KYSYMYS: Olen 28-vuotias nainen ja seurustellut nyt vakavasti yli 7 vuotta suurinpiirtein samanikäisen miehen kanssa, yhteen muutettiin jo ensimmäisen vuoden aikana. Meillä ei ole vielä lapsia, mutta puhetta on ollut lasten hankkimisesta ja avioliitosta. Ensimmäiset 6 vuotta sujui todella hyvin, mutta viime vuosi on ollut yhtä vuoristorataa. En tiedä mistä kiikastaa, mutta minusta on tullut yhä huomionhakuisempi ja mieheni puolestaan vastaa tähän kiinnittämällä huomion muualke kuin minuun. Suhtaudumme aikuismaisesti suhteeseemme ja yritämme selvittää vastoinkäymisemme. Tosin miehelleni on todella vaikeaa avautua ja itse olen varsinainen päällepäsmäri. Hän on rauhallinen ja passiivinen, minä dynaaminen ja aktiivinen. Suurin ongelmamme on ehkä kommunikaatio, mutta yritämme kyllä puhua. Tosin hän suostuu puhumaan vasta, kun muuta vaihtoehtoa ei enää ole. Erosta on keskusteltu puheyhteyden puutteen vuoksi, mutta aina ollaan päätetty vielä yrittää.

En uskalla puhua hänelle kaikista toiveistani ja tarpeistani, mikä varmaan tavallaan tukahduttaa minua. Hän taas on niin herkkä, että menee kaikista ongelmista paniikkiin. Tällä hetkellä minua häiritsee romantiikan ja kemian puute, mistä on keskusteltu, mutta mies ei ole vielä kovin paljoa tehnyt sen lisäämiseen, itse taas olen aina ehdottamassa illallisia yms. Tyypillisesti olen kiinnittänyt huomiota jo muihin miehiin ja puntaroin, kannattaako meidän jatkaa yhdessä. Miehellä on toki hankala tilanne: hän on muuttanut ulkomailta Suomeen perässäni pari vuotta sitten ja etsii vielä paikkaansa Suomessa. Joudun tällä hetkellä hoitamaan kaikki talouden laskut, sillä mieheni työ on satunnaista, vaikka hän viihtyy Suomessa. Miten tästä eteenpäin? Lähipiirissäni monet suosittelevat eroa, sillä monien mielestä olemme liian erilaisia. Rakkautta kuitenkin vielä on.

VASTAUS: Kerrot suhteestasi, johon kuuden hyvän vuoden jälkeen on alkanut ilmaantua haasteita. Jokin on muuttunut - et vain oikein tiedä, mikä on nyt toisin kuin ennen. Rakkautta teillä riittää, mutta jotain puuttuu.

Mitähän teidän välillänne oikein tapahtuu? Kuvaustasi lukiessa tulee vaikutelma, että mitä enemmän haet huomiota mieheltäsi, sitä enemmän hän vetäytyy omaan kuoreensa. Sen seurauksena sinusta tulee varovaisempi ilmaisemaan omia tarpeitasi. Jos niin joskus teet, miehesi menee vain lukkoon. Kierrätte kehää ja kärsitte molemmat tilanteesta.

Yritätte selvittää asioita puhumalla, mutta se ei oikein suju. Olette pohtineet eroakin, kun puhuminen on niin hankalaa. Mietin, mahdatteko puhua ”oikeista” asioista? Mitä toisen sanat toiselle tarkoittavat? Kun esimerkiksi ehdotat romanttista yhdessäoloa, miten miehesi kuulee sen: sinun toiveenasi mukavasta yhdessäolosta vai ehkä vaatimuksena, jonka toteuttamisessa hän tuntee epävarmuutta ja riittämättömyyttä.

Mistä teidän siis olisi hyvä puhua? Kerrot, että suhtaudutte suhteeseenne aikuismaisesti, yritätte järkevästi puhumalla ratkaista ongelmianne. Miten paljon mahdatte puhua tunteistanne? Oletko kertonut, että kun haet kumppanisi huomioita, koet hänen torjuvan sinut. Oletko kuvannut, miltä se sinusta tuntuu. Onko kumppanisi kertonut, miten hän kokee sinut silloin. Mitähän kumppanisi vastaisi, jos kysyisit, miltä hänestä tuntuu se, kun ehdotat jotain yhteistä tekemistä. Mikä saa hänet paniikkiin kun puhutte ongelmistanne – millaisia tunteita siihen kätkeytyy. Mahtaako hän pelätä sinun menettämistäsi – olethan jo katsellut muitakin miehiä. Onko tunteissanne jotain tuttua omasta menneisyydestänne – millaisia pettymyksiä ja menetyksiä olette joutuneet elämänne aikana kokemaan.

Suhteenne on kestänyt jo niin kauan, että toisen erilaisuuteen alkaa kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Kun puhutte erosta, mistä itse asiassa haluatte eroon: toisistanne vai tästä hankalasta tilanteesta, joka välillenne on muodostunut? Se, mihin toisessa on alkuun ihastunut, alkaa jossain vaiheessa vihastuttaa. Se on väistämätöntä parisuhteessa – ennemmin tai myöhemmin sitä joutuu pohtimaan, onko erilaisuus rikkautta vai este syvemmän suhteen luomiselle. Kannattaa miettiä yhdessä, miksi toisen erilaisuus ärsyttää: onko se sellainen piirre itsessä, jota haluaisi salaisesti olla tai joka on itselle haasteellinen. Entä millaista olisi elää itsensä kanssa samankaltaisen ihmisen rinnalla – mihin silloin olisi tyytyväinen, mikä ärsyttäisi. Erilaisuus voi kääntyä parisuhteen voimavaraksi, kun puolisoiden vastakkaiset luonteenpiirteet alkavat täydentää ja tasapainottaa toisiaan.

Te kaksi olette parisuhteenne parhaita asiantuntijoita. Ottakaa rauhassa ja pakottomasti selvää itsestänne ja toisistanne: ajatuksista, kokemuksista, tunteista, haaveista ja unelmista. Ja muistattehan, että on muitakin tapoja hoitaa parisuhdetta kuin puhuminen…

Toivon, että löydätte uudestaan tien toistenne luo – erilaisuudestanne huolimatta.

Perheneuvoja Pirkko