Vapaamatkustaja

"The promise was that when the glass was full, it would overflow, benefitting the poor. But what happens instead, is that when the glass is full, it magically gets bigger nothing ever comes out for the poor." - Paavi Francis

Rooma, jouluyö juhlayö. Jossain lähistöllä paavi blaastaa. Juon punkkua suomalaisittain juntisti pullon suusta ja ihailen Pietarinkirkon kupolia turvallisen välimatkan päästä Tiberin varrella. Kaikki on kiinni, mutta viinipullo on auki.

Paavin kanssa on harvemmin samaa mieltä, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Olkoot vaikka joulun ihme. Tänä vuonna paavi on asettanut arvovaltansa maailman nälkäkatastrofin lopettamiseksi, eikä yhtään liian myöhään.

Maailman ruokaohjelma arvioi 842 miljoonan ihmisen kärsivän nälästä päivittäin. Yli kolme miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta kuolee vuosittain nälkään ja 66 miljoonaa lasta opiskelee nälässä. Samaan aikaan me heitämme ruokaa hukkaan valtavia määriä. Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan jokainen kotitalous heittää pois keskimäärin 24 ateriaa kuukaudessa. Tämä tekee 4,2 tonnia ruokaa kotitaloutta kohti.

Tilanne ei ole sen parempi rikkaassa Euroopassa. Kansainvälisen punaisen ristin pääsihteeri Bekele Geleta mukaan Eurooppa on ajautunut pahimpaan humanitaariseen kriisiin sitten toisen maailmansodan. Punainen risti pelkää, että eurokriisin seurauksena Eurooppaan syntyy köyhien sukupolvi, jonka turhautuminen eskaloituu väkivaltaisuuksina.

Kävelen pitkin Trasteveren katuja kotia kohti. Ydinkeskustan jäädessä taka-alalle kodittomien määrä kasvaa. Kauempana keskustan turistialueista on kokonaisia telttakyliä. Nämä ihmiset eivät ole laiskoja sosiaalipummeja vaan maahanmuuttajia ja ihan tavallisia italialaisia - normaalisti vanhuksia, jotka eläkkeiden rajut leikkaukset, korkojen nousu ja elinkustannusten nousu ovat ajaneet kaduille tai nuoria, joille talouskasvu ja työ ovat muisto vain. Euroopan sosiaalinen kriisi ei ole tulossa, se on jo täällä.

Kirjoitin viikko sitten sosiaalisesta kriisistä ja sen mahdollisista seurauksista. Esimerkiksi YK:n Maailman tila -raportti varoitti nuorten miesten turhautumisesta ja työttömyydestä jo vuosituhannen alussa. Uskoimme, että ilmiö koskettaa vain köyhiä kehitysmaita, joten kukaan ei kuunnellut.

Julkaistuani kirjoituksen nimeltä mainitsematon nuori kokoomuspoliitikko alkoi syyttää minua kovasanaisesti "väkivaltaiseen vallankumoukseen yllyttämisestä" ja kansanedustajiin kohdistuvalla väkivallalla mässäilystä. En rehellisesti sanoen tiedä, mistä kansankynttilä väitteensä repäisi, sillä omasta mielestäni toistin vain varoituksen, jota konfliktin tutkimus on toistellut jo vuosikaudet samoin kuin suurin piirtein jokainen poliittinen taho aina IMF:stä Jutta Urpilaiseen. Ilmeisesti todellinen kriisitietoisuus on suomalaiselle poliittiselle eliitille turhan radikaalia.

Ainakin kokoomuksessa on vaikeuksia ymmärtää harjoitetun leikkauspolitiikan ja sosiaalisten ongelmien korrelaatiota. Seuratessa hallituspolitiikkaa uskaltaisin väittää, että ongelman jakaa kaikki suurimmat hallituspuolueet. Vaikka meillä uskotaankin laajasti, ettei politiikalla vaikuteta, usko ei ole tiedon väärti. Katsotaanpas vähän tilastoja.

Vuonna 2012 Punainen risti jakoi ruoka-apua 3,5 miljoonalle eurooppalaiselle. Määrä on kasvanut 75 prosenttia vuodesta 2009. Yhä useampi eurooppalainen elää kädestä suuhun ja kamppailee maksaakseen laskunsa. Työssäkäyvien köyhien määrä on kasvanut pelkästään Ranskassa 350 000 ihmiselle vuodesta 2009.

Kreikassa infektiotaudit, huumeiden käyttö, itsemurhat, lapsikuolleisuus ja kodittomuus ovat kääntyneet räjähdysmaiseen kasvuun kiitos leikkauspolitiikan ja säästöjen, joilla on pankit pelastettiin. Samaan aikaan nuorisotyöttömyys heiluu Espanjassa ja Italiassa siinä 50 prosentin tietämillä. Tilastot osoittavat, ettei väkivaltaa ole leikkauspolitiikan kritiikki vaan itse leikkauspolitiikka.

On huolestuttavaa, jos hallituspuolue ei ymmärrä poliittisten päätösten syitä ja seurauksia. Vielä huolestuttavampaa on retorinen kikkailu, naivi sormella osoittelu ja tarkoitushakuinen väärinymmärtäminen, jonka turvin kriitikot yritetään hiljentää. Harvassa ovat nimittäin kommentaattorit, mikäli jo pelkkä sosiaalisesta kriisistä varoittaminen on “yllyttämistä väkivaltaiseen vallankumoukseen.” Kokoomusnuorten maailmankuvaan ja yhteiskuntajärjestykseen ei köyhyys mahdu. Tulee muuten hiukan Neuvostoliitto mieleen.

Lähestyn kotia. Paavi on on lopettanut puheensa, mutta köyhyys ei ole kadonnut. Italialaiset käyttivät tänä vuonna 11 prosenttia vähemmän joululahjoihin kuin viime vuonna. Joka viides perhe jätti tänä vuonna lahjat kokonaan väliin. Tänä vuonna keskimääräinen suomalainen käytti Helsingin Sanomien mukaan 400 euroa joululahjoihin. Siitä voi jokainen laskea, kuinka paljon sosiaaliturvan perusosasta voi irrottaa turhuuksiin. Se ei ole paljoa se.

Päätän tämänkertaisen tekstini otteeseen pastori Kai Sadinmaan jouluevankeliumista, joka on julkaistu Revalvaatio-verkkojulkaisussa.

“Kun median väki, poliitikot, kirkon herrat, käskynhaltija ja pääkassanhoitaja olivat tehneet kaiken, mitä Pääoman laki vaati, he palasivat OY Suomi AB:n kotikaupunkiin kiittäen ja ylistäen Pääomaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Ja niin liittovaltio-lapsi kasvoi, vahvistui vääryydessä ja väkivallassa. Kaikki maat ja kansakunnat alistettiin Pääoman rautaisen valtikan alle.”

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille. Tasapuolisesti kykyjensä ja tarpeidensa mukaan. Inshallah.

E: Tekstiin lisätty italialaisperheiden lahjamenot.

"On elintärkeää, että maassa [Italia] säilyy poliittinen vakaus." - Olli Rehn

Budapest. Istun saksalaisen demarin kanssa keskustan kuppilassa. Nautimme kansallisherkku Palinkaa.

Kysyn mielenkiinnosta, miten hitossa on mahdollista, että hallitus pystyi monopolisoimaan tupakkabisneksen ja sitten myymään sen yksityiselle sektorille? Kysyn ihan mielenkiinnosta, eikö tämä ole hiukan EU:n kilpailulainsäädännön vastaista? Kysyn, koska päätös on iso isku paikallisille pk-yrittäjille ja ilkeät kielet kertovat pöydän alla liikkuneen huomattavia summia.

Saksalainen tohtoriopiskelija hymyilee ja nostaa kädet ilmaan. “I don’t know.” Samaan aikaan kun maata vaivaa Eurostatin mukaan 28,8 prosentin nuorisotyöttömyys, joku takoo rahaa. Lukema on vastaava, joka nähtiin Pohjois-Afrikan maissa arabikevään alkaessa. Unkarissa synkkä taloudellinen tilanne ja työttömyys ovat nostaneet äärioikeistolaisen Jobbik-puolueen kannatusta. Yleisesti ottaen kaikki ovat kyllästyneet politiikkaan.

Politiikan tutkija ei näe tilanteeseen ratkaisua. Saksalainen kertoo, että ainoastaan jonkinlainen kansanliike tai liittouma voisi järkyttää vallitsevaa poliittista ilmapiiriä, joka on vajonnut syvää apatiaan.

Keskustelu kääntyy Suomen Tampereen itsenäisyyspäivään. Demari nauraa kuullessaan tapahtuman mittakaavasta. Ihmettelemme, miten Thaimaan ja Ukrainan demokraattisesti valittuja hallituksia vastaan protestoivia mielenosoittajia ylistetään ja romantisoidaan kun samaan aikaan EU-kritiikki vaietaan johdonmukaisesti. Leikkauspolitiikan vastaiset mielenosoitukset ovat kriisi-Euroopan arkipäivää, mutta näkyvät vain harvoin uutisissa.

Vuonna 2006 Unkarissa levisi julkisuuteen nauha, jossa sosialistipuolueen pääministeri tunnusti valehdelleensa voittaakseen vaalit. Ensimmäistä kertaa 17 vuoteen Budapestissa puhkesi mielenosoituksia, jotka eskaloituivat täysimittaisiksi mellakoiksi. Yli 150 ihmistä loukkaantui ja omaisuusvahingot nousivat liki miljoonaan euroon. Säästökuurilla ollut kansa sai tarpeekseen.

Couchsurfing-isäntäni Budapestissa kertoo osallistuneensa mielenosoituksiin. Poliisi pidätti ja pahoinpiteli hänet. Hän kertoo, miten mielenosoitukset muuttuivat mellakoiksi äärioikeistolaisten joukkojen ja jalkapallohuligaanien toimesta. Jobbik vei kunnian ja jopa kustansi uuden ystäväni oikeudenkäyntikulut. Tämä kertoo vihaavansa puoluetta ja kaikkea mitä se edustaa.

Kaksi päivää myöhemmin nauran ystäväni kanssa katketakseni Budapestin lentokentällä. Katsomme A-Talkia. Emme ole juurikaan nukkuneet edeltävän yön aikana ja korjanneet kolme tuntia myöhästyneestä lennosta aiheutunutta vitutusta oluella. Unkarilaiset tuijottavat ihmeissään. Perussuomalainen-lehden päätöimittaja Matias Turkkila hikoilee naama valkoisena ja kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopran ilme on näkemisen arvoinen kiakkovieraan laukoessa lämäreitä. Kopra tiedustelee, tarkoittaako luokkasota konkreettista sotaa? “Se riippuu teistä”, kiakkovieras vastaa.

Syytä nauruun ei kuitenkaan liiemmin ole. Euroalueen nuorisotyöttömyysluvut ovat päätä huimaavia. EU-27:n nuorisotyöttömyys on Eurostatin mukaan 23,2 prosenttia. Kuullostaako hurjalta? Ei tämä nimittäin mitään, sillä aina voi mennä Italiaan, missä työttömyysprosentti on mielipuoliset 36,9 prosenttia!

Istumme yksityisasunnossa aivan Firenzen keskustassa ja hörpimme Italialaista punkkua. Luonnollisestikin. Keskustelemme työttömyydestä. Yli puolet huoneessa istujista on vailla vakinaisia töitä ja loput työskentelevät epäämääräisissä määräaikaisissa, pakkoyrittäjinä ja matalapalkkatöissä, joissa kukaan ei aio viipyä pitkään. Kaikki ovat huolissaan epävarmasta tulevaisuudesta.

Tämä kaikki kuullostaa kovin tutulta. Työttömyys kasvaa, äärioikeisto kasvaa ja velka sen kun vaan kasvaa. Ainoastaan palvelut ja investoinnit ovat katkolla. Kokonainen sukupolvi nuoria eurooppalaisia on syrjäytymässä näköalattoman leikkauspolitiikan seurauksena. Unkarissa valtio tarjoaa orjatyöpaikkoja, joiden palkoilla katetaan juuri ja juuri elinkustannukset. Italiassa valtio ei tarjoa tätäkään.

Kreikassa vastasyntyneiden kuolleisuus, kodittomuus, infektiotaudit, HIV-tapaukset, huumeiden käyttö ja itsemurhat ovat nousseet dramaattisesti säästöjen seurauksena. Kansalaiset voivat huonosti ja ovat huolissaan peruspalveluista niin Kreikassa kuin Suomessakin. Silti meillä vähätellään tilannetta ja ajatellaan, ettei kriisi yllä pohjoiseen saakka. Totuus on, että Unkarin, Kreikan ja Italian ongelmat koskettavat myös meitä.

Moni, joiden kanssa olen keskustellut väittää, että Suomella ei ole mitään hätää ja perustavat mielipiteensä mielikuviin rikkaasta hyvinvointivaltiosta. Mielikuva ei ole täysin väärä, mutta olisi rehellisempää tunnustaa olevamme samaa valuuttaunionia ja osa ongelmaa, emme ulkopuolinen kolmen A:n luottoluokituksen maa, jonka jalusta ei heilu muun Euroopan mukana. Aika korjaa kyllä haavat, mutta teho-osastohoito voisi olla tehokkaampaa, vaikkakin kallista. Toisin kuin kokoomusnuoret tietävät, elvyttäminen kannattaa.

Saatan italialaisen ystäväni töihin. Hän ei ole järin innoissaan työstä eikä palkasta, mutta ainakin se on parempi kuin ei mitään. Kaikki eivät ole vielä vajonneet totaaliseen apatiaan, mutta tunnelma yhdistyneessä Euroopassa on synkkä. Usko poliittisiin päättäjiin ja demokraattiseen päätöksentekoon haihtuu oikeistolaisen politiikan kasvattaessa suosiotaan ja hallitusten kamppaillessa kriisipolitiikan uskottavuuden sekä poliittisten korruptioskandaalien kanssa.

Meillä Suomessa poliitikot muistuttavat usein, miten meillä on muihin verrattuna asiat hyvin. Joskus käy mielessä, onkohan heille aivan yhtä selvää, miten hieno asia yhteiskuntarauha on? Vallankumoukset ja levottomuudet nähkääs harvemmin saavat alkunsa vapauden kaihosta vaan melko lailla aina nälästä, puutteesta ja poliittisesta epäluottamuksesta. Mitä pienemmät tuloerot, sen onnellisemmat kansalaiset ja vakaampi yhteiskunta.

Vaikka viiden pennin filosofit väittäisivätkin televisiossa kaiken olevan hyvin, tosiasiassa tuloerot ovat kasvaneet työttömyyslukujen ohella hälyttävälle tasolle. Hallitus on onnistunut osin katkaisemaan syklin, mutta siitä lienee syytä kiittää laskusuhdannetta ennemmin kuin harjoitettua politiikkaa, jonka eriarvoisuus ei aina talousmittareissa näy. Olemme keskellä retorista taistelua, jossa kurjistava politiikkaa kutsutaan vuoroin elvytykseksi, vuoroin kriisitietoiduudeksi ja vuoroin välttämättömiksi ratkaisuiksi ilman että vaihtoehtoja edes vakavissaan punnittaisiin.

Meille väitetään, että veronkorotukset ovat haitallisia, vaikka Euroopan korkeimman veroprosentin maassa Tanskassa elää OECD:n onnellisimmat kansalaiset. Meille väitetään, että julkista velkaa on pakko tasapainottaa leikkaamalla, vaikka juuri päinvastainen politiikka on tuottanut muualla tulosta ja vaikka leikkauspolitiikalla laskusuhdanteen aikana ole juuri minkäänlaisia akateemista tai järjellistä oikeutusta. Meille väitetään, että valtion kassa olisi tyhjä.

Olli Savela muistuttaa Tieto & Trendit lehdessä, että “Työeläkevarat olivat Työeläkelaitosten liiton mukaan syyskuun lopussa jo 158 miljardia euroa. Kasvua oli tammi-syyskuussa 8,8 miljardia euroa. Samana aikana valtiontalouden alijäämä oli Valtiokonttorin mukaan 4,5 miljardia euroa.”

Toisin sanoen, meillä on 158 miljardia euroa varallisuutta rahastoissa, joita ei ilmeisesti aiota koskaan käyttää eläkkeiden maksuun. Samaan aikaan sanovat, että vaihtoehtoja ei ole koska rahaakaan ei ole. Vaihtoehtoja on, tahtoa ei.

Valitettavasti tilanne tuskin paranee. Vieraantuminen poliittisesta päätöksenteosta on jättänyt jälkeensä protestiliikkeiden Euroopan, jonka kansalaiset luottavat massaliikkeisiin demokraattisen päätöksenteon sijaan. Se kertoo mielestäni politiikan epäonnistumisesta ei vaihtoehtojen vähyydestä. Kolmas tie ei synny talouspolitiikan pakoista vaan talouspolitiikan pakottamana.

"Sä ihmettelet miks mä rikon jonku vitun ikkunan? Mitä vittua muuta mä voin tehä?" - Julma Henri

".. yhteisön kunnianarvoisat johtajat tuomitsivat tapahtuneen tajuamatta että nämä 'huligaanit' olivat vain tavallisia turhautuneita ihmisiä jotka särkivät kaiken koska eivät mitenkään muuten pystyneet ilmaisemaan tyytymättömyyttään." - Bernadette Devlin

Sunnuntai. Istun Semaforissa ja odotan junaa. Pöydässä istuu melkoisen päihtynyt herrasmies, joka esittäytyy puolustusvoimien tarkka-ampujaksi ja kertoo seuranneensa Tampere-talon tapahtumia katolta. En tiedä uskoako sankaria vai ei.

“Ette tiedä, miten harmitti, kun te saitte toimia ja minä en.” Koko seurue repeää. Kerron, että jäi mellakointi vähemmälle, koska katsoin toimintaa linssin läpi. “On mullakin teidän kuvat. Kaikkien,” herrasmies jatkaa. Taas nauretaan, vaikka todellisuudessa ei paljon naurata.

Selkään koskee ja darrahiki valuu otsalla. Suomi-neidon on Itsenäisyyspäivän krapulasta selvittyään aika etsiä syyllistä tälle kaikelle. Aina objektiivisen päätoimittaja Appelsinin sanoin: “Tampereen mellakoiden jälkeen Suomi on joutunut katselemaan kuvia, jotka pakottavat pohtimaan, mitä oikein tapahtui ja miksi?” Olen kerrankin Ullan kanssa samaa mieltä, vaikken muuta veteraanioksennuksesta allekirjoitakaan.

Palataanpa hetkeksi perjantain tapahtumiin.

Tammelan tori alkaa täyttyä kellon lähestyessä viittä. Paikalla on aktivisteja, anarkisteja, poliittisia toimijoita, toimittajia, siviilikyttiä, sivullisia, lapsiperheitä, teinejä ja ties mitä. Torin päätyyn pystytetyllä lavalla vedetään keikkaa ja jaetaan Juti-naamareita. Myös Pateja löytyy ja seasta pilkahtaa satunnainen Kummola.

Puoli kuudelta yli neljään sataan kasvanut Jutien, Patejen ja Kummoloiden joukkio lähtee liikkeelle. Soihdut palavat ja rummut soivat. Ilmassa kaikuu “luokkasota” huudot. Vaikka osa protestoijista onkin “silminnähden humalassa”, meininki on leppoisa ja tunnelma iloinen.

Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin kulkue pääsee Tampere-talolle. Helsingin Sanomat tietää, että osa protestoijista “valmistautuu yhteenottoon poliisin kanssa.” En tiedä, mistä Hesari puhuu, mutta poliisi on ainakin erittäin valmiina. Ratsupoliisit komennetaan päin ihmismassaa ennen kuin ensimmäiset pääsevät edes aidalle.

Suurin osa ihmisistä jää kauemmaksi pienen ryhmän hyökätessä aitaa ja mellakkavarusteisia poliiseja kohti. Aita uhkaa kaatua kerran pari, virkavalta saa kypärään lätkämailasta ja bissetölkin kilpeen. Ilmassa lentää ilotulitteita. Poliisi vastaa pippurisumutteella ja pampulla. Vauhkoontuneesti käyttäytyvät hevoset lähetetään uudestaan ja uudestaan kohti mielenosoittajia. Useita ihmisiä jää jalkoihin.

Kello kuudelta Aamulehti kertoo Sorsapuistossa olevan meneillään täysi mellakka. Kenties Tampereen mittapuulla, mutta todellisuudessa tilanne alkaa rauhoittua. Molemmat osapuolet kahakoivat, mutta provosoiminen jää kummaltakin taka-alalle. Mielenosoittajat lähtevät kohti keskustaa. Ennen rautatieasemaa hajoaa poliisiauton ikkuna ja virkavalta vetäytyy.

Poliisi blokkaa kansan pääsyn Hämeenkadulle ja ohjaa massan Kyttälänkadulle. Handesbankin ja Stockmanin ikkunat saavat sivuosumaa. Jättäydyn joukosta jälkeen ja kävelen ystäväni kanssa, joka on sokaistu pippurisumutteella. Otamme kuvia suutelevista miehistä Jack the Roosteria suojelevia mellakkapoliiseja vasten. Poliisia naurattaa. Toivotamme illanjatkoja. Nyökkäävät takaisin.

Päästessämme keskustorille koko areena on piiritetty maijoilla. Lasken kolmekymmentä. Joku rikkoo kirkon ikkunan ja saa osakseen kanssamielenosoittajien buuaukset. Saamme tiedon, että osa protestoijista on jatkamassa takaisin Tampere-talolle. Muutama autonomistaja joutuu ottamaan yhteyttä vakuutusyhtiöön. Oletamme, että kiitos omaisuusvahinkojen kiinniotot alkavat pian ja päätämme jäädä keskustaan humaltuaksemme silminnähden.

Saan puhelun, jossa kerrotaan poliisin ottavan ihmisiä kiinni Tampere-talolla. Poliisi tiedottaa, että “joukkojenhallintajoukot ottavat mielenosoittajia hallintaansa". Kolmisenkymmentä ihmistä pidätetään, muutama saa lieviä vammoja, omaisuusvahingot nousevat tuhansiin euroihin ja sosiaalinen media, media ja poliisi sekoilevat salaliittoteoriapäissään. Samaan aikaan Helsingistä tulleen Kiakkovierasbussin ihmiset kuvataan ja nimet otetaan ylös. Syyllistä kaivataan.

Kuka suunnitteli ja ohjasi toimintaa on kuin kysyisi, missä “hakkeriryhmä” Anonymous kokoontuu? Kaikki paikalle tulleet sivulliset, osalliset ja duunissa olevat tiesivät, että kansa marssii Tampere-talolle. Eihän kukaan tule Linnanjuhliinkaan puvussa, jos ei toisin ilmoiteta. Mielenosoittajien puolelta tulleet ylilyönnin johtuivat nimenomaan siitä, ettei kukaan ohjannut toimintaa, ei poliisin sängyn alla elävästä “organisoitu rikollisryhmä” -möröstä.

Lopulta kaikkien yllätykseksi mitään yllättävää ei tapahtunut. Poliisi ei valitettavasti ymmärrä, että aina ei ole fiksua vastata voimalla ja provosoitua. Isot ukot seisoo mellakkavarusteissa aidan takana ja tuntevat olonsa uhatuiksi, kun punkkarit heittävät muutaman tölkin ja koettavat sohia lätkämailoilla aidan raoista. Mutta ei siinäkään ole mitään ihmeellistä. Suomessa mielenosoittamisen perinne on melko vaatimatonta, joten on ymmärrettävää, että myös reagointi on vielä lapsen kengissä.

Ja ne hevoset. En tiedä oliko kyseessä yritys kalastella sympatiapisteitä ja kannustaa rettelöitsijät ylilyönteihin. On vaikea ymmärtää, miksi hevoset olivat paikalla alun perinkään. Jokainen voi ihan itse kysyä onko fiksua tuoda yli 400 ihmisen pääosin rauhalliseen mielenilmaukseen hevosia ja olettaa, että tämä itsessään ei synnyttäisi ongelmia?

Pollet vielä ymmärtäisi, jos niille olisi jotain käyttöä. Aamulehden tietojen mukaan “hevosien toivottiin rauhoittavan mielenosoittajia.” Tuhatkiloinen elikko, joka juoksee kohti on eittämättä tehokas joukkojen hallitsija, mutta rauhoittavasta vaikutuksesta voi olla montaa mieltä. Valitettavasti hevosten alle jäi yhtä lailla sivullisia ja toimittajia, eikä pelkästään joukkoja joita koettiin hallita. Oma selkäni on tätä kirjoittaessa aika helvetin kipeä, kiitos hevosten voimasta niskaan lentäneiden punkkarien ja virkavallan niskaan työtämän aidan.

Collateral damage ei ole tämän tarinan opetus, vaikka moni on juuri sen turvin tuominnut tai oikeuttanut protestin. Minua ei henkilökohtaisesti Stockan ja Handelsbankin ikkunat itketä, mutta ilkivaltaa ei pidä silti hyväksyä. On kuitenkin olennaista erottaa toisistaan henkilövahingot ja omaisuusvahingot. Oli ikkunoiden hajottaminen sitten miten tyhmää hyvänsä, vielä typerämpää on vahingoittaa ihmisiä ja väittää sitä suojeluksi.

Toimiva demokratia vaatii suojelua siinä missä kutsuvieraatkin ja kansalaisyhteiskunnan, jolla on on vapaus osoittaa mieltään ja mielipiteensä. Ilman valtasuhteen jatkuvaa haastamista on riski, että valta korruptoituu ja karkaa entistä kauemmaksi kansalaisesta.

En hyväksy väkivaltaa tai ilkivaltaa, mutta mielestäni on ideologista köyhyyttä leimata perusoikeudet muutaman yksilön toimien takia. Olen nähnyt riittävästi yhteiskuntia, missä mielenosoittaminen ja sananvapaus ovat luksustuotteita ja missä mielenosoituksissa kuollaan. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna muutamasta ikkunasta itkeminen on varsin väsynyttä first world problems -kitinää.

Etenkin medialta tuppaa unohtumaan ne yli 400 mielenosoittajaa - ne tavalliset turhautuneet ihmiset, jotka eivät tönineet aitaa ja heitelleet tölkkejä vaan osoittivat mieltään rauhanomaisesti karnevaalihengessä. Poliisin “rikollisorganisaatio” -huttu, hevoskuuri ja itsepäisen aggressiivinen mediastrategia ei juurikaan auta tilannetta. Tämäkään ei kuitenkaan tule yllätyksenä, sillä Helsingin hupon ja krp:n sekoilujen jälkeen poliisilla on kova tarve herättää luottamusta.

Yllätysten aika ei ole ohi. Kun vihdoin ihka oikeat tutkijat pääsivät analysoimaan tapahtumia, Ylen ja HS:n päätoimittajat yllättyivät siitä, että kansalaisaktivismin tutkija tuntee mielenosoittajia ja kansalaisaktivisteja. Paras tutkija on ilmeisesti tutkija, joka ei tunne tutkimuskohdettaan. Samaan aikaan puolueet yllättivät kilvan irtisanoutumalla protestista, jota yksikään ei ollut järjestämässä, koska somessa liikkui huhuja ja persu-Pete vittuili poliiseille.

Poliisi voi toki etsiä syyllisiä omaisuusvahinkoihin, mutta veikkaan, että tuloksetta. Kiakkovierasorganisaatio kun ei ole järjestäytynyt liike, kuten media ja iso osa kommentaattoreista, jotka eivät olleet lähelläkään Särsistä, antavat ymmärtää. Tämäkään ei ole suoranainen yllätys. Teppo Eskelinen muistuttaa blogissaan, että protesti on symbolinen performanssi symbolista juhlaa vastaan. On turha etsiä yhtä organisaatiota ja konsensusta, jota ei ole. Olleellista olisi kysyä Appelsinia lainaten, miksi?

Poliisihallituksen poliisijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi Maikkarille, että “Tampereen itsenäisyyspäivän mellakoitsijoiden tärkeimpänä tavoitteena oli vahingoittaa poliisia, poliisihevosia ja yhteistä omaisuutta.” Tunnen aika monta tapahtumaan osallistunutta ihmistä, mutten yhtään joka lähti paikalle mellakoimaan. Heidän syynsä ovat moninaiset toisin kuin poliisin julkisuudessa esittämät spekulaatiot.

Vuonna 2004 Nuorisotutkimuskeskuksen julkaisemassa Kuokkavieraat ja radikaali kansalaistoiminta -muistiossa protestin määriteltiin kohdistuvan “eliittiin, joka on toteuttanut yhteiskunnallista eriarvoisuutta kasvattanutta politiikkaa" ja kumpuavan “pätkätyö-Suomen uhatussa, turvattomassa, heikossa ja vaaranalaisessa asemassa olevien väestöryhmien elämäntilanteesta ja kokemuksesta."

Ei ole yllätys, että sama toistuu tuloerojen Suomessa, missä lama rankaisee kipeimmin köyhiä. Ihmiset hajottavat ikkunoita, koska eivät voi tehdä mitään muutakaan. Toivottomuus ja sosiaalinen pahoinvointi luovat konfliktin ei halu hajottaa ja satuttaa. Kiakkovierastapahtuman voi toki tulkita turvallisesti lokeroiden ja stereotypioita uusintaen, mutta syyllisten sijaan olisi kenties syytä etsiä syitä. On helppo puhua humalaisesta rikollisjoukosta, sen sijaan että ymmärtäisi Devlinia mukaillen tavallista turhautunutta kansalaista.

Dramaattisista otsikoista, hajonneista ikkunoista, henkilövahingoista ja hevosista huolimatta Kiakkovierastapahtuma oli luokattoman hyvä demo, joka sujui pääosin rauhallisesti. Ylilyönnit olivat lopulta varsin vaatimattomia, vahingot jopa poliisin mukaan lieviä ja suurin osa Kiakkokansasta käyttäytyi asiallisesti sekä pitivät toisistaan huolta.

Mielestäni on hienoa, että tässä kurjuuden ja kyynisyyden ilmapiirissä, toiset jaksavat yrittää. Tätä tarvitaan, vaikka ylilyönnit ovat väistämättömiä ja turpaan tulee. On myös hienoa huomata, että Suomi on vihdoin herännyt keskustelemaan kansalaisaktivismista ja todellisista syistä tapahtumien takana lapsellisen sormellaosoittelun sijaan.

Semaforissa puolustusvoimien setä tarjoaa kossut. Olemme erittäin eri mieltä erittäin monesta asiasta, mutta istumme samassa pöydässä ja olemme samaa mieltä siitä, että mielenosoittamiseen tulee olla oikeus. Ymmärrämme molemmat mielenosoittajia. Setä hörppää lasin tyhjäksi ja toteaa: “Tulkaa sitten ensi vuonna isommalla joukolla. Eihän tollaisella pelailulla pääse sisään” ja nauraa. Toivotan turvallista matkaa ja lähden Suomen Turkuun, missä juhlitaan ensi vuonna itsenäistä Suomea. Tervetuloa.