Talous- ja rahakomisaari lausui yllä mainitut sanat Council on Foreign Relationsin kokouksessa New Yorkissa vuonna 2011. Rehn viittaa puheessaan parivaljakon Reinhart ja Rogoff tutkimustuloksiin, joiden pohjalta julkaistiin top selleriksi noussut teos This time it is Different. Kirjassaan Reinhart ja Rogoff väittävät, että talouskasvu hidastuu, jos valtionvelka kasvaa yli 90 prosenttiin bruttokansatuotteesta. Nomen est omen: tämä tutkimus oli jotain aivan muuta kuin antoi ymmärtää.
Suomen omaa Olli-poikaa on kiusattu jo tovi leikkauspolitiikan akateemisesta pohjan puutteista ja paikoin totaalisesta puuttumisesta. Leikkauslinjaa ovat kritisoineet niin nobel-voittajat, elinkeinoelämän vaikuttajat, oppositio kuin johtavat ekonomistitkin. Rehn ei yhden nobelistin kriitiikistä kauhistunut vaan toi leikkauslistojensa tueksi ”uskottavien taloustieteilijöiden” tulokset. Sanomattakin selvää, että tutkimus oli Reinhartin ja Rogoffin.
28-vuotias opiskelija Thomas Herndon kävi R&R:n datan läpi ja loppu on historiaa. Tutkimuksessa ei tehty pelkästään Excel-virheitä vaan osa aineistosta sivuutettiin tietyn lopputuloksen saavuttamiseksi. Lopulta kävi ilmi, että Rehninkin hehkuttama 90 prosentin -sääntö pohjautuu valikoituihin tilastoihin ja tutkimuskohteen laajamittaiseen väärintulkintaan. Yksi opiskelija kyseenalaisti koko leikkauspolitiikan, ja jopa oman professorinsa yllätykseksi, onnistui siinä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki kyseenalaistaa Ylen haastattelussa leikkauspolitiikan omalta osaltaan ja vaatii matokuurin sijaan lisää julkisia investointeja. Vaikka sitten lisävelalla. Tämä on yksi poliittinen kirosana, jota moni ei uskalla ääneen mainita, kiitos hallitusohjelman tavoitteiden. Hallitseva poliittinen paradigma, jota myös Suomen hallistus Jutta Urpilaisen ja Jyrki Kataisen johdolla toteuttaa, lähtee ajatuksesta, että eurokriisi on velkakriisi ja ennen kaikkea julkisen velan kriisi.
Vaikeiden ratkaisujen tuleville hallituksille siirtämisen lisäksi Jyrkijutan ainoa lääke kriisiin on ollut julkisen sektorin leikkaaminen talouden tasapainottamiseksi ja yksityisen sektorin verotuksen keventäminen. Kriisimaille tarjoillaan risiiniä, vaikka todellinen kriisi piilee rahaliiton rakenteissa ja investoinneissa. Säästöjen sijaan julkinen velka kasvaa samaan aikaan kun työttömyys on räjähtänyt käsiin. Jopa Euroopan komission presidentti Jose Manuel Barroso totesi ennen vappua, että leikkauspolitiikan aika on ohi. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, jäi tosin epäselväksi.
Kukin tekee tulkintansa. Suomen johtava pelialan asiantuntija, kansanedustaja Jaana Pelkonen ehdotti työvoimapolitiikkaan aivan uudenlaista futuristista näkökulmaa: matalapalkkaratkaisua eli madallettua palkkaa työllistymisen takaamiseksi. Sen sijaan, että leikattaisiin, luotaisiin työpaikkoja ja silleen hei: ” Yhden hyvä ei ole automaattisesti toiselta pois.” Ajatus on sinällään söpö, muttei pidä paikkaansa. Matalapalkkaratkaisua on kokeiltu, eikä toiminut. Palkkojen leikkaaminen ei synnytä suoraan sen enemmän työpaikkoja, se vain pienentää palkkakustannuksia. Yhden hyvä on toiselta pois.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATTin ylijohtaja Juhana Vartiainen kertoo Taloussanomissa, että: ”Mitä enemmän on työn hakijoita, sitä enemmän syntyy työsuhteita.” Olemme ongelman ytimessä. Ongelma on aina työntekijä ei työmarkkinat. Työvoimapolitiikka ei voi perustua pelkästään työmarkkinoiden polkemiseen. Se vaatii myös investointeja. Odotamme jatkuvasti kasvua, joka todellisuudessa se revitään työntekijän kukkarosta. Investointeja ei ole juurikaan näkyvissä, eikä siten työpaikkojakaan.
Ajatus, että kuka tahansa saa työtä, kun vain tarpeeksi hakee, elää sinnikkäästi, vaikka maailma ympärillä muuttuu. Suomalaiset työmarkkinat ovat erittäin kilpailutetut. Uskokaan minua. Been there done that. Ongelma ei ole siinä, etteivätkö ihmiset yrittäisi tarpeeksi tai että työttömyys johtuu pelkästäään työmarkkinoiden toimimattomuutena. Ongelma on siinä, että meillä ei ole tarpeeksi työpaikkoja ja työvoimapolitiikka, joka keskittyy työllistämisen sijaan orjuuttamiseen. Ongelma on joka tapauksessa viime kädessä työntekijän, ei koskaan yrityksen, eikä todellakaan politiikan. Ongelma on eläkeikä, työurien pituus ja liian korkea palkkataso. Sosiaaliturva on ongelmien synty ja juuri, minimipalkka kommunismia ja perustulo utopiaa.
Sosiaali- ja terveysalan kattojärjestön Sosten kyselyssä etuuksia myöntävistä ja hakemuksia käsittelevistä tahoista valtaosa piti väärinkäytöksiä harvinaisina. Sosiaalialan ammattilaiset päinvastoin kokivat, että liian moni jää ilman turvaa ja tuet ovat liian matalia. Vapaamatkustajaloishuijarit elävät lähinnä keskustelupalstoilla ja pääkirjoituksissa. Oxfordin yliopiston professorit David Stuckler ja Sanjay Basu väittävät Why Austerity Kills -kirjassa, että talouden säästökuurit ovat tappaneet tuhansia. Samaan aikaan Hursti kyselee kela-kortteja leipäjonossa.
Kasvu ei synny itsestään. Kasvua pitää ruokkia. Kun talous yskii ja yksityinen sektori on keskittynyt ”tehostamaan” ja ”kehittämään” eli ”erottamaan” ja ” verottamaan”, julkisen sektorin on astuttava kehiin. On tärkeä muistaa, että rahaa pitää säästämisen lisäksi käyttää. Satraappi Laatikaisen aave leijailee edelleen Keskisuomalaisen toimituksessa. Päätoimittaja Pekka Mervola ehdottaa kolumnissaan uusien hävittäjäkauppojen ohella opintotuen takaisinperintää opintojen keskeyttäjiltä. Tuplattu velkataakka lisää työllistymistarvetta ja pakko on toimiva kannustin. Harmi, kun hävittäjätehtaalle ei pääse puolikkaalla maisterin tutkinnolla. Ei etenkään kun koko tehdas ei edes sijaitse Suomessa.
On hienoa, että kansanedustaja Pelkonen sekä Suomen ikinuoret ja aina innovatiiviset päätoimittajat blaastaavat uusia avauksia. Olisi vielä hienompaa, kun nämä työvoimapoliittiset neronleimaukset eivät kävisi aina pienituloisen kukkarolla. Kansanedustajan ja päätoimittajan palkalla on helppo huudella. Euroopan talous on totaalisessa tiltissä eikä se siitä tilttailemalla parane. Kasvua ei edelleenkään luoda leikkaamalla, eikä todellakaan hävittäjiä tilaamalla - tämän toivoisi ainakin gallup-tähti keskustan muistavan. Kasvua luodaan johdonmukaisilla investoinneilla suomalaiseen työhön ja koulutukseen, ei kvartaalitalouden silmänkääntötempuilla tai opiskelijoita kiusaamalla.