Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Päivän "Lahnanen"  1

Pääministeri "Lahnanen" oli tavoistaan poiketen kampanjoimassa Helsingin Kalliossa. Vaasantorilla.

Kesken hänen puheensa "Lokaalinen globalisaatio ruunanhinnassa" pirteä ääninen pikkupoika huomasi kaksi koiraa parittelemassa. Melkeinpä pääministerin vieressä.

"Hei setä! Mitä noi koirat oikein tekee?" , kysyi poika kovalla äänellä. "Lahnanen" hätkähti, kun tajusi mitä koirat tekivät ja yritti jatkaa puhettaan.

Poika ravisteli "Lahnasta" topakasti housunlahkeesta ja toisti kysymyksensä. Vieläkin kovemmalla äänellä.

Hämillään "Lahnanen" katsoi ympärilleen ja sai pika-apua viehkeältä Milestonen konsulentilta, joka supatti ohjeistuksen "Lahnasen" korvaan.

"Kuule hei! Hyvä kysymys. Tuo etummainen koira on sokea ja sen kaveri lykkii sitä saamaan apua tuohon aika lähellä olevaan eläinsairaalaan."


Stallarit eduskunnassa  1

Päivän HS kertoo toimittaja Mats Dumellin SUPO/KGB-tapauksesta. Mielenkiintoista tietoa.

Viikonlopun Iltalehdessä Aarno "Loka" Laitinen kirjoittaa samasta aihepiiristä otsikolla - Vakoilua ja raiskauksia.
Mielenkiintoista tietoa.

Tuossa jutussaan Laitinen antaa verhotun vihjeen eduskunnassa vaikuttaneesta KGB:n agentista:

"Raportin alkuperäinen laatija oli KGB:n kenraali Viktor Vladimirov, joka sai raportin takaisin paluupostissa, kun eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa oleva suomalainen KGB:n agentti lähetti sen Moskovaan.

Tämä palvelus tuli kalliiksi Olli Mattilalle, sillä KGB ryhtyi vaatimaan häneltä vastapalveluksia. Olli toimitti ulkoministeriön salaisia papereita KGB:lle, jäi kiinni, menetti virkansa ja sai tuomion."

Henkilöt Mats Dumell ja Olli Mattila ovat tuomionsa saaneet sekä kärsineet.

Vaan kuka on mahdollisesti tuo Laitisen vihjaama eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa vaikuttanut KGB:n agentti? Vaikuttaako hän edelleen Suomen politiikassa.

Siitä luulisi ainakin nyky-Supon kiinnostuvan? Ja vielä tällä vuosikymmennellä.

> Vakoilua ja raiskauksia Iltalehden sivustolla:
https://www.iltalehti.fi/kolumnistit/a/2009090510182778


Viinanen ja Niinistö bluffaavat taas  1

Jari Tervon Koljatti avaa toivottavasti sitä uuvuttavaa umpihankea, joka vallitsee lähihistoriamme ympärillä.

Ministeri Iiro Viinanen ja eduskunnan puhemies Sauli Niinistö ovat avainasemassa, jos eri muodoissa annetun vaalirahan vaikuttavuudesta muun muassa lainsäädäntöön halutaan täsmätietoa.

Molempien todella isot teot valtiovarainministerinä ovat jääneet hämärän peittoon.

Biologisen elinkaarensa loppusuoralle pikku hiljaa rullaava ministeri Iiro Viinanen yrittää tehdä Sinun-kauppoja omatuntonsa kanssa.

Sen takia uskonkin vakaasti, että meillä taviksilla on toistaiseksi vain kalpea aavistus siitä miten kierosti tämänkin päivän poliittinen koneistomme toimii.

Toivottavasti Jari Tervon Koljatti raivaa tietä myös sille, mitä toimittajat saavat kertoa päättäjistämme. Tosiasioihin perustuen.

- - - -

LÄHDE - HELSINGIN UUTISET 21052008

Iiro Viinanen paljastaa pankkikriisin salat:
Pankit olisivat kaatuneet veronkiertoon vuonna 1993

ANTTI-PEKKA PIETILÄ

■ Pankkikriisin salatuimpiin kauhunhetkiin kuuluu 4. helmikuuta1993.

"Tuolloin valtiovarainministerinä toiminut Iiro Viinanen joutui selkä seinää vasten antamaan pankeille anteeksi miljardien markkojen maksamattomat verot.

Pankkikriisin synkät yksityiskohdat ovat tähän saakka olleet pimennossa. Niitä ei aikoinaan kerrottu edes eduskunnalle, koska se ei kiinnostanut kansanedustajia.

Niinpä pankit pelastettiin säätämällä verovelat anteeksiantava taannehtiva laki juhannuksena 1993. Tosiasioiden paljastuminen olisi voinut kaataa koko pankkijärjestelmän."

Alkuvuodesta 1993 Viinanen oli saamassa pankkikriisin hallintaansa, kun säästöpankkileirin jäänteet otettiin valtiovarainministeriön hoitoon.

Sen jälkeen säästöpankkien itsenäisyys oli enää teoreettinen asia. Viinasen ajoi voimakkaasti Suomen Säästöpankin ja SKOP:n pilkkomista muiden pankkien kesken.

– Kriisi näytti hetken olevan hallinnassa, Viinanen kuvaa tunnelmaa.

Rauha kuitenkin rikkoutui.

Verohallituksesta tuli tieto, jonka mukaan kaikki pankit olivat systemaattisesti kiertäneet sijoitustodistusten leimaveroja. Maksamattomien verojen potti arvioitiin noin 10 miljardiksi markaksi.

– Oli selvää, ettei pankeilla olisi ollut rahaa leimaveroihin. Sellaista rahaa ei ollut mistään saatavissa.

Vaikka verohallitus oli jo vuonna 1985 ohjeistanut verojen maksamisen, pankit jättivät sen tekemättä.

Pankkien mielestä leimaverolaki oli epäselvä, mikä oikeutti ne toimimaan vastoin annettuja ohjeita. Lisäksi pankit katsoivat, että luottojen leimaverot olisivat vaikeuttaneet niiden ulkomaista varainhankintaa.

Viinanen ja valtiovarainministeriön valtiosihteeri Eino Keinänen tulivat siihen tulokseen, että asian vuotaminen julkisuuteen kaataisi pankkeja ja aiheuttaisi kansantaloudellisen hätätilan.

– Aikaisemmat pankkikriisin vaiheet olivat pieniä yksittäispaukkuja tämän veromällin rinnalla, Viinanen sanoo.

Saatuaan tietää tilanteen karmeuden, hän soitti kokoomuksen silloiselle puheenjohtajalle Pertti Salolaiselle, joka kysyi, kauanko asia on painanut hänen mieltään. Vastaus oli ”kaksi tuntia”.

Viinasen ja Keinäsen mielestä verorikos oli pakko antaa anteeksi. Muuta ratkaisua ei keksitty kuin taannehtiva laki ja verottajan perintätoimien lopettaminen.

Viinasen oli valittava pienimmän pahan vaihtoehto, koska suurempi paha olisi voinut viedä mennessään koko maan.

– Siinä olisi mennyt tyhjäksi kaikki aikaisemmat pankkien pelastustoimet.

Virkamiehet selvittivät taannehtivan lain yksityiskohdat ainoastaan pääministeri Esko Aholle ja muutamille muille ministereille.

Leimaverolain muutos läpäisi eduskunnan täysistunnon juhannuksen alla 1993 juuri ennen kansanedustajien kesälomaa.

Valiokuntien asiakirjojen perusteella kansanedustajat olivat autuaan tietämättömiä ongelman laajuudesta ja sen vaikutuksista pankkijärjestelmään ja kansantalouden tilaan. Yhdessäkään dokumentissa ei kerrota anteeksi annettavien verojen kokonaismäärää ja veronkierron järjestelmällisyyttä.

Ennen lain voimaantuloa verottajalla oli valmiina 500 miljoonan markan lasku ensimmäisistä maksamattomista leimaveroista ja valmistelussa oli kolme kertaa suurempi erä.

– Koska eduskunnassa ei esitetty asiasta kysymyksiä, ei niitä oma aloitteisesti myöskään kerrottu siinä pelossa, että koko laki olisi kaatunut.

Viinanen sanoo monesti miettineensä, että varmasti joskus tulee hetki, jolloin minunkin päätäni vaaditaan vadille ja syyte uhkaa niistä toimenpiteistä, joilla olin pelastamassa koko pankkijärjestelmää.

– Silloin ei ollut toista vaihtoehtoa. Kansantalous olisi kaatunut pankkien perässä. Ei sellaista voitu sallia.


Kiesi, Kesko, VV-Auto , Anna ja Audi  1

Yksityisellä yritystoiminnalla on tietysti omat pelisääntönsä. Raha on aina tärkein toimintojen selittäjä. Sen säveltämää laulua lauletaan, kenen maksamaa palkkaa nostetaan.

Niin kuin on käsittääkseni tiedotusvälineilläkin.

Joten mielenkiinnolla odotan ainakin itse, että mitä kaikkea tuosta edelleen paisuvasta otsikkokohusta seuraakaan?

- - - -

Mielestäni tiedotusvälineet sensuroivat Suomessa edelleen tiukasti yhteiskunnallisesti erittäin merkittäviä aiheita. Hyvä esimerkki on kuluneelta kesältä.

Avoimesta internetistä voinee suorittaa vielä ainakin jonkin aikaa avoimia hakuja.

Hakuihin johtavina sanasetteinä esimerkiksi:

esa swanljung vaalirahoitus
nelikannasta

HS:ien suhteen olen pitkään ihmetellyt, että se käsittelee kyllä lakisääteiseen vakuutusturvaan kuten Kelaan ja vakuutusoikeuteen liittyviä epäkohtia.

Musta aukko tulee siitä, kun pitää alkaa käsittelemään yksityisiin työeläkelaitoksiin, vahinkovakuutus- ja liikennevakuutusyhtiöihin liittyviä todelle törkeitä väärinkäytöksiä.

Lieneekö totta kuinka paljon seuraavassa kesän aikaan pärisseen viidakkorummun välittämässä viestissä?

HS:ien toimittajat tai free-lancereina juttuja senttaavat joutuvat antamaan kirjallisen sitoumuksen siitä, että jos sinänsä paikkansa pitävä juttu johtaa esimerkiksi kokoomuksen ison vaalirahoittajan Sammon taholta oikeustoimiin, niin ko. toimittaja vastaa jutun kaikista mahdollisista kustannuksista henkilökohtaisesti.

Jos pitää paikkansa, niin aika tehokasta!


Kiesi karautti kiveksilleen  1

Auton synonyymi kiesi osui tässä Audin ja Annan episodissa uskomattoman hienosti yhteen.

Kuukausien jälkeen kuulemme varmasti tarkennettuna sen mistä tässä kohussa olikaan kysymys?

Audi on ainakin merkkinä monien huulilla ja mielissä.

- - - -

Hyvä on sitten jossain vaiheessa pahimman Kiesi-kohun laannuttua saada laajempaankin tietoon kuinka paljon VV Auton omistavassa Keskossa on naisjohtajia?

- - - -

Ylen Uutinen tältä päivältä kertoi - Tutkija: Vanhoja naiskuvia ujutetaan yhteiskuntaan

Kokeilin kirjoittaa Ylen keskusteluun, että toivottavasti aiheessa huomioidaan myös laajemmin maahanmuuttajataustaisten miesten naiskäsityksiä.

Jostain ihmeen syystä tuo kirjoitukseni ei läpäissyt Ylen sensuuria.


Tykin ruuasta  2

Eilen väläyteltiin ainakin Nordean ekonomistien suulla, että taantuma on ohi. Hienoa vain, jos todellisuus on näin.

Kuitenkin porukkaa heitetään firmoista pihalle yhä kiihtyvään tahtiin, koska jossain taloutemme käytännön tasolla tökkii. Ja pahasti.

Ruuan alvin poliittisen leipomisen yhteydessä olen huomannut, että monissa viikottain ostamassani tuotteissa on toistunut DNA-ilmiö.

"Mistä näitä senttejä oikein tulee?" Siis hintoihin lisää.

- - - - - - -

Sitten tulin funderaaneksi 1990-luvun pankkikriisin salattuja saloja tarkemmin.

Hinnat laskivat. Varsinkin kiinteistöjen.

Kalliilla kuplahinnalla = lainarahalla ostettujen kiinteistöjen vakuusarvot romahtivat ja finanssialan kuplan puhaltajilla tulivat löysät pöksyyn. Vakuusarvot romahtivat. Töppäilythän maksatettiin veronmaksajilla eli tykin ruualla. Osa Arsenalin kautta kahteeen kertaan.

Siinä vähän julkisuudessa puhuttu SYP1 SYP2 - menetelmä lienee jo finanssialan standardi?

- - - - - - -

Sitten tuohon Nordean ekonomistien levittämään sanomaan, että taantuma on ohi.

Levittämällä siis sanaa, että taantuma on ohi turvataan nähtävästi Suomen kiinteistöissä olevan 40 prosentin hintakuplan puhkeaminen. Ainakin toistaiseksi.

Mielenkiintoista on nähdä se, että milloin euroa devalvoidaan? Niin kuin markka - aikaankin tehtiin.


Naisten jalkapallosta  1

Löytyy paljon katsottavaa. Taitotaso on kasvanut viime vuosien aikana huimasti. Innosta ja pelaajien hurmoksesta miestenkin porukat voivat ammentaa jo reilusti oppia.

Ainoa alue, missä tulee ymmärrettävistä syistä eroa miespuolisiin pelaajiin ovat pallon rintakuoletukset. Ai, niin ja vastustajan vaparin aikana muuriin asettautuneilla käsin suojeltavien alueiden valinnat.

Nykyisen naisten maajoukkueen menestys tullee varmasti pitkälle siitä, että avainporukka pelaa ulkomailla ja joukkueidensa avauskokoonpanoissa.

Naisten puolelta on jo löytynyt pidemmän aikaa pelaajia, jotka päihittävät esimerkiksi potkutekniikan puhtaudessa miespuolisia kollegoitaan. Ja se ei ole vähän.

Toivottavasti naisten kantti kestää Englantia vastaan.


Räikkösen voitosta  1

Vaikken F1-kisoja lajina seuraakaan niin hienoa, että Räkä voitti!

Kansallistunteella en voittoa ota, koska kyllähän se kisailu tuolla tasolla on globaalia toimintaa. Toivottavasti loppukausi kulkee Ferrarilla voitokkaasti.

Kun tämän kauden säänötkin taitavat jo olla selvillä.

Vielä kun Kimi kasvattaisi takatukkansa lisukkeeksi kunnon matikaiset, niin jo olisi Italian ja Espanjan lehdillä kirjoittamista.


Alviksi 10 prosenttia  1

Velkaantumisesta viis, mutta tosiasia lienee, että raha sinällään ei ole suomalaisille ongelma, vaan sen riittävä hankkiminen elämän perustarpeisiin.

Vaalirahoitusta pyydettäessä yrittäjiltä olen kuullut, että näin tukemalla puolue äxää tuet "suomalaista markkinataloutta."

Mielestäni valtaosa yritystoiminnasta on kuitenkin erittäin keskitetysti toimivien suuryritysten hallinnassa. Kansallinen korporatismi jyllää kaikessa.

Siksi ehdotankin, että alvi Suomessa laitetaan pysyvästi kymmeneen prosenttiin, jonka siirtymistä hintoihin seurataan aktiivisesti. Sanktioin.

Samaten asuntokaupoista yms. poistetaan perusteettomat leimaverot yms.

Valtio velkaantuu varmasti lisää. Ainakin ensi alkuun, mutta kotimainen kulutus pysyy virkeänä. Se on kuitenkin Suomen kohtalon kysymys A.


Barrikadin miehet  1

Toivottavasti yhteiskunnallisesti suuntautuneen Barrikadin miehet Harri Nykänen ja Jouni Tervo saavat myös rinnalleen naispuolisia bloggaajia.

Mielestäni on hyvä vaan, että tulee erilaisia näkökulmia julkisuuteen.

Tunteeko kuka seuraavan teoksen teoksen tekijöitä tarkemmin? En löytänyt teosta ainakaan vielä kirjastojen tietokannoista.

<- Historia toistaa itseään Barrikadin sivuston lopettanut toimintansa aiempi linkki johtaa 3.9.2024 https://docendo.fi/sivu/tietoa-meista/ sivustolle - >

"Barrikadilla on ilo osalistua suomalaisen korruption paljastustalkoisiin vielä ennen eduskunnan syyskauden avausta.

Rovaniemeläiset asiantuntijat Petri Koikkalainen ja Esko Riepula käyvät uunituoreessa kirjassa Näin valta ostetaan – lyhyt oppimäärä poliittisesta korruptiosta Suomessa 2006 – 2009 läpi vaalirahoituksen keskeiset kysymykset.

Yhteiskuntatieteen tohtorin ja oikeustieteen professorin yhdessä kirjoittama seikkaperäinen selvitys ei jätä kiveäkään kääntämättä.

Se osoittaa vastaansanomattomasti, kuinka liikemiehet ostivat pääsynsä vallan ytimeen ja kuinka poliitikkojen, julkisen rahan ja bisnesmiesten kesken yritettiin rakentaa pimeän puoluetuen vipurahastoa.

Rovaniemen kelkkatehtaan tapaisilla hankkeilla yhteiskunnan varoja oli tarkoitus ohjata kenenkään huomaamatta poliittisen päätöksenteon rasvaamiseen."

- - - -

Lähipäivinä lienee ilmestymässä uusi pamfletti Barrikadin miehiltä?

"Tuorein pamflettimme ilmestyy juuri sopivaan aikaan. Nyt kun poliitikot kilvan vakuuttelevat kaiken olennaisen tulleen jo kerrotuksi, kirjassa isketään kiinni poliittisen rahan ydinkysymyksiin.

Uusin pamflettimme tulee osoittamaan, ettei Suomi ole maailman korruptoimattomimpia maita niin kuin meille uskotellaan, vaan että lahjoman antamisesta ja vastaanottamisesta on tullut maan tapa ja sen vuoksi yhteiskunnalliselle toiminnalle kuolemanvakava asia.

Niin kuin kirjoittajat itse sanovat, enää ei Suomessa tarvitse äänestää kun poliitikon voi yksinkertaisesti ostaa."