”Poliitikot ovat ihmisen kaltaisia olentoja, jotka ovat opetelleet puhumaan paljon paskaa tarkoittamatta yhtikäs mitään.” - Hikipedia
On aika kaivautua bunkkereihin. Valtiovarainministeriön arvioi Suomen alijäämään kasvavan tänä vuonna hulppeaan yhdeksään miljardiin euroon. Kiitos verouudistusten ja kuolleen kotimaisen kulutuksen, pelkkä verokertymä jää tänä vuonna 900 miljoonaa euroa pakkasen puolelle. Tilanne on seuraava: Suomi elää velaksi ja se koituu kaikkien turmaksi. Heinäsirkkoja, vitsauksia jne. Tiedättehän.
Ennen kuin lähdemme lapioimaan pelargonioita pommisuojan tieltä, palataanpa kansantaloustieteen luennolle. Minulle opetettiin aikanaan, että valtion tulee säästää hyvinä aikoina ja törsätä huonoina. Idea on simppeli. Julkisilla investoinneilla vauhditetaan takkuavaa taloutta, kun yksityinen sektori ei siihen omin voimin kykene. Kutsukaamme tätä nerokasta menettelyä elvyttämiseksi. Suomessa on perinteisesti toimittu päinvastoin.
Budjettiriiheen valmistautuvan pääministeripuolueen eduskuntaryhmän puheenjohta Petteri Orpo kertoi hallituksella olevan näytön paikka. Eikä pelkästään yksi vaan peräti kolme: pienten osinkojen verovapaus, veteraanien kuntoutusrahojen turvaaminen ja 200 miljoonan elvytyspaketti. Kaksi ensimmäistä eivät paljon valtion taloutta hetkauta. Eikä paljon hetkauta 200 miljoonaakaan, sillä puhumme ongelman mittasuhteisiin nähden pennosista. Rima on helppo ylittää, kun sen laskee valmiiksi tarpeeksi alas.
Kun hallituksen vastaus yli 180 000 työttömään, synkkeneviin talousennusteisiin ja Euroopan laiskimpaan vientiin jo ennestään synkässä tilanteessa on 200 miljoonan euron elvytyspaketti, kannattaa etsiä lapiota. Kun soppa maustetaan sosiaali- ja terveyspuolen leikkauspaineilla, kannattaa hetkeksi unohtaa lapio ja sairastaa, kun vielä on varaa.
Sairastaessa ehtii kuunnella kokeneempia. Ex-pääministeri Matti Vanhanen kertoi A-Studiossa vieraillessaan, että on tyytyväinen hallituksen kriisitietoisuuteen. Vanhanen painotti, että kriisitietoisuuden tiedostaminen on ensiarvoista kriisin ratkaisemiseksi. Tiedostaminen on erittäin zen.
Ilmeisestikin Matti koetti sanoa, ettei kriisiä voi ratkaista, jos sen olemassaoloa ei tiedosta. Jos joku poliitikoista ei ole vielä ehtinyt kuulemaan Euroopan talousvaikeuksista, sallikaa minun kertoa: homma menee niin puihin, että Vanhanenkin sen tajuaa. Valitettavasti tiedostaminen ei korvaa ymmärrystä. Pelkkä tiedostaminen on olosuhteiden huomioimista, ei niihin vaikuttamista.
Otetaanpa seuraava ex-pääministeri. Esko Aho kertoi A-Studiossa vieraillessaan Suomen suurimman ongelman olevan kilpailukyky. Hänen mukaansa kustannustaso on liian korkealla ja suomalaiset liian paskoja. Maailmankansalainen Aho patistaa leikkaamaan kustannuksia (lue palkkoja) tajuamatta palkkaleikkurin todellisuudessa syövän kotimaista kysyntää, joka ylläpitää tuotantoa viennin takkuillessa.
Kun Aho, tuo Suomen Midas, avaa suunsa, kannattaakin kuunnella tarkkaan ja toimia päinvastoin. Aholle tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta emme pysty koskaan kilpailemaan Kiinan, Intian tai minkään muun kehittyvän talouden kanssa työntekijämaksuin verokilpailusta puhumattakaan. Se ei ole realistista eikä ole koskaan ollutkaan. Meidän kilpailuvalttimme on osaaminen, yrittäminen ja hyvinvointivaltio, joista kaikki kaipaavat investointeja. Siinä on 200 miljoonan karkkirahassa jakamista.
Mikkelin torilta tavoitettu tuleva ex-pääministeri Jyrki Katainen kertoi savolaisille, että tarvitsemme kasvua ja kilpailukykyä. Tämän syvällisen analyysin lopuksi pääministeri totesi keskivertosuomalaisten odottavan poliitikkojen olevan rohkeita. Veikkaan, että saavat odottaa jatkossakin.
Kun metsään huutaa, Raimo Ilaskivi vastaa. Itse asiassa Raimo vastaa jo ennen huutoa, sillä Ilaskivi ehdotti blogissaan jo pari viikkoa sitten hätätilahallituksen pystyttämistä. Ex-kansanedustajan mielestä sopiva koostumus löytyisi viisikymppisistä poliitikoista ja liikemiehistä. Ilaskiven hieman todellisuudesta vieraantuneen kommentin takana on rehellinen huoli hallituksen päätöksentekokyvystä. Ilaskiven mukaan puoluetoveri Kataisen tulisi valita Suomen edun ja mahdollisesti epäonnistuvan hallituksen väliltä.
Minkälainen on hyvä poliitikko? Pääministerikolmikon kommentteja seuratessa käy nopeasti ilmi, ettei valtaan äänestetä ainakaan taloustietämyksen perusteella. Kun muualla Euroopassa aletaan tosissaan vaatia elvytystä leikkauksien sijaan, Suomen hallitus keskittyy taloudellisten kysymysten välttelyyn, köyhien kurittamiseen ja itseaiheutettujen ongelmien ratkomiseen siinä onnistumatta.
The Daily Shown koomikko Jon Oliwer teki taannoin insertin Australian ja Yhdysvaltain aselainsäädännön eroista. Kun hän kysyi kysymyksen: ”How do you define a succesfull politician?”, australialainen poliitikko määritteli onnistumisen työn tuloksellisuuden ja vaikutusten kautta, kun taas yhdysvaltalainen politiikko vastasi hetkeäkään miettimättä: ”One that gets electected.” Samaa sopisi kysyä Kataiselta, jota odottaa valmiiksi pedattu komissaarin paikka.
Tätä hallitusta pitäisi olla olemassakaan, totesi eräs hallituspuolueen poliitikko epävirallisesti. Tällaisia kommentteja kuunnellessa olisi helppo panikoida, hakea rakennuslupaa ja sekoitella sementtia, mutta kuunnellaanpa ensin, mitä asiantuntija sanoo. Ilmarisen talousjohtaja Jaakko Kianderin muistuttaa Ajankohtaisen ykkösen haastattelussa Suomen talouden olevan edelleen euroalueen vahvin. Hänen mukaansa kriisitietoisuus on hallituksen velkapelottelua, jonka varjolla ajetaan muita uudistuksia. Toisin sanoen: alijäämällä oikeutetaan julkisen sektorin alasajo.
Katainen on oikeassa siinä, että suomalaiset kaipaavat poliitikoilta rohkeutta. Kukapa ei? Hallitus on kuitenkin enemmän huolissaan ikävistä ratkaisuista kuin rohkeista. Puhutaan paljon, mutta teot puuttuvat. Niin pitkään kuin hallitus ei pääse yhteisymmärrykseen edes terminologiasta, päätökset jäävät tuleville hallituksille.
Vannoessaan virkavalan ministeri toistaa sauraavat sanat: toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi. Keskustelu kriisitietoisuudesta, suomalaisten huonoudesta, rakennemuutoksista ja kilpailukyvystä on vaihtoehdottomuuden politiikkaa. Puhutaan kipeistä ja välttämättömistä päätöksistä. Kun työmarkkinoilla työttömyys on työttömän vika, maailmanmarkkinoilla heikko kilpailukyky on kansan vika –ei koskaan poliitikon eikä todellakaan järjestelmän.
Ei ole koskaan liian aikaista rakentaa bunkkeria. Kun huomioimme työllistävät vaikutukset, se voisi olla jopa suotavaa. Maansiirtotöiden lomassa voisimme kysyä, mikä on poliitikon vastuu hallituksessa, joka on kyvytön päätöksentekoon; tulisiko tällaisen hallituksen ylipäätään jatkaa vaalikauden loppuun, jos se ei toimi kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi; ja kuinka moni ministereistä on kriisitietoisuuttaan rakentanut pommisuojan?
Palataanpa lopuksi valtiovarainministeriön arvioon. Paniikin laannuttua siitä selviää kaksi asiaa: verotusta on tiukennettava ja samalla ostovoimaa tuettava. Kuullostaako progressiolta? Minustakin. Harmi vain, että tämä hallitus keskittyy päätöksien sijaan tuleviin vaaleihin ja velkamöröllä pelotteluun.