Kokoomus, homot ja valtionvelankasvupaketti

"…ehkäpä EU tarvitsee vähän samantyyppisen minihallitusohjelman kuin meillä. Eli tiukkaa kuria, mutta myös pientä elvytystä." - pääministeri Alexander Stubb Helsingin Sanomille

Ajattelin kirjoitella taloudesta, mutta se on turhauttavaa. On helppo kirjoittaa Mikael Jungnerin aikatauluista, Iltalehden persekohusta tai mistä tahansa persuihin liittyvästä ja Pridestä, mutta hiton paljon vaikeampaa on kirjoittaa Gazpromin ehdotuksesta siirtyä yuan-määräiseen öljykauppaan saati siitä, miten transatlanttisen vapaakauppasopimuksen (TTIP) sijoittajavastuu yhdistettynä luottoluokituksiin ja korppikotkarahastoihin sylkee demokratian päälle. Ja jos siitä kirjoittaa, ei sitä kukaan kuitenkaan lue.

Kun luodaan mielikuva asiantuntijuudesta, jota ei argumentoida järjellisesti, talous alkaa vaikuttaa liian vaikealta normaalin ihmisen käsitettäväksi, vaikka juuri itsensä nimittäneet asiantuntijat ovat yhtä lailla ulapalla. Kansainvälisen sovittelupankin (BIS) entinen pääekonomisti William Whiten mukaan eurokriisin hoito on ollut kaikkea muuta kuin valistunutta: ”Toimintamallit vedetään hatusta. Olen erittäin huolissani mistä tahansa politiikasta, jonka luonne on tällaista."

Huoli sikseen, sillä Suomella on uusi pääministeri Alexander ”Rolexander” Stubb, joka linjapuheessaan kritisoi ilkeämielisiä vastakkainasettelijoita ja kriitikoita, kuten minä. Siksipä ajattelin ensin onnitella ja sitten kirjoitella ilkeämielisen kritiikin. Kokoomus on pinnalla ja sen vähän huomaa.

Petteri Orpon tilalle kokoomuksen eduskuntaryhmän johtoon noussut Arto Satonen linjasi ensitöikseen vastikkeettoman sosiaaliturvan passivoivan. Koska, onhan se perusturva vääryys. Kokoomukselle, jolle kaikki on taloutta ja vapautta, sosiaaliturva onkin vastikkeellinen arvokysymys. Sen sijaan, että Satonen muistuttaisi varallisuuden allokoinnista, ostovoiman lisäämisestä ja muista negatiivisista tahi positiivisista taloudellisista kerrannaisvaikutuksista, hän ratkoo itselleen täysin tuntemattoman ihmisryhmän ongelmia vahvalla mutulla ja oksaisella kepillä. Satonen ei halua ymmärtää, että syrjäytyminen on sosioekonominen kysymys. Jos Satonen olisi argumentteineen johdonmukainen, hän olisi huolissaan Eirassa asuvista ystävistään, jotka syrjäytyvät satojen tyhjien neliöiden yksinäisyyden ympäröiminä.

Talouden politisoiminen päivän politiikassa on aina arvovalinta. On nähkääs yhtä olennaista, mitä jätetään sanomatta kuin se, mitä päivän agendalle nostetaan. Taloudellisia kerrannaisvaikutuksia kyllä hypetetään puhuttaessa rikkaimpien verohelpotuksista ja leikkausten tarpeellisuudesta, mutta kun keskustelu kääntyy perustuloon tai sosiaaliturvaan, kerrannaisvaikutuksia onkin mahdotonta arvioida.

Kun yhteisöveroa päätettiin alentaa, päätös perusteltiin kerrannaisvaikutuksin: kilpailukyky paranee ja verohelpotus vaikuttaa myönteisesti investointeihin. Kukaan ei muistanut kertoa, että Suomen kilpailukyky ei ole ainakaan kansainvälisin mittarein ongelma. Huomiota ei myöskään saanut se tosiseikka, että elämme keskellä investointikriisiä, ja on harhaista odottaa investointien valuvan pohjolaan verokilpailussa menestymällä, kun investointeja ei valu yhtään minnekään.

Talous on tärkeää ja poliittista vain silloin kun se sopii vallitsevaan poliittiseen keskusteluun. Olisi kiusallista, jos todellisuus ja puheet eivät vastaisikaan toisiaan. Sanotaan nyt että, jos paljastuisi, että minihalli-tusneuvotteluissa lukkoon lyöty 1,1 miljardin euron elvytyspaketti ei olisikaan 1,1 miljardia euroa vaan vuodesta riippuen 220-340 miljoonan euron minipaketti. Kun Helsingin Sanomat tiedusteli Stubbin esikunnalta, miksi elvytyspaketti on ilmoitettu todellisuutta suuremmaksi, esikunta kertoi, ettei luku sinällään ole väärä, se vain kertoo, paljonko paketti lisää velkaa. Kyse ei siis ole elvytyksen määrästä vaan hinnasta, mutta kuka näitä nyt jaksaa seurata.

Kokoomus on malliesimerkki puolueesta, joka on rakentanut imagonsa talouspoliittisen osaamisen varaan. Todellisuudessa Alexander Stubb edustaa kuitenkin jopa kokoomuksen mittapuulla oikeistolaisia arvoja ja uusliberalistista talousnäkemystä, jotka on kriisin myötä muualla kyseenalaistettu. Toisin kuin kokoomuksen imagotyöryhmä antaa ymmärtää, Alexander ei edusta maltillisia talouskeloja vaan radikaalille haiskahtavaa oikeistofederalismia, joka edustaa kehnonlaisesti kansan syviä rivejä, mutta erinomaisesti eturyhmiä.

Talouspolitiikan ongelma on lopulta siinä, ettei vallitseva talouspoliittinen keskustelu halua tunnustaa koko talouspolitiikkaa. Talous ilman politiikkaa kun on talous ilman demokratiaa, vaihtoehtoja ja oikeudenmukaisuutta. Kokoomuksen talousajattelusta tulee mieleen Francis Fukuyaman ”historian loppu”. Ei sen väliä, vaikka olemme lamassa, sillä kaikki mahdollinen on tehty. Itse asiassa meillä menee niin hyvin, että pääministerimme markkinoi muillekin nollakasvua.

Seuraa homoanalogia, jolla oikeutan populistisen otsikon. Toiset saavat osallistua talouspoliittiseen keskusteluun. Toiset eivät. Toiset saavat puolestaan mennä naimisiin. Toiset eivät. Tätä nykyä suomalainen talouspoliittinen keskustelu on hiekkalaatikkotasoa. Jos olet eri mieltä leikkikentän rikkaimman, isoimman ja aggressiivisimman pojan kanssa, sun mielipiteesi on ihan tyhmiä eikä kukaan leiki sun kaa. Talouspolitiikassa on helppo sivuuttaa vasta-argumentit yksinkertaisesti toteamalla, et sä tästä mitään tajua. Olet tyhmä. En tajuakaan ja olen, mutta toisaalta, mikäli on uskomista niitä, jotka ovat aikaisempia kriisejä oikein ennustaneet, ei tajua paljoa pääministerikään. Tärkeintä ei lopulta ole osaaminen vaan uskottavuus. Kukapa ei rehelliseen hymyyn luottaisi?

------------

On kiinnostavaa nähdä, jatkaako Alexander Stubb pääministerinä tulevien eduskuntavaalien jälkeen. Lopulta Rolexander ei juurikaan ero Timo Soinista: molemmat ovat populisteja, jotka sovittelevat hattuja hedelmille. Vaikka toinen tarjoaa banaania ja toinen melonia, molemmat edustavat suomalaisen mielipidekentän marginaalia.

Valitsemalla Rolexanderin, kokoomus teki selkeän arvovalinnan puolueen liberaalisiiven ja aidosti kotia, uskontoa ja isänmaata tukevan uppiniskaisen konservatiivisiiven väliltä. Vaikka minihallitusneuvottelujen lopputulos jäikin teatteriksi sekä tulosten että retoriikan puolesta, on selvää, että kokoomus tulee Stubbin johdolla ajamaan entistä kylmempää leikkauspolitiikkaa ja talouskuria talouskasvun sijaan.

Surullista on, että valitsemalla Stubbin kokoomus linjasi kannattavansa leikkauspolitiikkaa hamaan loppuun saakka. Raha ja talous –blogin sanoin: "Juuri kun Euroopassa on käynnissä todellinen ponnistus eurokriisin päättämiseksi, tämä vastenmielinen pieni pohjoinen valtio päättää tehdä kaikkensa, jotta saisimme nauttia lamasta vielä seuraavatkin vuodet. Eurooppa kiittää."

Kirjoitettaessa soi Talco - Punta Raisi