Vapaamatkustaja

”Kokoomus edistää yrittäjien tavoitteita” - pääministeri Alexander Stubb

Vuonna 2013 Suomessa oli 152 000 itsensä työllistäjää. Osuus kaikista työllisistä oli noin kuusi prosenttia. Oikeasti luku on paljon korkeampi. Freelancereiden, pakkoyrittäjien ja apurahataiteilijoiden sekava seurakunta jatkaa kasvuaan työmarkkinoiden rakenteellisen murroksen ja laskusuhdanteen takia.

Vaikka yrittäminen onkin ihanaa, aivan ongelmitta ei murros ole sujunut. Joskus asiat sanotaan raporteissa niin selkeästi, ettei niitä tarvitse toimittaa. Tilastokeskuksen raportti Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013 toteaa:

“Epäkohtina pidetään muun muassa alhaista tulotasoa, heikkoa sosiaaliturvaa ja riippuvuutta yhdestä työn tilaajasta. On arveltu, että moni itsensätyöllistäjä työskentelee yrittäjänä vain, koska palkkatyötä ei ole ollut saatavilla, ja siten ilmiössä olisi kyse vastentahtoisen tai pakkoyrittäjyyden kasvusta. On myös herätelty keskustelua siitä, missä määrin kyse on työantajien halusta ulkoistaa palkkatyötä yrittäjätyöksi tavoitteena säästää työnantajakustannuksissa. Tällöin samaa työtä tehdään vain eri statuksella heikommin työehdoin. Tapauksissa, joissa entisellä työnantajalla on edelleen työantajaan verrattava direktio-oikeus työn tekemisen tapaan, voidaan puhua näennäisyrittäjyydestä.“

Olen selvitellyt pitkin alkuvuotta itsensä työllistäjien sosiaaliturvaa ja eksynyt raportteihin. Itsensä työllistäjien ongelmien kirjo on kattava eivätkä ne ole suoranaisesti uusia. Eläketurvakeskuksen sivuilla todetaan karuin: “YEL-työtulon on todettu olevan keskimäärin 65 prosenttia verotuksen perusteena olevasta työtulosta (Hyrkkänen, 2009).”

Tämä tarkoittaa suomeksi, että itsensä työllistäjän euromääräinen työpanos on 65 senttiä. Se on eläkevakuutuksen hinta.

Pienillä tuloilla ei ole varaa yrittäjän eläketurvaan. Selvittelen asiaa, koska kuulin, ettei freelancer ole oikeutettu osasairauspäivärahaan. Miksi, se on erittäin hyvä kysymys.

Annetaanpa sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:34:n: Luovilla aloilla työskentelevien JA MUIDEN ITSENSÄ TYÖLLISTÄVIEN SOSIAALITURVATYÖRYHMÄN RAPORTIN vastata:

“Luovilla aloilla työskentelevien ja muiden itsensä työllistävien voi olla vaikea täyttää osasairauspäivärahan edellytyksiä, koska osasairauspäivärahan saaminen edellyttää kokopäivätyötä yhden työnantajan palveluksessa tai kokopäiväyrittäjänä toimimista ennen työkyvyttömyyden alkamista.”

Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että jos satut tienaamaan sekä palkkaa että yrittjätuloa, maksat joko kohtuuttoman paljon työttömyysturvasta tai sitten pelaat venäläistä rulettia fattan perusosan kanssa.

Raportti 2013:34 on kiintoisa dokumentti, sillä se kertoo yksityiskohtaisesti ja tarkasti itsensä työllistäjien ongelmista. On harvinaista, että ongelma näin julkeasti todetaan, mutta sille ei tehdä mitään. Kokopäiväisten yrittäjien sosiaaliturva on ollut takapajuinen kautta aikain. Itsensä työllistäjien asema on kenties vielä heikompi. Heidän osaltaan pelkkä eläke-, sosiaali- että työttömyysturvan remontti ei riitä, sillä meillä ei ole mitä remontoida.

Ongelma on nimittäin juuri siinä, missä raportti 2013:34 sen osoittaakin olevan: veteen piirretyssä viivassa yrittäjän ja palkkatyöläisen välissä. Yrittäjän eläkemaksun raja on korkea ja jos yrittäjä, joka on - sanotaan nyt vaikka - ulkoistettu yrityksestä “tuotannollisista syistä” ja koska: “Sähän, hei, tienaat enemmän yrittäjänä. Rupeet vaan kato rikkaaks. Se on kato asenteesta kiinni", ei tienaakaan, riskin kantaa yrittäjä ja vain koska työnantajan status on muuttunut tilaajaksi.

Sosiaali- ja terveysministeriön Yrittäjät 2009 -työryhmä katsoo, että itsensä työllistävien yrittäjien työttömyysturvaa on kehitettävä osana yrittäjien työttömyysturvaa. Toiset haluaisivat taas kehittää itsensä työllistäjien asemaa palkansaajien suuntaan. Kehittäminen on kuitenkin jäänyt raporttien tasolle.

Onneksi on raportti 2013:34. Selaan luottavaisin mielin kohti ratkaisuja, vaikka tiedän, että yrittäjien sosiaaliturva on edelleen levällään raportista huolimatta. Miten ratkaisemme osasairauspäivärahan ongelman?

“TYÖRYHMÄN EHDOTUKSET...

...Päivärahaetuuksiin liittyvät näyttö- ja soveltamisongelmat koskevat kuitenkin myös muita kuin luovilla aloilla työskenteleviä tai muita itsensä työllistäviä. Tästä syystä työryhmä ei ehdota muutoksia sairausvakuutuslain mukaisia päivärahoja koskeviin säännöksiin.”

Selvä.

Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, ettei kiinnosta.

Raportti 2013:34 on tehty kokoomusvetoisen hallituksen kokoomusministeri Paula Risikon alaisuudessa ratkomaan pitkälti kokoomusta äänestävien yrittäjien ongelmia. Raportti 2013:34 tunnistaa ongelmat, mutta tarjoaa ei oota, koska ratkaisut ovat poliittisesti hankalia eivätkä suosi suuryrityksiä, jotka alihankintatyön ostavat. Menestyjät kun eivät tarvitse sosiaaliturvaa.

Heitän pallon yrittäjille, jotka eivät löydä ehdokasta (ping #sori15) tai joita verot ja työn sääntely satuttavat. Kolme pointtii, hei: perustulo, alv-rajan nosto ja elvyttävää talouspolitiikkaa, joka lisää kysyntää. Eikö kuullostakin fantastiselta? Pelkästään perustulo korjaisi vähintään puolet yrittäjien sekä itsensä työllistäjien sosiaaliturvan umpikujista. Ratkaisuja on, jos poliittista tahtoa löytyy.

Mitä stm:n raportille 2013:34 sitten lopulta tapahtui?

Sama kuin muillekin. Se haudattiin arkistoihin, koska poliittista tahtoa ei löytynyt.

”Yhteiskunta ei voi järjestää kaikkea.” - sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko

"Minäkään en kannata sohvalle ruokkimista" – Timo Soini

Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea muisti Suomea viime viikolla. Komitean mukaan sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistaso on riittämätön ja Suomi joutuu neuvoston sosiaalisen peruskirjan rikkomisesta järjestön tarkkailulistalle. Samalle listalle päätyi mm. Armenia, Bulgaria, Moldova, Romania ja Venäjä.

Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan mukaan perusturvan minimimäärien tulee olla vähintään puolet kansalaisten mediaanitulosta. Vuonna 2013 tämä tarkoitti Suomessa 970 euroa kuukaudessa, mikä jää kauas fattan shekistä. Peruskirjan mukaan vähimmäistaso ei saisi missään tapauksessa alittaa 40 prosenttia mediaanitulosta, mikä vuonna 2013 tarkoitti 776 euroa kuukaudessa.

Suomessa sekä sairauspäivä-, äitiyspäivä-, ja kuntoutusraha sekä takuueläke ja työttömyysturvan peruspäiväraha rikkoivat peruskirjan 40 prosentin säännöstä. Työmarkkinatuki ja toimeentulotuen perusosa jäivät puolestaan selvästi alle puoleen mediaanitulosta. Aikuisen toimeentulotuen perusosa oli pitkään vajaa 420 euroa ennen kuin viimeisin hallitus teki peruskorotuksen ja nosti perusosan 447 euroon. Siihen asti perusosa pysyi samana huikeat 20 vuotta.

Sanotaan, että yksi syrjäytynyt maksaa miljoona euroa yhteiskunnalle. OECD puolestaan arvioi, että Suomen talouskasvu olisi ollut viidenneksen korkeampaa ilman tuloerojen kasvua, joka juontaa juurensa 90-luvun suureen verouudistukseen ja toisaalta paikalleen jumittuneeseen sosiaaliturvaan. Suurimmassa osassa OECD-maista rikkaiden tulot ovat kasvaneet nopeammin kuin köyhien. Rikkain 10 prosenttia tienaa lähes kymmenen kertaa enemmän kuin köyhin.

Luvuista huolimatta etenkin vakavaraisimmilla tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää, että toimeentulotuki ei ole riittävä, vaikka siitä erikseen huomautetaan. Vielä mahdottomampi on ajatus, että perusosan korotus hyödyttäisi myös rikkaita kaventamalla tuloeroja. Kun sosiaaliturva mainitaan, oikeistoliberaali ajatushautomo Libera ulvoo.

Väitöskirjatutkija Marja Svanberg spekuloi Liberan blogissa tilannetta, jossa kämppäkaveri menettää työnsä huijattuaan pomoaan (sic): ”Esimerkkitapauksessa voin lopettaa kämppäkaverini elatuksen, tai asettaa hänelle ehdot, mutta “tulonsiirtoihin” perustuvassa talousjärjestelmässä tällaista vapautta ei ole.” Koska sosiaaliturva on toisten elättämistä siinä missä kahden taloudessa kaiken jakaminen, voimme lopettaa sen epäoikeudenmukaisena. Liberan maailmassa vapaus on vapautta olla välittämästä muista.

”If you don’t understand how people fall into poverty, you’re probably a sociopath”, The Guardianin kolumnin otsikko kertoo. Berkeleyn ja Toronton yliopistojen tutkimuksen mukaan rikkaat ja ylempien yhteiskuntaluokkien ihmiset ovat köyhiä alttiimpia rikkomaan lakeja ja valehtelemaan. Vastaaviin tuloksiin ovat päässeet useat tutkimukset: epärationaalisen itsevarmat narsistiset psykopaatit menestyvät työelämässä.

Meille rehellisille ja empaattisille jää murut pöydältä ja niidenkin perään tivataan selvityksiä aivan kuin selviytyminen olisi rikollista. Sosiaaliturvaa vastikkeellistetaan kovaa vauhtia ja työpaikasta kieltäytymisestä keskustellaan. Sosiaaliturvan tilalle tarjotaan silppua, nollasoppareita ja työkokeiluja. Rikkaat ovat niin huolissaan suomalaisesta köyhästä, että he ovat valmiit tarjoamaan työtä hinnalla millä hyvänsä.

Stubb linjasi omat teesinsä eliitille ja medialle Snellman-säätiön tilaisuudessa joulukuussa 2014. Pääministerin mukaan ”julkisten menojen lisäämisen” tiellä ei voida jatkaa ja että ”holhous” on kestämätöntä. Stubbin mukaan: ”Hyvinvointia ei rakenneta yksin terveyskeskuksessa, sairaalassa tai vanhainkodissa”, vaan, ”urheiluseuroissa, partiossa ja seurakunnissa”. Työn tekevät ”omaishoitajat” ja ”kansalaisjärjestöt”. Toimeentulotuen saajat eivät rakenna hyvinvointia, joten he eivät siitä myöskään nauti. Perusturvaa ei Stubb sivunnut sanallakaan. Se on ulkoistettu Risikolle.

Saan työssäni paljon yhteydenottoja. Ihmisten suurin ongelma ei ole sosiaaliturvan vastikkeellisuus tai töihin pakottaminen vaan työn puute, köyhyys ja epätoivo. Ihmiset toivoisivat pääsevänsä kuntoutukseen tai saavansa edes osa-aikaisia töitä, mutta töitä ei yksinkertaisesti ole ja perusturva on riittämätön. Toivon, että samat puhelut tavoittaisivat puoluejohtajat ja ministerit.

Suomessa oli vuoden lopussa 363 300 työtöntä työnhakijaa, joille oli tarjolla työvoimatoimiston sivuilla 15 082 työpaikkaa. Toimeentulotuen varassa elävien määrä ei kasva, koska toimeentulotuella on kiva vetää lonkkaa vaan, koska Suomessa on massatyöttömyys. Suomen sosiaaliturvan ongelma ei siis ole kannustavuus toisin kuin herrat Sipilä, Soini ja Stubb väittävät, vaan tuen määrä, kuten Euroopan neuvosto huomauttaa.

Toimeentulotuen nosto tai perustulolla korvaaminen ei pelkästään kasvattaisi ostovoimaa ja kiihdyttäisi talouskasvua laskemalla tuloeroja vaan se myös nostaisi perusosan vastaamaan perustuslain vaatimaa "oikeutta perustoimeentulon turvaan". Riittävä toimeentulotuki kun ei vieläkään ole ansio vaan perusoikeus. Nykyisellään toimeentulotuki muistuttaa enemmän rangaistusta kuin perusoikeutta.

“Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.” - Suomen perustuslaki 19 §

Ystäväni otti yhteyttä. Hän tiedusteli, onko kunnalla minkäänlaista velvoitetta osoittaa asunnottomalle asunto tietyssä määräajassa. Menossa oli kahdeksas kuukausi kaupungin asuntojonossa ja neljäs asunnottomana.

Ystäväni ei ole ainoa. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) selvityksen mukaan asunnottomia oli vuoden 2012 lopussa yli 7 500. Luku on kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna 3,7 prosenttia.

Erityisen hälyttävä tilanne on alle 25-vuotiaiden kohdalla, jotka edustavat jo yli neljännestä suomalaisista asunnottomista. Nykyajan koditon ei ole lehtiroskiksessa asuva ammattialkoholisti a.k.a. pultsari vaan ihan normaali kansalainen, jota elämä heittelee. He majailevat missä pystyvät: rappukäytävissä, kavereilla ja kadulla. Usein taustalla on pitkäaikaistyöttömyyttä ja maksuhäiriöitä.

Yli 50 000:lla suomalaisella on maksuhäiriömerkintä maksamattomasta vuokrasta. Suurimmassa riskiryhmässä ovat - yllätys, yllätys - alle 30-vuotiaat. On totta, että nuoret vuokraavat tulotasoonsa nähden liian kalliita asuntoja, mutta täytyy myös muistaa, että nuorisotyöttömien, pätkätyöläisten ja määräaikaisten Suomessa ei halpaa asuntoa olekaan.

Pitkäaikaisasunnottomuutta Tampereen yliopistosta tutkinut Riitta Granfelt muistuttaa, että “Pitkäaikaisasunnottomuuden syynä eivät ole niinkään yksilöiden tekemät väärät valinnat vaan edullisten vuokra-asuntojen puute sekä toisaalta elämän kriisit, vaihtoehtojen, resurssien ja sosiaalisen tuen puute.”

Puhumme siis rakenteellisesta ongelmasta, emme asennevammasta.

Otetaanpa esimerkki suomalaisesta asuntopolitiikasta. Valtion ja Helsingin seudun kunnat solmivat aikanaan aiesopimuksen, jonka mukaan vuonna 2012 piti valmistua 2 500 valtion tuella rakennettua kohtuuhintaista ARA-asuntoa. Tavoite jäi puolitiehen. Asuntoja valmistui ainoastaan reilut 1 100. Ministeri syytti kuntia ja kunnat taloutta. Sama vanha satu.

Kataisen “kakkonen” pesee kätensä kuntien ongelmista tukemalla asuntorakentamista ensi vuonna yhteensä 55 miljoonalla eurolla. Summasta 30 miljoonaa euroa kuluu valtio-omisteisen kiinteistöyhtiön pääomittamiseen ja 25 miljoonaa euroa asuntotuotannon avustuksiin. Summa saattaa tuntua suurelta, muttei sitä ole.

Suomeen tarvittaisiin kipeästi lisää edullisia vuokra-asuntoja. Kysymys ei ole pelkästään 7 500 asunnottomasta vaan koko kansantaloudesta. Asuntoja rakentamalla elvytetään yskivää taloutta ja toisaalta vastataan markkinoiden ulvontaan. Mikäli edullisia asumismuotoja ei tuoteta tai tueta, seurauksena saattaa olla joka tapauksessa asuntojen hintojen lasku. Kestävä asuntopolitiikka ei turvaa pelkästään asuntomarkkinoita vaan yhtä lailla suomalaista asuntovarallisuutta. Nykyinen vuokrataso toimii päinvastoin talousjarruna.

Valtion tuki ja investoinnit ovat elintärkeitä rakennusalan laahatessa, mutta eivät valitettavasti avaa suomalaisen asuntorakentamisen kaikkia solmukohtia. Hallitus muistaa painottaa valtion ja kuntien vastuuta, mutta vastuu tuntuu loppuvan kilpailutukseen. Jos kaavoitus yskii kuntatasolla eikä urakoitsijaa kiinnosta, asuntoja ei nouse.

Suomen suurimpia asuntosijoittajia ovat Suomen suurimmat liikepankit. Muutamaa isoa ei nappaa rakentaa halpoja tukiasuntoja kalliin, riskialttiin ja monin paikoin kyseenalaisen alihankintaketjun voimin, kun markkinoilla on kysyntää kovemmankin katteen kämpille. Kirosanan aseman saavuttanut lähiöityminen ei ole maahanmuuton ja syrjäytymisen summa vaan merkki epäonnistuneesta asuntopolitiikasta ja kaksista asuntomarkkinoista.

Ongelma ei ole pelkästään kahdet asuntomarkkinat vaan suuret suomalaiset rakennuttajat, jotka eivät ole kilpailua nähneetkään. Jos asuntosijoitusyhtiöitä kuten VVO:ta ja SATO:a tai liikepankkeja niiden takana ei valtion tukemien vuokra-asuntojen rakentaminen kiinnosta, olisiko syytä kannustaa lisää tai tukea tahoja, joita kiinnostaa?

Pitkäaikaistyötön, -asunnoton tai luottotiedoton ei ole liikepankkien valinta, kiitos sosiaaliturvan, joka on jämähtänyt jonnekin 80-luvun tuntumaan. Nykyään meillä feikki-asunnottomia ja feikki-asukkaita. Osa putoaa tukiverkkojen ulkopuolelle samaan aikaan kun loput kusettavat minimitoimeentulon turvatakseen. Jos Suomessa ei löydy edullisia vuokra-asuntoja, yksi vaihtoehto on nostaa sosiaaliturva sille tasolle että löytyy.

Tänään vietetään asunnottomien yötä. Tapahtuma muistuttaa niistä 7 500, jotka on helppo unohtaa loppuvuodeksi kadulle. Talvi saapuu ja asenteet kylmenevät. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ei pääse enää hätämajoitukseen, mikäli ei ole kaupungissa kirjoilla. Kiristyvä kuntatalous on ilmeisesti vienyt voiton ihmisarvosta, kun asunnottomat ajetaan hankeen lisäsäästöjen toivossa. Itse tulkitsen perustuslakia siten, että koti on jokaisen perusoikeus.

E: Käsittääkseni kunnalla ei ole määräaikaista velvoitetta osoittaa asuntoa asunnottomalle. Korjatkaa, jos olen väärässä. Välitän terveiset ystävälleni.

”Mitä on "vastikkeellinen sosiaaliturva"? Vastikkeellinen raha on jo olemassa, sitä sanotaan palkaksi ja siitä suoritettua vastiketta ansiotyöksi.” - Kari Tuomaala, Helsingin Sanomien mielipidekirjoitus

”Yhteiskunta ei voi järjestää kaikkea.” - sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko

Poliittinen syksy on saapunut Suomeen. Keltaiset lehdet kertovat, että meillä menee johdonmukaisesti huonosti. On mennyt itse asiassa jo jonkun aikaa, mutta sen toteamiseksi tarvitaan poliitikko. Kesälomalta palannut valtiovarainministeri Urpilainen arvioi Suomen talouden tilanteen olevan ”vaikeampi ja vakavampi kuin moni ehkä arvio”.

Budjettiriihen lähestyessä on aika tarkastella päivän agendaa, sillä se on mitä luultavimmin myös budjettiriihen agenda. Oikeisto avasi pelin tarjoamalla pääministeri Kataisen suulla sadan miljoonan täsmäelvytystä ja sosiaali- ja terveysministeri Risikon suulla uhkauksia vastikkeettoman sosiaaliturvan lakkauttamisesta.

Ennen Risikkoa Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen puolestaan ehdotti sosiaaliturvan sitomista koulutuksen laatuun, koska pitäähän sitä nyt joku vastike olla. Jos joku tekee korkeamman asteen opintoja, myös toimeentulon täytyy olla korkeampaa, eikös vain?

Myös kokoomusnuoret avasivat sanaisen arkkunsa ehdottamalla terveyskeskusmaksuja. Me, jotka olemme joskus ihan normaalin kansan terveyskeskuksessa vierailleet, tiedämme käyntien jo maksavan. Se on sitä vastiketta. SDP:n entinen kansanedustaja ja lääkäri Ilkka Taipale arvioi Ylen haastattelussa Risikon uhkausten olevan aivan yhtä vieraantuneita yhteiskunnasta kuin ihmiset, joita ne koskettavat.

On mielenkiitoista tai vaihtoehtoisesti turruttavaa huomata, miten teemat kuten maksuton koulutus, terveydenhuolto sekä vastikkeeton sosiaaliturva nousevat toistuvastu pöydälle suhdanteiden laskiessa, vaikka kaikki ovat perustuslain takaamia perusoikeuksia.

Katsotaanpas mitä Suomen perustuslaki sanoo sosiaaliturvasta. Pykälä 19, Oikeus sosiaaliturvaan:

”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.”

Risikon, kokoomusnuorten ja OAJ:n puheenjohtajien kommentit ovat kaikki ristiriidassa perustuslakiin kirjatun kanssa. Perustuslain 18:sta pylpyrässä määritellään, että ”Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.” Tämä tarkoittaa sitä, ettei ihmistä voida pakottaa työhön, jota tämä ei halua. Toisin sanoen, sosiaaliturvan muuttaminen vastikkeelliseksi olisi itsessään perustuslain vastainen toimenpide.

Vasemmiston tyrmätessä sosiaali- ja terveysministerin kommentit, oppositiojohtaja Soini totesi, ettei kannata "sohvalle ruokkimista", muttei kannata sosiaaliturvan heikennyksiä. Argumentti vastikkeettoman sosiaaliturvan leikkaamisesta on niin absurdi, etteivät edes perussuomalaiset jaksa ottaa sitä vakavissaan. Syytä kuitenkin olisi, sillä kohta käytetään taikasanaa kannustavuus.

Kannustavuuskeskustelu on vain yksi esimerkki siitä, miten paikallaan keskustelu sosiaaliturvasta polkee. Kataisen hallitus teki korotuksen perusosaan, mutta sen söi pelkästään vuosia köyhän kukkaron keventänyt inflaatio. Näyttäisi siltä, että tuleva keskustelu on samanlainen farssi, jonka näimme ennen viime kehysriiheä opintorahan lainapainotteisuudesta keskusteltaessa. Uhkailua seurasi valmiiksi luovutettu torjuntavoitto, ja kansa kiitti.

Gallupit eivät enää kiitä hallituspuolueita. Keskusta on on taikonut turvallisen etumatkan kokoomuksen jäädessä kolmanneksi perussuomalaisten taakse. Näyttäisi siltä, että seuraava hallitus on joka keskusta-oikeistolainen tai kansanrintama, jonka muodostavat oppositio- ja vasemmistopuolueet. Oli tulos mikä tahansa, sosiaaliturva tuskin nousee.

Tutkija Lauri Holapan lyhyttä ja osuvaa Facebook-ennustetta lainaten työttömien määrä sen sijaan kasvaa:

”1) Valmistellaan naurettavan pieni elvytyspaketti, joka ei vaikuta mitenkään mihinkään.

6) Suomen talous ajautuu syöksykierteeseen, jota vauhditetaan lisäleikkauksilla. Luottoluokitus heikkenee.”

Jossain sen sijaan osataan. Piskuinen Kypros, joka on kamppaillut euro-kriisin myrskynsilmässä, otti käyttöön eräänlaisen perustulon. On hienoa, että edes kriisimaissa riittää poliittista tahtoa tehdä muutakin kuin ratkoa mittavaa työttömyysongelmaa sadan miljoonan täsmäelvytyspaketein ja odottaa vakavissaan positiivisia tuloksia.

Suomen sosiaaliturva laaha aikaansa jäljessä sekä tuen määrässä että monimutkaisuudessa. Se ei ole tällä hetkellä perustuslain vaatimalla tasolla. On epäreilua hyokätä kaikista kipeimpiä ja köyhimpiä kohtaan prosentin rikastuessa. Suomalainen sosiaaliturva ei ole ongelma. Ongelma ovat työmarkkinat. Sosiaaliturvan mustamaalaamisen ja leikkaamisen sijaan meidän tulisi keskustella sen yksinkertaistamisesta ja kasvattamisesta. Silloin puhuttaisiin jo elvyttämisestä.

Rakenteelliset ratkaisut, joita sekä Urpilainen että Katainen ovat lupailleet, tarkoittanevat sosiaaliturvan leikkauksia tai yksityistämisohjelmia. Todelliset rakenneuudistukset jäävät tuleville hallituksille, jos mitään rakenteita ylipäätään korjattavaksi jää. Keskustelusta ja avauksista päätellen luvassa on synkkä ja myrskyinen syksy.