KYSYMYS: Tarvitsen kovasti neuvoa tilanteseeni. Sori jos tämä kaikki on mielestänne typerää ja vien vaan teidän aikanne turhaan, mutta olen nyt niin epätoivoa täynnä. Rintaa puristaa, itkettää koko ajan (enkä voi itkeä tai kertoa tästä kaikesta kenellekään: ei ketään se kovin kiinnosta ja sanotaan vaan että "älä välitä" ja "päästä irti".
Olen 34v nainen, ja poikaystäväni on 43v. normaali, töissä käyvä mies, ilman talousongelmia, eikä ole alkoholisti/narkomaani/mielisairas. Niin minullakin kaikki on ok, olen omavarainen, ilman mitään ongelmia. Olemme tutustuneet toisiimme puoli vuotta sitten ja tulleet hyvin toimeen. On puhuttu paljon siitä, että sovimme toisille, että meidän täytyy olla yhdessä aina ja mennä naimisiin. Tämä on (ainakin ennen oli) yhteinen mielipide, ei vaan minun haaveilua. Hän vaikutti todella luotettavalta ja vakavamieliselta. Sanoi ettei enää ole nuori poika, että tuhlata aikaansa "turhiin" asioihiin kuten treffit ilman sitoutumista (sitähän voi löytää helposti jokaisella treffisivustosta, eikä tarvi sitoutua minuun - ulkomaalaiseen).
Tällä hetkellä joudumme asumaan erillään neljäksi-viideksi kuukaudeksi - olen Venäjän kansalainen ja minulla on Venäjällä tehtävät, jotka on pakko saada loppuun. Ensi vuonna palaan takaisin Suomeen, ja muutamme poikaystävän kanssa yhteen. Näin ainakin taitaa tapahtua suunnittelmamme mukaan... Hän lupasi odottaa minua. Kirjoiteltiin facebookissa, nähtiin muutama kertaa skypeessä. Hän toisteli että rakastaa minua, että odottaa... Näin on mennyt 1,5 kk sen jälkeen kun lähdin pois Suomesta. Vaikka pari kertaa olikin niin, että hän sai minut olemaan mustasukkainen (esim. jätti vastaamatta viestini ja lisäsi samaan aikaan facebookissa jonkun naisen kavereiksi). Kun kerroin hänelle miltä se tuntuu, hän vastasi että minun täytyy rauhoitua, "tuo nainen on vain vanha tuttu", minulla on vainoharhaisuus ja vaan ärsytän häntä niillä epäilyksillä. Sitten taas kaikki oli hyvin.
Ja pari viikkoa sitten kaikki on muuttunut. Hän on lopettanut kaiken yhteydenoton minuun. Sanoo olevansa masentunut. Jättää nyt viestini vastaamatta ja jopa lukematta, tai voi vastata lyhyeksi ettei jaksa kirjoitella. Skypeellä soittamisesta sanoo että "en ole vielä kotona" tai "ei nyt ole hyvä päivä". Minun täytyy sanoa että olen ihan kärsivällinen ja pidättyvä ihminen, en ärsytä viestillä monta kertaa päivässä enkä kirjoita edes joka päivä... Ikävät aavistukset painaavat mieleni. Ehkä hän on todella masentunut, niin rauhaan jättäminen ei olisi nyt paras keino auttaa häntä. Voi olla myös että siellä on toinen nainen, jonka takia hän välttää minua.
Ehkä hän ei sano minulle että suhteemme on päättyneet, koska ei tiedä vielä onko tuo nainen riittävästi sopiva... Sellaista nyt päässäni pyörii. Hän ei kerro mistä se masennuksensa johtuu (jos se todella pitää paikkaansa), eikä sano että minun on viisainta jättää hänet rauhaan. On vielä jäljellä 2,5 kk odottamista, jonka jälkeen voisin lähteä hänen luokseen. En tiedä mitä tehdä, miten käyttäytyä oikein. Minä rakastan häntä. Sisälläni vielä elää usko parempaan, vaikka kohta se varmaan kuolee... En jaksa enää elää sillä epävarmuudessa. Voiko siitä selvitä?
Kiitos vastauksestanne etukäteen. Ja kiitos ainakin siitä että luette sitä, koska ei minulla ole ketään jolle voisin kertoa tunteistani.
Epätoivossa
VASTAUS: Tuntui ikävältä kuulla, että sinulla ei ole ketään jonka kanssa voisit jakaa noita tunteitasi ja tulla kuulluksi, lohdutetuksi ja rauhoitetuksi. Hyvä kun kirjoitit. Hädän ja pelon hetkinään ihminen tarvitsee toisen ihmisen turvallista läheisyyttä rauhoittuakseen. Toivottavasti näistä muutamasta ajatuksestani voisi olla edes jonkin verran apua sinulle ja että ne toisivat sinulle tunnetta, että hätäsi on ollut mielessäni.
Luulen, että aika moni jakaa epätoivon ja epävarmuuden kokemuksesi tuoreessa parisuhteessa tai etäsuhteessa olemisesta.
Kirjoitat, että tapasit puoli vuotta sitten miehen joka kanssa tulitte niin hyvin toimeen, että aloitte suunnitella yhteistä tulevaisuutta ja naimisiinmenoa ”sovimme toisillemme, meidän täytyy olla yhdessä aina ja mennä naimisiin”. Jouduit kuitenkin muuttamaan toiseen maahan muutamaksi kuukaudeksi melko pian suhteenne alun jälkeen. Piditte yhteyttä facebookin ja skypen välityksellä. Kerrot, että sinulla heräsi jonkin verran mustasukkaisuudentunteita kun mies ei vastannut viestiisi ja lisäsi uuden naispuolisen fb kaverin. Pari viikkoa sitten mies kuitenkin lopetti yhteydenpidon ja lakkasi vastaamasta viesteihisi. Selitykseksi hän sanoi olevansa masentunut.
Parisuhteiden alkuihin liittyy usein voimakkaita tunteita moniin suuntiin. On ihanaa ihastua, rakastua, löytää joku joka tuntuu sopivalta ja oikealta. Tulevaisuus näyttää olevan täynnä mahdollisuuksia johonkin uuteen, ihanaan. Samanaikaisesti kuitenkin mielessä häilyvät pelot. Tunteeko hän varmasti samoin? Onko hän yhtä tosissaan kuin minä? Entä jos tämä päättyykin? Voinko luottaa? Toinen ihminen tuntuu niin kiehtovan uudelta ja kartoittamattomalta – täynnä mahdollisuuksia olevalta. Toisaalta toisen vieraus, tuntemattomuus myös pelottaa, tekee epävarmaksi. Emmekä koskaan suhteen alussa voi olla täysin varmoja siitä, mihin kaikki vie.
Ei ole helppoa kun pari suhteen alkumetreillä, jolloin parisuhteen perusta on vielä hauras, joutuu etäsuhteeseen. Kun pitäisi voida luottaa yhteiseen ja yhteyteen, välimatkasta huolimatta. Mietin miten paljon ehditte tutustua toisiinne ennen etäsuhteeseen joutumistanne? Kuinka paljon ehditte puhua ja jakaa toisille omia henkilökohtaisia teemojanne? Tällainen syvemmän tason jakaminen usein liittää paria vahvemmin toisiinsa ja lisää luottamusta ja turvallisuudentunnetta. Tuliko sinulle esimerkiksi yllätyksenä miesystäväsi masennus?
Teillä on miesystäväsi kanssa yhdeksän vuotta ikäeroa. Ikäerolla ei sinällään ole merkitystä. Kuitenkin se saa minut miettimään teidän kummankin parisuhdehistoriaa, aiempia kokemuksianne ja niiden merkitystä teidän suhteeseenne. Suhdehistoriamme vaikuttaa väistämättä siihen miten luottavaisena, toiveikkaana, epävarmana, jne. lähdemme uuteen suhteeseen. Tutustuitteko tähän puoleen toisianne? Onko sinulle tietoa miesystäväsi aiemmista parisuhteista? Onko hänellä taustassaan pitkiä parisuhteita? Jos, niin millaisia ja miten ne ovat päättyneet? Vai onko hän elänyt yksin, eikä ole jostain syystä sitoutunut? Jos näin,niin miksiköhän? Entä mikä on oma parisuhdehistoriasi? Miten ajattelet, että omat aiemmat kokemuksesi vaikuttavat nyt tähän tilanteeseen? Jäin myös miettimään, että onko sinulla ympärilläsi läheisiä ihmisiä? Jos ei ole, niin voiko olla niin, että suhteesi miesystävään merkitys korostuu ehkä liikaakin. Siksi voi tuntua niin korostetun ahdistavalta elää epävarmuudessa ja kestää yhteydettömyyttä.
Mietin, voisitko kirjoittaa miesystävällesi lyhyen kirjeen, jossa sanot, että sinusta tuntuu ikävältä, että yhteydenpito välillänne on yhtäkkiä lähes loppunut. Se huolestuttaa sinua. Kysy häneltä mitä hän tässä tilanteessa toivoisi sinulta. Onko jotain mitä sinä osaltasi voisit mahdollisesti tehdä ollaksesi hänen tukena? Voit kysyä myös häneltä, mitä hän tässä kohtaa ajattelee teistä parina. Onko hän edelleen samaa mieltä kuin ennen? On tärkeää, että pystyisit kirjoittamaan mahdollisimman rauhallisesti ja selkeästi. Voi olla, että hän ei vastaa. Mutta toisaalta todennäköisesti hän jossain kohtaa lukee kirjeesi. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää sietää epävarmuutta ja odottamista. Toivon, että löytäisit tueksesi jonkun ihmisen, joka jaksaisi kuunnella sinua ja auttaa sinua kannattelemaan epävarmuutta.
Kaikkea hyvää sinulle toivottaen
perheneuvoja Helena
