Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olemme mieheni kanssa seurustelleet lähes 10 vuotta joista 2 olemme olleet naimisissa ja meillä on 2 pientä lasta. 4-vuotias oireilee äiti ikävästä ja osoittaa hirveästi mieltään koska pienempi tietenkin vie huomiota kovasti mutta tuntuu ettemme pääse yhteisymmärrykseen kurin pidossa. Mieheni odottaa lapsiltamme aivan liikaa ja antaa mahdottomia rangaistuksia kun ei enään keksi muuta vaikka olemme sopineet yhteisistä pelisäännöistä ja sitten hän toteaa jo omankin mielen pahoittaneena ettei vain osannut enää toimia tilanteessa ja tämä aiheuttaa välillemme kitkaa koska toivoisin rinnalleni aikuisen enkä kolmatta lasta. Tuntuu että hän myös paikkailee poissa oloaan tekemällä meidän kanssa jotain kivaa ja ostaa jotain mutta ei sekään kiva ole. Suhteestamme ei rakkautta ja huumorintajua puutu mutta tuntuu etten jaksa tälläistä oikuttelua kun hän tajuaa tehneensä väärin niin riidellään, sitten hän pyytää anteeksi ja lepyyttelee ja lupaa jatkossa toimia toisin mutta hetken päästä tilanne taas lipsuu ja saa oloni epävarmaksi ja ajattelemaan että kuuluuko minun oikeasti jaksaa tälläistä.

Väsynyt88

VASTAUS: Kiitos yhteydenotosta. Lähettämästäsi viestistä välittyy tunnelma, ettet oikein koe puhaltavasi juuri nyt yhteen hiileen miehesi kanssa - ajaudutte erimielisyyksiin lasten kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä ja tämä turhauttaa ja väsyttää sinua paljon. Lastenkasvatus onkin raha-asioiden, seksin ja ajankäytön ohella yksi (kesto)riidanaihe monien pariskuntien kesken, koska ollaan isojen kysymysten äärellä: minkälaista hyvän elämänmallia lapsille oikeastaan halutaan välittää.

Kerroit, että miehesi odottaa lapsiltanne liikaa ja antaa mahdottomia (ylimitoitettuja?) rangaistuksia. Tässä asiassa näytätte olevan samaa mieltä; miehesi tuntuu katuvan tekemisiään ja tuntee ehkä syyllisyyttäkin omasta toiminnastaan. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä niissä tilanteissa miehesi mielessä tapahtuu kun hän kokee toimivansa kasvattajana omien ihanteidensa vastaisesti - mikä saa hänet lopulta olemaan liian ankara tai vaativa lapsianne kohtaan? Mietin, missä määrin hän mahdollisesti kokee riittämättömyyttä ja neuvottomuutta isänä, ehkä pelkää, ettei täytä omia tai (kuviteltuja) toisten odotuksia siitä, miten hänen tulisi toimia, jotta olisi riittävän hyvä isä.

Aika moni vanhempi kokee, että isyyteen ja äitiyteen sopeutuminen on vienyt pitkän ajan. Jotkut puhuvat, etteivät oikein koskaan ole kokeneet, että isänä tai äitinä oleminen on "mun juttu" (en vihjaa, että näin olisi puolisosi kohdalla, mutta mielenkiintoista olisi kuulla hänen ajatuksiaan isänä olemisesta laajemminkin). Sitäkin mietin, että missä asioissa voisitte antaa toisillenne positiivista palautetta vanhempina ja puolisoina? Suhteessanne on kuitenkin rakkautta ja yhteistä huumoria ilmeisen paljon.

Toit viestissäsi esille myös sen, että miehesi on "poissa" ja hän paikkailee tätä poissaoloaan erilaisilla hankinnoilla ja laatuajalla. Et tarkemmin kuvaa onko hän konkreettisesti poissa kotoa vai henkisesti vai ehkä sekä että - mitkä tekijät/olosuhteet vaikuttavat siihen fiilikseen, että hän on poissa? Miten miehesi on reagoinut tai reagoisi siihen, jos kerrot rauhallisessa tilanteessa, että hänen poissaolonsa herättää sinussa epävarmuutta ja ehkä turvattomuudenkin tunteita, että kaipaat hänen läsnäoloaan perheessä ja omassa elämässäsi. Etteivät laatuaika tai lahjat korvaa sitä, mitä hän voisi läsnäolollaan perheellenne tuoda. Mahdollisesti olet puhunut tunteistasi miehellesi, mutta jos et vielä, niin mitä hänelle voisit sanoa? Varmaan olisi hyvä painottaa sitä, ettei perimmäinen tarkoituksesi (kai) ole hänen kritisoimisensa tai arvosteleminen, vaan kertoa siitä, miten tärkeä ja suorastaan korvaamaton ihminen hän on sinulle. Positiivisesti ilmaistuihin viesteihin on yleensä helpompi vastata myönteisellä tavalla - jos kokee toisen puheen kritiikiksi tai arvosteluksi, niin helposti alkaa puolustautuminen/vetäytyminen ja hyvä ja avoin keskusteluyhteys jää syntymättä.

Tämän poissaolo-asiankin yhteydessä olisi kiva kuulla, mitä miehesi mahdollisesti tuumailee asiasta ja miten oikeastaan päädytte "lipsumisen" tielle ja samoihin asioihin uudelleen. Viestisi perusteella voisi kuvitella, että miehelläsi on aito halu muuttaa asioita paremmaksi. Toivottavasti näistä ajatuksista on sinulle jotain apua.

Perheneuvoja Juha

KYSYMYS: Erosimme lapseni äidin kanssa noin vuosi sitten kun haksahdin vahingossa toiseen naiseen ja valehtelin ex puolisolleni aika paljon. Olen yrittänyt sanoa että voin muuttua ja lopettaa valehtelemisen hänelle mutta luotytamus on mennyt todella pahasti ja hän ei oikein halua enään luottaa minuun. Yritän muuttua kaiken aikaa ja en saa siihen keneltäkään minkäälaista tukea ja yksin jaksaminen tuntuu todella haastavalta. Olen valmis tekemään kaiken jotta voisin saada lapseni äidin kiinnostumaan minusta uudestaan. tarvitsisin pikaisesti apua ja neuvoa kuinka toimin. Olen kaikki keksimäni keinot käyttänyt ja lapseni äiti on edelleen se kenen kanssa tahdon olla ja saada perheeni takaisin jonka omieni toilailujeni takia menetin. Pyydän apua, auttakaa minua. Pelkään että exäni löytää uuden miehen ja minä jään kokonaan sivuun vaikka olen hänelle sanonut kuinka kaipaan häntä ja yhteistä tytärtämme todella paljon ja rakastan exääni edelleen mutta hän ei halua noteerata enää mitenkään minun tunteideni osoituksia, hän lähestulkoon vain nauraa minulle.

-TAHDON PERHEENI TAKAISIN-

VASTAUS:"TAHDON PERHEENI TAKAISIN" on vahva viesti ja osoitus siitä, että kuinka vakavissasi olet. Olet ymmärrettävästi tuskainen ja hädissäsi kun et saa tällä hetkellä jakaa elämääsi rakastamasi naisen ja tyttäresi kanssa. Kirjoitat olevasi tilanteessa kovin yksin. Onkohan sinulla ystäviä tai sukulaisia, jotka voisivat kulkea rinnallasi tässä elämänvaiheessa?

Kirjoitat, että olet valmis muuttumaan, mutta kaipaisit siihen tukea. Suosittelisinkin sinua hakemaan keskusteluapua omalta terveysasemaltasi, opiskelijaterveydenhuollosta, työterveyshuollosta tai yksityiseltä ammattilaiselta (psykologi / psykiatri / psykoterapeutti) . Muuttuminen ei tapahdu hetkessä vaan on prosessi. On tärkeää, että otat vastuun menneistä tapahtumista ja käsittelet niitä yhdessä ammattiauttajan kanssa. Se vaatii työtä ja vaivannäköä, mutta on iso satsaus tulevaisuuteesi.

Kokonaan toinen kysymys on ex-puolisosi menettämä luottamus ja sen mahdollinen palauttaminen. Itse käytät ilmaisuja "vahingossa haksahtaminen" ja "toilailu", mutta exäsi on voinut kokea asian paljon kipeämmin. Uskottomuus ja valehtelu ovat varmaankin loukanneet häntä syvästi. Luottamuksen uudelleenrakentaminen vie aikaa eikä sitäkään prosessia voi oikein jouduttaa. Vielä kolmas kysymys on se, että mitä ex-puolisosi tahtoo. Siihen kysymykseen voi vastata vain hän itse.

Parisuhteen jatkaminen uskottomuuden jälkeen on mahdollista, jos molemmat sitä tahtovat ja ovat valmiita tekemään töitä luottamuksen palauttamiseksi. Prosessi on pitkä eikä oikotietä onneen ole. Pariterapia voi olla tässä tilanteessa avuksi: auttaa löytämään yhteisen ymmärryksen siitä, mitä teille tapahtui. Anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen prosessit ovat keskeisiä tällaisessa parisuhdekriisissä.

Jatkuipa teidän matkanne yhdessä tai erikseen, teillä on yhteinen lapsi, jonka vuoksi kannattaa yrittää löytää jonkinlainen sovinto. Mitäpä jos kirjoittaisit ex-puolisollesi kirjeen, jossa kertoisit, kuinka pahoillasi olet. Mitään vaatimatta, vain omista tunteistasi kertoen. Se voisi olla ensimmäinen askel kohti muutosta.

Rohkaisevin terveisin
perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Olemme mieheni kanssa seurustelleet reilu 4 vuotta, minulla on aiemmasta liitosta 2 lasta. Koko suhteemme ajan olen ollut varovainen onnistuuko menevän nuoren miehen ja uusperheen yhdistäminen. Pitänyt sitä henkistä takaovea auki. Mies vannoo aina rakkauttaan eikä minulla ole ollut syytä epäillä uskottomuutta.

Onko meillä tulevaisuutta? Pystynkö enää luottamaan? Ilmapiiri kotona on muuten mukava, turhanpäiväiset riitelyt loppuivat kuin seinään kun lainasta ei tarvitse enää jankuttaa. Lapset rakastavat miestäni ja jossain tuolla kaiken valheen alla on se mies johon rakastuin. Toivoisin todella että voisin unohtaa tämän kaiken.

Pettynyt, 30

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Kuvat siinä, monin tavoin, sitä ristiriitaa, joka syntyy toisaalta halusta luottaa ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta ja toisaalta niistä epäilyksistä, jotka sinua ovat alusta asti vaivanneet.

Oikeastaan melkein ensimmäinen lauseesi tavoittaa ongelman ytimen, kirjoitat, että "epäilet onnistuuko menevän nuoren miehen ja uusperheen yhdistäminen". Ja kysymyksesi edetessä tavallaan vastaat siihen itse. Monet asiat eivät toteutuneet haluamallasi tavalla, eivätkä siinä ajassa, kuin olisit tahtonut. Toisaalta kuvailet niitäkin asioita, jotka ovat onnistuneet. Päällimmäisenä yhteinen lapsi ja vanhemmuus laajemminkin: kerrot, että lapsesi ovat kiintyneet mieheesi. Voisi siis ajatella, että vanhemmuuden saralla on tapahtunut hyviä asioita, onnistumisisa.

Parisuheteen saralla olet joutunut kokemaan pettymyksiä. Sinua on loukattu ja olet menettänyt luottamuksesi. Olette myös riidelleet paljon. Oli ilahduttavaa lukea, että varasitte pariterapia-ajan. Minulle jäi kuitenkin mielikuva, ettette menneet vastaanotolle. Olisiko teillä nyt paremmat valmiudet sen aloittamiseen, ainakin aika paljon on vaakalaudalla.

Kirjoitat siitä, miten pahoin olet voinut, psyykkisesti ja fyysisesti. Se kertoo varmaan siitä, miten syvälle loukkaus on osunut. Kysyt myös, pitäisikö sinun vain unohtaa ja antaa anteeksi. Ajattelen, ettemme voi väkisin unohtaa mitään. Joistakin asioista on puhuttava, on päästettävä tunteet ulos, etteivät ne myrkyttäisi sisintämme. Samoin on anteeksiannon laita, emme voi pakottautua antamaan anteeksi. Sen aika on vasta sitten, kun oma loukkaantumisemme ja pettymyksemme ovat voineet tulla kuulluksi ja käsitellyiksi. Luulen, että pariterapia voisi olla paikka joissa voisitte käsitellä, sekä omia, että yhteisiäkin pettymyksiä ja odotuksia.

Jotain voisi arvella siitä, että miehesi koki asuntolainan ahdistavaksi tai että hän oli sinulle "virtuaalisesti" uskoton. Ne voisivat kertoa, vaikka siitä, että hänelle on lyhyessä ajassa tapahtunut paljon. Hänen elämänsä täyttävät nyt uudenlaiset velvollisuudet ja tehtävät. Ei ole aina helppo luopua entisestä, vapaammasta elämästä. Anna hänelle aikaa. Tai pikemminkin antakaa toisillenne aikaa. Tarvitsette paljon läheisyyttä ja puhumista, että luottamuksenne palautuisi ennalleen. Mutta jos haluatte molemmat sitä, uskon, että se on mahdollista.

Kaikkea hyvää!
perheneuvoja Kati