Lapset eivät hyväksy parisuhdetta

23.6.2015 13:45
Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olen muutaman vuoden ollut parisuhteessa ihanan miehen kanssa. Meillä on yhteensä viisi lasta, kaikki teini-ikäisiä, joista kolme täysi-ikäistä. Emme asu yhdessä mutta vietämme paljon aikaa molempien kodeissa, silloin kun toisella ei ole lapsia luonaan. Lapsemme eivät ole tavanneet toisiaan, sillä omat lapseni eivät halua tavata mieheni lapsia. Lasteni on ollut vaikea hyväksyä suhdettamme ja nyt tuntuu, että aikaa on jo kulunut liian kauan. Koen tilanteen todella hankalaksi.

Ongelmana on myös erilaiset kasvatuskäytännöt mieheni kanssa. Mieheni palvelee lapsiaan ja tekee kaikki heidän puolestaan. Itse taas haluan opettaa lapsilleni erilaisia taitoja elämää varten ja vaadin heitä osallistumaan yhteisen kodin hoitamiseen. Mieheni tytär käyttää isänsä kiltteyttä todella törkeästi hyväkseen. Tytär huutaa, kiroilee ja uhkailee isäänsä jos ei saa tahtoansa läpi. En pysty hillitsemään itseäni näissä tilanteissa ja olenkin suoraan sanonut, mitä ajattelen tyttären käytöksestä. Kyseessä on kuitenkin jo täysi-ikäinen nuori nainen.

Nyt tilanne on kärjistynyt siihen, että tytär ei tule isänsä luokse kun olen siellä vaan on silloin poikaystävänsä luona. Syy siihen, miksi tytär ei tule isälleen minun siellä ollessani on, että hän tietää etten hyväksy moista käytöstä isäänsä kohtaan. Tytär ja mieheni toinen lapsi ovat sanoneet isälleen, etteivät halua, että osallistun mihinkään keskusteluihin joita he käyvät keskenään vaikka istuisin vieressä. Haluaisin keskustella asiasta tyttären kanssa mutta hänen isänsä pelkää liikaa tyttärensä reaktiota eikä siis halua, että keskustelisimme asiasta. Se taas ahdistaa minua, sillä haluan puhua asiat halki ja haluan opettaa myös lapsille, että asioista pitää puhua. Kun esimerkiksi omat lapseni käyttäytyivät ikävästi miestäni kohtaan, otin asian heti puheeksi kaikkien osapuolien kanssa yhdessä. Mieheni periaatteessa ymmärtää pointtini asiassa mutta ei halua/uskalla tehdä asioille mitään. Mieheni tytär siis manipuloi isäänsä ja en kestä sitä ollenkaan.

Tilanne ahdistaa itseäni todella paljon ja mietin sitä lähes taukoamatta. Se on vaikuttanut mm. siihen, että kun olen mieheni luona en uskalla puhua siellä mitään ja mietin, mitä voin sanoa vai voinko sanoa mitään. Tilanne on myös ajautunut siihen, että en halua mennä mieheni luokse, kun hänellä on lapset siellä. En halua aiheuttaa myöskään lapsille ahdistusta siitä, että olen siellä. Sillä uskon, että he kokevat minut ahdistavaksi. En tiedä enää mitä teen? Rakastan miestäni valtavasti mutta en tiedä mitä tilanne pidemmän päällee tekee omalle mielenterveydelleni.

Surusilmä 41 v.

VASTAUS: Kuulostaapa ikävältä tilanteelta ja samanaikaisesti kovin tutulta. Olet löytänyt itsellesi ihanan miehen, jota rakastat valtavasti. Mutta miten sovittaa yhteiseen uusperheen elämään kummankin lapset ja sitä kautta myös kummankin historia?

Minulle tuli viestisi sisällöistä kolme erilaista suhteen tasoa, jotka pitäisi saada toimimaan.

1. Parisuhde eli yhteys miehesi ja sinun välillä.
2. Vanhemmuus eli kummankin suhde omiin lapsiinsa.
3. Suhde puolison lapsiin.

Kuulostaa sitä, että jollain tapaa kaikilla näistä tasoista, sekä sinun että miehesi osalta, on hankaluuksia.

Kuvaat suhdetta mieheesi hyväksi, mitä se varmaan onkin muilla alueilla, paitsi vanhemmuus- ja kasvatuskysymyksissä. Et hyväksy miehesi tapaa olla vanhempi suhteessa hänen lapsiinsa. Riitelettekö tästä vai tulevatko riidat sinun ja hänen lastensa välille? Oletteko pystyneet rauhallisesti keskustelemaan ja kuulemaan kummankin näkökulmia ja toivomuksia? Tiedätkö, minkälaista suhtautumista tai asioita miehesi toivoisi sinulta? Miten ja millaista hän toivoisi, että asiat ja yhteydenpito olisi uusperheessänne? Miten helppoa tai vaikeaa teidän on ylipäätään ratkaista ristiriitoja välillänne? Onnistuuko se muissa asioissa? Pystyttekö riitelemään muista kun näistä uusperhekysymyksistä? Myös uusperheessä keskeistä on vanhempien hyvä yhteys ja kyky ratkaista ristiriitoja ilman, että tilanteet ja tunteet kärjistyvät.

Toinen taso, minkä viestistäsi luin, on että kummankaan teistä lapset eivät ole hyväksyneet vanhempiensa uutta puolisoa ja kumpikaan teistä ei ole pystynyt tältä osin löytämään yhteyttä omiin lapsiinsa. Kerrot omalta osaltasi, että sinun lapsesi eivät ole hyväksyneet suhdettanne ja suostuneet tapaamaan miehesi lapsia. Mistä siinä on kyse? Mitä he eivät hyväksy? Keneen ja mihin he ovat pettyneitä? Eihän miehesi lapsilla ole mitään osaa eikä arpaa sen kanssa, että lastesi vanhempien suhde on päättynyt ja sinulla ja miehelläsi on suhde. Oletko pystynyt puhumaan näistä asioita heidän kanssaan ja kyselemään heiltä? Miten he asiat kokevat? Miten he toivoisivat asioiden olevan tai järjestyvän? Veikkaan, että hekään eivät halua tilanteen jatkuvan tällaisena. Ajattelisin, että sinun ensisijainen tehtäväsi on pyrkiä rakentamaan keskusteluyhteyttä omiin lapsiisi uusperhekuvioon liittyvissä kysymyksissä. On yhtä iso ja haitallinen asia, että sinun lapsesi eivät hyväksy suhdettanne kuin miehesi lasten suhtautuminen sinuun. Mutta sinun ensisijainen tehtävä on pyrkiä korjaamaan asioita omalla tontillasi.

Kolmas suhteen taso on suhde toisen lapsiin, jotka uusperhekuviossa tulevat kuvioon kylkiäisinä, haluaisipa tai ei. Ne muistuttavat usein kipeälläkin tavalla siitä, miten kummallakin on oma historiansa ja aikaisempia parisuhteita. Ehkä haastavin asia uusperheessä elämisessä, on kestää ulkopuolisuutta ja suostua olemaan myös sivussa. Se onnistuu parhaiten silloin kun noilla kahdella aiemmalla mainitsemallani suhteen tasolla yhteys toimii. Miehesi tapa olla vanhempi, hänen suhteensa tyttäreensä, on pitkälti hänen asiansa. Se on samalla tavalla yksi tapa olla vanhempi kuin sinun tapasi. Siinä on todennäköisesti asioita ja historiaa joista sinä kaikelta osin et voi olla tietoinen. Sen sijaan, että yrittäisit vaikuttaa heidän suhteeseensa, pystyisitkö miettimään miksi et kestä tätä asiaa. Miksi se vaikuttaa sinuun niin vahvasti? Todennäköisesti et pysty muuttamaan miehesi tapaa olla vanhempi. Siksi siihen on opittava ottamaan etäisyyttä, eräällä tapaa suostuttava. Sanot, että haluaisit puhua asiat halki miehesi tyttären kanssa. Se kieltämättä kuulostaa minustakin hieman uhkaavalta. Kuitenkin on aikuisuutta, pyrkiä rakentamaan yhteyttä lapseen ja nuoreen. Se onnistuu parhaiten niin, että lähestytään nöyrinä, kiinnostuneina, kysellen, ja että ollaan valmiita ottamaan vastuu niistä asioista, jotka omassa käyttäytymisessä menivät pieleen.

Ehkä eniten kannustaisin sinua vahvistamaan sinun ja miehesi välistä yhteyttä, jonka varassa jaksaisitte, toinen toisianne tukien, näitä haastavia uusperheen tilanteita ja suhteita. Helppoja ne eivät ole kenellekään. Suomen Uusperheiden liitolla on mm. parisuhdekursseja, jotka auttavat vahvistamaan parisuhdetta juuri uusperhenäkökulmasta.

Oikein hyvää jatkoa!

perheneuvoja Helena