Vapaamatkustaja

“The European social model has already gone…” - Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi

Kreikan meri. Olen matkalla Ateenaan. Myöhässä, puhelin piippaa ja lautta on aivan tolkuttoman hidas. Uutiset kertovat noin 12 500 ihmisen kerääntyneen protestoimaan parlamenttitalon eteen Syntagman aukiolle. Parlamentissa on juuri alkanut istunto, jossa päätetään Kreikan ja samalla koko Euroopan tulevaisuudesta.

Olen palaamatkalla Aeginan loma-saarelta. Turistit ovat poissa ja yrittäjät peloissaan. Tunnelma Ateenassa on yhtälailla synkkä. Kreikkalaiset ovat väsyneitä ja turhautuneita odotteluun sekä loputtomiin neuvotteluihin. Ilmassa on epätoivoa, sillä talouskriisi on on eskaloitunut humanitääriseksi kriisiksi, joka näkyy jokaisen arjessa. Paperittomien siirtolaisten sijaan kadulla nukkuu nyt normaaleja kreikkalaisia.

Vuoden 2014 turismipiikkiä lukuunottamatta Kreikan talous on laskenut vuodesta 2008 lähtien, nuorisotyöttömyys on paikoin yli 60 prosenttia, 45 prosenttia eläkeläisistä elää köyhyysrajan alapuolella, kolmannes kaikista kreikkalaisista kiikkuu köyhyysrajan tuntumassa, hiv-infektiot ovat kääntyneet kasvuun, samoin lapsikuolleisuus ja itsemurhat. Ihmisten tulot ovat romahtaneet 40 prosenttia eikä osalla ole enää rahaa ruokaan. Vuonna 2014 julkaistun raportin mukaan kriisi ja leikkauspolitiikka ovat ajaneet terveydenhuoltojärjestelmän romahduksen partaalle. Uutiset kertovat, että sairaaloissa on pulaa tarvikkeista.

Pankit on suljettu, nostorajoitus on 60 euroa päivässä ja transaktioita on rajoitettu, mikä on ajanut Kreikan taloudelliseen poikkeustilaan. Samaan aikaan kun Ebayssa myydään Kreikan saaria, maan on määrä äänestää velkaohjelmasta, jonka ehtoina on 50 miljardin euron yksityistämisohjelma, taloudellisen päätäntävallan luovuttaminen Brysseliin ja pankkien EKP:lle. Lisäksi maan tulee toteuttaa rakenteelliset uudistukset ja leikkaukset, jotka ovat jo tuhonneet julkisen sektorin ja ajaneet kolmanneksen kansasta köyhyyteen.

Väkivaltaisuudet puhkeavat Syntagmalla. Muutaman kymmenen anarkistin joukko pommittaa poliisia kivillä ja polttopulloilla. Poliisi vastaa kyynelkaasulla. Hengittäminen on tuskaa, joten suuntaan kauemmas etsimään kenttää. Saan viestin kollegalta sisältä parlamentista, jonka mukaan ensimmäinen äänestys velkaohjelmasta alkaa kahdeltatoista. Parlamentissa entinen valtiovarainministeri ja pääneuvottelija Yanis Varoufakis lyttää sopimuksen.

Financial Timen neuvotteluista saamien tietojen mukaan Saksan valtiovarainmisteri Wolfgang Schäublen kerrotaan haukkuneen EKP:n pääjohtaja Mario Draghin. Schäuble "vaahtosi" Draghille, että "en ole idiootti". Tässä vaiheessa euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem päätti keskeyttää kokouksen ja neuvotteluja jatkettiin "ydinryhmän" kanssa.

Nimettömän sisäpiirilähteen mukaan Kreikalle annettiin suljettujen ovien takana kaksi vaihtoehtoa: joko luovutatte loputkin talouspoliittisesta suvereniteetista tai teillä ei ole ensi maanantaina pankkeja. Jälkimmäinen olisi tarkoittanut hallitsematonta Grexitiä: kaikista katastrofaalisinta vaihtoehtoa kaikille osapuolille. Komission salaisessa muistiossa hallitsemattoman eron arvioitiin johtavan sisällissotaan. Koska myös Syriza tiesi tämän, jäljelle jäi yksi vaihtoehto: Souvlaki demokratiasta.

Kukaan ei oikeastaan uskonut, että Kreikan pääministeri Alexis Tsipras allekirjoitaisi velkaohjelman, sillä sopimus tekisi Kreikasta unionin siirtomaan. Kukaan ei myöskään uskonut itse velkaohjelmaan. Tsipras kertoi kansalle esittelevänsä asiakirjan, johon ei usko itsekään ja IMF:n oma vuodettu raportti paljasti, että Kreikan velkataakka on valuuttarahaston mielestä kestämättömällä tasolla.

Suomessa ulkomaanmatkaministeri Timo Soini pakeni plokiinsa ja pääministeri Juha Sipilä oli hiljaa. Valtiovarainministeri Alexander Stubb vältti hallituskriisin valehtelemalla. Suomi oli nimittäin ajanut neuvotteluissa Grexitiä toisin kuin valtiovarainministeri oli väittänyt. Ministeri Stubb ei siis itsekään uskonut sopimukseen.

Suomen hallitus elää mielikuvissa ja on joko liian osaamaton tai idealistinen tunnustaakseen neljä tosiasiaa: Kreikan velkataakka on kestämätön, pankkien pitää voida kaatua, leikkauspolitiikka ei synnytä nykyisessä taloustilanteessa kasvua eikä euroa selviä ilman yhteistä rahapolitiikkaa. Prinsiippejä ei tunnusteta, vaikka Suomen talouskasvu on euroalueen heikoimpia.

Syntagma hiljenee. Tajuan yhtäkkiä olevani sumpussa viimeisten protestoijien, satunnaisten turistien ja toimittajien joukossa. Pääsen pois puhumalla sinnikkäästi englantia. Jäljelle jääneet saavat kyynelkaasua.

Jälkeenpäin istun kommunistien omistamassa baarissa ja puhelin piippaa: Kreikan hallitus on äänestänyt velkaohjelman puolesta ääniin 229-64-6 - jaa, ei, poissa. Baari tyhjenee.

Saako suvereeni valtio päättää talouspoliittisesta linjastaan itsenäisesti? Vastaus on ei. Sama pätee myös Suomeen. Vaikka Eurooppaa on aina rakennettu taloudellisista lähtökohdista käsin, unionin perustava ajatus oli ajatuksessa rauhasta. Integraatiota ei kuitenkaan enää ohjaile rauhanideologia vaan siitä on tullut pääoman ohjaama markkinavetoinen projekti, joka tähtää julkisen sektorin alasajoon.

Kreikka-neuvottelut osoittavat, että Kreikan itse ehdottamat sopeutustoimet eivät kelvanneet troikalle, vaan sopeutustoimet piti sanella Brysselistä käsin. Väitteet, että Varoufakis olisi marssinut neuvotteluihin ilman konkretiaa, eivät pidä paikkaansa. Konkretiaa oli, muttei troikan ideologian mukaista.

Kyseenalaistimme Kreikan ehdotukset, mutta kukaan ei kysynyt, miksi epädemokraattinen IMF istui neuvottelupöydässä ja miten yhtä lailla epädemokraattinen EKP oikein noudatti omaa mandaattiaan pakottamalla kreikkalaiset pankit kiinni kolmeksi viikoksi? Suomen pankin johtaja Erkki Liikasen mukaan kyse ei ollut poliittisesta päätöksestä, vaikka Kreikan valtiolle koitui pankkien kiinniolosta uutistoimisto AFP:n mukaan kolmen miljardin euron lasku. Luottamus pankkeihin romahti ja nyt joka kolmas yritys harkitsee Kreikan jättämistä.

Kävelen seuraavana päivänä Syntagmalla. Paikalla ei näy ainuttakaan protestoijaa - ainoastaan toimittajia ja turisteja. Luen kreikkalaisesta päivälehti Kathimerinista, että pankit aukeavat maanantaina. Valtaosa kreikkalaisista kannattaa edelleen Syrizaa Tsiprasin päätöksestä huolimatta.

Kreikkalaiset lienevätkin viimeiset, jotka uskovat yhteiseen europrojektiin ja keskinäiseen solidaarisuuteen. Keskustelen kahden valtion työntekijän kanssa. Toinen koettaa myydä puhelintaan. He kertovat, etteivät ole saaneet palkkaa tässä kuussa. Kysyvät, mistä olen? Vastaan hetken mietittyäni rehellisesti ja nämä hiljenevät. Ensimmäistä kertaa koskaan hävettää olla suomalainen ulkomailla.

Kreikan seuraava lainapaketti erääntyy kuukauden päästä ja mikäli Kreikka kolmosta ei nuijita neljässä viikossa, Kreikka tarvitsee lisärahoitusta. Asiantuntijat ovat skeptisiä, pystyvätkö rakennepaketit tuottamaan troikan vaatimia tuloksia vaaditussa aikataulussa. Maalle myönnetty siltarahoitus meni erääntyviin velkoihin, eivätkä kreikkalaiset nähneet siitä senttiäkään.

Kreikkaan joudutaan pian antamaan humanitääristä apua ja maata odottaa mitä luultavimmin uudet vaalit vielä ennen vuoden vaihdetta. Kreikan kolmatta tukipakettia seuraakin sisäpoliittisten kriisien sarjaa ympäri Euroopan parlamentteja. Kriisin eskaloituessa käy entistä selvemmäksi, että troikan ratkaisu ongelmiin on ongelma itsessään, ja Kreikka on varoittava esimerkki muille kriisimaille.

Torstai vaihtuu perjantaiksi. Kävelen läpi Exárcheian alueen kohti kotiani Omoniassa. Risteyksessä palaa roskis tukkien tien suoraan poliisiaseman edessä. Kaksi naamioitunutta teiniä osoittaa mieltään. Kello on noin kolme aamulla eikä ketään kiinnosta. Ehkä pitäisi, sillä koko Kreikka tulee vielä palamaan.

Jos Eurooppa ei pysty uudistumaan kuulematta kansalaisiaan, demokratia kuolee syntysijoilleen. Kreikan neuvottelut paljastivat, että nykyisellään euro on ideologinen projekti, joka ei soraääniä siedä. Jos talous- ja rahaliitto on ainoastaan synonyymi talouskurille, tasa-arvoinen ja sosiaalinen Eurooppa rakennetaan pankkien palaville raunioille.

“...if Goldman wants more Q€, it will get more Q€.” - Kreikan ex-valtiovarainministeri Yanis Varoufakis

Vielä kesän alussa näytti siltä, että Kreikan talous kääntyisi hienoiseen kasvuun. Kasvun kävi kuitenkin kuten kesäkuun kelien: hyvä turistikausi nosti yhden sektorin tulosta muiden sukeltaessa. Todellisuudessa kasvua ei ollut. Kriisin edetessä onkin käynyt selväksi, että Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n, Euroopan keskuspankin (EKP) ja komission muodostaman troikan kriisinhoito on itsessään katastrofi.

Neuvottelujen ajautuessa umpikujaan kesäkuun lopussa, pääministeri Alexis Tsipras ilmoitti, että Kreikassa järjestetään kansanäänestys velkaohjelman ehtoihin sitoutumisesta. Pian tämän jälkeen valtiovarainministeri Yanis Varoufakis ilmoitti, ettei maa maksa 1,5 miljardin erääntyvää lainaa IMF:lle, ja että mikäli kyllä-ääni voittaa, ministeri eroaa.

Syrizan päätöstä seuranneesta keskustelusta unohtui täysin, että Kreikassa äänestetään ainakin periaatteessa suvereenin maan talouspolitiikan tulevaisuudesta, ei velkojen takaisinmaksamisesta. Kreikkalaiset eivät siis äänestä sunnuntaina euroerosta tai velkojen maksamatta jättämisestä vaan talouspolitiikan tulevaisuuden linjasta.

Syriza sai vaaleissa kansalta mandaatin muuttaa talouspolitiikan suuntaa. Koska troikka ei jousta velkaohjelman ehdoissa, demokratia ei toteudu. Tsipras on suostunut jatkamaan velkaohjelman sanelemaa leikkauspolitiikkaa, mikäli kansa niin haluaa, mutta päätös vaatii kansan mandaatin. Koska kyse on päätöksestä, joka määrittää sekä Kreikan että Euroopan tulevaisuuden, Syriza järjestää kansanäänestyksen.

Äänestyksessä vastakkain ovat troikan ajama leikkauspolitiikka, joka on syössyt Kreikan sosiaaliseen kriisiin ja Syrizan vaaleissa lupaama elvyttävä ohjelma. Kreikka on kyvytön toteuttamaan troikan vaatimia sopeutuksia leikkaamatta peruspalveluista ja etenkin eläkkeistä, joihin jo kohdennetut leikkaukset ovat ajaneet miljoonat eläkeläiset köyhyysrajan tuntumaan.

Samaan aikaan leikkauspolitiikka, jonka piti lopettaa velkaantuminen, on räjäyttänyt Kreikan valtionvelan liki 180 prosenttiin bruttokansantuotteesta. 77 prosenttia maalle annetusta tuesta on päätynyt pankeille, ei kreikkalaisille. Kaikkiaan pankkien pelastamiseen käytetty kriisin aikana yli 4 000 miljardia dollaria.

Jos Suomi olisi kokenut Kreikan matokuurin, keskipalkka olisi nyt noin 2 000 euroa ja kansantaloudesta olisi kadonnut 45 miljardia euroa. Tämän mittaluokan leikkaukset eivät tarkoita potkuja pelkästään Rolexit ranteissa suhaaville diplomaateille vaan tavallisille sairaanhoitajille, poliiseille, siivoojille ja opettajille. Lama on syrjäyttänyt kokonaisen sukupolven, ja tavalliset kreikkalaiset taistelevat toimeentulosta. Palkat ja eläkkeet ovat romahtaneet. Silti pitäisi leikata lisää.

IMF ei edes itse usko politiikkaansa. Vuodettu salainen muistio paljastaa, että mikäli Kreikka toteuttaisi troikan vaatimat elvytystoimenpiteet, laskisi maan valtionvelka 118 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Tämä kuitenkin edellyttää neljän prosentin vuosittaista talouskasvua. Koska ehdotetut toimenpiteet eivät ole kasvua tähänkään asti luoneet, ei sen enemmän IMF:n ekonomisteilla kuin kreikkalaisillakaan ole syytä uskoa leikkausten synnyttävän kasvua nytkään. Vaikka Kreikka siis noudattaisikin velkaohjelmaa ja maan talouskasvu mukailisi IMF:n yltiöoptimistista ennustetta, velkataakka olisi silti kestämätön.

Kyse ei olekaan velasta eikä edes leikkauspolitiikasta vaan oikeanlaisesta leikkauspolitiikasta. Kyse on pitkäkestoisesta projektista yksityistää julkisen sektorin vahvat eurooppalaiset toimijat ja avata markkinat rahaliiton rajat ylittävälle kilpailulle. Kreikkalainen tragedia ei ole eurooppalaisen tragedian epilogi vaan prologi.

Laman varjolla toteutetaan valtava tulonsiirto julkiselta yksityiselle ja köyhiltä rikkaille. Julkisen sektorin alasajo avaa markkinat, mutta sulkee palvelut demokraattisen päätöksenteon ulkopuolelle. Käytännössä tämä tarkoittaa universaalin terveydenhuollon loppua ja tuloerojen räjähdysmäistä kasvua. Kukaan ei voi väittää, etteikö Kreikan julkisessa sektorissa olisi tehostettavaa, mutta leikkauspaine ei oikeuta koko julkisen sektorin alasajoon.

Euroopan ongelma ei ole Kreikka, siksi Kreikan eroaminen ja ns. Grexit eivät pelasta rahaliittoa. Euroopan ongelma on euro, siksi ero ainoastaan pelastaan Kreikan, ei rahaliittoa. Mikäli euromaat eivät korjaa raha-alueen kauppataseiden epätasapainoja ja uudista EKP:n mandaattia, seuraava Kreikka odottaa kulman takana.

Jos kreikkalaiset sunnuntaina äänestävät talouskuria vastaan, edessä on umpikuja. Euroeliitti on haluton tunnustamaan tosiasiat ja päivä päivältä on selvempää, ettei Kreikkaa edes haluta pelastaa. Solidaarisuutta saati talouspolitiikan linjanmuutosta on troikan puolelta turha odottaa.

Kreikan euroero ei ole välttämätön, mutta sen välttäminen vaatii tosiasioihin perustuvaa kriittistä keskustelua ja poliittisen paradigman muutosta. Kukaan ei usko, että Kreikka maksaisi noin 320 miljardiin euroon paisuneen velkansa takaisin, mutta silti ainoa hyväksyttävä ratkaisu velkojen uudelleen järjestelemiseksi tuntuisi olevan Kreikan pakottaminen eroamaan eurosta.

Surullista on, ettei tärkein motiivi vaikuttaisi olevan velkojen takaisinmaksu vaan kosto ja Syrizan maalaaminen vereen. Vaikka ero heikentäisi sekä Kreikan velanmaksukykyä että euroalueen uskottavuutta että kreikkalaisten tilannetta, projekti julkisen sektorin alasajamiseksi ympäri Euroopan ei kuitenkaan vaarannu.

Kyse onkin demokratiasta. Siitä, päättääkö ulkopuolinen ulkoparlamentaarinen taho politiikastamme. Kun kymmenen miljardin leikkaustarvetta selitettiin Suomen eduskunnalle, tuore valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoi häpeilemättä, että paine tulee komissiolta ja luottoluokittajilta. Se on paine, joka kohdistetaan kaikista heikoimmassa asemassa oleviin. Aivan kuten Kreikassa.

Samaan aikaan, kun Syrizaa demonisoidaan, rakennetaan kabineteissa liittovaltiota. Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker julkaisi vastikään raportin, joka jäi vähälle huomiolle. Raportin nimi kertoo kaiken: Completing Europe’s Economic and Monetary Union. Tämä tarkoittaa liittovaltiota ja Syriza on esimerkki politiikasta, jota ei konsensuksen nimissä sallita. Jos elvyttävä talouspolitiikka ei ole vaihtoehto Kreikassa, se ei sitä tule Suomessakaan olemaan.

Virallisesti Suomi on asettanut kannattamaan leikkauspolitiikkaa ja troikan linjaa. Jos oikeistohallitus on valmis ajamaan alas kreikkalaisten eläkkeet, terveydenhuollon, koulutuksen ja kaikki peruspalvelut, kysymys kuuluu, milloin Suomessa ehdotetaan samaa.

Mikäli Kreikka ei saa äänestää ei, koko rahaliitto on vaarassa. Varmaa kuitenkin on, että Suomi joutuu ennen pitkää kohtaamaan samat kysymykset, joista Kreikassa nyt äänestetään.