Marjametsä, velkaväkivalta ja moderni orjuus

Kuukausi sitten 50 thaimaalaista marjanpoimijaa sai tarpeekseen. Yli kuukauden he olivat koettaneet ansaita rahaa kattaakseen marjaretkestä aiheutuneet kulut. Turhaan. Toistuvista pyynnöistä huolimatta Ber-Ex oy, joka oli poimijat maahan kutsunut, ohjasi heidät kerta toisensa jälkeen marjamaille, joista marjat oli jo poimittu ja kohteisiin, joissa ei marjaa alun alkaen ollutkaan. Vaihtoehtoja ei ollut: joko tottelette tai lennätte kotiin.

Konflikti eskaloitui lopulta syyskuun alussa. Poimijat katsoivat, ettei heillä missään vaiheessa ollut edes mahdollisuutta päästä omilleen, joten he aloittivat työtaistelun. Kyse ei ollut ainoastaan rahasta, sillä kaikki tiesivät jäävänsä miinukselle. Kysymys oli ihmisarvosta, ylpeydestä ja oikeudenmukaisuudesta.

50 thaimaalaisen marjanpoimijan ryhmä on ottanut velkaa yhteensä 160 000 euroa päästäkseen Suomeen. Tämä on valtava summa Suomessa ja Thaimaassa tähtitieteellinen. Velalla maksetaan muun muassa viisumit, lennot, koulutus sekä rekrytointikustannukset. Suomeen saapuminen ei ole halpaa ja helppoa, toisin kuin humoristit väittävät.

Terovaarojen mukaan 50 marjanpoimijaa ovat poikkeustapaus. Eivät ole. Arvioiden mukaan pelkästään thaimaalaisten siirtotyöläisten välitysbisneksessä liikkuu vuositasolla 800 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi suomalaisessa metsämarjabisneksessä liikkuu vaatimattomat 80 miljoonaa. Kyse on paljon laajemmasta kokonaisuudesta kuin muutamasta marjanpoimijasta.

Ymmärtääksemme modernia orjatyötä, meidän täytyy ymmärtää velkaväkivaltaa. Lähtekäämme siis landelle. Tarkemmin ottaen Koillis-Thaimaahan Isanin provinssiin.

Ton on subkoordinaattori. Hän hankkii työntekijöitä marjanpoimijat ostaville rekrytointifirmoille. Joka vuosi kyläläiset tulevat passien kanssa Tonin luokse ja kysyvät, minne menemme ensi vuonna, Ton? Ton ei tiedä, mutta ihmiset luottavat häneen. Moni on palannut hänen järjestämiltä työmatkoilta lompakko pullollaan bahteja.

Nämä ihmiset ovat Thaimaan köyhimpiä - maanviljelijöitä, joiden niskassa on jo valmiiksi valtavat lainat kiitos riisin maailmanmarkkinahintojen. Kaikki maksaa: lannoitteet, siemenet, maa ja laitteet. Kattaakseen korkonsa moni tuo passinsa Tonille.

Kylästä lähtee lopulta 300 ihmisen joukko Bangkokiin. Kukaan ei tässä vaiheessa tiedä, minne matka vie. Edeltävänä vuonna Ton oli Ruotsissa, missä marjat osti thaimaalainen agentti. Moni jäi miinukselle, joten ajatus suomalaisesta vakavaraisesta yrityksestä kuullosti mahdollisuudelta. Poimijat kyllä tietävät, että osa jää miinukselle, vaikka marjasato olisikin hyvä. Valinnanvaraa ei kuitenkaan ole, sillä lainojen korko juoksee ja kuukausipalkka on pieni.

Bangkokin työnvälitysmarkkinat ovat modernit orjamarkkinat. Velkavankeuteen tuomitut köyhät viljelijät jatkavat täältä ympäri maailmaa. Osa lähtee Israeliin, osa Singaporeen, osa Saudi-Arabiaan ja osa Suomeen. Meillä on kova maine maailmalla, joten harva pelkää pahinta.

On syytä muistaa, että köyhä maanviljelijä ei ole pankkien unelma-asiakas. Tarvitaan takaaja. Käytännössä poimijat saavat pankkilainaa ainoastaan thaimaalaisen rekrytointifirman takauksella, jonka puolestaan takaa vakavarainen suomalaisyritys. Ilman tätä yhteistyön ketjua yksikään poimijoista ei saisi lainaa. Koska palkkasaatavat toimivat koko velkaketjun takuuna, Ber-Ex Oy maksaa palkat thaimaalaisen agentin kautta. Ilman tätä rahansiirtoa lainaa ei tippuisi. Yritys puolestaan väittää, ettei se tiedä, mitä Thaimaassa tapahtuu.

Velkaantuminen ei lopu Suomeen päästessä. Marjayritykset laskuttavat poimijoita kaikesta. Pelkkä asuminen ja raihnainen vuokra-auto maksavat poimijalle 16 euroa päivässä. Siihen päälle ruoat sekä bensat ja 50-70 euron viikkoraha on vähissä. Vaikka poimijat ovat yksityisyrittäjiä, marjan myyntitulot tilitetään poimijoille tai thaiagentille kulujen vähentämisen jälkeen vasta marjasesongin päätyttyä. Pelkästään 50 poimijan yritykselle maksamat kulut Suomessa nousivat liki 60 000 euroon.

Kainuun sanomat, joka on loistanut objektiivisella journalismilla tapaus Ber-Ex Oy:n kohdalla, julkaisi kuluneella viikolla uutisen, jonka mukaan Ber-Ex Oy:n 320 jäljelle jäänyttä “ahkeraa” poimijaa olisi ansainnut jopa 2 000 euroa nettona käteen. Tämä pitää paikkansa, jos Thaimaassa otettuja velkoja ei huomioida. Kun velkaa on keskimäärin 3 200 euroa poimijaa kohden, kukaan ei jää voitolle.

Käänsimme Kainuun Sanomien mukajournalistisen oksennuksen thaimaalaisille. He nauroivat. Joskus hankalassa tilanteessa ei voi muuta. Poimijat ymmärsivät, että uutinen oli silkkaa teatteria, jonka turvin toimitusjohtaja Kari Jansa yrittää pelastaa kasvonsa. Todellisuudessa kaikki Jansa 370 poimijaa jäivät miinukselle. Mediaa kuitenkin kiinnostaa ainoastaan yrityksen maksamat nettotulot. Aivan kuin Ber-Ex Oy:lla ei olisi osaa eikä arpaa ihmisten lennättämisessä maailman toiselta laidalta suomalaiseen marjametsään.

Suomalainen media on sulkenut silmänsä ihmiskaupalta, vaikka konfliktista keskutellaan thaiparlamentissa asti. Ihmiskauppa on paljon arkisempaa kuin ymmärrämmekään. Ihmiskauppa perustuu epärealistisiin lupauksiin, joihin velka saa uskomaan. Vaikka riskit olisivatkin tiedossa, köyhällä ei ole varaa valita. Meille suomalaisille tuntuisi puolestaan riittävän, että poimijat pääsevät omilleen. Ilmeisesti tämä on oikeudenmukainen korvaus 15 tuntisista päivistä viikon ympäri.

Suomalainen metsämarjabisnes, sen pelisäännöistä vastaava työ- ja elinkeinoministeriö sekä viisumit myöntävä ulkoministeriö pakoilevat vastuuta kilvan. Paperilla kaikki on kivaa, mutta todellisuus, jota ei monitoroida käytännössä lainkaan, on kaukana dokumenttitodellisuudesta. Jokainen taho, joka on soppaan lusikkansa laskenut, tukee thaimaalaista rekrytointimafiaa. Kukaan ei kanna vastuuta alihankintaketjusta. Vastuu ja riskit on ulkoistettu poimijoille, sillä he ovat yksityisyrittäjiä. Todellisuudessa marjaduunari ei ole yksityisyrittäjää nähnytkään.

Kysymys ei ole pelkästään thaimaalaisista siirtotyöläisistä vaan suomalaisista työmarkkinoista. Siirtotyövoiman käyttö syö suomalaisten leipää. Olemme ajautumassa kohti kaksia työmarkkinoita, joissa ulkomainen työehtosopimusten ulkopuolinen työvoima laitetaan kilpailemaan järjestäytyneen työvoiman kanssa. Ei ole vaikea arvata kumpi kilpailun voittaa. Vielä helpompaa on arvata, että laskun maksaa. Jos marjastamalla pääsee Kainuun Sanomien uutisoimille tienesteille, on se vaan kumma, kun yksikään suomalainen työtön ei metsässä heilu.

Suomessa asenteet kovenevat. Puhumme vastikkeellisesta sosiaaliturvasta, puhumme pakkotyöstä ja lisävelasta. Kukin vastaa itsestään. Köyhät laitetaan kilpailemaan nälkäkuoleman partaalla, kun reaalitalous kaipaisi samaan aikaan kipeästi lisää ostovoimaa. Rikkailla on jo riittävästi rahaa kuluttaa. Kokonaiskysynnän kannalta tärkeää olisi saada kaikista köyhimmät kuluttamaan. Tämä tarkoittaa käytännössä tulonsiirtoja ja palkankorotuksia, ei velkaväkivaltaa.

Ton on hankalassa tilanteessa. Poimijat tunsivat riskit, mutta kukaan ei osannut odottaa pahinta. Nyt Tonista tuntuu, että hän on pettänyt kyläläiset, vaikka todellisuudessa pettäjä on alihankintaketju ja toistakymmentä välikättä, joita marjaorjat elättävät. Kyse on klassisesta loose-loose -tilanteesta. Poimijat ovat jo menettäneet kaiken. He eivät pyydä rahaa rikastuakseen vaan säilyttääkseen jo ennestään vaatimattoman elintasonsa. Se ei ole mielestäni mahdoton toive.

Suomalainen metsämarjabisnes eroaa orjakaupasta ainoastaan siinä, että vanhan ajan orjuudessa orja ei voinut jäädä tappiolle. Ensimmäinen askel ongelman ratkaisemiseen on sen tunnustaminen. Suomen valtion, virkamieskoneiston ja poliittisen eliitin olisi aika herätä ruususen unestaan. Thaimaa ei ongelmaan puutu, sillä korkea-arvoiset ihmiset käärivät voitot ihmiskaupasta.

Kirjoittaessani tätä toiseksi viimeinen ryhmä 50 poimijasta istuu Istanbulissa matkalla kotiin. Jäljelle jäänyt kourallinen odottaa lentolippuja ja auttaa tapauksen dokumentoinnissa. He eivät ole tyhmiä, mutta luottavat suomalaiseen oikeusprosessiin enemmän kuin minä. Heille Suomi on kaikesta huolimatta paratiisi. Itse en ole enää niinkään varma.

Suomalainen duunari ei eroa thaimaalaisesta. Meilläkin on ihmisiä, jotka velkataakka ajaa minimipalkan tavoittamattomiin paskaduuneihin, pätkätöihin ja pakkoyrittäjiksi. Ratkaisemalla 50 thaimaalaisen poimijan konfliktin ratkaisemme tulevaisuuden konflikteja Suomessa. Ilmeisesti suomalaiset eivät itse uskalla ratkoa kaksien työmarkkinoiden ja siirtotyöläisyyden ongelmia vaan tarvitsemme siihen 50 rutiköyhää thaimaalaista.

Poimijat päätti yhteisymmärryksessä ohjata kaikki keräämämme lahjoitusvarat 20 poimijalle, jotka eivät saaneet Ber-Ex Oy:ltä penniäkään. Emme pysty antamaan paljoa, mutta vähäkin riittää epätoivoisessa tilanteessa. Voisimme ottaa mallia. Harmi vain, että meillä tuntuu olevan tärkeämpää kopioida Thaimaan korruptoitunutta järjestelmää pyhän kilpailukyvyn nimissä. Tämä tie vie ennen pitkään suomalaisenkin velkaorjan marjametsään.

Haluaisin lopuksi kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet viimeisen kuukauden aikana. Nimiä on liikaa mainittavaksi, mutta kyllä te tiedätte. Kiitos. Kopun kap.

Kirjoitettaessa soi Ilkka Kalevi Tillanen & Rantaremmi - Pyssy