Some kertoo, että Suomeen on tullut kevät. Siitä on kuulkaas lyhyt askel kymppisäkkiin puistonpenkillä. Kesä, kärpäset ja keskikalja. KKK. Kun ylihinnoitellun yksiön seinät kaatuvat, hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa julkisia virkistystiloja, joissa kukin voi kykyjensä ja tarpeidensa mukaan toteuttaa itseään. Puhutaanpa näistä tiloista. Koskaan, toistan, ei koskaan ole liian aikaista varautua tulevaan kesään.
Kävelen pitkin Phnom Penhin rantakatua. Aurinko laskee Mekongin vastarannalle. Pyyhin hikeä t-paidan hihaan. Ympärillä lapset pelaavat futista aasialaisella "puupallolla". Sadan metrin päässä pelaavat keski-ikäiset. Istun jokea reunustavalle aidalle ja katselen, kun sata samanlaisiin vaatteisiin pukeutunutta mammaa vetää aerobicia Gangnam Stylen tahtiin. Hypnoottista ja samaan aikaan karmivaa. Katselen kuinka pienet pulleat kädet heiluvat ilmassa. Rimpuilua ja hytkymistä ilman pisaraakaan hikeä. Riittävän länsimaisen näköistä, polttakoot rasvaa tai ei.
Phnom Penhistä on tullut nopeasti kansainvälinen "metropoli". Tämä tarkoittaa ostoskeskuksia, kalliita brändejä ja uudenkarheita katumaastureita merkkiä Land Cruiser tai Lexus, joiden omistajat asuvat kaupungin uusissa luksushotelleissa tai muurien ympäröimissä palatseissa. Tämä tarkoittaa myös alati kasvavaa keskiluokkaa, joka samaistuu yhä enemmän länsimaiseen elämäntyyliin. Expattien lisäksi rannalla hölkkää nykyään pikaruoan lihottamia paikallisia, joiden mielikuva julkisesta tilasta perustuu lämminhenkisiin, keskiluokkaisen lähiöromantiikan kyllästämiin Hollywood-tuotantoihin.
Ostan oluen olalla kannettavasta kylmälaukusta. Huvitan itseäni ajatuksella myydä olutta samalla tavoin yhdenkään suomalaisen kaupungin keskustassa. Tai edes nautiskella sitä supermarkettihintaan ilman virkavallan puuttumista. Laitapa futispeli pystyyn kadulle ja vastassa on Karhu-ryhmä.
Kaksi vuotta sitten Tampereella lanseerattiin Tosi siisti Tampere -kampanja. Kokoomusvetoisen kampanjan kotisivujen mukaan "toiminnan painopisteenä on lasten ja nuorten parissa tehtävä asennekasvatustyö". Katu-uskottavalla nimellä valjastettu kampanja ei aluksi kiinnittänyt kenenkään huomiota. Roskaaminen on pahasta ja kikkelis-kokkelis. Kun kampanjan neuvottelukunta, joka on vahvasti elinkeinoelämän miehittämä ehdotti, että puistojuopottelulle laitetaan piste järjestyslain nojalla, kansalaisyhteiskunta ärähti ja keskustelunavaus kuoli alkuunsa.
Miten tämä sitten liittyy Kaakkois-Aasiaan? Monellakin tapaa. Julkinen tila on julkista vain silloin kuin se on todella julkista eikä yksityistä. Yksityinen julkinen tila on lopulta aina yksityinen tila, jonka asiakaskunnan ja käytännöt yksityinen taho sanelee. Aasian talouskriisin jälkeen IMF tarjoili liberaalia politiikkaa ja kaikki tuli kaupan. Myös julkinen tila. Esimerkiksi Indonesiassa pääkaupunki Jakartan ranta on yksityinen. Toki julkinen, kiitos edullisten rakennuslupien ja kaavapäätösten, jotka kauppoihin kuuluivat. Tila on vain nimellisesti julkinen. Mikään sopimus ei estä omistajatahoja esittelemästä sisäänpääsymaksua.
Palataanpa uuteen vuoteen. Olen Otresissa, Sihanoukvillen viereisellä rannalla. Istun terassilla ja siemailen gin tonicia. Edessä 200 ihmistä tamppaa rannalla dj:n tahdissa, meikän kuistilla. Koko ranta on buukattu viikkoja etukäteen, mutta onnistuin suhmuroimaan onnekkaasti huoneen alle 20 taalalla. Ilokaasulla täytettyjä punaisia ilmapalloja lentelee siellä sun täällä rakettien räjähdellessä niin ikään vähän siellä sun täällä. Täällä ranta on oikeasti julkista tilaa. Samoin Thaimaassa. Kukaan ei teknisesti ottaen saa sulkea rantaa keneltäkään. Kiitos korruption käytännöt ja tekniikka eivät aina kohtaa. Kaikkialla ei ole asiat yhtä hyvin. Esimerkiksi Sri Lankassa ja Itä-Afrikan unolmarannoilla rannat ovat monesti aidattu kiusallisten köyhien sulkemiseksi pois silmistä. Harmi vain, että köyhien elinkeino oli meri. Paino imperfektille.
Markkinoiden liberalisointi on vahvasti ideologinen projekti, joka pohjaa enemmänkin uskolle kuin tieteellisesti todennetulle näytölle. Maailma on oppikirjaa monimutkaisempi kokonaisuus. Tampereella kukaan ei kyseenalaistanut sitä, miten paljon kokoomuspormestarin lanseeraama kampanja määritti kunnanvaltuuston käymää keskustelua julkijuopottelusta. On vaikea lähteä ajamaan viihtyisämpää puistoympäristöä tilanteessa, jossa valtuusto keskustelee yksityisten vartijoiden valtuuksien laajentamisesta ja järjestyslain muuttamisesta. Lähtökohdat ovat silloin melko heikot. Elinkeino elämä ei halua ihmisten notkuvan puistoissa vaan terasseilla. Tämä on asennekasvatusta parhaimmillaan. Äidin pikku kullannupuista kasvatetaan kunnon kuluttajia.
Aasiassa julkinen tila on yhtä lailla taistelun kohde kuin länsimaissa ja Suomessa. Ero on siinä, että Aasiassa julkisella tilalla on yhteiskunnallisesti tärkeä funktio. Se on kohtaamispaikka, jossa solmitaan sopimuksia, otetaan torkut, ruokaillaan, tarvittaessa asutaan ja missä avioliitot saavat alkunsa. Ostoskeskuksia pomppii esiin kuin sieniä sateella, mutta silti julkinen tila pitää pintansa. Se on myös hedelmällinen ympäristö pienyrittäjille. Kyse on siis monella tapaa kirjaimellisesti julkisesta markkinapaikasta, ei julkisesta tilasta, joka on markkinoiden omistama. Tarkoitukseni ei ole väittää, että täällä olisi asiat paremmin. Ne ovat erilailla ja niistä voi oppia.
Suomessa julkinen tila on kuin keskiluokkainen etupiha. Se on puhtaasti esteettinen muuttuja, joka täyttää vain välittömät utiletiteetit. Edustuspiha. Takapihalla ja mökillä voi sitten viihtyä. Harmi vain, että kaikilla ei ole etupihaa saati takapihaa. Heille on puistot, mutta ei. Kukkahattutädit, jeesus sentään. Roskaaminen on hirveä ongelma ja esimerkki karmiva. Se yksi kirjoitti yleisönosaston palstalle, miten lapsi oli nähnyt humalaisen. Kansa kauhistui, "...elävät roskat ovat yhtä ikäviä ympäristöhaittoja kuin elottomatkin", kokoomuslainen apulaiskaupunginjohtaja laukoi ja keskustelu eksyi retoriseen hippasteluun. Kukkahattutädeillä on kova tarpe määrittää, kenelle kaupunki kuuluu. Harmi vain, että tädit eivät tajua ihmisroskien argumentteja.
Julkinen tila on siitä hauska, että sitä harvemmin pohtii. Mainokset ja valvontakamerat ovat niin iso osa aikamme kuvastoa, ettemme juurikaan kyseenalaista poliisia, joka tulee ehdottamaan poistumista muutaman oluen takia. Julkinen tila on veronmaksajien yhteistä tilaa. Kun yksityistä tilaa myydään, markkinahinta on monesti spekulatiivinen etenkin isojen kohteiden kohdalla ja lupaukset kovia. Kun Phnom Penhissa täytettiin kaupungin keskellä sijaitseva järvi ja myytiin kauppakeskuskäyttöön, perheille luvattiin korvauksia ja kaikille kivaa. Indonesiassa köyhillä ei ole asiaa edes ostoskeskuksen pihaan. Yksityinen vartiointiliike pitää tästä huolen. Kambodzassa asiat eivät ole aivan näin heikosti, mutta matkalla samaan suuntaan.
Länsimainen ostoskeskuselämäntapa viehättää ns. siirtymävaiheen talouksien kasvavaa keskiluokkaa. Se on vaurauden merkki, statussymboli. Vähän kuten yökerhot, kalliit autot ja älypuhelimet. Lopulta melko turhakkeita hintaansa nähden, mutta se ei olekaan jutun juju. Tilanne muistuttaa ikävästi Tampereen kaupunginvaltuuston keskustelua julkisesta tilasta. Lähtökohdat vaihtoehdoille ovat heikoilla. Kambodzan kaltaisissa plutokratioissa Tosi siisti Tampere neuvottelukunnan poikkeuslait ovat arkipäivää ja osa bisnestä. Koska hallitus ei juurikaan piittaa julkisesta tilasta eivät kansalaiset myöskään juuri piittaa hallituksen päätöksistä, joten status quo pitää eikä mikään muutu. Se on sentään lohdullista. Suomi kaipaisi välillä vastaavanlaista kansalaistottelemattomuutta terveen järjen nimissä.
Viimeistelen bissen ja jatkan matkaa. Temppelin viereen nousee mainostaulu. Disney jotain... Muistaan kappaleen Naomi Kleinin No Logosta. Disney omistaa Yhdysvalloissa kokonaisen kaupungin. Disney vastaa kaikista perustarpeista. Eräänlainen pakettiyhteiskunta edulliseen hintaa. Kaupunki on normaali, mutta siinä on yksi erikoislaatuinen piirre: tämä kaupunki on mainosvapaata aluetta. Harmi vain, että Disney-kaupunki on ainoastaan täydellisille Disney-ihmisille. Stop töhryille, Tosi siistit Tampereet ynnä muut elinkeinoelämän diipa-daapa lobbausyritykset ja kieltolakikokeilut ovat taloudellisten intressien ajamia. Julkinen tila on kaikenlaisia ihmisiä ei pelkkiä kuluttajia ja voittoja varten. Kaikelle ei voi laittaa hintalappua. Tämä mielessä on hyvä hipsiä baanalle pari pirkkaa taskussa.''
E: Istun Otresissa rantabaarissa eli olohuoneessani. Keski-ikäinen amerikkalaisnainen vetää stand upia. Kaksikymmentä rantapummia, alkoholistia, baariyrittäjää ties mistä syystä maailmalla tuijottaa lasittunein silmin. Koetan pidättää naurua. Tämä on verilöyly lavalla. Kukaan ei naura, kaikki tuijottavat jäätävästi. Jenkki kertoo vitsin ikäeroista miljöönä keskiluokkainen lähiöillallinen. Kaksikymmentä silmäparia tuijottaa nyt vaivaantuneesti vuoroin esiintyjää vuoroin tuoppia. Nainen voisi kertoa yhtä hyvin vitsin norjaksi ja yleisö ymmärtäisi yhtä hyvin. Repeän nauramaan britin kanssa. Jenkki pyyhkii hikeä ja koettaa lämmitellä yleisöä korostamalla jäätävää hiljaisuutta. Ei havaittavia vaikutuksia. Seuraa vitsi vaihdevuosista, miljöönä toimistotila. Repeän nauramaan ennen punchlinea pelkästään tilanteen absurdiulle. Tarpeetonta sanoa, että kukaan muu ei naura.
On aika jatkaa matkaa. Takaisin Phnom Penhiin, Thaikku viisumi peliin ja operaation viimeinen vaihe saa alkunsa. Passini vanhenee kuuden ja puolen kuukauden päästä eikä kuuden tyhjän pakollisen lisäksi sivujakaan ole jäljellä kuin se yksi ainoa Thaimaan viisumia varten. Done, done and done. Katselen lentolippuja ja pakoilen varaamista. On aika laittaa Veikkauksen tili ensi viikon lottoon ja sormet ristiin. Jos et veikkaa, et voi voittaa. Tämä suunnitelma ei voi pettää.
Ps. Löysin puhelimestani panoraamatoiminnon. Olkaapa hyvä: kuvia julkisesta tilasta.
Kirjoitettaessa soi Asa - Foetida III
