KYSYMYS: Olen neljänkymmenen puolivälissä ja asun avopuolisoni kanssa. Ensin asuimme kaksin, mutta vuoden alusta mieheni nuorin poika yllättäen muutti meille. Ei siinä mitään. Minäkin koin, että lapsi on tervetullut ja että meidän luonamme on parempi.
Kesällä avopuolisoni vanhin poika muutti meille. Kävimme keskustelut avopuolisoni kanssa ennen kuin annoimme hänelle luvan muuttaa. Yhdessä sovimme säännöt. Mutta nyt kun puolisoni täysi-ikäinen poika ei niitä noudata, ei puolisoni tee mitään.
Nyt sitten vielä puolisoni äiti kotiutettiin terveyskeskuksesta sanoen, että yksin ei pärjää. Puolisoni taisi miettiä, että äitinsä muuttaa meille pysyvästi ja minä taas luulin, että vain sen hetken että kuntoutuu.
En myöskään ollut saanut tietoa ennen hänen meille tuloaan, että hän on pidätyskyvytön ja muistisairas. Mieheni vakuutteli aiemmin, että hän on vain sekaisin leikkauksesta ja lääkityksestä.
Anoppi on nyt ollut meillä kohta kaksi viikkoa, ja multa on mennyt täysin kuppi nurin.
Anoppi ihan ensimmäisenä ilmoitti, että olohuoneen toinen sohva on hänen. Sitten hävisi mun kylpytakki jonka hän oli ominut kun hän löysi sen kuleksimasta. Siis joko meidän makuuhuoneemme naulasta tai kylpyhuoneen naulasta roikkumassa. Sitten hän ilmoitti, että ottaa minun torkkupeittoni. Molemmissa tapauksissa pyysin miestäni hankkimaan ne takaisin. Kylpytakin sain kolmen pyynnön jälkeen, mutta peittoni on vieläkin anopilla. Mieheni on luvannut hankkia sen takaisin tai ostaa uuden. Eipä ole näkynyt useista pyynnöistä huolimatta.
Tämän lisäksi anoppi aina iltaisin on erityisen sekaisin ja kyselee jatkuvasti mitä minä siellä teen. Miehen suvun puolelta otan nuo kysymykset raskaasti, sillä esim. mieheni ensimmäistä avioliitosta oleva tytär on käynyt sanallisesti päälleni kun vaadin osallistumaan kodin töihin ja hankkimaan välillä muutakin kyytiä kuin meidän. Hän ilmoitti silloin että koti ei ole minun kotini, vaan isän ja hänen. Mieheni seisoi hiljaa kädet taskussa vieressä. Ihan kuin siunaten asian.
Nyt vielä viikonloppuna mieheni sairastui ja jätti täysin äitinsä hoidan minulle. Mihin en ollut ollenkaan valmis enkä halukas. Mieheni totesi toivuttuaan flunssasta, että totta kai mun kuuluu hoitaa äitiä kun hän itse ei pysty. Minä olen joutunut juoksemaan hakemassa anopille vaippoja ja kiikutamaan kodinhoidolle avainta.
Mutta sen lisäksi anoppi tosiaa makaa sohvalla aamusta iltaan eikä pysty pidättämään, joten sohva on pissassa. Tämän lisäksi anoppi oli piilotellut käytettyjä vaippoja minun vessaan ja siellä haisi todella pahalta. Kauhean riidan jälkeen sain mieheni siivoamaan vessan. Olen joutunut jopa meidän makuuhuoneestamme kuskaamaan pissavaipan pois kun anoppi oli sen sinne heittänyt.
Meillä on kaksi pientä koiraa ja koirilla on lupa tulla sohvalle. Tai siis on tähän asti ollut. Nyt anoppi kieltää jatkuvasti koiria tulemasta sohvalle mikä taas rassaa minua. Hän myös kieltää koiria menemästä takapihalle vaikka siellä on niiden oma aitaus. Anoppi sai minun huoneeni johon minä saatoin vetäytyä halutessani omaa rauhaa muista ihmisistä, joten minulla ei ole mitään paikkaa missä olla koiren kanssa. Mieheni mielestä sellaisen järjestäminen on turhaa ja että siinä liikaa vaivaa.
Meillä on omat sääntömme ja on todella turhauttavaa, että anoppi puuttuu asioihin mihin mä olen esim. antanut pojalle luvan kieltämällä.
Olemme riidelleet kolme päivää, ja olen yrittänyt kertoa, että en vain jaksa. Nyt mieheni syyllistää minua siitä, että äiti joutuu vanhainkotiin tai minä lähden.
Mitä tehdä?
Angstia
VASTAUS: En ihmettele, että hermostuttaa. Olet joustanut monin tavoin ja koettanut sopeutua muuttuviin tilanteisiin. Olet pohtinut miehesi lapsien etua ja ottanut osan vastuusta heidän osaltaan. Nyt kuitenkin anopinkin asetuttua teille tuntuu, että vähitellen oma tilasi omassa kodissasi pienenee kohtuuttomasti, ja joudut yhä enemmän joustamaan ja reagoimaan toisten tarpeisiin ja toiveisiin. Kuka kuuntelee sinun tarpeitasi ja toiveitasi? Tällä hetkellä ei vaikuta, että ainakaan kotona kukaan kuulisi niitä. Kodin kuuluisi kuitenkin olla sinullekin paikka, missä on hyvä ja rauhallinen olla.
Kodin ja perheen, myös uusperheen, tasapaino pysyy hyvänä silloin, kun vanhempien parisuhteen luottamus ja kommunikointi toimii. Silloin aikuiset tekevät tärkeät päätökset yhdessä keskustelemalla ja sopimalla, miten toimitaan. Näin te olette aiemmin tehneetkin ja se kuulostaa hyvältä. Se tausta antaa toivoa myös tämän tilanteen selvittämiseen.
Kuulostaa siltä, että sinulla on kiltti ja joustava mies, joka on aika avuton suhteessa äitinsä vaatimuksiin ja ehkä osin lastensakin kohdalla. Miehesi tuntuu luottavan todella paljon sinun sitoutumiseesi, voimavaroihisi ja joustavuuteesi. Mutta samalla hän tulee ohittaneeksi sekä sinun että luultavasti omatkin toiveensa. Nyt on tärkeää miettiä, miten voitte päästä takaisin siihen keskustelevaan parisuhteen tilaan, mikä on teille aiemmista vaiheista tuttua.
Miehesi ei yksin voi päättää, että hänen äitinsä muuttaa teille määrättömäksi ajaksi. Sinä et myöskään ole vastuussa siitä, että anoppi ei joutuisi vanhainkotiin. Vanhenevan äidin muuttaminen yhteiseen kotiin on todella suuri päätös, joka täytyisi tehdä yhdessä ja yhteisymmärryksessä.
Riitely miehen kanssa on yritystä ratkaista tilannetta, mutta useinkaan se ei niin ratkea. Miten voisit muuttaa omaa viestintääsi sitä kohti, että voisitte taas yhdessä päättää mitä tapahtuu ja mitkä ovat kodin säännöt?
Ota asia puheeksi silloin, kun teillä ei ole riitely päällä. Pyydä miestä pitkälle kävelylle koirien kanssa tai järjestä muuten riittävästi aikaa kahdestaan. Rauhoita oma mielesi ja valmistaudu kertomaan kärsivällisesti ja ystävällisesti, mitä tämä tilanne sinulle tekee. Älä syytä tai moiti ketään, älä uhkaa lähtemisellä, vaan kuvaa konkreettisia asioita ja omia tunteitasi, omaa väsymistäsi. Voit valmistautua keskusteluun kirjoittamalla miehellesi kirjeen, jossa kerrot hänelle, mitä sinä tässä tilanteessa tunnet ja mitä nyt tarvitset. Kerro miehellesi, että haluaisit yhdessä hänen kanssaan ratkaista tätä tilannetta ja miettiä tulevaa. Halutessasi voit myös antaa hänelle sen kirjeen.
Pyri ymmärtämään myös miehesi tilannetta: näin moni ihminen tarvitsee häneltä jotakin, ja eri ihmisten tarpeet ovat pahasti ristiriidassa keskenään. Hän on vaikeassa asemassa eri tavoin tärkeitten ja rakkaitten ihmistensä keskellä. Tavoittele sitä, että voitte ymmärtää toistenne asemaa, tilannetta ja pyrkimyksiä. Pyri omalta osaltasi siihen, että voitte taas löytää yhteyden toistenne kanssa ja voitte liittoutua toistenne tueksi.
Teidän tulee yhdessä miettiä, missä anoppisi voi pysyvästi asua ja minkä verran hän voi viettää aikaa teillä. Ja miten silloin asiat järjestyvät – kuka huolehtii anopin hygieniasta ja muista käytännön asioista. Ja myös esimerkiksi milloin viedään likaantunut sohva pesulaan tai hankitaan tilalle uusi. Muistisairaus voi muuttaa ihmisen persoonaa ja tehdä tämän käyttäytymisestä viheliäistä. Anopin käyttäytymisen voi antaa mennä korvasta sisään ja toisesta ulos tiettyyn rajaan asti, jos hän jatkossa on teillä vain sovittuja jaksoja. Anopille ei kuitenkaan kuulu valta päättää lapsista, koirista, sohvista tai siitä, missä sinä olet. Lapset, isotkin lapset, hyötyvät siitä, että he tietävät säännöt ja että niistä pidetään kiinni.
Uskon, että te pääsette miehesi kanssa pois poteroistanne ja löydätte takaisin toistenne luo. Sitten muutkin asiat alkavat taas järjestyä.
Lämmöllä,
Perheneuvoja Heli