“I’m a gun for hire.” - entinen Euroopan parlamentin työntekijä ja nykyinen lobbari Paul Adamson
“Nyt Suomessa eletään vähän niin kuin villissä lännessä tai ehkä jopa niin kuin banaanitasavallassa. Meillä ei ole lobbauksesta minkäänlaisia säännöksiä tai määräyksiä.” - Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää
Vuonna 2005 europarlamentaarikko Alexander Stubb kirjoitti blogissaan, että “yhden kurkkupastillipussin taisin saada, kun valmistelin lausuntoa vitamiineista ja mineraaleista.” Kolme vuotta myöhemmin Stubbin itävaltalainen kollega Hans-Peter Martin kertoi pitäneensä päiväkirjaa eri eturyhmien voiteluyrityksistä ja laski lahjojen arvon nousseen viikkotasolla 10 000 euroon.
Puhutaanpa hetki lobbaamisesta. Maailman vanhin ammatti, viides valtiomahti, korruptiota, käytäväpolitiikkaa vai edunvalvontaa? Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta määritelmä on suht vakiintunut: lobbaamisella tarkoitetaan pyrkimystä vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon.
Lobbaus on hankala asia ja vielä vaikeampaa tuntuisi olevan asiasta keskusteleminen. Toiset näkevät lobbaamisen silkkana korruptiona - yhteiskunnan eliitin markkinointikanavana, joka ajaa ohi demokraattisen päätöksenteon - ja toiset demokraattisen päätöksenteon elinehtona - siltana kansalaisyhteiskunnan ja päätöksenteon välillä.
Kuten termi “maailman toiseksi vanhin ammatti” antaa ymmärtää, lobbaamista on aina ollut ja tulee varmasti olemaan jatkossakin. Pihvi on viime kädessä siinä, miten lobbaamista valvotaan ja miten läpinäkyvää edunvalvonta on. Ei tarvita professoria kertomaan, että se joka lobbaa epärehellisin keinoin tai rikkoo lakia tuskin ilmoittaa toiminnastaan itse.
EU:ssa otettiin käyttöön lobbausrekisteri vuonna 2011. Yksi aloitteen pääarkkitehdeistä oli nykyinen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerimme ja silloinen europarlamentaarikko Alexander Stubb, joka ehdotti vapaaehtoista rekisteriä. Ajatus oli, että isojen osallistuminen pakottaa kaikki osallistumaan. Vuosia myöhemmin rekisteri kattaa arvioidusta 15 000 - 20 000 Brysselin käytävillä toimivista lobbareista ainoastaan 60-75 prosenttia ja kulkee nimellä Avoimuusrekisteri.
EU:ssa lobbaamiseen liittyvät ongelmat on tiedostettu, mutta toisin on Suomessa. Meillä ei ole minkäänlaista rekisteröintiä tai valvontaa. Ei edes eettistä ohjeistusta. Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinosen sanoin: “Ei saisi olla niin, että ovet aukeavat helpommin, jos on kansanedustajan kaveri tai entinen työtoveri.” Mutta näin se menee. Myös SDP:n kansanedustaja Mikael Junger on huolissaan ja ehdottaa lääkkeeksi Heinosen ja Stubbin tavoin vapaaehtoista rekisteriä.
A-Studion haastattelussa kansanedustajat unohtivat valitettavasti mainita elinkeinoelämän etujärjestöt ja työmarkkinajärjestöt, jotka ovat Suomen suurimmat lobbaajat. Tämä ei liene sattumaa. Ei etenkään, kun molemmat haastateltavat mainitsevat sivulauseessa vaalirahoituksen. Keskustelussa ei myöskään huomioida ammattilobbaajia eli edunvalvonnan palkka-armeijoita laki- ja viestintätoimistoja, joiden palvelut ovat eniten tarjoavan ostettavissa. On naivia mussuttaa Greenpeacen rahoituksesta, kun järjestön tavoitteet ovat täysin selvät toisin kuin juristien.
Katsokaas, toiset siat ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. On helppo perustella lobbaamista kansalaisyhteiskunnan osallistumisella ja demokratialla, mutta todellisuudessa rahalla saa ja hevosella pääsee. The Economist -lehden tutkimuksen mukaan suhteellisesti voimakkaimmin lobbaukseen panostavien yhdysvaltalaisyhtiöiden osakkeiden arvo nousi tutkimuksessa kymmenen vuoden aikana vuodessa 11 prosenttia enemmän kuin vertailuryhmän. Kun Nalle Wahlroos käy puhumassa aamuteeveessä omiaan, seurauksena on juttu pari jokaisessa vähänkään tärkeässä mediassa. Ymmärrätte varmasti mitä ajan takaa.
Ehkä meidän pitäisi kysyä oliko Stubb esteellinen vaatiessaan vapaaehtoista avoimuusrekisteriä? Työskenteleehän rouva Stubb eu-asioiden lobbaamiseen erikoistuneen lakitoimisto White & Casen Brysselin-toimistossa juristina. Pitäisikö meidän kysyä, lobbaako valtiovarainministeri Jutta Urpilainen Euroopan vakausmekanismia (EVM) valtiovarainministeriössä ja hallituksessa nostaessaan palkkioita Luxemburgissa toimivasta yrityksestä? Kenties voisimme kysyä, puhuuko Nalle pankkien suulla, joiden hallituksissa istuu vai omallaan? Entäpä entinen ministeri ja nykyinen edunvalvoja Jyri Häkämies?
Kun Suomessa vasta keskustellaan lobbausrekisteristä, EU-tasolla rekisteristä ollaan hiomassa pakollista. Moni väittää, ettei lobbaajilla ole todellista valtaa, mutta samaan aikaan käytännön esimerkit kertovat toista. Vastikään Euroopan unionin sisämarkkina- ja palvelukomissaari Michel Barnier kehotti esikuntaansa kieltäytymään kaikista tapaamisista finanssisektorin lobbaajien kanssa. Mielestäni kehotus kertoo lobbaamisesta enemmän kuin harva uskaltaa sanoa.
Meillä Suomessa kyllä markkinoidaan läpinäkyvyyttä verotuksessa ja päätöksenteossa sillä lähtöoletuksella, että olemme molemmissa maailman kärkeä. Valitettavasti totuus on kuitenkin hieman toinen luin hallituspoliitikkojen suusta kuultu.
Kun Suomi on vihdoin herännyt keskustelemaan lobbaamisesta, hallintarekisteri, joka kätkee omistussuhteet ja mahdollistaa veronkierron, etenee valtiovarainministeriössä; Transparency International mukaan emme enää tunnista korruptiota; politiikan professori vertaa suomalaista EU-päätöksentekoa salailua Vatikaaniin eikä lobbausta valvota millään tavalla, olemme perunatasavalta.
Ollaanpa hetki rehellisiä. Myös tämä teksti on lobbausta. Sen tarkoitus on edistää läpinäkyvyyttä, kansalaisten tasa-arvoisia vaikuttamisen mahdollisuuksia ja toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. Vapaaehtoiset rekisterit ja kansanedustajien korruptiopäiväkirjat ovat toki söpöjä, mutta pukki kaalimaan vartijana on aina huono vartija. Sen ymmärtää sekä lobbaaja, lobattava että kansalainen, joka lobbaa ainoastaan äänellään.
Mikäli lobattavilla ja lobbareilla ei ole mitään salattavaa, miksi vapaaehtoinen rekisteri? Kaikki vaativat pelisääntöjä, mutta kukaan ei tee mitään? Voisiko olla mitenkään mahdollista, että lobbaavat tahot ovat ajaneet omaa etuaan eli lobanneet savuverhon puolesta?
E: Toisin kuin tekstissä annetaan ymmärtää Jutta Urpilainen ei nosta palkkioita EVM:sta. Tiedon varmistaa Urpilaisen esikunta.