KYSYMYS: Olemme seurustelleet avomieheni kanssa nyt pari vuotta ja asuneet yhdessä vuoden. Suhde alkoi etäsuhteena, mutta mies muutti luokseni. Päädyimme minun kotikaupunkiini, koska opiskelen täällä. Mies ei ollut sitoutunut mihinkään kaupunkiin joten ratkaisu oli järkevä tältä osin. Minun elämäni on täällä: ystävät, koulu, työ ja menneisyys. Miehellä ei ole täällä muuta kuin minä. Hän ei myöskään ole tykästynyt kaupunkiin koska se ei tarjoa hänelle samanlaisia harrastusmahdollisuuksia ym. kuin hänen entinen kotikaupunkinsa. Hänellä ei ole täällä myöskään ystäviä (eikä hän tutustu ihmisiin helposti, joten tämä tuskin muuttuu). Tästä kaikesta johtuen mies viettää kaiken aikansa kotona. Suurimman osan ajasta hän pelailee tai surffailee netissä. Työn saralla hän on muutosvaiheessa. Hän opiskelee avoimessa joitain kursseja, mutta tekemistä hänellä ei juurikaan ole.

VASTAUS: Luin kirjeesi moneen kertaan ja pohdin, mitä ja miten sinulle vastaisin. Tuntuu, että elämässäsi on kauhean paljon kuormittavia tekijöitä yhtä aikaa. Ja vastapainoksi iloa ja helpotusta tuovia asioita aika vähän. Kuitenkin, jotta elämämme säilyisi jollain tavalla tasapainossa, näitä molempia puolia tarvitaan.

Kerrot sairastavasi ms-tautia. Käsitykseni mukaan se on sellainen sairaus, että tulisi erityisen hyvin pitää huolta siitä, ettei elämä kuormittuisi liikaa, ja että olisi mahdollisuus lepoon ja rauhaan. Joillekin asioille voimme tehdä jotain, voimme yrittää helpottaa elämäämme monilla tavoilla. Sairaudelle itsessään sinä et voi mitään. Se on osa elämääsi osittain antaa rajat sille, millaista elämää voit elää. Ei niin, ettetkö voisi toteuttaa unelmiasi ja käyttää kykyjäsi parhaasi mukaan (valmistuminen, oma yritys), vaan niin, että joudut miettimään, mitä jaksat ja miten paljon kestät.

Jotenkin ajattelen myös niin, että moni periaatteessa hyvä asia on elämässä kääntynyt yllättäen elämää hankaloittavaksi. Ennen muuta ajattelen parisuhdettasi.

Et suoraan kirjoita sitä, mutta olettaisin, että välillänne on ainakin ollut, jos ei edelleen ole, voimakkaita tunteita; kiintymystä ja halua sitoutua. Jotain sellaista, että pelkkä etäsuhde ei ole teille kummallekaan riittänyt ja olette tahtoneet muuttaa yhteen ja perustaa yhteisen kodin. Oletan myös, että miehesi on ollut erittäin halukas sitoutumaan sinuun, koska hän on ollut valmis jättämään oman asuinympäristönsä ja siihen liittyvät tärkeät asiat.

Joskus voi käydä niin, että hyväksi ajateltu asia, kuten vaikka yhteen muuttaminen ja suhteen vakauttaminen tuokin tullessaan hankaluuksia. Miehesi on yllättäen paljon riippuvaisempi sinusta kuin sinä hänestä. On vaikeaa, teille kummallekin, löytää tasapainoa ja hyvää yhteistä olemista, kun toinen tuntuu olevan paljon sinun varassasi. Uskon, että häntäkin harmittaa se, että hänen tyytyväisyytensä ja tyytymättömyytensä on sinusta ja sinun tavastasi elää kiinni. Sinulla on kodin ulkopuolella elämää; opiskelut, työ harrastukset, ystävät. Hänellä on puolestaan mitä? Jokaisella kestää aikansa ennen kuin voi luoda itselleen arkisen ja tyydyttävän elämän, jossa voi toteuttaa itseään.

Kuitenkin on niin, ettei tilanne, johon olette ajautuneet, ole sinun syysi. Et ole vastuussa siitä, että hän on parhaillaan muutosvaiheessa, jossa entisen elämän tilalle ei ole vielä tullut uutta. Sinä voit toki olla hänelle tukena ja apuna, mutta elämän sisällöksi et voi hänelle kokonaan olla. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että tilanne varmasti syö miehesi itsetuntoa ja saattaa aiheuttaa arvottomuuden tunnetta. Onkin aika kuvaavaa, että riitanne ja konfliktinne käydään voimakkaasti seksuaalisuuden saralla. On kuin taas yksi hyvä ja elämää kannatteleva asia olisi kääntynyt yhteistä hyvää vastaan.

Se, minkä pitäisi tuoda teille yhteyttä, lämpöä ja hellyyttä, tuokin riitaa, tyytymättömyyttä ja syyllisyyttä. Kirjoitat, että miehesi on seksuaalisesti kovin aktiivinen, voisiko olla että hän haluaa olla vaan yhteydessä sinuun, olla sinun kanssasi, ja tuo on ainoa reitti jonka hän ikään kuin tällä hetkellä ”osaa”. Tällä en tarkoita sitä, että sinun tulisi kyetä harrastamaan seksiä silloinkin kun et halua. Ei tarvitse. Yleensäkin, kyse ei ole suostumisesta, vaan haluamisesta. ja sen tunnistaminen on tosi tärkeää.

Mikä voisi olla teille tie parempaan yhteyteen ja sitä kautta molemminpuoliseen seksuaalisuudesta nauttimiseen?

Voisiko se olla se, että puhuttaisiin rehellisesti siitä, missä tilanteessa suhde on, että molemmat voisivat kertoa peloistaan ja epäilyksistään. Että molemmat voisivat tunnustaa se, että tällaisenaan suhde vie enemmän kuin antaa ja että te molemmat tarvitsette myös iloa ja helppoutta, jota suhde parhaimmillaan voisi tuoda.

Jos kumpikin on kovin tyytymätön nykyiseen tilanteeseen, tulee myös muutosta hakea yhdessä. Kirjoitat hyvin koskettavasti siitä, kuinka ”arki on rankkaa ja välillä tuntuu että selviytyminen tavallisesta elämästä on ylitsepääsemätöntä”. Sellaista ei sinun, eikä yhteisen elämän tulisi olla.

Kaikkea hyvää sinun elämääsi toivottaa
perheneuvoja Kati