KYSYMYS: Olen 39-vuotias nainen ja seurustellut 6 vuotta miesystäväni kanssa. Meillä on 5 kk:n ikäinen vauva, maailman rakkain ja ihanin pieni ihminen. Vauva sai (muutaman vuoden yrittämisen ja yhden keskenmenon jälkeen) alkunsa IVF:llä, jonka maksoin (n. 17 000e) yksin asuntosäästöilläni, sillä miesystäväni ei halunnut rahallisesti osallistua. Miesystäväni ei erityisesti halunnut lasta, mutta suostui "avustamaan" toiveestani ja pyynnöstäni, jos hänen ei tarvinnut maksaa mitään.
Muutimme yhteen juuri ennen vauvan syntymää. Olemme aina riidelleet paljon ja suhteemme on ollut "epätasainen" (pitkään on-off), mutta riidat ovat pahentuneet raskauden aikana ja vauvan synnyttyä. Miesystäväni saa raivokohtauksia, jolloin hän paiskoo tavaroita hajalle yms. (viimeisillä raskausviikoillani hän esim. paiskasi täyden ruokalautasen sirpaleiksi lattialle n. 10 cm päähän minusta, toisena iltana kitaransa palasiksi lattiaan ja kerran voidepurnukkani pitkin kylppärin seiniä, lapsen synnyttyä pyykit pitkin keittiötä, ruokaa sinne tänne yms.). Hän ei ole lyönyt minua tai lasta.
Lapsen synnyttyä olemme riidelleet joka ilta, mikä on mielestäni hirveää - erityisesti lapsen kannalta - ja tunnen siitä suurta syyllisyyttä. Itse olen tehnyt päätöksen, etten korota lapsen kuullen ääntäni, mutta miesystäväni huutaa usein täyttä huutoa lapsen läsnäollessa. Pahin oli kerta, jolloin hän sai jälleen raivarin lapsen ollessa hänen sylissään: hän huusi aivan lapsen korvan kohdalla haukkuen minua huoraksi (yleisin "lempinimeni" nykyään, syyttä) eikä suostunut antamaan lasta pois sylistään vaan syöksyi toiseen huoneeseen lapsi sylissään ja paiskasi oven kropallaan kiinni, niin että vauva heilui sylissä hurjasti. Jälkeenpäin hän lupasi, ettei enää koskaan tee niin. Jos tekee, lähdemme heti vauvan kanssa.
Vaikka mies on erittäin hyväpalkkaisessa hyvässä työssä johtavassa asemassa, hän on koko suhteemme ajan käyttänyt todella runsaasti alkoholia. Raskausaikanani määrä oli joka ilta n. 1 pullo viiniä + muutama olut, lapsen synnyttyä se on onneksi jonkin verran vähentynyt. Piilopulloja löytyy (tyhjennettynä) kuitenkin usein mitä omituisimmista paikoista (esim. pyykkikorista). Joululomalla (2 vkoa putkeen) ja viikonloppuisin alkoholia kuluu joka ilta niin, että iso mies mm. kävelee (kirjaimellisesti) päin seiniä.
Raha saa miesystäväni raivoihin. Hän on huono rahankäyttäjä, maksuja jatkuvasti perinnässä, ja vaikka hänellä on todella poikkeuksellisen hyvä palkka, hän vaatii minulta "ruokarahaa" useamman satasen joka kuukausi (itse saan vain Kelan tukea), koska hän käy useammin kaupassa. Hän huutaa minulle rahasta jatkuvasti. Maksamme kaikki laskut ja asumismenot tasan puoliksi. Uusimpana hän vaatii lapsilisästä (n. 90 e) puolet itselleen... Hän ei ole koko aikana ostanut yhtään, ei yhtä ainoaa asiaa lapselle: ei tarvikkeita (tutit, pullot, amme jne.), ei vaatteita, ei leluja, ei isompia tarvikkeita (vaunut, turvaistuin yms., joista suuri osa onneksi saatu lahjoina minun suvultani).
Muiden kuin vihan/kiukun tunteiden näyttäminen on hänelle mahdotonta, eikä hän siedä sitä minultakaan - itkuni suututtaa hänet joka kerta. (Muistan hetken, kun vauva oli vasta muutaman viikon ja olin aivan poikki. Mies oli minulle vihainen, istui sohvalla tietokoneellaan, kun itkin vauva sylissä ja pyysin halaamaan meitä - mies ignoorasi meidät ja oli koko illan kuin emme olisi olemassa, aivan koko illan.)
Miesystäväni käy töissä ja harrastuksissa ja tapaa koko ajan kavereitaan (baarissa) yms., joten käytännössä hoidan lapsen yksin ja näemme vain iltasella tunnin parin verran (riidelläksemme). Miehelle en edes uskaltaisi vauvaa jättää, sillä kun hän on pienen kassa, hän ei vastaa itkuun (siihen ei kuulemma ole syytä) ja on vain tietokoneellaan - esim. suihkussa käyntini aikana vauva saattaa huutaa täyttä kurkkua miehen reagoimatta mitenkään.
Sydämeni särkyy, kun ajattelen, miten tämä kaikki vaikuttaa vauvaan. Päiväsaikaan koitan kompensoida rakkaalle pienelle ihmiselle ja laulamme, leikimme, tanssimme, luemme, sylittelemme jne. yhdessä koko päivän. Mutta riittääkö se?
En ole tietenkään syytön tilanteeseen. Sanon suuttuessani tosi ilkeästi miehelle. Lisäksi olen muuttunut seikkailunhaluisesta, hauskasta naisystävästä pelkäksi äidiksi - ja lapsen etu menee minulla AINA meidän molempien aikuisten tarpeiden edelle, enkä huomioi miestä enää juurikaan. En usko, että enää olen häneen ihastunut, mutta en tiedä, voisiko ihastumisen tunne joskus palata?
Meillä on ihana koti ja haluaisin vielä yrittää yhteiseloa. Voisiko pariterapia auttaa, vai kannattaisiko vain muuttaa erilleen? Tärkein on vauvan etu, mutta en enää osaa ajatella, mikä rakkaalle pienelle ihmiselle olisi parasta. Osaisitteko neuvoa?
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi ja luottamuksesta meitä kohtaan. Tulin lukiessani kovin surulliseksi ja myös huolestuneeksi.
Tekstisi oli sydäntä särkevää luettavaa. Suurin toiveesi on täyttynyt ja olet monen vuoden odottamisen jälkeen saanut suloisen vauvan. Jo heti viestisi alussa kerrotkin tilanteen kaikessa raadollisuudessaan: miesystäväsi ei lasta halunnut.
Kerroit, ettet ole häneen enää ihastunut. Rakkaudesta et puhu mitään. Ei hänen käytöksensäkään sinun kuvailemanasi järin rakastavalta vaikuta. Luepa oma tekstisi uudelleen läpi. Se on todella karua tekstiä. Riitelyä, raivokohtauksia, tavaroiden rikkomista, huorittelua, holtitonta alkoholin käyttöä, vastuuttomuutta raha-asioissa, välinpitämättömyyttä jne.
Vakavaksi tilanteen tekee sen, että kaiken tämän keskellä elää ihan pieni lapsi. Minulle nousee monen tasoinen huoli. Huoli vauvan fyysisestä turvallisuudesta nousee siitä, miten miesystäväsi on suuttuessaan riehunut vauva sylissään. Lisäksi siitä, että hän on paiskonut esineitä vauvan läheisyydessä ja sinun ollessasi viimeisilläsi raskaana. Kaikki nämä ovat väkivaltaista käyttäytymistä ja lapselle vahingollista.
Lapseen vaikuttaa myös se henkinen ilmapiiri, jonka keskellä hän elää. Jos yhdessäolonne on lähinnä pelkkää riitelyä ja huutamista, se ei ole hyväksi kenellekään. Vauvaan vaikuttaa suoraan myös se, miten sinä itse voit. Kerrot monesta sellaisesta asiasta, jotka aiheuttavat turvattomuutta. Olen huolissani sinusta ja jaksamisestasi. Kuinka paljon parisuhteen ongelmat vievät sinulta sellaista energiaa, jonka kuuluisi suuntautua lapsen ja sinun itsesi hyvinvoinnista huolehtimiseen?
Mietin, kuinka moni ihan parisuhteen perusasioista suhteessanne täyttyy. Rakkaus? Luottamus? Vastuun jakaminen? Huolenpito? Hyvä vanhemmuus? Henkinen ja fyysinen läheisyys? Ilojen ja surujen jakaminen? Mikä pitää teitä yhdessä? Teillä on ihana koti. Riittääkö se?
Olet hyvä ja rakastava äiti lapsellesi. Yrität kompensoida pahoja asioita omalla rakkaudellasi. Vauvan kanssa olemisesi kuulostaa hyvältä ja kauniilta. Se ei vaan valitettavasti riitä pyyhkimään pois turvattomuutta aiheuttavia tekijöitä.
Aina kannattaa mennä pariterapiaan, jos molemmat haluavat pysyä yhdessä ja ovat motivoituneita muuttamaan omaa asennoitumistaan ja käyttäytymistään. Mutta ilman molempien omaa panostusta asioiden muuttamiseen on paraskin terapeutti voimaton.
Mihin tahansa päädytkin, muista, että lapsen etu menee kaiken edelle. Ja lapselle on tärkeää, että äiti voi hyvin.
Toivon sinulle viisautta toimia itsesi ja lapsesi hyvinvoinnin ja turvallisuuden parhaaksi.
Lämpimin ajatuksin
perheneuvoja Paula
9 kommenttia
Fiorentina
10.4.2015 13:21
Hei,
Vastaa kommenttiinkova huoli nousi kirjoituksestasi ja päällimmäisenä tuli mieleen neuvo: lähde vauvasi kanssa pois yhteisestä kodistanne niin pian kuin vain mahdollista. Miehelläsi näyttää joko alkoholin hallitsemattoman käytön ja/ tai psyykkisen luonnehäiriön takia tilanne suhteessanne riistäytyneen täysin käsistä. Älä anna käyttää itseäsi hyväksi taloudellisessa mielessä äläkä muutenkaan. Kerroit tekstissäsi että miehelläsi on poikkeuksellisen hyvät tulot- miksi hän silti pyytää sinulta rahaa omaan käyttöönsä ?
Väkivaltaisen käytöksen suhteen sinun on otettava ehdoton nollatoleranssi. Miehesi käytöksessä väkivaltaisuutta on henkisessä ( nimittely ), taloudellisessa ( holtiton rahankäyttö ja sinulta rahan pyytäminen ) ja fyysisessä ( tavaroiden paiskominen, vauvan "retuuttaminen" ) mielessä. Tähän peilaten- mikä sinua pitää tällaisessa suhteessa, jossa ennen pitkää sinun tai lapsesi henki voi olla vaarassa ?
Sinulla on varmasti turvaverkkoa, ystäviä ja sukulaisia joiden puoleen voisit kääntyä ja kertoa asioiden todellisen laidan sekä saada käytännön apua ja tukea tuhoisasta suhteesta irti pääsemiseen.
Voimia sinulle.
Vastaa kommenttiin
piiiiiiiiiiiip
10.4.2015 21:49
Mitä sä nainen vielä mietit... Juokse ja kovaa, tuo vaan pahenee.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
huhuhu
11.4.2015 11:20
Mitä tämän naisen päässä on liikkunut kun ensinkään lasta lähtenyt tekemään kun mies ei ole edes halunnut saati osallistunut lapseteon kuluihin. Kyllä voi sanoa että tässä on niitetty mitä on kylvetty. Ajattelitko että kyllä se siitä paratiisiksi muuttu kunhan saat miehen kiikkiin lapsenteolla. Ei hyvä ihme. Mitenkä sairas lapsi kasvaa tuollaisessa ilmapiirissä? Nyt jos on vähääkään järkeä tällä naisella, lähtee kiitämään ja kovaa. Ai että on kiva koti? Senhän takia kannattaa kaikki paska katsoa ja samalla pistää lapsi kärsimään!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anttiiiiii
11.4.2015 14:24
"Tärkein on vauvan etu, mutta en enää osaa ajatella, mikä rakkaalle pienelle ihmiselle olisi parasta."
Tiedät kyllä vastauksen onko tällainen ympäristö ja ihmissuhde lapselle parasta:
"Olemme aina riidelleet paljon ja suhteemme on ollut "epätasainen" (pitkään on-off), mutta riidat ovat pahentuneet raskauden aikana ja vauvan synnyttyä. Miesystäväni saa raivokohtauksia, jolloin hän paiskoo tavaroita hajalle yms."
"Lapsen synnyttyä olemme riidelleet joka ilta"
"miesystäväni huutaa usein täyttä huutoa lapsen läsnäollessa. Pahin oli kerta, jolloin hän sai jälleen raivarin lapsen ollessa hänen sylissään: hän huusi aivan lapsen korvan kohdalla haukkuen minua huoraksi (yleisin "lempinimeni" nykyään, syyttä) eikä suostunut antamaan lasta pois sylistään vaan syöksyi toiseen huoneeseen lapsi sylissään ja paiskasi oven kropallaan kiinni"
"Hän ei ole koko aikana ostanut yhtään, ei yhtä ainoaa asiaa lapselle"
"Miehelle en edes uskaltaisi vauvaa jättää, sillä kun hän on pienen kassa, hän ei vastaa itkuun"
"Päiväsaikaan koitan kompensoida rakkaalle pienelle ihmiselle ja laulamme, leikimme, tanssimme, luemme, sylittelemme jne. yhdessä koko päivän. Mutta riittääkö se?"
Ei. Ei riitä. Ei se helppoa tunnu olevan, mutta aika herätä. Kotinne saattaa olla ihana ulkonäöllisesti mutta tuollaisessa on hirveä asua. Ihan omasta kokemuksesta kerron, eikä oma isäni ollut väkivaltainen tai tunnekuollut. Vanhempien loputonta riitelyä (meillä se johtui isän juomisesta) on hajottavaa kuunnella. Toki ihminen voi muuttua, mutta suurin osa ei tee näin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Leijonaisä
12.4.2015 20:59
Tällaisena nelikymppisenä miehenä ja ennen kaikkea isänä täytyy jo hiukan ihmetellä, että tuossa tilanteessa pitää kysyä mitä tehdä. Lähde. Lähde heti. Älä mieti tuo miehesi haluaa. Tärkeintä on lapsi. Se pieni ja viaton ihmisenalku, jolla on nyt ihan oikeasti vaara mennä rikki joko psyykkisesti tai fyysisesti. Ja varaosia ei kaupasta saa. Siis lähde. Äläkä palaa.
Tuli itse isäksi muutama vuosi ja en olisi ikinä uskonut, mitä se pieni ihmisenalku minussa muutti. Ja hän teki sen peruuttamattomasti. Nyt tekee ihan pahaa kuulla tai lukea tuollaisesta välinpitämättömyydestä, jota kohdistetaan pieneen lapseen. Minäkin olin vielä ennen lapsen syntymää varsinainen uraohjus ja halusin isäksi, mutta vaimoni joka tapauksessa pelkäsi että hän saisi hoitaa lapsen yksin. Vielä odotusaikana ei merkkejä vauhdin hidastamisesta ollut, vaikka olin mukana kaikki neuvolakäynnit jne. Mutta sitten kun neiti syntyi ja sain hänet syliini, se katse sulatti minut ihan täysin. Nyt meillä on kaksi lasta ja tänään on vietetty neidin synttäreitä. Tein itse kakun. Vaaleanpunaisen. Siinä oli sydämiä päällä. Synttäreiden jälkeen olin lasten majan kattona. Oli kivaa.
Haluan siis korostaa, että lähde. Joillakin siihen isäksi kasvamiseen menee aikansa, mutta tuollainen käytös on vaaraksi Sinulle ja lapsellesi. Miehesi ei ole alkuunkaan edes oikein halunnut isäksi. Kenties hän on tykännyt tekotavasta, mutta siihen se on jäänyt. Miten hänen siis voi odottaa kasvavan isäksi, jos hän ei sitä sitä halua. En todellakaan usko, että hän haluaakaan. Nyt hän on vaaraksi Sinulle ja lapsellesi. Ja todennäköisesti hän huutaa perääsi, mutta pääsee Sinusta yli eikä paljoa mieltään hetkauta, jos ei enää näe. Suree vain lähinnä sitä, että ei saa niitä asioita mitä parisuhteessa saa. Joutuu tekemään joitakin asioita ihan itse.
Lapset aina haluavat uskoa parasta vanhemmistaan ja toivovat loputtomasti. Voitko kohdata lapsesi katseen sitten kun hän on jo vähän kasvanut, kun hän kysyy sadatta kertaa, miksi isä ei tehnyt sitä tai miksi isä ei taaskaan pitänyt lupaustaan. Tai voitko katsoa hänen kauhistuneisiin silmiinsä, kun isä taas raivoaa ja paiskoo tavaroita.
Haluan esittää Sinulle vielä yhden kysymyksen. Voitko antaa itsellesi anteeksi, jos jäät ja hän vahingoittaa lasta. Voitko koskaan toipua siitä, jos noin käy. Koskaan. Jos vastaat kyllä, voit jäädä. Jos vastaat ei. Lähde. Ja tee se heti.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
kiirehdi
16.4.2015 15:00
Tämä koti on täynnä väkivaltaa. Väkivalta ei ole vain suoria iskuja toisen kehoon, vaan juuri tuota pelolla kiusaamista. Myös jatkuva huutaminen ja tavaroiden heittely on väkivaltaa. Mies käyttää myös taloudellista ja emotionaalista väkivaltaa. Sinä ja lapsi olette vaarassa. Mies yrittää hoitaa viinalla mielenterveysongelmiaan. Hän on täysin holtiton. Ihme etteivät naapurit tai sukulaiset ole vielä tehneet lastensuojeluilmoitusta. Mitä ongelmia itselläsi on taustalla, kun lähdit pakottamaan moisen hullun isyyteen? Lähde heti.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
19.4.2015 10:06
Ukko kaipaa selvästi vihanhallintakurssia ja/tai hoitoa. Ei siinä ole tarinan perusteella mitään epäselvää.
"En ole tietenkään syytön tilanteeseen." Tämä lause antaa ymmärtää, että tämä jamppa ei kuitenkaan vedä kierroksiaan tyhjästä. Asennemuutos vaaditaan siis molemmilta jos homma meinaa jatkua.
Sinällään vähän hupaisaa, että vaikka kirjoittaja ihan suoraan tässä jutussa sanoo olevansa osasyyllinen (mikä nyt on 99% tapauksista fakta kun kahdella ihmisellä menee niin kuin nyt näyttää menevän) niin silti kaikissa kommenteissa on 1 yhteinen nimittäjä: Kaikki syy on miehessä.
Vastaa kommenttiinEi siinä, ukkohan on kirjoituksen perusteella ammattiavun tarpeessa. Se on selvä asia. Mutta kuten kirjoittaja tosiaan itsekin sanoi, ei tämä tilanne nyt niin ole, että hän on vain vastaanottavana osapuolena.
Vastaa kommenttiin
NeitiEtsivä
22.4.2015 20:34
Kyllä se on naisen VASTUU ennekaikkea lähteä suhteesta, koska mies on lapselle vaaraksi. Naisen vastuu ja aika kasvaa aikuiseksi. Riippumatta siitä, miksi suhteen tila on mikä on, naisen pitää ajatella nyt ensisijaisesti lasta eikä itseään jäämällä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Antttiii
27.4.2015 01:33
Shiwan, luepa jatko kirjoittajan lainauksesta. Kyllä ne kierrokset tulevat tyhjästä. Tuossa myös uhataan lasta.
"Sanon suuttuessani tosi ilkeästi miehelle. Lisäksi olen muuttunut seikkailunhaluisesta, hauskasta naisystävästä pelkäksi äidiksi - ja lapsen etu menee minulla AINA meidän molempien aikuisten tarpeiden edelle, enkä huomioi miestä enää juurikaan."
Mulla ei ole mitään feminististä ideologiaa enkä suinkaan kuvittele että syy olisi aina miehessä. Jos tiedot ovat tapauksessa oikein (oletan että ovat, muuten näihin on turha reagoida) on täysin selvää missä on suhteen ongelmien pääsyy.
"Asennemuutos vaaditaan siis molemmilta jos homma meinaa jatkua." Toivon sydämeni pohjasta, että kysyjä tai kukaan tänne osuva ei ota neuvoa vakavissaan. Kyllä, jotkut muuttuvat ja kyllä se on mahdollista. Suurin osa ei vaan muutu. Jos haluat tappaa itsesi henkisesti, kannattaa jatkaa ja rukoilla Jumalaa tai kysyä ennustajalta parisuhdevinkkejä. Kysyjältä ja muilta saman ongelman kanssa painivilta kysynkin haluatteko pelata lottoa oman ja lapsenne elämän suhteen siitä muuttuvatko asiat paremmiksi.
Kuulostanko kylmältä? Pahoitteluni. En ole koskaan tajunnut ihmisiä jotka haluavat tehdä elämästään helvetin roikkumalla kusipään kanssa - on kyse sitten miehistä tai naisista. Tämä on kuitenkin hyvin kevyttä verrattuna siihen miltä lapsestasi tuntuu kuunnellessasi teitä elämänsä alkuvuodet, jos et ota elämääsi omiin käsiisi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin