Vapaamatkustaja

“The only time I commit to conspiracy theories is when something way retarded happens.” - Joe Rogan

Eksyin Youtuben pimeälle puolelle, missä tutkija ja lobbari keskustelivat ilmastonmuutoksesta jenkkiläisessä talk showssa. Lobbarin mukaan ilmastonmuutosta ei ole olemassa, koska sitä ei ole markkinoitu uskottavasti ja ainoastaan reilu 30 prosenttia amerikkalaisista pitää ilmastokatastrofia uhkana ihmiskunnalle. Tutkija koetti turhautuneena selittää lobbarille, että kyse ei itse asiassa ole uskosta tai markkinointikamppanjasta vaan ihan kiven kovasta tieteellisestä faktasta.

Salaliittoteoreetikot ovat hauskoja. Olin nuorempana yksi heistä, mutta eheytin itseni yhteiskuntatieteillä. Salaliittoteoriat ovat valtavan vetovoimaisia ja erittäin hyvin markkinoituja tarinoita todellisuudesta, jotka vetoavat ihmisten tunteisiin. Ne ovat yksinkertaistettuja selityksiä monimutkaisesta maailmasta.

Vaikka monet salaliittoteoreetikot ovatkin totuuden jäljillä ja esittävät oivallisia kysymyksiä, he karnevalisoivat tarinan valheellisin kontekstein ja epäuskottavin lähtein. On erittäin vaikea ottaa argumenttia kuin argumenttia vakavissaan, jos seuraavassa virkkeessä puhutaan illuminatista, avaruusliskoista tai NWO:sta. Pahimmillaan kaikista samaan aikaan.

Olisi lohdullisen yksinkertaista, jos kaiken kaaoksen takana olisi eliitin pyöreän pöydän salainen kokous, jossa maailman suunta ja tapahtumat määritellään etukäteen. Kokouksia toki on ja toki pienellä eliitillä on kohtuuttoman paljon valtaa lobata ja rahoittaa näkemyksiään edustuksellisen demokratian piirissä, mutta todellisuudessa maailma on paljon monimutkaisempi kuin salaliitot antavat ymmärtää: se on erittäin eriarvoinen, erilaisten kansallisten ja kansainvälisten sopimusten sekä lakien määrittelemä kokonaisuus, jossa on ihminen välissä. Valta ei ole ihmisillä pyöreän pöydän ympärillä vaan yhtälailla sekä hallitsijoilla että hallittavilla ja ennen kaikkea instituutioilla, joita he edustavat.

Vuonna 2014 Euroopan parlamenttiin valitaan 751 meppiä. Heidän ohellaan Brysselissä työskentelee kymmeniä tuhansia lobbareita ja lakimiehiä, jotka edustavat eri eturyhmiä ja intressejä. He maksavat paljon ja kun sanon paljon, tarkoitan todella paljon. Pääoma ei investoi huvikseen, joten voimme turvallisin mielin olettaa lobbareiden ja lakimiesten olevan erittäin kannattava sijoitus. Institutioihin ja lakeihin vaikuttaminen on pitkäkantoista strategista vallankäyttöä. Jos salaliittoteoreetikot ymmärtäisivät, missä valta todella on ja miten sitä käytetään, he opiskelisivat kaikki oikiksessa.

Euroopan parlamentin vaalit lähestyvät. Olen nyt katsonut Ylen Meppigallerian kaikki keskeisimmät ja kaikki hauskimmat. Vaikuttaisi siltä, että osa ymmärtää missä mennään ja haluaa muutosta; osa puolestaan ymmärtää missä mennään, muttei halua nykyjärjestelmää muuttaa ja sitten ovat ne, joita voisi kuvata varsin värikkäin adjektiivein. On nähkääs Muutosta ja on muutosta; on Sinivalkoisia ja on sinivalkoisia ja sitten on salaliittoteorioita ja ihan on oikeita teorioita.

Eurooppa voi pahoin. Fasismi nostaa päätään ja leikkauspolitiikka on syössyt jo entuudestaan pankki-, investointi- ja velkakriisistä kärsivän euroalueen sosiaaliseen kriisiin. Meitä muistutetaan monesti pelkästään velkakriisistä, mutta kolme muuta kriisiä ovat todellisuudessa paljon isompi ongelma.

Kreikassa keskipalkat ovat romahtaneet, työttömyys räjähtänyt, ihmiset ovat menettäneet omaisuutensa ja samaan aikaan maan hallitus esittelee vääristeltyjä talouslukuja markkinoiden tasapainottamiseksi. Toki tasapainoa tarvitaan, mutta vielä kipeämmin euroalue tarvitsisi finanssireformia, läpinäkyvyyttä ja väkivaltaisen leikkauspolitiikan lopettamista, jonka ainoa tehtävä markkinoiden miellyttämisen lisäksi vaikuttaisi olevan julkisen sektorin yksityistäminen.

Euroopan komissio arvioi, että Suomen bruttokansantuotteen kasvu jää tänä vuonna vain 0,2 prosenttiin maailmantalouden kasvaessa 3,6 prosenttia vauhtia. Meitä huonommin menee komission mukaan ainoastaan Italiassa, Kreikassa ja Kyproksessa, jotka ovat leikanneet oikein urakalla. IMF:n World Economic Outlookin mukaan maailman huonoimmassa kunnossa olevat taloudet ovat Libya, Venezuela, Päiväntasaajan Guinea, Kroatia ja tietenkin rakas Suomi - Winland. Hallituksen arvion mukaan finanssipolitiikkaa kiristetään oikein urakalla vuonna 2015, jolloin uusia sopeutustoimia tehdään 3,3 miljardin euron edestä. Nämä ovat tilastoja, joista salaliittoteoreetikot eivät vaahtoa, koska niillä on todellista merkitystä.

Hyvä tarina ei ole harmaita käppyröitä. Salaliitto sen sijaan on hyvä tarina, joka toistaa klassista romanttista narratiivia. Jos tarinaan ei kuitenkaan suhtaudu analyyttisesti saati kriittisesti, jäljelle jää pelkkiä satuja, jotka eivät tarjoa aseita aktiivisen vastarintaan vaan passivoi uskovaiset naiviin determinismiin, koska eihän uuden maailmanjärjestyksen avaruusliskolle mitään mahda.

-------------

Yksi varsin suosittu salaliittoteoria on, ettei äänestämällä voi vaikuttaa. Toki on niitä nukkuvia, jotka tekevät aktiivisen päätöksen olla äänestämättä ja totta kai edustuksellisessa demokratiassa on ongelmansa, mutta uskallan väittää, että suomalainen nukkuvien puolue ei ole ihan näin valveutunut. Viime eurovaaleissa Suomen äänestysaktiivisuus jäi 40:een ja Euroopan kokonaisaktiivisuus 42:een prosenttiin. Se on erittäin alhainen luku ottaen huomioon, miten paljon valtaa EU:lla on arjessamme. EU:n politiikkaa ei muuteta pelkästään barrikadeilta tai keskustelufoorumeilta vaan viime kädessä äänestämällä.

Tyytymättömyyden lisääntyessä vallitsevaa politiikkaa kohtaan, yhä useampi jättää äänestämättä tai äänestää protestiksi. TNS Gallupin tuoreen kyselyn mukaan jopa kaksi kolmesta äänestäjästä kaipaa muutosta unionin nykyiseen politiikkaan. Protesti on hyvä asia, mutta toivoisin, että ihmiset eivät äänestäisi ei-vaihtoehdon vaan vaihtoehtoisen politiikan puolesta.

Eurovaaleissa äänestetään viime kädessä leikkauspolitiikan ja nykypolitiikan puolesta tai sitä vastaan. Kyse on siitä, lopetammeko kurjistavan leikkauspolitiikan, alammeko oikeasti elvyttämään ja korjaammeko euron valuuvikoja vai jatkammeko leikkaamista hamaan tulevaisuuteen? Kysymys on toisin sanoen siitä, murtuuko oikeiston hegemonia Euroopan parlamentissa.

Tämän tekstin tarkoitus ei ole pakottaa ketään äänestämään vastoin vakaumustaan tai äänestämään ylipäätään. Fakta kuitenkin on, että vasemmisto on näissä vaaleissa ainoa realistinen vaihtoehto kääntää Euroopan poliittinen kurssi, oli sitten vasemmiston kanssa samaa mieltä tai ei.

Ajattelinkin olla tulevien vaalien suhteen yhtä puolueeton ja sitoutumaton kuin Hesarin pääkirjoitustoimitus Nato-keskustelussa ja kertoa poikkeuksellisesti, ketä äänestän. Kurjistavan leikkauspolitiikan aika on ohi ja Eurooppa kaipaa piiskan sijaan läpinäkyvyyttä, investointeja ja uudistuksia. Ja hyviksiä kuten Li Andersson (134), jota kävin juurin äänestämässä. Tasa-arvoisemman Euroopan puolesta - stop austerity.

“I’m a gun for hire.” - entinen Euroopan parlamentin työntekijä ja nykyinen lobbari Paul Adamson

“Nyt Suomessa eletään vähän niin kuin villissä lännessä tai ehkä jopa niin kuin banaanitasavallassa. Meillä ei ole lobbauksesta minkäänlaisia säännöksiä tai määräyksiä.” - Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää

Vuonna 2005 europarlamentaarikko Alexander Stubb kirjoitti blogissaan, että “yhden kurkkupastillipussin taisin saada, kun valmistelin lausuntoa vitamiineista ja mineraaleista.” Kolme vuotta myöhemmin Stubbin itävaltalainen kollega Hans-Peter Martin kertoi pitäneensä päiväkirjaa eri eturyhmien voiteluyrityksistä ja laski lahjojen arvon nousseen viikkotasolla 10 000 euroon.

Puhutaanpa hetki lobbaamisesta. Maailman vanhin ammatti, viides valtiomahti, korruptiota, käytäväpolitiikkaa vai edunvalvontaa? Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta määritelmä on suht vakiintunut: lobbaamisella tarkoitetaan pyrkimystä vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon.

Lobbaus on hankala asia ja vielä vaikeampaa tuntuisi olevan asiasta keskusteleminen. Toiset näkevät lobbaamisen silkkana korruptiona - yhteiskunnan eliitin markkinointikanavana, joka ajaa ohi demokraattisen päätöksenteon - ja toiset demokraattisen päätöksenteon elinehtona - siltana kansalaisyhteiskunnan ja päätöksenteon välillä.

Kuten termi “maailman toiseksi vanhin ammatti” antaa ymmärtää, lobbaamista on aina ollut ja tulee varmasti olemaan jatkossakin. Pihvi on viime kädessä siinä, miten lobbaamista valvotaan ja miten läpinäkyvää edunvalvonta on. Ei tarvita professoria kertomaan, että se joka lobbaa epärehellisin keinoin tai rikkoo lakia tuskin ilmoittaa toiminnastaan itse.

EU:ssa otettiin käyttöön lobbausrekisteri vuonna 2011. Yksi aloitteen pääarkkitehdeistä oli nykyinen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerimme ja silloinen europarlamentaarikko Alexander Stubb, joka ehdotti vapaaehtoista rekisteriä. Ajatus oli, että isojen osallistuminen pakottaa kaikki osallistumaan. Vuosia myöhemmin rekisteri kattaa arvioidusta 15 000 - 20 000 Brysselin käytävillä toimivista lobbareista ainoastaan 60-75 prosenttia ja kulkee nimellä Avoimuusrekisteri.

EU:ssa lobbaamiseen liittyvät ongelmat on tiedostettu, mutta toisin on Suomessa. Meillä ei ole minkäänlaista rekisteröintiä tai valvontaa. Ei edes eettistä ohjeistusta. Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinosen sanoin: “Ei saisi olla niin, että ovet aukeavat helpommin, jos on kansanedustajan kaveri tai entinen työtoveri.” Mutta näin se menee. Myös SDP:n kansanedustaja Mikael Junger on huolissaan ja ehdottaa lääkkeeksi Heinosen ja Stubbin tavoin vapaaehtoista rekisteriä.

A-Studion haastattelussa kansanedustajat unohtivat valitettavasti mainita elinkeinoelämän etujärjestöt ja työmarkkinajärjestöt, jotka ovat Suomen suurimmat lobbaajat. Tämä ei liene sattumaa. Ei etenkään, kun molemmat haastateltavat mainitsevat sivulauseessa vaalirahoituksen. Keskustelussa ei myöskään huomioida ammattilobbaajia eli edunvalvonnan palkka-armeijoita laki- ja viestintätoimistoja, joiden palvelut ovat eniten tarjoavan ostettavissa. On naivia mussuttaa Greenpeacen rahoituksesta, kun järjestön tavoitteet ovat täysin selvät toisin kuin juristien.

Katsokaas, toiset siat ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. On helppo perustella lobbaamista kansalaisyhteiskunnan osallistumisella ja demokratialla, mutta todellisuudessa rahalla saa ja hevosella pääsee. The Economist -lehden tutkimuksen mukaan suhteellisesti voimakkaimmin lobbaukseen panostavien yhdysvaltalaisyhtiöiden osakkeiden arvo nousi tutkimuksessa kymmenen vuoden aikana vuodessa 11 prosenttia enemmän kuin vertailuryhmän. Kun Nalle Wahlroos käy puhumassa aamuteeveessä omiaan, seurauksena on juttu pari jokaisessa vähänkään tärkeässä mediassa. Ymmärrätte varmasti mitä ajan takaa.

Ehkä meidän pitäisi kysyä oliko Stubb esteellinen vaatiessaan vapaaehtoista avoimuusrekisteriä? Työskenteleehän rouva Stubb eu-asioiden lobbaamiseen erikoistuneen lakitoimisto White & Casen Brysselin-toimistossa juristina. Pitäisikö meidän kysyä, lobbaako valtiovarainministeri Jutta Urpilainen Euroopan vakausmekanismia (EVM) valtiovarainministeriössä ja hallituksessa nostaessaan palkkioita Luxemburgissa toimivasta yrityksestä? Kenties voisimme kysyä, puhuuko Nalle pankkien suulla, joiden hallituksissa istuu vai omallaan? Entäpä entinen ministeri ja nykyinen edunvalvoja Jyri Häkämies?

Kun Suomessa vasta keskustellaan lobbausrekisteristä, EU-tasolla rekisteristä ollaan hiomassa pakollista. Moni väittää, ettei lobbaajilla ole todellista valtaa, mutta samaan aikaan käytännön esimerkit kertovat toista. Vastikään Euroopan unionin sisämarkkina- ja palvelukomissaari Michel Barnier kehotti esikuntaansa kieltäytymään kaikista tapaamisista finanssisektorin lobbaajien kanssa. Mielestäni kehotus kertoo lobbaamisesta enemmän kuin harva uskaltaa sanoa.

Meillä Suomessa kyllä markkinoidaan läpinäkyvyyttä verotuksessa ja päätöksenteossa sillä lähtöoletuksella, että olemme molemmissa maailman kärkeä. Valitettavasti totuus on kuitenkin hieman toinen luin hallituspoliitikkojen suusta kuultu.

Kun Suomi on vihdoin herännyt keskustelemaan lobbaamisesta, hallintarekisteri, joka kätkee omistussuhteet ja mahdollistaa veronkierron, etenee valtiovarainministeriössä; Transparency International mukaan emme enää tunnista korruptiota; politiikan professori vertaa suomalaista EU-päätöksentekoa salailua Vatikaaniin eikä lobbausta valvota millään tavalla, olemme perunatasavalta.

Ollaanpa hetki rehellisiä. Myös tämä teksti on lobbausta. Sen tarkoitus on edistää läpinäkyvyyttä, kansalaisten tasa-arvoisia vaikuttamisen mahdollisuuksia ja toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. Vapaaehtoiset rekisterit ja kansanedustajien korruptiopäiväkirjat ovat toki söpöjä, mutta pukki kaalimaan vartijana on aina huono vartija. Sen ymmärtää sekä lobbaaja, lobattava että kansalainen, joka lobbaa ainoastaan äänellään.

Mikäli lobattavilla ja lobbareilla ei ole mitään salattavaa, miksi vapaaehtoinen rekisteri? Kaikki vaativat pelisääntöjä, mutta kukaan ei tee mitään? Voisiko olla mitenkään mahdollista, että lobbaavat tahot ovat ajaneet omaa etuaan eli lobanneet savuverhon puolesta?

E: Toisin kuin tekstissä annetaan ymmärtää Jutta Urpilainen ei nosta palkkioita EVM:sta. Tiedon varmistaa Urpilaisen esikunta.