Lentäen olisit jo perillä

Taksi piipittää. Piipitys johtuu törkeästä ylinopeudesta. Hälytysjärjestelmä kuskille, sanovat, mutta todellisuudessa kuski tietää nopeutensa ilmankin. Ääni on asiakasta varten. Jos asiakas ärsyyntyy, tippi pienenee.

Kiidämme aamuruuhkan aallonharjalla 150 kilometriä tunnissa kohti Soekarno-Hattan lentokenttää. Piipitys kertoo, että kaikki toivo ei ole mennyttä. Olen aivan helvetin myöhässä. Kusilammikko, johon myöhästyessäni hukun, on Mariaanien haudan syvyinen.

Hätätila sai alkunsa viattomasta kupillisesta kahvia. Miksikäs ei. Aikaa oli. Sen sijaan, että olisin etsinyt taksin, tilasin sen. Priorisointia. Kehuin kilpaa ystäväni kanssa Bluebird-taksiyhtiön nerokasta varausjäjestelmää ja luotettavuutta. Kyllä toimii. Tuntia myöhemmin molemmat olivat pettäneet, ja ystäväni karjui puhelimessa eksyneelle taksikuskille.

Piipitys pysähtyy kahdesti: ohittaessamme tietullin ja poliisipartion. Reilut kolme tuntia myöhemmin vaihdan maata Singapore nimiseen käänteistodellisuuteen.

Uusi ulottuvuus on shokki. Indonesian jälkeen Singapore on futuristinen sääntöhelvetti. Varoitustalut, voi veljet, ihmiset kaipaavat opastusta, neuroottinen suhtautuminen nikotiinituotteisiin ja hintataso. Maksan paskasta kahvista ja kroisantista kymmenen euroa. Taustalla soi rauhoittava hissimusiikki, Burger Kingin myyjän brittiaksentti on puhtaampi kuin kuningatarperheen ja wc pyytää arvostelua. Annan viisi tähteä. Viihdyttävä esitys, mutta palataanpa todellisuuteen.

En ole nukkunut kahteen vuorokauteen. Ajatus harhailee. Onneksi aika ei ole muuttuja. Toiset lentävät Jakartasta Bangkokiin vajaassa neljässä tunnissa, toiset käyttävät matkaan kaksitoista. En ole koskaan perustanut helposta matkustamisesta, mutta tämänkertainen suoritus on jo ala-arvoinen.

Kun lennon varaa liettualais-estonialaisen yrityksen kautta Valueair nimiselle lentoyhtiölle, fiksumpi ymmärtää riskit. Itse katson hintaa. Kun sitten tyhmempi soittelee - jeesus tietää mihin maahan - henkilölle, joka vastaa venäjäksi eikä puhu englantia, tiedustellakseen missä ne lentoliput tarkalleen ottaen ovat, käy mielessä, ettei tämän tarvitse olla joka kerta näin hankalaa.

Mutta on se. Kun tyhmempi viiden puhelun jälkeen lopulta saa selville, että liettulais-estonialaisella ja venäjää puhuvalla yrityksellä ei ole itselläkään aavistusta tekemisistään eikä ongelmaa itse asiassa olekaan, herää kysymys, miksi juoda se kahvi, kun pitäisi etsiä taksi. Heikosta esityksestä ei voi syyttää muita kuin itseään.

Paljonko tällä säästää? Laskelmieni mukaan jopa 50 euroa. Kun sen taksikuskin lahjoo ajamaan ylinopeutta ja kroisanttikahvitkin pitää ostaa, se on aika yksi ja sama. JetStarin pakastimeksi jäädytettyssä alumiiniohjuksessa on kieltämättä tekemisen makua. Itselleen voi uskotella, että halvaksi tulee, kun on epämukavaa.

Kun ei ole nukkunut kahteen vuorokauteen ja kunnolla viikkoihin, pienistä asioista tulee isoja. Minua ei juurikaan lohduta, että rinkassani matkustaa kaksi merkaamatonta pussia kahvia, jotka näyttävät "hieman" herskalta; jäätävän kokoinen veitsi; reseptilääkkeitä ilman reseptejä; crack-piipun näköisiä badui-holkkeja ja aivan liikaa tupakkaa. Eikä lohduta sekään, että Bangkokissa odottavat maailman ärsyttävimmät lentokenttätaksit, majoitusongelmat ja potentiaalinen matkatavarakatastrofi eikä sinne biitisllekään pääse suoraan, koska on varannut ihan vitun tyhmän lennon. Parannettavaa löytyy.

Lopulta sitä summaa pikkusuuria asioita yhteen kanssamatkustajan mukulan kirkuessa muzakin tahdissa korvaan ja päätyy siihen tulokseen, että eihän tässä ole järjen hiventäkään.

Sellaista se elämä on. Ei ole kivaa istua kokouksissa jauhamassa paskaa eikä painaa uraputkea tukkaputkella. Ei ole hauskaa jonottaa automarketin kassalle eikä maksaa asuntolainaa. Ei ole erityisen hauskaa myöskään viettää päivää lentokentällä. Kukin tamppaa tyylillään. Sitä vaan pitää itse arvottaa, mikä on tärkeintä.

Matkustaminen paratiisirannalta toiselle ei aina tunnu lomalta. Koetapa hoitaa arjen byrokratiaa slummista tai opintoja ruuhkasta. Siinä vaiheessa, kun matkustamisesta tulee täysipäiväinen harrastus, se pitää myös rahoittaa. Tällä ei rikastu, joten kateelliset voivat varmaan hyväksyä sen paskaisen bungalowin autiolla rannalla, kun oma säästötili pursuaa tulevia matkoja varten, joihin ei sitten kuitenkaan koskaan ole aikaa.

Aina ei vedä wc kunnolla ja joskus paskaa kelluu käytävällä saakka. Toiset tykkää, toiset ei. Toisen eksotiikka on toisen painajainen. Miten siinä miellytät kaikkia? Kolmesataa likettää, mutta likettääkö ne kyynistä hipsteriyttään vai ihan vakavissaan? Peukuttaminen on helppoa. Se on valmis vaihtoehto.

Minkälaisen hymiön siinä sitten annat wc-tiloille? Oli pönttö ja vettä tuli seinästä. En minä tiedä, minkälaisen hymiön nämä meriitit ansaitsevat. Se on wc, kristus vieköön. Ihmiset eivät juurikaan käsiään pese, ja se kosketusnäyttö hymiöineen on pisuaarin vieressä. Vituttaahan sellainen. Hei, et muuten saa tehdä tällä kentällä yhtään mitään, mutta paina ihmeessä kusista ruutua ja auta meitä parantamaan wc:tä. Mikä hymiö on tuhkakuppi kaikkikalle?

Vaihtoehto excellent tarkoittaa: "Keep up the good work". Vaikka se wc vetäisi miten hyvin tahansa, annan silti paskan arvosanan. Dislike on ainoa tapa muuttaa asioita. Maailma, missä kaikki on kauhean bumtsi bum -kivaa on maailma ilman muutosta. Riittävän hyvä on kuitenkin aika huono. Aina voi parantaa.

Johtaako tämä mihinkään? Ei oikeastaan. Murhaan minuutteja, koska aikaa on niin perkeleesti ja tylsää on kuin rapajuopolla suviseuroilla. Koska en ole vielä valmis riskeeraamaan loppumatkaa spontaaneilla päiväkänneillä, julkaisen poikkeuksellisesti kaksi tekstiä. Onhan tässä aikaa seuraavaan alumiinipurkkiin.

Vaalit tulossa! Jos politiikka ja vittuilu ei kiinnosta, lienee aika lopettaa lukeminen. Loput: koettakaa kestää. Tai oikeastaan, älkää kestäkö, please rate my text. Comment: :D excellent, dude; :) good; :I average; :( poor; o_O very disturbing - go to sleep and never ever write from airport again.

Kirjoitettaessa soi Tiiu Helinä