Vapaamatkustaja

"Kypros on tunnetusti rikollisten suosima veroparatiisi, jossa pankkisektorin sääntely on löyhää." - Ilkka Kanerva hallitukselle jätetyssä kirjallisessa kysymyksessä koskien Kyproksen mahdollista EU-tukipakettia.

Katson Ylen A-Talkia. Maailma on tullut hulluksi. Persujen Terho on huolissaan peppegrilloista, keskustan Puumala kuullostaa kommunistilta ja demarien Jaakonsaari puolustelee pankkiryöstöä. Kokoomuksen Sasi istuu hiljaa sivussa ja hymyilee. Mieleen tulee Montgomery Burns. Tässä seurassa on helppo loistaa. Keskustelu käsittelee Kyprosta, pientä saarivaltiota, jolla on suuri hätä. Rahat on loppu ja konkurssi kummittelee kulman takana.

Onneksi on EU. Kyproksen tukipaketti jatkaa johdonmukaista elvytyspolitiikkaa eli ratkoo velkakriisiä lisävelalla. Kypros on kuitenkin poikkeus, muistutetaan, sillä Kypros on veroparatiisi. Hallituspuolueiden mukaan tilintarkastuksin sekä pääoma- ja osinkoveroja nostamalla paratiiseista päästään. Harmi vain, että tämä ei pidä paikkaansa.

Matkataanpa Venäjälle Moskovan Butyrkan vankilaan. On lokakuun 16. päivä vuonna 2009 ja asianajaja Sergei Magnitski on juuri löydetty kuolleena sellistää vain seitsemän päivää ennen vuoden tutkintavankeuden päättymistä. Ruumiinavaus osoittaa myöhemmin, että asianajaja kuoli kidutuksesta saamiinsa vammoihin. Magnitskia syytettiin veropetoksesta. Todellisuudessa hän istui vankilassa paljastettuaan järjestelyn, jonka turvin hallituksen virkamiehet suhmuroivat sijoituskonsulttiyhtiö Hermitage Capital Managementin kautta 230 miljoonan taalan potin, joka sitten jatkoi matkaansa pois äiti Venäjältä. Case-Magnitski nousi otsikoihin ympäri maailmaa, samaan aikaan kun HCM:n rahat katosivat veroparatiisien holveihin.

Ei liene yllätys, että tässä vaiheessa tarinaan astuu Kypros. Kypros on tunnetusti likaisen rahan keskus ja myös valtaosan HCM:n varoista epäillään päätyneen saaren pankkeihin. Kyprokselle valui ruplaa kuin roskaa Neuvostoliiton romahtaessa ja eliitin kahmiessa neuvostokassan pohjalta minkä kiinni saivat. Laiton varallisuus on piilotetava, muuten se on riski. Saksan tiedustelupalvelu BDN:n tietojen mukaan Kyproksessa on venäläisten talletuksia n 20 miljardin euron edestä. Nyt pääsemmekin asian ytimeen: puhuttaessa rikollisesta rahasta, on aivan yksi ja sama, kuinka paljon Kyproksen pääoma- ja osinkovero ovat, sillä pankkisalaisuus on palvelu, josta maksetaan. Veroparatiiseista elää mm. se harhaluulo, että niillä olisi jotain tekemistä verokilpailun ja alhaisen veroasteen kanssa. Veroparatiisin keskiössä on pankkisalaisuus, jonka turvin omistajuus piilotetaan eikä veroja tarvitse maksaa lainkaan!

Kun suomalainen vasemmisto valmistautui kerrankin rökittämään rötösherroja, langat lauloivat Kyproksella. Brittilehti Telegraphin saamien tietojen mukaan Kyprokselta pakeni pelkästään helmikuun viimeisen viikon aikana rapiat miljardi euroa. Saksalaislehti Frankfurter Allgemeine Zeitung ja uutistoimisto Reuters saivat tietoja pankkisulun vuotamisesta keskuspankkilähteiltään aivan neuvottelujen loppusuoralla. Pankkisulusta huolimatta Kypros vuoti kuin siivilä. Kun tavalliset kyproslaiset seisoivat suljettujen pankkien edessä, sivukonttorit rälläsivät minkä kerkesivät. Kun sopimus lopulta solmittiin, rötösherrat olivat jo kadonneet rahoineen. Europäättäjien sekoilu Suomen johdolla ei ostanut muuta kuin aikaa suursijoittajille vetää rahansa turvaan. Samalla Suomen hallitus avasi Pandoran lippaan tehdessään Kyproksesta sijoittajavastuun ennakkotapauksen. Näistä doktriineista saavat myöhemmin muutkin nauttia.

Huolestuttavaa Kypros-keskustelussa on se, ettei pankkisalaisuus mahdu edes asialistalle, vaikka se on itse ongelma. Andorra, Liechtenstein, Belgia ja Sveitsi ovat luvanneet avata pankkisalaisuuttaan OECD:n mustan listan pelossa. Kehitys on positiivista, mutta eurooppalaisella yrittäjällä on vielä vaihtoehtoja. Löytyy Mansaarta, Luxemburgia, Monacoa ja Jerseytä ihan tosta naapurista; Kyproksen kohdalla ei ole pahemmin pankkisalaisuudesta puhuttu ja maailman toiseksi suurin veroparatiisi on osa unionia. Puhun siis Lontoon finanssikeskuksesta City of Londonista.

Mutta hei, Kypros on kaukana Suomesta ja poikkeustapaus. Tämä mesoaminen janottaa, joten lähdetäänpä kaljakauppaan. "Siwa on sentään suomalainen," ystäväni hehkuttaa. Tämä on lähtökohtaisesti hauska ajatus S- ja K-mafian maassa, mutta se on oma tarinansa. Harva tietää, että supisuomalainen Siwa on tätä nykyä yllättävän kaukana. Ihan Jerseyn saarella saakka. Suomen Lähikauppa Oy a.k.a. Valintatalot ja Siwat osti vast ikään the Triton niminen rahasto, joka pitää majaansa Jerseyn saarella eli veroparatiisissa. Siwojen siirto paratiisisaarelle sivutettiin parilla otsikolla. Veroparatiiseihin on erittäin vaikea puuttua, jos niitä ei oteta vakavissaan. Samaan aikaan Suomesta rakennetaan veroparatiisia hallintarekisteriuudistuksen turvin. Kyllä se kansantalous siitä kasvuun lähtee, kun veropohja pehmenee.

Liisa Jaakonsaari antoi ymmärtää A-Talkissa, että veroparatiisi voitetaan verottamalla. Väännetäänpä rautalangasta: vaikka sanasta veroparatiisi voisi tehdä tulkinnan, että k.o. paikka olisi verotuksen suhteen paratiisi, tämä ei pidä täysin paikkaansa. Veroparatiisi on sellainen paratiisi, jossa ei pankkisalaisuuden turvin tarvitse maksaa veroja lainkaan eli veroton paratiisi. Pankkisalaisuus on finanssituote siinä missä muutkin. Ei ole sattumaa, etä esim. Sveitsi, jossa pankkisalaisuus on perustuslaillinen (on siis rikollista edes tiedustella tietoja tilien omistajista), kerää hitosti hilloa, vaikka itse pankkipalveluja saisi halvemmallakin.

On harhaanjohtavaa yhdistää veroparatiisin murtaminen ja tukipaketit toisiinsa. Kypros-paketin saapuessa eduskunnan käsittelyyn pääsiäisen jälkeen, jokainen voi ihan itse veikata paljonko maan pankeissa on pätäkkää jäljellä. Tilintarkastusten jälkeen lieneekin taas tiedossa melkoinen pääomatsunami takaisin maahan, mikäli pankkisalaisuuteen ei puututa. Laskun maksavat tavalliset kyproslaiset.

Isoin ongelma taistelussa veroparatiiseja vastaan on koko ns. offshore-verkoston aliarvioiminen. Puhumme globaalilla tasolla todella isoista rahoista, jotka ovat verottajan ulottumattomissa. Nicholas Shaxson muistuttaa veroparatiiseja käsittelevässä kirjassaan Treasure Islands, että sama offshore-järjestelmä oli osallinen subprime-kuplan rommauksessa. Tästä alkoi globaali taantuma, joka Kyprostakin koettelee. Olemme nyt pelastamassa offshore-järjestelmän sydäntä mitään muuttamatta. Sitä sopii miettiä Siwa-kässi kädessäkin. Veroparatiisi on köyhän helvetti.

Suomessa kansa marssii kaduille ainoastaan kännissä tai lätkäpäissään. Yleensä molemmissa. Tänään oli toisin. Eduskuntatalon eteen marssi 5 000 opiskelijaa vastustamaan uusia leikkauksia ja puolustamaan menestystarinaa nimeltä suomalainen opintotukijärjestelmä.

Tänään hallitus kokousti kehysriihen ympärillä. Rahat ovat vähissä ja opiskelijaa on kiva verottaa. Pahimmilta uhkakuvilta säästyttiin, mutta kehysriihen tulos oli opiskelijan perspektiivistä vanhaa kunnon haista vittua: parannukset jäivät lainatasolle ja yliopistoindeksi pysyi jäissä. Tämä tarkoittaa vähemmän rahaa yliopistoille vastoin hallitusohjelmaa, jossa yliopistojen rahoitus luvattiin turvata.

Palataanpa vuoden alkuun. Olis synkkä ja myrskyinen yö, valtiontalous persellään ja hallitus heikko. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) kutsui opiskelijajärjestöt keskustelemaan. Järjestöt vastasivat suden ulvontaan. Opetusministeri Jukka Gustafson (sd) ei neuvotteluja Voiman kyselyjen mukaan "tunnistanut" (ministereillä on tunnetusti heikohko muisti), mutta aika moni muu on jälkeenpäin tunnisti. Keskustelun agenda ei ollut kaunis: indeksit voidaan unohtaa - olemme jälleen opiskelijan kukkarolla.

Kysymys on opintotuen lainapainotteisuudesta. Suomessa on perinteisesti universaali järjestelmä, jonka puitteissa opiskelija saa karkkirahaa koko opintojensa ajan. Karkkirahaa, sillä opintotuki ei ole sidottu indeksiin toisin kuin liki kaikki muut sosiaalietuudet. Ja tämä näkyy. Opintuella ei pärjää ja ainoa vaihtoehto töiden lisäksi on opintolaina. On myös syytä muistaa, että hallitus leikkasi jo tämän vuoden budjetissa opetuksesta ja tutkimuksesta 300 miljoonaa euroa. Pieni lisänipistys ei siis tunnu missään.

Palataanpa viime kesään. Opetusministeri Gustafssonin erityisavustajaksi valittiin STTK:n koulutuspoliittisen neuvonantajan paikalta Aleksi Kalenius (sd), joka aikanaan tuotti Kalevi Sorsa säätiölle raportin Vapauden koulutuspolitiikka, joka kosiskelee maksullisen koulutuksen ja maisteriveron kanssa. Maksullinen koulutus nousee pinnalle aina säännöllisesti, kun kokoomusnuoret eivät saa palstatilaa tai uusi idealistinen puheenjohtaja keksii neliskulmaisen pyörän uudelleen.

Takana kehityksessä ovat IMF:n ja OECD:n raportit, joita Katainen lukee kuin raamattua. Elinkeinoelämää ei ilmainen kiinnosta, sillä on katsos paha rahastaa. Mitä isot edellä sitä Jyrki-boy ja Juttis perässä. Maaraportit ylistävät suomalaista koulutusta, olemme esimerkkivaltio, pisa-tulosten huippu ja siitä huolimatta on parantamisen varaa. Ongelma on siinä, että koulutusjärjestelmä ei ole yksityisen vaan julkisen sektorin hallussa. Tai siis oli ja sitten tuli yliopistouudistus, joka muutti koko yliopistojen rahoituspohjan. Samaan aikaan Kataisen sateenkaarihallitus leikkasi yliopistojen rahoitus. Sama linjakas meno jatkui kehysriihessä.

Urpilainen uhkasi Voiman Fifin saamien tietojen mukaan muuttaa opintotukijärjestelmän lainapainotteiseksi, jos solidaarisuutta ei heru. Sen opiskelijat osaavat. Sitten perseiltiin ja lujaa. Opiskelujarjestöjä, SYL:n ja SAMOKin johto pieraisi ns. 5+1 esityksen, joka oli askel kohti lainapainotteisuutta, joskin iisimpi malli kuin päähallituspuolueet vaativat. Esitys oli plan b, kertoo eräs hallituksen jäsen. Niin pitkään olikin, kunnes se yhtäkkiä löytyi allekirjoitettuna Urpilaisen työhuoneesta. Kentällä oltiin hieman hämmentyneitä, sillä asiasta ei keskusteltu eikä esitys ollut saanut ylioppilaskuntien tukea. Opintotuesta vastaava ministeri Paavo Arhinmäki (vas) sai tiedon opiskelijajärjestöjen paniikkipaperista Kataisen esikunnalta!

Eduskuntalolla 5 000 opiskelijan massan eteen marssitettiin hallituspuolueiden ja opposition edustajat. Ja voi veljet, että oli vaivaantunutta. Opiskelijoille luvattiin maa taivas, kuu ja tähdet. "Kuka uskoo näitä lupauksia?", juontaja kysyi ja kansa vastasi: "Ei kukaan!" Ja kun kaikki odottivat perseraiskausta, hallitus piti sanansa. Se ei tosin tarkoita, etteikö opetuksesta ja koulutuksesta tingitä. Leikkuri kävi ja opiskelijoiden sijaan sivalletiin oppilaitoksia. Vasen käsi löi femman ja oikea vei avaimet.

"Opintotukimielenosoitus oli ajattelematon", kirjoittaa lukiolainen (kok) Helsingin Sanomissa. Rahan riittäminen opiskeluun on kuulemma lähinnä budjetointikysymys. 343 625 euron vuosituloilla on kiva suoltaa paskaa. Tosi asia on se, että opiskelijat ovat ainoa kansaryhmä, joka elää köyhyydessä hallituksen siunauksella, mutta onhan sitä aikaisemminkin selvitty, perkele. Kaikki hiihtämään kouluun kolmenkymmen asteen pakkasessa oikeistodemarimafian nälkäisten silmien kiiluessa pimeydestä. Ei tunnu missään.

Opintotuki laahaa edelleen Neuvostoajalla. Siinä ei paljon lupaukset indekseistä lohduta. On lapsellista väittää isin rahoilla rällätessä, että opintotuen nostaminen ihmisarvoiselle tasolle olisi itsekästä. Minä en ole enää opiskelija, jos opintotuki sidotaan indeksiin suunnitellusti. Kysymys ei ole omista eduista vaan tulevista sukupolvista, oikeudenmukaisuudesta ja suomalaisen menestystarinan tulevaisuudesta.

Opetusministeriössäkin opitaan: isoja suuntaviivoja piirretään hiljaa salassa valmistellen ja pienin askelin soveltaen. Luovuttaessaan plan B:n opiskelijajärjestöt alistuivat uhkailuun ja kusivat demarimafian johdolla opiskelijoiden nilkoille. Herrahississä riittä trafiikkia.

SYL, Arhinmäki ja Näpit irti opintotuesta -kampanja julistivat kehysriihen ratkaisut opiskelijoiden voitoksi. Torjuntavoitto on siinä mielessä kiva taistelu, että hävitessäkin voitetaan. Tätä voittoa voi verrata voitokkaaseen Jatkosotaan: itsenäisyys säilyi, mutta Karjala meni. Nyt opintotuki säilyi, mutta yksi indeksietuus iskettiin jäihin. Luojan kiitos jotain hyvääkin: opintotuki luvattiin sitoa indeksiin kuukautta suunniteltua aikaisemmin. On luvattu joskus aikaisemminkin. Veikkaisin, että eduskuntatalon portailla tavataan.

E: Iltalehti kertoi, että mielenosoitus opintotuen puolesta ei sujunut ongelmitta. Kun viisituhatta ihmistä liikahtaa, sekaan mahtuu idiootteja. Yksi soihtu, nopea pidätys ja seksivaupum. Suomalaisten mielenosoitusten historiassa tämä on radikaalia. Se on saatana sääli.

Heräsin eilen kolmekymppisenä. Sen pitäisi tuntua erilaiselta, yhteiskunta kertoo. 1900-luvun alussa tässä iässä keskimäärin kuoltiin. Haen lohtua todennäköisesti alkavalle kriisille Vauva-lehdestä. Artikkeli kertoo, että me kolmekymppiset olemme vapautuneita, stressittömiä yksilöitä, jotka osaavat pysähtyä ja nauttia arjen pienistä iloista. Päivän empiirisen testaamisen perusteella olen edelleen kahlittu, stressaantunut ja jatkuvasti liikkeessä.

En ole yksin. Me kolmekymppiset olemme suuren ikäluokan lapsia; lankapuhelimen ja laman lapsia; lapsia, joilla ei ollut nettiä ja joille Commodore kuusneba oli high techia; lapsia, joille MTV ei tarkoittanut Jersey Shorea; lapsia, jotka syntyivät hyvinvointiyhteiskuntaan. Me tienaamme työtehtävästä riippuen keskimäärin 2 500 - 3 500 euroa kuukaudessa. Minä en, mutta moni tienaa. Sen lisäksi kehomme alkaa hiljaisen taantuman, vääjäämättömän kuoleman. On se vanheneminen siunaus.

Miksi helvetissä pitäisi ajatella, että vanheneminen on siunaus? Vanheneminenhan on katastrofaalinen ongelma sekä Suomessa, Euroopassa että kehitysmaissa. Suomessa tikittää valtava eläkepommi suurten ikäluokkien eläköityessä. Yleisen harhakuvan sijaan eläkkeet eivät mene säästötilille vaan nykyisten eläkkeiden maksuun, mikä herättää mielenkiintoisen tilanteen, jossa eläkkeensaajia on maksajia enemmän. Heitetään soppaan taantuma ja vähän alkaa hirvittää, miten paljon meistä kolmekymppisistä vielä revitään. Eläkeiän nostajat elävät rinnakkaisessa todellisuudessa työmarkkinoiden kanssa. Suomessa Ylen tietojen mukaan ainakin 58 000 alle kolmekymppistä työtöntä. Suhteutetaan siihen, että meitä kolmekymppisia on rapiat 70 000.

Suomessa vanhenemisen haasteeseen pystytään vastaamaan. Kehitysmaissa tilanne on hiukan toinen. Tarkoitukseni ei ollut alun perinkään kirjoittaa kolmekymppisistä, mutta vastaani sattui evankelistojen propagandavideo, jossa kumotaan "liikakansoituksen myyttiä". Argumentti on nerokas: kaikki maailman ihmiset mahtuvat yhteen Yhdysvaltain osavaltioon. Johtopäätös on vielä nerokkaampi: ongelmaa ei siis ole. Niin, kröhöm, ongelmahan onkin tilassa.

Meitä on tällä planeetalla aika monta. Meitä on tätä virkettä kirjoitettaessa reilut 7 020 237 900. Se on aika paljon populaa tämän kokoiselle kiviselle pallolle. Viime vuonna maailman tuottamat luonnonvarat oli käytetty elokuun loppuun mennessä. Vuosi vuodelta päivä tulee aikaisemmin ja aikaisemmin. Ongelma ei siis ole tilassa. Tila on toki ongelma, sillä kun ihminen voittaa etäisyyksiä bambit kuolee. YK:ta on syytetty väestönkasvulla peloittelulla ja tilastonvääristelyistä. Itsenäinen turkimusryhmä Institution of Mechanical Engineers (IME) julkaisi taannoin raportin, joka sai YK:n tilastot näyttämään lämminhenkiseltä kokoperheen elokuvalta. Raportti arvioi, että meitä on täällä vuonna vuosisadan loppuun mennessä yli 9,5 miljardia. Siinä perässä on siis kahdeksan nolla. IME:n viesti on selvä: maailma ei tule tätä kestämään.

Tilanne on kestämätön monella tapaa. Kun länsimaat kärsivät alhaisesta syntyvyydestä, jo ennestään kuormitetuilla alueilla väestönkasvu on karannut täysin käsistä. Indonesian , Bangladeshin ja Intian kaltaisissa maissa tila alkaa loppua ihan aikuisten oikeasti. Se, että evankelistat kaikissa jaloudessaan jakavat tilaa ameriikasta, on toki söpöä, mutta veikkaan että keskilännen aavikko-osavaltiot tarjoavat vähemmän resursseja kuin indonesialainen kaatopaikka. Pahiten ylikansoitetuissa maissa ns. laajennettu perheyksikkö on ainoa toimeentulon lähde ja sosiaalituki. On paha mennä sanomaan köyhälle viljelijälle, että nyt nussitaan kumin kanssa ja siitään ainoastaan yhden lapsen verran. Ei sekään ole kestävää.

On kiva demonisoida Kiinaa yhden lapsen politiikan perusteella. IME:n ja YK:n laskelmat eivät ole vitsi vaan karua totuutta. Ei ole sattumaan, että ruuan hinta nousee reaalisesti ihan ilman keinotteluakin. Resurssit ovat niukat ja niistä on pakko jakaa yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi. Se mitä Kiina teki ei ole välttämättä eettistä, mutta äärettömän pragmaattista se on. Yksilöllä on vapaus valita lastensa määrän, sanoo liberaali. On se vaan helppo sanoa, kun syntyvyys on omassa maassa laskussa. Muiden ongelma: pois silmistä, pois mielestä.

Vanhuus on pyhä toistellaan. Tiedejulkaisut puhkuvat optimismia: kohta on kuolema selätetty. On erittäin Einsteinia ja Nobelia luoda lääke, joka tuhoaa koko planeetan. Eikö olisi rehellisempää tuomita ikuisen elämän keksijä ikuiseen kadotukseen? Sen tason munauksesta puhumme. Ei ihme, että salaliitot ihmiskunnan tappamisesta pelastamisen sijaan elävät vahvoina. Yksi kuuluisimpia ylikansoittumiseen liittyvistä salaliittoteorioista sai alkunsa 80-luvulta ns. Rooman Klubin julkaistessa raportin, jossa spekuloitiin maailman pelastuvan vain, jos riittävä määrä jengiä polkaisee tyhjää. Ajankohtaan nähden varsin osuva analyysi. Ei tosin kovin eettinen, mutta osuva. Ikuinen elämä ei näissä keskusteluissa optiona pyöri.

Eettinen ei ollut myöskään Japanin valtiovarainministeri kehoittaessaan vanhoja kansalaisiaan "kiirehtimään kuolemaan". Tämä argumentti ei tule kehitysmaasta vaan hyvinvoivasta kehittyneestä maasta. Aina kun puhumme demografian ohjailusta, menemme eettisesti epävakaalle alueelle. Sikiäminen on yksi perimmäisistä vapauksista, joita yhteiskunta kansalaisilleen tarjoaa. Tällä hetkellä ainoa lääke Suomen eläkepommiin on Saton lääke. Vanhusten täytyy kuolla pois, jotta elinvoimainen yhteiskunta säilyy. Muuten kapitalismi on loppuunkulutettu tie.

E: Kehitysmaissa ei tikitä eläkepommi. Kehitysmaissa tikittää nälkäpommi. Näitä asioita ei voi erottaa toisistaan. Kun yksi vanha suu lisää kehitysmaassa saattaa pahimmillaan tarkoittaa yhtä nuorta suuta vähemmin, puhumme julmista realiteeteista. Me emme ole tässä pisteessä. Tulevaa eläkepommia ei ratkaista kolmekymppisiä kurittamalla eikä eläkeikää nostamalla.

Kolmekymppisissä on kauneutensa: saat toteuttaa Suomen lain siunaaman sterilisaation. Älkää kolmekymppiset unohtako tätä vaihtoehtoa.

Ps. Päivää myöhemmin oikolukiessa meitä on yli satatuhatta enemmän.

Ei ole"yhtään sen laillisempaa yllyttää väkivaltaan jotain ikävää tehnyttä ihmistä kohtaan verrattuna normaaliin kaduntallaajaan". -Fobba, nettipoliisi

"Voi harmi", ystäväni kommentoi sarkastisesti linkkaamaansa puolen vuoden takaista uutista. Uutisessa kerrotaan käräjäoikeuden vangitseman miehen pahoinpitelystä vankilassa. Tämä ei ole ainoa kommentti eikä ainoa linkki, joka some-piirissäni pyörii. Nimimerkkien suojissa ehdotetaan oman käden oikeutta. Silmä silmästä, kyllä kansa tietää ja silleen...

Joskus mieleen eksyy aihe, johon ei pitäisi Saurin Pekkaa lainaten tarttua pitkällä tikullakaan. Aiheita, jotka ovat tabuja ja toisaalta aiheita, joissa julkinen mielipide on niin vahva, että toimittaja ei uskalla sitä kyseenalaistaa. Ennakkosensuuri on hassu juttu. Kun siihen kerran lähtee mukaan, seuraava kerta onkin jo paljon helpompi. Tiedän, että seuraava teksti ärsyttää monia. Se ei ole kuitenkaan riittävä syy jättää sitä kirjoittamatta.

Kun vangitun miehen rikos paljastui vajaa vuosi sitten, seurasi myrsky. Raaka rikos, uhrina lapsi, prinsessasatu ja se saatanan tiara. Keskustelu kohdistui pian Helsingin lastensuojelun toimintaan ja syyskuussa 2012 poliisi aloitti tutkinnan tapauksen tiimoilta. Oikeusministeriö käynnisti pian tutkinnan kaikkien tapaukseen osallisten viranomaistahojen toiminnasta ja peruspalveluministeri seurasi perässä perustaen työryhmän selvittämään lastensuojelun tilaa. Tämä kaikki on loogista. Näin sen sivistyneessä yhteiskunnassa suurin piirtein pitäisi mennäkin. Ainakin paperilla.

Ja homma karkasi käsistä. Syytettyjen kuvat lähtivät leviämään sosiaalisessa mediassa, keskustelupalstat sekosivat ja lynkkausjoukkoja perustettiin ympäri Suomen niemeä. Mitä kansa edellä sitä idolit perässä. Mediapersoona Wallu Valpio kehotti "syyttömien kartanon" tuttuja käymään "kättelemässä" syytettyä. Poliisi otti yhteyttä Valpioon, vaikka kommentti ei rikoksen merkkejä täyttänytkään ja kehotti herraa säästelemään sanoissaan. NRJ:n juontaja Renne Korppila lähti Valpion kelkkaan ja totesi: "Ihmettelen, kuka ihminen ei muutenkin ajattelisi näin ja toivoisi sydämessään, että nämä molemmat vanhemmat, jotka lapsen kuolemasta ovat vastuussa, saisivat niin julmasti ansionsa mukaan kuin vain mahdollista."

Eipä kukaan Renne, eipä kukaan. Korppilan kommentti on ongelmallinen, sillä sydämen asiat ja käytäntö eivät aina kohtaa. Kun asioita ajetaan järjen sijaan tunteella, ylilyöntien mahdollisuus on suuri. Kommentista ei kestänyt pitkään itse kättelyyn. Toivon Korppilan tavoin itsekin sydämessäni, että "vastuussa olevat saisivat julmasti ansionsa mukaan". Käytännössä puhumme elinkautisesta, sillä Suomessa ei tunneta kuolemantuomiota. Tämä ei kuitenkaan tunnu riittävän.

Hymy julkaisi pian käsittelyn aloittamisen jälkeen lukijakyselyn, jossa kysyttiin parasta mahdollista rangaistusta. On varsin kyseenalaista, että media lähtee tuomitsemaan oikeuskäsittelyn ollessa vielä käynnissä. Tämä sotii rajusti oikeuskäytäntöjä ja syytetyn oikeusturvaa vastaan. Suomessa vastaajaa pidetään syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on tuomioistuimessa näytetty toteen. Iltapäivälehdet heittivät vettä myllyyn: tiara joka toisella sivulla, raakoja yksityiskohtia ja prinsessasadun dramatiikkaa. "Ei enää koskaan", kertoi Iltalehti.

Samaa luvattiin vuosina 2005 ja 2006, jolloin Lapsiasianvaltuutettu otti kantaa iltapäivälehtien lööppeihin. Päätoimittajat lupasivat siivota mainoksensa lapsiystävällisiksi. Jokainen voi itse arvioida, miten tässä onnistuttiin. Lööpit ovat jälleen kritiikin kohteena. Tällä kertaa kerätään allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen, jonka päämäärä on siivota lööpit lasten silmistä. Kysymys, eikö kukaan ajattele lapsia, on jälleen pinnalla.

Ajatteleeko kukaan sitten lapsia? Millaisen viestin kansalaisyhteiskunnan voimakas reaktio antaa jälkikasvulle? Onko lasten edun mukaista korostaa maailman pahuutta ja eri toten lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, samalla kun tilastot kertovat toista. Sekä miesten että naisten riski joutua henkirikoksen uhriksi on nykyisin alhaisempi kuin kertaakaan sitten 1960-luvun lopun. Vuosien 2002 ja 2009 välillä Suomessa tehtiin 46 alle 15-vuotiaaseen kohdistunutta henkirikosta. Jokainen näistä rikoksista on liikaa, mutta samaan aikaan täytyy muistaa, että luku on aivan käsittämättömän pieni. Unicefin tutkimuksen mukaan pelkästään vuonna 2002 275 miljoonaa lasta joutui väkivallan uhriksi ja 53 000 lasta tapettiin. Tämä yhden vuoden aikana.

Tiedän, että on epärehellistä verrata tilastoja. Kysymys on siitä, millaisen signaalin annamme. Haluammeko korostaa väkivaltaisia yksityiskohtia vai tosi asiaa, että Suomi on turvallisempi paikka 50 vuoteen. Yksittäistapaus ei kerro koko tarinaa. Samalla tuntuu, että reaktiot ovat jyrkentyneet. Se ei ole lainkaan huono asia niin pitkään kuin liikutan Suomen lain rajoissa. Molemminpuolinen kritiikki kuuluu asiaan eikä sitä pidä hymistellä tai moralisoida.

Iltapäivälehdissä kritiikki tulkitaan helposti hyökkäykseksi sananvapautta kohtaan. Näistä asioista pitää puhua! Todellakin. Mässäily ja katteen repiminen inhimillisellä tragedialla onkin sitten vähän kyseenalaisempi juttu. Ei se ole suoranaisesti salaisuus, että keltainen lehdistö repii voittoa seksivaupumista ja kohuista. On kannattavaa ruokkia hypeä. Lapsiasiavaltuutetun vuoden 2006 kyselystä käy ilmi, että vanhemmat syyttivät ensimmäisenä lasten mediassa näkemästä väkivallasta itse mediaa, sitten viranomaisia ja vasta seuraavana itseään. Liekkö aika katsoa peiliin, sillä viranomaisvalvonta ei tunnut toimivan eikä iltapäivälehtiä kiinnostavan.

On tärkeä pitää keskustelu loogisilla raiteilla. Eduskunnan oikeusasiamies antoi jo vuonna 2006 erillisselvityksen eduskunnalle, jossa todettiin, että viranomaisten toimet lapsiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi ovat riittämättömiä. Nyt keskustellaan jälleen samasta aiheesta. Pitäisikö kenties yksittäistapauksen - oli se miten raaka ja järkyttävä hyvänsä - sijaan puuttua rakenteisiin? On erikoista, että kukaan ei syytä lastenhuollon tilasta ministeriötä. Työntekijät ovat ahtaalla resurrsien kanssa. Heitä on turha syyttää.

On syytä olettaa, että tämä ei ole viimeinen kerta, sillä ainakin raporttien perusteella vähän on muuttunut. Voimme lynkata jokaisen psykopaatin, mutta totuus on, että vahinko on jo tapahtunut ja järjestelmä pettänyt. "Ei enää koskaan" on epätodennäköistä niin pitkään, kun oikeisiin ongelmiin ei puututa. Somessa leviävä lynkkausmentaliteetti on idioottimaista. Olen nähnyt, miten lynkkaus toimii noin käytännön tasolla ulkomailla. Se ei ole kovinkaan kestävää toimintaa.

E: Lastensuojelun Keskusliiton tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista vanhemmista hyväksyi ruumiillisen kurittamisen vuonna 2006. Se pistää miettimään. En lähde vertaamaan tukistamista tai verbaalia väkivaltaa systemaattiseen kidutukseen, mutta tilasto puhuu omaa kieltään. Välillä tuntuu, että erityisesti vanhempien reaktiot poikkeustapauksia käsiteltäessä ovat niin tunnesidonnaisia, että itse lapsi unohtuu. Ihmiset vajoavat tunnepuuskissaan eläimen tasolle. Emme juurikaan eroa pakistanilaisesta lynkkauspossesta, jos sivutamme Suomen lain. Oman käden oikeus, ei ole esimerkki, jota tulisi yhdellekään lapselle opettaa. Jeesusta mukaillen: älä tee toiselle sitä mitä et toivoisi lapsellesi tehtävän.

On jeesustelua ajatella ongelmaa yksilökeskeisesti. Ongelma on osoitettu, mutta asiaan ei ole puututtu. Somessa reagointi on lähinnä terapian puutetta ja projisointia. Ei ne lapset lue uutisia vaan naamakirjaa.

Ps. Loukkaannun ensimmäiselle, joka vetää keskusteluun koulukiusaamisen ja Kataisgaten.

"Kaiken kaikkiaan hanke on kokoluokaltaan lähes 100 työkuukautta vastaava" - Pekka Himanen, Sininen kirja

"Mitä, jos Katainen olisi nainen?", eräs toimittajaystäväni kysyy. Hörppään kahvia ja totean aika kaukaa haetuksi Himasgaten yhteydessä. "Mietipä Jäätteenmäkeä", tämä tiukkaa. Mietitäänpä. Vuonna 2003 - juuri ennen eduskuntavaaleja - tuleva pääministeri Anneli Jäätteenmäki vuoti silloisen pääministeri Paavo Lipposen ja Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin välisiä ulkoministeriön salaiseksi julistamia keskusteluja Suomen osallistumisesta Irakin sodan "vapaaehtoisten koalitioon". Lopulta kohu johti eduskunnan epäluottamuslauseeseen ja tuoreen pääministerin eroon. Jäätteenmäen lausunto "Puhun niin totta kuin osaan" jäi elämään kohun myötä.

Palataanpa tulevaisuuteen. Pekka "proffa" Himanen on myrskyn silmässä ja Katainen selittelee. Kohu sai alkunsa Johanna Vehkoon ja Anu Silfverbergin jutusta Long Play -verkkojulkaisussa, jossa selvitellään Himasen akateemisia meriittejä, itseannettua professuuri sekä 700 000 euron tutkimushanketta. Kävi ilmi, että Suomen virallinen tulevaisuuskonsultti ei ollutkaan akateemisesti ansioitunut eikä edes professori. Kävi myös ilmi, että jokaisen Suomen Himaselta tilaaman työn takaa löytyy sama mies: Kataisen Jykä.

Ylen toimittaja Katri Makkonen kysyi A-Studiossa Kataiselta, miltä tämän kommentti "Kannattaa miettiä hyvin tarkkaan, miltä asiat tuntuvat ja näyttävät" Kanerva-kohun tiimoilta näyttäytyy Himasen tapauksessa? Katainen puhui niin totta kuin osasi ja kertoi, etteivät asiat liity millään tavalla toisiinsa. Eivät toki. On vaikea osoittaa, miten raha vaikuttaa päätökseen. Vielä vaikeampi on osoittaa veljen suosiminen hyvä veli - verkostoissa, kun kilpailulakia ei ole suoranaisesti rikottu. Vaalirahakohun ja valtio-omisteisten yritysten johtoportaiden asuntokauppojen myötä luulisi jotain opitun.

Himasen teilauksen myötä hyvä veli -verkosto velimiehet aloittivat puolustuskampanjan. Ymmärrettiin, että pahaltahan tämä näyttää, mutta hei, antakaa hyvälle miehelle yksi uusi mahdollisuus. Kohtuutonta, sanoivat eturyhmät ja Sarasvuo vertasi Himasgatea koulukiusaamiseen. Eihän yhtä miestä voi näin tuomita? Kovin Kanervaa. Puhumme muuten siis edelleen Himasesta, emme Kataisesta.

Vallan perspektiivistä on mielenkiintoista, kuka yhteiskunnallisessa keskustelussa valtaa käyttää. Kulloinen paradigma määrittää jo lähtökohtaisesti, kenen näkemyksillä on enemmän painoarvoa ja kenen totuus muita todempi. Kriisi on siitä hauska motherfucker, että sem myötä paradigmat ja sitä myötä auktoriteetit kyseenalaistetaan. Syntipukki ei ole pelkästään ihmisuhri vaan indikaatio asenneilmapiirin muutoksesta. Harmi uhrille, mutta tällä on yhteiskunnallinen funktio.

90-luvun kultapoju Björn "Nalle" Wahlroos menetti uskottavuutensa kriisin ja demokratiavastaisen kirjansa myötä. MOT:n toimittaja Hannu Sokala kyseenalaisti valtiosihteerio Raimo Sailaksen auktoriteetin Sailaksen kuuliaiset lapset -dokumentissa. Making of -blogissa Sokala toteaa Sailaksen vieneen toimittajia vuosikaudet kuin litran mittaa. Jopa Itä-Suomen lahja maailmalle Olli Rehn sai paskaa niskaan ukaasikirjeineen. Rehn ei diggaile siitä, kun taloustutkijat eivät ole samalla sivulla komission kanssa kansantaloustieteen oppikirjassa. Itse asiassa kirjakin taisi olla eri.

Päivittäismedia on puolestaan eksynyt viihdesivuille. Voiman päätoimittaja Jari Hanska teki lehden juttua varten pistokokeen, joka paljasti, että Keskuskauppakamarin tiedote kelpasi ilman suurempaa kritiikkiä mm. Kauppalaheden, Taloussanomien, Talouselämän, Helsingin Sanomien ja Aamulehden julkaisuihin. Iltapäivälehdet ovat puolestaan kovia jatkamaan, mutta aloittavat harvemmin argumentein.

Katainen löi tiskiin validiakin validimman argumentin A-Studiossa: "Sellainen yhteiskunta on aika sairas, jossa pääjohtajat eivät kykenisi itsenäiseen päätöksentekoon omissa organisaatioissaan vain sen takia, että pääministerillä on jokin mielipide." Katainen siis toisin sanoen sanoo, että Suomen Akatemian kaltaisten organisaatioiden tulisi sivuttaa pääministerin mielipide. Samalla pääministeri sysäsi vastuun Suomen tulevaisuudesta akateemiselle vertaisverkostolle, jota ei alun perinkään kuunneltu. Ajatus pääministeristä ilman hallituksen ulkopuolista vaikutusvaltaa on toki kaunis, mutta suurin piirtein yhtä uskottava kuin väite, että politiikassa ei olisi omaa intressiä.

On kaunistaa, että eduskunnan 700 000 eurolla tilattu selvitystyö päätyy peräti kokoomuksen mainoskampanjaan saakka. Olisi kuitenkin hieman hyödyllisempää noin yhteiskunnallisesti, että 700 000 eurolla saataisiin muutakin kuin "opiskelijan keskinkertainen seminaariesitelmä", emeritusprofessori Kari Uusikylän sanoin. Esa Saarinen sanoi kanssa jotain, mutta en ole koskaan oikein Saarista ymmärtänyt.

Sanoja on yhtä monia kuin tilanteita. Voisi sanoa, että sellainen yhteiskunta on aika sairas, jossa pääjohtajat tekevät itsenäisiä päätöksiä, vaikka pääministerillä on mielipide. Kataisen esittelemä "terve yhteiskunta" on sellainen yhteiskunta, missä etujärjestöt jyräävät demokraattisen päätöksentekoprosessin. On liirum-laarumia väittää, etteikö pääministerin sana olisi painava. On toki erilaisia organisaatioita, mutta jos pääministeri väläyttää Suomen Akatemialle ensimmäistä kertaa mies muistiin yhteistyöprojektia kansainvälisten huippututkijoiden kanssa, uskaltaisin epäillä Akatemian kieltäytyvän.

Mitä Himaseen tulee, ei Himanen ole mitään tehnyt. Siinä se ongelma piileekin. Himanen on vaan käynyt Kataisen kotona. Kataisen pitäisi muistaa kriisiviestinnän perusteet, myöntää virheensä ja pyytää anteeksi. Sillä säästää niin monta vaivaa, mutta hei ja itku silmässä: hyvälle miehelle vielä yksi mahdollisuus? Pelissä on kuitenkin Suomen Tulevaisuus.

E: Palataanpa Jäättenmäkeen. Kolme vuotta myöhemmin Anneli palasi asian tiimoilta julkisuuteen. Hän väitti, että koko kohun tarkoitus oli palauttaa Lipponen valtaan. Asiakirjat vuosi presidentin neuvonantaja Martti Manninen. Eero Heinäluoma kertoi Iltalehdelle, että ainoastaan Itälän haluttomuus kaatoi hankkeen. Jäätteenmäkeä ei koskaan tuomittu, mutta poliittisesti arkaluontoisessa ilmapiirissä asiat näyttivät ja tuntuivat epäluottamuslauseen arvoisilta.

Mikä ero on Himasgatella ja Irakgatella? Toisen takana oli poliittinen suhmurointi, joka vuodettiin ja toisen poliittinen suhmurointi, jonka paljasti tutkiva journalismi. Siihen ei muuten enää paljon sijoiteta. Maksan mielelläni Long Playn hitaasta journalismista ja YLEstä. Ilman molempia moni lautakasa olisi jäänyt paljastamatta. En haluaisi uskoa, että sillä, onko pääministeri nainen vai mies olisi väliä, mutta kuten sanottua, poliittisesti arkaluontoisessa ilmapiirissä sattuu ja tapahtuu. Toisille iisimmin kuin toisille. Tuntuu, että suomalaisessa politiikassa hyvä mies saa aina yhden mahdollisuuden enemmän kuin hyvä nainen.

YLE jatkaa: "Nyt käydyn keskustelun Katainen epäilee nousseen jostain muusta, prosessin ulkopuolisesta tekijästä. Sitä mikä tämä voisi olla, pääministeri ei lähde arvioimaan." Juu, tätä ulkopuolista tekijää kutsutaan laatujournalismiksi. Iso kiitos siitä Long Playlle.