Aidon äärellä - Turismi&Eettisyys

On monenlaista matkustajaa. Keskivertopakettimatkalaista, joka suuntaan kolmen tähden keskivertoresorttiin mediaanimatkojen turistilennolla; kaupunkilomalaisia, jotka valitsevat hotellin arkkitehdin ja ravintolan kokin perusteella; yksityiskohteita ja rahaa kuin roskaa; seksituristeja; huumeturisteja; pummeja ja lopulta likaisistakin likaisin rantojen hirviö: reppureissaaja "omatoimi"matkalla.

Dj soittaa remixin remixin remixiä biisistä New York, New York. Olen kuullut biisin n. miljoona kertaa ja se vituttaa. Istun baaritiskillä Sihanoukvillen rannalla ja katselen evoluution alhaisinta tuotosta. Sillä on päällä full moon in Koh Phangan -t-paita ja tubing in Vang Vieng -shortsit. Se juo ämpäristä halvinta viinaa ja sen otsaan on tussattu neontussilla free sex. Olen kauhuissani. Vieressä MDMA:han itsensä hukannut japanilaisturisti tanssii teräsmiestrikoissa silmät kiinni. Yritän keskustella kambodzalaisen ystäväni kanssa, mutta vieressä kaksi aussia aloittaa leikkimielisen tappelun ja päättää sen muay thai -peruskurssin alkeisiin.

Keskustelu turismista - eritoten keskustelu eettisestä turismista - muistuttaa erittäin paljon keskustelua lasten imettämisestä, keskustelua rasvoista ruokavaliossa sekä suomalaista päihdekeskustelua. Viikko on liian vähän, mutta kaksi on jo kyllä vähän liikaa. On kaksi ääripäätä ilman kompromisseja tai tasapainoa. Keskustelun alkaessa hirveän moni loukkaantuu ja ottaa itseensä verisesti.

Verta on lattialla ja vähän baaritiskilläkin, mutta ainakin aussit ovat poissa. Tilaan tapahtuneen kunniaksi gin tonicin. Sihanoukville on muuttunut neljässä vuodessa paljon. Kun rannalla ei ennen machete-miesten takia pimeän laskeuduttua yksin kävellyt, joutuu nykyään varomaan, ettei vahingossa saa alkoholimyrkytystä. Ravintolaa toisensa perään. Samaa paskaa.

On silkkaa paskaa väittää, ettei ole mitään väliä, miten matkustaa. Yhtälailla shaibaa on olemassa aitoa matkustamista ja amatöörien puuhastelua nimeltä turismi. Riippuu perspektiivistä. Samalla koneella sinne yleensä lennetään, vaikka toinen maksaakin parhaimmillaan kolminkertaisen hinnan. Pointti piilee siinä, minkälaisen jalanjäljen jättää? On ihan yksi ja sama matkustaako Pattayalle tai Phuketiin, jos tuet oikeita tahoja. Kulutuspäätös on ainoa keskeinen muuttuja eettisyydestä puhuttaessa. Kaikista eettisintä on jäädä kotiin.

Kambodza ei ole se eettisin maa. Kutsun maata neljän G:n maaksi: girls, guns, ganja and gambling. Kambodza oli vielä viitisentoista vuotta sitten Kaakkois-Aasian villilänsi. Kyllähän te tiedätte. Täällä saa ampua singolla vesipuhvelia ja piikillä suonta. Ei se maine ole aivan tyhjästä temmattu, mutta toisaalta se riippuu aina perspektiivistä. Tapahtuu sitä muuallakin.

Dj soittaa Lou Began Mambo Number Fivea. Olen kuullut biisin n. miljoona kertaa ja se vituttaa. Lavalla tapahtuu. Ketamiinilla terästetyt Mekong Whisky -ämpärit ovat tehneet tehtävänsä. Viiksekkäiden wife beater-paitoihin sonnustautuneiden räppilippispäiden ja brittiläisten trikoopimujen zombiarmeija laulaa epävireisen onnittelulaulun. Saksalainen opettaja huojuu vieressäni ja tuijottaa näkyä: "That's fuckin pefetic." Onhan se. Ei ole kovin aitoa, kun muutaman kuukautta ryypännyt baarimikkolauma koettaa juhlia väkisin. Se tehdään juomalla itsensä tajuttomaksi.

Mikä sitten on aitoa? Tässä keskustelussa ei taida olla kuitenkaan kysymys eettisyydestä vaan siitä, kenellä on eniten kameleita ja isoin katumaasturi. Reppureissaajat ovat ihan vilpitöntä sakkia. Kuukausi, kaksi, kolme reissussa ja sitten kotiin valmistumaan, oikeisiin töihin ja naimisiin. Mikäs siinä. Ongelma ovat kaltaiseni ihmiset, jotka eivät ole koskaan valmistuneet, luoneet oikeaa uraa ja menneet naimisiin. Me olemme kovia määrittämään toisemme sen mukaan, miten "aidosti" matkustaa ja miten ug-mestoissa on käynyt. Se on mukamas tärkeää. Ei se ole.

Minua vituttaa viellä reppureissajiakin enemmän nämä arjen indianajonesit, jotka ovat niin paljon muita korkeammalla. Kyllä, minä olen käynyt bambumajassa ja nähnyt köyhyyttä. Se ei ole kivaa ja siksi istun mieluummin tässä mukavasti ilmastoidussa baarissa. Mitä vaikeaa siinä on ymmärtää? Jos joku haluaa paskaa niskaan ja kehuskella sillä jälkeenpäin samankaltaiseten vajakkien kanssa, voi mennä armeijaan. Tai vaihtoehtoisesti sivariin.

En yksinkertaisesti enää vain jaksa minkäänlaisia turisteja. Tähän on helppo ratkaisu. Olen henganut viimeiset viikot expatien ja paikallisten seurassa. Haluan juoda viinaa hiljaa ja puhua ehkä kolme sanaa voittaessani biljardissa. Kun olen tarpeeksi kännissä, voin avautua tuntemattomille. Ihan kuin Suomessa. Same same...

Dj soittaa Lady Gagan The Edge of Glorya.Olen kuullut biisin n. miljoona kertaa ja se vituttaa. Olen vajonnut reppureissaajan tasolle. Olen siirtynyt ämpäreihin. Miksikäs ei? Minulla on reppu ja reissaan ja seuraan kohtuu samaa reittiä. Minulla vaan ei ole budjettia, suunnitelmia eikä paluulippua. Eroja on monenlaisia. Pieniä ja isoja. Mekong maksaa baarille n. 60-80 senttiä litralta, Captain Morgan lohkeaa muutamilla taaloilla. Valtavia eroja.

Jotkut sanoo, että on aitoa elää niin kuin paikalliset. Paikalliset kyllä toivottavat tervetulleiksi, mutta todellisuudessa pitävät vähän outoina. He haluavat elää kuten me, joilla on rahaa. Ihmiset, jotka lähtevät pöpelikköön etsimään itseään tai jotain aitoa ja pysyvää romantisoivat köyhyyden. Onhan se aitoa, kun on nälkä eikä rahaa viedä lastaan hoitoon sadan kilometrin päässä sijaitsevaan sairaalaan. Se on vittu niin aitoa, että jokaisen pitäisi se kokea.

Dj soittaa Skrillexin Bangarangia.Olen kuullut biisin n. miljoona kertaa ja se vituttaa. Khmerit rakastavat tällaista menoa. Ördääviä länkkäreitä ja paskaa musiikkia. Maailman menoa. Saksalainen koettaa selittää: "Back home only the trashiest idiots go into this kind of places."

Kehitysmailla on oma näkemyksensä vauraudesta ja se perustuu pitkälti valtavirtamatkustajien luomaan kuvaan länsimaisesta kulttuurista. Sihanoukvillen kaltaisissa paikoissa vauraus tarkoittaa hallitsematonta dokaamista, full moon partyja ja tubingia. Sitähän me tehdään. Tällaisissa ympäristöissä kasvavat paikalliset ovat kuin länsimaisia skidejä ilman samoja mahdollisuuksia. Siinä sitä eettistä vastuuta. "Nehän elää paratiisissa", sanovat molemmat.

Kambodza on yksi maailman köyhimmistä maista. UNDP:n vuoden 2011 human development indexissä Kambodza sijoittuu sijalle 137/182, ihan siihen Burman, Swazimaan, Jemenin ja Angolan tuntumaan. Täällä on ihan oikeasti merkitystä, minne rahansa laittaa. Ne voi lahjoittaa suoraan armeijalle ja maata hallitsevalle pienelle eliitille, joka kutsuu itseään demokraattiseksi tai ulkomaalaisille sijoittajille, joita ei yksinkertaisesti kiinnosta. Paljon hyödyllisempää on tukea paikallista pienyrittäjää. Se saattaa taata päivän aterian yhdelle perheelle.

Dj soittaa PSY:n Gangnam Stylea. Jeesus. Nyt ollaan asioiden ytimessä. Tätä aidommaksi ei turistikohde muutu. En tiedä onko oikea elämä idässä, lännessä vai siinä välissä aitoa? Välistä voi olla myös ihan rehellinen ja tunnustaa sen tosiasian, että rannalla on kiva maata, keskustella samaan kulttuuriin kuuluvien kanssa ja ottaa olutta. Ei siinä mitään vikaa ole. Liian moni stressaa viikkoaikataululla viittä eri maata ja juoksee kamera kädessä Unescon maailmanperintökohteiden perässä Lonely Planet kädessä. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta ei se kovin aitoa ole. Lisäksi turistibisneksen ympärillä työskentely ei ole aina kaunista katseltavaa.

Baarin eteen kurvaa perkeleen iso monttukone, jonka selästä nousee seitsemänkymppinen asvalttisoturi, jolla on liiviä, huivia ja maastokuosia. Armeijan lippis, jonka alta pursuaa harmaa takatukka. Näky on kuin vittu Mad Maxista. "Where the fuck are you coming?", kysyn? "From my ranch. I give off road lessons. Want one? It's the real deal."

Olemme aidon äärellä. Aitoa on olla aito, ei etsiä aitoutta muista. Jos vittu nappaa opettaa seitsemänkymppisenä motocrossia sademetsässä humalaisille turisteille takatukka heiluen, Kambodza on maa sinulle. Jokainen taaplaa tyylillään. Sen aidommaksi ei homma muutu.

E: Ystäväni soittaa torvea, edessä juokseva lehmä heittää uukkarin ja lähtee ravaamaan vastakkaiseen suuntaan kiilaten tuk tukin pois tieltä. Repeän nauramaan pölyn noustessa ja ihmisten kirkuessa. Cow related tuk tuk accident. Gotto love it. Pölyn seasta paljastuu ojassa pyörillään seisova tuk tuk. Meinaamme kaatua ystäväni nauraessa ja väistäessä vastaan ajavaa vanhaa Yhdysvaltojen armeijan jeeppiä.

Sihanoukvillen ranta saa riittää. Olen majoittunut viereiselle. Huomattavasti parempi meno, joskin khmerit haluavat edelleen juhlimaan ensimmäiselle. Koko Kambodza lomailee vesifestivaalia odottaen, joten jokainen hotelli on täynnä ja hinnat pilvissä. Itse olen jälleen pa. Pitäisi lähteä.

Toveri Suomesta on matkalla Kiinasta Saigoniin a.k.a. Ho Chi Minh Cityyn tapaamaan minua ja olen edelleen Kambodzassa. Ehtiihän sitä. Ennen sitä kuitenkin hetki riippumattoa ja biitsiä. On vaan liian kuuma. Aivan liian kuuma.

Päätän jatkaa matkaa vasta parin päivän päästä. Makaan laivan kannella auringossa. Ihmiset hyppivät humalassa mereen ja dj pyörittelee alakerrassa kiekkoja. Viereisen veneen ihmiset tuijottovat kelluvia bileitä. Hörppään viskikolaa ja hyppään mereen. Ei paskempi torstaiaamu.

Ps. Koska en jaksa postata turistikuvia rannalla paahtuvista valaista, postaan kuvia kauheista asioista, joihin matkustaessa törmää. On täällä muutakin kuin Dumboja ja söpöjä apinoita.

Kirjoitettaessa soi "kuuma" klubimusiikki