Vapaamatkustaja

”…on tarpeen tarkistaa myös koko bisneksen pelisäännöt, ettei meidän tarvitse ensi kesänä todistaa tämäntyyppisiä ongelmia joiden keskellä nyt olemme,” - työministeri Lauri Ihalainen Ylen Suoran Linjan haastattelussa vuosi sitten.

Maanantai. Tuijotan epäuskoisena pdf-tiedostoa. Työneuvoston lausunnon lopussa kummittelevat sanat, joita olemme odottaneet pelolla läpi kevään: ”Siksi vuosilomalakikaan ei ole tullut siinä sovellettavaksi.”

Viimeisen vuoden aikana olen käynyt satoja keskusteluja thaimaalaisten poimijoiden tilanteesta ja suomalaisesta metsämarjabisneksestä, mutta joudun edelleen selittämään ihmisille, ettei kyse ole suomalaisyrittäjän kusettamisesta vaan ihmisoikeuksista. Saan selittää, ettei kyse ole vasemmiston vaalikampanjasta vaan poimijoiden omasta tietoisesta valinnasta. Eivät he ole tyhmiä. Saan selittää, ettei kyse ole minimipalkasta vaan työsuhteesta ja siitä, voiko suomalainen yritys ulkoistaa riskinsä työntekijän kannettavaksi, vaikka työtä tehdään vain ja ainoastaan yhden työnantajan lukuun ja valvonnassa.

Olemme odottaneet työ- ja elinkeinoministeriön alaisen työneuvoston lausuntoa vuosilomalain tulkinnasta thaimaalaisten marjanpoimijoiden kohdalla kuukausia. Lausunto oli järkytys. Koska itse yritystä X Oy:tä koskeva lausunnon kuuleminen pitää sisällään liikaa valheita yhden blogi-tekstin korjattavaksi, keskityn tarkastelemaan itse työneuvoston lausuntoa, joka on yhtä lailla irrallaan todellisuudesta.

LAUSUNTO TN 1458-14

Työneuvosto on taho, joka antaa lausuntoja työaikaa, vuosilomaa, lasten ja nuorten henkilöiden käyttämisestä työhön ja muiden työntekijöiden suojelua koskevien lakien soveltamisesta ja tulkinnasta. Työneuvosto on siis taho, joka tulkitsee, koskeeko vuosilomalaki ulkomaalaisia marjanpoimijoita vai ei, eli ovatko poimijat tosiasiallisessa työsuhteessa marjanpoimintayrityksen kanssa, jolle he keräävät turistiviisumein vai eivät?

Työneuvoston kieltävä lausunto perustuu Suomen osalta seuraaviin tulkintoihin:

”Työneuvostolle esitetyn selvityksen mukaan poimijat eivät olleet Suomessa oleskellessaan tehneet X Oy:n kanssa nimenomaisia kirjallisia tai suullisia sopimuksia, joissa he olisivat sitoutuneet myymään poimimansa marjat juuri tälle yhtiölle.”

Todellisuudessa poimijat solmivat Thaimaan päässä sopimuksen, jota kutsumme sitouttavaksi sopimukseksi. He eivät sopimuksella sitoudu myymään työtään suoraan suomalaiselle yritykselle vaan heidät palkanneen työnvälitysfirman asiakkaalle, joka on tässä tapauksessa yritys X. Palataanpa tähän hetken kuluttua.

”Poimijat ovat kuitenkin itse päättäneet päivittäiset poiminta-alueensa, eikä heidän työskentelyään tai ajankäyttöään ole X Oy:n toimesta valvottu.”

”X Oy ei saadun selvityksen mukaan ole määrännyt kutsumilleen poimijoille työaikaa eikä esittänyt heille työtulosvaatimuksia.”

Todellisuudessa poimijat eivät itse päättäneet poiminta-alueestaan ja heidän ajankäyttöään valvottiin. Kun poimijat kieltäytyivät lähtemästä poimimaan Saarijärvellä, yrityksen X hallituksen jäsen ja toimitusjohtajan vaimo uhkasi palauttaa heidät takaisin Thaimaahan lennoin, joita yritys kontrolloi. Yksipuolisesti. Poiminta ei siis perustunut vapaaehtoisuuteen vaan koko konflikti lähti alun alkaen liikkeelle, kun yritys X ohjasi poimijat toistuvasti marjattomiin kohteisiin vastoin heidän toiveitaan.

Mitä työaikoihin ja sopimuskäytäntöihin tulee, työneuvosto sivuuttaa täysin mahdollisuuden, että työnantaja olisi jättänyt molemmat tietoisesti tekemättä. Miettikääpä itse. Jos te pyörittäisitte yritystä, joka toimii markkinoilla, joiden voitto syntyy työntekijöiden selkänahasta, solmisitteko te vapaaehtoisesti työsopimuksen? Olisiko se teistä juridisesti fiksua? Kun puhumme valmiiksi velkavankeudessa elävistä poimijoista, määrittelisittekö te heille työajan, jos he joka tapauksessa ovat pakotettuja tekemään minimissään 14 tunnin päiviä? Mitä poimintamääriin tulee, miksi ihmeessä kukaan tarvitsee määriä järjestelmässä, jossa paljon on paremmin ja muulla ei ole väliä?

”Ainakin periaatteessa myynti on ollut vapaata, sillä poimijoille ilmoitetuilla myyntipaikoilla on X Oy:n ohella voinut olla saapuvilla muitakin ostajia.”

Väite, että työntekijät olisivat pystyneet myymään muille toimijoille, on absurdi. Periaatteessa hullutkin asiat ovat mahdollisia. Siksi sanavalinta periaatteessa eikä käytännössä. Aivan kuin keskelle keskisuomalaista metsää yhtäkkiä ilmestyisi toisen yrityksen auto. Yhtä absurdia on väittää, että täysin kielitaidoton thaimaalainen maanviljelijä tietää ilman opastusta, mistä muut yritykset ostavat marjansa. Mutta palataanpa tähänkin myöhemmin.

Lausunto jatkuu Thaimaan osalta seuraavasti:

”Asiassa ei ole käynyt ilmi, että mainittu koordinaattori olisi poimijoihin yhteyttä pitäessään ilmoittanut hankkivansa työvoimaa X Oy:lle tai muutenkaan esiintynyt sen valtuuttamana edustajana.”

”Työneuvoston saamien tietojen mukaan poimijoiden rekrytoinnista vastasi yritys Y. Työneuvosto ei pysty arvioimaan yrityksen Y toimintaa tosiasiallisesti yrityksen X nimissä.”

Tästä suomalainen byrokraatti, joka ei ole koskaan käynyt muualla kuin Tukholmassa ja Tallinnassa tekee nopeasti seuraavan loogisen johtopäätöksen:

”…koska yhtiöiden välillä sovitusta työvoiman harkintajärjestelyistä ei ole esitetty sille (työneuvosto) tarkempia tietoja.”

Koska selvitys puuttuu, neuvosto katsoo, ettei sopimusta myöskään solmittu Thaimaan päässä. Todellisuudessa kaavaan pitää lisätä myös thaimaalainen rekrytointiyritys Z. Yritys Z toimii suoraan yrityksen X nimissä, vaikka vastuu on siirretty yritykselle Y. Yritykset Z ja X yhdistää virallisissa asiakirjoissa ainoastaan sama osoite. Yritys X siis toimii virallisissa asiakirjoissa samasta Bangkokin osoitteesta käsin kuin yritys Z. Yritys Y:llä ei ole todellisuudessa mitään virallista roolia yritysten X ja Z yhteistyössä vaan se vastaa käytännössä ainoastaan asumis- ja autojärjestelyistä Suomen päässä, mikä on niin idioottivarma tulonlähde, että porovorokin sen osaa.

Homma toimii seuraavasti. Suomalainen yritys X tilaa thaimaalaiselta yritys Z:lta itselleen ulkoministeriön myöntämän kiintiön verran poimijoita. Tämän jälkeen solmitaan ns. sitouttamissopimus poimijoiden ja yrityksen Z välillä, joka toimii yrityksen X edustajana Thaimaassa. Yritys Z takaa osan lainoista (ja toimii osassa luultavasti myös koronkiskurina) yrityksen X kautta ja voilá velkavankeudessa elävillä köyhillä on yhtäkkiä rahaa lentää turisteiksi Suomeen. Kun samaa järjestelmää ehdotettiin aikanaan Vietnamin Hanoin suurlähetystölle, vastaus oli yksiselitteinen ei, muistuttaa liikaa ihmiskauppaa.

Työneuvosto lähtee ajatuksesta, että koska todisteita ei ole riittävästi, uskotaan automaattisesti suomalaisyrittäjän sanaa. Työneuvosto kyllä kuuli yrityksen X toimitusjohtajaa, mutta poimijoita haastatteli tukiryhmän lähestymisen jälkeen ainoastaan TEMin ylitarkastaja Markus Wallin, joka suositteli raportissaan Ruotsin mallin mukaista työsopimusta. Marjanpoimijoiden tukiryhmä lähetti oman selvityksensä sekä SAK:lle että työneuvostolle, mutta työneuvoston lausunnosta päätelleen se jäi lukematta.

Seuraa kohta, joka on erittäin tärkeä. Työneuvosto tiedostaa, että poimijoiden lainasaatavia Thaimaasta ”on vähennetty yrityksen X Oy:n myötävaikutuksella…” Näin ollen niiden poimijoiden kohdalla, jotka ovat ottaneet lainan, työ saattaa täyttää työsuhteen ehdot. Koska lainasta ei ole kuitenkaan minkäänlaista sopimusta, ei pystytä myöskään osoittamaan, kuka lainan oli ottanut. Olemme toimittaneet asiakirjat koskien kaikkien 50 poimijan lainoja. Jos he eivät tarvitsisi takauksia saati lainoja, he eivät tulisi Suomeen. Uskallan väittää, että kaikki lainat on taannut joko yritys X tai yritys Z. Sama osoite.

Yritys Z & Tohmajärven yö

Koettakaa jaksaa hetki. Alamme lähestyä asian ydintä. Suomalaisyritys X ei siis ole pelkästään tilannut poimijoita Suomeen vaan tämä on myös taannut heidän lainansa ja vähentänyt niitä marjatuloista, jotka poimijat ovat tienanneet yksityisyrittäjinä. Koska koko keissi on perin juurin uskomaton, annan esimerkintilanteesta, jota ei usko tasan kukaan, koska lähde ei ole suomalainen.

Keskiyöllä 24. syyskuuta 2013 thaimaalaisen yrityksen Z pomo saapuu Tohmajärvelle. Tämä ei ole vitsi. Miettikää pieni thaimaalainen tuomari keskelle suomalaista metsää. Keskellä yötä, mukanaan attaseesalkku, johon tämä kerää yrityksen X edustajien avulla poimijoille takaamansa lainat. Miettikää. Puhumme rahamääristä, joita ei saa kuljettaa Suomesta Thaimaahan ilman viranomaisten lupaa. Tohmajärven leiriolosuhteissa asuneista poimijoista parhaimmat tienasivat ainoastaan pari sataa euroa kesältä.

Jos suomalainen marjametsä on hämärä paikka, tilanne Thaimaassa on synkkä. Sotilasvallankaappaus pysäytti kaikki ihmiskauppaan liittyvät tutkinnat. Eikä sen edes väliä, sillä Thaimaa ei ole oikeusvaltio ja marjanpoimjoiden oikeuskamppailu on väsytystaistelu, jota he eivät voi voittaa. He tietävät sen itsekin. Eivät he ole tyhmiä. Ensimmäiset maakaupat korkojen takaamiseksi kirjattiin kevään mittaan ja vastuuhenkilöt kulkevat aseistautuneina. Kyse on puhtaasta kehitysmaamafiameiningistä, jonka takaa löytyy valitettavasti suomalaisia sijoittajia - tiesivät he tästä tai eivät. Hiljattain poimijoiden johtajille on tarjottu tuhansien eurojen palkkioita suomalaisyrityksiä edustavien rekrytointifirmojen puolesta, jotta he hylkäisivät syytteet.

Ollaanpa hetki rehellisiä. Tätä tilannetta ja juridista farssia ei olisi koskaan tapahtunut, jos poimijat olisivat oikean värisiä. Ei koskaan. Halusin ensin uskoa toisin, mutta mitä pidempään ja lähemmin olen viranomaisten ja median toimintaa seurannut, sitä enemmän hävettää olla suomalainen. Meille riittää se, että poimijat pysyvät ongelmineen hiljaa ja hyväksyvät mukisematta euron tuntipalkan tai vähemmän työstä, jota yksikään suomalainen ei samoin ehdoin tekisi. Ketään ei edes kiinnosta, jääkö joku miinukselle, koska mahdollisuudet ovat monikertaiset oman kotimaan kuukausipalkkaan nähden. Riittää, että tänne pääsee. Se on suomalaisesta näkökulmasta palkinto itsessään.

Ja minkälaisen palkinnon 50 marjanpoimijaa saivatkaan viime kesästä? He tiesivät jo protestoimaan lähtiessään, että kiitos yritys X:n täydellisen välinpitämättömyyden, heillä ei ole edes mahdollisuuksia päästä omilleen, vaikka he poimisivat kauden loppuun niin monta tuntia päivässä kuin fyysisesti mahdollista. Silti ratkaisu protestoida oli raskas, sillä poimimalla kausi loppuun ainakin velkataakka olisi kotiin palatessa pienempi. On tärkeä muistaa, että suurin osa poimijoista ei lähde matkaan rikastumisen toivossa vaan päästäkseen omilleen tai selvitäkseen. Kyse on edes jonkinlaisesta toivosta.

Siitäkin huolimatta, että ilmoitimme tarjoavamme tulkin ja keskustelumahdollisuuden poimijoiden kanssa, ainoastaan kourallinen toimittajia haastatteli itse asianomistajia. Heitä ei kuullut syyttäjä, heitä ei kuullut työneuvosto eikä heitä kuullut media. Samaan aikaan tukiryhmän jäseniä syytettiin julkisesti provokaatiosta ja oman agendan ajamisesta, koska he kommentoivat poimijoiden puolesta. Kuka tahansa olisi milloin tahansa voinut tulla heitä haastattelemaan. Mutta ei tullut. Sen sijaan appelsiinit, klementiinit ja muut päätoimittajan pallille eksyneet sitrushedelmät valjastivat poimijat ajamaan omia populistisia intressejään.

Vastenmielistä yritys X:n tapauksesta ei tee tosiasioiden sivuuttaminen tai suoranainen valehtelu vaan täysin yksipuoleinen kuuleminen. Sama ongelma on vaivannut prosessia ensimmäisestä kytisvierailulta lähtien eikä ole muuttunut mihinkään. Eikä tule muuttumaankaan. Mikäli yrityksen X toimitusjohtaja sen sanoo, se on totta. Jos thaimaalaisia olisi kuultu muuten kuin edustajien kautta ja epäillen, työneuvoston lausunto olisi näyttänyt hyvin erilaiselta. Suomi on valitettavasti edelleenkin maa, jossa setämiehen vatsanympärys, asema ja ihonväri ovat suurempi muuttuja kuin objektiivinen totuus. Suomi on hieno maa suomalaiselle, mutten suosittele eksymään tänne thaimaalaisena turistina. Ties vaikka eksyy orjaleirille.

-------------

Haluaisin poikkeuksellisesti omistaa tämän katkeran avautumisen Oulun kihlakunnansyyttäjälle, Keski-Suomen poliisille, työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehille, työ- ja tasa-arvovaliokunnalle, työneuvoston jäsenille sekä teollisuudenalalle, jolla ei ole pienintäkään omaatuntoa. Jos kesän 2014 tapahtumat eivät riitä, en tiedä mikä riittää. Kenties myös Suomessa tarvitaan kuolonuhreja kuten Ruotsissa ennen kuin thaimaalaisten poimijoiden oikeuksiin kiinnitetään huomiota. Se ei ole kuin ajan kysymys.

Ensimmäiset 50 poimijasta ovat joutuneet myymään omaisuuttaan maksaakseen koronkiskureille. Työneuvoston päätös tarkoittaa pahimmillaan, etteivät he tule saamaan minkäänlaista korvausta suomalaisyritykselle tekemästään työstä. He eivät ottaneet riskiä pelkästään protestoidessaan vaan jatkaessaan oikeusprosessia teollisuudenalan painostusyrityksistä huolimatta. Näin Suomi kiitti heitä epäkohdan nostamisesta esille. Eivät he halunneet miljoonia - ainoastaan korvauksen työstään ja oikeudenmukaista kohtelua. Se on ilmeisesti liikaa vaadittu tämän päivän Suomessa.

Tulevan kesän mustikkasato on jo pilalla ja Ruotsin varastot pursuavat puolukkaa. Kaikesta huolimatta kaikki on hyvin ja marjayrittäjät, joista on esitutkinta käynnissä Thaimaassa, ovat luotettavampi lähde kuin ihmiset, joita he käyttävät hyväkseen (terveisiä Ylelle. En puhu nyt yrityksestä X, Y tai Z vaan siitä M:stä). Kyse ei ole yrityksestä X, Y eikä Z vaan koko järjestelmästä. Kyse on lopulta suurista ostajista kuten Lapin Liha, Kiantama ja etenkin Polarica. Yritys X Oy:n toimitusjohtajan sanoin: ”Käytännössä, jos marjanpoiminta olisi jäänyt suomalaisten varaan, ei tehtaat ja laitokset pyörisi.”

Suomalainen metsämarjabisnes on jännä bisnes. Ihmisiä on rahaa lennättää toiselta puolelta maailmaa pohjolaan, mutta heille ei ole varaa maksaa työstä korvausta. Kuullostaako elinvoimaiselta teollisuudenalalta? Jossain vaiheessa suomalaisten on myös pakko kysyä, kumpi on tärkeämpää, metsään mädäntyvät marjat vai ihmisoikeudet? Työneuvoston päätöksen jälkeen uskaltaisin väittää, että Suomi ei ole mikään banaanitasavalta. Me olemme marjatasavalta™.

Lisää aiheesta:

http://www.city.fi/blogit/vapaamatkustaja/paskanmarjat+suuri+puolukkafiasko/124439
http://www.city.fi/blogit/vapaamatkustaja/paskanmarjat+ii+ruotsin+katastrofi/126619
http://www.city.fi/blogit/vapaamatkustaja/marjanpoimijan+mietteita/124558

“No matter how hard you fight you are never going to win.” - Viranomaisarvio vasten asianomistajan kasvoja.

Turun Sanomat kertoi torstaina neljän marjayrityksen jääneen ilman lupia tuoda thaimaalaisia marjanpoimijoita Suomeen kesällä 2014. Mikä nettiuutisesta jäi kertomatta oli, se että viime kesän marjafarssin pääarkkitehdit Ber-Ex Oy ja Arctic International Oy saivat luvat. Ber-Ex Oy:n toimitusjohtaja Kari Jansa kertoi Kainuun Sanomissa laajentavansa toimintaa viime kesästä.

Palataanpa hetkeksi kesään 2013. Ber-Ex Oy:n ja thaimaalaisten työntekijöiden välinen konflikti eskaloitui syyskuun alussa täysimittaiseksi työtaisteluksi. Työntekijät syyttivät yritystä ihmiskaupasta, katteettomista lupauksista ja epäinhimillisestä kohtelusta. Yrittäjä puolestaan syytti poimijoita laiskoiksi sopimusrikkureiksi ja protestia ulkopuolelta masinoiduksi.

Kahden kuukauden kamppailun jälkeen poimijat palasivat kotiin tuomisinaan ainoastaan jättimäiset velat ja tyhjät lupaukset tuhansista euroista. Kihlakunnansyyttäjä jätti syyttämättäjättämispäätöksen ihmiskaupan osalta nostamatta näytön puuttuessa ja kuulematta asianomistajia. Ongelmista huolimatta Suomen vientiteollisuudelle marjavuosi oli ennätyksellinen. Silti osa poimijoista palasi kotiin ilman korvausta tekemästään työstä.

Reilut puoli vuotta myöhemmin Thaimaassa on meneillään laajamittainen tutkinta rekrytointiyrityksistä ja ulkomaalaisista marjayrityksistä, jotka pyörittävät Skandinavian marjarallia. Syytteistä vakavin koskee ihmiskauppaa. Suomessa työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) asetti kesän tapahtumien jälkeen selvitysmiehen selvittämään suomalaisen metsämarjabisneksen tilan. Raportin on tarkoitus pohjustaa uusia pelisääntöjä kesälle 2015.

TEMin ylitarkastaja Markku Wallin julkaisi raportin helmikuun lopulla. Selvitys oli suorapuheinen ja kattava katsaus marjateollisuuden rattaita pyörittävien köyhien thaimaalaisten maanviljelijöiden olosuhteisiin Suomessa ja Thaimaassa. Vielä suorasanaisempi oli kuitenkin ylitarkastaja itse tiedotustilaisuudessa. Wallin kertoi, että hänen selvityksensä perusteella suomalaisilla viranomaisilla on puutteita ihmiskaupan tunnusmerkistön tunnistamisessa, ihmiskauppasyyte olisi pitänyt nostaa tuomioistuimen arvioitavaksi ja moni ihmiskaupan tunnusmerkki täyttyi tapauksen osalta.

Raportti suositteli, että Suomeen otettaisiin käyttöön ns. Ruotsin malli, eli marjanpoimijat solmisivat työsuhteen kutsujayrityksen kanssa, sillä poimijat työskentelevät vain ja ainoastaan tämän lukuun, vaikka saapuvatkin nykysäädöksin maahan turisteina ja “yksityisyrittäjinä”. Ruotsin malli ei ole kuitenkaan poistanut ongelmia. Jos viime kesä oli synkkä Suomessa, se oli vielä synkempi Ruotsissa.

Buala Laophrom, 38-vuotias maanviljelijä, muistetaan hiljaisena ja ahkerana työntekijänä Nong Buayen kylästä. Hän oli ottanut yli 2 100 euroa lainaa 5 prosentin korolla päästäkseen Ruotsiin keräämään marjoja. Yhdeksäs päivä syyskuuta 2013 M Phoenix Enterprise Ltd, thaimaalainen yhtiö joka vastasi sekä työntekijöiden rekrytoinnista että marjojen ostosta, ilmoitti peruuttavansa poimijoiden työsopimukset, pidättävänsä palkat ja jättävänsä kaikki kustannukset työntekijöiden korvattaviksi.

Ilmoitus oli rehelliselle ja vakavasti velkaantuneelle maanviljelijälle liikaa. Ystävät kertovat, että Buala ei pystynyt enää nukkumaan ja protestien alkaessa piiloutui autoon peläten väkivaltaisia yhteenottoja.

Syyskuun 12. päivä kello 15.30 Buala löytyi hirttäytyneenä poimijoiden majoitustiloista. Ystävät laskivat Bualan alas ja kuljettivat sairaalaan, missä tämä menehtyi viisi päivää myöhemmin saamiinsa vammoihin. Bualaa kaipaamaan jääneet vaimo ja tytär eivät saaneet koskaan mahdollisuutta hyvästellä rakastaan.

M Phoenix Enterprise Ltd on eräänläinen velkaorjien välitystoiminnan esimerkkitapaus. Yrityksen taustat ja omistussuhteet ovat enemmän kuin hämärät eikä se ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta sovitella tapausta. Sitä on tutkittu aikaisemminkin, mutta tutkinta katosi yhtä vähin äänin kuin alkoikin. Kuuden kuukauden oikeustaistelun jälkeen korruption syömässä thaimaalaisessa oikeusistuimessa suurin osa M Phoenixin poimijoista on hylännyt kanteet. Kyse ei ole sovittelusta vaan hiljaiseksi ostamisesta. M Phoenixin maksamat summat ovat vaihdelleet 25:stä 1 200 euroon, mikä riittää tapauksesta riippuen lähinnä korkojen maksamiseen. Se kuitenkin nimen omaan riittää korkojen maksuun maatilkun ja elintason säilyttämiseksi.

Miten on mahdollista, että Thaimaahan 2012 rekisteröity yritys, jolla on 25 000 euroa pääomaa saa tuoda Ruotsiin 500 poimijaa, kun jo pelkästään poimijoiden kuljetukset maksavat miljoona euroa? Saamieni tietojen mukaan M Phoenix Enterprise Ltd olisi saanut jälleen luvat tuoda poimijoita tulevana kesänä. Kommunal käsittelee tapausta, mutta se ei ole edennyt vielä oikeuteen. M Phoenix osoittaakin, että koko yritystoiminta voidaan ulkoistetaan jatkossa Thaimaahan, missä toiminta on täysin laillista oikein suhtein ja pankkitilin saldon ollessa kunnossa.

----------

Muistan, kun saimme viestin Ruotsin tapahtumista. Istuimme lattialla Vartiokylän työväentalolla Puotilassa. Kaikki olivat väsyneitä. Keskutelimme pitkään poimijoiden henkisestä hyvinvoinnista. Moni oli vakavasti masentunut ja stressaantunut, mutta karu realiteetti oli, että pystyimme hädin tuskin täyttämään fyysiset edellytykset. Yksikään viranomainen ei auttanut.

Puhutaanpa hetki viranomaisvastuusta. Sitä ei voi ulkoistaa yksityisille toimijoille eikä sitä kuitata yhdellä raportilla, oli se raportti kuinka hyvä tahansa. Kysyin Wallinilta tiedotustilaisuudessa, miten ministeriö aikoo turvata kirjoitustaidottomien, köyhien thaimaalaisten marjanpoimijoiden, jotka eivät tunne suomalaista viranomaiskulttuuria, edunvalvonnan ja uudistaako TEM ylipäätään valvontaa? Kysyin tätä, koska vakuutteluista huolimatta, viranomaisvalvontaa ei käytännössä ole olemassakaan kuin paperilla. Kaikki valvonta on teollisuuden oman valvonnan alaista eikä ole lainkaan selvää, vastaako dokumenttitodellisuus reaalitodellisuutta esim. mediaanitulojen kohdalla. Niin pitkään kuin viranomaiset luottavat sokeasti peeärrään ja ulkoistavat vastuun pukille, kaalimaa jää vartioimatta. Wallinin mukaan TEM ei uudista valvontaa.

Viime kesänä ainakin 50 ihmistä (todellisuudessa luku on useissa sadoissa, kenties mediaani tuhannessa) menetti kaiken eikä virkavalta suostu tai joudu kantamaan minkäänlaista vastuuta tapahtuneesta, vaikka se itse säätelee ja myöntää luvat. Mikäli lähetystön, ulkoministeriön tai TEMin on vaikea tätä uskoa, suosittelen ottamaan yhteyttä. Lupaan järjestää vierailun poimijoiden luokse. Sama pätee myös median edustajiin.

Kuten M Phoenixin poimijoita myös Ber-Ex Oy:n työntekijöitä on painostettu Thaimaassa unohtamaan tutkinta ja vetämään syytteet. Kuten M Phoenixin marjat myös Ber-Exin marjat ostaa isot vientiyritykset kuten suomalaisjohtoinen Polarica Oy, joka saa edullista marjaa ilman ikäviä vastuukysymyksiä, jotka on ulkoistettu alihankkijoille, jotka ovat ulkoistaneet ne ulkomaalaisille alihankkijoille, bulvaaneille tai tytäryhtiöille, jotka ulkoistavat ne lopulta poimijoille. Samat toimijat, jotka yritykset ovat valtuuttaneet rekrytoimaan työntekijöitä Thaimaassa, pesevät nyt likapyykkiä bahtin seteleillä ja gangstereilla. Kyse ei ole enää pelkästään toimeentulosta vaan työntekijöiden turvallisuudesta.

Kun poimijat kuulivat tämän vuoden kiintiöistä, he olivat raivoissaan. Ber-Ex Oy:n protestipoimijoiden puhemiehenä toimiva Praisanti Jumang-wa kirjoitti, että vaikka päätös oli suuri pettymys, se saa heidät vain taistelemaan kovemmin. Nämä 50 rohkeaa maanviljelijää ovat valmiita uhraamaan kaiken omistamansa vain puuttuakseen epäkohtaan, johon suomalaiset viranomaiset ovat haluttomia puuttumaan. He eivät saa tästä kiitosta eivätkä korvausta, vaikka he kantavat edelleen kaikki riskit. Oli kyse sitten marjanpoiminnasta tai raksahommista palkkakilpailu ulkomaalaisten ja suomalaisten välillä hyödyttää vain aniharvoja.

Lähestystön päätös ja Ruotsin tapahtumat osoittavat, että kyse ei ole yksittäisistä vaan laajamittaisista ongelmista suhteellisen keskittyneellä teollisuudenalalla. Suomalainen marjabisnes säästää miljoonia palkkamenoissa ulkoistamalla riskit poimijoille. Kesä 2014 ei eroa kesästä 2013 millään tavalla. Toivon vilpittömästi, että kaikki menisi hyvin, mutta samaan aikaan pelkään, että ainoastaan uusi Buala herättää viranomaiset.

Marjanpoimijoiden tukiryhmän selvityksien mukaan keskiverto poimijalta kestää keskimäärin kaksi kuukautta kuntoutua fyysisesti ja vuosia rahallisesti Suomen “lomasta”. Henkiset haavat ja häpeä paranevat paljon hitaammin, jos koskaan.

E: Tiedustelin alla olevia yrityskohtaisia poimijakiintiöitä useaan otteeseen Suomen Bangkokin suurlähetystöstä ennen kuin sain ne käsiini julkisuuslakiin vedoten. Ilmeisestikin, a) tiedottaminen on yritysten vastuulla eikä yrityksiä kiinnosta listaa julkistaa tai sitten b) lähetystö ei halua listaa julkisuuteen, koska se tietää, että osa listan toimijoista ja/tai heidän thaimaalaiset yhteistyökumppaninsa tutkinnassa Thaimaassa. Veikkaisin molempia. Alla yritykset, jotka tuovat thaimaalaisia poimimaan Suomeen kesällä 2014.