Vapaamatkustaja

“This looks like to me like 2007 all over again, but even worse,” - William White, Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) entinen pääekonomisti

“Euro pelastettiin ja Euroopan talous ei romahtanut, vaan käännettiin elpymisen tielle.” - Olli Rehn, talouskomissaari

Pienpuolueiden tentti. Odotan, että Karjalaa vaaditaan takaisin, mutta sen sijaan suurin osa ehdokkaista kertoo olevansa matkalla Euroopan parlamenttiin erotakseen joko eurosta tai koko unionista. Ehdotetaan kelluvaa markkaa ja paluuta 90-luvun kasvun vuosiin. Ehdotetaan, mutta ei selitetä eikä vastata, minkälaisia seurauksia toimenpiteillä olisi.

Talous on politisoitava, ei popularisoitava. On toki helppo syyttää laiskoja kreikkalaisia, ahneita pankkiireja ja yhden totuuden ekonomisteja. On nimittäin totta, että Kreikassa korruptio on ongelma ja julkinen talous holtitonta; on totta, että ahneilla pankkiireilla on osansa kriisiin ja yhtä totta on, että ekonomistit ovat ehdottaneet samoja ratkaisuja, jotka johtivat kriisiin. Nykytilanne ei ole kuitenkaan pelkästään ekonomistien ja pankkiirien, eikä todellakaan kreikkalaisten, vaan päättäjien ja heidän harjoittaman lyhytnäköisen talouspolitiikan vika.

Yksi eurovaalien kärkiteemoja on talous, joten kysytäänpä taloustieteilijöiltä, elpyykö talous? Professori Steve Keen ja BIS:n entinen pääekonomisti William White ennustivat molemmat vuoden 2007 kriisin. Heitä on syytä kuunnella ja heillä on asiaa.

Keenin mukaan nyt näkemämme kasvua on täysin teennäistä ja perustuu pelkästään yksityisen velan ja kauppataseen ylijäämien kasvuun, joista molemmat ovat jo nykyisellään ennätyskorkealla. Sen sijaan, että kasvua luotaisiin jakamalla kierrossa olevaa rahaa ja entistä velkaa uudelleen, kasvua rakennetaan luomalla rahaa uuden velan kautta.

Järjestely loi kasvua vuosia, mutta kun velat piti maksaa takaisin ja taloustaantuma iski, koko korttitalo romahti. Keenin mukaan talous on siis riippuvainen uudesta velasta. Näin ollen velan suhteen kääntyminen laskuun tarkoittaa myös talouden hyytymistä. Kun yksityinen velkaantuminen kääntyi laskuun vuoden 2007 kriisin seurauksena, julkinen velka lähti kasvuun. Ongelma ei siis ollut ennestään korkea velka-aste vaan käsiin räjähtänyt yksityisen velan kriisi, jota kompensoitiin julkisella velalla.

Keen lyttää myytin, jonka mukaan yksityinen velka on aina hyvästä ja julkinen pahasta. Myytti on poliittista retoriikkaa eikä perustu todellisuuteen, missä rahaa ja kasvua voi luoda joko yksityisen velan, kauppataseen ylijäämän tai valtion kautta. Valtio ei ole siis kotitalous eikä sitä sellaisena pitäisi nähdäkään vaan pankkina, joka pystyy luomaan kasvua ilman lisävelkaa setelikoneita laulattamalla tai kauppatasetta kasvattamalla.

White on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa keskuspankkien ekspansiivinen rahapolitiikka on ennennäkemätön ihmiskoe, joka on suunniteltu tehdessä. Talouden ongelmat eivät johdu Whiten mukaan kriisin hallinnasta vaan ratkaisuyritysten puutteesta. Poikkeuksellisen matala korkotaso ja tuhansien miljardien setelirahoitus eivät ole luoneet taloudellista kasvua vaan luoneet uusia kuplia eri puolille maailmaa ja entistä pahemman velkakriisin.

Whiten ja Keenin analyyseja lukiessa tulee muistaa, että aina on mahdollisuus, että talouspolitiikka onnistuu. Se ei kuitenkaan ole todennäköisin skenaario ilman velkojen uudelleenjärjestelyjä ja varallisuuden allokointia. Riskit ovat kasvaneen velkataakan vuoksi suuremmiksi ja sosiaalisen kriisin vuoksi vakavammiksi. Mikäli riskit realisoituvat ja yliarvostetut arvopaperimarkkinat kohtaavat karun todellisuuden, vuoden 2007 kriisi on pelkkä prologi tulevalle.

-------------

Eurovaaliehdokkaat komissaari Olli Rehn ja Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb kertoivat keskuskauppakamarin tentissä, että pahin on jälleen kerran ohi ja Euroopan talous elpyy. On hankala sanoa, kertoivatko herrat tämän talouskomissaarina ja ministerinä vai eurovaaliehdokkaina, jotka perustavat argumenttinsa ylioptimistisiin talousennusteisiin?

Suomen ongelma ei ole Keenin ja Whiten sanat muistaen julkinen velka itsessään, vaan julkinen velka, joka ei luo työtä eikä kasvua. Tällä hetkellä Suomen talouspolitiikka on täysin skitsofreenistä, sillä leikkaamme samalla kun velkaannumme. Tänä vuonna Oy Suomi AB:n talouskasvu jää EU-komission arvion mukaan 0,2 prosenttiin työttömyystilastojen rikkoessa ennätyksiä.

Tulevissa Euroopan parlamentin vaaleissa ei äänestetä eurosta eroamisen puolesta tai vastaan. Tulevissa vaaleissa äänestetään ennen kaikkea siitä, jatkaako Eurooppa leikkauspolitiikkaa ja talouskuria vai vaihtaako se talouspolitiikan suuntaa ja keskittyy inflaation torjumisen ja alhaisen korkotason sijaan työpaikkojen luomiseen ja investointeihin. Tämä kysymys tekee eurovaaleista historiallisen tärkeät, sillä seuraava katastrofi vältetään ainoastaan Euroopan talouspolitiikan kurssia muuttamalla.

Jos globaalin talouskriisin ainoa opetus oli, ettei taloustieteilijöitä kannata kuunnella ja että talouspolitiikkaa kannattaa tehdä fiilispohjalta tuulesta temmatuin teorioin, emme ole oppineet mitään. Kriisi ei ole kadonnut mihinkään. Ainoa ero vuoteen 2007 verrattuna on se, että tällä kertaa puu, johon perse edellä kiipeämme, on korkeampi ja pudotus pidempi.

Lähteet:

http://www.revalvaatio.org/wp/kaikki-nayttaa-samalta-kuin-2007/

http://www.fuw.ch/article/i-see-speculative-bubbles-like-in-2007/

http://www.everyinvestor.co.uk/analysis/2014/05/20/professor-steve-keen-warns-coming-financial-crisis-8104/

”Poliitikot ovat ihmisen kaltaisia olentoja, jotka ovat opetelleet puhumaan paljon paskaa tarkoittamatta yhtikäs mitään.” - Hikipedia

On aika kaivautua bunkkereihin. Valtiovarainministeriön arvioi Suomen alijäämään kasvavan tänä vuonna hulppeaan yhdeksään miljardiin euroon. Kiitos verouudistusten ja kuolleen kotimaisen kulutuksen, pelkkä verokertymä jää tänä vuonna 900 miljoonaa euroa pakkasen puolelle. Tilanne on seuraava: Suomi elää velaksi ja se koituu kaikkien turmaksi. Heinäsirkkoja, vitsauksia jne. Tiedättehän.

Ennen kuin lähdemme lapioimaan pelargonioita pommisuojan tieltä, palataanpa kansantaloustieteen luennolle. Minulle opetettiin aikanaan, että valtion tulee säästää hyvinä aikoina ja törsätä huonoina. Idea on simppeli. Julkisilla investoinneilla vauhditetaan takkuavaa taloutta, kun yksityinen sektori ei siihen omin voimin kykene. Kutsukaamme tätä nerokasta menettelyä elvyttämiseksi. Suomessa on perinteisesti toimittu päinvastoin.

Budjettiriiheen valmistautuvan pääministeripuolueen eduskuntaryhmän puheenjohta Petteri Orpo kertoi hallituksella olevan näytön paikka. Eikä pelkästään yksi vaan peräti kolme: pienten osinkojen verovapaus, veteraanien kuntoutusrahojen turvaaminen ja 200 miljoonan elvytyspaketti. Kaksi ensimmäistä eivät paljon valtion taloutta hetkauta. Eikä paljon hetkauta 200 miljoonaakaan, sillä puhumme ongelman mittasuhteisiin nähden pennosista. Rima on helppo ylittää, kun sen laskee valmiiksi tarpeeksi alas.

Kun hallituksen vastaus yli 180 000 työttömään, synkkeneviin talousennusteisiin ja Euroopan laiskimpaan vientiin jo ennestään synkässä tilanteessa on 200 miljoonan euron elvytyspaketti, kannattaa etsiä lapiota. Kun soppa maustetaan sosiaali- ja terveyspuolen leikkauspaineilla, kannattaa hetkeksi unohtaa lapio ja sairastaa, kun vielä on varaa.

Sairastaessa ehtii kuunnella kokeneempia. Ex-pääministeri Matti Vanhanen kertoi A-Studiossa vieraillessaan, että on tyytyväinen hallituksen kriisitietoisuuteen. Vanhanen painotti, että kriisitietoisuuden tiedostaminen on ensiarvoista kriisin ratkaisemiseksi. Tiedostaminen on erittäin zen.

Ilmeisestikin Matti koetti sanoa, ettei kriisiä voi ratkaista, jos sen olemassaoloa ei tiedosta. Jos joku poliitikoista ei ole vielä ehtinyt kuulemaan Euroopan talousvaikeuksista, sallikaa minun kertoa: homma menee niin puihin, että Vanhanenkin sen tajuaa. Valitettavasti tiedostaminen ei korvaa ymmärrystä. Pelkkä tiedostaminen on olosuhteiden huomioimista, ei niihin vaikuttamista.

Otetaanpa seuraava ex-pääministeri. Esko Aho kertoi A-Studiossa vieraillessaan Suomen suurimman ongelman olevan kilpailukyky. Hänen mukaansa kustannustaso on liian korkealla ja suomalaiset liian paskoja. Maailmankansalainen Aho patistaa leikkaamaan kustannuksia (lue palkkoja) tajuamatta palkkaleikkurin todellisuudessa syövän kotimaista kysyntää, joka ylläpitää tuotantoa viennin takkuillessa.

Kun Aho, tuo Suomen Midas, avaa suunsa, kannattaakin kuunnella tarkkaan ja toimia päinvastoin. Aholle tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta emme pysty koskaan kilpailemaan Kiinan, Intian tai minkään muun kehittyvän talouden kanssa työntekijämaksuin verokilpailusta puhumattakaan. Se ei ole realistista eikä ole koskaan ollutkaan. Meidän kilpailuvalttimme on osaaminen, yrittäminen ja hyvinvointivaltio, joista kaikki kaipaavat investointeja. Siinä on 200 miljoonan karkkirahassa jakamista.

Mikkelin torilta tavoitettu tuleva ex-pääministeri Jyrki Katainen kertoi savolaisille, että tarvitsemme kasvua ja kilpailukykyä. Tämän syvällisen analyysin lopuksi pääministeri totesi keskivertosuomalaisten odottavan poliitikkojen olevan rohkeita. Veikkaan, että saavat odottaa jatkossakin.

Kun metsään huutaa, Raimo Ilaskivi vastaa. Itse asiassa Raimo vastaa jo ennen huutoa, sillä Ilaskivi ehdotti blogissaan jo pari viikkoa sitten hätätilahallituksen pystyttämistä. Ex-kansanedustajan mielestä sopiva koostumus löytyisi viisikymppisistä poliitikoista ja liikemiehistä. Ilaskiven hieman todellisuudesta vieraantuneen kommentin takana on rehellinen huoli hallituksen päätöksentekokyvystä. Ilaskiven mukaan puoluetoveri Kataisen tulisi valita Suomen edun ja mahdollisesti epäonnistuvan hallituksen väliltä.

Minkälainen on hyvä poliitikko? Pääministerikolmikon kommentteja seuratessa käy nopeasti ilmi, ettei valtaan äänestetä ainakaan taloustietämyksen perusteella. Kun muualla Euroopassa aletaan tosissaan vaatia elvytystä leikkauksien sijaan, Suomen hallitus keskittyy taloudellisten kysymysten välttelyyn, köyhien kurittamiseen ja itseaiheutettujen ongelmien ratkomiseen siinä onnistumatta.

The Daily Shown koomikko Jon Oliwer teki taannoin insertin Australian ja Yhdysvaltain aselainsäädännön eroista. Kun hän kysyi kysymyksen: ”How do you define a succesfull politician?”, australialainen poliitikko määritteli onnistumisen työn tuloksellisuuden ja vaikutusten kautta, kun taas yhdysvaltalainen politiikko vastasi hetkeäkään miettimättä: ”One that gets electected.” Samaa sopisi kysyä Kataiselta, jota odottaa valmiiksi pedattu komissaarin paikka.

Tätä hallitusta pitäisi olla olemassakaan, totesi eräs hallituspuolueen poliitikko epävirallisesti. Tällaisia kommentteja kuunnellessa olisi helppo panikoida, hakea rakennuslupaa ja sekoitella sementtia, mutta kuunnellaanpa ensin, mitä asiantuntija sanoo. Ilmarisen talousjohtaja Jaakko Kianderin muistuttaa Ajankohtaisen ykkösen haastattelussa Suomen talouden olevan edelleen euroalueen vahvin. Hänen mukaansa kriisitietoisuus on hallituksen velkapelottelua, jonka varjolla ajetaan muita uudistuksia. Toisin sanoen: alijäämällä oikeutetaan julkisen sektorin alasajo.

Katainen on oikeassa siinä, että suomalaiset kaipaavat poliitikoilta rohkeutta. Kukapa ei? Hallitus on kuitenkin enemmän huolissaan ikävistä ratkaisuista kuin rohkeista. Puhutaan paljon, mutta teot puuttuvat. Niin pitkään kuin hallitus ei pääse yhteisymmärrykseen edes terminologiasta, päätökset jäävät tuleville hallituksille.

Vannoessaan virkavalan ministeri toistaa sauraavat sanat: toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi. Keskustelu kriisitietoisuudesta, suomalaisten huonoudesta, rakennemuutoksista ja kilpailukyvystä on vaihtoehdottomuuden politiikkaa. Puhutaan kipeistä ja välttämättömistä päätöksistä. Kun työmarkkinoilla työttömyys on työttömän vika, maailmanmarkkinoilla heikko kilpailukyky on kansan vika –ei koskaan poliitikon eikä todellakaan järjestelmän.

Ei ole koskaan liian aikaista rakentaa bunkkeria. Kun huomioimme työllistävät vaikutukset, se voisi olla jopa suotavaa. Maansiirtotöiden lomassa voisimme kysyä, mikä on poliitikon vastuu hallituksessa, joka on kyvytön päätöksentekoon; tulisiko tällaisen hallituksen ylipäätään jatkaa vaalikauden loppuun, jos se ei toimi kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi; ja kuinka moni ministereistä on kriisitietoisuuttaan rakentanut pommisuojan?

Palataanpa lopuksi valtiovarainministeriön arvioon. Paniikin laannuttua siitä selviää kaksi asiaa: verotusta on tiukennettava ja samalla ostovoimaa tuettava. Kuullostaako progressiolta? Minustakin. Harmi vain, että tämä hallitus keskittyy päätöksien sijaan tuleviin vaaleihin ja velkamöröllä pelotteluun.