Kreikka äänestää Suomen tulevaisuudesta

Vielä kesän alussa näytti siltä, että Kreikan talous kääntyisi hienoiseen kasvuun. Kasvun kävi kuitenkin kuten kesäkuun kelien: hyvä turistikausi nosti yhden sektorin tulosta muiden sukeltaessa. Todellisuudessa kasvua ei ollut. Kriisin edetessä onkin käynyt selväksi, että Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n, Euroopan keskuspankin (EKP) ja komission muodostaman troikan kriisinhoito on itsessään katastrofi.

Neuvottelujen ajautuessa umpikujaan kesäkuun lopussa, pääministeri Alexis Tsipras ilmoitti, että Kreikassa järjestetään kansanäänestys velkaohjelman ehtoihin sitoutumisesta. Pian tämän jälkeen valtiovarainministeri Yanis Varoufakis ilmoitti, ettei maa maksa 1,5 miljardin erääntyvää lainaa IMF:lle, ja että mikäli kyllä-ääni voittaa, ministeri eroaa.

Syrizan päätöstä seuranneesta keskustelusta unohtui täysin, että Kreikassa äänestetään ainakin periaatteessa suvereenin maan talouspolitiikan tulevaisuudesta, ei velkojen takaisinmaksamisesta. Kreikkalaiset eivät siis äänestä sunnuntaina euroerosta tai velkojen maksamatta jättämisestä vaan talouspolitiikan tulevaisuuden linjasta.

Syriza sai vaaleissa kansalta mandaatin muuttaa talouspolitiikan suuntaa. Koska troikka ei jousta velkaohjelman ehdoissa, demokratia ei toteudu. Tsipras on suostunut jatkamaan velkaohjelman sanelemaa leikkauspolitiikkaa, mikäli kansa niin haluaa, mutta päätös vaatii kansan mandaatin. Koska kyse on päätöksestä, joka määrittää sekä Kreikan että Euroopan tulevaisuuden, Syriza järjestää kansanäänestyksen.

Äänestyksessä vastakkain ovat troikan ajama leikkauspolitiikka, joka on syössyt Kreikan sosiaaliseen kriisiin ja Syrizan vaaleissa lupaama elvyttävä ohjelma. Kreikka on kyvytön toteuttamaan troikan vaatimia sopeutuksia leikkaamatta peruspalveluista ja etenkin eläkkeistä, joihin jo kohdennetut leikkaukset ovat ajaneet miljoonat eläkeläiset köyhyysrajan tuntumaan.

Samaan aikaan leikkauspolitiikka, jonka piti lopettaa velkaantuminen, on räjäyttänyt Kreikan valtionvelan liki 180 prosenttiin bruttokansantuotteesta. 77 prosenttia maalle annetusta tuesta on päätynyt pankeille, ei kreikkalaisille. Kaikkiaan pankkien pelastamiseen käytetty kriisin aikana yli 4 000 miljardia dollaria.

Jos Suomi olisi kokenut Kreikan matokuurin, keskipalkka olisi nyt noin 2 000 euroa ja kansantaloudesta olisi kadonnut 45 miljardia euroa. Tämän mittaluokan leikkaukset eivät tarkoita potkuja pelkästään Rolexit ranteissa suhaaville diplomaateille vaan tavallisille sairaanhoitajille, poliiseille, siivoojille ja opettajille. Lama on syrjäyttänyt kokonaisen sukupolven, ja tavalliset kreikkalaiset taistelevat toimeentulosta. Palkat ja eläkkeet ovat romahtaneet. Silti pitäisi leikata lisää.

IMF ei edes itse usko politiikkaansa. Vuodettu salainen muistio paljastaa, että mikäli Kreikka toteuttaisi troikan vaatimat elvytystoimenpiteet, laskisi maan valtionvelka 118 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Tämä kuitenkin edellyttää neljän prosentin vuosittaista talouskasvua. Koska ehdotetut toimenpiteet eivät ole kasvua tähänkään asti luoneet, ei sen enemmän IMF:n ekonomisteilla kuin kreikkalaisillakaan ole syytä uskoa leikkausten synnyttävän kasvua nytkään. Vaikka Kreikka siis noudattaisikin velkaohjelmaa ja maan talouskasvu mukailisi IMF:n yltiöoptimistista ennustetta, velkataakka olisi silti kestämätön.

Kyse ei olekaan velasta eikä edes leikkauspolitiikasta vaan oikeanlaisesta leikkauspolitiikasta. Kyse on pitkäkestoisesta projektista yksityistää julkisen sektorin vahvat eurooppalaiset toimijat ja avata markkinat rahaliiton rajat ylittävälle kilpailulle. Kreikkalainen tragedia ei ole eurooppalaisen tragedian epilogi vaan prologi.

Laman varjolla toteutetaan valtava tulonsiirto julkiselta yksityiselle ja köyhiltä rikkaille. Julkisen sektorin alasajo avaa markkinat, mutta sulkee palvelut demokraattisen päätöksenteon ulkopuolelle. Käytännössä tämä tarkoittaa universaalin terveydenhuollon loppua ja tuloerojen räjähdysmäistä kasvua. Kukaan ei voi väittää, etteikö Kreikan julkisessa sektorissa olisi tehostettavaa, mutta leikkauspaine ei oikeuta koko julkisen sektorin alasajoon.

Euroopan ongelma ei ole Kreikka, siksi Kreikan eroaminen ja ns. Grexit eivät pelasta rahaliittoa. Euroopan ongelma on euro, siksi ero ainoastaan pelastaan Kreikan, ei rahaliittoa. Mikäli euromaat eivät korjaa raha-alueen kauppataseiden epätasapainoja ja uudista EKP:n mandaattia, seuraava Kreikka odottaa kulman takana.

Jos kreikkalaiset sunnuntaina äänestävät talouskuria vastaan, edessä on umpikuja. Euroeliitti on haluton tunnustamaan tosiasiat ja päivä päivältä on selvempää, ettei Kreikkaa edes haluta pelastaa. Solidaarisuutta saati talouspolitiikan linjanmuutosta on troikan puolelta turha odottaa.

Kreikan euroero ei ole välttämätön, mutta sen välttäminen vaatii tosiasioihin perustuvaa kriittistä keskustelua ja poliittisen paradigman muutosta. Kukaan ei usko, että Kreikka maksaisi noin 320 miljardiin euroon paisuneen velkansa takaisin, mutta silti ainoa hyväksyttävä ratkaisu velkojen uudelleen järjestelemiseksi tuntuisi olevan Kreikan pakottaminen eroamaan eurosta.

Surullista on, ettei tärkein motiivi vaikuttaisi olevan velkojen takaisinmaksu vaan kosto ja Syrizan maalaaminen vereen. Vaikka ero heikentäisi sekä Kreikan velanmaksukykyä että euroalueen uskottavuutta että kreikkalaisten tilannetta, projekti julkisen sektorin alasajamiseksi ympäri Euroopan ei kuitenkaan vaarannu.

Kyse onkin demokratiasta. Siitä, päättääkö ulkopuolinen ulkoparlamentaarinen taho politiikastamme. Kun kymmenen miljardin leikkaustarvetta selitettiin Suomen eduskunnalle, tuore valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoi häpeilemättä, että paine tulee komissiolta ja luottoluokittajilta. Se on paine, joka kohdistetaan kaikista heikoimmassa asemassa oleviin. Aivan kuten Kreikassa.

Samaan aikaan, kun Syrizaa demonisoidaan, rakennetaan kabineteissa liittovaltiota. Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker julkaisi vastikään raportin, joka jäi vähälle huomiolle. Raportin nimi kertoo kaiken: Completing Europe’s Economic and Monetary Union. Tämä tarkoittaa liittovaltiota ja Syriza on esimerkki politiikasta, jota ei konsensuksen nimissä sallita. Jos elvyttävä talouspolitiikka ei ole vaihtoehto Kreikassa, se ei sitä tule Suomessakaan olemaan.

Virallisesti Suomi on asettanut kannattamaan leikkauspolitiikkaa ja troikan linjaa. Jos oikeistohallitus on valmis ajamaan alas kreikkalaisten eläkkeet, terveydenhuollon, koulutuksen ja kaikki peruspalvelut, kysymys kuuluu, milloin Suomessa ehdotetaan samaa.

Mikäli Kreikka ei saa äänestää ei, koko rahaliitto on vaarassa. Varmaa kuitenkin on, että Suomi joutuu ennen pitkää kohtaamaan samat kysymykset, joista Kreikassa nyt äänestetään.

Kirjoitettaessa soi JULMA H - FUCK MONOPOLY