Vapaamatkustaja

Ko Tao. Thai-nainen rikkoo fysiikan lakeja. Kyse ei ole ping pong -showsta. Biljardipöytä on kierompi kuin kotiseutuni ja vastustajani ammattilainen. Kirjaimellisesti. Kieroa peliä Taolla. Paneudutaanpa hetki tragediaan, jota kukaan Kaakkois -Aasiassa matkustava ei voi välttää saati kiistää; sosiaaliseen ongelmaan, joka kilpailee raadollisuudessaan ainoastaan sen ympärillä liikkuvien harhaluulojen kanssa. Puhutaan hetki prostituutiosta - vaietusta tragediasta, joka koskettaa miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa. Arvioita, sillä virallisia lukuja ei ole. Kansainvälinen työjärjestö ILO arpoo prostituutiossa liikkuvan vuositasolla 31 miljardia dollaria. Todellisuudessa luku on jotain hiukan muuta.

Biljardi ja prostituutio? No, lähes poikkeuksetta sieltä, mistä löytyy biljardipöytä löytyy myös naisia, jotka vaihtavat seksuaalisia palveluja rahaan. He ovat ammatilaisia vähän muussakin kuin kasipallossa. He ovat osa valtavaa koneistoa, joka palvelee kymmeniä miljoonia ympäri maailmaa saapuvia asiakkaita. En käy huorissa, mutta tykkään pelata biljardia. Paikan johtaja - entinen prostituoitu itsekin - kertoo, että high seasonin aikaan baarissa työskentelee kymmenisen tyttöä, sesongin ulkopuolella viisi.

Tyhjään baariin kävelee keski-ikäinen mies. Veikkaisin britiksi. Costa del Solilla tussattuja tatuointeja, hikinen wife beater ja kultaketjua kuin gangsterilla konsanaan. Perinteinen sikapetteri. Seksituristi, joka saapuu joka talvi ryyppäämään ja nussimaan pariksi kolmeksi viikoksi keskiverto resorttiin.Sen luoka pena, ettei edes ymmärrä toimintaansa hävetä. Kaakkois-Aasian kaduilla näkee tuhansia vastaavia, jotka kävelevät häpeilemättä käsi kädessä vuosikymmeniä nuoremman "tyttöystävän" kanssa. Joskus lapsen. Osalle kyse on pelkästä seksistä, mutta osa haluaa uskoa vilpittömästi, että kyse on ikä- ja varallisuuseroista huolimatta aidosta rakkaudesta. Aina ainoita ja uniikkeja.

Sikapetteri kysyy, onkos tullut nussittua? Hyvä mesta? Onko tyttöystävää? Samat kysymykset, joita jokainen sikapetteri toistaa. Nämä ihmiset elävät siinä harhassa, että tytöt, joiden palveluja he ostavat, ovat voittajia, jotka tienaavat miljoonia hässimällä länsimaisia isoisiä. Tulkinnasta johtuen nämä ihmiset kohtelevat tyttöjä kuin kauppatavaraa, mitä he myös todellisuudessa ovat. Nämä ihmiset eivät pysty eivätkä halua ymmärtää hyväksikäytön järjestelmää, johon osallistuvat. Tytöt saavat rahaa ja minä seksiä. Win-win? Ei lähellekään.

Älkää ymmärtäkö väärin. Ihmiskauppa on eri asia kuin prostituutio ja tyttöystävä ei ole aina huora. On myös vilpitöntä rakkautta, aitoja ihmissuhteita ja vaapehtoiseen valintaan perustuvaa prostituutiota. Ei ole tavatonta, että keskiluokkaisesta perheestä tuleva tyttö löytää tavan toteuttaa muuten kiellettyä seksuaalisuuttaan prostituoidun diskurssin kautta. Nämä tytöt eivät tee työtä rahasta, mutta ottavat maksun, koska se kuuluu asiaan. Eräänlainen roolileikki. Ymmärtäkää myös, että, nämä tytöt ovat harvoja ja etuoikeutettuja. Suurimmalla osalla prostituution parissa työskentelevillä naisilla ei ole valinnan varaa. Kyse on lähes aina taloudellisesta pakosta. On myös syytä muistaa, että iso osa tytöistä ei tiedä, mitä määränpäässä odottaa.

Kaakkois-Aasian prostituutiokoneisto on käsittämättömän monimutkainen ja hyvin organisoitu järjestelmä. Business muiden joukossa, jonka keskiössä toimii "maailman bordelli" nimeltä Thaimaa. Tämän päivän prostituutio ei liity millään perinteisellä tavalla paikalliseen kulttuuriin. Ensimmäisen maailmansodan, kolonialististen mullistusten ja talouskasvun myötä ihmiset lähtivät töihin tehtaisiin ja muuttivat kaupunkeihin. Varallisuus valui patriarkaalisessa yhteiskunnassa harvojen ja poikkeuksetta miespuolisten taskuihin. Naiset löysivät pian maailman vanhimman ammatin sen jokapäiväisen riisikupin ansaitsemiseksi. Markkinatalous loi järjestäytyneen seksiteollisuuden.

Toinen buumi tuli Vietnamin sodan myötä. Prostituutio ja armeija kulkevat tunnetusti käsi kädessä. Siellä missä on sotilaita, on myös huoria. Sotilaiden lähdettyä bordellit täyttyivät turisteista. Kolmannen aallon harjalla ratsastivat miljoonat varakkaat länsimaiset seksituristit, jotka matkustavat Thaimaahan, Kambodzaan ja Filippiineille halvan panon perässä.

Verrattuna ihmiskauppaan Intiassa ja Kambodzan bordelleihin, Thaimaan tyttökauppa on sekä järjestäytynyttä että siistiä. Toisin kuin yleensä uskotaan, tuhansia tyttöjä ei raahata väkisin seksiorjiksi kalteroituihin bordelleihin. Ei tarvitse. Kauppatavara kumpuaa sieltä mistä alueen muutkin ongelmat: kasvavista tuloeroista ja köyhyydestä, joka riivaa naapurimaiden lisäksi Thaimaan pohjoisia maakuntia. Suurin osa näistä oloisuhteista lähtevistä ovat vasta lapsia tai teini-ikäisiä, joilla ei ole aavistustakaan, minne he ovat matkalla. Ei ole vaihtoehtoja. Nälkä on melkoinen motivaattori.

Lapset/tytöt/naiset myy bordelleihin, joko agentti, joka esiintyy työnvälittäjänä suurine lupauksineen tai luotettava läheinen. Joskus toinen vanhemmista. On epäselvää moniko vanhemmista tietää tyttärensä tulevasta kohtalosta. Thaimaassa tytöistä maksetaan ennakkoa, joten kyse on muustakin kuin vapaasta tahdosta ja valoisasta tulevaisuudesta. Hinnat ovat naurettavia. Puhumme kymmenistä euroista. Tämä on kuitenkin iso raha köyhälle perheelle ja yksi suu vähemmän ruokittavaksi. Kauppatavaran keski-ikä laskee jatkuvasti. Puhumme lapsista, emme edes tytöistä.

Thaimaalaiset prostituoidut ovat verrattain hyvässä asemassa. Kirjassa Sex Slaves Louise Brown arvioi, että puolet thaimaalaisista prostitutioiduista tekee tietoisen päätöksen lähtiessään bisnekseen. Se on paljon, mutta vain puolet. Kaikista haavoittuvaisimmat ja heikoimmat ovat pyramidin pohjalla. Thaimaassa tämä ryhmän muodostavat burmalaiset, joita elää maassa nelisen miljoonaa, kambodzalaiset sekä pohjoisten maakuntien köyhistä köyhimmät. Myös nigerialaiset, vietnamilaiset, kiinalaiset ja itäeurooppalaiset ovat nykyään edustettuina. Markkinoiden logiikkaa.

Juttelen guesthousen burmalaisen siivoojan kanssa. Kielimuuri on korkea, mutta tämä kertoo silti tarinansa. Hän lähti burmasta kaksi vuotta aikaisemmin. Agentti kuljetti hänet viidakkopolkuja pitkin Thaimaahan. Matkan varrelle on rakennettu majojen verkosto, jonka suojissa tuhannet pakolaiset ruokailevat ja nukkuvat. Viidakosta matka jatkui pick upin lavalla Bangkokiin, missä varsinainen transaktio tapahtui. Thaimaassa on ihan oikeita orjamarkkinoita, joista käsin ostetaan vaimoja, kotiapulaisia ja ennen kaikkea prostituoituja. Onnekkaimmat pääsevät paratiisisaarille tai rikkaisiin perheisiin, onnettomimmat puolestaan ryöstöhintaan vankilaan verrattaviin olosuhteisiin paikallisiin bordelleihin tai pahimmassa tapaukseessa maantien varteen rekkamiesten iloksi.

Seksiturismi on iso muuttuja puhuttaessa prostituutiosta, mutta pelkkä jäävuoren huippu puhuttaessa ongelman mittasuhteista. Ne ovat valtavat. Kaakkoisaasian kulttuureissa nainen on perinteisesti puhdas synnyttäjä, ei seksuaalinen olento. Vaimon ei kuulu nauttia seksistä, joten mies täyttää halunsa muualla. Vaimo ei voi tälle mitään. Jokaiselle yhteiskuntaluokalle on bordellinsa. Köyhimmät käyvät halvimpien ja hylätyimpien asiakkaina. Rikkaat tilaavat tyttönsä suoraan huvilalle alá Berlusconi ja farangeille on rakennettu jättimaisia ulkoilmabordelleja kuten Pattaya ja Phuket.

Prostituutio on periaatteessa kaikissa Kaakkois-Aasian maissa lailla kiellettyä. Käytäntö on toinen. Poliisi ja rajaviranomainen ovat kaupan kuten tytötkin. Korruptio on iso osa järjestelmää. Lopulta voitot kerää mafia ja mafian lahjomat virkamiehet, jotka kätkevät laittoman varallisuutensa veroparatiisien paperiholveihin. Thaimaan turismista vastaavassa ministeriössä tiedetään tasan tarkkaan, mitä Pattayalla tapahtuu, ja prinssin kerrotaan olevan mukana hierontabisneksessä. Huhuja, siillä kuningasinstituutiota ei arvostella. Huhut kertovat kuitenkin ongelman syvyydestä. Burman päässä ihmiskauppiailla a.k.a. agenteilla on erittäin läheiset suhteet maata hallitsevaan sotilasjunttaan. Melkoinen yllätys.

Palataanpa bordelliin. Olemme keskustelleet sikapetterin kanssa vajaan vartin ja tämä on aika valmista kamaa käyttämään väkivaltaa. Kohteena allekirjoittanut. Olen sen verran tujussa, että kerron äänekkäästi mielipiteeni petterin kaltaisista seksituristeista. Kerron, että baarin työntekijät ovat joko Pohjois-Thaimaasta tai Burmasta. Kukaan ei väitä vastaan, koska tämä on fakta. Kerron, että he ovat lähteneet alalle melko vitun nuorina. Kukaan ei väitä vastaan koska fakta. Kerron, että provikat ovat pienet, asiakkaat harvassa ja tunnit hurjia. Kerron, että rahat lähetetään köyhyydessä elävälle perheelle. Kerron, että heillä kaikilla on lapsia. Kukaan ei väitä vastaan. Tahditonta, myönnetään. On täysin selvää, kuka baarista kävelee. Maksava asiakas jää, ja jatkan matkaa.

Moni koettaa sulkea Aasiassa silmänsä prostituutiolta. Itsepetos on petoksista paras. Romanttinen idylli, paratiisi ilman käärmeitä. Tavallinen seksituristi on ihan kuin se tavallinen huumeturisti. Tavallinen seksituristi on sun broidi, isä, opettaja ja naapuri. Tilaisuus tekee varkaan. On helppo uskotella, että tytöt ovat vapaaehtoisia ja saavat reilun korvauksen. Vaikka näin olisikin, tuet kuitenkin järjestelmää, joka käyttää hyväkseen kaikista haavoittuvimpia ja heikoimpia. Ne kauhutarinat, joita prostituutiosta kulkee ja joilla en tässä nyt pahemmin jaksa jeesustella, juontavat juurensa samasta järjestelmästä, jota lomarahoillasi tuetaan. Näihin tarinoihin liittyy harvemmin happy endejä.

Kun näet sen sedän kävelemässä kadulla sen vähän liian nuoren paikallisen kanssa, make the call. Ihan oikeasti. Käräytä, äläkä sääli hetkeäkään. Prostituutiossa asiakas on ani harvoin uhri.

E: Olen saapunut Ko Taolla omaa happy endingiäni varten. Sitten Bangkok. Se matkustamisesta tämän kirjoituksen osalta. Palaan nyt rantabaariin ja unohdan Suomen olemassaolon. Tavalla tai toisella.

Bangkok. Istun Khao Sanin huudeilla. Hörpin hikoilevaa olutta ja seuraan haaremihousuihin, tekokuiturastoihin ja turistitilpehööriin verhoutunutta hippipariskuntaa. Juttelevat tuk tuk -kuskin kanssa. Keskustelu on jatkunut poikkeuksellisen pitkään. Kuski tarjoaa jotain teennäisen huomaamattomasti pariskunnan miespuoliselle uhrille. Yhtä huomaamattomasti raha vaihtaa omistajaa. Koko transaktio tuhannen silmäparin alla, puolen korttelin päässä poliisiasemasta. Virheitä. Isoja virheitä.

Puhutaanpa hetki vaarallisista huumehista Kaakkois-Aasiassa. Tiedättehän, se japanilainen teini, joka odottaa tuomiota Balilla; salakuljetuksesta kuolemaan tuomittu britti Vientianessa ja Reindeerspottingin Jani Phnom Penh Postin kannessa. Nämä ja miljoona muuta kauhutarinaa. Puhutaan huumeturismista. Isi lähtee Thaimaasen huoriin ja lapset vetämään mömmöjä. Näinhän se menee?

Paitsi, ettei mene.Tämän tekstin tarkoitus ei ole neuvoa, mistä ja miten huumeita ostetaan. Toki tämän voi niinkin tulkita, mutta se ei ole itse tarkoitus. Tämän tekstin tarkoitus on välttää äidin kullannuppuja tekemästä elämänsä isointa virhettä. Tämän tekstin tarkoitus on kertoa asioista, joita ihan aikuisten oikeasti tapahtuu; asioista, joista Lonely Planet ei kerro. En aio hokea elämä on parasta huumetta -mantraa tai jeesustella. Se ei auta ketään. Suomalaiseen huumepolitiikkaan ja -keskusteluun kuuluu krooninen tosiasioiden kieltäminen ja täydellinen kyvyttömyys pragmaattisiin toimenpiteisiin. Oikeassa elämässä äidin pikku kullannuppu polttaa joskus pilveä ja syö sieniä. Se on ikävää, mutta elämää.

Khao Sanilla tilanne etenee juuri kuten pelkäsinkin. Pariskunta kävelee voitonriemuisena kohti guesthousea. Homma hoidettu, kaikki kunnossa. Not. Toivon, ettei kulman takaa tule poliisia. Toivon vilpittömästi, mutta sieltä se tulee. Pariskunta ei vieläkään ymmärrä missä mennään. Poliisejahan riittää. Ainoa ero on, että tämä poliisi tietää täsmälleen, mitä tekee ja ketä etsii. Nyt pariskunta tajuaa, että poliisi tulee suoraan kohti. Toivon todella, että pussi lentäisi miehen kädestä viemäriin. Ei lennä. Edes poliisin pysäyttäessä pariskunta ei ymmärrä olevansa korvia myöten kusessa. Siinä piilee onnistuneen skämmin salaisuus. Kusetettava ei koskaan tajuakaan joutuneensa kusetetuksi.

Thaimaassa, Vietnamissa, Malesiassa, Singaporessa ja Filippiineillä huumeiden salakuljetuksesta, kovien huumeiden hallussapidosta ja kaupankäynnistä seuraa kuolemantuomio. Noin teknisesti. Esimerkiksi Thaimaassa salakuljetuksesta on langetettu kuolemantuomio viimeksi vuonna 2004. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö luvassa olisi elinkautista yhdessä maailman ankarimmista vankilajärjestelmistä. Laosissa ja Kambodzassa ei kuolemantuomiota tunneta, mutta kakku on kova, jos nakki napsahtaa. Yksi jointti voi johtaa suunniteltua pidempään lomaan valtion resortissa.

Tähän kaikkeen on syynsä. Burma (a.k.a. Myanmarin sotilasdiktatuuri) on maailman toiseksi suurin heroiinin tuottajamaa. Burmassa opabisnestä pyörittää pääasiassa vähemmistömilitanttien United Wa State Army, joka pelailee Thaimaan rajan tuntumassa. Talibanien tuhottua Afganistanin unikkomarkkinat (Yhdysvallat korjasi tilanteen miehityksen myötä), Burman rooli opiaattien tuottajamaana korostui entisestään. Siellä, missä unikko kukkii, ja öljy kuplii, kriisit ovat arkipäivää. Konflikti on mahdollisuus, ei uhka.

Lopulta kyse on pelkästä rahasta. Huumekauppa vastaa varovaisten arvioiden mukaan vähintäänkin prosenttia koko planeetan bruttokansantuotteesta. Vuonna 2003 YK arvioi laittoman huumekaupan arvoksi rapiat 320 miljardia taalaa. Todellisuus on kahdeksan vuotta vanhoja tilastoja karumpi. Bisnestä ei pyöritä pimeiden sivukatujen häslärit, köyhät viljelijät tai narkkarit. He ovat pyramidin pohja - monesti uhreja itsekin. Huipulta löytyy politiikkoja, virkamiehiä, investointeja ja isoa rahaa. Lopulta rahavirrat katoavat kansainvälisen finanssisektorin syövereihin ja länsimaisten pankkien tileille. Pääomalla ei ole moraalia.

Palataanpa Khao Sanille. Homma alkaa mennä vakavaksi. Huumeet ovat nyt poliisin taskussa, nainen paniikissa ja mies eksynyt selityksiinsä. Näistä tilanteista ei puhuta itseään pois. Haluaisin mennä auttamaan, mutta osallistuminen on riski. Toivon, että hipit ottavat iisisti, eivät suututa poliisia ja maksavat kiltisti. Mutta ei. En kuule keskustelua, mutta tiedän sen ennestään. Lähetystöä, asianajajaa ja sinisilmäistä uskoa oikeusvaltioon, jota ei täällä tunneta. Toivon, etteivät lähde asemalle. Turhaan. Mies laitetaan rautoihin, autoon ja nainen jää seisomaan epäuskossa keskelle turistikaaosta. Loma loppui kymmenessä minuutissa.

Kaakkois-Aasian maine huumeturismin kehtona juontaa juurensa Vietnamin sotaan, Beatlesin Intian valloitukseen ja räjähdysmäisesti kasvaneeseen turismibisnekseen. Kysynnän ja tarjonnan lait. Huumekauppa - kuten laiton asekauppa, ihmiskauppa ja laittomat rahavirrat - on vuosien saatossa kaupallistunut järjestelmäksi, jota voi verrata mihin tahansa laillisiin markkinoihin. Bisnes elää siellä, missä ihmiset ovat absoluuttisen köyhyyden riivaamia ja tuloerot suurimpia. Tämä alue kulkee nimellä Kultainen kolmio. Kultainen kolmio käsittää Burman, Thaimaan, Laosin ja Vietnamin välisen vuoristoalueen, mihin talouskasvu ja kehitysapu eivät yllä. Tämä alue on tuottaa unikon lisäksi orjatyövoimaa ihmiskaupan rattaisiin. Kaikista haavoittuvaisimmilla ei ole varaa valita, mistä taikoa päivittäinen riisiannos.

Toinen syy Kaakkois-Aasian maineeseen johtuu vuosisataisista traditioista. Laosissa ooppiumin polttamisella on pitkät perinteet, Kambodzassa kannabista käyteään perinteisesti ruoanlaittoon ja Thaimaassa Red Bull on suurin piirtein yhtä stydiä kuin Itä-Suomen sulakepiri. Valiumia saa apteekista eikä ketään kiinnosta. Laittoman ja laillisen raja on veteen piirretty viiva. Ketamiinilla terästetyt alkoholiannokset ovat arkipäivää, ilokaasu tekee tulemista rantakohteiden tanssilattioille ja Indonesiassa taikasienet ovat ainakin teknisesti ottaen laillista kauppatavaraa.

Tilaan uuden oluen. Minun käy sääliksi naista, joka seisoo edelleen epäuskoisena kadulla ja soittaa puheluja tietämättä mitä tehdä. Samaan aikaan mies istuu asemalla raudoissa. Tilanteen voi hoitaa kolmella tavalla: maksat heti, maksat myöhemmin tai menet vankilaan. Mitä nopeammin maksat, sitä halvemmalla selviät. Asemalla odottaa isompi herra ja tuomarin ostaminen on jo helvetin kallista. Kambodzassa poliisin lahjoo kympeillä, Laosissa hinta pyörii siinä 500 euron pintaan ja Thaimaassa voit joutua pulittamaan jopa toista tuhatta euroa. Indoissa, Malesiassa ja Singaporessa olet todella, todella pississä. Paskan osuessa tuulettimeen rahojen on parempi löytyä. Uskokaa, Bangkokin "Hilton" ei ole kiva paikka viettää elinkautista.

Tiedän, että hippi istuu tällä hetkellä Khao San roadin päässä sijaitsevalla asemalla. Hänelle työnnetään thaiksi kirjoitettua dokumenttia allekirjoitettavaksi. Tämä on todella huono paikka panikoida. Nyrkkisääntö tällaiseen tilanteeseen on seuraava: älä allekirjoita mitään, älä tarjoa suoria lahjuksia vaan ehdota sovittelua tai avustusta, äläkä missään nimessä soita suurlähetystöön tai pyydä pomoa paikalle. Maksa heti. Jossain vaiheessa paperin kulmaan ilmestyy luku. Hullu voi toki tinkiä, mutten suosittele.

Jos joku ei vielä tajunnut, mitä äsken tapahtui, kerrataanpa tilanne. Tuk tuk -kuski bongaa rastat, arvaa ganjan maistuvan, tarjoaa vastustamattoman hinnan ja ilmoittaa yhteistyökumppanille. Muista, että näissä paikoissa sinua tarkkaillaan. Poliisilla ei ole aina univormua. Joskus itse myyjä on poliisi. Oppikirjan vanhimpia temppuja ja silti tuhannet sortuvat samaan vuosittain. Joskus on yksi ja sama, onko sinulla mitään päällä. Älä koskaan anna turistipoliisin tutkia laukkua, sillä yhtäkkiä sieltä saattaa löytyä pussi jos toinenkin. Joskus riittää, että poliisi vain päättää sinun käyttänen huumeita. Paska homma. Turistipoliisi on turistin pahin vihollinen.

Poliisi ei ole missään nimessä ainoa riski huumeiden ympärillä. Ensimmäinen sienitrippi voi päättyä psykoosiin, rauhoittavat yhdistettynä alkoholiin kuolemaan ja paikallinen metamfetamiini eli yama, joka kulkee Thaimaassa nimellä yaba ja sisältää vähän muitakin kuin päihdyttäviä myrkkyjä, sairaalaan. Vuosittain kourallinen reppureissaajia sniffaa heroiinia, jota kaupataan kokkelina. Se on menoa sitten.

Tyhjennän bissen, maksan ja lähden hortoilemaan Bangkokin yöhön. Nainen on kadonnut. Toivon, että mies on maksanut ja ottanut opikseen. Vitutus olisi kovempi vankilassa. Huumeturismi on median luoma myytti. Huumeturisteja on erittäin vähän. Vakavamieliset harrastajat asuvat aluella pysyvästi. Huumeturisti on monesti se ihan tavallinen turisti. Tilanne tekee varkaan, tiedättehän. Ihmiset, jotka eivät koskaan koskisi huumeisiin kotimaassaan, vaihtavat lomavaihteelle ja etsivät uusia elämyksiä. Ei hyvä idea. Toivon, että ihmiset ymmärtävät douppaamisen olevan paljon turvallisempaa kotona.

Toivon, että ihmiset näkisivät koko järjestelmän laajuudeen. Sinä pystyt maksamaan itsesi ulos, se diileri ei. Sinä pystyt valitsemaan otatko osaa markkinoihin vai et. Olemme etuoikeutettuja. Järjestäytynyt huumekauppa on haavoittuvaisimpien hyväksikäyttöä - raadollista bisnestä, johon ei liity paskan vertaa mielen avartaminen tai piis änd laav.

Lopuksi pitäisi varmaan sanoa, että älkää hyvät ihmiset vetäkö huumeita. Enpäs sano. Tehkää mitä mielitte, mutta muistakaa, että vapaus sisältää vastuun elementtejä. On turha syyttää Kaakkois-Aasian hallituksia toimettomuudesta ja maksavien turistien kiusaamisesta. Korruptoitunut järjestelmä on kaikille sama ja se olet sinä, joka tekee ostopäätöksen. Muista se.

E: Tulin pesemään pyykkiä Bangkokiin. Matkustin Phnom Penhista Ko Changille, juhlin pari yötä tuttujen kanssa ja jatkoin Ko Makin idyllisille rannoille. Seuraavaksi suuntaan etelän saarille. On se elämä rankkaa.

Tuk tukin selkänoja iskee ilmat pihalle. Koetan korjata asentoa. Isken pääni kattoon. Huidon pölyä khmer-huivilla ja etsin vettä. Isken polveni johonkin terävään ja huudan kaksitahdin yli: "Perkele." "You have any idea where we're going?", kysyn oppaalta. "Jees, jees." Kuoppa iskee etuoikealta ja syljen suullisen ionisoitua pullovettä pitkin matkustamoa.

Ei se määränpää vaan se matka. On se klisee. On sietämättömän kuuma. Pompimme täyteen ahdatussa tuk tukissa pienellä kuoppaisella hiekkatiellä puolen tunnin ajomatkan päässä Phnom Penhin keskustasta. Eksyksissä - kuinkas muutenkaan. Tie katoaa kaukana edessä horisonttiin. "Has anybody like ever actually been here before?", tiedustelen. "No," tarjoillaan hymyllä ja isken takaraivoni katon puupanelointiin.

Odotan passia Thaimaan lähetystöstä, koska rajalta tarjoillaan ainoastaan kahden viikon matkailuasiakirjaa. Tarvitsen kolme. Kuukausi on ilmainen, jos satut laskeutumaan maahan lentokoneella. Jos et, maksat kahden kuukauden viisumista, koska lähetystö ei myönnä kuukauden viisumeja. Erittäin hyödyllistä informaatiota. Kuten myös se, että viisumin hinta on noussut, virkailijat ovat kusimulkkuja ja neljään virastopäivään osuu aina viikonloppu. Olen toisin sanoen jumissa.

En ole tehnyt mitään mielenkiintoista, joten olen oikea ihminen kertomaan, mitä mielenkiintoista Phnom Penhissa tehdä. Raapimalla top 10 -jutun pääkaupungista kuin pääkaupungista kattaa helposti viikon elinkustannukset copy paste -toiminnoilla. Lähteinäni toimii tänään Wikitravel, Lonely Planet ja moni muu, joita en jaksa laiskuuttani linkittää. Tietäkää, että kaikki vähänkin virallinen on joka tapauksessa härskisti kopioitu. Lähdetäänpä virtuaalimatkalle Kambodzan kiehtovaan pääkaupunkiin.

1 Wat Phnom

Otan kuvia aitaa vasteen notkuvista stevareista. Toinen potkii aitaa. Tykkään kuvata vartijoita tekemässä sitä mitä nämä parhaiten osaavat. Taustalla kohoaa Wat Phnom eli "Mäki Temppeli". Temppeli on rakennettu mäelle. Ei uskoisi. "Where are the monkeys?", tiedustelen. Ystäväni kohauttaa olkapäitään.

Ihan kiva. Puisto, temppeli ja mäki. Lippu taalan, khmerit ilmaiseksi. Stevaria vituttaa kuvailuni sen verran, että tämä tulee tarkastamaan lipun. Kysyn: "Where are the monkeys?" Tämä ei ymmärrä. En ole erityisen kiinnostunut temppeleistä tai uskonnollisista tematiikasta. Moskeijat, temppelit ja kirkot ovat aika samaa huttua. Apinat ovat paljon kiinostavampia ja kaikki ovat kertoneet apinoista.

Tähän väliin voi heittää strategisia mittoja, koska muuta ei irtoa. Wat Phnom rakennettiin vuonna 1373 ja se on 27 metriä korkea. Ei apinoita. "Why's everybody telling me about monkeys?", tivaan. Ystäväni antaa munkille viikkorahaa ja toteaa: "Maybe somebody ate the monkeys."

2 Kansallismuseo

Apinat olivat hienoinen pettymys, joten sukelletaanpa Khmer-kuningaskunnan loiston vuosiin kansallismuseossa. Kolme taala kerta, khmerit ilmaiseksi. Olen hieman jurrissa, sillä nautin matkalla museoon muutaman annoksen korkeakulttuuria. Katselen patsaita. Kivoja. Kuvaaminen on kielletty, joten luonnollisestikin kaikki kuvaavat.

Miksi ihmeessä aina matkustaessa pitää mennä museoon, ja miksi ihmeessä minä toimittajana neuvoisin ketään menemään lomalla museoon? Ei siinä mitään vikaa ole, älkää ymmärtäkö väärin. Kysyn vain? Epäilen, kiinnostaako suurinta osaa suomalaisista khmerien historia ja arkkitehtuuri. Sori.

Takaisin museoon. Se on aivan käsittämättömän pieni. Sen kiertää noin viidessä minuutissa.Syvällisen ajatuksen kanssa tunnissa. Muista, että kolmella taalalla saa pettymyksen lisäksi useamman oluen. Jatketaanpa matkaa.

3 Kuninkaan palatsi...

...on suljettu. Tähän on yksinkertainen selitys: kuningas kuoli. Itseasiassa lusikan heitti nurkkaan kuninkaan isä, mutta kuningas se on vanhakin. Palatsia koristaa jättimainen kuva vainajasta. Katselen ihmisten harjoittamaa kuningaskulttia. Jos mahdollista, ihmiskultti on vielä jumalkulttia vastenmielisempi palvonnan muoto. Länkkäri tulee kysymään tulta. Tämä kertoo, että kuninkaan kuoltua ihmismassa seisoi paahtavassa auringossa tunteja. Kaikki rivissä. Hiljaa ja paikoillaam tuntikaudet. Expat kertoo sen olleen hypnoottista.

Miksi promoaisin tällaista kulttia ja kehottaisin ihmisiä katsomaan sen loistoa sen sijaan, että kirjoittaisin paikallishallinnon korruptiosta ja väärinkäytöksistä? Miksi aina, kun Pattayalla kellahtaa uusi keski-ikäinen alkoholin ja nuorten naisten uuvuttamana, uutinen julkaistaan ulkomaan uutisissa, ei matkailuosiossa? Miksi matkailun pitää olla aina kivaa, seksikästä ja myyvää? Kysyn vain? Minkälaista journalismia on täysin kritiikitön journalismi? Onko se journalismia? Tällaisia kysymyksiä alkaa pohtia kirjoittaessaan sarkastista top 10 -juttua.

Kuninkaan palatsi on kiiltokuvamaailmaa. Samaa kiiltokuvamaailmaa, jota matkailumediat kauppaavat. Matkaopas-lehden päätoimittaja Pirkko Puoskari totetaa Journalistin haastattelussa, että "Harrastelehden lukijat ovat kiinnostuneet myös alan mainoksista". Samaisessa artikkelissa, joka hyökkää matkailujournalismin kliseitä vastaan Mondo lehden tuore päätoimittaja toteaa: "Ei Mondolla ole varaa kieltäytyä mistään mainoksesta." Niinpä. Homma on kahden kauppaa. Matkailujournalismi on toimituksen ja rajatun mainostajakunnan symbioosi.

4 Joenvarren idylliset ravintolat

Tässä vaiheessa turistia alkaa väsyttää. On aika vetää diipa-daapa -kortti henkeen ostokset joenrannassa, hieronta temppelin varjossa tai herkutteluhetki aalloilla. Adjektiiveja peliin. Koska olen nälkäinen ja janoinen valitsen idylliset joenvarsiravintolat. Idyllinen on aika paljon sanottu, mutta bisse on hei edullista ja ruokakin on helposti sulatettavaa länkkärimössöä. Jos julkaisu on seikkailuhenkinen, tähän väliin voi suositella koppakuoriaisia kadunvarressa tai rentouttavaa ammuskelua rynnäkkökivääreillä.

Seuraavaksi ohjelmassa olisivat pakolliset 5 Tuol Sieng ja 6 Killing Fields. En vaan jaksa. Olen vieraillut molemmissa viisi vuotta aikaisemmin. Jos joukkotuhonta ja kansainvälinen suurvaltapolitiikka kiehtovat, suosittelen. Tämä on topkympin ensimmäinen eettinen muistutus. Kommunismi on pahasta, hiljentyminen kansalliseen tragediaan. Khmer Rouge on kuitenkin oma tarinansa. Sen kertomisen sijaan pelaan vuorot viis ja kuusi idyllisissa joenvarsiravintoloissa, joista voi helposti jatkaa 7 Phnom Penhin villiin yöhön. Vauhdikas toimii myös hyvin.

Seuraa muistutus prostituutiosta, ihmiskaupasta ja yön vaaroista. Muuten Phnom Penh onkin kansainvälinen metropoli, jonka sadat viihtyisät ravintolat ja yökerhot tarjoavat jokaiselle jotain. Kirjaimellisesti, mutta prostituutio on kauhean epäseksikäs aihe. Se ei kuulu matkailujulkaisun sivuille. Matkailujournalismi voi toki nostaa esille ongelmia, mutta sen pitää samaan aikaan tarjota positiivinen kuluttajaelämys eli toivon kipinä tai ratkaisu. Ilmiöt kuten ihmiskauppa ja prostituutio ovat aivan liian lohduttomia kiiltokuvamaailmaan.

Alan eksyä aiheesta. Niihin yökerhoihin. Istun täpötäydessä tuk tukissa ja juon olutta beer bongista. Erittäin kypsää. Olutta on kaikkialla. Lattia on täynnä tyhjiä ja täysiä tölkkejä sekä shottilaseja. Tuk Tukin kattoon nostettu ämpäri tulvii olutta kaikkien kyydissä istuvien päälle. Vieressä ystäväni ajaa moottoripyörällä ja ottaa samalla huikkaa tukista tarjotusta letkusta. Epämääräistä menoa ja yökerhohyppelyä tuk tukeilla. Tätä ei virallisesti tapahdu.

Tunnustan, en juurikaan seuraa matkailujournalismia. Tämä johtuu siitä, että meillä kummallakaan ei ole juuri annettavaa toisillemme. Olen persaukinen ja nihkeä asiakas, joka ei saa julkaisuista tarvitsemaansa informaatiota. Periaatteessa kyse on kahdesta eri palvelusta: informaation tuottamisesta niille, jotka sitä tarvitsevat ja toisaalta nojatuolimatkustajien viihdyttämisestä. Parhaimmillaan journalismi toteuttaa molemmat. Pahimmillaan ei kumpaakaan.

8 Auta kuluttamalla

Seuraa jutun ideologisesti opettavainen ja hellyyttävä päätös. Kymppiuutisten loppukevennys. Nykyään voit auttaa kambodzalaisia katulapsia ostamalla käsitöitä ja tilpehööriä. Tässä ei ole itsessään mitään vikaa. Paitsi ehkä minun kirjoittamanani. Matkailutoimittajana olen objektiivinen ja täysin sitoutumaton rahoittajatahoihin, mutta silti kehotan ostamaan eettisesti sitä ja tätä. Vieressä on matkailuyrityksen hinnasto ja toisella sivulle tuotteiden hintavertailu. Tämä on journalistinen tuotos. Juttu, ei puffi.

Aamuyö. Hortoilen kohti kotia ohi 9 hierontalaitosten ja 10 markkinoiden. Idylliset ravintolat ovat tehneet tehtävänsä. Sovitaan, että kymmenen on täynnä.

E: Pöly laskeutuu tuk tukin ympäriltä. Olemme vesipuistolla. Keskellä ei mitään, pienen hiekkatien päässä on kirkkain värein maalattu vesiliukumäkien ja altaiden sokkelo. Tätä ei löydy Lonely Planetista. Kaukaa se näyttää hyvältä, lähempää katsoen maalipinta lohkeilee. Muutama paikallinen vetää bisseä palmun alla. Tuijotan harmaata veden tapaista massaa, joka kelluu altaassa. Kukaan ei ui.

Emme saa rahoja takaisin. Isken pääni, polveni, kyynärpääni, niskani ja pääsen joen rantaan hiljaiseen ravintolaan, jonka pihalla kasvaa hamppu. "That was quite a dissapointment", britti toteaa. Nyökkään. Toisaalta, Phnom Penh top 10 ei ole juuri sen viihdyttävämpää. Vesipuiston etsiminen on joskus parasta, mitä voi tehdä. Ilman opaskirjaa ja ohjeita. Menkää etsimään vesipuisto. Minä jatkan Thaimaahan.

Ps. Reppureissaaja, tarkista muistilista ennen matkaa - 5 kohtaa! Tee kaikki päin vastoin kuin tässä jutussa kerrotaan and it's all gonna be just fine. Just fine... http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1288531374660.html

Some kertoo, että Suomeen on tullut kevät. Siitä on kuulkaas lyhyt askel kymppisäkkiin puistonpenkillä. Kesä, kärpäset ja keskikalja. KKK. Kun ylihinnoitellun yksiön seinät kaatuvat, hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa julkisia virkistystiloja, joissa kukin voi kykyjensä ja tarpeidensa mukaan toteuttaa itseään. Puhutaanpa näistä tiloista. Koskaan, toistan, ei koskaan ole liian aikaista varautua tulevaan kesään.

Kävelen pitkin Phnom Penhin rantakatua. Aurinko laskee Mekongin vastarannalle. Pyyhin hikeä t-paidan hihaan. Ympärillä lapset pelaavat futista aasialaisella "puupallolla". Sadan metrin päässä pelaavat keski-ikäiset. Istun jokea reunustavalle aidalle ja katselen, kun sata samanlaisiin vaatteisiin pukeutunutta mammaa vetää aerobicia Gangnam Stylen tahtiin. Hypnoottista ja samaan aikaan karmivaa. Katselen kuinka pienet pulleat kädet heiluvat ilmassa. Rimpuilua ja hytkymistä ilman pisaraakaan hikeä. Riittävän länsimaisen näköistä, polttakoot rasvaa tai ei.

Phnom Penhistä on tullut nopeasti kansainvälinen "metropoli". Tämä tarkoittaa ostoskeskuksia, kalliita brändejä ja uudenkarheita katumaastureita merkkiä Land Cruiser tai Lexus, joiden omistajat asuvat kaupungin uusissa luksushotelleissa tai muurien ympäröimissä palatseissa. Tämä tarkoittaa myös alati kasvavaa keskiluokkaa, joka samaistuu yhä enemmän länsimaiseen elämäntyyliin. Expattien lisäksi rannalla hölkkää nykyään pikaruoan lihottamia paikallisia, joiden mielikuva julkisesta tilasta perustuu lämminhenkisiin, keskiluokkaisen lähiöromantiikan kyllästämiin Hollywood-tuotantoihin.

Ostan oluen olalla kannettavasta kylmälaukusta. Huvitan itseäni ajatuksella myydä olutta samalla tavoin yhdenkään suomalaisen kaupungin keskustassa. Tai edes nautiskella sitä supermarkettihintaan ilman virkavallan puuttumista. Laitapa futispeli pystyyn kadulle ja vastassa on Karhu-ryhmä.

Kaksi vuotta sitten Tampereella lanseerattiin Tosi siisti Tampere -kampanja. Kokoomusvetoisen kampanjan kotisivujen mukaan "toiminnan painopisteenä on lasten ja nuorten parissa tehtävä asennekasvatustyö". Katu-uskottavalla nimellä valjastettu kampanja ei aluksi kiinnittänyt kenenkään huomiota. Roskaaminen on pahasta ja kikkelis-kokkelis. Kun kampanjan neuvottelukunta, joka on vahvasti elinkeinoelämän miehittämä ehdotti, että puistojuopottelulle laitetaan piste järjestyslain nojalla, kansalaisyhteiskunta ärähti ja keskustelunavaus kuoli alkuunsa.

Miten tämä sitten liittyy Kaakkois-Aasiaan? Monellakin tapaa. Julkinen tila on julkista vain silloin kuin se on todella julkista eikä yksityistä. Yksityinen julkinen tila on lopulta aina yksityinen tila, jonka asiakaskunnan ja käytännöt yksityinen taho sanelee. Aasian talouskriisin jälkeen IMF tarjoili liberaalia politiikkaa ja kaikki tuli kaupan. Myös julkinen tila. Esimerkiksi Indonesiassa pääkaupunki Jakartan ranta on yksityinen. Toki julkinen, kiitos edullisten rakennuslupien ja kaavapäätösten, jotka kauppoihin kuuluivat. Tila on vain nimellisesti julkinen. Mikään sopimus ei estä omistajatahoja esittelemästä sisäänpääsymaksua.

Palataanpa uuteen vuoteen. Olen Otresissa, Sihanoukvillen viereisellä rannalla. Istun terassilla ja siemailen gin tonicia. Edessä 200 ihmistä tamppaa rannalla dj:n tahdissa, meikän kuistilla. Koko ranta on buukattu viikkoja etukäteen, mutta onnistuin suhmuroimaan onnekkaasti huoneen alle 20 taalalla. Ilokaasulla täytettyjä punaisia ilmapalloja lentelee siellä sun täällä rakettien räjähdellessä niin ikään vähän siellä sun täällä. Täällä ranta on oikeasti julkista tilaa. Samoin Thaimaassa. Kukaan ei teknisesti ottaen saa sulkea rantaa keneltäkään. Kiitos korruption käytännöt ja tekniikka eivät aina kohtaa. Kaikkialla ei ole asiat yhtä hyvin. Esimerkiksi Sri Lankassa ja Itä-Afrikan unolmarannoilla rannat ovat monesti aidattu kiusallisten köyhien sulkemiseksi pois silmistä. Harmi vain, että köyhien elinkeino oli meri. Paino imperfektille.

Markkinoiden liberalisointi on vahvasti ideologinen projekti, joka pohjaa enemmänkin uskolle kuin tieteellisesti todennetulle näytölle. Maailma on oppikirjaa monimutkaisempi kokonaisuus. Tampereella kukaan ei kyseenalaistanut sitä, miten paljon kokoomuspormestarin lanseeraama kampanja määritti kunnanvaltuuston käymää keskustelua julkijuopottelusta. On vaikea lähteä ajamaan viihtyisämpää puistoympäristöä tilanteessa, jossa valtuusto keskustelee yksityisten vartijoiden valtuuksien laajentamisesta ja järjestyslain muuttamisesta. Lähtökohdat ovat silloin melko heikot. Elinkeino elämä ei halua ihmisten notkuvan puistoissa vaan terasseilla. Tämä on asennekasvatusta parhaimmillaan. Äidin pikku kullannupuista kasvatetaan kunnon kuluttajia.

Aasiassa julkinen tila on yhtä lailla taistelun kohde kuin länsimaissa ja Suomessa. Ero on siinä, että Aasiassa julkisella tilalla on yhteiskunnallisesti tärkeä funktio. Se on kohtaamispaikka, jossa solmitaan sopimuksia, otetaan torkut, ruokaillaan, tarvittaessa asutaan ja missä avioliitot saavat alkunsa. Ostoskeskuksia pomppii esiin kuin sieniä sateella, mutta silti julkinen tila pitää pintansa. Se on myös hedelmällinen ympäristö pienyrittäjille. Kyse on siis monella tapaa kirjaimellisesti julkisesta markkinapaikasta, ei julkisesta tilasta, joka on markkinoiden omistama. Tarkoitukseni ei ole väittää, että täällä olisi asiat paremmin. Ne ovat erilailla ja niistä voi oppia.

Suomessa julkinen tila on kuin keskiluokkainen etupiha. Se on puhtaasti esteettinen muuttuja, joka täyttää vain välittömät utiletiteetit. Edustuspiha. Takapihalla ja mökillä voi sitten viihtyä. Harmi vain, että kaikilla ei ole etupihaa saati takapihaa. Heille on puistot, mutta ei. Kukkahattutädit, jeesus sentään. Roskaaminen on hirveä ongelma ja esimerkki karmiva. Se yksi kirjoitti yleisönosaston palstalle, miten lapsi oli nähnyt humalaisen. Kansa kauhistui, "...elävät roskat ovat yhtä ikäviä ympäristöhaittoja kuin elottomatkin", kokoomuslainen apulaiskaupunginjohtaja laukoi ja keskustelu eksyi retoriseen hippasteluun. Kukkahattutädeillä on kova tarpe määrittää, kenelle kaupunki kuuluu. Harmi vain, että tädit eivät tajua ihmisroskien argumentteja.

Julkinen tila on siitä hauska, että sitä harvemmin pohtii. Mainokset ja valvontakamerat ovat niin iso osa aikamme kuvastoa, ettemme juurikaan kyseenalaista poliisia, joka tulee ehdottamaan poistumista muutaman oluen takia. Julkinen tila on veronmaksajien yhteistä tilaa. Kun yksityistä tilaa myydään, markkinahinta on monesti spekulatiivinen etenkin isojen kohteiden kohdalla ja lupaukset kovia. Kun Phnom Penhissa täytettiin kaupungin keskellä sijaitseva järvi ja myytiin kauppakeskuskäyttöön, perheille luvattiin korvauksia ja kaikille kivaa. Indonesiassa köyhillä ei ole asiaa edes ostoskeskuksen pihaan. Yksityinen vartiointiliike pitää tästä huolen. Kambodzassa asiat eivät ole aivan näin heikosti, mutta matkalla samaan suuntaan.

Länsimainen ostoskeskuselämäntapa viehättää ns. siirtymävaiheen talouksien kasvavaa keskiluokkaa. Se on vaurauden merkki, statussymboli. Vähän kuten yökerhot, kalliit autot ja älypuhelimet. Lopulta melko turhakkeita hintaansa nähden, mutta se ei olekaan jutun juju. Tilanne muistuttaa ikävästi Tampereen kaupunginvaltuuston keskustelua julkisesta tilasta. Lähtökohdat vaihtoehdoille ovat heikoilla. Kambodzan kaltaisissa plutokratioissa Tosi siisti Tampere neuvottelukunnan poikkeuslait ovat arkipäivää ja osa bisnestä. Koska hallitus ei juurikaan piittaa julkisesta tilasta eivät kansalaiset myöskään juuri piittaa hallituksen päätöksistä, joten status quo pitää eikä mikään muutu. Se on sentään lohdullista. Suomi kaipaisi välillä vastaavanlaista kansalaistottelemattomuutta terveen järjen nimissä.

Viimeistelen bissen ja jatkan matkaa. Temppelin viereen nousee mainostaulu. Disney jotain... Muistaan kappaleen Naomi Kleinin No Logosta. Disney omistaa Yhdysvalloissa kokonaisen kaupungin. Disney vastaa kaikista perustarpeista. Eräänlainen pakettiyhteiskunta edulliseen hintaa. Kaupunki on normaali, mutta siinä on yksi erikoislaatuinen piirre: tämä kaupunki on mainosvapaata aluetta. Harmi vain, että Disney-kaupunki on ainoastaan täydellisille Disney-ihmisille. Stop töhryille, Tosi siistit Tampereet ynnä muut elinkeinoelämän diipa-daapa lobbausyritykset ja kieltolakikokeilut ovat taloudellisten intressien ajamia. Julkinen tila on kaikenlaisia ihmisiä ei pelkkiä kuluttajia ja voittoja varten. Kaikelle ei voi laittaa hintalappua. Tämä mielessä on hyvä hipsiä baanalle pari pirkkaa taskussa.''

E: Istun Otresissa rantabaarissa eli olohuoneessani. Keski-ikäinen amerikkalaisnainen vetää stand upia. Kaksikymmentä rantapummia, alkoholistia, baariyrittäjää ties mistä syystä maailmalla tuijottaa lasittunein silmin. Koetan pidättää naurua. Tämä on verilöyly lavalla. Kukaan ei naura, kaikki tuijottavat jäätävästi. Jenkki kertoo vitsin ikäeroista miljöönä keskiluokkainen lähiöillallinen. Kaksikymmentä silmäparia tuijottaa nyt vaivaantuneesti vuoroin esiintyjää vuoroin tuoppia. Nainen voisi kertoa yhtä hyvin vitsin norjaksi ja yleisö ymmärtäisi yhtä hyvin. Repeän nauramaan britin kanssa. Jenkki pyyhkii hikeä ja koettaa lämmitellä yleisöä korostamalla jäätävää hiljaisuutta. Ei havaittavia vaikutuksia. Seuraa vitsi vaihdevuosista, miljöönä toimistotila. Repeän nauramaan ennen punchlinea pelkästään tilanteen absurdiulle. Tarpeetonta sanoa, että kukaan muu ei naura.

On aika jatkaa matkaa. Takaisin Phnom Penhiin, Thaikku viisumi peliin ja operaation viimeinen vaihe saa alkunsa. Passini vanhenee kuuden ja puolen kuukauden päästä eikä kuuden tyhjän pakollisen lisäksi sivujakaan ole jäljellä kuin se yksi ainoa Thaimaan viisumia varten. Done, done and done. Katselen lentolippuja ja pakoilen varaamista. On aika laittaa Veikkauksen tili ensi viikon lottoon ja sormet ristiin. Jos et veikkaa, et voi voittaa. Tämä suunnitelma ei voi pettää.

Ps. Löysin puhelimestani panoraamatoiminnon. Olkaapa hyvä: kuvia julkisesta tilasta.