Soita kansanedustajallesi nyt!

”No kun ei voi.” – Timo Soini

”Mietipä lapsia”, vanhempi herrasies ehdottaa luurin toisessa päässä. Kerron, että mietitty on. "Ei ole tasa-arvoista sellainen", tämä jatkaa. Selitän, että vaikka tasa-arvoinen avioliittolaki onkin herran henkilökohtaista vakaumusta vastaan, minä en avustajana saa siitä edelleenkään äänestää. Mies ei luovuta: ”Joutuvat kertomaan koulussa, että on kaksi isää? Ei se ole normaalia.”

Tämä ei todellakaan ole normaalia. Viime päivinä eduskunnan linjat ovat käyneet kuumina. Minulle ja edustajalleni eivät suinkaan soittele vihaiset kulttuurifeministi-marxistianarkistit kuten normaalisti vaan ihan tavan kukkahattutädit, konservatiivit ja herramme kristuksen moraalin esivartijat. He tietävät, kenelle soittavat tai kirjoittavat ja miten tämä aikoo äänestää. Toiminta on tehokasta kuin ruotsalaisen kansanpuolueen ääntenkeräyskampanjassa viikkoa ennen eduskuntavaaleja. Puhelin soi tiuhaan.

Eikä suotta, sillä tilanne on tiukka. Helsingin Sanomien gallupin mukaan 97 kansanedustajaa kannattaa lakia, 88 vastustaa ja 14 on päättämättä. En edes halua tietää viestien määrää, jonka nämä 14 saavat, sillä jo oma sosiaalinen mediakuplani on niin täynnä tahdon-profiilikuvia, homopostauksia, lesbotykkäyksiä ja transtrollausta, että kaikki muu tuntuu merkityksettömältä ja jää huomiotta.

Jäin miettimään tilannetta keskiviikkona seuratessani eduskunnan täysistuntoa ja keskustelua Suomen Afganistan-operaatiosta. Yhtäkkiä jokaisesta kansanedustajasta oli tullut Afganistan-asiantuntija. Puhuttiin investointipotentiaalista, uudesta aamunkoitosta ja uusien työpaikkojen luomisesta maahan, vaikka eduskunta ei ole saanut kotimaassa aikaiseksi kuin uusia työttömiä. Mietin, jakaisinko dokumentin, joka kertoo, miten Afganistan on operaation jäljiltä epäonnistunut valtio, tilanne on katastrofaalinen eikä maata todellisuudessa hallitse sen enempää turvallisuusjoukot kuin valloittajatkaan. Väkivaltaisuudet kiihtyvät ja ne kohdistuvat siviileihin.

Dokumentin jakaminen tuntui kuitenkin jotenkin turhalta. Ei pelkästään näkyvyyden takia, vaan koska ajattelin sen tappavan hyvän fiiliksen. Ei kukaan, katsokaas, halua pilata hyvää pössistä katsomalla kuvia pommien silpomista lapsista. Se on melkoinen buzzkill.

Päivän agenda pyörii yleensä varsin pienen aihepiirin ympärillä. Isoja poliittisia päätöksiä kyllä seurataan, mutta kohut ja skandaalit vievät monesti huomion uutisista, joiden olisi pitänyt muuttaa koko maailma. Kokonainen historiankirjoituksen muuttuminen, mittavat kauppasopimukset, eliitin laajamittainen korruptio tai suoranainen kansanmurha saattaa jäädä täysin huomiotta vain, koska kerrankin on hyvä meno. Oli kyse sitten politiikasta tai lätkästä.

On sekä harvinaista että historiallista, että homohypen kaltainen buumi syntyy. On myös sekä harvinaista että historiallista, että lapsilisiä leikataan. Perjantaina ei nimittäin pelkästään äänestetä tasa-arvoisesta avioliittolaista vaan hallituksen luottamuksesta, lapsilisien leikkauksista ja indeksien jäädyttämisestä. Aihe koskettaa huomattavasti suurempaa kansanjoukkoa kuin tasa-arvoinen avioliittolaki, mutta silti en ole saanut ainuttakaan huolestunutta puhelua pienituloisten lapsiperheiden puolesta.

Kun Ylen uutistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen paimensi toimittajiaan käyttämään tasa-arvoisesta avioliittolaista muuta ilmaisua kuin tasa-arvoinen avioliittolaki, koska mielikuva on liian positiivinen, Jääskeläinen osui huomaamattaan asian ytimeen. Nimittäin tasa-arvoon. On paradoksaalista, että samassa istunnossa, jossa kenties äänestetään mittavan tasa-arvouudistuksen puolesta, poljetaan samalla kaikista heikoimmassa asemassa olevien oikeuksia ja mahdollisuuksia tasa-arvoiseen toimeentuloon ja elintasoon.

Tasa-arvo ei ole laki pelkästään laki, joka säädetään kerran historiassa vaan jokapäiväisiä poliittisia tekoja - kamppailu, joka siksi usein hävitään. Se on sitä, että yhteiskunta on oikeudenmukainen ja tarjoaa kaikille yhdenmukaiset mahdollisuudet. Se tarkoittaa myös taloudellisia mahdollisuuksia. Päätöksiä, jotka näitä mahdollisuuksia koskevat tehdään jatkuvasti, mutta puhelin soi harvemmin.

Puheluni alkaa lähestyä loppuaan. Sen tietää kohonneesta äänenvoimakkuudesta. Kirjoitan näytölle: ”Loppuun jäbän viimeiset sanat + homorummutusta.” Luurin päästä kuuluu pihinä: ”Sinä olet väärässä paikassa, poika.” Jään kuuntelemaan valintaääntä.

-------------

On homorummutuksen aika. Tarkoitukseni ei nimittäin ole kehottaa miettimään räjähtäneitä lapsia ja lopettamaan tasa-arvon lobbaaminen. Tarkoitukseni on sanoa, että lobatkaa lisää. Soittakaa niille kansanedustajille ja kertokaa mielipiteenne. Soittakaa joka päivä ja joka asiasta. Soittakaa, vaikka vihaavat minua huomenna töissä.

Perjantaina eduskunta äänestää tasa-arvoisen avioliittolain puolesta ja siitä saa kiittää koko kansan lisäksi aktiivista kansalaisyhteiskuntaa. Jos kansa ajaisi samalla tarmolla talouspoliittista suunnanmuutosta ja elvytystä tai pienituloisten etuuksia, Suomessa ei olisi pienituloisia ja lamakin olisi muisto vain.

Jos papit, lapsiasiainvaltuutetut, yliopistot ja asiantuntijat sekä kaikki omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset sallivat avioliiton myös seksuaalivähemmistöille, miksi seisoa tasa-arvon tiellä vain muutaman Juhan, Päivin ja Timon tähden? Heille voi aina soittaa ja kysyä, mistä puristaa?

Ohessa linkki eduskunnan puhelinluetteloon, olkaa hyvät. Suosittelen ohittamaan vasemmistoliiton ja vihreät.

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex3000.sh?LAJITNIMI=$

Kirjoitettaessa soi Midnight Oil - Beds are Burning