Bangkok. Istun Khao Sanin huudeilla. Hörpin hikoilevaa olutta ja seuraan haaremihousuihin, tekokuiturastoihin ja turistitilpehööriin verhoutunutta hippipariskuntaa. Juttelevat tuk tuk -kuskin kanssa. Keskustelu on jatkunut poikkeuksellisen pitkään. Kuski tarjoaa jotain teennäisen huomaamattomasti pariskunnan miespuoliselle uhrille. Yhtä huomaamattomasti raha vaihtaa omistajaa. Koko transaktio tuhannen silmäparin alla, puolen korttelin päässä poliisiasemasta. Virheitä. Isoja virheitä.
Puhutaanpa hetki vaarallisista huumehista Kaakkois-Aasiassa. Tiedättehän, se japanilainen teini, joka odottaa tuomiota Balilla; salakuljetuksesta kuolemaan tuomittu britti Vientianessa ja Reindeerspottingin Jani Phnom Penh Postin kannessa. Nämä ja miljoona muuta kauhutarinaa. Puhutaan huumeturismista. Isi lähtee Thaimaasen huoriin ja lapset vetämään mömmöjä. Näinhän se menee?
Paitsi, ettei mene.Tämän tekstin tarkoitus ei ole neuvoa, mistä ja miten huumeita ostetaan. Toki tämän voi niinkin tulkita, mutta se ei ole itse tarkoitus. Tämän tekstin tarkoitus on välttää äidin kullannuppuja tekemästä elämänsä isointa virhettä. Tämän tekstin tarkoitus on kertoa asioista, joita ihan aikuisten oikeasti tapahtuu; asioista, joista Lonely Planet ei kerro. En aio hokea elämä on parasta huumetta -mantraa tai jeesustella. Se ei auta ketään. Suomalaiseen huumepolitiikkaan ja -keskusteluun kuuluu krooninen tosiasioiden kieltäminen ja täydellinen kyvyttömyys pragmaattisiin toimenpiteisiin. Oikeassa elämässä äidin pikku kullannuppu polttaa joskus pilveä ja syö sieniä. Se on ikävää, mutta elämää.
Khao Sanilla tilanne etenee juuri kuten pelkäsinkin. Pariskunta kävelee voitonriemuisena kohti guesthousea. Homma hoidettu, kaikki kunnossa. Not. Toivon, ettei kulman takaa tule poliisia. Toivon vilpittömästi, mutta sieltä se tulee. Pariskunta ei vieläkään ymmärrä missä mennään. Poliisejahan riittää. Ainoa ero on, että tämä poliisi tietää täsmälleen, mitä tekee ja ketä etsii. Nyt pariskunta tajuaa, että poliisi tulee suoraan kohti. Toivon todella, että pussi lentäisi miehen kädestä viemäriin. Ei lennä. Edes poliisin pysäyttäessä pariskunta ei ymmärrä olevansa korvia myöten kusessa. Siinä piilee onnistuneen skämmin salaisuus. Kusetettava ei koskaan tajuakaan joutuneensa kusetetuksi.
Thaimaassa, Vietnamissa, Malesiassa, Singaporessa ja Filippiineillä huumeiden salakuljetuksesta, kovien huumeiden hallussapidosta ja kaupankäynnistä seuraa kuolemantuomio. Noin teknisesti. Esimerkiksi Thaimaassa salakuljetuksesta on langetettu kuolemantuomio viimeksi vuonna 2004. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö luvassa olisi elinkautista yhdessä maailman ankarimmista vankilajärjestelmistä. Laosissa ja Kambodzassa ei kuolemantuomiota tunneta, mutta kakku on kova, jos nakki napsahtaa. Yksi jointti voi johtaa suunniteltua pidempään lomaan valtion resortissa.
Tähän kaikkeen on syynsä. Burma (a.k.a. Myanmarin sotilasdiktatuuri) on maailman toiseksi suurin heroiinin tuottajamaa. Burmassa opabisnestä pyörittää pääasiassa vähemmistömilitanttien United Wa State Army, joka pelailee Thaimaan rajan tuntumassa. Talibanien tuhottua Afganistanin unikkomarkkinat (Yhdysvallat korjasi tilanteen miehityksen myötä), Burman rooli opiaattien tuottajamaana korostui entisestään. Siellä, missä unikko kukkii, ja öljy kuplii, kriisit ovat arkipäivää. Konflikti on mahdollisuus, ei uhka.
Lopulta kyse on pelkästä rahasta. Huumekauppa vastaa varovaisten arvioiden mukaan vähintäänkin prosenttia koko planeetan bruttokansantuotteesta. Vuonna 2003 YK arvioi laittoman huumekaupan arvoksi rapiat 320 miljardia taalaa. Todellisuus on kahdeksan vuotta vanhoja tilastoja karumpi. Bisnestä ei pyöritä pimeiden sivukatujen häslärit, köyhät viljelijät tai narkkarit. He ovat pyramidin pohja - monesti uhreja itsekin. Huipulta löytyy politiikkoja, virkamiehiä, investointeja ja isoa rahaa. Lopulta rahavirrat katoavat kansainvälisen finanssisektorin syövereihin ja länsimaisten pankkien tileille. Pääomalla ei ole moraalia.
Palataanpa Khao Sanille. Homma alkaa mennä vakavaksi. Huumeet ovat nyt poliisin taskussa, nainen paniikissa ja mies eksynyt selityksiinsä. Näistä tilanteista ei puhuta itseään pois. Haluaisin mennä auttamaan, mutta osallistuminen on riski. Toivon, että hipit ottavat iisisti, eivät suututa poliisia ja maksavat kiltisti. Mutta ei. En kuule keskustelua, mutta tiedän sen ennestään. Lähetystöä, asianajajaa ja sinisilmäistä uskoa oikeusvaltioon, jota ei täällä tunneta. Toivon, etteivät lähde asemalle. Turhaan. Mies laitetaan rautoihin, autoon ja nainen jää seisomaan epäuskossa keskelle turistikaaosta. Loma loppui kymmenessä minuutissa.
Kaakkois-Aasian maine huumeturismin kehtona juontaa juurensa Vietnamin sotaan, Beatlesin Intian valloitukseen ja räjähdysmäisesti kasvaneeseen turismibisnekseen. Kysynnän ja tarjonnan lait. Huumekauppa - kuten laiton asekauppa, ihmiskauppa ja laittomat rahavirrat - on vuosien saatossa kaupallistunut järjestelmäksi, jota voi verrata mihin tahansa laillisiin markkinoihin. Bisnes elää siellä, missä ihmiset ovat absoluuttisen köyhyyden riivaamia ja tuloerot suurimpia. Tämä alue kulkee nimellä Kultainen kolmio. Kultainen kolmio käsittää Burman, Thaimaan, Laosin ja Vietnamin välisen vuoristoalueen, mihin talouskasvu ja kehitysapu eivät yllä. Tämä alue on tuottaa unikon lisäksi orjatyövoimaa ihmiskaupan rattaisiin. Kaikista haavoittuvaisimmilla ei ole varaa valita, mistä taikoa päivittäinen riisiannos.
Toinen syy Kaakkois-Aasian maineeseen johtuu vuosisataisista traditioista. Laosissa ooppiumin polttamisella on pitkät perinteet, Kambodzassa kannabista käyteään perinteisesti ruoanlaittoon ja Thaimaassa Red Bull on suurin piirtein yhtä stydiä kuin Itä-Suomen sulakepiri. Valiumia saa apteekista eikä ketään kiinnosta. Laittoman ja laillisen raja on veteen piirretty viiva. Ketamiinilla terästetyt alkoholiannokset ovat arkipäivää, ilokaasu tekee tulemista rantakohteiden tanssilattioille ja Indonesiassa taikasienet ovat ainakin teknisesti ottaen laillista kauppatavaraa.
Tilaan uuden oluen. Minun käy sääliksi naista, joka seisoo edelleen epäuskoisena kadulla ja soittaa puheluja tietämättä mitä tehdä. Samaan aikaan mies istuu asemalla raudoissa. Tilanteen voi hoitaa kolmella tavalla: maksat heti, maksat myöhemmin tai menet vankilaan. Mitä nopeammin maksat, sitä halvemmalla selviät. Asemalla odottaa isompi herra ja tuomarin ostaminen on jo helvetin kallista. Kambodzassa poliisin lahjoo kympeillä, Laosissa hinta pyörii siinä 500 euron pintaan ja Thaimaassa voit joutua pulittamaan jopa toista tuhatta euroa. Indoissa, Malesiassa ja Singaporessa olet todella, todella pississä. Paskan osuessa tuulettimeen rahojen on parempi löytyä. Uskokaa, Bangkokin "Hilton" ei ole kiva paikka viettää elinkautista.
Tiedän, että hippi istuu tällä hetkellä Khao San roadin päässä sijaitsevalla asemalla. Hänelle työnnetään thaiksi kirjoitettua dokumenttia allekirjoitettavaksi. Tämä on todella huono paikka panikoida. Nyrkkisääntö tällaiseen tilanteeseen on seuraava: älä allekirjoita mitään, älä tarjoa suoria lahjuksia vaan ehdota sovittelua tai avustusta, äläkä missään nimessä soita suurlähetystöön tai pyydä pomoa paikalle. Maksa heti. Jossain vaiheessa paperin kulmaan ilmestyy luku. Hullu voi toki tinkiä, mutten suosittele.
Jos joku ei vielä tajunnut, mitä äsken tapahtui, kerrataanpa tilanne. Tuk tuk -kuski bongaa rastat, arvaa ganjan maistuvan, tarjoaa vastustamattoman hinnan ja ilmoittaa yhteistyökumppanille. Muista, että näissä paikoissa sinua tarkkaillaan. Poliisilla ei ole aina univormua. Joskus itse myyjä on poliisi. Oppikirjan vanhimpia temppuja ja silti tuhannet sortuvat samaan vuosittain. Joskus on yksi ja sama, onko sinulla mitään päällä. Älä koskaan anna turistipoliisin tutkia laukkua, sillä yhtäkkiä sieltä saattaa löytyä pussi jos toinenkin. Joskus riittää, että poliisi vain päättää sinun käyttänen huumeita. Paska homma. Turistipoliisi on turistin pahin vihollinen.
Poliisi ei ole missään nimessä ainoa riski huumeiden ympärillä. Ensimmäinen sienitrippi voi päättyä psykoosiin, rauhoittavat yhdistettynä alkoholiin kuolemaan ja paikallinen metamfetamiini eli yama, joka kulkee Thaimaassa nimellä yaba ja sisältää vähän muitakin kuin päihdyttäviä myrkkyjä, sairaalaan. Vuosittain kourallinen reppureissaajia sniffaa heroiinia, jota kaupataan kokkelina. Se on menoa sitten.
Tyhjennän bissen, maksan ja lähden hortoilemaan Bangkokin yöhön. Nainen on kadonnut. Toivon, että mies on maksanut ja ottanut opikseen. Vitutus olisi kovempi vankilassa. Huumeturismi on median luoma myytti. Huumeturisteja on erittäin vähän. Vakavamieliset harrastajat asuvat aluella pysyvästi. Huumeturisti on monesti se ihan tavallinen turisti. Tilanne tekee varkaan, tiedättehän. Ihmiset, jotka eivät koskaan koskisi huumeisiin kotimaassaan, vaihtavat lomavaihteelle ja etsivät uusia elämyksiä. Ei hyvä idea. Toivon, että ihmiset ymmärtävät douppaamisen olevan paljon turvallisempaa kotona.
Toivon, että ihmiset näkisivät koko järjestelmän laajuudeen. Sinä pystyt maksamaan itsesi ulos, se diileri ei. Sinä pystyt valitsemaan otatko osaa markkinoihin vai et. Olemme etuoikeutettuja. Järjestäytynyt huumekauppa on haavoittuvaisimpien hyväksikäyttöä - raadollista bisnestä, johon ei liity paskan vertaa mielen avartaminen tai piis änd laav.
Lopuksi pitäisi varmaan sanoa, että älkää hyvät ihmiset vetäkö huumeita. Enpäs sano. Tehkää mitä mielitte, mutta muistakaa, että vapaus sisältää vastuun elementtejä. On turha syyttää Kaakkois-Aasian hallituksia toimettomuudesta ja maksavien turistien kiusaamisesta. Korruptoitunut järjestelmä on kaikille sama ja se olet sinä, joka tekee ostopäätöksen. Muista se.
E: Tulin pesemään pyykkiä Bangkokiin. Matkustin Phnom Penhista Ko Changille, juhlin pari yötä tuttujen kanssa ja jatkoin Ko Makin idyllisille rannoille. Seuraavaksi suuntaan etelän saarille. On se elämä rankkaa.