Vapaamatkustaja

"Thank you for flying with us, the weather in Bangkok is nice", kapteeni kuuluttaa. Katselen kaupungin siluettia salamoiden välkkyessä. JetStarin henkilökunnalla on joko erittäin hyvä huumorintaju tai yksinkertaisesti erilainen näkemys kivasta. Toisaalta, lentoyhtiön tason huomioon ottaen, on pakko olla optimisti.

Reilu tunti myöhemmin sataa kaatamalla. Kun tropiikissa sataa, silloin sataa ihan vakavissaan. Vuosi sitten Bangkok tulvi, tästä vuodesta ei ole varmuutta.

Pakenen pohjoisesta valuvia tulvavesiä. Sadan kilometrin päässä kadut lainehtivat. Hallitus on investoinut miljoonia Bangkokin suojelemiseksi, mutta tarkkaa summaa on vaikea sanoa. Olen etsinyt tietoa, mutta lähteiden kirjo on kirjava. Puhumme joka tapauksessa miljardien eurojen tulonsiirrosta julkiselta sektorilta yksityiselle.

Taksikuski kertoo, että viikon päästä kukaan ei lennä. Tämä tarkoittaa paljon vettä. Suurin osa thaimaalaisista suhtautuu skeptisesti hallituksen toimenpiteisiin. Ongelma ei itse asiassa ole toimenpiteissä vaan järjestelmässä. Kukaan ei usko, että puoletkaan rahoista päätyivät oikeasti tulvien torjuntaan. Tulvaraha ovat osa isompaa poliittista kamppailua, jonka myrskynsilmässä Thaimaa on jo pitkään ollut.

Sataa niin helvetisti. Ajamme keskellä jokea vuokra-Hiluxilla. Oman auton tuominen sademetsään näissä olosuhteissa olisi todella typerä ajatus. Olen melko varma, että halvalla ei selvitä. Hommassa on kuitenkin sen verran tekemisen makua, että olisi sääli jättää kesken. Ongelma vain on, että jos näin syvään jokeen pysähtyy kerran Hiluxilla kuin Hiluxilla, matka päättyy pikaisesti.

Olen palannut Koh Changilla, mistä aloitin matkani nelisen kuukautta sitten. Hörpin bisseä etupenkillä. Olemme tarkastamassa uusia tiluksia, joihin guesthouseni on tarkoitus laajentaa. Ystäväni on asunut saarella 15 vuotta, joten tiet ovat tutut. Autolla ajaminen sen sijaan on hieman hakusessa. Hymyä, kaasua ja muutaman neliö aluskasvillisuutta kaatuu koukkaamalla viidakon kautta.

Viimeisin tie, jolle käännyimme hiljensi takapenkin totaalisesti. Itse nauran. Olen aivan liian kauhuissani muuhun. Vettä tulee niin saatanasti, että autosta ei näe ulos, tietä ei käytännössä ole ja olemme keskellä sademetsää. Ainoa suunta on eteenpäin.

Thaimaa suuntaa tulevaisuuteen yhtä epävarmassa ja kaaottisessa poliittisessa tilanteessa kuin viisi vuotta sitten viimeeksi maassa vieraillessani. Viimeeksi kansa oli kaduilla, nyt kotona. Silti tilanne likimain sama. Kaakkois-Aasian politiikka on muutosvoimaisuudessaan vertaansa vailla: paljon spektaakkelia ja todella vähän konkretiaa.

Helvetillisen meuhkaamisen, sotilasvallankaappauksen, mellakoiden ja satojen ruumiiden jälkeen Thai Rak Thai ja Shinawatrat ovat jälleen vallassa. Tällä kertaa puolueen nimi on Pheu Thai ja jefen Yingluck. Entinen jefe, herra Thaksin, jonka syrjäyttämiseksi tarvittiin armeijan apua, elää maanpaossa ties missä. Mies on etsintäkuulutettu hämäräperäisistä maakaupoista, mutta tämä ei tunnu estävän viisumin saantia es. mes. Yhdysvaltoihin. Nyt vallassa on Thaksinin sisko ja monarkisteja vituttaa.

Palataanpa sademetsään. Kaadamme ensimmäisen isohkon puun. Seisomme ystäväni kanssa pöpelikössä ja ihailemme tuhoa. Kumpikaan ei kehtaa todeta ilmeistä ääneen, mutta kalliiksi tulee. Sataa niin järjettömän paljon. Oluen täyttyy samaa tahtia kuin juon sitä. Maku ei suoranaisesti parane. Ilmeisesti kyseessä on se pohjaton pullo.

Metsä alkaa tarttua matkaan. Kun polku on vihdoin niin kapea, ettei auto enää mahdu läpi, olemme perillä. Sitten seuraa totaalinen katastrofi nimeltä 180 asteen käännös. Viitisentoista erittäin häiritsevää minuuttia myöhemmin tuijotan auton kylkeä kauhunsekaisin tuntein. Se ei ole enää aivan tasainen eikä maalipintakaan ole ihan sitä priimaa. Jeesus, tästä tulee kallista.

Kannamme grillin, muutaman kiloa lihaa ja useamman litran olutta vuoren yli pienelle hiekkarannalle. Liukastelen likomärkänä mäkeä alas samalla tarkkaillen mahdollisia liikkuvia oksia. Keskustelen saksalaisen kollegan kanssa kuiskaillen potentiaalisista riskeistä. On kärmestä ja skorpioonia, mutta päähuolenaihe on joki, jonka ylitimme aikaisemmin. Sade ei näytä taukoamisen merkkejä. "Pienet peltivahingot" voi aina korjata ja korvata, mutta sitten kun se helvetin Hilux on ohjaamoa myöten tulvivassa vedessä, tilanne on toinen.

Vuosi sitten Bangkok oli veden vallassa. Puhumme kaupungista, joka kärsii kroonisesta tulvaongelmasta. Olen kuullut useita näkemyksiä, joiden mukaan tilanne on korjaamaton. On vaikea olla vetämättä hiuksenhienoa analogiaa vuosittaisten tulvien ja vuosittaisten poliittisten konfliktien kesken. Kenties se on mahdotonta. Tulvat ovat väline poliittisessa valtakamppailua monarkistien ja liberaalien bisnesmiesten välillä. Asia ei toki ole näin yksiselitteinen, tiedetään, mutta loppu peleissä kyse on eliitin kamppailusta.

Thaimaan poliittinen historia sisältää niin monta kansanpuoluetta, jotka vannovat oikeuden ja demokratian nimeen, että on vaikea uskoa moisen paskan menevän edelleenkin läpi. Kysymys ei ole missään vaiheessa kansasta, oikeudenmukaisuudesta tai demokratiasta. Kyse on vallasta kavaltaa veronmaksajien varallisuus. Hyvin samanlainen tilanne kuin meillä Euroopassa. Oli vallassa kuka hyvänsä, raha katoaa pankkisektorille. Thaimaassa sama raha katoaa omaan taskuun tai vaihtoehtoisesti rekka-autoon setelien ja asiakirjojen koosta riippuen.

Aikaisemmin viikolla kohtasin erinomaisen kysymyksen: tiedänkö, missä ovat rahat, jotka lahjoitettiin tsunamikatastrofin hoitoon? Hyvä kysymys. En tiedä eikä tietänyt kysyjäkään. Toinen hyvä kysymys on, missä helvetissä ovat tulvien estämiseen käytetyt varat, missä ovat rahat, jotka taottiin valtionyhtiöiden yksityistämisestä ja miksei näitä kysymyksiä kysytä?

Palataanpa viidakkoon. Sataa muuten aika paljon. Uiskenteleen tulvarojun keskellä väistellen kookospähkinää ja ajopuuta. Aurinko laskee. Ystäväni mukaan tämä ei ole minkäänlainen ongelma, mutta minä ja saksalainen kollegani olemme eri mieltä. Viidakko ei ole erityisen kiva paikka öisin. Paljon pistävää terävää ja tappavaa.

Olen sen verran kännissä, että paluumatka on miellyttävä. Tällä kertaa menetämme ainoastaan peilin, mutta fiksaamme tilanteen lennosta ja jatkamme kohti jokea. Se tulvi. Olen aivan varma, että loppuu Hiluxin suorituskyky. Ystäväni ajattelee positiivisesti ja painaa läpi. Selviämme jopa joenpankasta, joka on puoliksi sortunut; poliisista, joka vaanii risteyksessä valtaväylälle ja auton palautuksesta. Ystäväni on olosuhteet huomioiden varsin hyvä kuski. Pitää perua puheitaan.

Yllättäviä asioita tapahtuu. Thaimaalla menee itseasiassa ihan kivasti. Noin suhteessa tilanteen sekavuuteen. Valtio tukee taloutta keynesilaisin liikkein ja jälki on ainakin paperilla vaikuttavaa. Kun Euroopassa leikataan, Thaimaassa investoidaan.

Poliittinen kuuma peruna on kuningas. Kuningas on todella rakastettu instituutio. Rama IX on pisimpään koskaan vallassa ollut kuninkaallinen, mutta minkään ei jatku loputtomasti. Kaikki tietävät, että kuningas on sairastellut ja perijä on himpun playboy. On valitettavan todennäköistä, että kuninkaan kuollessa paska osuu tuulettimeen.

Lohdullista koko sekavasta tilanteesta tekee sen, että koska mikään ei ole poliittisella tasolla juurikaan muuttunut sataan vuoteen, tuskin mitään tapahtuu tulevaisuudessakaan. Pheu Thai on Suomen mittakaavalla oikeistopopulistinen puolue samoin kuin oppositiossa istuva Democrat Party. Korvaa vain populismi monarkismilla ja voilá. Sitten mukaan pitää heittää aika monta muuta peluria, joista edellä mainittu kunkku ja armeija ovat keskeisimmät. Ja sitten tietenkin kiinalaiset rahavirrat, mutta jätetäänpä tämä myöhemmäksi. Kansa ja eritoten köyhät viljelijät eivät ole tässä listassa kovinkaan korkealla.

E: Ystäväni aloittaa keskustelun hieman vaivaantuneesti: "The car..." Yep, I know. Selviämme melko mittavista vahingoista 50 eurolla. Normaalista valkolainen maksaisi enemmän, mutta koska ystäväni on paikallisia, mutkat ovat suorempia. Kirjaimellisesti.

Useassa paikassa maksaisin turistihinnan joka tapauksessa. Tämä on jännä saari. Kaikki on hieman Ting Tong eli hullua. En valita. Monesti kyse on osatekijöistä. Ihmiset, jotka tapaat tekevät matkan, sanovat. Onhan se vittu klisee, mutta kliseissä on aina perää. Täällä sen sijaan sama henki jatkuu ihmisistä huolimatta. Se on harvinasita.

Pahoittelen, että blogia ei ole päivitetty yli viikkoon. Olen viettänyt henkilökohtaista lomaa Ting Tongin - sateesta huolimatta - aurinkoisen henkilökunnan ja kymmenien uusien hienojen ystävien seurassa Koh Changin Lonely Beachilla. Liian monta nimeä ja tarinaa kerrottavaksi.

On aika jatkaa matkaa. Suuntaan takaisin Bangkokiin ja sitten etelään. Ajattelin viedä vanhempani maailman suurimmille ördäysfestivaaleille Koh Phanganille. Full moon partyt ja silleen. Tämä suunnitelma ei voi epäonnistua.

Taksi piipittää. Piipitys johtuu törkeästä ylinopeudesta. Hälytysjärjestelmä kuskille, sanovat, mutta todellisuudessa kuski tietää nopeutensa ilmankin. Ääni on asiakasta varten. Jos asiakas ärsyyntyy, tippi pienenee.

Kiidämme aamuruuhkan aallonharjalla 150 kilometriä tunnissa kohti Soekarno-Hattan lentokenttää. Piipitys kertoo, että kaikki toivo ei ole mennyttä. Olen aivan helvetin myöhässä. Kusilammikko, johon myöhästyessäni hukun, on Mariaanien haudan syvyinen.

Hätätila sai alkunsa viattomasta kupillisesta kahvia. Miksikäs ei. Aikaa oli. Sen sijaan, että olisin etsinyt taksin, tilasin sen. Priorisointia. Kehuin kilpaa ystäväni kanssa Bluebird-taksiyhtiön nerokasta varausjäjestelmää ja luotettavuutta. Kyllä toimii. Tuntia myöhemmin molemmat olivat pettäneet, ja ystäväni karjui puhelimessa eksyneelle taksikuskille.

Piipitys pysähtyy kahdesti: ohittaessamme tietullin ja poliisipartion. Reilut kolme tuntia myöhemmin vaihdan maata Singapore nimiseen käänteistodellisuuteen.

Uusi ulottuvuus on shokki. Indonesian jälkeen Singapore on futuristinen sääntöhelvetti. Varoitustalut, voi veljet, ihmiset kaipaavat opastusta, neuroottinen suhtautuminen nikotiinituotteisiin ja hintataso. Maksan paskasta kahvista ja kroisantista kymmenen euroa. Taustalla soi rauhoittava hissimusiikki, Burger Kingin myyjän brittiaksentti on puhtaampi kuin kuningatarperheen ja wc pyytää arvostelua. Annan viisi tähteä. Viihdyttävä esitys, mutta palataanpa todellisuuteen.

En ole nukkunut kahteen vuorokauteen. Ajatus harhailee. Onneksi aika ei ole muuttuja. Toiset lentävät Jakartasta Bangkokiin vajaassa neljässä tunnissa, toiset käyttävät matkaan kaksitoista. En ole koskaan perustanut helposta matkustamisesta, mutta tämänkertainen suoritus on jo ala-arvoinen.

Kun lennon varaa liettualais-estonialaisen yrityksen kautta Valueair nimiselle lentoyhtiölle, fiksumpi ymmärtää riskit. Itse katson hintaa. Kun sitten tyhmempi soittelee - jeesus tietää mihin maahan - henkilölle, joka vastaa venäjäksi eikä puhu englantia, tiedustellakseen missä ne lentoliput tarkalleen ottaen ovat, käy mielessä, ettei tämän tarvitse olla joka kerta näin hankalaa.

Mutta on se. Kun tyhmempi viiden puhelun jälkeen lopulta saa selville, että liettulais-estonialaisella ja venäjää puhuvalla yrityksellä ei ole itselläkään aavistusta tekemisistään eikä ongelmaa itse asiassa olekaan, herää kysymys, miksi juoda se kahvi, kun pitäisi etsiä taksi. Heikosta esityksestä ei voi syyttää muita kuin itseään.

Paljonko tällä säästää? Laskelmieni mukaan jopa 50 euroa. Kun sen taksikuskin lahjoo ajamaan ylinopeutta ja kroisanttikahvitkin pitää ostaa, se on aika yksi ja sama. JetStarin pakastimeksi jäädytettyssä alumiiniohjuksessa on kieltämättä tekemisen makua. Itselleen voi uskotella, että halvaksi tulee, kun on epämukavaa.

Kun ei ole nukkunut kahteen vuorokauteen ja kunnolla viikkoihin, pienistä asioista tulee isoja. Minua ei juurikaan lohduta, että rinkassani matkustaa kaksi merkaamatonta pussia kahvia, jotka näyttävät "hieman" herskalta; jäätävän kokoinen veitsi; reseptilääkkeitä ilman reseptejä; crack-piipun näköisiä badui-holkkeja ja aivan liikaa tupakkaa. Eikä lohduta sekään, että Bangkokissa odottavat maailman ärsyttävimmät lentokenttätaksit, majoitusongelmat ja potentiaalinen matkatavarakatastrofi eikä sinne biitisllekään pääse suoraan, koska on varannut ihan vitun tyhmän lennon. Parannettavaa löytyy.

Lopulta sitä summaa pikkusuuria asioita yhteen kanssamatkustajan mukulan kirkuessa muzakin tahdissa korvaan ja päätyy siihen tulokseen, että eihän tässä ole järjen hiventäkään.

Sellaista se elämä on. Ei ole kivaa istua kokouksissa jauhamassa paskaa eikä painaa uraputkea tukkaputkella. Ei ole hauskaa jonottaa automarketin kassalle eikä maksaa asuntolainaa. Ei ole erityisen hauskaa myöskään viettää päivää lentokentällä. Kukin tamppaa tyylillään. Sitä vaan pitää itse arvottaa, mikä on tärkeintä.

Matkustaminen paratiisirannalta toiselle ei aina tunnu lomalta. Koetapa hoitaa arjen byrokratiaa slummista tai opintoja ruuhkasta. Siinä vaiheessa, kun matkustamisesta tulee täysipäiväinen harrastus, se pitää myös rahoittaa. Tällä ei rikastu, joten kateelliset voivat varmaan hyväksyä sen paskaisen bungalowin autiolla rannalla, kun oma säästötili pursuaa tulevia matkoja varten, joihin ei sitten kuitenkaan koskaan ole aikaa.

Aina ei vedä wc kunnolla ja joskus paskaa kelluu käytävällä saakka. Toiset tykkää, toiset ei. Toisen eksotiikka on toisen painajainen. Miten siinä miellytät kaikkia? Kolmesataa likettää, mutta likettääkö ne kyynistä hipsteriyttään vai ihan vakavissaan? Peukuttaminen on helppoa. Se on valmis vaihtoehto.

Minkälaisen hymiön siinä sitten annat wc-tiloille? Oli pönttö ja vettä tuli seinästä. En minä tiedä, minkälaisen hymiön nämä meriitit ansaitsevat. Se on wc, kristus vieköön. Ihmiset eivät juurikaan käsiään pese, ja se kosketusnäyttö hymiöineen on pisuaarin vieressä. Vituttaahan sellainen. Hei, et muuten saa tehdä tällä kentällä yhtään mitään, mutta paina ihmeessä kusista ruutua ja auta meitä parantamaan wc:tä. Mikä hymiö on tuhkakuppi kaikkikalle?

Vaihtoehto excellent tarkoittaa: "Keep up the good work". Vaikka se wc vetäisi miten hyvin tahansa, annan silti paskan arvosanan. Dislike on ainoa tapa muuttaa asioita. Maailma, missä kaikki on kauhean bumtsi bum -kivaa on maailma ilman muutosta. Riittävän hyvä on kuitenkin aika huono. Aina voi parantaa.

Johtaako tämä mihinkään? Ei oikeastaan. Murhaan minuutteja, koska aikaa on niin perkeleesti ja tylsää on kuin rapajuopolla suviseuroilla. Koska en ole vielä valmis riskeeraamaan loppumatkaa spontaaneilla päiväkänneillä, julkaisen poikkeuksellisesti kaksi tekstiä. Onhan tässä aikaa seuraavaan alumiinipurkkiin.

Vaalit tulossa! Jos politiikka ja vittuilu ei kiinnosta, lienee aika lopettaa lukeminen. Loput: koettakaa kestää. Tai oikeastaan, älkää kestäkö, please rate my text. Comment: :D excellent, dude; :) good; :I average; :( poor; o_O very disturbing - go to sleep and never ever write from airport again.

Kaikki perussuomalaiset eivät ole rasisteja. Tämä ei silti tarkoita etteikö perussuomalaisten riveistä löytyisi muita puolueita enemmän maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskritiikkiin naamioituneita natseja. Varmaa ainakin on, että perussuomalaisten riveistä löytyy Suomen äänekkäimmät ja tyhmimmät fascistit.

Vajaa kuukausi sitten spämmäsin kuumepäissäni persuja äänekkäästi kannattavan klaanilaisen seinälle. Kyseinen yksilö levittää perätöntä tietoa maahanmuutosta ja pommittaa viattomia sivullisia avoimen rasistisilla postauksilla. Hänen mielestään maahanmuuttajan uskonnollinen tausta pitäisi huomioida turvapaikkakäsittelyssä. Toisin sanoen: rajat kiinni muslimeilta.

Argumentoin yksityiskohtaisesti, miksi ehdotus sotii Suomen perustuslakiin kirjattua uskonnonvapautta kohtaan. Kommenttejani seurasi kansallissosialistien keskuudessa jo perinteeksi muodostunut ad hoc/vitun kommari/propagandaa, jumalauta/Mannerheim-itkuvirsi. Se vanha virsi.

On pelottavaa huomata, että näiden ihmisten kanssa ei keskustella. Järkiargumentaatio on toissijaista, kun maailmankuva on järkkymätön. Ei ole väärässäolemisen vaihtoehtoa.

Ensin argumentoituani, sitten vittuiltuani ja lopulta trollattuani keskustelussa oli mukana perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokas, kaupungin valtuutettu, leidi FDL:n johdossa ja edellämainittu propellipää, joka näkee terroristeja ja muslimiraiskaajia kaikkialle minne katseensa kääntää. En mainitse nimi, sillä se ei ole oleellista.

Oleellista on, miten nämä ihmiset maailmankuvansa oikeuttavat ja mistä lähteistä tietonsa ammentavat. Palataanpa keskusteluun. Kunnanvaltuutettu (KV) selventää allekirjoittaneelle (T), miksi islam velvoittaa tappamaan ja esittelee samalla lähteensä. Saanen esitellä: Suomen vasta-jihad ja argumentaatio.

KV: Hyvin nuo vääräuskoiset, Kuten sinä Taneli, palavat erittäin hyvin....kanisterillinen bensaa päälle ja tikku perään, siinähän on sit kiva huudella allahin nimeä kun kaveri palaa elävältä ja sätkii ja huutaa tuskissaan. Raamatussa EI VELVOITETA murhaamaan,alistamaan ja orjuuttamaan jokaista vääräuskoista. Koraani velvoittaa tähän.

T: Usko ei vaikuta palamisprosessiin, mutta kiitos muistamisesta. Voisitko kaivaa esille sen koraanin kohdan, joka velvoittaa tappamaan?

KV: Ihan vaan Taneli tiedoksi! Muutkin osaavat lukea ja osaavta myös etsiä tietoa netistä ja arvostella tiedon paikkansa pitävyyttä.

Testataanpa väittämä. Analysoin seuraavaksi KV:n lähdetiedot ja -kritiikin.

"Eräät muslimiteoreetikot, kuten muslimiveljeskunnan pääideologeihin kuulunut Sayyid Qutb (k. 1966), puhuvatkin islamista "rauhan uskontona" viitaten juuri tuohon islamin utopistiseen lopulliseen voittoon muusta ihmiskunnasta (Islam 2007, DVD). Mutta siihen asti kunnes tuo kaukainen tavoite on saavutettu, islamin maailma katsoo olevansa jatkuvassa, jo 1400 vuotta kestäneessä sotatilassa muun maailman kanssa"

"Kun muslimit sanovat, että islamin laki kieltää tappamisen, he eivät mainitse sitä, että tällä tarkoitetaan ensi sijassa toisen muslimin tappamista, ei ihmisten tappamista ylipäätään."

Viesti alkaa lainauksella elokuvasta Islam: What the West Needs to Know. Elokuva on saanut paljon näkyvyyttä esimerkiksi ei missään. Syystäkin. Wikipedia kuvailee sitä seuraavin laatuadjektiivein: "Inaccurate, simplistic and biased and even propagandist against Islam.", "deadly dull anti-Islam propaganda piece", "If [the directors] Davis and Daly had a little imagination, they might see that the devil they're chasing isn't Islam but fundamentalism, which assumes many forms." Elokuva löytyy mm. Breivikin manifestin lähdeluottelosta.

Välissä vilahtaa ihan fakta. Sayyid Qutb on todellakin yksi muslimiveljeskunnan pääideologeista. KV palaa kuitenkin Breivikin lempileffaan siteeraamatta itse Qutbia. Tämän jälkeen hän postaa linkin vasta-jihad sivustolle ja englantilaisen islam-populisti Masud Ahmed Khanin sivuille, jotka pursuavat koraanin virkkeitä, joita Khan vihaisilla tulkinnoillaan vauhdittaa.

KV: "Mikä tekee Allahin onnelliseksi? Allah on onnellinen, kun ei-muslimeja tapetaan. Islamin lain mukaan muslimimaahan tulevat kuffarit (vääräuskoiset) ovat kuin karjaa, jonka kuka tahansa voi ottaa kiinni sotasaaliina, viedä torille myytäväksi tai tappaa", toteaa sittemmin vihanlietsonnasta ja rasismista Englannissa tuomittu muslimi oppinut Abu Hamza.

Abu Hamza al-Mazri ei ole oppinut vaan reikäpaiden aatelia. Varmaan jokainen on kuullut nimen. Vaarallinen hullu, joka tarpeeksi uhottuaan räjäytti puolet kasvoistaan räjähdeleikkejä takapihalla leikittyään ja karkotettiin Briteistä Guantamo Bayhin. Nyt mennään ns. klovniosastolle.

KV: "Muslimien on... kasvatettava lapsensa jihadiin. Tämä on suurin hyöty tilanteesta: lasten kasvattaminen jihadiin ja vihaan juutalaisia, kristittyjä ja uskottomia kohtaan; lasten kasvattaminen jihadiin ja siihen, että jihadin hiillokset syttyvät heidän sielussaan. Tämä on se, mitä nyt tarvitaan." Sheikki Muhammed Salih Al-Munajjid, MEMRI 3.4.2005.

Middle East Media Research Institute (MEMRI) on israelin amerikkalaisen Yigal Carmonin hengentuote. Carmonin "akateeminen" ura sai alkunsa Israelin sotilastiedustelusta. MEMRI tekee läheistä yhteistyötä Israelin tiedusteluelinten kanssa ja saa rahoituksensa pääosin ideologisesti samanmielisiltä valtioilta ja jenkkirahastoilta. The Guardianin Lähi-Idän kirjeenvaihtaja Brian Whitaker julkaisi vuonna 2003 avoimen kirjeen Carmonille, jonka mukaan MEMRI "poses as a research institute when it's basically a propaganda operation." MEMRIA on kautta linjan kritisoitu sidoksistaan ja tarkoituksenmukaisista käännösvirheistä. Jätetäänpä siis tämä käännös väliin.

KV: "Herrasi antoi enkeleille ilmoituksen: Minä olen teidän kanssanne. Vahvistakaa niitä, jotka uskovat. Minä asetan pelon uskottomien sydämeen. Hakatkaa poikki heidän kaulansa ja raajansa!" (Koraani 8:12) "Tässä teille; maistakaa nyt sitä! Uskottomia odottaa tulen rangaistus." (Koraani 8:14)

Seuraavat kaksi sitaattia koraanista ovat irrotettu kontekstistaan. Täältä löytyy koko tarina. http://tulevaisuus.org/koraani/index.php Tsekatkaa itse. Uskottomat ovat tässä yhteydessä vihollisia taistelutantereella. Jotta kaikki ymmärtävät: ryssä rajalla. Se, että Tuntemattomassa tapetaan ryssiä, se ei tarkoita, että naapuria pitäisi niittää sodan loputtua.

KV: "Profeetan ei sovi ottaa sotavankeja lunnaiden toivossa ennen kuin hän on suorittanut (vihollisten) teurastuksen. Te tavoittelette tämän maailman omaisuutta, mutta Allah haluaa teidän tavoittelevan tuonpuoleista. Allah on Mahtava, Viisas. (Koraani 8:67) "Mutta Allah haluaa teidän tavoittelevan tuonpuoleista", ts. heidän tappaminensa ilmentää sitä uskontoa, jota Hän haluaa ilmaistavan ja jonka kautta tuonpuoleinen on saavutettavissa. (Ibn Ishaq: 326-327)"

Kolmas sitaatti jatkaa edellisten linjalla. Talvisota ja silleen. Voimakeinona perässä on lainaus historioitsija Ibn Ishaqin Muhammadin elämänkerrasta. Vakuuttavaa, mutta ei muuta alkuperäisen sitaatin kontekstia. Muhammad vieköön, kyllähän ne kehottavat tappamaan, mutta niin kehottaa Rokkakin.

Ja kyllä raamattukin osaa. Yksi esimerkki: "Näin sanoo Herra Sebaot: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit." 1. Sam. 15:3 Eipä ole tullut pahemmin amalekilaisia vastaan.

Koraani-tulkintoja seuraa vasta-jihad-linkki. Sivuutan sen kuten aikaisemmatkin. Nämä sivut eivät ole objektiivista nähneetkään ja niihin verrattuna Halla-Ahon Scripta on tieteellinen julkaisu.

KV: Se sinun koraani asiantuntijasi lienee muslimi!? Kai tiedät, että muslimi on velvoitettu valehtelemaan uskottomalle jos se edistää islamia!

Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi, anyone? Tämä argumentti on tosi näppärä, sillä sen avulla voi sivuttaa kaikki muslimien tulkinnat islamista valheena. Ainoaa jäjelle jäävää tulkintaa luetaankin sitten palavan ristin valossa.

Muslimeilla on hieno sanonta, jos hengaat kalastajan kanssa, haiset kalalta. Tämä tarkoittaa, että seura tekee kaltaisekseen. Jos luet paskaa, suollat paskaa. Suosittelen ottamaan Breivikin manifestia vakavissaan kahlaavat vakavissaan.

Vasta-jihad perustuu propagandaan ei argumentaatioon. Osa jihadisteista tiedostaa tämän eikä välitä, mutta osa uskoo sokeasti kaiken, mitä internetissä julkaistaan ja rakentaa maailmankuvansa valheille.

Kuntavaalit lähestyvät. On tulossa iso jytky. Viimekertaisen kuntavaalijytkyn varjolla Soinin siskontyttären kaiman kännikaverit ja KV:n kaltaiset reikäpäät ratsastivat valtuustoihin ympäri maata. Perussuomalaiset eivät valikoi ehdokkaitaan (paitsi, jos ei ole kokoomustaustaa tai ihan vittu käsittämättömän kreisi).

Kaunis ajatus, mutta sen varjolla sisulaiset, patriootit ja FDL:n radikaalit valtaavat puolueen. On syytä muistaa, ketä äänestää seuraavissa vaaleissa. Äänestämällä persua persuuden takia äänestät parhaimmillaan radikaalia rasistia. Sellaista se on, kun ei ole poliittista linjaa...

E: Valtuutettu hiljenee, ylläpitäjä ei. Tätä tätiä dissaa jopa Hommaforum.

Y: Tane hei Kiitos virkistävästä linkistä :) minulla on edelleenkin oikeus valita seurani johon ei kuulu Rosvot neekerit mannet somalit ym yhteiskunnan loiset eli elätit ,mikä perkele siinä on että on luotu kuvitelma että ainoa tapa elää on--- auttaa???? elättää huijareita,jotka nauravat sinulle.

T: Ole hyvä. Sulla on kauniita ajatuksia. Mäkin valitsen aina seurani. Dösässä mun viereen ei istu koskaan spurgu, teinipissikset ei paljon samoissa ravintoloissa pyöri ja eläkeläiset ei samoja katuja rullaa. Se on sitä vapautta. Vapaus on sen kieltämistä muilta. Sä olet taas niin kartalla. Auttaa ei pidä koskaan.

Y: Vitun rasisti !!!!!

Tuijotan laskua ja koetan säilyttää arvokkuuteni. Siis mitä vittua!? Yli kuuden euron bisse. Katson tarjoilijaa epäilevästi. Tämä pitelee laskua edessään ja katsettaan maassa. Ei auta. Kaivan vastentahtoisesti neljän kuukauden keskipalkkaa vastaavan rahatukon ja heitän ilmaan isoa seteliä. No worries, rahaa on.

Ei sitä oikeasti ole. Odotan vaihtorahaa. Tarjoilija haastaa katseellaan: pari taalaa, kehtaatko kysyä, häh? En kehtaa. Kättelen hovimestarin ja suuntan diskoteekkiin. Chivas Regal, tanssityttöjä ja tärkeitä ihmisiä. Illigals - Jakartan kuumin yökerho. Illan nimi on eliittikännit.

Kävelen maksamatta jonon ohi. Olen valkoinen ja tunnen ihmisiä, jotka tuntevat ihmisiä. Suurimmalla osalla indonesialaisista ei ole mitään asiaa edes klubin parkkipaikalle eikä valtaosa pystyisi maksamaan sisäänpääsymaksua, vaikka haluaisi. Suurin osa ei halua, mutta mitä sen väliä.

Ennen kuin homma menee elosteluksi, lähdetäänpä slummiin. Sallikaa minun esitellä "työpaikkani". Se on ihan siinä rautatieaseman tuntumassa Mangga Duan ostoskeskuksen takana. Pysähdy ylikulkusillan alla ennen ostarin vartijoita ja aitoja. Kojujen ja kaaoksen keskellä kulkee pieni kuja, joka johtaa pimeyteen. Rohkeasti eteenpäin.

Jakartassa köyhyys ei ole koskaan kaukana. Se on kuin Siwa - yllättävän lähellä. Etsi lähin rautatie tai kanaali ja voilá: olet slummissa. Indonesian suurin ongelma korruption jälkeen on agraari köyhyys. Kun raha ei riitä maalla, lähdetään kaupunkiin. Indonesian kolmanneksi suurin ongelma on urbaani köyhyys.

Kuja päättyy kiskoihin, kiskoja seuraa slummi. Se on laiton, se on valtava, se on köyhä. Käänny oikealle ja seuraa raiteita. Tähän päättyy valaistus. Ei hätää, kaikki pelottava ei ole vaarallista. Pimeydestä loistaa hehkulamppu, kauempana nuotio. Palavista jätteistä nouseva kitkerä savu kirvelee silmiä. Lasten ääniä, illan askareita. Matkaa on vielä jäljellä.

Osa slummista on päätetty purkaa. Purettavalla alueella asuu 2 000 perhettä, joille aaltopellistä, laudanpätkistä ja vanerista rakennettu hökkelikylä on koti. Tämä tarkoittaa varovaisesti arvioiden 10 000 ihmistä. Koska slummi on laiton, valtio ei maksa korvauksia eikä neuvottele. Paikallishallinnon kompromissi on muutaman kuukauden jatkoaika. Se ei paljoa lohduta.

Pimeydestä kaikuu tervehdys, heikko valo heijastaa hymyn. Muutama sata metriä betoniaitojen välissä ja asutus pursuaa kiskoille. Satee-kojuja ja kauppiaita. Jalkapallopeli raiteiden välissä. Räikeällä sinisellä pleksillä vuorattu moskeija laulaa rukouskutsua. Hetki vielä ja olet perillä.

Junayhtiö on avaamassa raideosuutta, jonka varrella yhteisö sijaitsee. Tämä tietää tuhoa. Kukaan ei puhu vääjäättömästä, mutta kaikki tietävät. Slummi puretaan pienissä palasissa protestien ja kiusallisen julkisuuden vältämiseksi. Yhteisön johtaja kertoo olevansa varuillaan. "Tapaturmainen" tulipalo on todellinen riski. Vartiointia on lisätty.

Puoli kilometria ja olet perillä. Tervetuloa luokkahuoneeseemme. Se ei ole Suomen opetushallinnon standardien mukainen, mutta kestää sadetta ja pieniä jalkoja. Joka ilta tiistaista perjantaihin täällä opetetaan matematiikkaa ja englantia. Joinain iltoina lapsia on kymmenen toisina viisikymmentä. Heitä ei tarvitse pakottaa tunneille.

Pakotan itseni tyhjentämään shottilasin. Pöytään kannetaan kannullisia kaljaa. Olen ainoa alkoholisti. En jaksa tiedustella, kuka laskun maksaa vaan valmistaudun pettymykseen tuopilla Bali Haita.

Vieressäni istuu kansanedustajan poika, b-luokan julkkis, venäläinen malli, lauma indonesialaisia seurapiirisikoja ja neljän tähden kenraalin tytär. Juhlimme a-luokan julkkista. Private party, vii-ai-pii ja todella muovinen meno. Tanssilavan keskellä on terminaattori ja kaiteella keikkuu keski-ikäinen kiinalainen ekstaasipäissään.

Lavalla tapahtuu. Leidit, joiden tyyli on huorahtava tekevät tilaa syntymäpäiväsankarille. Operaatioon tarvitaan useampi turvamies. Se on valtava, se on massiivinen, se on morbidly obese. Pretty Asmara ei ole pelkästään iso nimi vaan valtava ihminen. Totean ystävälleni, että on syytä juhlia kunnolla, sillä tämä saattaa olla viimeinen vuosikatsaus.

Perseet keikkuvat, salamat välkkyvät ja tv-ryhmä kuvaa. Maailma on yhtä vitun hymyä. Botoxin pingoittamilla kasvoilla ei juuri voi muuta. Sytytän savukkeen. Ekstaasin pökerryttämä kiinalainen kaatuilee nyt lavalla ja lihava juhlakalu syöttää syntymäpäiväkakkua strippareille seurapiirisimpanssien hurratessa. Jeesus sentään, lisää viinaa. Vaihdan tuopin kannuun ja nostan sankarille maljan.

Karjun rumpubasson yli ranskalaisen kosmetiikkafirman myyntiedustajalle mielipiteeni dubstepin tanssimisesta. Tämä heittää peukkua. Yritän uudelleen: "I guess you don't speak any fucking English!" Peukkua. Sitähän minäkin.

Yökerhon asiakaskunta on ignorant. Se kääntyy huonosti suomeksi. Suharton kaaduttua Indonesia sai demokratian eli korruptio 2.0:n ja avasi loputkin säädellyistä markkinoista vääristyneelle kilpailulle. Kymmenen vuotta ja yliopistoista katosivat köyhät. Tämän takia opetamme slummissa. Vain paras saa stipendin ja pääsee jonojen ohi. Loput maksavat opinnostaan. Slummista ei käydä luennoilla.

Suurin osa oppilaistamme käy koulua. Osa on lopettanut ja osa lopettaa, sillä perheen täytyy elää. Lapset joko kerjäävät tai keräävät roskia. Ikä ei ole rasite. Osa ajautuu kadulle helpon rahan ja vapaan elämäntavan perässä. Tuleva katulapsi tekee elämänsä paskimman päätöksen iässä, jolloin se kuuluu vanhemmille.

Vanhemmat vähättelevät sitä, mitä eivät pysty tarjoamaan ja aliarvioivat sen, mitä eivät koskaan ole itse saaneet. En syytä heitä, vaikka pitäisi. Slummista on vaikea nousta. Indonesiassa - kuten kehitysmaissa yleensä - sosiaalinen liikkuvuus on olematonta. Köyhäna syntyy, köyhänä kasvaa ja köyhänä kuolee.

Kun toiset saavat lapiolla ja toiset lusikalla, ongelma on työkaluissa. Köyhät eivät ole tyhmiä. Slummissa tiedetään, miten asiat ovat, mutta mitä sitä murehtimaan, kun ei se sillä muutu. Suurimmalla osalla ei ole papereita, ei lupaa äänestää eikä minkäänlaista sananvaltaa.

Vapaaehtoisemme ovat eliittikoulujen oppilaita. Näytämme lapsille, että opiskelemalla voi menestyä ja tuleville päättäjille, mitä oikea elämä on. Isoiksi kasvettuaan ja läpi yön katumaastureilla kokaiinipäissään ilotyttöjen kera ajeltuaan, voivat sitten krapuloissaan helpottaa morkkista parantamalla maailmaa.

Maailma muuttuu. Kauhistuttavat hien sotkeman meikin peittämät ihmishirviöt kättelevät toisiaan ja poseeraavat satojen salamoiden välkkyessä. Olen kännissä ja valmis käyttämään sananvapauttani. Seurapiirifikserini lukee tilannetta ja hiljentää minut laskulla. Repeän nauramaan. Isken kolmen kuukauden keskipalkkaan kutistuneen setelipinoni pöytään. Let's call it even.

Miksi hassata rahaa yökerhoon ja ihmisiin, joista ei välitä, kun voisi auttaa samalla rahalla köyhiä? Erittäin hyvä kysymys. Siksi, että köyhyys on institutionaalista. Jakarta elää ja rikastuu köyhistä. Kasvava keskiluokka tarvitsee edullisia orjia ja kansantalous halpaa työvoimaa. Korkeat tuloerot (lue=voitot) tehdään pienillä kustannuksilla.

Ilman slummeja Jakarta ei toimisi. Kuka siivoaa paskasi ja kuka tankkaa mersusi? Kuka vartioi taloasi, kun nukut ja lapsiasi, kun taot miljoonia? Nämä kaksi maailmaa elävät symbioosissa, vaikkeivat suhdettaan tunnusta. Jokainen köyhä haluaa rikastua, ja jokainen rikas luulee rikastumalla auttavansa köyhiä. Amerikkalainen unelma, yippikayee.

Kehitysapu ei poista köyhyyttä. Se on hätäapua. Luonteeltaan tekniset ratkaisut eivät ratkaise luonteeltaan poliittisia ongelmia. Ne ylläpitävät ongelmia. Development on bisnes, jonka kauppatavara on köyhyys ja asiakas yhteiskunta. Yksityinen auttaminen on korvannut demokraattiset vaihtoehdot. Köyhyys on ulkoistettu kolmannelle sektorille.

Vastikkeettomassa auttamisessa ei ole mitään vikaa. Se pitää hengissä miljoonia, joita oma hallitus ei auta. Kikkailu kivojen lämminhenkisten ja pörröisten projektien ympärillä vie kuitenkin huomion todellisista ongelmista kuten tulonjaosta, omistajuuskysymyksistä ja demokratiavajeesta.

Homma alkaa mennä vakavaksi, joten palataanpa takaisin Illigalsiin. Olen nähnyt tarpeeksi. Käyn kättelemässä ekstaasin nujertaman kiinalaisen, joka makaa pöydän alla. Kiitän. Ylivoimaisesti illan aidoin jäbä.

Köyhyyttä ei pidä romantisoida, mutta kännissä se on helppoa. Polttelen savuketta skootterin kyydissä hieman päihtyneen kuskin väistellessä liikennettä ja pohdin isoja keloja. Indonesia on täysin riippuvainen talouskasvusta. Kun talous ennen pitkää kääntyy laskuun, köyhistä tulee todellinen ongelma. Niin pitkään kuin Jakartoja on kaksi, köyhyys ja ongelmat eivät katoa mihinkään.

Suhartoa ei kaatanut demokratia vaan kallis palmuöljy, riisipula ja talouskriisi. Niin pitkään, kun slummeissa riittää ruokaa, asiat pysyvät ennallaan. Se ei kestä loputtomiin. Kun Kiina kaatuu, monelle tulee nälkä. Rastafarikin tietää, että a hungry man is a angry man.

E: Takana on kolme kuukautta Indonesiassa. Olen harhaillut slummeissa ja glamourissa; teini-lehden kauneuskilpailussa ja ilotaloyhteisössä sillan alla; olen jahdannut varkaita ja istunut kytiksellä; olen jumittanut ruuhkassa ja ruuhkassa ja edelleen ruuhkassa; olen litkinyt bisseä biitsillä ja pelleillyt uutislähetyksessä; olen tehnyt paljon tyhmää, josta en kehtaa kirjoittaa ja fiksua, joka ei kiinnosta ketään.

Tulen kaipaamaan tätä maata. Jälleen. Savukkeita, kahvia ja ruokaa. Ja tietenkin ihmisiä. Ihmisiä slummissa, jotka eivät pääse pois ja ihmisiä, jotka menevät sinne vapaaehtoisesti. Köyhiä ja rikkaita. Yhtä hymyä kaikki. Tulkaa tsekkaan. Hyvä mesta.