KYSYMYS: Siitä on pitkä aika kun tänne viimeksi kirjoittelin ja onneksi nyt pahin on ohi. Nyt on ilmennyt uusi ongelma ja se on, että rajojen vetäminen ei tunnu enää onnistuvan. Suhteen alussa rajat toimi suhteellisen hyvin, mutta mitä pitemmälle suhde eteni ja tunteet kasvoi sitä enemmän aloin joustamaan yhä enemmän ja enemmän ja antamaan helpommin anteeksi huomaamattani. Ensin se alkoi naisen taholta pieninä valheina tai lupausten rikkomisina. Täysin mitättömillä oikeastaan kuten tuleekin muutaman minuutin myöhässä sovitusta ajasta tai kävi kahvilla kaverin kanssa vaikka väitti, että piti käydä mummon luona puita hakkaamaassa. Sitten alkoi kunnon valehtelu ja lupausten rikkominen yms. Luonnollisesti tästä tuli riitaa. Välillä joustin ja välillä en ja usein kun en joustanutkaan niin riita kasvoi ja lopulta aloin joustamaan ihan vain jotta rauha säilyisi. Nyt nämä pahimmat tilanteet on takanapäin ja yritämme uutta alkua puhtaalta pöydältä. Olen miettinyt, että aloin joustamaan asioissa liikaa ehkä sen takia, koska nainen on herkkä ja tunteellinen, hänellä on huono itsetunto ja hän ei kestä kritiikkiä ja itkee hyvin helposti herkkyytensä takia. Hän ei aina kestä edes rakentavaa jos se kohdistuu hänen tekemisiinsä vaikka ne olisivat olleet vääriä. Saatan joutua pitkään selittämään ja perustelemaan omaa näkökantaani, että hän rauhoittuu ja suostuu edes yrittämään ymmärtää. Ehkä myös rakkauteni sokaisi minut pitkäksi aikaa ja olin sillon liian lepsu. Olen miettinyt onko minun kunnioitukseni kadonnut suhteessamme sen takia, koska olen niin pitkään joustanut ja ollut anteeksiantavainen ja hän on saanut tehdä vähän mitä mielii. Esimerkkejä:
1. Olemme kaukosuhteessa ja meidän piti hiihtoloman jälkeen tavataa vähintään kerran joku viikonloppu ennen, kuin hän valmistuu koulusta (tällä viikolla 28.5. Oli työssäoppimassa kotipaikkakunnallaan), mutta ei onnistunut mitenkään. Oli hautajaiset joihin hänen äitinsä pakotti hänet mukaan kuvajaaksi, piti tavata ystävä jota näkee kerran vuodessa, oli kaksi riita jotka minä halusin sopia kasvokkain, mutta hän ei suostunut niiden takia tulemaan, työssäoppimispaikan tehtävät tuli tielle, mutta aikaa oli sitten käydä kavereiden kanssa kahvilla yms.
2. Edellä mainittu liittyy tähän. Alkuperäinen suunnitelma oli, että hän olisi tullut sunnuntai iltana luokseni ja olisi ollut luonani ja olisimme viettäneet ne päivät aikaa yhdessä, keskiviikkona hän olisi palannut asuntolaan ja viettänyt aikaa asuntolassa olevien kavereittensa kanssa ja torstaina hän olisi lähtenyt kotiin. Tämä suunnitelma muuttui kun koulu ilmoitti, että heillä ei olekkaan maanantaina ja tiistaina koulua. Nainen oli kertonut äidilleen tästä heti, että hänellä alkaa vasta keskiviikkona koulu. Minä sain tietää vasta aivan viimetipassa. Tämä johti siihen, että naisen äiti oli jo keksinyt sunnuntaille ja maanantaille ohjelmaa naiselle joten alkuperäinen suunnitelma ei onnistunut mitenkään. Edelleen en tiedä miksi hän kertoi äidilleen kun olisi voinut noudattaa alkuperäistä suunnitelmaa eikä hän itsekkään osaa sanoa miksi. Hänellä olisi ollut vapaata ja hän olisi voinut leikkiä vaikka kissojen kanssa joita minulla on kolme ja joista hän itsekkin pitää ja minä olisin työpäivän jälkeen tullut kotiin ja olisimme voineet viettää aikaa yhdessä. Tämä yhteinen viikko sunnuntai-tiistai oli sovittu jo tammikuussa sellaiseksi, että vietämme sen yhdessä, mutta hän omalla toiminnallaan esti sen ja tämä ei ole ensimmäinen kerta kun jokin muu muka estää tapaamasta.
3. Sovittujakin asioita venytettiin ja välillä venytetään edelleen vaikka se onkin vähentynyt. Esimerkiksi jos on sovittu, että näemme skypessä klo: 19:00 niin hän saattaa esimerkiksi jäädä kaverin kanssa kahville vielä pariksi tunniksi ja hänen reaktionsa asiaan on "Hupsis. Jäin suustani kiinni. Anteeksi. Ei kai haittaa? Ethän suuttunut?". Tähän reagoin alussa suuttumuksella ja yritin puhua asiasta, mutta nainen alkoi käyttää korttia "Enkö saa tavata kavereitani". En keksinyt tähän mitään kunnollista vastausta paitsi, että lupauksia pitäisi noudattaa ja, että tietysti hän saa tavata kavereitaan ja enhän minä sitä kiellä ja hänen vastauksensa oli aina "No tuntuu siltä". Lopulta luovutin ja aloin vain joustamaan ja pyytämään anteeksi sitä jos hermostuin.
4. Nykyisin jos sanon, että jokin asia ei käy tai en tykkää jostain mitä hän sanoi minulle niin hän ei aina edes pyydä anteeksi vaikka olisi satuttanut minua. Asia kääntyy niin, että minä pyydän anteeksi sitä, että pahoitin hänen mielensä asialla josta halusin keskustella.
Meillä oli pari päivää sitten yksi pieni riita väärinymmärryksestä johtuen ja huomautin hänelle silloin tuosta anteeksipyytämisestä. Silloin hän pyysi anteeksi kun suuttui minulle turhasta. Minulla on kuitenkin sellainen tunne, että minun täytyy joustaa kaikessa ja se pitää todella paljon paikkansa. Jos en jousta tai myönny naisen tahtoon niin hän suuttuu ja saattaa alkaa pitämään muutaman päivän kestävää mykkäkouluakin. Samoin hän pakenee tai yrittää paeta jos keskustelemme jostain kipeästä aiheesta mikä on monesti hänen itsensä aiheuttamaa. Yleensä kuulen "En halua olla tässä (skypessä)", "En halua puhua", "Menen nukkumaan", "En osaa ajatella", "En rauhoitu", "En kuuntele" yms. Kipeistä asioista puhumisen aloitan aina minä ja pyrin puhumaan niistä, mutta hän monesti pakenee niitä, suuttuu niistä tai aloittaa mykkäkoulun tai sekä että. Jälleen minä pyydän anteeksi kun suututin hänet/sain hänelle pahan mielen.
Tiivistettynä: Jos yritän vetää rajoja nykyisin niin hän suuttuu, saattaa aloittaa päiviä kestävän mykkäkoulun jonka avulla tavallaan pakottaa minut puhumaan ensin ja pyytämään anteeksi omaa käytöstäni vaikka olisin ollut ihan asiallinen ja hänen se pitäisi pyytää anteeksi. Hän muuttaa suunnitelmia ja lupauksia oman päänsä mukaan ja ilmoittaa minulle vasta viimetipassa kun niitä on lähes mahdoton alkaa uudelleen muuttamaan. Hän pyytelee niitä anteeksi, mutta tästä on tullut rutiini hänelle, että hän tekee miten tahtoo. Hän sanoo ettei tee sitä tahallaan ja pyytää aina anteeksi, mutta ei hän näytä tekevän mitään sen eteenkään ettei näin kävisi. Miten voisin palauttaa tilanteen siihen millainen se suhteen alussa oli, että minäkin pystyin vaikuttamaan suhteeseen ja tilanteisiin ja olin se ns. isäntä. Nyt tuntuu, että nainen on ottanut "miehen paikan". En pysty enää vetämään rajoja, koska hän ottaa niistä nokkiinsa eikä anna minun tehdä niin.
Miten minun pitäisi toimia jotta voisin jälleen olla hänelle jämpti ja mies joka pystyy laittamaan hänelle myös rajoja ilman, että hän ottaa sen negatiivisesti ja suuttuu? Miten keikauttaa vaakakupit takaisin siihen asentoon missä ne olivat, että kumpikin sai vaikuttaa, mutta minä olin miehenä mies ja nainen naisena? Miten palauttaa entinen kunnioitus ja arvostus? Suhteen alussa hän ei suuttunut rajojen vetämisestä ja piti suurimmaksi osaksi lupauksistaan kiinni enkä minäkään ollut ns. "hihnassa vedettävä".
Epävarma nuorimies 23v.
VASTAUS: Aloitat viestisi kertomalla, että ”pahin” on takanapäin, mutta nyt suhteessanne on ilmennyt uusia vaikeuksia rajoista. Toiveikkuutta tilanteessa voisi herättää se, että olette mitä ilmeisemmin onnistuneet selvittämään aikaisemmin keskinäisiä vaikeuksianne yhdessä. Miksei myös nyt tässä uudessakin tilanteessa.
Olet viestisi perusteella kokenut vahvasti, ettei naisystäväsi pidä yhteisistä sopimuksista kiinni ja ettei hän kerro oikein avoimesti tekemisistään ja hän on valehdellut sinulle. Tällainen tilanne varmasti herättää monenlaisia tunteita: ehkä epäilet sitä, oletteko molemmat sitoutuneet vastavuoroisella tavalla suhteeseenne. Ja mikä on puolison asioiden tärkeysjärjestys.
Kirjoituksesi perusteella olet tuonut esille naisystävällesi, että toivoisit hänen pitävän sovituista asioista paremmin kiinni ja muutenkin panostavan enemmän suhteeseenne ja yhteiseen aikaan. Viestisi perusteella käy kuitenkin niin, että keskinäisistä keskusteluistanne seuraa väsyttäviä riitoja eikä tilanteeseen tule muutosta parempaan. Nyt olet yrittänyt joustaa ja olla välittämättä omista tunteistasi, jotta sopu ja rauha säilyisi välillänne. Kaikesta päätellen tämä toimintamalli ei sinun kannalta ole oikein toimiva. Koet, ettet oikein voi vaikuttaa siihen, mitä suhteessanne tapahtuu ja haluisit saada takaisin ”isännän” paikan.
Ehkä kannattaa vielä miettiä sitä, ratkeaisivatko esille tuomasi kysymykset sillä, että molemmat löytäisivät ikään kuin sukupuolelleen tyypilliset roolit suhteessanne. Pienellä varauksella suhtautuisin myös siihen ajatukseen, että ns. ruuvin kiristäminen toisi toivottavaa tulosta eli se, että olisit jotenkin jämptimpi asettamaan rajoja naisystävällesi.
Jäin miettimään sitä, oletko avoimesti puhunut niistä tunteista, jotka nousevat pintaa kun naisystäväsi ei sinun näkökulmasta toimi sovitulla tavalla? Kirjoitit, että toivot kunnioituksen ja arvostuksen tunteen palautuvan suhteeseenne. Kertooko tämä ymmärrettävä toive siitä, että koet itsesi tällä hetkellä varsin riittämättömäksi ja jotenkin huonoksi naisystäväsi silmissä? Ettet ole hänestä niin kiinnostava, jotta hän olisi valmiimpi satsaamaan enemmän sinuun?
Käykö nyt helposti niin, että monet tunteesi (joita voi olla vaikeaa ihan heti tavoittaa, esim. epävarmuus) tulevat esille tavalla, jonka naisystäväsi kokee kritiikkinä ja arvosteluna häntä kohtaan? Kirjoitit, että naisystäväsi on herkkä, tunteellinen ja että hänellä on huono itsetunto ja siksi hän ei voi oikein kuulla toiveitasi ja ajatuksiasi. Itseäni jäi kiinnostamaan, mitä kaikkea naisystäväsi herkkyys, tunteellisuus ja huono itsetunto oikeastaan hänelle itselleen tarkoittavat? Käyttäisikö hän edellä mainittuja sanoja kuvaamaan itseään vai joitakin muita sanoja?
Kerroit, että kun tuot vaikeita asioita esille, niin naisystäväsi monesti poistuu tilanteesta (”en halua olla tässä”, ”en halua puhua”). Mitä välillänne on tapahtunut keskustelussa ennen kuin hän poistuu tilanteesta - toistuuko jokin sama kuvio? Missä tunnesävyssä keskusteluja käydään ja miten kuulette toistenne sanomiset (esim. tulenko kritisoiduksi, tulenko vähätellyksi tms.).
Mitä luulet, että sinä voisit tehdä toisin, että naisystävälläsi olisi helpompaa puhua vaikeista ja tunteita herättävistä asioista ja olla poistumatta paikalta?
Sellainenkin asia tuli mieleen vielä kirjoituksestasi, kuinka helposti alamme miettimään parisuhteissamme sitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, kuka teki oikein ja kuka väärin. Veikkaan, että aika monet tavoittavat tällaisen tavan ajatella suhteessaan, jos ovat rehellisiä. Mutta jos tavoittelemme suhteissamme ”minun” ja ”sinun” sijasta ”meitä”, niin ns. voitot ja tappiot ovat myös yhteisiä.
Hyvää kesää!
Perheneuvoja Juha
