"Hienot sopat" eli Transatlanttinen vapaakauppasopimus

“At a time when ordinary people across Europe have been stripped of many basic social rights, it is perverse that the EU supports an international investment regime which provides VIP protection to largely speculative foreign investors.” - Cecilia Olivet, Transnational Instituten tutkija

“Kun kyse on viidestäkymmenestä prosentista maailman bruttokansantuotetta ja kolmestakymmenestä prosentista koko maailmankauppaa, saadaan vielä hienot sopat keitettyä.” - Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb

Puolet maailman bruttokansantuotteesta ja kolmannes maailmankaupasta ovat isoja lukuja. Niin isoja, että niitä on hyvä toistella julkisuudessa samoin kuin tulevia miljardeja ja miljoonia työpaikkoja, jotka Yhdysvaltain ja EU:n välinen vapaakauppasopimus (TTIP) tuo tullessaan. Paljon muuta ei sopimuksesta sitten kuulukaan, sillä neuvotteluja käydään suljettujen ovien takana.

Viime lokakuussa Corporate Europe Observatory (CEO) -tutkimusryhmä vuoti julkisuuteen salaisen asiakirjan, joka paljasti Euroopan komission reagoineen Euroopan laajuiseen kritiikkiin luomalla TTIP-sopimusta käsittelevän viestintästrategian. Strategian tavoite on muokata julkista mielipidettä vapaakauppamyönteiseksi keskittymällä sopimuksen positiivisiin puoliin kansalaisjärjestöjen ja asiantuntijoiden arvostellessa sopimuksen sisältöä, valmistelua sekä demokraattisuutta .

Kriitikoiden huoli on, että TTIP siirtää juridista valtaa kansallisilta oikeusistuimilta ylikansallisille epädemokraattisille sopimustuomioistuimille ja suosii kansainvälisiä suuryrityksiä. Huoli on aiheellinen, sillä tullessaan voimaan TTIP vaikuttaa työntekijöiden oikeuksiin, immateriaalioikeuksiin, luonnonvaroihin ja lähes kaikkeen maan ja taivaan välillä. Jopa Euroopan parlamentin tilaaman selvityksen mukaan, sopimus saattaa vaikeuttaa ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin turvaamiseen tähtäävää sääntelyä Euroopassa, mikäli se sisältää laajan sijoitussuojan.

Vapaakauppasopimusta kritisoineet tutkijat Markus Kröger ja Mika Flöjt muistuttavat Ylen haastattelussa, että investointisuojan turvin esimerkiksi ulkomaiset kaivosyhtiöt voisivat toimia Suomen lakien vastaisesti. Kuulostaa äkkiseltään hurjalta, mutta on syytä muistaa, että jo nykyisten sopimusten puitteissa sijoittajilla on mahdollisuus perätä oikeuksiaan myös Euroopassa. Kansainvälisiä investointeja ohjaa jo nyt 3 000 kansainvälistä sopimusta, joilla WTO:n ja EU:n toimijat "vapauttavat kauppaa".

Otetaanpa kaksi esimerkkiä yllättävän läheltä. Kanadalainen Gabriel Resources -yhtiö kiristää Romanialta 1,4 miljardin euron korvausvaateella, koska valtio ei myöntänyt toimilupaa "valtavaksi ympäristökatastrofiksi" verratulle kaivoshankkeelle. Vattenfall puolestaan haastoi Saksan oikeuteen päätöksestä olla rakentamatta lisäydinvoimaa.

CEO julkaisi viikon alussa yhteistyössä Transnational Instituten (TI) kanssa raportin Profiting from Crisis – How corporations and lawyers are scavenging profits from Europe’s crisis countries eli vapaasti suomennettuna Kriisistä hyötyminen - Miten suuryritykset ja lakimiehet hyötyvät Euroopan kriisimaista. Raportin mukaan sijoittajat vaativat nyt 1,7 miljardin euron korvauksia pelkästään Espanjalta, Kreikalta ja Kyprokselta pelastustoimenpiteiden vuoksi. Toisin sanoen: espanjalaiset, kreikkalaiset ja kyproslaiset veronmaksajat joutuvat mahdollisesti maksamaan ulkopuolisten määräämiä sakkoja poliittisista päätöksistä, jotka ulkopuoliset päättivät heidän puolestaan.

Ainoa selkeä voittaja sopimuskiistoissa ovat suuret kansainväliset lakiasiaintoimistot, jotka kertovat minne investoida, milloin haastaa oikeuteen ja vieläpä parhaimmillaan edustavat kumpaakin osapuolta. Transnational Institute mukaan asianajo- ja käsittelypalkkiot ovat keskimäärin noin kahdeksan miljoonaa dollaria sovittelutapausta kohden. Nämä samat lakiasiaintoimistot ja konsulttipalvelut kätkevät diktaattorien rahat ja etsivät niitä vuosi myöhemmin oikeudessa sekä lobbaavat eniten maksavaa ja käyttävät oikeustoimia painostaakseen suvereeneja valtioita muuttamaan politiikkaansa. Esimerkiksi Yhdysvaltalaisen lakitoimisto K&L Gatesin muistio vuodelta 2011 kehottaa asiakkaitaan käyttämään tuomioistuinten uhkaa lyömäaseena kahdenvälisissä neuvotteluissa.

Kriisimaat maksavat miljoonien oikeudenkäyntikuluja samaan aikaan kun esimerkiksi Espanja on leikannut 22 prosentti terveydenhuollosta ja 18 prosenttia koulutuksesta. Keskiverto kreikkalainen on puolestaan 40 prosenttia köyhempi kuin vuonna 2008, kodittomuus on kasvussa ja joka kolmas lapsi elää köyhyysrajan alapuolella. Naftan arvioidaan vieneen aikanaan miljoona työpaikkaa. Jää nähtäväksi, montako TTIP lupauksista huolimatta vie.

Uuden vapaakauppasopimuksen tarkoitus ei ole vapauttaa kauppaa vaan luoda sille reunaehdot. Pelkästään Yhdysvaltain neuvotteludelegaatioon kuuluu 600 yritysten edustajaa. Kansanedustajat ovat tässä ryhmässä marginaali. Lähtöasetelmat huomioiden ei tule yllätyksenä, että sopimus hyödyttää lähinnä suuryrityksiä, jotka sen valmistelivat. Talousintressit vielä ymmärtää, mutta vaikeampi on ymmärtää suomalaisia ministerismiehiä, jotka toistavat EU-komission propagandaa kuin rikkinäinen levy.

Vuoden 2011 alussa valtiovarainministeri Jyrki Katainen vaati että Euroopan pysyvään kriisinhallintamekanismiin (EVM) kirjataan selkeästi myös yksityisten sijoittajien vastuu. Loppuvuodesta Katainen kertoi, että Suomen vaatima linja oli puskettu voitokkaasti läpi "kutakuinkin sellaisessa muodossa kuin se on pitempään ollut". Kolme vuotta myöhemmin pääministeripuolue ajaa linjakkaasti läpinäkymättömään päätöksentekoon pohjaavaa vapaakauppasopimusta, joka sälyttää sijoittajien vastuun veronmaksajille sijoittajien karhutessa kriisimailta korvauksia.

Sama tarina toistuu ympäri maailmaa. Argentiinan vuoden 2001 kriisi ja CEO:n raportti osoittavat, miten sopimuksia käytetään häikäilemättä hyväksi kriisitilanteissa ja miten ne talouskasvun sijaan, jolla sopimus oikeutettiin, ainoastaan suojaavat pääoman etua. Ulkomaalaiset sijoittajat haastoivat Argentiinan 40 kertaa oikeuteen vain, koska se oli joutunut tekemään sijoittajien intressien vastaisia taloudellisia uudistuksia pelastaakseen kansantaloutensa. Maa joutui maksamaan miljoonien oikeudenkäyntikulujen lisäksi 980 miljoonan dollarin korvaukset sijoittajille.

Immateriaalioikeuksia, yhteisiä luonnonvaroja tai demokraattista päätöksentekoprosessia ei pidä ulkoistaa monikansallisten yritysten ja kansainvälisten sopimusten armoille, joiden positiivisia kerrannaisvaikutuksia on mahdotonta arvioida, mutta joiden negatiiviset vaikutukset ovat hyvin tiedossa. Kysymys ei ole siitä, tuoko TTIP kasvua vai ei vaan siitä, ovatko kansalliset tuomioistuimet ohittavat monikansalliset tribunaalit ylipäätään kansainvälisten sopimusten saati demokratian henkisiä; miksi tribunaalit tuomitsevat kriisitilanteissa kriisitoimenpiteista, jotka hyödyttävät kansalaisia sekä kaikkia muita paitsi keinottelijoita; miksi sopimukset neuvotellaan salassa ainoastaan yksityisen sektorin eturyhmiä konsultoiden ja ajaako EU komissio kritiikinvastaisine viestintästrategioineen äänestäjien vai eturyhmien agendaa?

Kun vastaavan mittakaavan asioista päätettiin viimeeksi, oli vuosi 1998 ja asialistalla Emu-jäsenyys, josta oli tuleva TTIP:n kaltainen menestystarina. Vuonna 2012 käytiin 514 investoijan ja kansallisvaltion välistä oikeustaistelua. Vuonna 2014 luku on suurempi. Kahdenväliset investointisopimukset näyttäisivät olevan ajan henki, joten Euroopan kannattaa varautua uusien sopimusten sijaan melkoiseen juridiseen rumbaan kriisin joskus ratkettu. Valitettavasti transatlanttinen vapaakauppasopimus ei tarjoa uusia ratkaisuja vaan ainoastaan syventää vanhoja ongelmia.

Kirjoitettaessa soi Marc 7 - Food, Clothing and Shelter