Seuraavaa Ukrainaa odotellessa

“Would you rather have Lexus or justice?” - Dead Prez

“To identify the national liberation movements with such outbursts is to prophesy their doom — quite apart from the fact that the unlikely victory would not result in changing the world (or the system), but only its personnel.” Hannah Arendt, On Violence

"Kommunistit ovat vallanneet IMF:n", Washington Postin talousblogi Wonkblog otsikoi luettuaan Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) raportin Redistribution, Inequality and Growth. IMF:n raportin mukaan tuloerojen tasaaminen ei haittaa talouskasvua vaan päinvastoin oikein toteutettuna palvelee sitä.

Kun IMF ottaa kantaa tuloeroihin tai, kun IMF ylipäätään vaivautuu tutkimaan tuloeroja, täytyy olla erittäin huolissaan tuloeroista. Uusliberalismin linnakkeena tunnettu valuuttarahasto ei kommentoi mitään sattumalta. Eikä kommentoi nytkään. Euroopan unionin tuloerot ovat kasvaneet kolme vuosikymmentä, OECD-maiden elintaso laskee ja Eurostatin elokuussa julkaiseman raportin mukaan kotitalouksien nettotulot ovat laskeneet 15 jäsenmaassa.

Tilastot näkyvät jo elävässä elämässä. Kreikassa imeväiskuolleisuus kasvoi vuosien 2008-2010 välillä peräti 43 prosenttia ja kuolleina syntyneiden lasten määrä 20 prosenttia. Alipainoisena syntyneiden lasten määrä puolestaan 19 prosenttia. Jos nämä luvut eivät hetkauta, voimme tarkastella työttömyyslukuja, köyhyysrajan alapuolella ja tuntumassa elävien määrää tai vaihtoehtoisesti laskea ruumiita Maidenin aukiolla Kiovassa.

Ukrainassa keskivertokansalainen tienaa vuodessa 7 300 taalaa, mikä on vähemmän kuin Namibiassa. Toisin kuin etenkin kansainvälinen media pommittaa, Ukrainan kansannousu ei ole lähtöisin Eurooppa-vastaisuudesta tai Venäjä-myönteisyydestä vaan sosioekonomisista ongelmista, jotka yhdistävät sekalaista oppositiota erittäin kahtiajakautuneessa ja konkurssin partaalla rimpuilevassa maassa.

Oslon rauhantutkimusinstituutin tutkija Henrik Urdalin mukaan sopiva ikärakenne yhdistettynä työttömyyteen, puutteellisiin koulutusmahdollisuuksiin, demokratiavajeeseen ja kaupungillistumiseen on räjähdysherkkä tilanne. Toisin sanoen: kun nuoret kouluttamattomat kaupunkilaismiehet turhautuvat ilman duunia ja mahdollisuuksia korrupsoonin ja mielivallan yhteiskunnassa, pyssyt alkavat paukkua.

Kun häviää Transparent Internationalin maavertailussa korruptiosta Nigerialle, voi olla varma, että korruptio on ongelma. Kun tähän soppaan lisätään valtiokoneiston väkivalta, sensuuri ja autoritaariset “uudistukset”, resepti katastrofiin on viimeistä vaille valmis. Enää kaasun (vaihtoehtoisesti mikä tahansa perushyödyke) hinnankorotus, 90 prosentin vastustama eläke”uudistus”, työntekijöiden oikeuksien rajoittaminen sekä muita uusliberalistisia taikoja ja käsissä on Kiova viikko sitten.

Viimeaikaiset prostestit Ukrainassa, Venezuelassa, Thaimaassa tai Bosnia ja Herzegovinassa ovat protesteja tuloeroja, apatiaa ja vallan keskittymistä vastaan. Arabikevät, Tahrir-aukio, Daraan-mielenosoitukset, Gezin puisto, Syntagma-aukio, Indignados- ja Occupy Wall Street -liikkeet sekä Brasilian mm-kisojen vastaiset protestit ovat kaikki turhautuneiden, köyhien ja työttömien protesteja maissa, joissa järjestelmä on korruptoitunut ja valta keskittynyt prosenttijengin käsiin.

Haastattelin pari vuotta sitten indonesialaisia liittyen vuoden 1997 vallankumoukseen. Ihmiset eivät lähteneet kaduille vapauden kaiho rinnassa soiden vaan puutteen ajamina. Thaimaan bahtin romahduksesta alkanut Kaakkois-Aasian talouskriisi nosti öljyn ja riisin hinnan korkeiden tuloerojen maassa köyhien ulottumattomiin. Enää tarvittiin katalyytti, joka legitimoi yhteiskuntasopimuksen rikkomisen. Opiskelijat marssivat kadulle, sitten armeija ja kuusi kuolonuhria myöhemmin koko kansa oli kaduilla.

Indonesiassa diktaattori korvattiin Chicagon poikien uusliberalistisilla fantasioilla, vaikka juuri heidän talouspoliittinen ohjaus syöksi saarivaltion alun alkaen talouskriisiin. Suharto katosi, mutta vanha valtakoneisto jäi. Vastoin indonesialaisten odotuksia peruspalveluja leikattiin, ruuan hinta nousi ja korruptio vain paheni entisestään. Köyhälle indonesialaiselle kyse ei ollut valtataistelusta vaan perustarpeista ja mahdollisuuksista, joita vallankumous ei lupauksista huolimatta tuonut.

------------

Vuosi 2014 tulee olemaan tilastojen valossa vaikea. Talouden suunta ei käänny ilman politiikan muutosta, mutta poliittista tahtoa ei ole. Uusliberaali talouspolitiikka ei ratkonut Indonesian ongelmia eikä se ratko Ukrainankaan. Voodoo-talous johti osaltaan Ukrainan kriisiin, joten on harhaista tarjota samaa lääkettä, jonka tiedämme ajaneen sadat tuhannet eurooppalaiset epätoivoon ja protestoimaan kaduille olisivat Ukrainan ratkaisu. Ratkaisu ei löydy myöskään interventiosta vaan ukrainalaisista itsestään.

Twitterin maailmanpolitiikan ammattilaisten, keltaisten lehtien ja omia nationalistisia tai ideologisia pyrkimyksiään ajavien huutaessa Kylmää sotaa, on syytä muistaa, että harva suurvalta olisi toiminut toisin. Venäjän näkökulmasta sen takapihalla tehtiin Kremlin intressien vastainen vallankumous, jonka syrjäyttämä presidentti pyysi sotilaallista apua. Venäjä lähetti joukkoja Krimille, mitä ei pidä vielä tulkita suorana sodanjulistuksena vaan provokaationa, johon Ukraina pystyy vastaamaan vain reformilla ja demokraattisilla vaaleilla, joissa myös venäjänkielisten kansalaisten oikeudet turvataan.

Jos ei Ukrainalla menisi jo muutenkin heikosti, maa on taloudellisessa katastrofissa, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan luultavasti sekä EU:n ja IMF:n apua Venäjän lisäksi. Ukrainan kriisi ei ole suurvaltapolitiikan näkökulmasta sotilaallinen vaan taloudellinen. Kriisin myötä heikennyt rupla syö Venäjän valtaeliitin tuloja, Euroopan kaasutoimitukset, joista kolmannes tulee itärajan takaa, ovat uhattuina ja ukrainalaisten ahdinko syvenee entisestään.

Viime vuonna julkaistun OECD:n raportin mukaan taloudellinen eriarvoisuus kasvoi ensimmäisen kolmen kriisivuoden aikana enemmän kuin se kasvoi edeltävänä kahtenatoista. Taloudellinen kriisi on siis suoraan vaikuttanut eriarvoisuuteen. Raportti varoittaa, että ilman kasvua on epävarmaa, kestääkö OECD-maiden sosiaaliturvajärjestelmä kriisin aiheuttaman kuormituksen. The Guardianin Larry Elliotia lainaten: “All the ingredients are there for social unrest.”

Kyse ei ole pelkästään Ukrainasta vaan yhtä lailla koko EU:sta. Kansainvälinen punainen risti on jo julistanut Euroopan kriisimaihin hätätilan, OECD varoittaa sosiaalijärjestelmän romahduksesta, IMF kehottaa tasaamaan tuloeroja ja Yhdysvaltain keskuspankki Fed elvyttämään. Suomessa puolestaan mietitään pitäisikö leikata nyt vai huomenna. Kaksi vaihtoehtoa, joista molemmat lisäävät eriarvoisuutta ja kasvattavat tuloeroja. On syytä muistaa, että päätökset, jotka johtivat alun perin tuloerojen räjähdysmäiseen kasvuun, tehtiin 90-luvun laman jälkimainingeissa. Nyt teemme jälleen talouden sanelemia “vaikeita, mutta välttämättömiä“ uudistuksia, joita muistelemme lämmöllä kymmenen vuoden kuluttua. Shokkiterapiaa parhaimmillaan.

Ukrainan vallankumous on vasta aluillaan. Talous on edelleen kuralla, oppositio hajalla ja koko maan tulevaisuus epävarma. Paljon on kiinni ulkopuolisista tahoista. Ukraina tarvitsee välitöntä taloudellista apua ilman vastikkeita, jotka uhkaavat erittäin haurasta poliittista tasapainoa. On kiinnostava nähdä, onko EU:lla moraalista kanttia palkita ukrainalaiset levottomuuksista, joita se pelkää omissa jäsenmaissaan puhkeavan?

Lopulta kyse on sekä meille unionilaisille että ukrainalaisille siitä, noudattavatko poliitikot kansan mandaattia vai markkinatalouden sudenhuutoa? Ukrainan tapauksessa pelissä on suvereniteetti, EU:n tapauksessa yhteiskuntarauha. Vaikka demokratiaa ja voodoo-taloutta kaupataan samassa paketissa, tuotteet eivät ole aina yhteensopivia. Jos Ukraina myydään eniten tarjoavalle, demokratia ei ole huutokaupassa vahvoilla. Kuten Arendt varoitti, protestiliikkeiden riski on, että onnistuessaan ne harvemmin muuttavat järjestelmää saati maailmaa, vaihtavat vain johtoportaan.

Kirjoitettaessa soi Ruger Hauer - Ukraina