Kokoomustarina - jatko-osien jatko-osa

“Kriisi antaa mahdollisuuden - ja pakottaa - puuttumaan ongelmiin, joihin on hyvinä aikoina vaikea kajota, vaikka tiedettäisiin, että pitäisi,” Sanni Grahn-Laasonen ja Sinuhe Wallinheimo, Eurooppa huomenna

Mitä täällä oikein tapahtuu? Kysymys on pyörinyt viime viikkojen aikana useasti mielessäni. Aloitin syyskuun alussa työt eduskunta-avustajana ja vaikka katson ymmärtäväni politiikkaa keskimäärin paremmin kuin parisuhde-elämääni, Arkadianmäellä kysymys mietityttää usein.

Ei ole epäselvää, että pääministeri on vaihtunut. Jos kokoomuksen “eteenpäin meneminen” oli aikaisemmin vauhdikasta, Alexander Stubbin myötä on vaihdettu uusi vaihde silmään. Ensin tuulettimeen osui Laura Räty-gate, sitten Pia Kauma lastenrattaineen ja sekoomuksen tuolileikit päätti Lasse Männistön perheen saaga, tuleva ex-puoluesihteeri Taru Tujusen Keva-pesti ja ex-avustajaministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Kuluvalla viikolla Stubb julkisti seitsemän vaali­tavoitetta saatesanoin: "Tässä voi olla vähän raflaavaa tarinaa." Koska sekä pääministerin että tuoreen ympäristöministerin viesti on, että Eurooppa ja Suomi muuttuvat ja tarvitsevat uuden tarinan, tarkastellaanpa hetki, minkälaista tarinaa kokoomus markkinoi.

Stubb nostaa tulevien eduskuntavaalien teemaksi kurinalaisen finanssipolitiikan, koulutuksen, digitalisoitumisen mahdollisuudet, työn ja investointien verotuksen keventämisen, työvoiman tarjonnan, työmarkkinoiden joustavuuden ja kilpailun lisäämiseen sekä sääntelyn vähentämisen. Stubbin talouspoliittinen viesti on selvä: “Ei lisää velkaa”.

Kokoomuksen tarinan taika ei ole sen sisällössä vaan retoriikassa. Puolue freimaa tarinansa kasvun, edistyksen ja eteenpäin menon retoriikkaan. Puolue korostaa vastuuta ja yhteisöllisyyttä, mutta ammattiliittojen osoittaessa solidaarisuuttaan, se syyttää eturyhmiä eturyhmäajattelusta lainaten elinkeinoelämän eturyhmiä. Kokoomuksen tarinassa vallitsee yksi oikea ja se on ideologisen nelikentän positio.

Kokoomuksen tarina on suomalaisen menestystarinan ylistys ja unohdus. Menneeseen ei palata ja muutos sekä sen pakko oikeutetaan kestävyysvajeella, pseudotieteellisillä prosenttiluvuilla ja elinkeinoelämän vaatimuksilla. Kokoomuksen uusi tarina on nostalginen muisto vanhasta hyvästä, jonka murrokseen se tarjoaa ratkaisun. Tarinan päähenkilö on kaikkivoipa poliitikko - isähahmo, joka vaikeina vuosina johtaa kansaa sitä kuulematta. Onhan ongelma edelleenkin duunarissa eikä työn määrässä.

Työttömyyden kasvaessa hallitus on sitoutunut taistelemaan olematonta inflaatiota ja velkaa vastaan kurjistamispolitiikalla ja sosiaaliturvaa leikkaamalla. Silti kokoomus on enemmän riippuvainen suomalaisesta sosiaaliturvasta kuin yksikään muu puolue, sillä sen koko tulevaisuuden visio perustuu palkka- ja tukileikkureihin, jotka pakottavat ihmiset hakemaan perustoimeentuloa. Ilman toimeentulotuen turvaverkkoa puolueen ajama tarina olisi tuskin mahdollinen. Tarinan seuraava looginen jatko-osa onkin vastikkeellinen sosiaaliturva ja hyvinvointivaltion hautajaiset.

Kuten niin moni tarina, myös kokoomuksen romanttinen tarina kääntyy ennen pitkää tragikoomiseksi farssiksi. Aristotelesta mukaillen, tragediassa ilmenevät säännönmukaisuudet ja universaalit totuudet paljon historiankirjoitusta paremmin. Kokoomuksen tarina on jo kerrottu. Uudelleenfilmatisoinneilla on tapana kyllä olla näyttäviä rahasampoja, mutta siinä kaikki. Itse tarina ei ole keskiössä vaan muutos, joka muokkaa alkuperäisen tarinan kertojansa näköiseksi.

Olemme kuulleet samaa tarinaa viimeiset kaksi hallituskautta ja ideologisesti yli kolme vuosikymmentä. Kokoomuksen tarinan traaginen virhe eli hamartia on ylimielisyys äänestäjiä kohtaan ja vanhat virheet, jotka on kääritty uuteen retoriseen pakettiin. Se on tragedia, jonka suomalainen politiikkaa jakaa.

-------------

Lainaan lopuksi elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren kirjoittamaa kokoomuslaista tarinaa, joka julkaistiin osana kirjaa Pieniä suuria tarinoita kokoomuksesta. Tarinat tulevat ja menevät. Samoin tulkinnat.

Gallupit tulevat ja menevät. Vaalitkin tulevat ja menevät. Jopa puheenjohtajat tulevat ja menevät. EU jäsenyys kuitenkin on ja pysyy. Sitä ei vuonna 1994 onnistunut Paavo Väyrynen kaatamaan eikä sitä nyt, 17 vuotta myöhemmin, kaada Timo Soinikaan. Kokoomukselta se vaati isänmaan hyväksi uhrauksia, jotka tuolloin saattoivat tuntua suurilta, mutta jotka tänään asettuvat toisenlaiseen valoon.

Kirjoitettaessa soi Niini Stöö - Kokoomus on mafia