Vapaamatkustaja

"The promise was that when the glass was full, it would overflow, benefitting the poor. But what happens instead, is that when the glass is full, it magically gets bigger nothing ever comes out for the poor." - Paavi Francis

Rooma, jouluyö juhlayö. Jossain lähistöllä paavi blaastaa. Juon punkkua suomalaisittain juntisti pullon suusta ja ihailen Pietarinkirkon kupolia turvallisen välimatkan päästä Tiberin varrella. Kaikki on kiinni, mutta viinipullo on auki.

Paavin kanssa on harvemmin samaa mieltä, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Olkoot vaikka joulun ihme. Tänä vuonna paavi on asettanut arvovaltansa maailman nälkäkatastrofin lopettamiseksi, eikä yhtään liian myöhään.

Maailman ruokaohjelma arvioi 842 miljoonan ihmisen kärsivän nälästä päivittäin. Yli kolme miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta kuolee vuosittain nälkään ja 66 miljoonaa lasta opiskelee nälässä. Samaan aikaan me heitämme ruokaa hukkaan valtavia määriä. Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan jokainen kotitalous heittää pois keskimäärin 24 ateriaa kuukaudessa. Tämä tekee 4,2 tonnia ruokaa kotitaloutta kohti.

Tilanne ei ole sen parempi rikkaassa Euroopassa. Kansainvälisen punaisen ristin pääsihteeri Bekele Geleta mukaan Eurooppa on ajautunut pahimpaan humanitaariseen kriisiin sitten toisen maailmansodan. Punainen risti pelkää, että eurokriisin seurauksena Eurooppaan syntyy köyhien sukupolvi, jonka turhautuminen eskaloituu väkivaltaisuuksina.

Kävelen pitkin Trasteveren katuja kotia kohti. Ydinkeskustan jäädessä taka-alalle kodittomien määrä kasvaa. Kauempana keskustan turistialueista on kokonaisia telttakyliä. Nämä ihmiset eivät ole laiskoja sosiaalipummeja vaan maahanmuuttajia ja ihan tavallisia italialaisia - normaalisti vanhuksia, jotka eläkkeiden rajut leikkaukset, korkojen nousu ja elinkustannusten nousu ovat ajaneet kaduille tai nuoria, joille talouskasvu ja työ ovat muisto vain. Euroopan sosiaalinen kriisi ei ole tulossa, se on jo täällä.

Kirjoitin viikko sitten sosiaalisesta kriisistä ja sen mahdollisista seurauksista. Esimerkiksi YK:n Maailman tila -raportti varoitti nuorten miesten turhautumisesta ja työttömyydestä jo vuosituhannen alussa. Uskoimme, että ilmiö koskettaa vain köyhiä kehitysmaita, joten kukaan ei kuunnellut.

Julkaistuani kirjoituksen nimeltä mainitsematon nuori kokoomuspoliitikko alkoi syyttää minua kovasanaisesti "väkivaltaiseen vallankumoukseen yllyttämisestä" ja kansanedustajiin kohdistuvalla väkivallalla mässäilystä. En rehellisesti sanoen tiedä, mistä kansankynttilä väitteensä repäisi, sillä omasta mielestäni toistin vain varoituksen, jota konfliktin tutkimus on toistellut jo vuosikaudet samoin kuin suurin piirtein jokainen poliittinen taho aina IMF:stä Jutta Urpilaiseen. Ilmeisesti todellinen kriisitietoisuus on suomalaiselle poliittiselle eliitille turhan radikaalia.

Ainakin kokoomuksessa on vaikeuksia ymmärtää harjoitetun leikkauspolitiikan ja sosiaalisten ongelmien korrelaatiota. Seuratessa hallituspolitiikkaa uskaltaisin väittää, että ongelman jakaa kaikki suurimmat hallituspuolueet. Vaikka meillä uskotaankin laajasti, ettei politiikalla vaikuteta, usko ei ole tiedon väärti. Katsotaanpas vähän tilastoja.

Vuonna 2012 Punainen risti jakoi ruoka-apua 3,5 miljoonalle eurooppalaiselle. Määrä on kasvanut 75 prosenttia vuodesta 2009. Yhä useampi eurooppalainen elää kädestä suuhun ja kamppailee maksaakseen laskunsa. Työssäkäyvien köyhien määrä on kasvanut pelkästään Ranskassa 350 000 ihmiselle vuodesta 2009.

Kreikassa infektiotaudit, huumeiden käyttö, itsemurhat, lapsikuolleisuus ja kodittomuus ovat kääntyneet räjähdysmaiseen kasvuun kiitos leikkauspolitiikan ja säästöjen, joilla on pankit pelastettiin. Samaan aikaan nuorisotyöttömyys heiluu Espanjassa ja Italiassa siinä 50 prosentin tietämillä. Tilastot osoittavat, ettei väkivaltaa ole leikkauspolitiikan kritiikki vaan itse leikkauspolitiikka.

On huolestuttavaa, jos hallituspuolue ei ymmärrä poliittisten päätösten syitä ja seurauksia. Vielä huolestuttavampaa on retorinen kikkailu, naivi sormella osoittelu ja tarkoitushakuinen väärinymmärtäminen, jonka turvin kriitikot yritetään hiljentää. Harvassa ovat nimittäin kommentaattorit, mikäli jo pelkkä sosiaalisesta kriisistä varoittaminen on “yllyttämistä väkivaltaiseen vallankumoukseen.” Kokoomusnuorten maailmankuvaan ja yhteiskuntajärjestykseen ei köyhyys mahdu. Tulee muuten hiukan Neuvostoliitto mieleen.

Lähestyn kotia. Paavi on on lopettanut puheensa, mutta köyhyys ei ole kadonnut. Italialaiset käyttivät tänä vuonna 11 prosenttia vähemmän joululahjoihin kuin viime vuonna. Joka viides perhe jätti tänä vuonna lahjat kokonaan väliin. Tänä vuonna keskimääräinen suomalainen käytti Helsingin Sanomien mukaan 400 euroa joululahjoihin. Siitä voi jokainen laskea, kuinka paljon sosiaaliturvan perusosasta voi irrottaa turhuuksiin. Se ei ole paljoa se.

Päätän tämänkertaisen tekstini otteeseen pastori Kai Sadinmaan jouluevankeliumista, joka on julkaistu Revalvaatio-verkkojulkaisussa.

“Kun median väki, poliitikot, kirkon herrat, käskynhaltija ja pääkassanhoitaja olivat tehneet kaiken, mitä Pääoman laki vaati, he palasivat OY Suomi AB:n kotikaupunkiin kiittäen ja ylistäen Pääomaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Ja niin liittovaltio-lapsi kasvoi, vahvistui vääryydessä ja väkivallassa. Kaikki maat ja kansakunnat alistettiin Pääoman rautaisen valtikan alle.”

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille. Tasapuolisesti kykyjensä ja tarpeidensa mukaan. Inshallah.

E: Tekstiin lisätty italialaisperheiden lahjamenot.

"On elintärkeää, että maassa [Italia] säilyy poliittinen vakaus." - Olli Rehn

Budapest. Istun saksalaisen demarin kanssa keskustan kuppilassa. Nautimme kansallisherkku Palinkaa.

Kysyn mielenkiinnosta, miten hitossa on mahdollista, että hallitus pystyi monopolisoimaan tupakkabisneksen ja sitten myymään sen yksityiselle sektorille? Kysyn ihan mielenkiinnosta, eikö tämä ole hiukan EU:n kilpailulainsäädännön vastaista? Kysyn, koska päätös on iso isku paikallisille pk-yrittäjille ja ilkeät kielet kertovat pöydän alla liikkuneen huomattavia summia.

Saksalainen tohtoriopiskelija hymyilee ja nostaa kädet ilmaan. “I don’t know.” Samaan aikaan kun maata vaivaa Eurostatin mukaan 28,8 prosentin nuorisotyöttömyys, joku takoo rahaa. Lukema on vastaava, joka nähtiin Pohjois-Afrikan maissa arabikevään alkaessa. Unkarissa synkkä taloudellinen tilanne ja työttömyys ovat nostaneet äärioikeistolaisen Jobbik-puolueen kannatusta. Yleisesti ottaen kaikki ovat kyllästyneet politiikkaan.

Politiikan tutkija ei näe tilanteeseen ratkaisua. Saksalainen kertoo, että ainoastaan jonkinlainen kansanliike tai liittouma voisi järkyttää vallitsevaa poliittista ilmapiiriä, joka on vajonnut syvää apatiaan.

Keskustelu kääntyy Suomen Tampereen itsenäisyyspäivään. Demari nauraa kuullessaan tapahtuman mittakaavasta. Ihmettelemme, miten Thaimaan ja Ukrainan demokraattisesti valittuja hallituksia vastaan protestoivia mielenosoittajia ylistetään ja romantisoidaan kun samaan aikaan EU-kritiikki vaietaan johdonmukaisesti. Leikkauspolitiikan vastaiset mielenosoitukset ovat kriisi-Euroopan arkipäivää, mutta näkyvät vain harvoin uutisissa.

Vuonna 2006 Unkarissa levisi julkisuuteen nauha, jossa sosialistipuolueen pääministeri tunnusti valehdelleensa voittaakseen vaalit. Ensimmäistä kertaa 17 vuoteen Budapestissa puhkesi mielenosoituksia, jotka eskaloituivat täysimittaisiksi mellakoiksi. Yli 150 ihmistä loukkaantui ja omaisuusvahingot nousivat liki miljoonaan euroon. Säästökuurilla ollut kansa sai tarpeekseen.

Couchsurfing-isäntäni Budapestissa kertoo osallistuneensa mielenosoituksiin. Poliisi pidätti ja pahoinpiteli hänet. Hän kertoo, miten mielenosoitukset muuttuivat mellakoiksi äärioikeistolaisten joukkojen ja jalkapallohuligaanien toimesta. Jobbik vei kunnian ja jopa kustansi uuden ystäväni oikeudenkäyntikulut. Tämä kertoo vihaavansa puoluetta ja kaikkea mitä se edustaa.

Kaksi päivää myöhemmin nauran ystäväni kanssa katketakseni Budapestin lentokentällä. Katsomme A-Talkia. Emme ole juurikaan nukkuneet edeltävän yön aikana ja korjanneet kolme tuntia myöhästyneestä lennosta aiheutunutta vitutusta oluella. Unkarilaiset tuijottavat ihmeissään. Perussuomalainen-lehden päätöimittaja Matias Turkkila hikoilee naama valkoisena ja kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopran ilme on näkemisen arvoinen kiakkovieraan laukoessa lämäreitä. Kopra tiedustelee, tarkoittaako luokkasota konkreettista sotaa? “Se riippuu teistä”, kiakkovieras vastaa.

Syytä nauruun ei kuitenkaan liiemmin ole. Euroalueen nuorisotyöttömyysluvut ovat päätä huimaavia. EU-27:n nuorisotyöttömyys on Eurostatin mukaan 23,2 prosenttia. Kuullostaako hurjalta? Ei tämä nimittäin mitään, sillä aina voi mennä Italiaan, missä työttömyysprosentti on mielipuoliset 36,9 prosenttia!

Istumme yksityisasunnossa aivan Firenzen keskustassa ja hörpimme Italialaista punkkua. Luonnollisestikin. Keskustelemme työttömyydestä. Yli puolet huoneessa istujista on vailla vakinaisia töitä ja loput työskentelevät epäämääräisissä määräaikaisissa, pakkoyrittäjinä ja matalapalkkatöissä, joissa kukaan ei aio viipyä pitkään. Kaikki ovat huolissaan epävarmasta tulevaisuudesta.

Tämä kaikki kuullostaa kovin tutulta. Työttömyys kasvaa, äärioikeisto kasvaa ja velka sen kun vaan kasvaa. Ainoastaan palvelut ja investoinnit ovat katkolla. Kokonainen sukupolvi nuoria eurooppalaisia on syrjäytymässä näköalattoman leikkauspolitiikan seurauksena. Unkarissa valtio tarjoaa orjatyöpaikkoja, joiden palkoilla katetaan juuri ja juuri elinkustannukset. Italiassa valtio ei tarjoa tätäkään.

Kreikassa vastasyntyneiden kuolleisuus, kodittomuus, infektiotaudit, HIV-tapaukset, huumeiden käyttö ja itsemurhat ovat nousseet dramaattisesti säästöjen seurauksena. Kansalaiset voivat huonosti ja ovat huolissaan peruspalveluista niin Kreikassa kuin Suomessakin. Silti meillä vähätellään tilannetta ja ajatellaan, ettei kriisi yllä pohjoiseen saakka. Totuus on, että Unkarin, Kreikan ja Italian ongelmat koskettavat myös meitä.

Moni, joiden kanssa olen keskustellut väittää, että Suomella ei ole mitään hätää ja perustavat mielipiteensä mielikuviin rikkaasta hyvinvointivaltiosta. Mielikuva ei ole täysin väärä, mutta olisi rehellisempää tunnustaa olevamme samaa valuuttaunionia ja osa ongelmaa, emme ulkopuolinen kolmen A:n luottoluokituksen maa, jonka jalusta ei heilu muun Euroopan mukana. Aika korjaa kyllä haavat, mutta teho-osastohoito voisi olla tehokkaampaa, vaikkakin kallista. Toisin kuin kokoomusnuoret tietävät, elvyttäminen kannattaa.

Saatan italialaisen ystäväni töihin. Hän ei ole järin innoissaan työstä eikä palkasta, mutta ainakin se on parempi kuin ei mitään. Kaikki eivät ole vielä vajonneet totaaliseen apatiaan, mutta tunnelma yhdistyneessä Euroopassa on synkkä. Usko poliittisiin päättäjiin ja demokraattiseen päätöksentekoon haihtuu oikeistolaisen politiikan kasvattaessa suosiotaan ja hallitusten kamppaillessa kriisipolitiikan uskottavuuden sekä poliittisten korruptioskandaalien kanssa.

Meillä Suomessa poliitikot muistuttavat usein, miten meillä on muihin verrattuna asiat hyvin. Joskus käy mielessä, onkohan heille aivan yhtä selvää, miten hieno asia yhteiskuntarauha on? Vallankumoukset ja levottomuudet nähkääs harvemmin saavat alkunsa vapauden kaihosta vaan melko lailla aina nälästä, puutteesta ja poliittisesta epäluottamuksesta. Mitä pienemmät tuloerot, sen onnellisemmat kansalaiset ja vakaampi yhteiskunta.

Vaikka viiden pennin filosofit väittäisivätkin televisiossa kaiken olevan hyvin, tosiasiassa tuloerot ovat kasvaneet työttömyyslukujen ohella hälyttävälle tasolle. Hallitus on onnistunut osin katkaisemaan syklin, mutta siitä lienee syytä kiittää laskusuhdannetta ennemmin kuin harjoitettua politiikkaa, jonka eriarvoisuus ei aina talousmittareissa näy. Olemme keskellä retorista taistelua, jossa kurjistava politiikkaa kutsutaan vuoroin elvytykseksi, vuoroin kriisitietoiduudeksi ja vuoroin välttämättömiksi ratkaisuiksi ilman että vaihtoehtoja edes vakavissaan punnittaisiin.

Meille väitetään, että veronkorotukset ovat haitallisia, vaikka Euroopan korkeimman veroprosentin maassa Tanskassa elää OECD:n onnellisimmat kansalaiset. Meille väitetään, että julkista velkaa on pakko tasapainottaa leikkaamalla, vaikka juuri päinvastainen politiikka on tuottanut muualla tulosta ja vaikka leikkauspolitiikalla laskusuhdanteen aikana ole juuri minkäänlaisia akateemista tai järjellistä oikeutusta. Meille väitetään, että valtion kassa olisi tyhjä.

Olli Savela muistuttaa Tieto & Trendit lehdessä, että “Työeläkevarat olivat Työeläkelaitosten liiton mukaan syyskuun lopussa jo 158 miljardia euroa. Kasvua oli tammi-syyskuussa 8,8 miljardia euroa. Samana aikana valtiontalouden alijäämä oli Valtiokonttorin mukaan 4,5 miljardia euroa.”

Toisin sanoen, meillä on 158 miljardia euroa varallisuutta rahastoissa, joita ei ilmeisesti aiota koskaan käyttää eläkkeiden maksuun. Samaan aikaan sanovat, että vaihtoehtoja ei ole koska rahaakaan ei ole. Vaihtoehtoja on, tahtoa ei.

Valitettavasti tilanne tuskin paranee. Vieraantuminen poliittisesta päätöksenteosta on jättänyt jälkeensä protestiliikkeiden Euroopan, jonka kansalaiset luottavat massaliikkeisiin demokraattisen päätöksenteon sijaan. Se kertoo mielestäni politiikan epäonnistumisesta ei vaihtoehtojen vähyydestä. Kolmas tie ei synny talouspolitiikan pakoista vaan talouspolitiikan pakottamana.

"On ensisijaisen tärkeää, että huolehdimme kaikista nuoristamme." - pääministeri Jyrki Katainen

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy ehdotti toukokuun alussa Suomessa vieraillessaan kuuden miljardin euron työllisyyspakettia nuorisotyöttömyyden taltuttamiseksi Euroopassa. ”Euroopan presidentin” työllisyyspaketin malliksi kaavaillaan Suomen nuorisotakuuta. Euroopan sosiaalinen kriisi on määrä ratkaista Rompuyn ja Kataisen kultaisen kädenpuristuksen sinetöimällä tempputyöllistämispaketilla.

Rompuyn ehdotuksen lähtökohdat ovat kauniit, mutta huterat. Sitä ei voi kukaan kiistää. Euroopan tilastoviranomainen Eurostat kertoi huhtikuun lopussa euroalueen työttömyyden nousseen maaliskuussa 12,1 prosenttiin helmikuun lukujen ollessa 12,0 prosenttia. Kyse on Euroopan kaikkien aikojen ennätyksestä. Unionissa elää nyt yli 26,5 miljoonaa työtöntä. Viime vuoden maaliskuuhun verrattuna luku on kasvanut yli 1,8 miljoonalla suurimmaksi osaksi euroalueella. Mitä kuuden miljardin rahastoon tulee sekä komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso että Euroopan parlamentti ovat aiemmin tuominneet kuusi miljardia euroa riittämättömäksi summaksi nuorisotyöttömyysongelmaan puuttumiseen.

Keskitytään hetkeksi harmaisiin tilastoihin. Kaikista synkin työllisyystilanne Euroopassa on tällä hetkellä kriisimaissa, joissa nuorisotyöttömyys on räjähtänyt eeppisiin mittasuhteisiin. Kreikassa prosentti on 59,1, Espanjassa 55,9, Italiassa 38,4 ja Portugalissa 38,3. Ennusteet huomioiden prosentit tuskin laskevat. Esimerkiksi Portugalissa kaavaillaan 30 000 työpaikan karsimista julkiselta sektorilta sekä eläkeiän nostoa. Samaan aikaan kun yksityinen sektori ulkoistaa, uudet työpaikat elävät lähinnä politikkojen päiväunissa.

Espanjan - missä työttömiä on väkimäärään suhteutettuna eniten - hallinto-oikeus päätti helmikuussa työreformista, joka alentaneet palkkoja, jättäneet lakisääteisiä lisiä maksamatta, pidentäneet työaikoja ja helpottaneet irtisanomisia. Tämä kaikki tilanteessa, jossa sekä julkisen että yksityisen sektorin investoinnit ovat olemattomia. Kasvua rakennetaan investointien sijaa palkkaleikkurein.

Palataanpa takaisin Suomeen, missä nuorisotakuu otettiin käyttöön vuoden vaihteessa. Käytännössä ”takuu” tarkoittaa ”varmaa” työ-, harjoittelu- tai opiskelijapaikkaa alle 30-vuotiaille työttömille. Vihreitten kansanedustaja Anni Sinnemäki huomautti blogissaan, ettei nuorisotakuu todellisuudessa toteudu. Sen sijaan, että työttömät nuoret olisivat nuorisatakuun piirissä työllistyneet aikaisempaa nopeammin, yhä useamman työttömyysaika on venynyt nuorisotakuun käyttöönoton jälkeen. Samaan aikaan kokonaistyöttömyysaste on jatkanut tasaista kasvua. Suhdanteiden valossa tulevaisuus ei näytä kovin ruusuiselta.

Suomessa työntekijöiden asema on hyvä verrattuna kriisimaiden matokuurin läpikäyneisiin työmarkkinoihin. Espanjassa kokonainen sukupolvi uhkaa vajota pätkätöiden ja määräaikaisten alipalkattujen sopimusten suohon. Tästä huolimatta demareiden johtama valtiovarainministeri esittelee lukukausimaksuja ja arvonlisäveron täysremonttia, joka kävisi etenkin kaikista pienituloisimman kukkarolla ja leikkaa ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoja. Työantajaosapuolen ratkaisuja ovat nollasopimukset ja alipalkkaus. Ministeri Lauri Ihalainen lupailee lakimuutosta, joka mahdollistaisi yrityksille nuorisotakuun piirissä olevan nuoren palkkaamisen lomautuksen jälkeen. Kyynikko kysyisi, lisääkö tämä kenties lomautuspäätöksiä? On vaikea nähdä, miten yksikään uudistuksista parantaisi työttömän asemaa saati auttaisi nuorisotakuuta toteutumasta.

Suomen malli otetaan itsestään annettuna menestystarinana, vaikka hanke on elänyt vasta vajaat puoli vuotta ja tilastot osoittavat ainakin tavoitteiden olevan vielä kaukana. Nuorisotakuussa ei ole itsessään mitään vikaa, mutta yhdistettynä leikkauspolitiikkaan, seuraukset ovat kaikkea muuta kuin kannustavia. Ensimmäinen ongelma on, että takuun piirissä olevat eivät reaalimaailmassa takuusta huolimatta työllisty. Toinen ongelma on, että vaikka työtön työllistyisikin, raadanta on taattua, ei perustoimeentuloon oikeuttava palkka. Kolmas ongelma on kahden edeltävän synteesi, joka toteutuessaan eriarvoistaa jo ennestään eriarvoisia työmarkkinoita luomalla kahdet markkinat: suojatyöpaikkojen etujen eliitin sekä turvattomien pätkätyöläisten sukupolven.

Mitä itse Rompuyn ehdotukseen tulee kuuden miljardin euron rahasto on pähkinöitä ongelman mittasuhteet huomioiden. Idioottikin ymmärtää, että moinen rahasto ei koko euroalueen mittakaavassa muuta mitään. Nuorisotakuumalli ei nykymuodossaan auta nuoria työttömiä vaan ennestään irtisanovia yrityksiä, joilla ei ole aikomustakaan investoida uusiin työntekijöihin. Näille yrityksille nuorisotakuu on mahdollisuus, kun taas työmarkkinoille kyse on suorasta uhasta. Nuorisotakuu on silmänkääntötemppu, joka keskittyy rakenteisiin todellisten investointien sijaan. Työpaikat eivät valitettavasti synny pelkin lupauksin eikä opiskelupaikkoja leikkaamalla.

On täysin perusteltua, että hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa nuorille koulutusta ja töitä. Onkin sitten aivan toinen asia, miten vastaava malli toteutuu muualla ja millä rahalla. Riski on, että Suomen nuorisotakuumallia noudattaen luodaan Euroopan laajuinen matalapalkkaluokka, joka jää sekä työ- että sosiaaliturvan ulkopuolelle. Kahdet työmarkkinat eivät ole oikeudenmukainen eikä kestävä ratkaisu. Mikäli nuorisotyöttömyyteen halutaan euroalueella puuttua, olisi syytä keskittyä työpaikkojen luomiseen etuuksien polkemisen sijaan. Kansainvälinen työjärjestö ILO ennustaa, että työttömien 15-24-vuotiaiden määrä nousee globaalisti tänäkin vuonna. Kenties nuorisotakuusta saadaan globaali vientituote?