdalla Ber-Ex Oy ja yritys laskuttaa poimijoilta kaiken majoituksista kuljetuksiin sekä luonnollisestikin ostaa kaikki kerätyt marjat, minkäänlaista virallista työsuhdetta ei ole. Kaikki on ennalta määrättyä ja laskettua, sillä yrityksen tulos riippuu täysin poimijoiden tuloksesta.

Voisimme puhua modernista orjakaupasta, mutta se jääköön viranomaisten ratkaistavaksi. Karu totuus kuitenkin on, ettei Ber-Ex Oy ole metsän ainoa puu, eikä mitä luultavimmin edes taho, jota pitäisi ihmiskaupasta syyttää. Jostain syystä poliisi on henkilöitynyt tutkinnan toimitusjohtaja Jansaan, vaikka korissa on läpimätiä marjoja.

Palataanpa Suolahteen. Kansantalon alakerrassa käydään avointa yleisötilaisuutta, jossa paikallislehden, STT:n ja vapaalla olevan Ylen toimittajan lisäksi media loistaa poissaolollaan. Yläkerran pressihuoneessa soitellaan virkavallalle. Tilanne alkaa muuttua kafkamaiseksi. Toimitusjohtaja on ilmoittanut maksavansa saatavat ennen lennon lähtöä, muttei vastaa puhelimeen ja kertoo sen sijaan Ylelle, ettei tiedä poimijoiden sijaintia. Avoimesta tilaisuudesta on ilmoitettu jokaisessa paikallismediassa ja Jansalle on erikseen lähetetty yhteystiedot.

Alakerrassa marjanpoimijat julkistavat päätöksensä jäädä Suomeen. He eivät nouse Ber-Ex Oy:n mielivaltaisesti siirtämälle lennolle ennen kuin poliisi on kuullut heitä ja he ovat saatavansa firmalta saaneet. He ovat itse kustantaneet lentonsa ja katsovat noudattavansa sovittua aikataulua. En ole lainkaan varma, onko ratkaisu hyvä.

Kaiken kaaoksen ja perättömien huhujen äärellä on aika kysyä, mitä thaimaalainen poimija ajattelee tilanteesta? Kysytäänpä.

Heillä kaikilla on velkaa, he kaikki tuntevat olonsa petetyiksi ja he kaikki vaativat ihmisarvoista kohtelua. Kuuden hengen perhe kertoo, että he ovat kiinnittäneet kaikki maansa ja talonsa pankkilainaan, jonka turvin he saapuivat Suomeen. Heillä on 15 000 euron velat palatessaan Thaimaahan. Seitsemän hengen perhe kertoo yli 10 000 euron lainasta. Muutamalla on pieniä lapsia odottamassa. Kodissa, jota ei kohta ole.

Nämä ihmiset ovat jo hävinneet kaiken mitä omistavat. Kyse ei ole turvapaikasta Suomessa eikä suomalaisten veronmaksajien huijaamisesta. Kaikki heistä haluavat kotiin. Kyse on oikeudenmukaisuudesta ja ihmisarvosta. He eivät pyydä muuta kuin rahoja marjoista, jotka ovat kovalla työllä keränneet ja rehellisen tutkinnan kohtelustaan.

Tänä vuonna Suomeen saapui ennätykselliset 3 500 thaimaalaista keräämään marjoja seitsemälle suomalaiselle yritykselle. Poimijoiden alihankintaketju saa alkunsa Pohjois-Thaimaan köyhiltä riisipelloilta. Thaimaalaisilla vuokratyöfirmoilla on verkostonsa, joka toimii ruohonjuuritasolla etsien poimijoita. Joskus rekrytoija on sukulainen, joskus naapuri ja joskus tuttava. Joskus asiakas kävelee suoraan toimistoon.

Rekrytointifirmat eivät harjoita hyväntekeväisyyttä. Poimijat maksavat sekä lipuista että viisumeista agentille ja ruuasta, kuljetuksista sekä majoituksesta suomalaiselle yritykselle. Kun poimija pääsee lopulta Suomeen, hän elättää alihankintaketjua, johon kuuluu Suolahden tapauksessa vähintään 12 eri välistävetäjää. Eikä tähän lukuun mahdu edes vaimo ja lapset.

Periaatteessa marjayrityksiä ohjeistamaan sellaisiin kustannuksiin, että poimijan päiväansioiksi jäisi vähintään 30 euroa menojen jälkeen. Valitettavasti todellinen päivä ansio jää monella poimijalla kauas tavoitteesta. Saarijärven tapauksessa pelkästään yhden poimijan majoituksesta veloitettiin 16 euroa yöltä suoraan “palkasta”.

Miksi kukaan sitten lähteen Suomeen, jos puolukka kattaa hädin tuskin kulut? Hyvänä vuonna poimijat ansaitsevat, mutta thaimaalaisilla ei ole aavistustakaan tulevasta marjasadosta. Eikä ole suomalaisella yrittäjällakään siinä vaiheessa, kun tämä tilaa lentoliput ja lähettää viisumihakemukset. Riskit on kuitenkin ulkoistettu ainoastaan poimijoille, joille Suomeen saapuminen on arpapeliä kovilla panoksilla.

Suolahdessa kansanedustaja Anna Kontula saapuu paikalle. Kello on yhdeksän lauantai-iltana. Hereillä pysyminen alkaa tuntua ylivoimaiselta. Ihmiset ovat äärimmäisen turhautuneita, sillä poliisi ei tunnu ottavan asiaa vakavissaan. Suuntaan Tampereelle oikeusjärjestelmään pettyneenä.

Suomen lain mukaan ihmiskaupaksi katsotaan tilanne, jossa taloudellisesti tilanteesta hyötyvä taho saattaa uhrin erehdyttämällä tai hänen riippuvaista asemaa tai turvattomuutta hyväksi käyttäen pakkotyöhön tai muunlainsiin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin. Uhri on yleensä riippuvainen rikoksen tekijästä jollain tavalla. Tätä riippuvuutta ylläpidetään laittomin keinoin esimerkiksi uhkailemalla, väkivallalla tai vapautta rajoittamalla.

Jokainen voi itse miettiä, miten ehdot toteutuvat 50 poimijan kohdalla. Välittäjä on luvannut köyhälle viljelijälle roppakaupalla rahaa, mutta tämä joutuu lopulta painamaan 15 tuntisia päiviä seitsemän päivää viikossa vain kattaakseen kulunsa. Viljelijä ei saa itse valita marjamaita ja jos näin erehtyy tekemään, marjayrityksen toimitusjohtaja, joka hallinnoi lippuja, uhkaa palauttaa kotimaahan kesken kauden. On täysin mahdollista, että yrityksen nimeä on käytetty väärin. Niin tai näin, ainakin minusta tapauksessa täyttyy kaikki syyt tutkinnan aloittamiseksi.

Suomalaisten suhtautuminen ihmiskauppaan on hieman samanlaista kuin suhtautuminen korruptioon - metsää ei nähdä puilta. Meillä ei ole korruptiota, meillä on maan tapa. Meillä on vain laiskoja poimijoita ja huonoja vuosia. On tekopyhää syyttää yhtä yritystä ja toimitusjohtajaa hyväksikäytöstä, jos sen takana on monimutkainen kansainvälinen koneisto. Olisi myös syytä kysyä, mikä ulkoministeriön vastuu viisumeja myöntävänä tahona? Ulkoministeri Erkki Tuomioja ei ole ottanut tapaukseen millään tavalla kantaa. Ehkä pitäisi. Muutaman kysymyksen voisi ohjata myös Suomen Thaimaan suurlähetystöön.

Lopulta joudumme kysymään, voiko suomalainen metsämarjabisnes edes olla kannattavaa, jos poimijoille järjestettäisiin työsuhteet tai minimipalkka? Lukuihin tutustuttuani en ole itse enää ollenkaan varma. Jos näin, toimiiko suomalainen metsämarjabisnes tällä hetkellä lakia noudattaen? Tutustuttuani case Saarijärveen en ole tästäkään aivan varma. Varmaa kuitenkin on, että jossain vaiheessa alihankintaketjua, joku käyttää laittomia keinoja. Marjan kuluttajahinta on halpa, mutta inhimillinen hinta valtava.

Saavun Suolahteen uudelleen maanantaina. Kaikki on edelleen auki, mutta ihmiset hymyilevät. Edes marjayrityksen absurdit syytökset Anderssonia, lakimies Ville Hoikkalaa ja Yimprasertia vastaan eivät latista tunnelmaa. Andersson pidättelee naurua selittäessään Kalevan toimittajalle puhelimitse, että toisin kuin toimitusjohtaja Jansa väittää, hän ei pidä 50 panttivankia.

SAK on asettunut tukemaan poimijoita, mutta pelkät puheet minimipalkasta eivät riitä. Tilanne vaatii konkretiaa. Tänäkin vuonna kymmenet köyhät jättävät Suomen entistä köyhempinä vain muutaman marjan tähden. He ovat ihmisiä, jotka työskentelevät ilman minkäänlaista työsuhdetta. Hallitus ja ammattiliikkeet taistelevat harmaata taloutta vastaan kovaan ääneen, mutta samaan aikaan omalle etupihalle kuseskellaan. Minua ainakin kiinnostaa, minkälaista sopimustekniikkaa liittyy tilanteeseen, jossa palkkoja maksetaan agentin kautta Thaimaahan.

Kävelen pihalle, jonne ei kuseskella. Laiskoiksi leimatut poimijat ovat käynnistäneet mehutehtaan. Loput siivoavat pihaa. Kaikki ovat yhtä hymyä, vaikka kukaan ei kostu odottelusta senttiäkään. Poimijat eivät ole saaneet vieläkään edes palkkalaskelmaa, mutta sen sijaan sitäkin enemmän suomalaista solidaarisuutta. Kiitos Suolahden työttömien ja vapaaehtoisten, 50 marjanpoimijaa palaa aikanaan kotiinsa, mukanaan muutakin kuin negatiivisia kokemuksia. Niitä tarvitaan, sillä Thaimaassa heidän asiansa ovat vielä huonommin.

E: Lähdin Suolahteen siinä uskossa, että oikeusvaltiossa oikeus toteutuisi edes välttävästi. Toisin kävi. Poimijat, jotka uskalsivat vaatia oikeuksiaan, jätettiin tyystin oman onnensa nojaan. He tahtoivat vain tehdä töitä. Jos tällä asenteella ei bisneksessä pärjää, vika on bisneksessä.

Kirjoittaessani tätä Turussa saan Suolahdesta seuraavan viestin:

“...on katsottava, että vaikka asiassa suoritettaisiin esitutkinta loppuun niin asiassa ei tultaisi saamaan näyttöä siitä, että joku olisi syyllistynyt rikoslain 23 luvun mukaiseen ihmiskaupparikokseen tai johonkin muuhun rangaistavaan tekoon.

Asiassa on pidettävä varsin todennäköisenä, että asiassa jätettäisiin syyte nostamatta näyttämättömänä.”

Olen rehellisesti hieman huolissani poliisin osaamisesta, mitä ihmiskauppaan tulee. Ainakin rikostutkinta on Kainuussa hiukan erilaista kuin muualla Suomessa. Se, että suomalainen yritys on syytön, ei tee poimijoiden tilanteesta yhtään kestävämpää tai poista lainkaan ihmiskauppaepäilyjä. Nyt poliisi sivuutti tutkinnassa thaimaalaiset agentit ja keskittyi ainoastaan tilaajaan eli Ber-Ex Oy:n toimitusjohtajaan. Poliisi tiesi, että lisänäyttöä kerätään parasta aikaa, mutta tutkinta päätettiin silti lopettaa.

Poimijoita ei kuultu. Eikä kuultu agenttejakaan. Ilmeisesti toisten sana painaa Suomessa enemmän kuin toisten. Ja sitten on niitä, joilta ei kysytä lainkaan. Se on maan tapa.

Kirjoitettaessa soi PMMP - Satumaa