“Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.” - Suomen perustuslaki 19 §
Ystäväni otti yhteyttä. Hän tiedusteli, onko kunnalla minkäänlaista velvoitetta osoittaa asunnottomalle asunto tietyssä määräajassa. Menossa oli kahdeksas kuukausi kaupungin asuntojonossa ja neljäs asunnottomana.
Ystäväni ei ole ainoa. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) selvityksen mukaan asunnottomia oli vuoden 2012 lopussa yli 7 500. Luku on kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna 3,7 prosenttia.
Erityisen hälyttävä tilanne on alle 25-vuotiaiden kohdalla, jotka edustavat jo yli neljännestä suomalaisista asunnottomista. Nykyajan koditon ei ole lehtiroskiksessa asuva ammattialkoholisti a.k.a. pultsari vaan ihan normaali kansalainen, jota elämä heittelee. He majailevat missä pystyvät: rappukäytävissä, kavereilla ja kadulla. Usein taustalla on pitkäaikaistyöttömyyttä ja maksuhäiriöitä.
Yli 50 000:lla suomalaisella on maksuhäiriömerkintä maksamattomasta vuokrasta. Suurimmassa riskiryhmässä ovat - yllätys, yllätys - alle 30-vuotiaat. On totta, että nuoret vuokraavat tulotasoonsa nähden liian kalliita asuntoja, mutta täytyy myös muistaa, että nuorisotyöttömien, pätkätyöläisten ja määräaikaisten Suomessa ei halpaa asuntoa olekaan.
Pitkäaikaisasunnottomuutta Tampereen yliopistosta tutkinut Riitta Granfelt muistuttaa, että “Pitkäaikaisasunnottomuuden syynä eivät ole niinkään yksilöiden tekemät väärät valinnat vaan edullisten vuokra-asuntojen puute sekä toisaalta elämän kriisit, vaihtoehtojen, resurssien ja sosiaalisen tuen puute.”
Puhumme siis rakenteellisesta ongelmasta, emme asennevammasta.
Otetaanpa esimerkki suomalaisesta asuntopolitiikasta. Valtion ja Helsingin seudun kunnat solmivat aikanaan aiesopimuksen, jonka mukaan vuonna 2012 piti valmistua 2 500 valtion tuella rakennettua kohtuuhintaista ARA-asuntoa. Tavoite jäi puolitiehen. Asuntoja valmistui ainoastaan reilut 1 100. Ministeri syytti kuntia ja kunnat taloutta. Sama vanha satu.
Kataisen “kakkonen” pesee kätensä kuntien ongelmista tukemalla asuntorakentamista ensi vuonna yhteensä 55 miljoonalla eurolla. Summasta 30 miljoonaa euroa kuluu valtio-omisteisen kiinteistöyhtiön pääomittamiseen ja 25 miljoonaa euroa asuntotuotannon avustuksiin. Summa saattaa tuntua suurelta, muttei sitä ole.
Suomeen tarvittaisiin kipeästi lisää edullisia vuokra-asuntoja. Kysymys ei ole pelkästään 7 500 asunnottomasta vaan koko kansantaloudesta. Asuntoja rakentamalla elvytetään yskivää taloutta ja toisaalta vastataan markkinoiden ulvontaan. Mikäli edullisia asumismuotoja ei tuoteta tai tueta, seurauksena saattaa olla joka tapauksessa asuntojen hintojen lasku. Kestävä asuntopolitiikka ei turvaa pelkästään asuntomarkkinoita vaan yhtä lailla suomalaista asuntovarallisuutta. Nykyinen vuokrataso toimii päinvastoin talousjarruna.
Valtion tuki ja investoinnit ovat elintärkeitä rakennusalan laahatessa, mutta eivät valitettavasti avaa suomalaisen asuntorakentamisen kaikkia solmukohtia. Hallitus muistaa painottaa valtion ja kuntien vastuuta, mutta vastuu tuntuu loppuvan kilpailutukseen. Jos kaavoitus yskii kuntatasolla eikä urakoitsijaa kiinnosta, asuntoja ei nouse.
Suomen suurimpia asuntosijoittajia ovat Suomen suurimmat liikepankit. Muutamaa isoa ei nappaa rakentaa halpoja tukiasuntoja kalliin, riskialttiin ja monin paikoin kyseenalaisen alihankintaketjun voimin, kun markkinoilla on kysyntää kovemmankin katteen kämpille. Kirosanan aseman saavuttanut lähiöityminen ei ole maahanmuuton ja syrjäytymisen summa vaan merkki epäonnistuneesta asuntopolitiikasta ja kaksista asuntomarkkinoista.
Ongelma ei ole pelkästään kahdet asuntomarkkinat vaan suuret suomalaiset rakennuttajat, jotka eivät ole kilpailua nähneetkään. Jos asuntosijoitusyhtiöitä kuten VVO:ta ja SATO:a tai liikepankkeja niiden takana ei valtion tukemien vuokra-asuntojen rakentaminen kiinnosta, olisiko syytä kannustaa lisää tai tukea tahoja, joita kiinnostaa?
Pitkäaikaistyötön, -asunnoton tai luottotiedoton ei ole liikepankkien valinta, kiitos sosiaaliturvan, joka on jämähtänyt jonnekin 80-luvun tuntumaan. Nykyään meillä feikki-asunnottomia ja feikki-asukkaita. Osa putoaa tukiverkkojen ulkopuolelle samaan aikaan kun loput kusettavat minimitoimeentulon turvatakseen. Jos Suomessa ei löydy edullisia vuokra-asuntoja, yksi vaihtoehto on nostaa sosiaaliturva sille tasolle että löytyy.
Tänään vietetään asunnottomien yötä. Tapahtuma muistuttaa niistä 7 500, jotka on helppo unohtaa loppuvuodeksi kadulle. Talvi saapuu ja asenteet kylmenevät. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ei pääse enää hätämajoitukseen, mikäli ei ole kaupungissa kirjoilla. Kiristyvä kuntatalous on ilmeisesti vienyt voiton ihmisarvosta, kun asunnottomat ajetaan hankeen lisäsäästöjen toivossa. Itse tulkitsen perustuslakia siten, että koti on jokaisen perusoikeus.
E: Käsittääkseni kunnalla ei ole määräaikaista velvoitetta osoittaa asuntoa asunnottomalle. Korjatkaa, jos olen väärässä. Välitän terveiset ystävälleni.