KYSYMYS: Olen tullut parisuhteessani tilanteeseen, jossa on tiedä mitä tehdä. Tuntuu, että olen täysin umpikujassa.
Olen ollut mieheni kanssa kohta 23 vuotta. Aloitimme seurustelun ollessani 16v. Yhteisiä lapsia on kolme, iältään 5-12v.
Jotenkin koen antaneeni tälle suhteelle kaiken mihin kykenen. Koittanut saada asioita toimimaan, yrittänyt keskustella saamatta vastakaikua. Perheen arki on täysin vastuullani. Hoidan lapset, kodin ja monet juoksevat asiat. Mies enemmänkin menee viipottaa oman mielensä mukaan, vaivautumatta yleensä edes kysymään minulta sopiiko mennä. Oletus on, että olen kotona ja hoidan lapset. Olen muutaman kerran joutunut perumaan opintoihini liittyviä tenttejä, tai työkeikkoja, kun mies on vain ilmoittanut, että hänellä on kokous tms. Hän myös aktiivisesti harrastaa metsästystä ja siihen menee todella paljon aikaa! Kun hän on kotona, hän joko touhuaa omiaan tai seurailee metsästykseen liittyvä palstoja netistä maaten sohvalla selällään. Koskaan oma-aloitteisesti hän ei vielä lapsia hoitoon/kouluun, tartu moppiin, tai tee ylipäätään mitään kotitöitä. Hän on sitä mieltä, että kun maksaa asunnon lainanlyhennyksen, homma on sillä selvä. Hän kuulemma elättää minua! Minä taas maksan kaikki lasten kulut, sähkön ja ostan ruuat. Menevät yli lainanlyhennyksen. Pidin nimittäin muutaman kuukauden kirjaa asiasta.
Kun koitan keskustella asioista, hän vain murahtelee tai napsyttää puhelintansa. Keskusteluyhteyden saaminen on toivotonta. Sitten hän ihmettelee, kun minä olen pahalla tuulella. Tottaki olen, olen aivan yksin arjessa ja ajatuksineni. Olen tosi itkuherkkä tällä hetkellä ja arjen suoritaminen ja omat opinnot pitävät minut täyspäisenä.
Olen miettinyt rakastanko häntä. En osaa sanoa. Ehkä olen enemmänkin tottunut tilanteeseen ja vain menen siinä mukana. Perhoset eivät kutittele vatsanpohjaani hänet nähdessäni vaan enemmänkin ärsytys valtaa mielen. Olo on jotenkin arvoton...
Känkkäränkkä, 39v.
VASTAUS: Viestistäsi huokuu tunne, että olet todella väsynyt ja huolissasi tilanteesta, jossa parisuhteenne tällä hetkellä on. Sanot olevasi umpikujassa eli ilmeisesti koet, ettei näköpiirissä ole hyviä ratkaisuja tilanteen muuttamiseksi. Olosi on myös varmasti hyvin ristiriitainen: ehkä koet, ettei näin voi enää jatkua, mutta ajatus esim. erosta tuntuu erittäin vaikealta. Monenlaiset tunteet ovat pinnassa: suru, viha, pettymys, pelko.
Viestiäsi lukiessa mietin, mitä miehesi sanoisi, jos näkisi sen? Onko hän oikeasti ymmärtänyt, mitä tällä hetkellä ajattelet hänestä ja suhteestanne? Että olet todella yksinäinen ja jopa epätoivoinen, rakkautesi häneen on hiipumassa ja tilalle on tullut ärsytys – mitkä tunteet seuraavaksi jos näin jatkuu. Oman ammatillisen ja henkilökohtaisenkin kokemuksen perusteella olen huomannut, että valitettavan usein sitä ottaa toisen tilanteen tosissaan vasta sitten kun erokortti tai vastaava on ns. lyöty pöytään ja asiat ovat todella päässeet kärjistymään pahasti. En kuitenkaan kehota uhkailemaan erolla, mutta onko mitään sellaista, mitä voisit miehellesi sanoa, että hän näkisi perheenne tilanteen sinun näkökulmastasi? Kiinnitin huomiota viestissäsi siihen, että miehesi ihmettelee pahantuulisuuttasi – kertooko tämä juuri siitä, ettette oikein ole samalla kartalla vai eikö hän mielestäsi vain välitä tunteistasi? Jos ei saa vastakaikua omille asioilleen, niin on selvää, että silloin tulee kuvaamasi arvoton olo.
Tuntuu, että miehesi ajattelee tai on tottunut (?) siihen, että viime kädessä vastuu arjen pyörittämisestä on sinun vastuullasi ja hänellä on enemmän vapauksia omaan aikaan ja menemisiin. Miten itse ajattelet, että tällainen asetelma on ylipäätänsä syntynyt teidän suhteeseenne? Mitä tapahtuisi, jos lopettaisin ottamasta vastuuta yli oman osuutesi? Lisäksi olisi mielenkiintoista kuulla, mitä miehesi ajattelee siitä, mihin hän on tällä hetkellä omasta mielestään sitoutunut kun elää sinun kanssasi ja mitä hän odottaa suhteeltanne tulevaisuudessa? Olennaista kait sinun kannalta on myös miettiä sitä, mihin sinä olet lopulta valmis sitoutumaan tästä eteenpäin – voiko tilanne jatkua näin vielä kuukausia, vuosia eteenpäin vai tuleeko tilanteeseen jossain vaiheessa täydellinen stoppi? Viestissäsi perusteella jäin myös miettimään sitä, mitä tarkalleen ottaen pitäisi tapahtua, että olosi todella helpottuisi? Mitä odotat mieheltäsi, jotta voisit häntä jatkossa kunnioittaa ja rakastaa?
Vastauksessani oli paljon kysymyksiä, mutta toivottavasti niistä on sinulle jotain apua.
Perheneuvoja Juha
