KYSYMYS: Olemme seurustelleet mieheni kanssa 7 kuukauden ajan. Olemme molemmat 27-vuotiaita. Olemme etäsuhteessa, välillämme on 170 km, mutta näemme viikoittain ja pisimmät ajat erillään ovat korkeintaan viikon mittaisia. Minä olen vuorotyössä ja vapaapäiväni ovat pääsääntöisesti arkipäivinä, jolloin ajan miehen luokse muutamiksi päiviksi kerrallaan. Miehelläni on kaksi lasta aikaisemmasta suhteesta ja lapset ovat pääsääntöisesti isällään joka toinen viikonloppu. Mieheni tulee luokseni silloin kun hänen lapset, työt tai minun työt ei sitä estä, mutta huomattavasti harvemmin kuin minä. Tämä on ollut tiedossa alusta asti enkä koe sitä ongelmaksi. Ongelma on se, että mieheni ei kestä etäsuhteen aiheuttamia haasteita.
Mieheni haluaisi minun muuttavan hänen luokseen ja olenkin hakenut muutamaa työpaikkaa sieltä suunnalta. Tällä hetkellä tilanne näyttää työpaikkojen suhteen huonolta. Olen tällä hetkellä koulutustani vastaavassa työssä, jonka koen omakseni. En haluaisi hakea mitä tahansa työtä, ja tehdä työkseni sellaista missä en viihdy. Myös urakehitykseni kannalta se olisi huonoa. Olen kuitenkin valmis mm. työttömyyden sattuessa (nyt määräaikainen sopimus), hakemaan myös muita kuin oman alan töitä.
Mieheni mielestä en yritä tarpeeksi tai halua tarpeeksi muuttaa hänen luokseen. Hän myös kokee menojensa suunnittelun olevan vaikeaa, koska minun ollessa hänen luonaan tai hänen tullessa luokseni, joutuu hän menoistaan luopumaan. Itse en ole häntä pakottanut valitsemaan näin. Toki toivon hänen tulevan tänne vastavuoroisesti silloin kun hän pääsee, jos vapaapäivämme osuvat samoille päiville. Nyt iltamme erillään menee viestitellessämme ja tätä asiaa puidessa. Miehellä on paha olla, mutta koen, että hän syyttää minua asiasta. Jos joskus vietän vapaapäiviä täällä, saan kuulla siitä aina jollain tavalla. Suoraan hän ei minua koskaan syytä, mutta se tulee aina jollain tapaa esille. Minulla on täällä kotikaupungissani muutama rakas harrastus, joista en halua luopua vaikka olenkin parisuhteessa. Koen, että niistä luopuessani menettäisin osan itsestäni. Myös perheen ja ystävieni näkemisen koen tärkeäksi - etten unohda heitä vaikka seurustelen. Tarvitsen myös välillä taukoa matkalaukkuelämästä, koska se käy välillä raskaaksi.
Viestittely on erittäin raskasta, kaikki pyörii vaan erimielisyyksien ympärillä. En muista milloin viimeksi olen saanut kuulla viestien kautta positiivisia asioita tai sitä mitä hänelle merkitsen. Yritän olla sovitteleva ja sanonut hänelle em. asioista, ja mies kokee, että tekee kaiken väärin, ei sovita toisillemme, on paska mies jne... Kaikki tämä riitely erillään ollessa vain etäännyttää meitä toisistamme. Itse olen valmis lopettamaan riitelyn ja uskomaan, että asiat lutviutuu aikanaan. Mies vaan ei kestä ajatusta, että tilanne saattaa jatkua samanlaisena vuodenkin vielä eikä oikein tunnu pääsevän riitelystä eroon vaan pui asiaa joka päivä. Tuntuu, että tässä on niin iso solmu, joka vielä johtaa eroon. En tiedä mitä voin hänelle sanoa, että hänen olonsa paranisi. Alan olla kurkkuani myöten tätä ja joka kerta kun saan häneltä viestin, ajattelen, että mitähän taas tällä kertaa. Lentäisin yllätyksestä selälleni, jos siellä olisi odottamassa joku mukava ja kannustava viesti. Mies näkee vain oman pahan olonsa.
Koen, että tilanne on kestämätön enkä tiedä kuinka kauan sitä tälläisenä kestän. Yhdessä ollessamme meillä on mukavaa ja hauskaa, toki riitoja on ollut silloinkin. Ne saamme kuitenkin sovittua jotenkuten. Asiat tuntuvatkin usein jäävän avoimiksi. Olen tästä hänelle sanonut ja pyytänyt, että pyytäisimme toisiltamme anteeksi ja annettaisi myös. Mies tarvitsee riidan jälkeen oman aikansa, että palautuu normaaliksi. Itse riitelen, ja pystyn sopimaan saman tien. Pääosin kuitenkin koen, että yhteinen aikamme on se asia, minkä vuoksi olen kestänyt tilannettä erillään ollessamme. Molemmat rakastamme toisiamme ja haluamme pysyä yhdessä. Onko ero kuitenkin ainoa mahdollinen ratkaisu vai voiko tästä päästä yli ja jatkaa yhdessä?
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi, joka liittyy kahteen yleiseen ja tärkeään aihepiiriin: etäsuhteeseen ja vaikket siitä tässä kohdassa paljon puhu, myös uusperheytymiseen. Molemmissa aihepiireissä on paljon puhuttavaa, kun suhdetta rakennetaan. Miehesi haluaisi ratkaista tilanteen siten, että muuttaisit hänen luokseen, mutta sinä et ole valmis luopumaan hyvästä työstäsi ja harrastuksistasi, joita sinulla on kotipaikkakunnallasi. Tilannetta jumiuttaa sen käsitteleminen tekstiviesteillä, jotka luovat negatiivista mielialaa.
Minusta tuntuu, että ennen kuin pääsette tekemään konkreettisia ratkaisuja, on tärkeätä puhua tunteista. Eihän kumpikaan tahallaan yritä olla hankala, vaan molempien näkökulmat perustuvat omiin toiveisiin, pelkoihin ja odotuksiin.
Miehesi ymmärrettävästi haluaisi sinut kokoaikaisesti lähelleen, jakamaan arjen elämän, sen läheisyyden ja ilot sekä surut. Kun tällaista kaipausta yrittää ilmaista lyhyissä viesteissä, se helposti kääntyy pettymyksen ja syyttelyn sävyiseksi eikä saakaan toista tuntemaan lämpöä vaan loukkaantumista. Sinä taas toivoisit miehen tulevan enemmän sinun luoksesi, jotta matkustamisen vaiva jakautuisi tasapuolisemmin ja varmasti myös siksi, että ollessaan mukana sinun elämänpiirissäsi hän oppisi tuntemaan sinua syvemmin. Hän tutustuisi ystäviisi, harrastuksiisi ja työminääsi.
Kumpikin haluaisi olla täydesti pari, olla yhdessä ja elää suhteessa keskenään omassa elämänpiirissään. Miten nämä molempien todellisuudet voitaisiin jakaa riittävällä tavalla?
Kertokaa toisillenne siitä, millaisesta tulevaisuudesta unelmoitte. Etäsuhde on tällä hetkellä todellisuuttanne, mutta mitä yhteistä tavoitetta kohti haluatte kulkea? Millainen koti kummallakin välkkyy mielessä?
Millaisessa maisemassa se sijaitsisi? Mitä tekisitte yhdessä arkena? Miten miehen lapset olisivat mukana yhteisessä elämässänne? Millainen teidän kummankin oma elämä olisi töineen ja harrastuksineen? Miltä tuntuisi tulla joka päivä yhteiseen kotiin? Mitä hyvää kumpikin saisi ja mistä joutuisi luopumaan yhteisessä tulevaisuudessa? Luopuminen ei ole negatiivinen asia vaan osa elämää. Valitessaan elämäänsä yhtä joutuu jättämään jotakin toista vähemmälle. Mistä kykenee luopumaan saadakseen tilalle uutta?
Yhdessä keskustelemalla voitte auttaa toisianne tässä muutosprosessissa. Jos haluatte olla yhdessä, kummankaan elämä ei voi jatkua samanlaisena kuin ennen. Miehesi ei voi vain siirtää yhtä osaa, sinua, omaan elämäänsä säilyttäen sen muuten täysin entisellään. Sinä joudut yhtä lailla valintojen eteen, mikäli haluat sitoutua jatkossakin suhteeseenne. Mistä kumpikin on valmis luopumaan yhteisen elämän vuoksi? On myös tärkeätä saada surra sitä, mistä luopuu, vaikka tekisi sen omasta päätöksestään saadakseen paljon hyvää tilalle. Puolin ja toisin on helpompi joustaa, kun kokee toisen arvostavan sitä ja ymmärtävän, ettei luopuminen ole helppoa.
Käytännön neuvona ehdotan, että ette erossa ollessanne yritä käsitellä vaikeita asioita viesteillä. Kirjoitetussa tekstissä asiat jyrkkenevät ja mustavalkoistuvat eikä kehon kieli ole mukana auttamassa tulkitsemaan sanomaa oikein. Puhukaa vaikeat asiat kasvotusten ja lähettäkää viestejä, kun haluatte kertoa lämmöstä, kaipauksesta, hassutuksista, ilosta ja rakkaudesta. Antakaa hyvää palautetta! Pitäkää vireillä sitä, mikä suhteessanne on hienoa ja minkä puolesta kannattaa nähdä vaivaa.
Toivon teille avoimuutta ja iloa!
Päivi, perheneuvoja
2 kommenttia
luoja
22.5.2015 23:13
Kyynel. Minulla ja miehelläni on yli 3000 km välissä. Suhde toimii jos molemmat ovat oikeasti valmiita panostamaan suhteeseen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Umenohana
22.5.2015 23:25
Kysymys ja kommentti:
Vastaa kommenttiinMiksi mies ei muuta luoksesi? (Työ? Lapset? (Kumpikaan ei ole 170km matkalla ja samassa valtiossa todellinen syy)
Mies vinkuu paskuuttaan koska on a) oppinut että naisten kanssa riita loppuu kun myöntää olevansa huono ja väärässä ja b) samalla kerää äidillistä sääliä.
Vastaa kommenttiin